Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!

Vierailija
06.04.2023 |

Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.

Kommentit (1166)

Vierailija
941/1166 |
21.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset vaativat päivittäin omaa aikaa mutta samaan aikaa ahdistuvat ja loukkaantuvat jos mies haluaa kerran vuodessa omaa aikaa näin kolmenkymmenen vuoden välein

Vierailija
942/1166 |
21.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastapainoksi vuokraat itsellesi viikoksi mökin ja otat lomaa itseäsi varten. Tai lähde matkalle yksin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
943/1166 |
22.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan omaa lomaa toisinaan ja mies vielä enemmän. Mutta ne viikot kyllä sommitellaan vuosikalenteriin yhdessä eikä ilmoitusasiana. Jos mies on menossa liian vaaralliseen maahan niin kiellän lasten takia. Molempien on mielellään jäätävä henkiin. 

Vierailija
944/1166 |
24.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP toivotan sinulle ja lapsillesi hyvää ja rauhallista joulua. 

Vierailija
945/1166 |
24.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näinhän se menee.  Ensin viikon loma, sitten kahden ja kohta onkin toinen perhe jossakin päin Suomea.  Viimeistään perinnönjaossa tulee esille, että lakiosuutta on vaatimassa joku tuntematon Tuija tai Timo.

Vierailija
946/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ilmottaahan naisetkin aika ajoin ottavansa omaa aikaa niin miksi mies ei saisi tehdä samaa?

Ei se ole mitenkään ihmeellistä että nainen lähtee perheen luota että saa omaa aikaa.

Niin, tunnin tai kaksi kerrallaan. Sehän on ihan sama kuin miehen viikko tai kaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
947/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö se ole hyvä asia? Muistat vain vaatia myös oman viikon vuodessa, jos mieskin sen saa. :) Ei se ole hänen yksinoikeus. Todennäköisesti hän haluaa lomaa perhestään, enkä nää siinä mitään pahaa, jos hän myös hoitaa perheen yksin yhden viikon ajan, jotta sinä saat samanlaisen loman! Voisi olla virkistävä vaikutus...

Vierailija
948/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niimpä niin, tässä on niin monta eri näkökulmaa, että vaikea ottaa kantaa riitelemättä.

Mikä on jokaisen normaali?

Ap.n normaali on se ettei perheen aikuisilla ole omaa henk.kohtaista aikaa itselleen? Kaikki aika vietetään perheenä lasten kanssa?

Minulle se on epänormaalia, minusta moni liitto "pelastuisi" jos aikuiset tajuaisivat huolehtia henkisestä hyvinvoinnistaa, ja ottaa aikaa vain itselleen. Pieni hengähdystauko, virkistys loma tjm.

Joidenkin mielestä lapset pitää ottaa joka paikkaan mukaan se on lasten oikeus tai lapset pahoittaa mielen, "en voi nauttia ilman lapsia lomasta", lapset jäävät paitsi,  jne toistuu vastauksissa? Vietetäähän niiden lasten kanssa perheenä koko ajan aikaa? Lasten kanssa lomailun voi sijoittaa sinne koululomiin ja aikuisten vaikka silloin kun lapset on koulussa.

Mikä tässä on pelkona monelle naiselle? Että mies tajuaa kuinka kivaa onkin ilman perhettä, ja ottaa eron? Parisuhde kun on kunnossa, ja kaikki asiat mallillaan takaisin tulee energinen virkistynyt mies, jolla on akut ladattuna. En ymmärrä mikä tässä on niin pahaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
949/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No en ymmärrä aloittajan ongelmaa, kumpikin varmasti ansaitsee myös sitä omaa aikaa omien kavereiden kanssa. Suo miehelle viikko vapaata ja lähde itsekin omiin menoihin vuorostasi. 

Vierailija
950/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joissakin porukoissa tuntuu olevan tavallista, että lomaa on se milloin reissataan aikuisten kesken ja/tai ryypätään kavereiden kanssa. Siis ihan keskiluokkaiset korkeakoulutetut, eivät näemmä vaan tykkää viettää oman lapsen kanssa aikaa.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
951/1166 |
25.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tässä jutussa ollut kyse mistään normaalista lomasta. Lukekaa pidemmälle. Ovat jo eri osoitteissa asumassa!

Vierailija
952/1166 |
26.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No huh huh ap- miten on joulupyhät menneet. Joko tänään helpottaa ,kun alkaa arki. Oletko ehtinyt/jaksanut lenkkeillä vai ollut ihanasti torkkupeiton alla kirjaa lukien/kuunnellen ja olette lasten kanssa köyneet napsimassa mieluisia ruokia jääkaapilla? 

Onko mies pysynyt omassa huushollissaan suurimman osan ajasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
953/1166 |
26.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eihän tuo nyt mikään eroilmoitus sentään ollut. 

Ymmärrän hyvin, että haluaa lomaa perheestään ja uskaltaa sen reilusti sanoa. Minullakin on tarpeellisia hetkiä olla yksin. Tosin ne ovat tyyliin puutarhatöitä, kävelylenkkejä, kaupassa haahuilua, äänikirja kuulokkeilla... 

Ystävät olis ihan mukavia, mutta ne ovat tässä nykyajan kulissimaailmassa aidot ihmiset harvassa. Liian monen ihmisen seura on pikemminkin taakoittavaa. 

Vierailija
954/1166 |
26.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näinhän se menee. Suurin osa suomalaisista inhoaa perheitään, ja tuntee perheen kanssa vietetyn ajan työksi. Olisivat olleet lisääntymättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
955/1166 |
26.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan oikein mieheltä. Perheestä pitääkin olla välillä erossa aja viettää omaa aikaa. Hulluksihan sitä muuten tulee.

Vierailija
956/1166 |
26.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap?

Vierailija
957/1166 |
27.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
958/1166 |
28.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulu lusittu jos nyt näin voisi sanoa. Mies kävi tässä tuomassa lahjoja ja vietti jonkun aikaa lasten kanssa ja tuli selvästi hakemaan samalla läheisyyttä minulta. Tuosta käynnistä jäi hyvin ristiriitaiset fiilikset. Mies oli oma "entinen" itsensä ja esitti kuinka kaikki olisi hyvin ja normaalisti meillä. Aivan käsittämätöntä taas. Käyttäytyy ensin sikamaisesti pitkän aikaa, hakee eroa ja nyt meinaa että asiat on ok ja voidaan olla yhdessä?! Tunsin ajoittain voimakasta vihaa, suruakin. Ketutti niin pirusti. Olisin toki voinut jättää miehen tuonne oven ulkopuolelle mutta kun näin että lapset odottivat jollain tavalla isänsä tuloa niin päädyin tämmöiseen ratkaisuun.

Mies on jatkanut soitteluaan ja viestitellyt päivittäin. Ainoatakaan pahaa sanaa ei ole suustansa päästänyt vaikka olenkin antanut pas kan lentää päin naamaa. Ihmeen hyvin jaksaa olla muka hyvä tyyppi ja haluaa olla kanssani jatkossakin?! En luota mihinkään mitä hän sanoo enkä ala tässä tulevaisuuttani hänen varaansa laskea, en todellakaan. Hyvä tietty jos lapsistaan alkaa kiinnostua ja auttaa mutta kaikki muu on jotain mitä en käsitä enkä hyväksy, enkä ole anteeksi antamassa ihan äkkiä. Jos koskaan. 

Uusia tuulia olen nuuhkinut ja löytänyt monta kivaa juttua elämääni. Saatan ehkä jopa saada mukavia tuttavuuksia joiden kanssa vaihtaa ajatuksia tms. Ja tämä meidän asunto on meidän eikä miehellä ole mitään sananvaltaa siihen mitenkä vapaa-aikani vietän ja kenenkä kanssa. Se on vapauttava tunne. Toki olen ollut välillä aika surullinenkin ja vaisu ja on tuntunut etten tästä kaikesta selviä ikinä mutta lapset ja ystävät pistävät miettimään mikä elämässä on lopulta tärkeää ja mikä ei.  ap

Vierailija
959/1166 |
28.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tässä täysin ap:n puolella, mutta tuon viimeisimmän kirjoituksen perusteella ihmettelen, että miksi ap. ei ole vaihtanut numeroaan, laittanut sitä salaiseksi ja eksänsä numeroa estoon kuten täällä jo aikaisemmin kehotettiin tekemään. Ihmetyttää myös, että miksi ap. on kertonut uuden osoitteensa eksälleen. Lapset voisivat tavata isäänsä, mikäli siihen nyt on tarvetta jossakin julkisella paikalla, jossa kulkee koko ajan muitakin ihmisiä. Eksän pääsy ap:n yksityisalueelle eli uuteen asuntoon pitäisi nyt estää, eikä ap. saisi päästää eksää sinne ollenkaan oli eksän tekosyy sitten mikä tahansa.

Vierailija
960/1166 |
28.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tosiaan iloinen puolestasi ap, kun olet nyt jo niin vahva. Niitä heikkoja hetkiä ja suvantovaiheita tulee, sehän on ihan selvä . Mutta aina ,jos alkaa lipsumaan ote, niin lue tätä ketjua ja kaikkea sitä sontaa mitä mies on sinulle pykeltänyt. Olet ansainnut erilaisen ihmisen vierelläsi. Jatka kuntoilua, pirteä kampaus ja nuorekkaat uudenlaiset vaatteetkin netistä edullisesti, jos ei jo ole.

Hyvää yötä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi kuusi