Miksi vihreiden äänestys väheni
Mikä siihen on syynä, mitä pitäisi tehdä toisin?
Kommentit (677)
Vierailija kirjoitti:
Sana viherVASEMMISTO! Olen itse sympatisoinut vihreitä kun vihreät vielä olivat luonnonsuojelupuolue. Nyt niitä ei enää erota vasemmistoliitosta mitenkään. En kirveelläkään äänestäisi. Varsinkin kun Helsingin vihreät haluaa rakentaa kaupungin täyteen umpikortteleita.
Jep. Varsinkin, kun tällä hetkellä kaikki puolueet persuja lukuun ottamatta ovat aika suloisen yksimielisiä ympäristötavoitteista ainakin isossa kuvassa, Vihreät eivät oikein pysty erottautumaan muista puolueista ympäristöagendallaan ja talouspolitiikallaan he eivät taas pysty erottautumaan Vasemmistoliitosta.
Siirtymä yhden asian liikkeestä yleispuolueeksi ei ole mitenkään helppo. Merkittävän kokoinen hallitusvastuussa oleva puolue ei oikein voi vain räksyttää yhdestä asiasta, vaan he joutuvat miettimään kokonaisuutta ja usein kokonaisuus on monimutkaisempi kuin yhden asian liikkeet haluavat myöntää.
Tavallaan voisi sanoa, että Vihreät ovat tehneet tehtävänsä, koska heidän ideologiansa ympäristön suojelun tärkeydestä läpäisee tällä hetkellä aika hyvin koko puoluekentän.
Vihreillä kannatusta lähinnä Hgissä. Ovat tuhonneet kaupunkia sallimalla sikailevan pyöräilyn kaikkialla, kaatamalla puistot ja täydennysrakentamisella. Vielä tuomitseva woke-hömpötys päälle. En enää äänestä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea keskustelua, tulen vain kertomaan oman syyni äänestää muita kuin vihreitä, vaikka luonto ja luonnonsuojelu ovat lähellä sydäntä.
Haluan äänestää nimenomaan luontopuoluetta. En vasemmistopuoluetta, en populistipuoluetta, en polarisoivaa riitelijää, en intersektionaaliseen feminismiin painottuvaa puoluetta, en identiteetti politiikkaa, en tiktok-möyhkää, en transaktivisteja.
Antakaa minulle sovinnollinen, yhteistyökykyinen, asiapainoitteinen puolue joka on taloudellisesti melko keskellä ja keskittyy korostamaan luontoasiaa ilman mustavalkoista meuhkausta niin ääneni on heidän. Esimerkiksi järkevässä metsänhoidossa ei näillä kaupunkivihreillä ole tähän mennessä ollut älykästä kantaa tai nöyryyttä kuulla heitä, joilla tietoa on.
TÄMÄ! Itse elän hyvinkin "vihreästi". Olen oppinut sen jo kotona, kiitos biologiäitini ja lintuharrastajaisäni. Minulla on aivan erityinen suhde suomalaiseen luontoon ja haluan, että se pidetään kunnossa. En ole linkolalainen, mutta monet Linkolan ajatuksista ovat omieni kaltaisia. En aja autoa, kulutan varsin vähän, mutta en ole fanaattinen - tuntuu siltä, että monet nykyvihreät ovat kaupunkilaisia, jotka ovat omaksuneet vihreän ideologian ilman, että se olisi todella sydämessä, vaan he "suorittavat" ekologista elämäntapaa.
Kun Koijärvellä tapahtui, olin liian nuori lähtemään mukaan, mutta olin iloinen siitä, että joku tekee jotain. Niihin aikoihin tapahtui iso muutos: tehtaat eivät enää dumpanneet jätevesiään järviin, DDT kiellettiin, ihmiset alkoivat havahtua ympäristön pilaantumiseen ja muuttivat sitä, mitä itse tekivät - ja päätöstentekijöiden oli pakko tehdä jotain. Syntyi vihreiden puolue, ihan niinkuin Keski-Euroopassa, ja olin hurjan iloinen.
Antakaa minulle asiantunteva ympäristöpuolue, joka osaa keskustella ja joskus tarkkaan harkiten vähän provosoida! En halua kuulla enää yhtään keskustelua siitä, miten sukupuolia on about 239, en todellakaan halua puhavihreitä, jotka pyytävät Helsingin valtuustoa kiirehtimään suurmoskeijan rakentamista (2016), enkä halua ärhäköitä woke-feministejä vaan älykkäitä ihmisiä, joilla on aivot päässä. Maltillisia radikaaleja? :D Kun vihreät muuttuvat tällaiseksi puolueeksi, äänestän heitä iloisena.
No niin, joko perustetaan uusi luontoa suojeleva ja luontoon keskittyvä puolue?
Vierailija kirjoitti:
Vihreille ilmasto on asia yksi, ei ihmisten hyvinvointi. Liian rajulla kädellä ovat ruoskimassa tavallista tallaajaa saadakseen agendansa läpi vielä nyt kun monilla on muutenkin vaikea edes pärjätä arjessa. Ja autoilun hankaloitus, moni ihminen on autosta riippuvainen MYÖS kaupungeissa mutta erityisesti siellä missä pitkät matkat. Mutta koskee sekä kaupunkeja että ei-kaupunkeja. Ihmiset ovat huolissaan nyt aivan muista asioista kuin että paljonko metaania lehmä päästää piereskellessään.
Se varmaan tuli yllätyksenä vihreille että ihmisillä on isompiakin huolia kuin hiilinielujen katoaminen.
Ei Vihreille ilmasto ole asia yksi. Eivät Vihreät välitä ilmastosta ollenkaan.
Vihreille asia yksi on heidän omat etunsa. Millään muulla ei ole väliä. Ei ilmastolla, ei luonnolla, ei yhteiskunnan edulla. Vain Vihreiden omilla eduilla.
Vihreiden pitäisi kai olla ympäristön suojelun pääpuolue, mutta edes siihen ei riitä pätevyyttä. Kauhean pitkään verissäpäin taistelivat ydinvoimaa vastaan, vaikka se on kaikista ympäristöystävällisin tapa tuottaa sähköä. Kuka sellaisia haluaa päättämään tärkeistä asioista? Ympäristö sinänsä on oikeastaan jo unohdettu, koska tärkeämpää oli tukea sitä että jo teini-ikäisenä ilman vanhempien hyväksyntää saisi tehdä peruuttamattomia sp-vaihdoshoitoja ja kehon leikkelyä, vaikka sen ikäiset eivät ymmärrä mistään mitään vielä ja ovat ulkopuoliselle vaikuttamiselle alttiita. Tietysti kaiken kruunaa se että Ruotsin mellakoiden ja jengien ja kotimaan jengien olemassaolosta huolimatta pidetään silmät visusti kiinni ja halutaan haalia vain lisää ongelmia. Aivan outoja ovat nämä Vihreät.
Olivat kiinnostuneempia auttamaan muuta naailmaA eikä suomalaisia. Rahat ulkomaille ylimielisiä kansan hätää kohtaan ja kiemurtelu opposition kysymyksiin, koskaan ei suoraa vastausta eli huomasi salailun ja epärehellisyyden sekä lopettivat lapsettomuushoitojen korvattavuuden! Ettei suomalaiset vaan lisääntyisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreistä rakennettiin tietoisesti naisten puolue. Ei ympäristön lisäksi puhuttu taloudesta, vaan feminismistä, minkä uskottiin olevan tulevaisuuden teema. Eli toisin sanoen tehtiin identiteettipolitiikkaa.
Kun sit samat naiset "taktisen äänestämisen" myötä lähtikin Sannan kelkkaan, joka kans puhui "tarpeeksi" ympäristöasioista.Minusta tuo "taktinen äänestys" oli täysin keinotekoisesti eräässä isossa mediatalossa luotu keino nostaa SDP suurimmaksi. Joku voisi joskus tutkia mistä tämä kansalle syötettiin. Varmaan moni tuntee tänä aamuna olonsa vähän tyhjäksi.
Nyt puolue on pieni, mutta miesten osuus edustajista on paljon terveempi. Ehkä saavat tolkkua tohon hommaan ja rakennettua uudelleen peruskalliota.
JOS vihreät koettiin naispuolueeksi, niin tämä vaalitappiohan paljastaa selvästi suomalaisten äärimmäisen misogynian. (Se on naisvihamielisyys, tiedoksi niille joille aihe on vieras.)
Vihreät on huuhaa puolue, sukupuolesta riippumatta. Hyvä että kutistuu.
Vihreät oli Suomen paras puolue n. vuoteen 2011 asti. Tuolloin vihreät alkoi heikentyä luonnonsuojelu- ja ilmastoteemoissa, ja tämä nykyinen seksuaalivähemmistöjen, uskontovähemmistöjen sekä naisten oikeuksia ylikorostava linja polkaistiin käyntiin.
Ville Niinistö onnistui vielä matkan varrella pitämään vihreät jollain tavalla vihreinä; vihreiden Niinistön populistinen huutelu ja sivallukset niin oikealle kuin vasemmallekin olivat mukavaa seurattavaa vihreiden pitkäaikaisena kannattajana.
Ohisalo onnistui nyt sitten lopulta tuhoamaan puolueen. Mm. Ohisalo, Iiris Suomela sekä Emma Kari ovat olleet nostamassa sitä 2010 tienoilla luotua vihreiden "vähemmistöpoliittista" linjausta ainoaksi teemaksi mitä koko puolueella on. Vihreät ei enää aja ympäristön ja ilmaston asiaa, varsinkaan kun ympäristö- ja ilmastotoimiin tarvittaisiin myös liiketoiminnan, teknologian ja innovaatioiden ymmärrystä nykyään, kun tavoitteista on jo sovittu, ja nyt pitäisi päästä niihin tavoitteisiin. Vihreät on nykyään feministien ja homojen oikeuksien puolue, joka ajaa siinä sivussa myös satunnaisesti ympäristöasiaa.
En voi äänestää tällaista puoluetta, ja se tekee minut erittäin surulliseksi. Haluaisin äänestää puoluetta, joka olisi vastavoima niin persuille, keskustalle, demareille kuin kokoomuksellekin, ja painottaisi ympäristöasioita yli kaiken. Tällaista puoluetta ei enää ole.
M44
Muuten täysin samaa mieltä, mutta en äänestäisi koskaan ketään joka EI ole feministi sanan _oikeassa_ merkityksessä. Olisin voinut äänestää jopa persuja, mutta epäilen että heiltä ei löydy ehdokasta joka olisi feministi, eli olisi sitä mieltä että miehet ja naiset ovat samanarvoisia ja tasavertaisia keskenään. Jos ihminen ajattelee että toinsne sukupuoli on jotenkin toisen yläpuolella, niin hän ei ole minun ehdokkaani.
Persuissa ei ole feministejä. Mutta he ovat sitä mieltä että miehet ja naiset ovat samanarvoisia ja tasavertaisia.
Eli persut eivät ymmärrä mitä feminismi tarkoittaa? Joo ei kiitos sellaistakaan en voi äänestää joka on niin tyhmä.
Jopa feministit itse on keskenään kovin eri mieltä siitä mitä feminismi tarkoittaa nykypäivänä. Onpa hienoa että sinulla kuitenkin on asiaan ehdottoman oikea mielipide tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana viherVASEMMISTO! Olen itse sympatisoinut vihreitä kun vihreät vielä olivat luonnonsuojelupuolue. Nyt niitä ei enää erota vasemmistoliitosta mitenkään. En kirveelläkään äänestäisi. Varsinkin kun Helsingin vihreät haluaa rakentaa kaupungin täyteen umpikortteleita.
Jep. Varsinkin, kun tällä hetkellä kaikki puolueet persuja lukuun ottamatta ovat aika suloisen yksimielisiä ympäristötavoitteista ainakin isossa kuvassa, Vihreät eivät oikein pysty erottautumaan muista puolueista ympäristöagendallaan ja talouspolitiikallaan he eivät taas pysty erottautumaan Vasemmistoliitosta.
Siirtymä yhden asian liikkeestä yleispuolueeksi ei ole mitenkään helppo. Merkittävän kokoinen hallitusvastuussa oleva puolue ei oikein voi vain räksyttää yhdestä asiasta, vaan he joutuvat miettimään kokonaisuutta ja usein kokonaisuus on monimutkaisempi kuin yhden asian liikkeet haluavat myöntää.
Tavallaan voisi sanoa, että Vihreät ovat tehneet tehtävänsä, koska heidän ideologiansa ympäristön suojelun tärkeydestä läpäisee tällä hetkellä aika hyvin koko puoluekentän.
Hyvä esimerkki tästä on, että heti vaalivoiton jälkeen Orpo totesi, että Kokoomus ei tule joustamaan hiilineutraaliustavoitteista. Vihreiden pelottelu siitä, että Kokoomus tulee tuhoamaan maailman ei oikein tunnu olevan kiinni todellisuudessa.
Espoossa näkee vihreän siirtymän.
Metron rakennus (by vihr ja kok) aiheutti päästöjä, jotka on saatu takaisin 2090-luvulla. Nyt isoja kerrostaloja rakennetaan 8m välein . Kaikki luonto on tuhottu kilometrien säteellä.
Betonia ja asvalttia ja tyhjiä pyöräparkkeja.
Eli sanat, puheet ja teot ovat kaukana. Raha jylläö luonto tuhotaan. Kotipaikalleni on suunnitteilla 12 tornitaloa. 2 ensimmäistä meni jo suojellun metsän puolelle. Lähikoulussa on hieman alle 200 s2- oppilasta.
Näillä vihreillä linjauksilla, eteenpäin.
T: suunnittelen muuttoa
Koska Haaviston naaman näkeminen saa sisukset kääntymään ylösalaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät halua woketusta. pyörillä Helsingistä Keravalle joka päivä.
Monet vihreät eivät ulkoisesti näytä siltä, että pyöräily maistuisi. Onneksi julkiset kulkee.
Hoikka ja komea Jussi Halla-aho on intohimoinen työmatkapyöräilijä. Sen kyllä huomaa!
Eirasta eduskuntatalolle ei ole kovin pitkä matka mutta hyvä kuitenkin että fillaroi.
Vihreät ovat kaupunkilaisten, akateemisten naisten puolue. joten jos olet mies, ei- akateeminen, tai ei- kaupunkilainen, niin....
Miksi ihmeessä Suomessa on tällä hetkellä kaksi kutistuvaa puoluetta, (tosin hyvin erityyppisiä historialtaan, mutta tänään eletään tätä päivää) , jotka kilpailevat samoista äänestäjistä?
Vasurit ja vihreät, eikö olisi aika tulla ulos sieltä kaapista ja lyödä avoimesti hynttyyt yhteen?
Järki-vihreät, tyyliin Soininvaara, ovat jo aikaa sitten ajettu puolueessa marginaaliin. Haalari- duunarit ovat muuttaneet vasureista joko hautausmaalle, demareihin tai persuihin, ja jäljelle on jääneet akateemiset naiset. Mitä enää odotatte, vasurit ja vihreät, maistraattiin mars!
Nimikin jo valmiina: Vihervasemmisto ry.
Vierailija kirjoitti:
Vihreät on muuttunut niin vastenmieliseksi puolueeksi viime vuosina, että aivan selvää ettei kukaan täysjärkinen äänestä vihreitä.
Suurin osa suomalaisista näkee tuon wokesekoilun läpi. Keskenkasvuisia narsisteja, jotka poseeraa hyvinä ihmisinä.
Voi luoja mitä nautintoa tunsin kun Iiris Suomela ei päässyt läpi
Nyt pääsi läpi kuitenkin Hgin valtuustossa oleva F Diarra isolla ääänimäärällä.
Vihreät on ihan käsittämättömän ylimielinen puolue. Tavallinen ihminen ongelmineen ei heitä kiinnosta yhtään. Esimerkiksi siitä kuuluisasta bensan hinnasta puhuttaessa näkyi Twitterin keskusteluissa paljon sellaista suhtautumista, että "Voi voi bensalenkkarit, nyt loppui teiltä ainut harrastus eli aseman ympäri ajelu". Ei käynyt mielessäkään. että suurin osa ihmisistä ajaa sillä autolla ihan vain pakollisiin juttuihin. Vihreille ainoita oikeita huolenaiheita ovat ilmasto- ja sateenkaariasiat, joista vouhkataan kalliolaisessa baarissa artesaanioluen äärellä ratikan kolistellessa vieressä. Koko puolue on niin pienen porukan puuhastelukerho, etten yhtään ihmettele, että ihmiset kavahtavat.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siirtyminen oikeistolaisesta ympäristöpuolueesta vasemmistolaiseksi woke-feminismipuolueeksi?
Lisäksi kaikkien muidenkin puolueiden agendana on luonnon säilyttäminen puhtaana tuleville sukupolville, ilmastomuutoksen pysäyttäminen ja lajien moninaisuuden säilyttäminen ja Itämeren tilanteen paraneminen.
Vihreät keskittyivät lähinnä siihen, montako sukupuolta on, ovatko liikennemerkit ja kaikki mahdollinen sukupuoli neutraalia ja onko kaikki kulttuuri varmasti sellaista, ettei kukaan loukkaannu.
Vihreät ovan mennyttä ja näivettyvät pikku hiljaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreät on muuttunut niin vastenmieliseksi puolueeksi viime vuosina, että aivan selvää ettei kukaan täysjärkinen äänestä vihreitä.
Suurin osa suomalaisista näkee tuon wokesekoilun läpi. Keskenkasvuisia narsisteja, jotka poseeraa hyvinä ihmisinä.
Voi luoja mitä nautintoa tunsin kun Iiris Suomela ei päässyt läpi
Nyt pääsi läpi kuitenkin Hgin valtuustossa oleva F Diarra isolla ääänimäärällä.
Vihreiden äänisaaliin jakautuminen yhdelle tai useammalle ei kerro kuin sen minkä kokoinen porukka vihreitä kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät halua woketusta. pyörillä Helsingistä Keravalle joka päivä.
Monet vihreät eivät ulkoisesti näytä siltä, että pyöräily maistuisi. Onneksi julkiset kulkee.
Hoikka ja komea Jussi Halla-aho on intohimoinen työmatkapyöräilijä. Sen kyllä huomaa!
Eirasta eduskuntatalolle ei ole kovin pitkä matka mutta hyvä kuitenkin että fillaroi.
Maria kulkee sähköautollaan. Miksei käytä julkisia?
Ehkäpä on alettu luottamaan enemmän Leopard-panssareihin kuin lesepussiin jolla lyödä höökivää ryssää päähän. Voi olla etteivät homejuuston ja patongin jyrsintä sekä punkun tai mustan teen lipitys ole enää tietyissä piireissä IN, enämpikin OUT. Eipä ole enää näkynyt peace-merkillä varustettuja leseensyöjän takkejakaan. ( USA:n armeijan rispaantunut maihari) Voi toki olla niinkin, että ei ole kivuilta kyetty vaaliuurnille. Kivuliaat peräpukamathan siitä saa kun istuu jäisellä Mannerheimintiellä.