Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt täällä aikaisemminkin että, mistä noita "nepsylapsia" nykyään oikein sikiääkin. Vai onko se vaan hienompi nimitys huonosti käyttäytyville lapsille, ja sen nimityksen alla voi käyttäytyä vielä huonommin.

Tätä samaa minäkin ihmettelen. Totta kai on aina ollut lapsia, joilla on ollut neuropsykologisia haasteita - heitä ei ole vain diagnosoitu asiaankuuluvalla tavalla. Se on ollut enemmänkin juuri sellaista, mitä tässäkin ketjussa on kuvailtu: vaatteet niskaan ja heitetty penska pihalle jotta voi mennä kouluun. Silti ihmettelen, miten näitä tapauksia tuntuu olevan nykyään niin paljon. Muistan itse ala-aste ajoilta (n. 20v sitten) että joku 1-2 haastavaa tapausta oli muutamalla rinnakkaisluokalla, mutta ei läheskään kaikilla luokilla. Nyt tuntuu, että lähes jokainen tuntuu olevan nepsylapsi. En tarkoita tätä mitenkään epäkunnioittavasti, ihmettelen vain mistä tämä johtuu koska kaikkia ei voida selittää sillä, ettei niitä ennen diagnosoitu niin hyvin.

En nyt ehtinyt lukea ketjua kuin sieltä täältä. Minulla on Asperger-poika, nyt jo nuori aikuinen. Meillä kävi joskus nepsy-valmentaja, jota odotettiinkin noin puolitoista vuotta ja joka oli neurologin mielestä tosi hyvä tyyppi. Pojan ongelmista suurin oli jumittuminen, mutta kun kysyin mitä konkreettisesti voitaisiin tehdä tilanteessa, niin ei osannut sanoa yhtään mitään. Kun puhe ei auta siinä tilanteessa, eikä ns. kovia keinoja saa käyttää. Siinähän sitten olet. Oikeasti olisin tarvinnut todella konkreettista apua, mutta vain diibadaabaa oli saatavilla. Nepsy-valmentajaa ei toiste näkynyt. Itse keksin lopulta pyytää/vaatia lyhennetyt koulupäivät, kun tajusin, että poika on ihan puhki ja poikki ja se helpotti paljon. Asiantuntijat olisivat mieluummin lätisseet vain masennuksen mahdollisuudesta ja kuinka toisella puolella Suomea on yksi mahtava koulu. Sinänsä kaikki nämä ihmiset olivat ihan mukavia ja varmasti tarkoittivat hyvää, mutta en vielä tänäkään päivänä lapsen ollessa aikuinen osaa jälkiviisaasti sanoa mitä tuolloin olisi pitänyt tehdä. Jumittumisia ym. saattoi jossain määrin ehkäistä ennalta, mutta kun tilanne oli päällä, mikään ei toiminut.

Ap:lle lähetän paljon voimia ja sympatiaa. Meillä yksinkertaisesti kasvu helpotti oireita, eikä pojasta juurikaan enää edes huomaa mitään erikoista. Kannattaa ennen kaikkea keskittyä kontaktin luomiseen vaikka puhumalla erityismielenkiinnonkohteista jos niitä on, lopulta vain se rakkaus kantaa, ei mitkään vinkkipankit. Vaikka lapsen olisi vaikea sopeutua muuhun maailmaan, äiti rakastaa aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Luuletko että nepsylasten vanhemmat ei vaan yritä tarpeeksi???

Niin, mitä vaihtoehtoja sinulla on? Joko se lapsesi käy koulua, hankkii aikuisena ammatin ja kykenee asumaan itsekseen. Tai sitten ei. 

Minulla on vielä sellainen vaihtoehto kuin kotikoulu, ootko koskaan kuullutkaan? Jos tilanne menee siihen ettei koulua pysty käymään, jää kotiin, mun kanssa. Miehen kanssa on jo alustavasti sovittu. Kouluunkin olen maininnut.

Aina on vaihtoehtoja. Erittäin haastavan nepsyoireilun kanssa on oppinut etsimään ja hakemaan vaihtoehtoja ja ratkaisuja tai toimintatapoja, joista ei muut ole kuulleetkaan. 

Onpa erinomaista, että joku joka todennäköisesti ei edes tunnista nepsyoireista päällepäin, tulee neuvomaan "mitä vaihtoehtoja minulla on". 

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan kannattaisi alkaa ylimieliseksi? Missä muussa maailman maassa saisit ilmaista palvelua, missä avuttomien vanhempien lapsia tullaan herättämään monena aamuna viikossa jopa kahden työntekijän voimin?

Voi hyvänen aika suomalaisten naiiviutta ylimielisyydessään.

Suomessa saa Eurooppalaisittain todella vähän palveluita juuri kotiin, koska iso maa ja harva asuminen.

Täällä muualla on suht normia esim. omalääkäri joka käy kotona, kätilö joka käy kotona, imetysneuvoja joka käy kotona jne. 986

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsisikö kaikki helpommalla ja olisiko inhimmillisempää jos antaisi vain rauhottavia , jos on kovin vaikeasta elämästä kyse? Ei sillä, että suosittelisin, kunhan ajattelin. En tunne kyseistä aihetta.

Autistit on muutenkin taipuvaisia käpertymään omaan maailmaansa, rauhoittavat yleensä vain pahentaisivat tällaista ongelmaa. Autismiin ei ole mitään toimivia lääkkeitä olemassa. ADHD:hen on, mutta ei autismiin.

Ei ole ADHD:ehen mitään lääkkeitä, jolla siitä parantuisi. Oireita voidaan helpottaa joissain tapauksissa joillain lääkkeillä, kuten autisteillakin, mutta lääkkeet eivät aina toimi ja niistä usein tulee sivuvaikutuksia, kuten painon laskua/nousua, raivareita, alakuloa, masennusta, syömisongelmia, nukkumisongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat osaavat toimia lastensa kanssa, toiset eivät. Ja lapsi kärsii.

Jotkut koulut osaa toimia lasten kanssa, useimmat eivät. Nyt oli kyseessä kouluun lähtö, ei kotona olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat osaavat toimia lastensa kanssa, toiset eivät. Ja lapsi kärsii.

Jotkut koulut osaa toimia lasten kanssa, useimmat eivät. Nyt oli kyseessä kouluun lähtö, ei kotona olo.

Koulu vastaa tietenkin koulussa olon aikana, mutta koti tietenkin vastaa siitä, että kouluun lähdetään. Ei opettaja ketään kotoa hae.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Eihän ap tainnut tuota itse tilata kotiinsa. 

Ei ole pakko ottaa vastaan, jos ei halua. Näin perheohjaajan näkökulmasta voin sanoa, että 98 prosenttia vanhemmista ottaa tuen mielellään aamuisin vastaan. Vanhemmat voivat halutessaan laittaa avun poikki koska tahansa, jos ei jostain syystä huvita.

Sulla on kyllä ärsyttävän ylimielinen asenne. Meillä nepsylapsi ja aivan loistava perheohjaaja, joka perehtynyt nepsyasioihin. Tukee ja auttaa. Kannustaa eikä missään nimessä arvostele. Tässä vuosikausien kiirastulessa ollaan törmätty aiemmin lafkaan, jossa oli just tuo sama asenne, että jos ei kelpaa niin ei tarvitse tulla. Myöhemmin kävikin ilmi, että kyseisestä paikasta oli tehty kymmeniä kanteluja.

En ole lukenut ketjua, mutta tärkeintä olisi kartoittaa, että mikä koulussa on hankalaa ja tukitoimet siihet. Tukitoimia ON saatavilla ja koulun on velvollisuus antaa niitä, mutta valitettavan usein niistä joutuu taistelemaan pitkään.

varmaan vaikeeta erityislapsen kanssa. täytyisi saada koulutusta miten toimitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

Olin eilen viimeksi herättämässä aamulla varhain yläkouluikäistä nuorta. Olen noin vuoden tehnyt perhetyötä kyseisessä perheessä. Lapsi odottaa minua herättämään kolme kertaa viikossa, koska hän tietää, että niinä aamuina herätys on rauhallinen, kiva, rento ja lapsi saa aikaa nousta ylös. Joka ikinen aamu viimeisen puolen vuoden aikana lapsi on noussut ylös (nepsy, adhd) ja tullut kyydilläni kouluun niinä aamuina, kun olen/ollaan kollegan kanssa oltu herättämässä. Ohjeistus aamuherätyksiin ja kuljetuksiin on tullut sosiaalityöntekijältä, eli minä teen sitä työtä, mitä käsketään. Ja suurimmilta osin lapset ovat lähteneet aina kouluun. Onnistuneita aamuherätyksiä edellyttää se, että olen luonut lapseen suhteen läsnäolon ja yhteisen ajan kautta. Vanhemmilla tämä osa-alue sakkaa aina kaikkein pahiten, eli joku estää kiinnostuneen läsnäolon ja rakastavan lähestymisen lapseensa (väsymys, laiskuus, halu toimia omien vanhempien kaltaisesti ym.). Välillä on tapauksia, että vaikka kuinka mallintaisi vanhemmille toimivaa tapaa herättää ja antaisin työkaluja arkeen, niin aina pitää väittää vastaan, vaikka omin silmin näkisi toimivat menetelmät.

Hyvä että sinulla on onnistumista töissä, mutta miten liittyi minun kertomukseeni? Meillä työntekijä käy kahtena aamuna ja lisäksi kaksi kertaa viikossa myöhemmin päivällä eri toimia tukemassa. Myöhemmät tapaamiset sujuvat paremmin, mutta aamusta ei toimi.

Niinä aamuina kun työntekijä ei tule, aamut toimivat paremmin ja teini ei myöhästy (etä)tunneilta, on saanut syötyä ennen tunteja ja osallistuu paremmin. Mutta koska isä kodin ulkopuolella töissä ja minä kotona kiinni töissä, kodin puolesta ei pystytä kuljettamaan teiniä kouluun eikä teini sinne itsenäisesti mene. (Aikaisemmin sain kyllä ovesta ulos, mutta lopputuloksena ei kuitenkaan mennyt kouluun joten koulun kanssa päädyttiin etäopiskeluun/ saatettuna kouluun menoon).

Meillä työntekijä ei saa nuoreen kontaktia aamuisin, nuori monesti myöhästyy etätunnilta ja aamupala jää syömättä niinä aamuina kun työntekijä tukemassa aamutoimia. Ei toivoakaan että lähtisi koululle. Ja hyvin samat toimintatavat kuin mitä minä käytän, nuori vaan ei kestä ulkopuolisia kontakteja aamusta. Ja ei ole realistista että herättäisin niin aikaisin että ehtisi herätä kunnolla ennen työntekijän tuloa.

En oikeasti tiedä mitä sitten kun peruskoulu ohi. Jos nuori saisi opiskella etänä tai iltaopinnoissa, todennäköisesti sujuisi jotenkin. Nämä vaihtoehdot vaan on varattu aikuisopiskelijoille, vain etälukioon voi mahdollisesti päästä poikkeusluvalla (näin ainakin minulle on kerrottu).

Tää on ehkä tyhmä kysymys, mutta mitäs nuori tekee sitten kun lukio tai toinen aste on suoritettu. Ei se työpaikan löytäminen tunnu olevan helppoa edes neurotyypilliselle nuorelle.

Trolli, autistinen ja ADHD eivät osu yhteen lapseen, ovat täysin vastakkaisia diagnooseja. Jokin perustavanlaatuinen virhe tullut erikoislääkärillä, kun tämmöisen diagnoosin saaneet aikaiseksi. Toisekseen miksi perhetyöntekijä tulee kotiin houkuttelemaan lasta kouluun? Tuontyyppiset erityislapset käyvät Valterissa, eikä peruskoulussa ja asuvat myös ko. yksikössä arkipäivät, jos on pidempi kotimatka.

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?

Oma ja lähipiirin kokemus. Erotettiin koulusta, pistettiin tarkkailuluokalle. Annettiin selkään. Olen nepsy ja aikuisena diagnoosin saanut ja kyllä se oma yläkoulu oli jatkuvaa lintsailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen että todellakin ei kannata lapsia hankkia enää kenenkään jos tosiaan noin monella on näitä nepsy ym. lapsia.

Ihmettelen, kuinka näitä ongelmia tosiaan onkin niin paljon nykyään. Jotain on tapahtunut. Jonkin tähän on syynä.

Se on pääasiassa se heikko aines joka enää lisääntyy, niin ei voi paljoa odottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Käyttekö te muualla töissä samaan aikaan myös? Usein vanhemmilla on ihan oma päivätyö, ja silloin ei normaaleille ihmisille ole mahdollista vetää ruokailua ja kotikoulua samaan aikaan kotona. Lisäksi on eri asia olla vetämässä tuota hommaa työvuoro, mutta kun kotona vedät sitä 24/7, ja mahdollsesti useamman lapsen kanssa, rajaa tulee vastaan. Töissä on pakko käydä, koska toimeentulo.

No mä käyn töissä ja vedän samalla kotikoulua iltaisin ja viikonloppuisin. Onnistuu kyllä jos tahtoa löytyy.

Siis käyt töissä yhdessä paikassa ja sitten vedät perhekotia samaan aikaan toisaalla? Monistat siis itsesi.

Kannattaa hakea tähän äkkiä patenttia, ja tehdä tästä myytävä tuote. Ostan heti itselleni ja muutamille tutuilleni tämän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt täällä aikaisemminkin että, mistä noita "nepsylapsia" nykyään oikein sikiääkin. Vai onko se vaan hienompi nimitys huonosti käyttäytyville lapsille, ja sen nimityksen alla voi käyttäytyä vielä huonommin.

Tätä samaa minäkin ihmettelen. Totta kai on aina ollut lapsia, joilla on ollut neuropsykologisia haasteita - heitä ei ole vain diagnosoitu asiaankuuluvalla tavalla. Se on ollut enemmänkin juuri sellaista, mitä tässäkin ketjussa on kuvailtu: vaatteet niskaan ja heitetty penska pihalle jotta voi mennä kouluun. Silti ihmettelen, miten näitä tapauksia tuntuu olevan nykyään niin paljon. Muistan itse ala-aste ajoilta (n. 20v sitten) että joku 1-2 haastavaa tapausta oli muutamalla rinnakkaisluokalla, mutta ei läheskään kaikilla luokilla. Nyt tuntuu, että lähes jokainen tuntuu olevan nepsylapsi. En tarkoita tätä mitenkään epäkunnioittavasti, ihmettelen vain mistä tämä johtuu koska kaikkia ei voida selittää sillä, ettei niitä ennen diagnosoitu niin hyvin.

Olen nyt jo aikuisen Aspergerin äiti (juuri äsken kirjoittelin) ja luulen, että yksi syy diagnoosien määrän lisääntymiseen on yksinkertaisesti tarve niille. Ennen koulu oli varsin strukturoitunut ja joka ipana tiesi kutakuinkin etukäteen mitä päivä tuo tullessaan. Nykyisin koulu on yhtä hullunmyllyä, joka kaivaa kyllä lapsesta näkyvästi esiin pienetkin poikkeavuudet sopeutumisessa tuohon hulabaloohon. Oman lapseni kohdalla näki selvästi, että "tylsät" opetustavat olivat parhaat, heti kun piti suunnitella itse opintonsa kypsässä 13 vuoden iässä ja sitten toteuttaa tämä pitkäjänteisesti ja omatoimisesti, pakka hajosi. Jos koko koulu olisi ollut "tylsää", diagnoosia ei ehkä olisi tarvittukaan. Toki poika olisi käyttäytynyt luultavasti hieman erikoisesti, mutta ei haittaavan erikoisesti.

Toinen rasite on digimaailma, joka nappaisee koukkuunsa etenkin nepsyt. Kyse ei ole vain siitä rajoitetaanko vaan siitä, että kun joka rajoittamisesta seuraa kevyt neljän tunnin iltakänkkäränkkä höystettynä kaikella mitä autismin kirjoon kuuluu, on se aika pirun raskasta. Ja sama joka ikisen rajoituskerran jälkeen. Tässä ei enää perhe-elämästä puhuta.

Toinen lapseni on ihan "tavis" ja voin sanoa, että hänen laiselleen nuorelle nykykoulun haasteet ja digimaailma houkutuksineen ja koukutuksineen on kevyttä kauraa. Mutta vaikka hän tykkää esim. historiassa ja yhteiskuntaopissa tehdä monimutkaisia, itseohjautuvia tehtäviä, en usko, että hänkään olisi varsinaisesti kärsinyt "tylsästä" opetuksesta. Siitä puhumattakaan, että nettivempaimia ei olisi keksittykään.

On tosi kyseenalaista, että esim. nykykoulun kehitys ajaa välittömästi ahtaalle yhtään nepsy-piirteiset lapset ja vaikkapa vähän huonommista oloista tulevat lapset, kun peruskoulu ei enää tasaa kotitaustasta johtuvia eroja. Elämme jotain isoa Selviytyjät-peliä, jossa lasten soihdut sammutetaan yksitellen, kun nämä eivät enää pärjää sairaassa maailmassa, joka on luotu vain siksi, että kehitys kehittyy ja yritetään tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovatkaan.

Apua saa jos saa sillä, että on diagnoosi, siksi niitä haetaan. Ja totta kai vanhempi on huolesta soikeana, kun oma lapsi alkaa sekoilla, tietysti siinä hakee apua.

Miksi ihmiset kommentoivat nepsy lapsiin liittyviin asioihin? Ainoat ihmiset näitä asioita kommentoimaan ovat neurologit, psykiatrit, lääkärit ja erityispedagogiikan asiantuntijat.

Ja kyllä, perhetyö ei ole mikään apu nepsylle. Perhetyö ei muuta aivoja.

Terveisin, varhaiskasvattaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ottaisin kännykän pois lapsen nukkuessa ja tämä hoitaja veisi sen kouluun.Sitten lapsen herättyä sanoisin että kännykkä on mennyt jo kouluun oppimaan uusia sovelluksia.Lapsi lähtisi mielellään kouluun kun ystävä on jo siellä.Opettaja veisi kännykän pulpettiin,josta sen löytäisi ja näin lapsi voisi ajatella että koulu onkin mukava asia.Narraamalla niinkuin ennenvanhaan,tai no sosiaalitätejä jalasta kiskomaan sängyn alta ja jumalattomalla huutamisella ja mekkalalla sitten,tai antaa olla ja syrjäytyä sitten.Mitäpä se mulle kuuluu.   

Tiedätkö edes miten nepsy toimii?

Nepsy kaipaa rutiineja. Arvaa, mikä paniikki nousee, kun puhelin vietiin?

Nepsy saattaa ahdistua hälinästä ukopuolella, ja silloin puhelin on elintärkeä. Moni nepsy kuuntelee musiikkia koko ajan kuulokkeilla, se auttaa sietämään ulkomaailman hälinää. Jos "narraat" puhelimen nepsyltä pois, aiheutat niin hirvittävän ison kaaoksen nepsylle, että hän menee vielä enemmän lukkoon ja sekaisin.

Että miten meni niin kuin omasta mielestä?

Osalle nepsyjä rutiinit taas ovat vaatimuksia, ja he ahdistuva silloin. Näin on esim. pda-tyyppisillä autisteilla. Eli et voi neuvoa toista tuntamatta tapausta todella tarkkaan.

Sitten kun samaan perheeseen sattuu useampi nepsy, joiden tarpeet ovat päinvastaiset, niin siinä ei ole helppoa toimia. Perhetyöntekijä on usein määrätty vain yhdelle lapselle ja sitten homma räjähtääkin, kun neuvoo tätä kuormittaen samalla muita.

Nimenomaan pitää löytää ne OIKEAT keinot lapsen ohjaamiseen ja siihen, että yhteiselo lapsen kanssa sujuu. Ja minulla on itselläni adhd, eli tiedän mistä puhun. Rutiini ei ole sitä, että vanhempi jankuttaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Rutiini on sitä, että lapsi totutetaan tekemään jotain samalla tavalla joka aamu. Jos lapsi on kovin aamuäreä eikä siedä ääniä aamuisin, pitää keksiä toinen keino rutiinin opettamiseen ja ylläpitoon. Jos puhuminen on ok, täytyy sekin tehdä tietyllä tavalla.

Ihan ensimmäinen neuvoni on se, että kun lapselle puhuu niistä asioista mitä PITÄÄ tehdä, täytyy puhua ystävälliseen sävyyn. En tarkoita sitä, että antaa lapselle vaihtoehtoja, että pese hampaat tai ole pesemättä, ihan sama. Vaan ensin tervehtii lasta iloisesti toivottaen hyvää huomenta. Sitten antaa lapsen jumittaa hetken. Sitten kun pitää saada lapsi tekemään asioita, ei pidä käyttää käskyttävää äänensävyä, vaan antaa lapsen omien aivojen prosessoida aamurutiinin kulku kysymällä, että muistatko mitä me tehdään ensin. Lapsi kaivelee aivoissaan olevasta "listasta" informaation ja alkaa toimia.

Jos puhuminen aamuisin aiheuttaa ärsytystä, voi käydä vaikka antamassa halauksen ja sen jälkeen ryhtyä itse aamutoimiin esimerkkiä näyttäen. Apuna voi olla vaikka laminoitu lista, josta näkyy aamurutiinin kulku. Kannatte sitä lapsen kanssa yhdessä kun hoidatte aamutoimet. Taukoja saa pitää, vaikka 30 sek puhelimen sekuntikellolla aikaa ottaen.

Tämä kaikki kuulostaa varmaan vaivalloiselta ja oudolta, mutta meidän adhd-yksilöiden aivot ovat vähän oudot. Kun heräämme, prosessoimme vielä monesti näkemiämme unia, yritämme saada aivojamme asettumaan hereillä olemiseen ja rauhoittumaan sellaiseen tilaan, että olemme valmiita aloittamaan päivän. Jos joku tulee heti aamusta tympeästi tai tylysti muistuttamaan mitä pitää tehdä nyt nyt nyt, aivot ylikuormittuvat negatiivisesta ja painostavasta viestistä heti ja aamutoimet viivästyvät tai eivät onnistu lainkaan. Ystävällisyydellä, kärsivällisyydellä, toistolla, joustavuudella ja rakkaudella pääsee pitkälle.

Ja pointti on myös siinä, että kun näitä hyviä keinoja alkaa löytymään, lapsen aivot kyllä kykenevät OPPIMAAN rutiinin, niin ettei sitä tarvitse toistella vanhemman avustuksella. Rutiinin opettelu on ihan kuten minkä tahansa muun asian opettelu. Itselläni on 2 adhd-lasta ja pyrin puhumaan heille lempeästi ja kehumaan heitä kun suoriutuvat hyvin. En korota ääntäni, en nalkuta, en hauku, en painosta, eli en tee niitä stressaavia ja ärsyttäviä asioita joiden avulla minut itseni kasvatettiin. Lapset ovatkin nykyisin todella rauhallisia ja hyvin pärjääviä. :)

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kommentoivat nepsy lapsiin liittyviin asioihin? Ainoat ihmiset näitä asioita kommentoimaan ovat neurologit, psykiatrit, lääkärit ja erityispedagogiikan asiantuntijat.

Ja kyllä, perhetyö ei ole mikään apu nepsylle. Perhetyö ei muuta aivoja.

Terveisin, varhaiskasvattaja

Vanhemmuuden tukemistahan se perhetyö on. Kun nepsyn vanhemmilla loppuu kyvyt lapsensa kanssa, niin perhetyöllä sitä paikataan. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?

Revittiin sängyn alta pois ja heitettiin ulos niskaperseotteella.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle ja varsinkin sille perhetyöntekijälle vinkki HUS lastenpsykiatrian somesta; 

https://www.facebook.com/huslastenpsykiatria/

Siellä on oikeasti paljon ihan konkreettisia keinoja toimia nepsyn kanssa. Ei pelkästään voivottelua tai vertaisia vaan konkreettisia toimintakeinoja. Kannattaa tutustua. 

Ja kuten edellä sanottiin, lyhennettyä koulupäivää. Jos kuormittuu niin kuormittuu. Tuo lähtötilanne kotoa on ihan tyypillinen kuormittuminen, eikä siitä pääse yli ennen kuin hermosto tasaantuu. Se ottaa sen ajan mitä ottaa, ja hoputtaminen päinvastoin vain pidentää sitä tasaantumista. 

Yksi hyvä keino kuormitustilanteisiin, meltdowniin, on se että aikuinen menee vierelle, lattialle makaamaan vierelle, on vaan hiljaa, ehkä ottaa kädestä kiinni jos lapsi sallii. "Maadoittaa" sen lapsen. Voi miettiä itse, jos on 100% hermostunut niin että on kuin shokissa, romahtaa, niin mikä auttaa sen tason hermostumiseen, paniikkiin. -> siihen auttaa rauhallinen läsnäoleva ihminen.

Ei neuvominen, ei käskyttäminen. 

Joo, mutta ei tämmöseen oo aikaa, kun se lapsi pitää saada kouluun NYT.