Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Ei ehdi muuta kun pitää räplätä kännykkää koko ajan. Ehtiikö edes töihinsä ajoissa?

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tässäkin tapauksessa rauhallinen kommunikointi etenkin aluksi on ensisijaista ja arvostavaa. Eihän se ole ok että sanomatta mitään ruvetaan nyhtämään lasta sängyn alta vaan ensin lapselle kerrotaan, mistä on nyt kyse.

No shit, Sherlock!

Miten sä kuvittelet, että vanhemmat ovat toimineet? Seisseet hiljaa ja ihmetelleet, että lapsi ei vaan lähde kouluun. Eiköhän lähes kaikki järjelliset keinot ole jo kokeiltu, mutta lapsi ahdistuu/kuormittuu joko siirtymästä tai itse koulusta. Sitä ei rauhallinen puhuminen poista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itellä on ADD ja kyllähän se oli niin, että lapsena pelko selkäsaunasta sai sitten viimeisessä vaiheessa minut toimimaan, mikäli mikään muu ei auttanut. Ikinä en saanut selkään, mutta pelkkä se uhka selkäsaunasta oli riittävän motivaation lähde.

Ihmisiä on vuosituhansia johdettu pelolla. Vasta viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana se on riisuttu keinovalikoimasta pois ja se näkyy.

Minua ei saanut, ja tästä johtuen todellakin sain selkääni. Pian hyväksyin kohtaloni. Yritin, epäonnistuin, selkäsauna. Sitten en enää yrittänyt, vaan otin sen suoraan kun oli väistämätön lopputulos kuitenkin.

Siis mitä yritit? Lähteä kouluun ja epäonnistuit?

Itse olin jääräpää lapsena ja en todellakaan uskonut ekasta kerrasta. Mutta ei minua pelolla johdettu muissa tilanteissa kuin vain silloin, kun olin tottelematon.

Joo, esimerkiksi yritin lähteä kouluun ajoissa ja epäonnistuin. Pitää tavarat mukana ja epäonnistuin. Puhumatta päälle kun on jo sanottu, no varmaan arvaat. En sit lähtenyt enää kouluun, enkä puhunut. Itseasiassa pelko tehosi kyllä minuunkin. En yksinkertaisesti uskaltanut enää enää epäonnistua, koska oli psyykkisesti raskaampaa yrittää ja saada kuritusta, kuin ihan vaan odottaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Eihän ap tainnut tuota itse tilata kotiinsa. 

Ei ole pakko ottaa vastaan, jos ei halua. Näin perheohjaajan näkökulmasta voin sanoa, että 98 prosenttia vanhemmista ottaa tuen mielellään aamuisin vastaan. Vanhemmat voivat halutessaan laittaa avun poikki koska tahansa, jos ei jostain syystä huvita.

Ottavat siksi, koska kyseessä ei ole vapaaehtoinen homma, vaan valta-asema.

En ole vielä tavannut yhtään perhetyöntekijää tai -ohjaajaa, jolla olisi oikeasti ollut osaamista tai annettavaa nepsyhaasteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?

No mä olen 1974 syntynyt, aikuisena vasta diagnosoitu nepsy (autismi + add). Olin koulussa ekasta luokasta asti hankala, kohelsin, tein kepposia ja tihutöitä, en keskittynyt mihinkään. Ongelmat paheni iän myötä, jolloin minut laitettiin tarkkailuluokalle. Siellä oli muitakin kaltaisiani. Sitten oli vielä erikseen apukoulu niille, joiden haasteet oli pääosin älyllisestä kapasiteetista johtuvia esim. kehitysvamma. Käytännössä meitä tarkkislaisia pidettiin huviksemme perseilevinä, kun taas apukoululaisten kohdalla oli ymmärrystä enemmän, että heillä ei vaan riitä kapasiteetti eikä he sille mitään voi. Luulen, että suuri osa tarkkiksenkin oppilaista olisi nykyään saanut ihan oikean nepsy-diagnoosin, eikä ollut vaan hankala perseilevä kakara.

Teini-ikä oli mulla pirun vaikea, löysin jo 13-vuotiaana alkoholin ja röökin, ja aloin roikkua epämääräisten miesten kanssa. Karkailin kotoa, lintsasin koulusta. Vanhemmat yritti olla kovia, mutta ei minuun mikään auttanut, kun ei teiniä voi patteriinkaan kahlita vaan se pitää päästää esim. kouluun (joka on aina mahdollisus karata). Samaan aikaan mulla oli 2 veljeä, joilla ei ollut mitään ongelmia, eli tuskin oli kasvatuksesta kiinni mun ongelmat. Peruskoulun jälkeen olin muutaman vuoden pelkästään päihde-elämässä, roikuin vanhempien alkoholistien kanssa. Sittemmin ryhdistäydyin sen verran, että menin tehtaaseen töihin. Olen ollut sentään pääosan elämästäni töissä, koulutusta vaatimattomissa sellaisissa, kuten elektroniikkatehdas, elintarviketehtaan pakkaamo, kaupan kassa ja myyjä. Mutta harmittaa vähän se, että ei sitten tullut mitään koulutuksia hankittua kun mulle ei osattu antaa ajoissa apua, koska tutkimusten mukaan älykkyysosamääräni on kuitenkin varsin korkea ja olisi voinut olla kapasiteettia muuhunkin.

Kuulostaapa tutulta.

Nepsyläisten kohdalle mun mielestä pitäisi ottaa huomioon mitä lapsi itse haluaa. Minä esim olisin halunnut koulukotiin. Siellä kyllä vierailtiin, mutta ilmeisesti se oli ns uhkailukeino, tavallaan näytettiin että tänne joudut jos et ole kunnolla, näin jälkeenpäin järkeilin. Ei multa kysytty jäisitkö tänne, enkä koskaan mitään toiveitani ääneen oma-aloitteisesti esittänyt. Olen ihan 100% varma että tälläkin hetkellä eläisin menestyksekästä työuraa, mutta nyhrään kotona yhteiskunnan hylkiönä. Sisimmässäni ajattelen että musta olisi vaikka mihin, mutta kun kukaan muu ei sellaista huomiota tehnyt, uskon heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

No se rajaa sitten aika paljon. Niin tapahtuu työnteko monissa työpaikoissakin.

Jouduthan sinä ottamaan vapaata kun viet lapsesi hammaslääkäriinkin. Miten tuo on siitä vähäarvoisempi asia?

Syyllistämistä ratkaisukeskeisyyden sijaan. Aggressiivinen sinä-passiivi.

Miksi niitä palveluita ei järjestetä sellaiseen aikaan, että niihin voi osallistua?

No on kyllä oma vika jos ei mene tarjottuihin palveluihin. Ei kannata hankkia lapsia jos ei ole valmis hankkimaan tarv töistä vapaata heidän terveydenhuoltoonsa liittyviin menoihin

Onko kaikkien ihan pakko tehdä noita omia lapsia? Jos on jo tiedostanut että omassa toiminnanohjauksessa on ongelmaa, niin miksi ihmeessä pitää mennä vielä lisäämään näitä ongelmia, en ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Tosi hyvä idea. Saavutettavuus paranisi tosi paljon kaikin puolin, kun ei olisi pakko järjestää säännöllistä aikaa.

Ihmeelliset vuodet on siis ryhmämuotoista toimintaa. Ei se onnistu passiivisella videoiden katselulla. 

Miksei sitä kurssia voi muuttaa semmoiseksi, että se palvelisi aikataulunsa puolesta enemmän perheitä? Jos tarkoitus on jakaa asiantuntijatietoa hyvistä käytännöistä, se varmasti onnistuu videoilla tai nettiartikkeleilla. Vertaistukea ja vertaiskeskustelua voisi sitten käydä ryhmän keskustelupalstalla, jota kunnan työntekijä voisi kommentoida virka-aikaan.

Netti on täynnä niitä oppaita lue sieltä, mutta anna perheneuvolan pitää ryhmämuotoinen toimintansa, kun se on hyväksi havaittu ja kiitetty niiden vanhempien keskuudessa, joille oma lapsi on niin tärkeä, että järjestetään se mahdollisuus kurssille mennä. 

Ei ole sen lapsen tai sillä lailla vanhempienkaan vika että tämä elämä on osalle paljonkin hankalampaa kuin onnekkaammille. Se on genetiikkaa. Se ei muutu. Kannattaa miettiä onko olosuhteissa jotain mitä voisi muuttaa sopivammaksi, mutta sekin voi olla tosi vaikeaa. Lämmöllä sanottua kaunista puhetta voinee aina lisätä, pitäen selkeänä rajat kuitenkin.

Vieraamman ihmisen kanssa joskus onnistuu paremmin, joskus ei. Mutta eipä sosiaalityöntekijöillä mitään sen ihmeempää ole tarjota, huostaanotto ei poista näitä geneettisiä ongelmia myöskään vaikka joskus niinkin kuvitellaan eri tahoilla. Toivottavasti ovat edes hyvin käyneet nepsyvalmennuskoulutuksensa, muuten voi mennä pahasti metsään.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista apua/tukea odotit saavasi? Kenelläkään kun ei niitä taikatemppuja ole, joilla lapsi yhdessä yössä muuttuisi yhteistyökykyisemmäksi vaikeissa tilanteissa. Onhan tärkeää, että uusi aikuinen luo hyvän suhteen lapseen heti alkuun, jolloin lapsi alkaa luottaa. Pitkälle ei tosiaan päästä sillä, että lapsi väkisin sieltä revitään.

Usein näillä "perhe*" -ammattilaisilla on käsityksenä, että kaikki johtuu siitä, ettei vanhemmat (tai äiti) vaan osaa. Että kun lasta käskee, lapselle laittaa rajat jne, niin homma toimii.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Käyttekö te muualla töissä samaan aikaan myös? Usein vanhemmilla on ihan oma päivätyö, ja silloin ei normaaleille ihmisille ole mahdollista vetää ruokailua ja kotikoulua samaan aikaan kotona. Lisäksi on eri asia olla vetämässä tuota hommaa työvuoro, mutta kun kotona vedät sitä 24/7, ja mahdollsesti useamman lapsen kanssa, rajaa tulee vastaan. Töissä on pakko käydä, koska toimeentulo.

Tämä ei ole mukavaa.Voimia sinulle toivon nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Käyttekö te muualla töissä samaan aikaan myös? Usein vanhemmilla on ihan oma päivätyö, ja silloin ei normaaleille ihmisille ole mahdollista vetää ruokailua ja kotikoulua samaan aikaan kotona. Lisäksi on eri asia olla vetämässä tuota hommaa työvuoro, mutta kun kotona vedät sitä 24/7, ja mahdollsesti useamman lapsen kanssa, rajaa tulee vastaan. Töissä on pakko käydä, koska toimeentulo.

Samaa mieltä, kuulostat pikkusen ylimieliseltä mikä ei ole omiaan yhteistyössä perheiden kanssa.

Nytkö ne lapset syö vohanneksensa ja pitää sitten pipoa oikein ja nilkat talvikengissä? Ettekä saa silti lähtemään joka päivä kouluun vaikka teette tuota työksenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Käyttekö te muualla töissä samaan aikaan myös? Usein vanhemmilla on ihan oma päivätyö, ja silloin ei normaaleille ihmisille ole mahdollista vetää ruokailua ja kotikoulua samaan aikaan kotona. Lisäksi on eri asia olla vetämässä tuota hommaa työvuoro, mutta kun kotona vedät sitä 24/7, ja mahdollsesti useamman lapsen kanssa, rajaa tulee vastaan. Töissä on pakko käydä, koska toimeentulo.

No mä käyn töissä ja vedän samalla kotikoulua iltaisin ja viikonloppuisin. Onnistuu kyllä jos tahtoa löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksamista ap ja kumppanit! 

Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan. 

Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen? 

Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten. 

On yleensä kahden tyyppisiä avohuollon/lastensuojelun piirissä olevia vanhempia:

- Vanhemmat, jotka ottavat apua vastaan ja haluavat tehdä kaikkensa, jotta lapsi pystyy elämään vanhempien kanssa kotona. Vanhemmat toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa ja ovat kiinnostuneita lastensa asioista ja laittavat lapset etusijalle. Tällaiset vanhemmat osaavat yleensä keskustella ja käyttäytyä normaalin ihmisen lailla esimerkiksi perheohjaajien kanssa (jotka eivät ole syyllisiä perheenne tilanteeseen, eivätkä varmasti, takaan sen, ole auttamassa teidän perhettä rahan takia). Yleensä näiden perheiden lapset pystyvät elämään kotona ilman avohuollon sijoituksia saatika huostaanottoa.

- Vanhemmat, jotka syyttävät kaikkia ulkopuolisia tahoja perheensä tilanteesta. Ympärillä olevat ihmiset ovat havainneet haasteita ja ongelmia vanhemmuudessa jo synnytysosastolta saakka, mutta mikään ei mene vanhempien päähän. Vanhemmat eivät näitä usko, vaan kitisevät, että muut ovat ongelma tähän: sosiaalityöntekijät ja erityisesti se avustavaa työtä tekevät pienipalkkaiset ohjaajat: lastensuojelulaitoksen työntekijät ja erilaiset avohuollon työntekijät. Yleensä näiden perheiden lapset eivät pysty elämään kotona 18 ikävuoteen saakka. Tämän lisäksi tehtaillaan muka fiksuina valituksia aviin ja kaikkin mahdollisiin instituutioihin, ja käyttädytään ylimielisesti koko maailmaa kohtaan.

Sinällään ihan järkeenkäypää tekstiä, mutta ohittaa kyllä kokonaan tuon alkuperäisen viestin ja onko tässä nyt tarkoitus antaa ymmärtää, että jos ei lopeta töitä, ei ajattele lapsen parasta? Meidän yhteiskunnassamme ei valitettavasti ole mahdollista sellainen, että voisi tehdä valintoja näin vapaasti. Jos irtisanoutuu, tulee karenssi ja taloudellinen katastrofi. Yhteiskunta ja lastensuojelu ei tule siinä tilanteessa apuun. Valitettavia tosiasioita. Enkä pidä siitäkään, että jos ei pidä kaikkia ideoita hyvänä, leimataan yhteistyökyvyttömäksi.

On eri asia haastaa mielipiteitä, kun alkaa haukkua ympärillä olevia ohjaajia ja uhata jopa väkivallalla (harvinaista onneksi vanhempien osalta). Yleensä kyvykkäitä vanhempia yhdistää myös kyky haastaa perheohjaajan näkemyksiä, mutta myös ymmärtää, ettei aina välttämättä itse ole oikeassa. Sanon vielä näin perheohjaajan näkökulmasta: on hyvin harvinaista, että vanhemmilla olisi mitään sitä vastaan, että aamu- tai iltatoimiin saadaan tukea. Yleensä vanhempienkin kanssa ollaan hyvissä väleissä, on huumoria ja keskustelut ovat mukavia hetkiä.

Meillä koko perhe hankalinta nepsyä lukuunottamatta leikkii ja maskaa perhetyöntekijän "hienojen ideoiden" kanssa. Kun ovi sulketuu käyntinsä, jälkeen, nauramme. Niin pihalla hän on kaikesta. Se hankalin nepsy ottaa ritolat heti, kun pt saapuu paikalle. Hän on koulutukseltaa nlähihoitaja, ja perheessä jopa lapsilla on syvempi tietämys neurokirjosta, kun tällä hoitajalla. 

Antaa miehen ajella rekalla. Muuta pois, niin mies alkaa valittamaan elatusmaksuista ja mahdollisesti tappelemaan huoltajuuksista. Anna huoltajuus ja katso vähän aikaa miten miehellä sujuu. Lasten ongelmat ovat todennäköisesti alkaneet, kun on isistä puhunut pelkkää hyvää lapsille ja lapset ajatelleet että tuollainen ihminen on hyvä. Isä on vihamielisesti suhtautunut sinuun, jos on masentunut tmv ja nyt lapset suhtautuvat sinuun vihamielisesti, kun ovat oppineet että tuollainen ihminen on hyvä, koska pahaa toisesta vanhemmasta ei saa yhteiskunnan sääntöjen mukaan puhua. Käykää keskustelut siten etteivät lapset kuule. Lasten kautta siirtyy nyt miehen masennus sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

No se rajaa sitten aika paljon. Niin tapahtuu työnteko monissa työpaikoissakin.

Jouduthan sinä ottamaan vapaata kun viet lapsesi hammaslääkäriinkin. Miten tuo on siitä vähäarvoisempi asia?

Syyllistämistä ratkaisukeskeisyyden sijaan. Aggressiivinen sinä-passiivi.

Miksi niitä palveluita ei järjestetä sellaiseen aikaan, että niihin voi osallistua?

No on kyllä oma vika jos ei mene tarjottuihin palveluihin. Ei kannata hankkia lapsia jos ei ole valmis hankkimaan tarv töistä vapaata heidän terveydenhuoltoonsa liittyviin menoihin

Juupa juu. Olen itseasiassa sitä mieltä, että jokaisen perheen pitäisi voida itse tehdä omat valinnat ja myös tähän auttaa perustulo. Silloin voi jäädä vaikeassa tilanteessa lapsen kanssa kotiin ja pääsee palveluihin.

Toinen vaihtoehto voisi olla sellainen, että sosiaalitoimi maksaa ansionmenetykset ryhmään osallistumisen ajalta ja hankkii sinne vanhempien työpaikoille sijaiset.

Vierailija kirjoitti:

No meillä kyllä siirtymävaikeuksinen autisti&adhd lapsi menee kouluun joka päivä. Ja jopa tykkää siitä. Se on rutiini ma-pe. La ja su on muut rutiinit.

Jotkut nepsyjen vanhemmat antaa sen lapsen päättää jo päiväkodissa, että mennäänkö päiväkotiin/eskariin sen sijaan että pukisivat lapsen ja veisivät sinne. Lapselle tulee turvaton olo, kun joutuu päättämään itseään isompia asioita. Autismi ja ADHD eivät tee lapsesta sen pätevämpää päättämään sellaisia asioita, jotka aikuisen pitää päättää.

Noinhan siinä sitten lopulta käy. Kun se lapsi pienenä saa päättää meneekö pakollisiin paikkoihin niin ei synny rutiinia siihen kouluun menemiseen ja sinne meno tuntuu kamalalta kun se ei ole rutiini.

Vertaisryhmässä en kehtaa sanoa, mutta täällä kehtaan: on aika katsoa myös peiliin miten itse olet edesauttanut tämän tilanteen syntymistä. Sitten on aika alkaa korjaamaan tilannetta. Anna perhetyöntekijälle mahdollisuus. Selvästi et itse häntä parempaan lopputulokseen ole yltänyt. Ainakin kaikki ylimielisyys kannattaa heitä roskakoriin.

Autisti kyllä siirtyy kouluiässä, kun se siirtymä on rutiini. Toisin on esim. 2-3-vuotiaana.

Niin, ja se mikä toimii yhdellä autistilla, toimii vain sillä. 

Et voi yleistää omaa onnistumistasi toisiin perheisiin. Jokainen nepsy on yksilöllinen.

Koska olet niin onnistuja, niin sinulla tuskin edes on kokemusta perhetyöstä, joten kannattaa olla hiljaa. Myös jokainen perhetyöntekijä on omanlaisensa, ja heitä on paljon esim. lähihoitajakoulutuksella, mikä ei oikein ole riittävä pohjakoulutus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, kunpa voisinkin tarjota neuvoja mutta voin antaa vain sympatiaa ja sanoa että TIEDÄN TUNTEEN.

11v, adhd + laaja-alainen kehitysviivästymä + mahdollinen lievä kehitysvamma (kehitysvamma oli se jota epäiltiin ensin). Enimmäkseen iloinen,  omatoiminen tyttö mutta aamut, ne aamut..

Vaikka vaatteet on varattu illalla tuolille, silti kävelee ohi kuin ei näkisi niitä. Aamupala jää keittiön pöydälle. Ja herramunjee mikä räjähdys seuraa kun ystävälliseen sävyyn muistuttaa että nyt pitäisi syödä koska kohta täytyy lähteä, huutaa kurkku putkella että ÄLÄ VALITA MULLE TYHMÄ MEEEE POISSS! ja paiskoo ovia, saattaa myös ryömiä sängyn alle tai  kaappiin. Ja lopulta usein pillahtaa lohduttomaan itkuun jankuttaen miten vihaan häntä. En ymmärrä miten kehotus pukea sukat tai syödä leipä voi kenenkään päässä kääntyä niin, että tuo ihminen vihaa minua.  Ei kertakaikkiaan vain osaa eikä halua ottaa ohjeita vastaan. Ja jos en sano mitään, niin istuu koko loppupäivän yöpuvussa huoneessaan.

Uskon että helpottaisi jos oppisi tuntemaan kellon, mutta ei halua edes opetella.

Joistakin olen curling vanhempi, vastaan että tulkaa kokeilemaan arkea meille ja  sanokaa vasta sitten!

Eli lapsi opettelee jotain kauhean vaikeaa asiaa ja saa tempertantrumit? Pettyy ehkä itseensä, mutta ei osaa käsitellä/sanoittaa tunteitaan? Kokee, että häntä ei ymmärretä, tueta negatiivisten tunteiden käsittelyssä ja tämä on tottakin? Enpä tiedä, miten voi kääntyä lapsen päässä sinulle yksinkertaiset asiat aivan toisiksi? Ehkä hän tulkitsee asiat eri tavoin kuin sinä? Lapsi on turhautunut, pettynyt ja hänellä on lapsen kehittymättymättömät (Huom vanhempien kanssa yhdessä opeteltavat) tunteidenkäsittelytaidot. Ole hyvä.

Vastenmielisyys kellon opetteluun voi johtua hahmotushäiriöstä. Ei siitä, ettei haluaisi, vaan kokee sen liian vaikeana -> turhauttavana -> ehkä jopa jo välttelee pettymyksen aiheuttamisen muille, kun tietää että muut ei vaan ymmärrä ja itsellä ei sanoja.

Ja sitten ulkopuoliset tarjoilevat kuria ja piiskaa pennulle ratkaisuna. Kuten tässäkin ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on neljä lasta ja yksi heisät on jo leimattu nepsyksi. Lapsen ongelmat tosin johtuvat ihan umpisurkeista vanhemmista. kumpikaan vanhemmista ei ole oivaltanut vielä, että lapsen kanssa voi illalla  valmistella seuraavan päivän. Esimerkiksi kysyä millainen päivä on huomenna, onko läksyt tehty, kaikki muut hommat tehty, vaatteet mietitty valmiiksi, mitä pitää ottaa kouluun mukaan jne. Ei. Ei puhettakaan. Sitten aamulla lapsi sanoo vanhemmalleen, että tänään onkin koulua väistötiloissa ja hänet pitäisi viedä sinne, tai että tänään on liikuntaa ja pitäisi olla sellaiset ja sellaiset kengät. Sitten äiti lähtee sinkoilemaan pitkin kaupunkia ja kyselemään kaupasta kauppaan, että onko teillä tällaista ja tällaista. Vaikka voisi tietysti netinkin kautta asiat selvittää, mutta tämä äiti lähtee itse. jossain välissä soitetaan kouluun, että meidän janikaakita nyt myöhästyy koulusta.

Ei puhettakaan siitä, että vanhemmat miettisivät vanhemmuuttaan uudelleen. Ei, kun syynä on sen lapsen nepsyys. Eikä mikään ennakkovalmistautuminen voi auttaa, tuntevathan he lapsensa.

Miten helvetissä sä voit tietää, mitä tuttavasti perheessä tapahtuu tai mitä ei tapahdu? Ellet itse ole tuo umpisurkea vanhempi.