Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä bändistä nimeltä Guns N Roses?
15.04.2023 |
Löysin bändin 11-vuotiaana ja kun olin 12, julkaistiin Illusion-levyt. Upea bändi, viimeinen suuri rock n roll-bändi, hyvässä ja pahassa. Edelleenkin tulee kuunneltua aina silloin tällöin ja musiikki iskee edelleen.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri muutaman biisin Lies -levyltä. Kappaleet ovat uskomattoman hyvin sovitettuja, meheviä, hengittäviä, akustista ja sähkökitaraa hienosti yhdisteleviä ja lisäksi melodiat ovat parhaimmillaan upeita. Juuri musiikillinen nerous saa palaamaan näihin biiseihin. Sekoilusta viis, kaipa se oli menestyksen hinta.
Juuri näin! Tykkäsin myös niistä neljästä ekasta räkärock-biisistä. Lies on hieno kokonaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntelin joskus ysärillä, sitten aikuistuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa musiikkia ja niin fantastista energiaa täynnä. Nuorempana kuuntelin ja pidin todella kovana. Tuli myös nähtyä bändi livenä kun esiintyivät Hämeenlinnassa.
Itse näin myös. Kun Gunnarit kävi Suomessa 1991 oli liian nuori keikalle, mutta kuuntelin heitä jos kovasti. Hämeenlinnassa oli iloinen kun bändi oli tiukassa tikissä ja Axlinkin ääni oli ihan ok. Hyvä keikka!
1991 soittivat Helsingissä, mutta mä näin heidät vasta 2017, kun esiintyivät Kantolassa siellä Hämeenlinnassa. Siskoni kanssa katseltiin keikkaa aika läheltä lavaa. Siskoni oli enemmän innoissaan keikasta kuin minä. Hyvä keikka oli, kun verrataan minkä ikäisiä olivat.
Itselleni silloin tuli yllätyksenä, että toisena lämppärinä heillä oli The Darkness. Michael Monroe oli myös heillä lämppärinä.
Koko keikan sitten Guns N Rosesilta kruunasi Paradise City ja se sai itseni ihan fiilikseen.
Mä muistan niin elävästi viimeiset hetket siitä keikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri muutaman biisin Lies -levyltä. Kappaleet ovat uskomattoman hyvin sovitettuja, meheviä, hengittäviä, akustista ja sähkökitaraa hienosti yhdisteleviä ja lisäksi melodiat ovat parhaimmillaan upeita. Juuri musiikillinen nerous saa palaamaan näihin biiseihin. Sekoilusta viis, kaipa se oli menestyksen hinta.
Tämä on totuus. Gunnarit oli taidokas ja monipuolinen bändi, jonka aika on todistanut. Se on edelleen noilla kiertueillaan yksi suurimmista, edellään lähinnä Rolling Stones ja tällaiset. Joku Mötley Crue tai vastaavat on monta pykälää alemmalla tasolla. Rollarit totesi jo 1989 Gunnarien poikkeuksellisuuden, kun Axl ja izzy kävivät vetämässä kutsuttuna niiden keikalla yhden biisin bändin kanssa. Axl on tässä niin hyvä että kylmät väreet nousee. Itse Mick katsoo kateellisena nahkapöksyissä heiluvaa hoikkaa ja jäntevää "kilpailijaansa".
Tässä oli sellainen hauska juttu, että kun Axl ja Izzy kuuli kutsusta, niille tuli paineita koska eivät osanneet päättää minkä biisin haluaisivat vetää (saivat sen siis päättää). Hyviä Rollari-biisejä oli niin paljon, etteivät meinanneet osata valita. Sitten ottivat tuon, jota Rollarit ei olleet esittäneet vuosikausiin. Kaiken lisäksi Axl meinasi myöhästyä tuoltakin keikalta ja Rollari-leirissä oltiin jo paniikissa, mutta viime hetkellä se sinne tupsahti. Izzy taisi puolestaan olla heroiinissa tuossa keikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tusinabändi museosta. Ihan kuin joku Metallicakin.
Trumppi ainakin tykkää niin paljon, että on jopa tehnyt oman coverin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Duff, Izzy & Slash olivat kovia Smack fanittajia ja Axl oli jopa samannäköinen ja laulumaneereiltaankin kuin Claude. Gynnarit oli kuin paranneltu turbo-versio Smackista ja saivat sävelleltyä parempia biisejä. Smack kuitenkin loi prototyypin jo muutamaa vuotta aiemmin.
Tykkäsin jo silloin ysärin alussa kun Illusion I ja II ilmestyivät ja GnR-videot näkyivät MTV:llä aivan koko ajan. Tykkään vieläkin kovasti ja olin myös Kantolassa 2017.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuntsarit muNas totaalisesti Dylanin "Knockin on heaven's doorin" häi häi -huutoineen. Todella myötähäpeällinen värsiö. Huh huh.
En usko että Gunnarit julkaisee enää mitään uutta musiikkia, ellei sitten vanhoja nauhoituksia Axlin Chinese Democracy-ajoilta. Niitä en kuitenkaan laske Gunnari-musiikiksi, vaan Axlin sooloksi. Ja toiseksi vaikka säveltäisivä uutta, niin eihän herroissa enää nuoruuden aggressiota ja sitä vimmaa ole, joten olisi hyvin vaikea nähdä että saisivat tehtyä hyvän levyn. Joku Metallica toki tekee vielä uuttakin, joista osa biiseistä on ihan ok, mutta kyllähän se vähän kädenlämpöistä on.
Ehkä Gunnarien kannattaa vaan kierrellä kun virtaa piisaa ja soitella vanhoja biisejä pienillä vaihdoila. Nostalgia-aktina se on erinomainen ja tuo meille vähän vanhemmille mieleen ajat, jolloin rock n roll oli vielä kapinallista ja vaarallista, eikä mitään siististi pukeutuneiden nynneröiden muniinpuhaltelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuntsarit muNas totaalisesti Dylanin "Knockin on heaven's doorin" häi häi -huutoineen. Todella myötähäpeällinen värsiö. Huh huh.
No tästä en tykännyt itsekään. Illusioneilta olisi voinut karsia puolet pois ja tehdä yhden timanttisen levyn parhaista biiseistä. Toisaalta suuruudenhullu tupla-albumi meni sekin listakärkeen ja aiheutti valtavan kiertueen, mikä tavallaan sopi Gunnareiden pirtaan; "me tehdään mitä vaan, fu.c.k off!"
Vierailija kirjoitti:
Axl Rosen karisma on mieletön. Yksi kovimmistä bändeistä koskaan, ja pesee nykypellet mennen tullen.
No hei entäs Slash? Voe...veikkoset sentään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli joskus kova bändi ja upeita biisejäkin oli.
Vierailija kirjoitti:
Duff, Izzy & Slash olivat kovia Smack fanittajia ja Axl oli jopa samannäköinen ja laulumaneereiltaankin kuin Claude. Gynnarit oli kuin paranneltu turbo-versio Smackista ja saivat sävelleltyä parempia biisejä. Smack kuitenkin loi prototyypin jo muutamaa vuotta aiemmin.
Tämä on totta, mutta Axlin esikuva tyylillisesti oli alkuun nimenomaan Michael Monroe. Slash sanoo kirjassaan, että Axl oli jopa "omanlaisensa versio Monroesta". Izzy oli Hanoin hc-fani.
Smack vaikutti myös, totta. Ja jos Smack olisi jäänyt ekalla US-kiertueella sinne, niin.. jos ja jos. Momentum meni siinä kun palasivat Suomeen. Seuraavalla kerralla oli jo myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole oikein koskaan pitänyt kyseisestä bändistä, mutta en pidä muutenkaan tuon tyylisestä kasari-rockista. Jotenkin tuollainen "kaikki muu sekoilu ennen musiikkia" ei vaan ole omaan makuuni.
Silti tykkään kovasti heidän kappaleestaan My Michelle.
Ei voi niputtaa kasarirokiksi, musiikki on ajatonta eikä esim Appetite ole tuotettu yhtään kasarimaisesti, eikä Lieskään. Illusionit oli sitten jo 90-luvulla.
Appetite on maailman aivan parhaita ja aidoimpia levyjä koskaan. Kaikesta kuulee kuinka pojat laulavat elämästään. Illusionit paisutettua ja ylituotettua vaikka muutamia hyviä biisejä seassa onkin mutta tunnetta ei enää entiseen malliin ole.
Osittain samaa mieltä, mutta siis kyllä mulla sitten loppupeleissä Illusionit kovimmassa kuuntelussa olivat. Olin silloin 5 kk Englannissa ja kuuntelin kyllä jatkuvasti. Ei vitsi niitä aikoja! Dead Horse, Bad Apples, Yesterdays, Pretty Tied Up, Coma, Locomotion... Estranged! Kovia, kovia biisejä.
Mutta eihän siis Appetitea liippaa läheltä mikään. Siis ainutlaatuisuudessa.
Toi Ritzin keikka on mieletön. Jätkät vetää nuoruuden raivolla ja draivilla.
Mites se kuulutus meneekään: From Hollywood, Guns and Roses.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri muutaman biisin Lies -levyltä. Kappaleet ovat uskomattoman hyvin sovitettuja, meheviä, hengittäviä, akustista ja sähkökitaraa hienosti yhdisteleviä ja lisäksi melodiat ovat parhaimmillaan upeita. Juuri musiikillinen nerous saa palaamaan näihin biiseihin. Sekoilusta viis, kaipa se oli menestyksen hinta.
Tämä on totuus. Gunnarit oli taidokas ja monipuolinen bändi, jonka aika on todistanut. Se on edelleen noilla kiertueillaan yksi suurimmista, edellään lähinnä Rolling Stones ja tällaiset. Joku Mötley Crue tai vastaavat on monta pykälää alemmalla tasolla. Rollarit totesi jo 1989 Gunnarien poikkeuksellisuuden, kun Axl ja izzy kävivät vetämässä kutsuttuna niiden keikalla yhden biisin bändin kanssa. Axl on tässä niin hyvä että kylmät väreet nousee. Itse Mick katsoo kateellisena nahkapöksyissä heiluvaa hoikkaa ja jäntevää "kilpailijaansa".
Ei hitto, kiitos tästä!
Aah, Miken peppu ja lanteet. Ja aksentti!
Axl ihana luurankotakki :) Izzy ujona taustalla. Ja KEITH! IKONI! Hyvä äänen ja kuvanlaatu. Kerrankin.
Vierailija kirjoitti:
Red Hot Chili Peppers on enemmän minun makuuni. Ja Rage Against The Machine.
Red hot chili peppers on naurettava nark'ipoppibändi, ei voi verratakaan Gunnareihin.
Kyllä nuoristakin löytyy rockin kuuntelijoita, mutta ei enää samalla tavalla kuin ennen. Oma tytär on pian 20v. ja kyllä hän kuuntelee Gunnareita yms., mutta kuuntelee myös Eminemiä. Kuten kyllä kuuntelen mäkin. :D Itse kuuntelen monenlaista musiikkia, mutta monet näistä räppääjistä ei ole mun makuun. En myöskään tykkää jazzista. Kuuntelen kuitenkin esim. klassista.