Veisittekö teinin katsomaan huonokuntoista isovanhempaa sairaalaan?

Joskus se kuolema on kohdattava! Ihmeellistä hyysäämistä. Curling-vanhempi aloittajana.

Jos sekä teini että isovanhempi tätä haluavat, niin kyllä. Väkisellä ei.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tarjoaisin teinille mahdollisuutta päästä tapaamaan vielä isovanhempaa. En pakottaisi enkä painostaisi mutta mahdollisuuden tarjoaisin. Meillä oli viime kesänä tämä tilanne.

Jos ymmärsin oikein, tämä on viimeinen mahdollisuus kyseiselle nuorelle nähdä isovanhempansa elossa. Yksi lapsistani oli pienenä isoisänsä hautajaisissa. Jotkut sukulaiset katsoivat arkussa olevaa vainajaa ennen kuin arkku suljettiin. Lapsi kertoi kotona, ettei häntä päästetty katsomaan. Hän oli nähnyt isoisäänsä vain harvoin, koska oli pitkät välimatkat. Hän muisteli tapausta vielä isonakin ja pahoitteli, kun ei saanut hyvästellä vaaria toisten kanssa. -Ap:n tapauksessa sairaan vanhuksen näkeminen voi vanhuksen menehdyttyä auttaa nuorta ymmärtämään, että heikkokuntoinen potilas "on päässyt  pois kivun keskeltä".

Veisin jos itse haluaa. 4-vuotiasta en välttämättä veisi.

Kyllä veisin.

Minulle ainakin oli teininä tärkeää päästä hyvästelemään vaarini. Hän sai aivoinfarktin josta ei oikein enää toipunut, ei puhunut tms katseli ja kuunteli vain. Usein käytiin sairaalalla katsomassa, vietiin jotain hyvää jota yhdessä vaarille syötettiin ja oltiin läsnä. Muutama kuukausi myöhemmin kuoli. 

Myös mummuani kävin viimesiin viikkoihin asti tapaamassa, joutui vasta vikoiksi päivikseen sairaalaan ennen kuolemaa joten silloin en paikalle päässyt enää. Mutta hänen kanssaan oli ehditty nähdä ja jutella paljon, muistisairaudesta ja syövästä huolimatta. Toki tuolloin olin jo aikuinen.

Enemmän on jäänyt vaivaamaan isän vanhemmat, joita lopun aikoina en ehtinyt tapaamaan vaikka olin jo aikuinen. Asuivat tosi kaukana, joten tuli kuviteltua että aikaa on enemmän, seuraavalla lomalla sitten matkustan ajan kanssa - vaikka tiesin lopussa että alkoivat olla jo varsin sairaana. Lopulta viime hetket tulivatkin yllättäen. Sitä ei vain jotenkin nuorena, hädin tuskin teini-iän taakse jättäneenä hahmottanut, oma elämä ja jutut vei, ja tuntui että on liikaa omia juttuja että lähtisi niin kauas reissuun. Myöhemmin asia on vaivannut jollain tasolla.

Toki jos isovanhempi on hyvin kivulias ja huonossa kunnossa, keskustelisin huolella asiasta etukäteen sen teinin kanssa. Mutta uskon että silti se ihan lyhytkin vierailu olisi teinille tärkeää - omin silmin nähdä tilanne ja ihan itse käydä pitämässä hetki vaikka kädestä vaan, jos ei puhua halua. Kyllä se voi auttaa asian käsittelyssä myöhemmin...

Meidän teinit halusivat tulla mukaan ja olin siitä mielissäni, sillä mielestäni kuuluu myös elämään nähdä elämän realiteetteja.

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melko pelottava ja kauhistuttava näky, kun on aiemmin nähnyt henkilön normaalimpana kotioloissa. Eli mietin että onko parempi säilyttää mukava muisto vai saada viimeiseksi muistoksi realistinen ja vähän kammottava mielikuva.

Ap

Meidän jokaisen elämä kuitenkin päättyy kuolemaan.  Jotkut saavat elää pitkän elämän ennen sitä. Toisten kohdalla elämä on lyhyt. Tämä sairas isovanhempi voi olla läheinen ja rakas, mutta silti hän on hiukan kaukaisempi sukulainen. Haluan tällä sanoa, että lapsellesi voi olla ok kohdata sairas vanhus. Se on surullista, mutta elämässä tapahtuu myös raskaita asioita. Jos nuori itkee vierailun aikana tai sen jälkeen, se osoittaa vain, että lapsesi on tunteva ja normaali ihminen. Itku helpottaa oloa. Kuinka arvelet nuoren selviytyvän, jos lapsuuden perheessä tapahtuisi jotain? Jos hänellä on kokemusta, että vaikean asian yli voi päästä (ajan kanssa) niin hänellä on eväitä  myöhemmin tulevia vaikeita tilanteita varten.

Itse menin lukio-ikäisenä katsomaan saattohoidossa olevaa isovanhempaa. Vanhemmilla oli oletus että tottakai kaikki menemme ja sanoivat jotain tyyliin että näetpä nyt tämänkin puolen elämästä tms. Ei jäänyt traumoja.

20 vuotta ja tämä teini hoitaa huonokuntoisia vanhempiaan. Paras totuttaa jo siihen mitä edessä.

Hoitajapula tulee pahenemaan; joka kolmas yli 16-vuotias on jo nyt eläkeläinen Ylen uutisen mukaan.

Valitsin itse nuorena aikuisena, että en halua käydä vaarini luona, kun loppu oli lähellä. Edelleen pidän päätöstä oikeana. Olen hyvin herkkä ihminen, jonka läheiset koostuvat hyvin tunnekylmistä ihmisistä. Itku ei olisi ollut sallittua ja minulle olisi oltu vihaisia (kuten hautajaisissa kävi). En usko kuoleman jälkeen olevan mitään ja pidän elämääkin turhana. Lohtua ei siis tuo mikään, joten parempi olla miettimättä ja kohtaamatta kurjia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ei nuorten kuulu nähdä kuolemaisillaan olevia ihmisiä. Miettikää nyt vähän mitä traumoja sellaisesta voi jäädä.

" ...minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkään pelätä..."ei niitä elämästä johtuvia traumoja voi kaikkia välttää, ei ainakaan niitä jotka koskevat tasapuolisesti jokaista

1. Kaikki vanhenevat

2. Kaikkien habitus muuttuu vanhuudessa

3. Kaikki kuolevat

4. Ihmisestä jää jäljelle pääkallo ja luuranko. Lopulta nekin maatuvat, eikä ole enää mitään.

Pahoittelut tässä vaiheessa auttavan puhelimen työntekijöille, jos linjat ruuhkautuvat postauksen takia.

Minusta tuntuu erikoiselta, että tätä asiaa pohditaan teinin näkökulmasta. Entä se kuoleva vanhus - häntä voisi ilahduttaa kovastikin, jos hän vielä kerran näkisi teinin (sikäli kuin on tajuissaan).

Kun minä olin lapsi, niin ei minulta olisi vastaavassa tilanteessa edes kysytty mielipidettä, vaan itsestään selvästi minäkin olisin mennyt mukaan katsomaan vanhusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ottaisin mukaan. Kuolema ja sairaus tulee eteen suurimmalle osalle meistä elämässä. Ovat ikävä, mutta luonnollinen osa elämän kiertokulkua. Miksi niiltä pitäisi suojella? Enempi ohjata teiniä, että osaa käsitellä näihin liittyvät tunteet. Pidemmän päälle liiallisella suojelulla tekee teinille vain karhunpalveluksen.

Nämä asiat ehtii oppimaan aikuisenakin. Teinit ja lapset pitäköön maailmankuvansa, he ovat täynnä elämää ja iloa, joten en näe että on mitään järkeä pakottaa heitä katsomaan kuolemassa olevia tai vainajia. Monesti teinit eivät tajua mikä siellä tulee vastaan, se on shokki monelle aikuisellekin, joten joku 14-vuotias voi hyvinkin järkyttyä. Ja ainakin ennen vanhaan omilla vanhemmilla ei ollut minkäänlaista kykyä "jälkipurkuun" eli asiosta puhumiseen, mikä pahensi tilannetta. Jäi sitä sitten miettimään yksin.

Omia teinejä en vie katsomaan pahasti sairaita tai vainajia, elleivät itse erityisesti halua. Ja silloinkin valmistelen mitä sieltä on tulossa. Esim ei mitään höpötyksiä että vainaja näyttää nukkuvalta, vaan että se vainajan ulkonäkö ei ole sama kuin elävän. Jos teini tämä hyväksyy, niin sitten voidaan katsoa. Ja sen jälkeen käydään asiaa läpi ja jutellaan jos ahdistaa.

Ehtii oppia aikuisenakin. Juu ehtii, jos lähipiirissä ei tapahdu mitään ikävää ennen sitä. Vaan kun sitä ei voi etukäteen tietää. Oma sisarus joutuu kolariin tai joku saa huonoja uutisia lääkäriltä. Paras kaveri koulusta sairastuu.  En pakottaisi ketään katsomaan kuollutta, mutta sairasta lähiomaista käydään katsomassa. Oletetaan, että isä sanoo teinille, että ei mennä katsomaan sairasta mummoa, kun sinulle pitää jäädä kaunis muisto mummosta.  Sitten teinille tapahtuu jotain. Onko niin, että isä ei mene katsomaan teiniä sairaalaan, koska vaalii muistoja?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu erikoiselta, että tätä asiaa pohditaan teinin näkökulmasta. Entä se kuoleva vanhus - häntä voisi ilahduttaa kovastikin, jos hän vielä kerran näkisi teinin (sikäli kuin on tajuissaan).

Kun minä olin lapsi, niin ei minulta olisi vastaavassa tilanteessa edes kysytty mielipidettä, vaan itsestään selvästi minäkin olisin mennyt mukaan katsomaan vanhusta.

Erittäin hyvä näkökulma. Monihan perustelee tuota näkemään menemättömyyttä sillä että "ei se vanhus muista enää mitään/tunnista ketään/onko tässä maailmassakaan". Mutta unohtuu se että vaikka ihminen ei tunnistaisi kuka vierellä on, olisi läsnäolo silti tärkeää. Harvalla hoitajalla on riittävästi aikaa pitää kuolevaa potilasta kädestä ja olla läsnä. Siksikin olisi tärkeää että omaiset rohkaistuisivat ja viitsisivät käydä sitä kuolevaa katsomassa. Pitämässä kädestä, ettei tarttisi ihmisen ihan yksin olla sairaana ja kivuissa.

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melko pelottava ja kauhistuttava näky, kun on aiemmin nähnyt henkilön normaalimpana kotioloissa. Eli mietin että onko parempi säilyttää mukava muisto vai saada viimeiseksi muistoksi realistinen ja vähän kammottava mielikuva.

Ap

Lukiossa olevan täytyy myös ymmärtää elämän todelliset kasvot eli aplla ihme hyssyttelyä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melko pelottava ja kauhistuttava näky, kun on aiemmin nähnyt henkilön normaalimpana kotioloissa. Eli mietin että onko parempi säilyttää mukava muisto vai saada viimeiseksi muistoksi realistinen ja vähän kammottava mielikuva.

Ap

Lukiossa olevan täytyy myös ymmärtää elämän todelliset kasvot eli aplla ihme hyssyttelyä

Kun puolisoni vanhempi kuoli vastaavalla tavalla, niin sinne ei viety teini-ikäisiä lapsenlapsia katsomaan.

Myöskään sisarusteni lapset eivät ole menossa nyt katsomaan isovanhempaa.

Eli se linja tuntuu olevan hyvin yleinen myös, vaikka tässä ketjussa kaikkien lapset paikalle näköjään viedäänkin.

Ap

Kyllä ainakin meidän nuoret kävi katsomassa mummoa joka oli silloin jo aika huonona, muistisairauden ja muittenkin vaivojen runtelema sänkypotilas. Vakavia olivat,mutta en usko että mitään traumoja saivat,luulen että oli hyvä nähdä mummo vielä ennen kuin nukkui pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melko pelottava ja kauhistuttava näky, kun on aiemmin nähnyt henkilön normaalimpana kotioloissa. Eli mietin että onko parempi säilyttää mukava muisto vai saada viimeiseksi muistoksi realistinen ja vähän kammottava mielikuva.

Ap

Lukiossa olevan täytyy myös ymmärtää elämän todelliset kasvot eli aplla ihme hyssyttelyä

Kun puolisoni vanhempi kuoli vastaavalla tavalla, niin sinne ei viety teini-ikäisiä lapsenlapsia katsomaan.

Myöskään sisarusteni lapset eivät ole menossa nyt katsomaan isovanhempaa.

Eli se linja tuntuu olevan hyvin yleinen myös, vaikka tässä ketjussa kaikkien lapset paikalle näköjään viedäänkin.

Ap

Ei viedä vaan annetaan nuoren valita haluaako!

Oma tuttavani kuoli vähän aikaa sitten syöpään ja oli vuodeosastolla 3kk eikä yksi hänen lapsistaan muka kerennyt käymään kuin kolme kertaa äitiään katsomassa ja tämä oli rankkaa kuolevalle.

Käykää katsomassa, sillä se voi kaduttaa myöhemmin kun on jo myöhäistä

Ihmeellinen kysymys! Omassa suvussa on lapset ja nuoret aina kulkeneet perheensä mukana ihmiselämän eri käänteissä. En edes ole miettinyt vaihtoehtoa, että osa ihmisistä jätetään ulkopuolelle, kun käydään tapaamassa raihnaisia saattohoidossa olevia sukulaisia.

Ollaan muuten kaikki vankasti työelämässä, opiskelemassa tai koulussa, eikä ole tarvittu terapiaa tai mt-palveluja. Eli ollaan suht tasapainoisia henkisesti vaikka ollaan nähty kuolevia ihmisiä ja osallistuttu hautajaisiin iästä riippumatta.

Oletteko miettineet siitä näkökulmasta, että nämä ulkopuolelle jätetyt lapset ja nuoret joutuu jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin vastaan kuoleman kanssa. Mielestäni paras ja pehmein opettelu/siedätys voisi tapahtua juuri oman vanhemman seurassa saattohoidossa olevan isovanhemman tapaaminen!

On sitten eväitä myöhemmin tapailla kuolevaa lähempää sukulaista esim. vanhempi, puoliso tai sisarus.