Viiden vuoden FwB - miten niin on pakko olla tunteita?

Olen nainen ja minulla on nyt ollut viiden vuoden ajan FwB-suhde yhteen mieheen, homma toimii ja peitto heiluu n. 1-2x/viikko, joskus saattaa olla parin viikon tauko kun ei aikataulut osu yksiin mutta pääsääntöisesti hyvin aktiivista. Meistä kumpikaan ei kaipaa parisuhdetta, emme tee muita asioita yhdessä ja tutustuimme aikoinaan tinderissä, kun molemmat hakivat vain kevyttä seuraa. Molemmilla on kiireinen työelämä ja arki muutenkin, ei millekään parisuhteelle olisi aikaa. Kumpikin on kyllä täysin vapaa tekemään mitä tahtoo ja kenen kanssa haluaa, emme ole toisillemme tilivelvollisia. Se on sovittu, että käytetään kuitenkin kortsua jos jonkun muun kanssa hypätään sänkyyn, koska me emme käytä. No kuitenkin, on ollut yhden ystävän kanssa tästä puhetta (hän ei tiedä nimeltä kuka tämä FwB-mies on) ja ystävä on inttänyt tässä jo hyvän tovin, että PAKKOHAN meillä on olla jotain tunteita toisiamme kohtaan, kun tämä homma on niin eksklusiivista - tai ainakin minulle on, enhän minä varmuudella tiedä mitä hän käy tekemässä. Itselleni hänen "palveluksensa" ovat riittäneet hyvin enkä ole kenenkään muun kanssa sängyssä näinä vuosina ollut. En koe mustasukkaisuutta miehestä tai mitään, tämä on vain toimiva järjestely. Emme ole ikinä, siis ikinä, puhuneet mistään suhdejutuista toisiimme liittyen, tuoneet vain esiin että hyvä ja toimiva järjestely puolin ja toisin. En myöskään ole koskaan kokenut ihastumisen tai rakastamisen tunteita häntä kohtaan eikä hän omien sanojensa mukaan minua kohtaan. Fyysinen puoli vain toimii, that's it eikä sen enempää. 

Eikö sitä nyt aikuiset ihmiset oikeasti voi olla toisilleen "uskollisia" FwB-suhteessa ilman tunteitakin? Minusta voi, mutta mitä te täällä ajattelette?