Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Että suvussa on ollut niin paljon pappeja, rovasteja tai muuten kirkon palveluksessa.

Se yllätti, että suvussa moni on eri alijen taiteilijoita. Muusikoita varsinkin mutta myös käsityötaiteilija ja taidemaalareita. Ja yksi on myös näyttelijä.

Ei ehkä niinkään puolison suvussa mutta enemmänkin anopissa. Miten tunnekylmä, muita huomioimaton ja töykeä voi joku ihminen olla.

Ja miten kaikki miehen lapsuudenperheessä ovat vain vaieten siihen käytökseen sopeutuneet.

Ajattelin silloin nuorempana että minussa on varmaan jotakin vikaa enkä kelpaa kun kukaan ei missään eikä koskaan ole kohdellut minua niin huonosti kuin anoppi anoppilassa.

Mutta ei, nyt olen ymmärtänyt että anoppi on henkisesti jotenkin sairas ja tasapainoton ja kohtelee suurinta osaa ihmisistä yhtä huonosti. Tytärtään ja tämän miestä kyllä palvelee ja palvoo, mutta ei muita.

Se, että äiti eli mun anoppi siis, on koko ikänsä ollut mt-ongelmainen, mutta asiasta ei saa puhua. Hyssytellään ja hiiviskellään sen ympärillä ja selitellään kaikenlaista vaikka anoppi on tämän tästä osastolla. Mä en oo tähän hyssyttelyyn lähtenyt ja kun kysyn miksi on taas sairaalassa, niin saan vastaukseksi kaikenlaista, sitä nyt vaan vähän pelotti olla kotona, ahdisti, ei tiedetä muka miksi jne jne. Ja todellisuudessa on veemäinen narsisti lisäksi. Joo, en ole väleissä anoppini kanssa.

Se kuinka erilaisia aikuiset tyttäret voivat olla verrattuna isäänsä. En siis ole heidän äitinsä. Isä oli vieraanvarainen ja avosydäminen, kaikki olivat tervetulleita. Toinen tytär toi vai perheelleen ruokaa. Hyvä että isän pyysi pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Tartuttiin rintaan kysymättä lupaa, aiottiin useaan otteeseen reppuja ja laukkuja tutkien salaa sisältöä, tungettiin isoja huonekaluja kotiin luvatta muka ilahduttaakseen vaikka haluttu päästä eroon omista huonoista hankinnoista. Kyläillessä nurkkien ja kaappien sisältöjen valokuvaus ja jako muulle suvulle

Onko sukua Provinssin turvatarkastuksessa hommissa?

Puolison suvun sukujuhlissa tajusin miksi niin moni vihaa sukujuhlia. Väkinäistä seinien tuijottelua ja kukaan ei oikein puhu kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihavuus! Se että kaikki ovat valtava lihavia!

Isä lihava. Äiti lihava. Lapset lihavia.

Miksi?

Ruokana on HooKoon Blöötä ja perunaa ja ne salaaatit annetaan pupuille. Jälkiruokana pussi sipsejä ku katotaan telkkarista rallia. Ja sinne Lidliin mennään autolla, ettei vaan kävellä

Vaimon veli asuu noin 400-metrin päässä kaupasta. Tietenkin käy autolla kaupassa..

Itse kävelisin reppu selässä tai pyörällä.

Kaikki olivat järjestään lihavia, siis ihan sairaalloisella tasolla. Puolisoni oli laiha tikku.

Mieheni suvun uskonnollisuus, posketon selän takana kieroilu ja miniöiden vastakkainasettelu. Minulla meni 10 vuotta todella ymmärtää mieheni vanhempien (eritoten appiukon) myrkyllisyys. Uskonnollisuus on täyttä teeskentelyä, kasvotusten ollaan nättiä ja todellisuus on kaukana julkisivusta. Yksi miehen serkku oli ihan jo pelottavan sekopäinen (ammatiltaan sairaanhoitaja, töissä OYS:llä), jätti raivoviestejä puhelimeen, vaikka kukaan ei edes ymmärtänyt mistä on kyse. Varmaankin pahasti mielenterveysongelmia. Hirveitä ihmisiä, en ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä.

Minua on hämmästyttänyt se, että yhdellekään mieheni sukulaisella ei ole ikäpolvesta riippumatta kirjahyllyä tai ensimmäistäkään kirjaa kotonaan. Samoin on hämmästyttänyt se, että kaikki iältään noin 45-50 v sisarukset/serkukset ovat käyneet pelkän peruskoulun ja ovat edelleen samassa työpaikassa kuin mihin ovat menneet noin 20-vuotiaana töihin. Minkäänlaista halua tai tavoitteellisuutta edetä työelämässä ei ole ollut. Mieheni mukaan oli selvää, että koulut oli lusittu 15-vuotiaana, eikä suvulla olisi tullut mieleenkään ajatellakaan jatkokouluttautumisvaihtoehtoja.

Arvostan kaikkea työn tekemistä, ja hyvä, että ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, mihin ovat 30 v sitten päättäneet ryhtyä. Itselleni on kuitenkin edelleen vaikeaa ymmärtää näitä arvoja.

Mieheni elämä on noudattanut samaa kaavaa kuin edellä mainittu kuvio. Tapasimme 20-vuotiaina, ja hän on edelleen samassa pestissä näin vuosikymmenien kuluttua. Itselleni on ollut selvää opiskella ja edetä työuralla. Kaiken opiskelun olen tehnyt työn ohella sekä kantanut päävastuun lasten osalta niin hoitamisen kuin taloudellisen vastuun osalta. Ainoa kitkaa aiheuttava tekijä parisuhteessamme on mieheni ikävät kommentit nykyisin hyvästä palkastani ja työskentelyolosuhteista, joihin pystyn vaikuttamaan melko mukavasti. Olen kuitenkin ponnistellut kovasti päästäkseni tähän tilanteeseen, ja haaveeni on aina mennä eteenpäin. Mieheni on aina käyttänyt vapaa-aikansa urheilun, ulkoilun ja tv:n ääressä. Minä olen edellä mainittujen asipiden lisäksi opiskellut kaksi tutkintoa ja käyttänyt elämässäni aikaa työhakemusten ja uramahdollisuuksien kartoittamiseen. On vain niin vieras ajatus, että olisin ikinä ajatellut jääväni ensimmäiseen kahvilan kassan työhöni eläkeikään asti. Ei sitä 20-vuotiaana osannut ajatella, että toiselle se 20-vuotiaana aloitettu hanttihomma sellaisenaan on se loppuelämän työ.

Tuntuu ikävältä, että nämä sukujen erilaiset arvomaailmat alkavat tökkiä yhä enemmän iän lisääntyessä palkkaerojen ja muiden työetuuksien eroavaisuuksien aina vain kasvaessa.

Eiköhän tässä yhdessä kuitenkin selvitä eteenpäin, kun muutoin parisuhde on ja on aina ollut hyvä. Kolmesta aikuistuvasta lapsestamme yksi on omaksunut selkeästi isänsä puolen suvun asenteen. Ei halua oppia, ei halua ponnistella, ei halua yrittää. Motivaatio vain puuttuu. Se harmittaa minua, mutta toivon, että hän löytää mukavan työpaikan, jossa sitten mahdollisesti viihtyy ja on onnellinen ehkäpä sitten vuosikymmenien ajan.

Perintöä ei tullut yhtään,maksettiin appiukon hautajaiset 4000 e.

Serkut nai toisiaan.

Ukko joi itsensä sairaakuntoon 2 krt vuodessa ja kuului kokoomukseen ja kaupungin valtuustoon ja ihmetteli terveydenhuollon kustannuksia. Itse aiheutti aika paljo kustannuksia. Kouluttamoton moukka karjalasta ja kakarat valittavat kun tuet pinenevät ja äänestävät kokoomusta. Työt eivä maistu vaan pitäisi päästä päälliköksi. Kulissit toki kunnossa ja valtava katkeruus rehellisiä ja töistään veroja maksavia säästelijäitä kohtaan. Toki thaimaan pillua pitää saada jne. Eli normikokoomuslainen.

Tavallaan sukumme ovat varsin samanlaisia, mutta yllätyksiä on tullut paljonkin.

Esim.

Miehen suvussa lapsia ja nuoria arvostetaan paljon. Heidän mielipiteitään kuunnellaan ja he saavat näkyä ja kuulua. Omassa suvussani lasten ja nuorten tulee olla hiljaa, eikä häiritä aikuisia. Myös suvun vanhat miehet ovat kiinnostuneita lapsista ja hoitavat näitä. Meillä lapset tulee pitää poissa häiritsemästä miehiä.

Halataan vähemmän. Perheenjäseniäkin kätellään.

Lauletaan vähemmän. Edes sukujuhlissa ei lauleta. Outoa.

Etikettiä ja vanhoja hyviä tapoja ei noudateta. Mieheni mielestä monet minulle opetetut tavat ovat vanhanaikaisia. Ei ollut kuullutkaan monista säännöistä, jotka itselleni ovat ilmiselvä. Esim. kyynärpäiden pitäminen pöydällä tai ruoan tarjoaminen aina vasemmalta. Ei osata teititellä.

Suvussa on harvinaisen paljon harvinaisen älykkäitä ihmisiä. Tämän huomaa keskusteluissa ja myös esim. tohtoreiden ja keksijöiden määrässä.

Ruoka, erityisesti juhlaruoka on erilaista. Jouluruoka on ankeaa (kuin koulun ruokaa), pitopöydät eivät notku. Vähänkään vaikeampaa ruokaa ei osata tehdä automaattisesti, vaan aina katsotaan ohjetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun anopin kuolinpesää purettiin, löytyi paperi jossa sanottiin anopin esiintyneen sairaanhoitajana ilman asianmukaista koulutusta ja viranomaisten lupia. Tuomiokin oli siitä tullut. Oli todellisuudessa ollut jossain sairaalassa laitosapulaisena.

En ihan tajua? Oliko siis ollut laitosapulainen (johon ei välttämättä ennen tarvinnut mitää sen kummempaa koulutusta) vai oli ollut sairaanhoitajan työssä ilman koulutusta?

 

 Jos oli ollut "ns sairaanhoitajan" työssä ilman koulutusta, niin en usko. Miten kouluttautumaton voisi antaa lääkettä sairaalle, joten hölynpöly-juttu. Eikö laitosapulainen ole siivooja tai siistijä kuin nyt sanotaan, hölynpöly juttu, taas.

   Tämä ei nyt kuulu varsinaisesti asiaan, mutta meidän naapurissa Punavuoressa asui henkilö, joka teki työtä sairaalassa apuhoitajana. Teki sitä samaa koko nuoruus ja eläkeikään asti, ilman, että ylentyy tai sais edes parempaa palkkaa, kuitenkin asuu suht hyvin, oisko hotelleissa seuraneitinä, no ei olla tuhmia vaan oikeasti totta, joillekkin. 

No tuossahan luki että oli saanut tuomionkin tuosta valehoitajana toimimisesta.

Toisten päälle puhuminen. He ovat tottuneet siihen ja saavat toistensa puheesta selvää.

Minut on kasvatettu kuuntelemaan toisten puhe loppuun asti ja odottamaan omaa puheenvuoroani. Tällaisella kasvatuksella en kykene miehen suvun kanssa vuorovaikutukseen, kun olen putkiaivo enkä pysty samanaikaisesti itse puhumaan ja kuuntelemaan, mitä toiset puhuvat ja vielä ymmärtämään asian.

Heidän sukutapaamisensa ovat hirveää metakkaa, kun kaikki puhuvat samanaikaisesti. Tapaamisista he lähtevät iloisina ja virkistyneinä mutta minä ihan nääntyneenä, valmiina vetäytymään yksinäisyyteen seuraaviksi kolmeksi päiväksi.

Tuleva vaimoni kyllä jo varoitti ennen ensivierailua kotonaan, että kaikki mitä siellä kuulet on kaukana totuudesta, hänen äitinsä suku on omituista, isän suku on normaaleja ihmisiä. Ja kyllä siellä tulevan anopin taholta mainostettiin miten hienoa sukua he ovat ja kuinka hienoa heillä on kaikki astioita ja huonekaluja myöten. Samassa jo epäiltiin ja kyseltiin että olenkohan minä tarpeeksi varakas siihen sukuun kun autoni ei ole edes Mersu. Aika nopeasti alkoi paljastua äitinsä vakavat jopa väkivaltaiset mielentervysongelmat, oikeasti itsemurhat jotka oli alkuunsa kerrottu, menehtyi jo nuorena vakavaan sairauteen, suvun alkoholismi, kulissiavioliitot kun ei ole kehdattu "tulla kaapista" jne. Muutaman vuoden kuluttua totesin vaimolleni, että kiitos jos saan olla mahfollisimman vähän tekemisissä äitisi ja hänen sukunsa kanssa. Se sopi vaimolleni oikein hyvin koska ei hän halua itsekään niiden omituisten äidin puolen sukulaisten kanssa olla tekemisissä, hän ei vain aluksi edes kehdannut kertoa kuinka erikoisia ihmisiä hänen äitinsä suku on, kun pelkäsin että alat ajatella hänen olevan samanlainen. Näin on sitten eletty, isänsä puolen sukua kyllä tavataan ihan mielellään. .

Ponnistelemattomuus. Jäädään tuleen makaamaan. Oli mikä vaan. Ei edes yritetä. Annetaan asioiden olla niin kuin ne ovat. Eletään hetkessä. Ei osata suunnitella tai asettaa tavoitteita. Seurauksena on paljon ongelmia. Mutta ei niillekään tehdä mitään. Syytetään olosuhteita, aina. Koskaan esimerkiksi rahattomuus ei johdu itsestä ja siitä, että ei ole mitään tehnyt tai elänyt fiksusti, vaan jostakin muusta. Paljon huilaillaam ja pötkötellään. Vaikka asiat kaatuvat päälle, niin senkun lepäillään menemään sen sijaan, että tehtäisiin niille jotain. Hyvin erikoista.

Ihmettelen, miten mieheni on edelleen sukunsa täydellinen kultapoika. Hän on vanhempiensa ainut lapsi ja oli pitkään myös ainut lapsenlapsi. Kaikkien elämä pyöri pojan ympärillä ja häntä paapottiin vuorokauden ympäri.

Eikä siinä mitään, jos tämä olisi jäänyt lapsuuteen. Sama käytös vaan jatkuu edelleen, vaikka mies on yli 30-vuotias. Kaikilla vierailuilla jauhetaan vain miehen lapsuudesta ja kaikenlaisista kommelluksista, mitä hänelle on sattunut. Samat jutut toistuu kerta toisensa jälkeen. Välillä olisi hauskaa puhua vaikka ajankohtaisista aiheista tai politiikasta eikä sadatta kertaa siitä, kuinka mies kerran 4-vuotiaana söi liikaa karkkia ja maha tuli kipeäksi.