Lue keskustelun säännöt.
miten pärjäätte muistisairaiden vanhempienne kanssa?
09.04.2023 |
Itsestä tuntuu, ettei jaksa. Kamalaa katsella vierestä kun ihminen taantuu lapseksi taas... Onneksi on hoitkotipaikka, mutta pahaa tekee silti.
Kommentit (23)
Todella raskasta on. Järkyttävää miten joku voi unohtaa käytännössä koko elämänsä. Tuntuu epäreilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisko hoitaa. Sitä on paapottu sen verran, että saakin tehdä jotakin niiden rahojen eteen. Muut ollaan saatu selvitä omillamme, joten eipä kiinnosta ottaa kannettavaksi. Onhan niitä laitoksia sitten, joissa tarvittaessa hoidetaan.
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Ei tulis pieneen mieleen.
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Harkitsen asiaa. Vanhempani ovat hoitaneet minut lapsena joten minun kuuluisi hoitaa heitä vastavuoroisesti. Pelkään vaan, että sen jälkeen ei ole enää mitään muuta elämää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin puoli vuotta isäni omaishoitajana, mutta en jaksanut pidempään, kun käytännössä olisi pitänyt olla vieressä koko ajan, laittamassa peitettä, sukkaa, nostamassa istumaan ja samantien takaisin ja uudestaan. Hoitokodin hoitaja sanoi, että isäni kanssa pitäisi olla koko ajan jonkun, että se vaan ei ole mahdollista. Ei ne hoitokodissakaan istu koko aikaa vieressä.
Silti on tunne, kuin olisi hylännyt isän, vaikka hoitajien mielestä hän viihtyy hoidossa hyvin ja näkee muita ihmisiä, toisin kuin kotona korvessa. Ikää on hällä jo 95 että itsekin olen kohta 70 v. Ei jaksa valvoa öitä enää vanhusta hoitaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Harkitsen asiaa. Vanhempani ovat hoitaneet minut lapsena joten minun kuuluisi hoitaa heitä vastavuoroisesti. Pelkään vaan, että sen jälkeen ei ole enää mitään muuta elämää...
Omaishoitajuus on rankka pesti.. Lomaa ja taukoja siitä hommasta saa TOSI harvoin, vaikka lain mukaan lomaa pitäisi saada.. Omalle elämälle voi kyllä sanoa hyvästit tuossa pestissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa. Äidin, R.I.P. kanssa oli jotenkin helpompaa, kun hän otti kaiken avun vastaan, mitä tarjottiin. Monet, no muutamat kerrat hänen kanssa itkua tuhrattiin. Oli kotihoidossa, koitin "tolkuttaa", että kyllä sinä olet sama ihminen, etkä sitten laske minua kylille :) (kun joskus penskana kävelin unissani; niin meinasi äitikin tehdä).
Isä taas ei ota juuri minkäänlaista apua vastaan (on hoitokodissa). Enimmäkseen muistellaan vanhoja aikoja; eikä ollenkaan huono ajatus: meillä oli joskus hevonen, tamma, muistan; isä kertoi oli meillä joskus ruunakin eli 2 hevosta.
Sinänsä raskasta, kun joutuu joka ainoaa sanaa miettimään, mitä sanoo. (äidin kanssa kielletty sana oli v. - pesi multa suun saippualla, kun se sana pääsi mun suusta; enhän minä penskana edes tiennyt mikä se on :) )
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Harkitsen asiaa. Vanhempani ovat hoitaneet minut lapsena joten minun kuuluisi hoitaa heitä vastavuoroisesti. Pelkään vaan, että sen jälkeen ei ole enää mitään muuta elämää...
Kyllä voi olla vinoutunutta ja raskasta ajattelua! On pikkaisen eri juttu nuorena ihmisenä hoitaa vauvaa, kuin keski-ikäisenä monisairasta, muistamatonta vanhusta! Minun äitini sanoi aikoinaan minulle, akateemiselle ihmiselle jolla peukalo keskellä kämmentä, että pidä huoli ettet minua puoskaroi ilman hoitoalan kokemusta ja katkeroidu. Ammattilaiset ovat sitä varten. Tämän viisauden voimin olen sitten palveluja hankkinut tarpeen mukaan.
Minun äitini ei viihdy hoitokodissa. On koko ajan levoton ja ahdistunut, ei kykene muiden kanssa ystävystymään. Haluaisi että hoitaja on vieressä koko ajan, eihän siihen ole mahdollisuuksia. Kun käy häntä katsomassa, haluaisi vaan lähteä mukaan eikä halua jäädä sinne laitokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Harkitsen asiaa. Vanhempani ovat hoitaneet minut lapsena joten minun kuuluisi hoitaa heitä vastavuoroisesti. Pelkään vaan, että sen jälkeen ei ole enää mitään muuta elämää...
Vaikka asia kuinka "houkuttelisi", minä en ainakaan suosittele. Muistisairaan omaisen hoitaminen on hankalaa. Toimin aika pitkään oman isäni omaishoitajana. Aluksi hän oli helppo tapaus. Välillä hän "vain" hämmästyi, kun ei enää tiennytkään miten joissain tilanteissa pitää toimia. Sairauden edetessä alkoi esiintymään aggressiivisuutta. Se hävisi, mutta sen jälkeen hän alkoi unohtelemaan kuka minä olen. Viimeinen niitti oli, kun hän alkoi puhumaan minulle hävyttömyyksiä. Se oli todella ahdistavaa vaikka kyllä minä ymmärrän, että siinä vaiheessa hän oli jo täysin eri ihminen kuin ennen sairauden alkamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pystyisittekö toimimaan/toimitteko omaishoitajana?
Harkitsen asiaa. Vanhempani ovat hoitaneet minut lapsena joten minun kuuluisi hoitaa heitä vastavuoroisesti. Pelkään vaan, että sen jälkeen ei ole enää mitään muuta elämää...
Kyllä voi olla vinoutunutta ja raskasta ajattelua! On pikkaisen eri juttu nuorena ihmisenä hoitaa vauvaa, kuin keski-ikäisenä monisairasta, muistamatonta vanhusta! Minun äitini sanoi aikoinaan minulle, akateemiselle ihmiselle jolla peukalo keskellä kämmentä, että pidä huoli ettet minua puoskaroi ilman hoitoalan kokemusta ja katkeroidu. Ammattilaiset ovat sitä varten. Tämän viisauden voimin olen sitten palveluja hankkinut tarpeen mukaan.
Okei, olet vähän karu mutta ihanan suoraa ja vapauttavaa puhetta! 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
Joo, mutta jotkut todellakin muuttuvat - ja tekevät toisten elämästä helvettiä. Sinä et ilmeisesti tiedä siitä mitään, mitä muut joutuvat kestämään.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...
Aino Nykopp?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...
Aino Nykopp?
Oletpas ilkeä. Et taida käsittää mitä näppiksiltäsi päästät.
Näistä asioista ei kai voi järkevästi keskustella näin anonyymisti, mikä on vahinko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini eli hyvää elämää, vaikka hänellä oli alzheimer. Viihtyi hyvässä hoivakodissa ja me läheiset kävimme katsomassa, vähintään kerran viikossa kävi joku. Muisti meidät loppuun asti. Vaikka muisti menee, kaikki eivät muutu toisenlaiseksi, vaan elämä voi olla hyvää ja arvokasta muistisairaanakin.
No, se on sinun mielipide. Minun on jotakin muuta, kokemuksesta ja työstä kumpuavaa. Et voi koskaan tietää mitä toinen ihminen oikeasti tuntee. Omaisille sairaat skarppaa, koska ei halua huolestuttaa. Tämä siinä vaiheessa, kun ei olla vielä tarpeeksi pitkällä. Se ihmisen todellisuus siinä vaiheessa kun olet jatkuvan avun piirissä, on useimmille ihmisille vaikea ja henkistä kärsimystä tuottavaa. Ei kai sitä ns. järjissään oleva kerro rakkaimmilleen miten kärsii ja kun ei muuta vaihtoehtoa ole...
Aino Nykopp?
No en tässä muita ajatellut päästää päiviltä, vaan itsestäni kirjoitin.
up