Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä bändistä nimeltä Guns N Roses?
15.04.2023 |
Löysin bändin 11-vuotiaana ja kun olin 12, julkaistiin Illusion-levyt. Upea bändi, viimeinen suuri rock n roll-bändi, hyvässä ja pahassa. Edelleenkin tulee kuunneltua aina silloin tällöin ja musiikki iskee edelleen.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
En ole oikein koskaan pitänyt kyseisestä bändistä, mutta en pidä muutenkaan tuon tyylisestä kasari-rockista. Jotenkin tuollainen "kaikki muu sekoilu ennen musiikkia" ei vaan ole omaan makuuni.
Silti tykkään kovasti heidän kappaleestaan My Michelle.
Vähän sama. Arvostan musiikkia ja soittoa silloin kun se sujuu, en tuota väkinäistä sekoilua jota on näköjään pakko harrastaa että maine säilyy. Oasishan tuhosi itsensä käytännössä siihen ettei laulaja osannut enää lopettaa riitelyä ja sekoilua. Liekö osaako vieläkään.
Toisaalta päihdeongelmaisellehan on näemmä oltava aina joku jolla menee huonommin jotta voi osoittaa ettei oma ongelma ainakaan noin huonossa jamassa ole. Siksi tuota päihdesekoilua jotkut kehuskeleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kuvattu bändiä parhaimmillaan. Bändi soittaa rennosti, vaikka Axl yhtäkkiä häviää jonnekin (vessaan?). Soitto ei kuitenkaan lopu, vaan jatkuu hyvällä groovella. Kohta Axl tulee takaisin ja ottaa Slashin röökistä tulen omaansa ja homma jatkuu. Upea keikka ja biisi on yksi Gunnarien parhaita.
Sitten sama biisi, jossa Axlin äkkipikainen luonne ottaa vallan ja keikka päättyy mellakkaan. Niin ne vaihtui, koskaan ei tiennyt tuleeko hyvä veto vai tappelu.
Tietääkö kukaan mikä sairaus Axlia vaivasi kaikki ne vuodet? Nythän hän on parantunut ja hymyilee keikoilla jos tulee esim. teknisiä ongelmia. Ei ollut ennen semmoista :D
Psykiatrinen hoito ja lääkkeet kehittyivät harppauksin 90-00-luvuilla, eiköhän se koitunut Axlinkin siunaukseksi.
Sitähän se oli charlie sheeninkin kanssa eli kun päässä heitti niin sitä koitettiin korjata kaikilla mahdollisilla huumeilla. Lopulta sentään löytyi diagnoosikin mutta maine taisi mennä ja rahat. Robert Downey jr oli aika syvällä ennen kuin sai uuden tilaisuuden iron manin kanssa. Ja siitähän sitten noustiin ja lujaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kuvattu bändiä parhaimmillaan. Bändi soittaa rennosti, vaikka Axl yhtäkkiä häviää jonnekin (vessaan?). Soitto ei kuitenkaan lopu, vaan jatkuu hyvällä groovella. Kohta Axl tulee takaisin ja ottaa Slashin röökistä tulen omaansa ja homma jatkuu. Upea keikka ja biisi on yksi Gunnarien parhaita.
Sitten sama biisi, jossa Axlin äkkipikainen luonne ottaa vallan ja keikka päättyy mellakkaan. Niin ne vaihtui, koskaan ei tiennyt tuleeko hyvä veto vai tappelu.
Tietääkö kukaan mikä sairaus Axlia vaivasi kaikki ne vuodet? Nythän hän on parantunut ja hymyilee keikoilla jos tulee esim. teknisiä ongelmia. Ei ollut ennen semmoista :D
Psykiatrinen hoito ja lääkkeet kehittyivät harppauksin 90-00-luvuilla, eiköhän se koitunut Axlinkin siunaukseksi.
Sitähän se oli charlie sheeninkin kanssa eli kun päässä heitti niin sitä koitettiin korjata kaikilla mahdollisilla huumeilla. Lopulta sentään löytyi diagnoosikin mutta maine taisi mennä ja rahat. Robert Downey jr oli aika syvällä ennen kuin sai uuden tilaisuuden iron manin kanssa. Ja siitähän sitten noustiin ja lujaa.
Oliko Sheenilläkin bipo?
per****tä. Määkivä lammas solistina.
MÄÄ-MÄÄÄ-BÄÄ-BÄÄ.
Paradise city hyvä biisi, kuullu jäähalis aika usein
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sweet Child pääsee edelleen Top 10 Rock ballads-listalleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistava. Etenkin Appetite ja Illusion-levyt.
Tykkäsin Liesistä myös. One in a Million on levyn paras biisi, tavallaan harmi kun Axl kirjoitti "ne" lainit siihen. Upea biisi silti.
Tykkään Used to Love Heristä. Kuulostaa itse asiassa tosi paljon Rollareilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuntsarit muNas totaalisesti Dylanin "Knockin on heaven's doorin" häi häi -huutoineen. Todella myötähäpeällinen värsiö. Huh huh.
Live and Let Die toisaalta toimi ja toimii yhä
Tutustuin bändiin 12-vuotiaana, Illusion-levyt oli juuri julkaistu. Kaveri kopio kasetille ja niitä tuli sitten kuunneltua. Aika pian ostin itsekin alkuperäiset Illusion-kasetit bändiä tukeakseni. Ollut lempiartistini siitä asti käytännössä tähän päivään. Harmittaa kovasti, että uusia levyjä ei ole juuri Illusionien jälkeen tullut, Spagetti Incidentistä kyllä tykkään. Chinese Democracya en sijaan siedä. Live-matkskuakin on kovin vähän. Esimerkiksi Metallicalla on järjetön määrä live-matskua uusilla remastered / deluxe -editioneilla, gunnareilla vastaavilla levyillä ei juuri mitään. Sitten esimerkiksi Dream Theater julkaisee "Lost Not Forgotten" tunnuksella vaikka kuinka paljon live-materiaalia vuosien varrelta. No, eipä sille kai mitään mahda, jos ei ole aikoinaan äänitelty keikkoja.
Suosikkibiisejä on pitkä lista, ykkönen ehkä November Rain. Hieman harvinaisempina suosikkeina voisin mainita biisit Dead Horse ja Back Off B_itch (Use Your Illusion I).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri muutaman biisin Lies -levyltä. Kappaleet ovat uskomattoman hyvin sovitettuja, meheviä, hengittäviä, akustista ja sähkökitaraa hienosti yhdisteleviä ja lisäksi melodiat ovat parhaimmillaan upeita. Juuri musiikillinen nerous saa palaamaan näihin biiseihin. Sekoilusta viis, kaipa se oli menestyksen hinta.
Juuri näin! Tykkäsin myös niistä neljästä ekasta räkärock-biisistä. Lies on hieno kokonaisuus.
Lies ja Illusionit yhdeksi lp:ksi suodatettuna olisi ollut aivan Appetiten veroinen julkaisu.
Bändi menetti paljon Izzyn ja Adlerin lähdettyä, vaikka Matt sinänsä sopikin bändiin niin rentous katosi. Jotkut (mm. Slash?) sanovat että Mattin soittotyyli oli liian heavy metal Adleriin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen yksi parhaista. Tulee kuunneltua paljon ja harmittaa, etten ole nähnyt bändiä livenä. Axl ja Slash olivat maaginen parivaljakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistava. Etenkin Appetite ja Illusion-levyt.
Tykkäsin Liesistä myös. One in a Million on levyn paras biisi, tavallaan harmi kun Axl kirjoitti "ne" lainit siihen. Upea biisi silti.
Tykkään Used to Love Heristä. Kuulostaa itse asiassa tosi paljon Rollareilta.
Gunnareiden soundihan on aika pitkälti Rollarit + Aerosmith
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihn ok mutta tykkään enemmän tiukemmasta menosta.
MIkä bändi on sun mielestä tiukempi?
Iron Maiden, Metallica, Coopperi, niitähän on pilvin pimein!
-eri
Eikös Gunnarit halunneet olla kuin Hanoi Rocks?
Vai onko tämä väittämä vaan Andyn ja Michaelin päiväunta?
Ollut lempibändejäni 30 vuotta, 14-vuotiaasta lähtien.
Yliarvostettu. En osaa nimetä yhtään biisiä ja se kertoo tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin bändiin 12-vuotiaana, Illusion-levyt oli juuri julkaistu. Kaveri kopio kasetille ja niitä tuli sitten kuunneltua. Aika pian ostin itsekin alkuperäiset Illusion-kasetit bändiä tukeakseni. Ollut lempiartistini siitä asti käytännössä tähän päivään. Harmittaa kovasti, että uusia levyjä ei ole juuri Illusionien jälkeen tullut, Spagetti Incidentistä kyllä tykkään. Chinese Democracya en sijaan siedä. Live-matkskuakin on kovin vähän. Esimerkiksi Metallicalla on järjetön määrä live-matskua uusilla remastered / deluxe -editioneilla, gunnareilla vastaavilla levyillä ei juuri mitään. Sitten esimerkiksi Dream Theater julkaisee "Lost Not Forgotten" tunnuksella vaikka kuinka paljon live-materiaalia vuosien varrelta. No, eipä sille kai mitään mahda, jos ei ole aikoinaan äänitelty keikkoja.
Suosikkibiisejä on pitkä lista, ykkönen ehkä November Rain. Hieman harvinaisempina suosikkeina voisin mainita biisit Dead Horse ja Back Off B_itch (Use Your Illusion I).
Minulla Taas Outta Get me, My Michelle ja Coma noina hieman "harvinaisempina" suosikkeina.
Tuonnäköistä "karismaa" näkee hilluvan kelan luukulla keskellä päivää. Ja aineiden käyttö on kova sana.