Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jokainenhan noista syrjäytyy, joita ymmärretään niin, että annetaan laiminlyödä koulunkäyntiä. Eikä se kouluttamaton nepsy todennäköisesti saa edes puolisoa tai perhettä. Laitoskamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jokainenhan noista syrjäytyy, joita ymmärretään niin, että annetaan laiminlyödä koulunkäyntiä. Eikä se kouluttamaton nepsy todennäköisesti saa edes puolisoa tai perhettä. Laitoskamaa.

Työttömyys, työkyvyttömyys sekä masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä myös nepsyillä, joilla on jokin koulutus. Tiedän ihan työni puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jokainenhan noista syrjäytyy, joita ymmärretään niin, että annetaan laiminlyödä koulunkäyntiä. Eikä se kouluttamaton nepsy todennäköisesti saa edes puolisoa tai perhettä. Laitoskamaa.

Työttömyys, työkyvyttömyys sekä masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä myös nepsyillä, joilla on jokin koulutus. Tiedän ihan työni puolesta.

Oli miten oli, niin kyllä ainakin meillä on tehty selväksi, että ammatti on hankittava, ja sen jälkeen haettava töitä. Jos ei kykene kokoaikatyöhön, niin hakee sitten vaikka osa-aikatyöhön tai esim. vapaaehtoistyöhön tai kuntouttavaan työtoimintaan. Masennus ja ahdistus vain pahenevat, mikäli jää vain kotiin makoilemaan. Tiedän kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jokainenhan noista syrjäytyy, joita ymmärretään niin, että annetaan laiminlyödä koulunkäyntiä. Eikä se kouluttamaton nepsy todennäköisesti saa edes puolisoa tai perhettä. Laitoskamaa.

Moni koulutettu nepsykin jää työttömäksi, kun työnantajat ovat niin joustamattomia ja suvaitsemattomia erilaisuutta kohtaan, ja vaikka pääsisivätkin töihin, niin työuupumus on heillä todella yleistä. Tiedän työni kautta.

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Ei kotiopetus vaadi vanhemmilta välttämättä mitään erityisiä resursseja, on olemassa myös opetusalan ammattilaisia, jotka opettavat kotiopetuksessa olevia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Ei kotiopetus vaadi vanhemmilta välttämättä mitään erityisiä resursseja, on olemassa myös opetusalan ammattilaisia, jotka opettavat kotiopetuksessa olevia.

Voi luoja näitä pehmoaivoisia leperryksiä. Mutta "erityislapset" ovat selvästi bisnes, ja sen takia kelvottomia vanhempia vapautetaan vastuusta diagnooseilla ja tukitoimilla. Verorahojahan tuollaiseen silti menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Ei kotiopetus vaadi vanhemmilta välttämättä mitään erityisiä resursseja, on olemassa myös opetusalan ammattilaisia, jotka opettavat kotiopetuksessa olevia.

Kyllä, mutta ne ovat käsittääkseni maksullisia palveluita. Kaikilla vanhemmilla ei ole taloudellista mahdollisuutta palkata kotiopettajaa (tai jäädä pois töistä ja alkaa opettamaan lasta itse).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Itselläni on aikuisiällä diagnosoitu Asperger, ja olen näin jälkikäteen ajateltuna tyytyväinen, että sain käydä normaalit koulut, vaikka hälinä ja muut oppilaat väsyttivätkin. Mutta on niitä muita lapsia/nuoria erityisluokillakin, ja sen kanssa pitää vain oppia elämään ja tulemaan toimeen, että tietyt asiat ovat vaikeampia ja kuormittavampia kuin suurimmalle osalle ihmisistä. Normaalista koulusta on käsittääkseni myös paremmat mahdollisuudet jatkaa lukioon kuin erityiskoulusta. Monet assit ovat nimittäin enemmän teoreettisia kuin käytännöllisiä ihmisiä, jolloin lukio saattaa olla monelle parempi jatko-opiskelupaikka kuin ammattikoulu. Ainakaan itsestäni ei olisi mihinkään amiksesta valmistuttavaan käytännön työhön. Lukio ja korkeakoulu olivat melkeinpä ainoita vaihtoehtoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Syynä voisi olla se, että huomioiko erityisluokka sitten oppilaan osaamisen eikä keksitä eriyttää opetussuunnitelmaa alemmaksi. Erityisluokissa kun voi olla sekaisin adhd:t, hyvin heikot ja käytöshäiriöiset, niin se ei ehkä mikään paras kombo ole lievästi autistiselle. Viimeisenä vaihtoehtona onkin kotiopetus, joka sitten vaatii vanhemmilta resursseja, vaikka periaatteessa kotiopetusta saa järjestää kansakoulun käynyt vanhempi.

Oman aspergerin kohdalla koulupolku oli alkuun erityisluokassa yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja yläasteella siirtyi lopulta kokonaan isompaan ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä aloitus lapselle, jolla ei ollut vielä kykyä omantoiminnanohjaukseen, vaikka miten pärjäsi psykologisissa testissä, jopa psykologia paremmin. Yläasteen jälkeen poika aloitti lukion ja kirjoitti L:n paperit. Kävi jopa armeijankin ja sieltä kotiutui todella hyvin, jopa viihtyi siellä sääntöjen ja rutiinien ympärillä. Myöhemmin opiskeli tietotekniikkalinjalla yliopistossa, jossa menestyi hyvin.

Pojan sanojen mukaan lukio ja yliopisto olivat hänelle parasta aikaa. Taitaa monella muullakin lievästi autistisella olla samat kokemukset lukiosta ja korkeakoulusta, jossa ei enää niinkään silmätikuksi joudu ja voi ihan rauhassa keskittyä mielenkiintoisiin juttuihin.

Ei kotiopetus vaadi vanhemmilta välttämättä mitään erityisiä resursseja, on olemassa myös opetusalan ammattilaisia, jotka opettavat kotiopetuksessa olevia.

Raha-nimistä resurssia kyllä vaatii. Ilmaisen peruskoulun sijaan pitäisi maksaa yksityisopettajalle.

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

Noinkohan. Pienluokkia toivotaan, mutta inkluusion nimissä ja säästääkseen kunnat ovat niistä luopuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Hövelit lääkärit ovat antaneet nuo diagnoosit, koska se on nykyisin muotia jokaisen käytöshäiriöisen penskan kohdalla. Totuus on kuitenkin se, että olet huono kasvattaja.

Esimerkiksi neuropsykiatrisessa valmennuksessa lisäksi käydään läpi suurelta osin ihan perusasioita, mitkä pätevät kaikkiin lapsiin. Keskustelu nepsyjen haasteista siirtymätilanteissa ja siitä miten he kaipaavat arjen struktuuria ja ennakointia kuulostaa välillä täysin naurettavalta. Meidän Miksu on niin spesiaali, että se tarvitsee nukkumaanmenoajat -tyylisesti. Ei ihme, että nepsyt ovat yliedustettuna lastensuojelun asiakkaina.

Miten noita sävyeroja on niin vaikea tajuta, en ymmärrä. Perusasioiden painotus voi tuntua naurettavalta vain ihmiselle, jonka pärjääminen ei ole niistä riippuvaista. Jos haaste siirtymätilanteessa kuulostaa naurettavalta, ei varmaan itsellä/läheisillä ole haasteita siirtymätilanteissa. Ei kaikilla ole. Hyvä niin, mitä sitten. Elä sitä omaa elämääsi helppoine siirtymisineen. Ja kun perusasiat sujuvat ilman, että niihin tarvitsee kiinnittää huomiota, mieti miten paljon enemmän sulle jää aikaa kehittyä ihmisenä. Käytä viisaasti.

Oli siirtymätilanteet miten vaikeita tahansa, myös niin kutsuttuihin nepsylapsiin toimii aivan samat kasvatuskeinot kuin muihinkin lapsiin. Erityisesti nepsylapsiin toimii johdonmukaisuus, toisto, aikuisjohtoisuus ja jämäkkyys. Se yleensä myös puuttuu monilta nepsylasten vanhemmilta. Sitten ihmetellään, että miten se huoneeseen hautautunut Petteri ei 15-vuotiaana uskalla lähteä ovesta ulos eikä suostu menemään kouluun, kun sille on vuosikausia annettu periksi aivan perusasioissa. Myös huonot ja sopeutumiselle haitalliset tavat ovat tottumuksia ja rutiineja, joista ei enää murroiässä luovuta. Eivät ne ole mitään neurobiologisia erityispiirteitä, vaan rutiineja. 

Ehkäpä asia menee toisinpäin. Mielestäni et ole sisäistänyt tai ymmärtänyt neurobiologisia erityispiirteitä, niiden tuomia haasteita tai tukitoimia kun noin kirjoitat. Niillä tavoilla miten voit kasvattaa vaikka autistista tai nepsylasta voit kasvattaa muitakin lapsia, mutta valitettavasti se neuvolan kasvatusohjeet eivät riitä autistiselle tai nepsylle vaan heidän kanssaan on mentävä siten, että seuraavat asiat huomioidaa.

Aistien erityispiirteiden huomioiminen (taukoja tarpeen vaatien omia hetkiä myös kouluun)

- esimerkiksi ei pidä pakottaa syömään yhdessä, kun niin kuuluu tehdä vaan täytyy huomioida aistiherkkyydet ja kuormitusherkkyys ja tarpeen vaatiessa on tarjottava oma rauha syömiselle niin koulussa kuin kotona.

Kommunikoinnin tukeminen: viittomat, kuvakortit, visualisointi, pikapiirtäminen jne

- tavallisen lapsen kanssa pärjäät myös ilman kuvia, pikapiirtämistä ja viittomia. Kuvista on hyötyä molemmille, mutta tavallisen lapsen kanssa voit sanoitaa eikä kuvat ole välttämättömyys. Nepsy/autisminkirjonhaasteet huomoiden tarvitaan vahvemaa tukea kommunikointiin

Toiminnanohjauksen tukeminen: toimintaohjeet , ennakointi, strukturointi ja asioiden pilkkominen pienempiin osiin sekä:

- mitä, missä, milloin, kenen kanssa, milloin loppuu ja mitä sen jälkeen. Näistä voisi olla selkeät kuvat esillä

Aikuisen tuki ylläolevissa asioissa - voi tarkoittaa syömisestä, vessakäynnneistä ja pukemisesta lähtien ja vielä ihan kouluiässä ja tarvittaessa avustajan tuki aikuisena. Tässä puhutaan ihan eri asioista kuin ns. lapsen nomraali tukeminen.

Stressiherkkyys. Stressitason kasvu varsinkin jos ylläolevia tukitoimia ei ole käytössä. Tämä täytyy ymmärtää, että autisminkirjolainen/nepsy stressaantuu aivan eritavoin kuin muut eikä se stressitaso laske yhtä nopeasti ja samoilla keinoilla kuin muilla. Stressaantuneelta nepsylta ei voi vaatia samoja asioita kuin normaalisti, vaan ympäristön on joustettava, kun toinen ei pysty joustamaan.

Huom! Ei saa hoputtaa tai pakottaa

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

On totta, että monelle nepsylle sopii erityisluokka tai kotiopetus paremmin kuormitumuksen vuoksi, mutta harva lapsensa haluaa inkluusion voimin tuoda tavalliseen luokkaan vaan päinvastoin paikoista tapellaan. Nepsyt, jotka tarvitsitsivat pienluokkaa joutuvat yleisopetukseen tavallisille luokille, koska yksinkertaisesti tiloja ei ole riittävästi kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksamista ap ja kumppanit! 

Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan. 

Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen? 

Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten. 

SIis huhhuh. Tämä juuri hirvittää näissä sossuihmisissä. Moni on vieläpä lapsettomia ja kuvittelevat, ettei ihmisillä ole mitään muita velvoitteita kuten esim. niitä töitä. Kyllä stressi ja ongelmat muuttuu pari kertaluokkaa isommiksi jos jää ilman rahaa kotiin! Hirvittää, jos tuollaisten kanssa joudun tekemisiin. Ei riitä oma ymmärrys tuollaiselle foliohattupelleilylle. 

Jos perheessä on lapsi, joka tarvitsee enemmän tukea, niin on vanhempien vastuulla järjestää asiat niin, että tarvittaessa esim. Toinen jää kotiin tai tekee lyhyempää päivää. Tai sitten ostaa palvelut omilla rahoillaan, jos on tärkeämpää olla siellä töissä kuin oman lapsen tukena.

Ongelma on siellä koulussa, jonne lapsi ei suostu lähtemään. Oikeastiko homma hoidetaan niin, että luokkahuoneisiin tulee useamman lapsen vanhemmat hoitamaan ja järjestämään asiat niin kuin lapsen etu vaatii. Mahtaako koulu suostua tähän? Opetta, rehtori, muiden lasten vanhemmat? Tai vanhemmat ostaa kouluun jotain lisäpalveluja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, nyt tähän ketjuun pesiytyi näemmä joku hyvin vihainen katkerikko, jota suututtaa kun lapsiperheet kehtaavat haluta oikeaa, toimivaa apua. Mikä ihme tällaistakin motivoi?

En ole katkerikko. Peräänkuulutan vanhempien vastuuta. Niin henkistä kuin taloudellista. Se on lapsesi etu.

Entä ne vanhemmat, joilla ei ole henkistä ja taloudellista pääomaa? Kenen etu on, etteivät heidän lapset saa LAKISÄÄTEISTÄ tukea? Suomessa on oppivelvollisuus ja kotikoulu on mahdollista vain juurikin noilla henkisillä ja taloudellisilla resursseille. Suurimman osan lapsista, myös nepsyjen, on siis käytävä koulua. Joku on kirjannut mm. lapsen oikeuksien sopimukseen, että koulunkäynti on myös lapsen oikeus. Onko tämäkin asia, jonka vanhemmat ostavat tai rakentavat itse?

Miten ne vanhemmat, joilla ei kielitaito riitä suomalaisen peruskoulun hanskaamiseen kotona? 

Kenen etu on mitäkin? Kiireesti nyt Kokoomuksen johdolla muuttamaan mm. tuota lasten oikeuksien sopimusta. Se on tosin kansainvälinen, mutta kyllä se nyt on kaikkien etu kirjata sinne, että vanhempien pitää itse vastata kustannuksista, jotta lapsen oikeudet ja yleensäkin ihmisoikeudet toteutuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Koska heilläkin on perheet joiden luona haluavat olla iltaisin. Ja iltalisien yms. maksaminen nostaisi kustannuksia kohtuuttomasti - nostaa veroja. Kirjastot ja museot palvelevat suurempaa joukkoa ja isomman joukon hyvinvointia. Niiden kuuluukin palvella silloin kun asiakkaat palvelu tarvitsevat. Lapsella on kotona vanhemmat, joiden tehtävä on hoitaa heitä.

Joo, koska kirjastojen ja uimahallien henkilökunnalla ei ole lapsia. Kaikkien pitää nyt vaan käydä virka-aikaan uimassa tai sitten ostaa oma uimahalli.

Nää perhetyöntekijät/lastensuojelu on kaukana lasten suojelusta. Kylmää bisnestä perheiden kustannuksella. Susia lampaiden vaatteissa. On todella pitkä kokemus asioista kun ex eukko keräsi hoviinsa nämä lastensuojelun työntekijät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jokainenhan noista syrjäytyy, joita ymmärretään niin, että annetaan laiminlyödä koulunkäyntiä. Eikä se kouluttamaton nepsy todennäköisesti saa edes puolisoa tai perhettä. Laitoskamaa.

Asia on päinvastoin. Nillä, jotka saavat ymmärtävää ja asiantuntevaa tukea, on mahdollisuus päästä peruskoulu läpi ilman että menettävät työkykynsä koulun paineissa. Ilman tukea jättäminen ja pelkkä kouluun pakottaminen on monelle se syrjäytymiseen johtava tie. 

Jos ymmärtämätön "tuki" ja liian kuormittava kouluympäristö johtaa autistiseen burnoutiin, niin siitä ei välttämättä toivuta millään määrällä hoitoa enää koskaan. Sillä saadaan aikaan sitä "laitoskamaa". Nepsyt tarvitsevat oikeanlaista tukea. Se antaa heille mahdollisuuden suorittaa peruskoulu asiallisesti loppuun ja päästä jatko-opiskelupaikkaankin. 

Oma lapsi (täällä niin kovin paheksuttu nepsy, oikein autisti) sai peruskoulusta päättötodistuksen keskiarvoksi 9. Yläkoulun aloitti keskiarvolla 6. Ihan samat oppimäärät luki kuin kaikki muutkin ja samalla asteikolla arvosteltiin. Mitään ei yksilöllistetty.  

Hänellä tuki alkoi liian myöhään, ja alakoulussa keskityttiin vain siihen että lapsen pitää olla koulussa paikanpäällä. Siksi koulumenestys oli alakoulussa heikkoa hyvästä osaamisesta huolimatta.

Täällä on ihan fiksua luettavaa niille, joita aihe kiinnostaa  https://naenepsy.fi/tietoa/nepsylapsen-vanhemmille/

Mm. tällaista asiaa: 

"Koulupolku kuntouttava, ei syrjäyttävä

Nepsy-piirteiset ovat palvelujärjestelmässä väliinputoajia, näkymättömiä haasteita on vaikea ymmärtää. Jos ei ole oppimisvaikeuksia, ja lapsi älykäs, ei aina ymmärretä miten koulu voi olla vaikeaa. Koulunkäynnin vaikeuteen vaikuttavat aistiyliherkkyydet, sosiaaliset tilanteet ja kuormitus sekä vähemmistönä eläminen. Heidän asiansa ei tunnu kuuluvan kenellekään."

Vierailija kirjoitti:

Perhetyöntekijä vastaa: 

Meillä onneksi on paljon muitakin asiakkaita kuin kouluun kykenemättömiä nuoria / lapsia. Joten koko työnkuva ei ole epämotivoituneiden lasten kouluun sysäämistä. Arvostelijat voisivat kertoa, miten itse käytännössä toimisivat, jos työn tavoitteena on koulunkäynnin tukeminen ja käymme herättelemässä lasta, joka ei lähde kouluun eikä edes reagoi herätykseen tai avaa meille aamulla ovea (jos vanhemmat lähteneet töihin) ? Toki järjestämme koululla palavereja joissa varmistamme, että koulu joustaa ja tekee tarvittavat tukitoimet mahdollisiksi. Yritämme selvittää, onko kiusaamista, ja keskustelemme konkreettisesti siitä, miksi kouluun on vaikea lähteä. Myös vanhempien kanssa keskustellaan asiasta ja vanhemmuudesta ylipäätään. 

Valitettavan usein nämä lapset lopulta sijoitetaan. Ei meillä ole taikasauvaa, jolla lapsi saadaan kouluun. Emmekä tosiaan saa koskea, emme ottaa puhelinta pois emmekä kantaa. Emme, vaikka vanhemmille se olisikin ok. Kannattaa myös miettiä, että tuki ei ole ikuista. Jos käymme herättelemässä lasta parin viikon ajan, pitäisi kuitenkin koko lukuvuosi selviytyä ilman mitään herättämispalvelua. Ratkaisuna aamulla kotiin tunkeminen ei siis ole mikään pysyvä homma. Muutos tulisi tehdä itse. 

Usein on tehty kaikki, kokeiltu kaikki ja mikään ei vain auta. Koulunkäynti saattaa alkaa sujua vasta sijoituksessa, tai sitten nuori tajuaa itse myöhemmin oman parhaansa ja palaa opintojen pariin. 

FYI: usein se koulunkäynti ei ala sujumaan siellä sijoituksessakaan, koska se korjaa autismia tai koulua. Se lapsi vaan menee enemmän rikki. Pelkkä koulua käymättömyys ei ole koskaan peruste, tai sen ei pitäisi olla, sijoitukseen.

LASU:lla vaan ei ole oikeasti kuin kädettömiä perhetyöntekijöitä ja sijoitusta.