miten pärjäätte muistisairaiden vanhempienne kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.

No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja  henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...

Niin, en väittänytkään, että se on ainoa totuus. Kerroin vain, että elämä voi olla hyvää muistisairaanakin ja kaikkien persoonallisuus ei muutu. Äitini ei skarpannut vaan oli aidosti tyytyväinen, ei olisi edes pystynyt esittämään. Muistisairauden alku oli kyllä vaikeaa aikaa ja ahdisti kaikkia, mutta hyvään hoivakotiin pääsyn jälkeen asiat menivät hyvin ja sai onnellisen loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.

No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja  henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...

Niin, en väittänytkään, että se on ainoa totuus. Kerroin vain, että elämä voi olla hyvää muistisairaanakin ja kaikkien persoonallisuus ei muutu. Äitini ei skarpannut vaan oli aidosti tyytyväinen, ei olisi edes pystynyt esittämään. Muistisairauden alku oli kyllä vaikeaa aikaa ja ahdisti kaikkia, mutta hyvään hoivakotiin pääsyn jälkeen asiat menivät hyvin ja sai onnellisen loppuelämän.

Kiva että teillä on mennyt hyvin. Monella muulla ei. Elinkautinenkin voi olla lyhyempi rangaistus kuin omaishoitajuus. Paskaa niskaan päivittäin vuodesta toiseen. Sitä ei vaan onnekkaat tajua.

Ei meilläkään mummi hoitokodissa ollut hankala tai ikävä ketään kohtaan, kuten ei meitäkään kohtaan, mutta todella rankkaa oli se että mummi itki hoitokodissa kun hänet on tänne jätetty eikä kukaan käy koskaan katsomassa, vaikka joka toinen päivä kävi joku meistä sukulaisista.