Isän kaksoiselämä
Karu aloitus näin pääsiäisenä. Minulla siis lapsuudentraumana isän kaksoiselämä, joka käytännössä ilmeni maksullisissa juoksuna ympäri maailmaa, (vienti-inssi), ja sitten siviilissä leikittiin kotista. Olen asiaa terapiassa käynyt läpi, äidin kohtaloa, meidän lasten häpeää, mutta jotenkin en saa koskaan otetta isän sielunmaisemasta. Miten tällainen ihminen kestää itseään? Uskooko hän itsekin valheitaan? Isän kanssa ei voi keskustella, hänen ihmiskuvansa on jotenkin vinoutunut; moraalittomuus ja toisten pettäminen on jonkinlainen hyväksyttävä fakta ihmisyydessä.
Siispä: tunnetko tällaista ihmistä/jotakin tällaiseen verrattavaa läheisesti? Mitä ihmettä he kelaavat? Eivätkö he itse ymmärrä tuhoisuuttaan, vai onko tämä jonkinlaista psykopatian muotoa?
Kommentit (172)
Tämä viestiketju on taas hyvä esimerkki siitä että täysin asiaan mitenkään liittymättömät alkaa riidellä aiheesta tai pahimmilaan ihan aiheen sivusta keskenään ja hyökätään muiden kirjoittajien kimppuun.
Ja jos olette lukenet koko ketjun hyvin huomaa miten sallitaan vain 1 mielipide.
Ei sallita edes pohdiskelevia kirjoituksia siitä mitkä tekijät saattavat aiheuttaa ap kirjoituksen isän käytösmallia, ilman että oletetaan että pohdinnalla haettaisi oikeutusta isän käytökselle.
Eli yläpeukkua saa vain kirjoittamalla miten hirvä psyko tuo isä on ollu. Muut ovat vääriä/ vääränlaisia kirjoituksia. Hoh hoijaa tätä keskustelun tasoa. Poistun.
Kaksoiselämään kuuluu usein salaisuidet joita lapset ei saa kertoa toiselle vanhemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsellä kokemusta tuollaisesta enkä tietenkään osaa vastata kysymykseen. Mutta ihmettelen MIKSI iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ym jatkuvalla syötöllä julkaisevat artikkeleita joissa normalisoidaan au-seksiä, on ihan ok että nuori nainen/perheenäiti tekee Onlyfansia/myy seksipalveluja ja silmät loistaen kerrotaan kuinka paljon asiakkaissa on perheenisiä, pyydetään ihmisiä kertomaan ovatko pettäneet ja näitä kertomuksia julkaistaan, kehotetaan ja opetetaan ihmisiä kimppakivaan, anaaliseksiin, mitä kaikkea.. ihan tarkoituksella halutaan rikkoa parisuhteita ja perheitä. Miksi?
Tuo oli hyvä pointti etteipä koskaan oteta lasten näkökulmia huomioon, kaikki on pelkkää vapautta ja nautintoa.
Meillä onkin nykyään per-searvot perinteisten perhearvojen sijasta. Kaikenlaisia kurtisaaneja ihaillaan, seksityö on työ siinä missä psykiatri tai kaupan kassa, on ihan no
Kun sukupuolitauteja on opittu hoitamaan, on ihmisten asenteet todellakin löyhentyneet. Vielä kasarilla ja myös ysärillä ihmiset pelkäsivät kuollakseen AIDS:ia ja kondomeiden päälle ymmärrettiin. Ihan sylettää, kun omissa opiskelijaporukoissakin nuoret panevat ympäriinsä ja kondomit korvataan testeillä ja antibiooteilla. Nykyään on ties mitä resistenttiä kantaa liikkeellä, joihin ei antibiootit auta kuten supertippuri. Kehitys todellakin on kääntynyt itseään vastaan.
Kun ihmiset ovat hylänneet Jumalan, on seuraus juurikin tämä. Vaikka kuinka on keksitty kondomit, niin se ei ole täysin sataprosenttinen suoja sillä HPV ja herpes tarttuvat jo ihokosketuksessa. Kaikki kehitys ei ole hyvästä. Iso osa kehityksestä on juurikin kääntynyt ihmisiä itseään vastaan kun on nykyään HIV:iä, vielä harvinaisempi, aggressiivisempi sukulaisvirus, joka aiheuttaa kantajalle nopeasti tappavan leukemian, ja supertippuria, joita ei nykyisillä lääkkeilläkään hoideta. Maailma on myös globalisoitunut, joka on mahdollistanut HIV-tartuntojen kasvun ja kuppa on tullut takaisin.
Tunnen. Yksi entinen kolleega. Työreissuilla ravaa maksullisissa ja "miesten reissuilla" jahtaa kaikkea, jossa on reikä. Täysin pitelämätön tyyppi. Somessa esittelee auvoisaa perhe-elämää. Kyseessä 5-kymppinen tyyppi ja meno kuin 16-vuotiaalla. Äärimmäisen rasittava yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Yksikin jäi kiinni siitä että toibmaksulliselta sukupuolitaudin tuliaisena
Anteeksipyynnön ja katumuksen sijaan totesi että muutkin työkaverit tekee samoin
Raskaana olevat naiset kyllä testataan, mutta rajalla ei testata näitä seksituristirysistä tai sinne saapuvia. Tosin tänne tulleet pakolaiset kyllä testataan HIV:n muiden varalta. Pitäisi soveltaa samoja keinoja mitä tuberkuloosissa: se ei ole vain yksilön oma asia. Jos ei ymmärrä kantavansa tarttuvaa tautia, niin silti ihminen laitetaan karanteeniin, halusi tai ei. HIV ei samalla tavalla ole yksilön oma asia, vaan koskee edellisiä ja nykyisiä kumppaneita. Se on sitten toki yksilölle itselleen haitallista, jos lääkkeet jättää ottamatta ellei siihen kuulu riskiseksiä ja toisten välinpitämätöntä tartuttamista. Lakia on löyhennetty siltä osin, että tartunnan kantaja ei syyllisty edes törkeän pahoinpitelyn yritykseen, jos on lääkityksellä. Todella vastuutonta mielestäni.
Minäminäminä
Mahtavatko kuitenkaan olla tyytyväisiä tuohon, kun pettävät koko ajan kaikki? Eivät siis itsekään saa sellaista turvallista arkea, jossa on molemminpuolinen luottamus. Onko tollanne jatkuva pettäminen ja salailu sitten kivaa elämää pitemmän päälle?
Ehkä hänellä on erilaiset käsitykset siitä mikä on ok ja mikä ei. Kannattaa kuitenkin muistaa, että isäsi tekemiset ei ole sinun vastuullasi. Jokainen tekee itse omat valintansa ja on itse vastuussa käytöksestään. Ei läheisten sitä tarvitse hävetä. Ymmärrän toki että joskus läheiset kokee häpeää, esimerkiksi siksi miten ympäristö suhtautuu, mutta ei heidän tarvitsisi.
Isälläni ilmeisesti oli muita suhteita sekä ollessani äitini kanssa että myöhemmin ollessaan pikkusiskoni äidin kanssa. Isällä oli päihdeongelmien lisäksi ongelmia mielenterveyden kanssa. Hänellä oli ihan perushyvä lapsuus, mutta vanhempansa erosivat. Isä kuoli kun olin lapsi.
Lisää kokemuksia aikuisista, joiden isä petti äitiä, kun olitte lapsia.
Jos isällä oli kymmeniä suhteita, voi myös kysyä miksi äiti teki päätöksen jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Jos isällä oli kymmeniä suhteita, voi myös kysyä miksi äiti teki päätöksen jäädä.
Tätä olen ihmetellyt itsekin. Äiti ei ikinä puhunut aiheesta eikä päätöksestä jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikin jäi kiinni siitä että toibmaksulliselta sukupuolitaudin tuliaisena
Anteeksipyynnön ja katumuksen sijaan totesi että muutkin työkaverit tekee samoin
Raskaana olevat naiset kyllä testataan, mutta rajalla ei testata näitä seksituristirysistä tai sinne saapuvia. Tosin tänne tulleet pakolaiset kyllä testataan HIV:n muiden varalta. Pitäisi soveltaa samoja keinoja mitä tuberkuloosissa: se ei ole vain yksilön oma asia. Jos ei ymmärrä kantavansa tarttuvaa tautia, niin silti ihminen laitetaan karanteeniin, halusi tai ei. HIV ei samalla tavalla ole yksilön oma asia, vaan koskee edellisiä ja nykyisiä kumppaneita. Se on sitten toki yksilölle itselleen haitallista, jos lääkkeet jättää ottamatta ellei siihen kuulu riskiseksiä ja toisten välinpitämätöntä tartuttamista. Lakia on löyhennetty siltä osin, että tartunnan kantaja ei syyllisty edes törkeän pahoinpitelyn yrity
Vapaa seksikulttuuri on todellakin vaaraksi muille itsensä lisäksi. Sekasortoa sillä haluttiin vain luoda, ei mitään iloa.
mamn reikä ei ole ainoa reikä, eikä mamin kikkeli ainoa kikkeli?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsellä kokemusta tuollaisesta enkä tietenkään osaa vastata kysymykseen. Mutta ihmettelen MIKSI iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ym jatkuvalla syötöllä julkaisevat artikkeleita joissa normalisoidaan au-seksiä, on ihan ok että nuori nainen/perheenäiti tekee Onlyfansia/myy seksipalveluja ja silmät loistaen kerrotaan kuinka paljon asiakkaissa on perheenisiä, pyydetään ihmisiä kertomaan ovatko pettäneet ja näitä kertomuksia julkaistaan, kehotetaan ja opetetaan ihmisiä kimppakivaan, anaaliseksiin, mitä kaikkea.. ihan tarkoituksella halutaan rikkoa parisuhteita ja perheitä. Miksi?
Tuo oli hyvä pointti etteipä koskaan oteta lasten näkökulmia huomioon, kaikki on pelkkää vapautta ja nautintoa.
Sodoma media, joku sairas agenda siinä on takana. Valitettavasti nk. konservatiiveihin on myös soluttautunut ihmisiä, jotka eivät ymmärrä että pornon glorifiointi on osana läntistä mädätystä kuten mokutus, feminismi ja lgbt. Öyhötetään vain matuista ja homoista ja suuri järkytys olisi, jos porno kiellettäisiin, koska eihän siinä mitään pahaa kunhan lapsi ei mene millekään drag-satutunnille. Nuo kaikki ovat osana länsimaista rappiota, porno ei ole poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Yksikin jäi kiinni siitä että toibmaksulliselta sukupuolitaudin tuliaisena
Anteeksipyynnön ja katumuksen sijaan totesi että muutkin työkaverit tekee samoin
Ei tällaiset miehet ihan välkyimpiä kavereita ole. Kuvittelisi, että kävisi jo kutinansa hoitamassa. Tällaiset tyypit sitten ihan pelkäävät testeihin menoa eivätkä ymmärrä, että kaikella on hintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä ihmettelen, että jos isä on vienti-inssi ja työmatkoilla ulkomailla on käynyt maksullisissa, niin miten tämä on edes tullut lasten tietoon traumatisoimaan ja häiritsemään heidän kasvuaan?
Sukupuolitaudin tartuttamisen kautta, vieläpä kahdesti.
Perinnönjaossa ilmeni lapsia, joista ei tiedetty, yksi tuollainen oli tiedossa.
Joku kyseli oliko vaimo dominoiva tai oliko levoton ja kärsivä sielu. Luonnehäiriöhän on osittai perinnöllistä eli tunnekylmyys näkyy myös aivokuvissa. Kun muiden aivoissa näkyy liikettä liikuttavan kuvan yhteydessä, ei näillä tapahdu mitään.
Eikö näistä voi tehdä rikosilmoitusta, varsinkin jos HIV:n tartuttaa. Sehän jo vastaa vammantuottamusta. Muissa tapauksissa ainakin on rangaistu ihmisiä HIV:n tahallisesta tartuttamisesta, mm. Hakkarainen, Stephen Thomas (vai mikä sen miehen nimi oli).
Vierailija kirjoitti:
Lisää kokemuksia aikuisista, joiden isä petti äitiä, kun olitte lapsia.
Lasten ei pidä tälläisistä tietää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsellä kokemusta tuollaisesta enkä tietenkään osaa vastata kysymykseen. Mutta ihmettelen MIKSI iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ym jatkuvalla syötöllä julkaisevat artikkeleita joissa normalisoidaan au-seksiä, on ihan ok että nuori nainen/perheenäiti tekee Onlyfansia/myy seksipalveluja ja silmät loistaen kerrotaan kuinka paljon asiakkaissa on perheenisiä, pyydetään ihmisiä kertomaan ovatko pettäneet ja näitä kertomuksia julkaistaan, kehotetaan ja opetetaan ihmisiä kimppakivaan, anaaliseksiin, mitä kaikkea.. ihan tarkoituksella halutaan rikkoa parisuhteita ja perheitä. Miksi?
Tuo oli hyvä pointti etteipä koskaan oteta lasten näkökulmia huomioon, kaikki on pelkkää vapautta ja nautintoa.
Media ei koskaan esille onnellisiä parisuhteita ja perheitä lukuun ottamatta ehkä jotain julkkispareja. Suhteen "avaamista" tarjotaan ratkaisuksi parisuhteen ongelmiin ja röyhkeimmät kommentit ovat niitä, että ulkopuoliset kumppanit pelastavat parisuhteen. 2000-luvulla oli vielä jokseenkin tervettä parisuhteessa. Nyt tehdään kaikesta moraalisesti rappeuttavasta normaalia.
Ennen muinoin naiset hankkiutui raskaaksi, jotta saa tietyn miehen jota ei muutoin olisi saanut. Sitten siinä mies korjaskin jälkensä eli meni pakkoavioliittoon. Petti onnettomana lastensa äitiä kun tämä kiristi lapsilla ja omaisuudella eroa haluavaa miestä. Asioilla voi olla monta puolta vaikka on niitäkin joille ei mikään riitä.