Lue keskustelun säännöt.
Veisittekö teinin katsomaan huonokuntoista isovanhempaa sairaalaan?
13.04.2023 |
Jos se isovanhempi on todella huonokuntoinen ja kuolemassa? Puoliksi tajuissaan vain ja näyttää sairaalta. En oikein tiedä, että onko lukioikäisen parempi mennä katsomaan vai ei, mitä mieltä olette?
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin, teini tuli mielellään. Isovanhempi oli rauhallisella mielellä, puoliksi jo poissa.
Tämä ei ole ikävä kyllä rauhallinen, vaan hyvin kivulias ja tuskainen hereilläoloaikanaan. Ei anneta kipulääkettä tarpeeksi, mikä on käsittämätöntä.
Ap
Omituista, jos eivät piikitä isoja annoksia morfiinia? Kuten kai tiedät jotkut kuolevat nytkytellen ja kouristellen, joka tarkoittaa miten ihmisen lihakset ikään kuin "sammuvat" säie kerrallaan. Kysyin asiaa sairaalassa ja se näyttää ihan karsealta, mutta en siltikään jättäisi rakasta läheistä yksin tai kieltäisi lukioikäistä katsomaan. Asioita voi selittää ja pyytää myös henkilökuntaa avuksi selittämään. Kun tajuaa, että kuolevaa autetaan (ja läheiset vaativat niin tekemään) voi järkevällä puheella helpottaa nuoren kuolevan kohtaamista. MInusta niistä jäävät muistot ovat myös kokemuksia,joilla nuori kasvaa elämään myös itsenäisesti, Joku päivä sinäkin kuolet ja lapsesi kenties on saattamassa sinua. Ihan varmasti hän muistaa kaiken, miten sinä toimit nyt ja kohtaat läheisen kuoleman. Ole hyvä esimerkkiä. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin että se vaikuttaa muistoon, mikä ihmisestä jää. Muistan itse isovanhempieni viimeiset sanat siltä kerralta, kun kävin viimeisen kerran katsomassa sairaalassa. En ole ihan varma, onko se parempi kuin muisto ihmisestä aiempana hyväkuntoisena itsenään.
Ehkä minun aikuiseksi varttuneet teinit voisivat vastata itse. Näkivät, että ei kuolleena ole sen ihmeellisempi kuin elävänä. Viimeisenä päivänä oli ollut vähän kiusallista, kun ei oikein ollut osannut olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikein ollut enää tässä maailmassa. Olisi sitten siinä lauleskellut mummolleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin, teini tuli mielellään. Isovanhempi oli rauhallisella mielellä, puoliksi jo poissa.
Tämä ei ole ikävä kyllä rauhallinen, vaan hyvin kivulias ja tuskainen hereilläoloaikanaan. Ei anneta kipulääkettä tarpeeksi, mikä on käsittämätöntä.
ApOmituista, jos eivät piikitä isoja annoksia morfiinia? Kuten kai tiedät jotkut kuolevat nytkytellen ja kouristellen, joka tarkoittaa miten ihmisen lihakset ikään kuin "sammuvat" säie kerrallaan. Kysyin asiaa sairaalassa ja se näyttää ihan karsealta, mutta en siltikään jättäisi rakasta läheistä yksin tai kieltäisi lukioikäistä katsomaan. Asioita voi selittää ja pyytää myös henkilökuntaa avuksi selittämään. Kun tajuaa, että kuolevaa autetaan (ja läheiset vaativat niin tekemään) voi järkevällä puheella helpottaa nuoren kuolevan kohtaamista. MInusta niistä jäävät muistot ovat myös kokemuksia,joilla nuori kasvaa elämään myös itsenäisesti, Joku päivä sinäkin kuolet ja lapsesi kenties on saattamassa sinua. Ihan varmasti hän muistaa kaiken, miten sinä toimit nyt ja kohtaat läheisen kuoleman. Ole hyvä esimerkkiä. Voimia!
Eivät anna mitään morfiinia, eikä edes kunnon särkylääkettä. Vasta kun juoksi hoitajan perään pyytämään, sai kunnon kipulääkkeen. On siis aivan karmeissa kivuissa siellä. Oli todella kauheaa, kun vanhus oikeasti huusi tuskasta epätoivoissaan.
Ap
Itse tein lukioiässä päätöksen käydä katsomassa vaikka herkkä olenkin. Itkin sitten koko bussimatkan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te päätätte tämän teidän perheessänne ihan itse kun tiedätte tilanteenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin, teini tuli mielellään. Isovanhempi oli rauhallisella mielellä, puoliksi jo poissa.
Tämä ei ole ikävä kyllä rauhallinen, vaan hyvin kivulias ja tuskainen hereilläoloaikanaan. Ei anneta kipulääkettä tarpeeksi, mikä on käsittämätöntä.
ApOmituista, jos eivät piikitä isoja annoksia morfiinia? Kuten kai tiedät jotkut kuolevat nytkytellen ja kouristellen, joka tarkoittaa miten ihmisen lihakset ikään kuin "sammuvat" säie kerrallaan. Kysyin asiaa sairaalassa ja se näyttää ihan karsealta, mutta en siltikään jättäisi rakasta läheistä yksin tai kieltäisi lukioikäistä katsomaan. Asioita voi selittää ja pyytää myös henkilökuntaa avuksi selittämään. Kun tajuaa, että kuolevaa autetaan (ja läheiset vaativat niin tekemään) voi järkevällä puheella helpottaa nuoren kuolevan kohtaamista. MInusta niistä jäävät muistot ovat myös kokemuksia,joilla nuori kasvaa elämään myös itsenäisesti, Joku päivä sinäkin kuolet ja lapsesi kenties on saattamassa sinua. Ihan varmasti hän muistaa kaiken, miten sinä toimit nyt ja kohtaat läheisen kuoleman. Ole hyvä esimerkkiä. Voimia!
Eivät anna mitään morfiinia, eikä edes kunnon särkylääkettä. Vasta kun juoksi hoitajan perään pyytämään, sai kunnon kipulääkkeen. On siis aivan karmeissa kivuissa siellä. Oli todella kauheaa, kun vanhus oikeasti huusi tuskasta epätoivoissaan.
Ap
Siis minä juoksin pyytämään sitä särkylääkettä.
En olisi voinut kuvitella kivunhoidon olevan tällä tasolla sairaalassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska se on melko pelottava ja kauhistuttava näky, kun on aiemmin nähnyt henkilön normaalimpana kotioloissa. Eli mietin että onko parempi säilyttää mukava muisto vai saada viimeiseksi muistoksi realistinen ja vähän kammottava mielikuva.
Ap
Minä olen ollut 17-vuotiaana sairaalassa hyvästelemässä isovanhempani. Ei siitä traumoja tullut vaan näki mitä kuolevalle tapahtuu ja miltä näyttää. Hoitava lääkäri oli paikalla kertomassa tilanteesta ja vastaili kysymyksiin. Olihan suru suuri, mutta hautajaisissa helpotti ajatus, että hän on Taivaassa ilman sairauksia.
Toiset isovanhemmat kuolivat ollessani alle kymmenen vuotias. Toista heistä kävin äidin kanssa hyvästelemässä ja toinen ehti kuolla ennenkuin pääsimme hänen luokse.
Siinä oppii ymmärtämään elämän ja kuoleman eron. 17-vuotiailla kuolee ystäviä ja tuttuja mm. kolareissa ja hukkumalla.
Annoin äsken vastauksen 5 missä tarjoaisin mahdollisuuden mutta ilman pakottamista tai painostusta. Olen itse nähnyt vainajan ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana, kyseessä oli eräs sukulainen. Ei minuakaan pakotettu tai painostettu, ainoastaan tarjottiin mahdollisuus. Vainaja oli ihan rauhallisen näköinen, ei siitä traumoja jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes ajatellut tuommoista, kun isovanhempia ollaan käyty moikkaamassa. Me käytiin muutaman kerran viikossa moikkaamassa, loppu vaiheessa joka päivä oltiin paikalla.
Olivat kumpikin loppu vaiheessa todella hurjan näköisessä kunnossa, kun jälkeenpäin katselin kuvia... Mutta ei ne lapset kavahtaneet silloin tms. He näkivät ja kokivat sen muutoksen pikku hiljaa, kuten itsekin.
En tietenkään pakottaisi, mutta ihmettelen että eikö ihmisistä löydy sen vertaa ryhtiä, että ajattelisivat sitä kuolevaa vanhusta? Kohta kaksikymppiselle olisi ihan hyvä nähdä elämän tuotakin puolta ja vanhus olisi varmasti onnellinen nähdessään nuoren sukulaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla on aika yksimielisiä vastaajia. Erikoista sillä kaikki, joiden kanssa olen livenä pohtinut tätä, ovat olleet sitä mieltä, että ei kannata viedä.
Ap
Täällä on suurempi otanta erilaisia ihmisiä. Sä olet pohtinut omassa kuplassa sun kuplaihmistes kanssa.
Veisin todellakin. Se on osa elämää ja isovanhempien kunnioittamista. En todellakaan kysyisi mitään mielipiteitä, vaan se on asia joka tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla on aika yksimielisiä vastaajia. Erikoista sillä kaikki, joiden kanssa olen livenä pohtinut tätä, ovat olleet sitä mieltä, että ei kannata viedä.
Ap
Oletko kysynyt nuorelta itseltään? Hänen mielipiteensä on tässä se, millä on merkitystä.
Ei helvetti tätä ylisuojelua. Ei ihme ettei nuoret pärjää elämässä kun vanhemmat on suojelleet kaikelta mitä elämään kuuluu, pettymykset, sairaudet, kuolema jne.
10-vuotiaana äitini vei minut sairaalaan katsomaan pappani ruumista ja teininä näin mummoni kuihtuvan vuosia vanhainkodissa, vielä kun pystyi puhua hän sanoi usein "pääsisipä täältä jo pois", eikä tarkoittanut vanhainkotia vaan elämää. Ne on ollut arvokkaita kokemuksia ja saanut ymmärtämään elämää ja kuolemaa. Elämään kuuluu surua. Sain pidellä mummoni kättä muutama viikko ennen hänen kuolemaa, jotenkin tiesin että se on viimeinen kerta kun hänet näen. Hän ei pystynyt puhua, en tiedä ymmärsikö hän kuka olen, mutta selkeästi halusi pitää kädestä. Riistätte lapsiltanne tärkeitä kokemuksia ja muistoja jos yritätte piilottaa kaiken mikä saattaa pahoittaa mieltä. Ei saatana teidän kanssa.
Saman ikäiset nuoret voivat opiskella lähihoitajaksi ja olla työssäoppimassa siellä sairaalassa, hoitamassa kuolevia. On kai ihan ihmisestä itsestään kiinni, mihin pystyy ja mitä haluaa ja mitä ei. En päättäisi asiaa nuoren puolesta, vaan aidosti hänelle mahdollisuus valita.
Teini mukaan tietenkin jos haluaa tulla. Vanhuksen tilannetta voi kuvata etukäteen että tietää mitä voi olla odotettavissa. Jos teiniä alkaa järkyttää eikä halua enää olla siellä, niin tietenkin hän voi poistua huoneesta kauemmas/ sairaalan parkkipaikalle asti/ palaa itse kotiin jos mahdollista hänelle jne.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olisi parempi, ettei mene. Jäisi parempi muisto, eikä jäisi mieleen surullista muistoa huonokuntoisesta kuolemaisillaan olevasta isovanhemmasta. Jos varsinkaan
Isovanhempi ei itse toivo lapsia sinne katsomaan häntä.
Minä en mennyt edes isääni katsomaan sairaalaan, koska hän ei edes enää tuntenut ketään. En olisi tehnyt muuta kuin itkenyt, joten parempi oli pysyä poissa kaikkien kannalta.
Kyllä kuolevan äärellä itketään se on sallittua. Lohduttajia löytyy myös, jos teitä on useampi. Minua ja äitiäni lohdutti ihanat hoitajat. Tarkistivat meidänkin voinnin aika ajoin. Saimme myös lämmintä ruokaa siellä. Lähtiessä hoitajat itkivät kansliassa ja tulivat halaamaan hyvästiksi. Kiitos siitä heille.
Mä olin itse teho-osastolla muutaman vuorokauden taannoin ja siellä sitten kuolo korjasi ympäriltä ihmisiä.
Kyllä siellä kävi kaiken ikäisiä ihmisiä hyvästelemässä läheisiään. Osa niistä potilaista oli tajuissaan satunnaisesti ja kivuissa, silti siellä oli ihan pieniäkin lapsia moikkaamassa. Luulen, että ne hetket olivat järjettömän tärkeitä sille kuolevalle ihmiselle.
Voit kertoa etukäteen että näin on ja rohkaista tulemaan, kertoa että uskot että nuori on sen verran viisas ja kypsä että pystyy kohtaamaan elämän karuakin puolta, sairautta ja vanhuutta. Siinä hän oppii ja on valmiimpi kun joskus toisen kerran tulee tilanne eteen. Jotkut vie lapsiaki, kävin minäkin joskus neljävuotiaana ukkia katsomassa sairaalassa enkä järkyttynyt. Rohkaise, mutta pakottaa ei kannata.