Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!
Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.
Kommentit (1166)
Miksi petetyn vaimon ja lasten pitäisi lähteä kodista? AP, pakkaa miehen tavarat pahvilaatikkoon ja heitä pihalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten asiasi edistyy ap. Oletko saanut voimaa hoitaa asiaasi eteenpäin. Kohta lapsillakin alkaa koulut. Olisi hyvä saada asiaa hiukan järjestykseen ennen sitä.
Hei. Tänne ei kuulu mitään hyvää. Joka päivä riidellään ja lopulta huudoksi menee. Mies ei näe vieläkään asioita minun kantilta eikä pyydä mitään tekojaan anteeksi. Halua jatkaa liittoa! Fyysinen ja henkinen vointini on surkea. Olen päässyt juttelemaan muiden kanssa mutta se ei tuo kuin pieneksi hetkeksi helpotusta. Turhan usein päässä pyörii sen naisen kuva. Ja miehen kaikki valheet. On ihan karseeta että minä rakastan vielä miestäni ja samaan aikaan inhoan! Asuntoa olen etsinyt. Toistaiseksi ei ole onnistanut kun on niin vähän tarjontaa. Pitäisi löytyä enemmän rahaa. Pienemmät asunnot kun viedään käsistä. ap
Muuta vuokralle?
Vuokralle tietenkin olen lähdössä. Ei ole vaan mikään iso paikkakunta kyseessä. Kaupunki korotti pirusti vuokria tänä keväänä ja porukka siirtyi isommista pienempiin neliöihin. Nyt niitä ei ole vapaana ainuttakaan. Isompia kolmioita ja neliöitä olisi mutta ei mahiksia maksaa. Lapsi on sanonut että lähtee mukaani. On nähnyt ja kuullut isänsä käytöksen. Mies ei tiedä näistä suunnitelmista ja ajatuksista vielä mitään. ap
Seuraa tarkkaan vuokrattavia asuntoja päiviitäin, kyllä se tärppää. Tori.fi : ssä voit myös ilmoittaa , että minkä kokoisen asunnon haluat vuorata. Siellähän ilmoituksen voi tehdä vaikka , merja tai tiina nimellä, niin ei mies pääse asiaa häiritsemään. Kaikki järjestyy , niinkuin pitääkin, mutta itse täytyy myös aktivoitua . Kirjaa itsellesi paperille, mikä kaikki muuttuu , jos muutatte. Siis plussat ja miinukset.
Tee myös laskelma mitä kaikkia menoja sinulle ja lapsellesi tulee. Vuokra, kotivakuutus, matkakulut , ruoka, lapsen harrastus jne. , tuletko toimeen ilman autoa( auto tulee kalliksi) , itse olen pärjännyt lasten kanssa yleisillä.
Kelan laskureilla
on helppo laskea ,saatko sitten mitään tukia ja mitä lapsen isä jatkossa maksaa , jos ero on selvä. Alkuun varmaan pitää tulla toimeen omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten asiasi edistyy ap. Oletko saanut voimaa hoitaa asiaasi eteenpäin. Kohta lapsillakin alkaa koulut. Olisi hyvä saada asiaa hiukan järjestykseen ennen sitä.
Hei. Tänne ei kuulu mitään hyvää. Joka päivä riidellään ja lopulta huudoksi menee. Mies ei näe vieläkään asioita minun kantilta eikä pyydä mitään tekojaan anteeksi. Halua jatkaa liittoa! Fyysinen ja henkinen vointini on surkea. Olen päässyt juttelemaan muiden kanssa mutta se ei tuo kuin pieneksi hetkeksi helpotusta. Turhan usein päässä pyörii sen naisen kuva. Ja miehen kaikki valheet. On ihan karseeta että minä rakastan vielä miestäni ja samaan aikaan inhoan! Asuntoa olen etsinyt. Toistaiseksi ei ole onnistanut kun on niin vähän tarjontaa. Pitäisi löytyä enemmän rahaa. Pienemmät asunnot kun viedään käsistä. ap
Valitat kun mies ei näe asioita sinun kantilta niin oletko itse edes yrittänyt katsoa asioita miehen kantilta?
Mitä erityistä katsomista siinä on? Toinen on pettänyt ja vielä hyvin kierolla tavalla.
Milloin tämä käänne tuli tähän ketjuun?
Olen ollut lomalla ja sillä välin mies siis jäi kiinni????
Vierailija kirjoitti:
Tässähän kävi selväksi jo aikaa sitten, että miehellä on toinen ja siksi kiukuttelee, kun ei pääse "lomailemaan" uuden hoidon kanssa (joka on ilmeisesti vielä mies), eikä halua päästää ap:ta minnekään, kun ap sitten ihan varmana pettää. Koska mies itse pettää lomillaan ja kaikilla vapailla ajoillaan.
Milloin tällainen käänne tuli tähän ketjuun?
Voisko joku linkata ap:n kertomuksen, miten sai miehen sit vihdoin kiinni.
Siis yritin nyt lukea tätä ketjua taaksepäin, niin tossa heinäkuun alussa on ollut joku käänne, että mies juttelisi tolle harrastuspaikan naiselle ja kertonut naiselle, että hänellä on mustasukkainen vaimo, joka kuvittelee heillä olevan suhde. Ja että ap voi soittaa tälle naiselle ja se nainen vakuuttaa, ettei suhdetta ole.
Miten tämä kuvio jatkui?
Soittiko ap naiselle?
Tuliko selvyyttä, onko se nainen vain kaveri vai onko salarakas?
Ei ole tullut vielä mihinkään mitään selvyyttä. Ei ap ole halunnut/ rohjennut tavata tätä naista, ei puhelimessa ,eikä muutenkaan. Ei ainakaan ole kertonut. Itse ottaisin taatusti selvää , siis joku perään stalkkaamaan.
Tietysti ei ole tarvetta ,jos jo muuten haluaa päästä miehestä eroon.
Eli mies tapailee harrastusnaista, mutta yhä kiistää suhteen?
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minä ainakin kaipaan myös lomaa perheestä välillä.
Onhan teillä siinä 3 kokonaista viikkoa yhteistä lomaa.
Juuri näin. Voithan sinäkin pitää yhden oman lomaviikon ja anna isän puuhata lasten kanssa. Minusta miehesi on järkevä.
Nainen 50v
No pitikö mies nyt sitten sen oman loman perheestään?
Ap vois tulla kertoilee tarkemmin, miten kesä meni.
Ap, miten mies toteutti oman lomansa perheestään?
Vierailija kirjoitti:
Asiat perspektiiviin. Sanot että olette yli 30 vuotta viettäneet kesälomat yhdessä ja nyt kun hän haluaisi viikon viettää yksin ja, tai kavereiden kanssa, se on ongelma?
Kai se ongelma on siinä että vain toisella on mahdollisuus ottaa vapaata noin, ja olettaa että kumppani hoitaa lapset sen ajan. Muutenhan ei ole mikään ongelma, jos yhdessä sovitaan ja molemmat saavat omaa vapaata.
Vierailija kirjoitti:
No pitikö mies nyt sitten sen oman loman perheestään?
Ap vois tulla kertoilee tarkemmin, miten kesä meni.
Ei pitänyt, eikä oltu koko perheenäkään kuin osa suunnitellusta lomasta siellä missä piti olla. Olen niin täynnä tuota miehen käytöstä etten pystynyt edes esittää muille pidempää aikaa ja lomailla samassa paikassa (pienemmissä neliöissä) kuin täällä kotona. Riidellään joka päivä miehen kanssa. Ja en ole soittanut enkä tavannut tätä naista joka on "vain" harrastekaveri. Mies pysyy tiukasti kannassaan ettei mitään pettämistä ole tapahtunut eikä hän halua eroa. Itse en siedä silmissäni tuota koko paskaa suoraan sanottuna! ap
Onko mies nähnyt harrastekaveria? Vai epäiletkö, että näkee salaa?
Mistä riidat johtuvat?
Mikä ihmeen harrastus heillä oikein on, kun kestää tuntitolkulla. Onko se Golf?
Vierailija kirjoitti:
Onko mies nähnyt harrastekaveria? Vai epäiletkö, että näkee salaa?
Mistä riidat johtuvat?
Ainakin harrastepaikan parkkiksella on ollut samaan aikaan autot. Toki siellä muitakin on. Tosin myöhään illalla vähemmän muita. Mies mm. valehtelee ettei ky. tyyppi ole ollut paikanpäällä vaikka onkin ollut. Väittää ettei ole nähnyt tätä vaikka onkin nähnyt ja jutellut. Paljon mahdollista että näkevät jossain muuallakin toisiaan kun ottaa huomioon tunteja kestävät menot ja kameran repimiset pois. ap

Etkö saa mitenkään aikaiseksi, että joku varjostaisi tätä miestäsi , kun menee tunteja kestävään harrastukseen. Menee kokonaan usko sun tarinaasi, kun et mitään todellista saa aikaiseksi. Meistä monet olisivat selvittäneet todellisen tilanteen jo aikoja sitten.
Suomi on niin pieni maa, että täällä se on todella helppoa.
Vai onko kaikki sinun mielikuvitusta. Ei tästä minkäänlaista romaaniakaan saa. Ei mitään käänteitä , eikä ratkaisuja.
Mä en keksi muuta harrastusta kuin joku kyläpahasen liikuntahalli, jossa voi monipuolisesti harrastaa vaikkapa pituushyppyä, juoksua ja sun muuta.
Siis sellaista omatoimista liikkumista jossain hallissa tulee mieleen.
Sit varmaan on padel, squash jne. siellä myös.