Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!
Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.
Kommentit (1166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies nähnyt harrastekaveria? Vai epäiletkö, että näkee salaa?
Mistä riidat johtuvat?
Ainakin harrastepaikan parkkiksella on ollut samaan aikaan autot. Toki siellä muitakin on. Tosin myöhään illalla vähemmän muita. Mies mm. valehtelee ettei ky. tyyppi ole ollut paikanpäällä vaikka onkin ollut. Väittää ettei ole nähnyt tätä vaikka onkin nähnyt ja jutellut. Paljon mahdollista että näkevät jossain muuallakin toisiaan kun ottaa huomioon tunteja kestävät menot ja kameran repimiset pois. ap
Siis TUNTEJA KESTÄVÄT MENOT?
Koita löytää nyt vaan joku asunto, etsit sitten myöhemmin paremman. Katso kelan laskurista, saatko asumistukea. Sitä saattaa saada, vaikka töissä olisikin. Tai voiko muuttaa vaikka naapurikunnan puolelle, jos lapsen koulu vaan järjestyy.
Ne ns. Kaverit on joku nainen.
Ap, etkö aio mennä varjostamaan? Tiedät missä mies on. Sinne vain perään stalkkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, etkö aio mennä varjostamaan? Tiedät missä mies on. Sinne vain perään stalkkaamaan.
Emne asu isolla paikkakunnalla, se vaikeuttaa asioita. En voi noin vain mennä koska jäisin melko varmasti siitä kiinni. Se parkkisalue on niin näkyvä, etten pääse mihinkään "jemmaan". Yksi kaveri kävi muutaman kerran tsekkaamassa että onko miehen ja tämän naisen auto siellä. Mutta ei sinne lähellekään itse harrastepaikkaa voi mennä ettei paljastuisi! Ja kun mieheni tuntee harvat kaverini niin ei onnistu tämäkään stalkkaus kunnolla. Ja tosiaan pitäisi vielä liittymismaksut maksaa jne. että voisi aloittaa saman harrastuksen. Mies on vielä sellainen että tarkkailee ympäristöään enemmän kuin keskimäärin muut. Jäänyt tapa päälle yhdestä työstä mitä teki aikoinaan. ap
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että uskoudut jollekin , joka käy siellä samoissa harrastuksissa vaikka joku nainen, ja ns ystävystyy tämän naisen kanssa ja saat sitä kautta tietoa ,missä mennään.
Ei ne liitymismaksut voi olla niin kalliit , etteikö se kannattaisi. Teidän eroon liittyvät menot on moni,monikertaiset,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, etkö aio mennä varjostamaan? Tiedät missä mies on. Sinne vain perään stalkkaamaan.
Emne asu isolla paikkakunnalla, se vaikeuttaa asioita. En voi noin vain mennä koska jäisin melko varmasti siitä kiinni. Se parkkisalue on niin näkyvä, etten pääse mihinkään "jemmaan". Yksi kaveri kävi muutaman kerran tsekkaamassa että onko miehen ja tämän naisen auto siellä. Mutta ei sinne lähellekään itse harrastepaikkaa voi mennä ettei paljastuisi! Ja kun mieheni tuntee harvat kaverini niin ei onnistu tämäkään stalkkaus kunnolla. Ja tosiaan pitäisi vielä liittymismaksut maksaa jne. että voisi aloittaa saman harrastuksen. Mies on vielä sellainen että tarkkailee ympäristöään enemmän kuin keskimäärin muut. Jäänyt tapa päälle yhdestä työstä mitä teki aikoinaan. ap
Eikö sulla ois jotain kaveria, joka vois hoitaa tän stalkkauksen? Sellainen kaveri, jota mies ei tunnista eikä varsinkaan miehen kaverit?

Harmi kyllä ei ole tässä lähistöllä. Pidemmän matkan päästä löytyisi yksi mutta hänelläkin on työt, oma perhe ja menot ettei tänne jouda kyttäilemään. Yksityisetsivä olisi vaihtoehto mutta liian kallis sellainen. ap

Mutta kalliiksi se tulee erokin, ja kaikki siihen liittyvät ikävät asiat. Koska on suht pieni paikkakunta ja määrätyt harrastuskuviot- työ , niin ei siinä kauan mene kun asia selviää puoleen tai toiseen. Näinollen se ei kovin kalliiksi tule. Kun saat varman selvyyden asioihin , on helpompi erota, eikä tarvitse elää ns löysässä hirressä. Pahasti pelkään , että varot totuutta ja kärsit suotta kuukausi-kenties vuosikausia. Ei järkevää. Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä. Siitä voit olla satavarma , että mies ei myönnä mitään , ennenkuin on täydet todisteet sinulla näytettävänä. Muuten oot hänen kuvioissa luulotautisen kirjoissa, sitähän hän on jo sinulle useaan kertaan myynyt. Nyt tyttö töpinää toimiin.
Hei ap, mitä kuuluu. Koulutkin alkaa, onko asiat edistyneet.
Oliko se tilanne nyt sitten loppuviimein niin onnellisesti, että tämä sinun miehen harrastuskaveri oli tosiaan vain harrastuskaveri , eikä siihen ole liittynyt mitään pahempaa. Mies on vaan halunnut elää vapaammin ja sinä pelkäsit pahinta?
Kiva , jos asia on näin, koska muuten olisit jo tomerana ihmisenä selvittänyt asian.
Miten ap menee? Vähän aikaan ei oo mitään kuulunut? Onko löytynyt asuntoa tai tapahtunut muuta edistystä suuntaan tai toiseen?
Ap, mikä tilanne?
Miten se kesä sitten meni?
Onko ap häipyny maan alle, vai mitä ihmettä?
Ai noita harrastetaan monta tuntia kerrallaan, niinkuin ap on kertonut, että on tunteja pois.