Hei vanhemmat, joiden lapsella/nuorella lievä asperger

Kiitos tosi paljon vastauksista! Hyvä kuulla erilaisista poluista, joita teillä ja/tai lapsillanne on. Tsemppiä teille kaikille tosi paljon. :)

Tuo "lievä asperger" oli poikani diagnosoineen lääkärin sanomaa. 

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näitä lapsia kannattaisi tutustuttaa toisiinsa.

 

Jep 😄 Miten, kun jokainen (no, suurin osa) on täysin passiivinen toisiin päin?

Ja mulle tuli mieleen jotenkin sekin että näissä aspergereissä on niin paljon erilaisia ei ole kahta samanlaista aspergeriä. Vaikka siis tietyt liitännäisoireet voivat olla samanlaisia. Asperger "altistaa" masennukselle ja itsemurha-ajatuksia/yrityksiä taitaa olla aspergereillä keskimäärin enemmän. 

 

Omalla lapsella (nyt aikuinen) todettiin asperger mutta diagnoosi on myöhemmin otettu pois. Hän varmaan näyttäytyy hoitohenkilökunnallekin melko tavallisena ja osaavana nuorena, ei tyypillisenä aspergerinä. Mutta mitä tyypillistä aspergeriyttä hänellä oli/on: ei osannut lukea sosiaalisia tilanteita tai toimia niissä oikein (kavereita ei ollut juurikaan koulussa, varmaan joillakin omilla kyseenalaisilla keinoilla on päässyt osin porukkaan), aina oli hirveän voimakas oma tahto ja näkemys asioista, vieläkin letkauttelee joitakin asioita todella suoraan. Masennusta sairasti pitkäaikaisesti ja vakavasti yläkouluikäisestä saakka, jossain vaiheessa koulu meni huonosti. Mutta sitten otti niskasta kiinni ja hankki itselleen vähän parempia numeroita. Hirveän älykäs, mutta masennus vaivasi. Kuulonvarainen muisti, mikä helpottanee opinnoissa. Sitten tuli mieleen tällainen yksityiskohta näistä kouluajoista eli ei meinannut millään saada aloitetuksi esim kirjan lukemista ja siitä esitelmän tekoa, mutta sitten kun sai, esitelmästä tuli todella pitkä ja yksityiskohtainen eli jonkin verran täydellisyyden tavoittelua. 

Opiskeli ammatin ajallaan ja on ollut töissä siitä asti. Joutui lomautukselle, mutta heti hankki toisen työpaikan. Asuu naisystävän kanssa yhdessä, ovat seurustelleet pitkään. Joku kaveri hänellä nykyisin on, kun ihmiset ovat aikuistuneet. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tosi paljon vastauksista! Hyvä kuulla erilaisista poluista, joita teillä ja/tai lapsillanne on. Tsemppiä teille kaikille tosi paljon. :)

Tuo "lievä asperger" oli poikani diagnosoineen lääkärin sanomaa. 

Ap 

Vastasin juuri, minustakin lääkäri sanoi "lievä asperger" ja ovat puhuneet juuri miten erilaisia niitä on.. tai sanoi "asperger-piirteitä" 

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla näyttää olevan poika. Liekö pojilla yleisempää?

tytöt osaa hirveän hyvin peittää ja sopeutua sosiaalisiin tilanteisiin, siksi jää diagnosoimatta. Pojat ovat sitten sellaisia jänkäjoonia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näitä lapsia kannattaisi tutustuttaa toisiinsa.

 

Jep 😄 Miten, kun jokainen (no, suurin osa) on täysin passiivinen toisiin päin?

Ja mulle tuli mieleen jotenkin sekin että näissä aspergereissä on niin paljon erilaisia ei ole kahta samanlaista aspergeriä. Vaikka siis tietyt liitännäisoireet voivat olla samanlaisia. Asperger "altistaa" masennukselle ja itsemurha-ajatuksia/yrityksiä taitaa olla aspergereillä keskimäärin enemmän. 

 

Omalla lapsella (nyt aikuinen) todettiin asperger mutta diagnoosi on myöhemmin otettu pois. Hän varmaan näyttäytyy hoitohenkilökunnallekin melko tavallisena ja osaavana nuorena, ei tyypillisenä aspergerinä. Mutta mitä tyypillistä aspergeriyttä hänellä oli/on: ei osannut lukea sosiaalisia tilanteita tai toimia niissä oikei

Tämä kuulostaa tosi samalta kuin oma poikani. Ihanaa kuulla, että poikasi on töissä, seurustelee ja asuu yhdessä jonkun kanssa! Ihana juttu.

T. Ap

Nuorimmaisellani(poika nyt 15) on ollut ongelmana omaehtoisuus ja lyhyt työmuisti, takertuminen tiettyihin aiheisiin ja tietty sosiaalinen kömpelyys.

Hänellä kuitenkim on kavereita, joiden kanssa lähinnä pelaa konsolipelejä.

Koulussa hän on menestynyt kohtalaisesti, joten ongelmia alettiin tutkia varsin myöhään, vasta 12-vuotiaana, 13v tuli diagnoosilksi lukivaikeus ja aspergerin syndrooma.

Hyvä yleisälykkyys on auttanut kompensoimaan vaikeuksia niin, että lukivaikeuskin kävi ilmi näin myöhään.

Tekee tunnollisesti kotiläksyt, joskin haluaa suoriutua niistä mahdollisimman nopeasti. Hyvin itsenäinen. Pesetymisestä pitää huomautella. Inhoaa uusia vaatteita, niiden pitäisi olla pehmeäksi muokkautuneita.

 Btw... Toiseksi nuorimmalla lapsellani lukivaikeus kävi ilmi vasta lukiossa. Hänellä varmaan myös on autismin kirjon häiriö, mutta hän ei halua tutkimuksiin. 

T:nimim. Assburger

Oman asperger-poikani kouluun meneminen on vaikeutunut yhä entisestään enkä todella tiedä enää mitä tehdä. Olen tukenut, kannustanut, tsempannut, suuttunut, kuunnellut, jutellut, hankkinut psykan polin, erityisopettajan ja kuraattorin tapaamiset, mutta poika ei vain mene kouluun. Olen itse ihan loppu tilanteeseen ja koen syvää avuttomuuden tunnetta. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Poika täytti tänä vuonna 18 ja käy lukiota. Olen ehdottanut aikuislukiota, nettilukiota, amista, mutta poika vaan sanoo hoitavansa nykyisen. Mutta kun se ei mene sinne ja nyt jo 6 kurssia keskeytetty. En todella tiedä mitä tehdä. 

Käyttävät diagnoosia hyväkseen...Onko sinulla siis kokemusta tästä ? Kerro toki lisää ! 

Sain AS-diagnoosin 12-vuotiaana vuosituhannen taitteessa. Olen lievä tai epätyypillinen, sillä en tunnista itseäni monesta kuvauksesta. 

Peruskoulu meni loistavasti noin arvosanojen puolesta ja vielä lukiokin helposti läpi, mutta kirjoituksiin en enää viitsinyt oikein lukea ja olisin voinut saada parempiakin arvosanoja. Vaikeudet iskivätkin myöhemmissä opinnoissa (kariutuivat), sillä minulta puuttuivat täysin itsenäiset opiskelutaidot. 

Tästä seurauksena itseluottamusongelmat,  vaikeudet työllistyä ja isot aukot CV:ssä. Tällä hetkellä olen juuttunut pitkäaikaistyöttömäksi. Tämä on ollut tosi kipeä paikka mulle. Älyni ja koulumenestykseni ehkä harhautti peruskoulu-lukiotasolla aikuiset luulemaan, etten tarvitse näihin asioihin ohjausta. Itse en osannut sitä pyytää.

Minulla ei ole liitännäisdiagnooseja, mutta tosi monella tietämälläni kirjolaisella on joku keskittymishäiriödiagnoosi. Luki- tai numerohahmotushäiriökin on tainnut tulla vastaan.

Lapsuudessa minulla ei ollut oikein kavereita. Leikin sisarusteni kanssa, muuten viihdyin paremmin aikuisten seurassa. Minua kiusattiin koulussa. Kiusaajat olivat poikia, itse olen tyttö.

En ole koskaan rakastunut tai seurustellut.

Minulla on joitain vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja sosiaalisten tilanteiden lukemisessa. Minulla saattaa olla joku aistipoikkeama, mutta se ei juuri vaikuta elämääni. Päätöksenteko on tosi vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin tuosta kun täällä mainittu, että lapsi on ollut kotikoulussa yläasteen. Miten se toteutetaan, opetatteko itse, etäkoulu vai miten opetus tapahtuu?

Jos ihan kokonaan otat lapsen kotikouluun, niin olet vastuussa opetuksesta ja opetussuunnitelmastakin.  Moni etenee feeniks nettikoulun avulla, josta saa opetussuunnitelman, oppitunteja ja tehtäviä. Jotkut tekevät osan feeniksin mukaan ja osan itse ja jotkut tekevät kokonaan itse.

Itse päädyin pitämään lapsen koulun oppilaana, mutta opetin häntä pääsääntöisesti itse kotona. Tämä onnistui, sillä rehtori hyväksyi kotona opiskelun. Aika harva rehtori htväksyy sitä.

Jonkin verran pitivät koulussa etäluentoja ja lapselle ihan omia oppitunteja. Esim kemian opettaja teki muutaman viikoloppuna kenian labroja lapsen kanssa kahdestaan koululla.

Omalla lapsella asperger oli aluksi niin lieväoireinen, ettei kukaan huomannut sitä. Mutta valitettavasti lapsi uupui liikaa jäädessään ilman tukea ja ahdistui pahasti. Sen takia joulussa käyminen ei onnistunut elää yläkoulussa, vaikka hän muuten pärjäsi opinnoissa hyvin.

Olen epäillyt omalla tyttärelläni jonkintasoista autismia. Olen itseasiassa aika varmakin jo asiasta, mutta päiväkodista lähtien on tullut vastauksia "seurataan, katsotaan, en olisi huolissani". Puheterapeutti oli ainoa, joka otti tämän tosissaan ja ohjasi esikouluiässä toimintaterapiaan, mutta sieltäkin tuli vain vastauksena "joitain piirteitä on, ei hälyyttäviä, seurataan". Nyt tuota seurailua on kestänyt 2 vuotta ja tilanne on ihan sama. En tiedä, mitä diagnoosilla toisaalta tekisi, mutta olisi kiva saada vinkkejä omaan toimintaan, koululle ja eihän tuo koulunkäynti tule tuosta helpottumaan. Komppaan tuota ekan sivun kirjottajaa, että lähes kaikkialta on asiaan suhtauduttu vähän kuin olisin hysteerinen äiti ja lähinnä mitätöity huoleni. Vain puheterapeutti otti asian todesta ja itsekin näki, että autismista voisi olla kyse. 

Ap kuulostaa robotilta. 

Mistä lähtien kunnianhimo on ollut takertumista? Minäpä kerron teille, mikä on takertumista: Koronatoimet, Ukraina...

Vierailija kirjoitti:

Oman asperger-poikani kouluun meneminen on vaikeutunut yhä entisestään enkä todella tiedä enää mitä tehdä. Olen tukenut, kannustanut, tsempannut, suuttunut, kuunnellut, jutellut, hankkinut psykan polin, erityisopettajan ja kuraattorin tapaamiset, mutta poika ei vain mene kouluun. Olen itse ihan loppu tilanteeseen ja koen syvää avuttomuuden tunnetta. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Poika täytti tänä vuonna 18 ja käy lukiota. Olen ehdottanut aikuislukiota, nettilukiota, amista, mutta poika vaan sanoo hoitavansa nykyisen. Mutta kun se ei mene sinne ja nyt jo 6 kurssia keskeytetty. En todella tiedä mitä tehdä. 

Keskity hänen hyvinvointiinsa ja siihen, mitä hän tykkäisi tehdä aikuisena - unohda koulu. Anna hänelle tilaisuus huolehtia koulunkäynnistään itse, jos hän välttämättä tarvitsee koulua johonkin tulevaan juttuun hän hoitaa sen omilla ehdoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin tuosta kun täällä mainittu, että lapsi on ollut kotikoulussa yläasteen. Miten se toteutetaan, opetatteko itse, etäkoulu vai miten opetus tapahtuu?

Jos ihan kokonaan otat lapsen kotikouluun, niin olet vastuussa opetuksesta ja opetussuunnitelmastakin.  Moni etenee feeniks nettikoulun avulla, josta saa opetussuunnitelman, oppitunteja ja tehtäviä. Jotkut tekevät osan feeniksin mukaan ja osan itse ja jotkut tekevät kokonaan itse.

Itse päädyin pitämään lapsen koulun oppilaana, mutta opetin häntä pääsääntöisesti itse kotona. Tämä onnistui, sillä rehtori hyväksyi kotona opiskelun. Aika harva rehtori htväksyy sitä.

 

Suomessa ei ole koulupakkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin tuosta kun täällä mainittu, että lapsi on ollut kotikoulussa yläasteen. Miten se toteutetaan, opetatteko itse, etäkoulu vai miten opetus tapahtuu?

Jos ihan kokonaan otat lapsen kotikouluun, niin olet vastuussa opetuksesta ja opetussuunnitelmastakin.  Moni etenee feeniks nettikoulun avulla, josta saa opetussuunnitelman, oppitunteja ja tehtäviä. Jotkut tekevät osan feeniksin mukaan ja osan itse ja jotkut tekevät kokonaan itse.

Itse päädyin pitämään lapsen koulun oppilaana, mutta opetin häntä pääsääntöisesti itse kotona. Tämä onnistui, sillä rehtori hyväksyi kotona opiskelun. Aika harva rehtori htväksyy sitä.

 

Suomessa ei ole koulupakkoa.

En väittänytkään että olisi koulupakkoa. Oppivelvollisuus kuitenkin on. Sen voi suorittaa valitsemassaan koulussa tai kotikoulussa.

Jos oppivelvollisuuden suorittaa jossain muualla kuin kotikoulussa, niin silloin se tehdään yhteistyössä opettajien ja rehtorin kanssa, koulun sääntöjä noudattaen.

Jos lapsen ottaa kotikouluun, niin silloin kaikki päätökset ja vastuut ovat vanhemmilla.

Asperger + ADHD teini. Lisäksi masentunut. Normaaliälyinen, mutta yläkoulussa numerot laskeneet kuin lehmän häntä. Kutosta todistus täynnä. Niissäkin aineissa joista tykkää ja joista tietää paljon ei saa osaamistaan laitettua paperille. Käytännön taidot ja oman toiminnan ohjaus nollassa. Kannan syvää huolta nuoren tulevaisuudesta. Numerot ei mahdollista lukiota mitenkään mutta amis hommiin ei mitään mahdollisuutta koska on ihan mahdotonta tehdä yksinkertaisiakin käytännön asioita ja mikään amisala ei kiinnosta. Makaa päivät sängyssä sotkun keskellä, tai pelaa. On onneksi pari kaveria olemassa. En tiedä miten nuorta voisi auttaa. On avun piirissä ja lääkitykset maksimilla ja kuntoutustakin saanut mutta tässä sitä ollaan. En tiedä onko itsenäiselle elämälle edellytyksiä. Itken usein.

Vierailija kirjoitti:

Asperger + ADHD teini. Lisäksi masentunut. Normaaliälyinen, mutta yläkoulussa numerot laskeneet kuin lehmän häntä. Kutosta todistus täynnä. Niissäkin aineissa joista tykkää ja joista tietää paljon ei saa osaamistaan laitettua paperille. Käytännön taidot ja oman toiminnan ohjaus nollassa. Kannan syvää huolta nuoren tulevaisuudesta. Numerot ei mahdollista lukiota mitenkään mutta amis hommiin ei mitään mahdollisuutta koska on ihan mahdotonta tehdä yksinkertaisiakin käytännön asioita ja mikään amisala ei kiinnosta. Makaa päivät sängyssä sotkun keskellä, tai pelaa. On onneksi pari kaveria olemassa. En tiedä miten nuorta voisi auttaa. On avun piirissä ja lääkitykset maksimilla ja kuntoutustakin saanut mutta tässä sitä ollaan. En tiedä onko itsenäiselle elämälle edellytyksiä. Itken usein.

Paljon voimia sinulle!

Myös minä (tuon 18-vuotiaan äiti) itken usein ja huoli nuoren tulevaisuudesta on hirveän suuri. Onneksi olette avun piirissä ja toivottavasti siitä tulee olemaan vielä jotain hyötyäkin! 

Yläkoulun suorittaminen kotona ei vaadi mitään yli-inhimillistä vanhempaa. Voi ottaa vain ne tärkeimmät osiot ja tankata niitä. Jos haluaa voi ottaa kunnalta opettajan, joka seuraa edistymistä ja antaa numerot, jolloin lapsi voi jatkaa normisti lukioon/amikseen/yliopistoon. Jos et tätä opettajaa ota, lapsi ei saa todistusta peruskoulusta ja täten mahdollisuudet hieman kapenee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman asperger-poikani kouluun meneminen on vaikeutunut yhä entisestään enkä todella tiedä enää mitä tehdä. Olen tukenut, kannustanut, tsempannut, suuttunut, kuunnellut, jutellut, hankkinut psykan polin, erityisopettajan ja kuraattorin tapaamiset, mutta poika ei vain mene kouluun. Olen itse ihan loppu tilanteeseen ja koen syvää avuttomuuden tunnetta. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Poika täytti tänä vuonna 18 ja käy lukiota. Olen ehdottanut aikuislukiota, nettilukiota, amista, mutta poika vaan sanoo hoitavansa nykyisen. Mutta kun se ei mene sinne ja nyt jo 6 kurssia keskeytetty. En todella tiedä mitä tehdä. 

Keskity hänen hyvinvointiinsa ja siihen, mitä hän tykkäisi tehdä aikuisena - unohda koulu. Anna hänelle tilaisuus huolehtia koulunkäynnistään itse, jos hän välttämättä tarvitsee koulua johonkin tulevaan juttuun hän hoitaa sen omilla ehdoillaan.

Kiitos vastauksesta. Hyvinvointiin yritän keskittyä, annan hänen joka päivä tehdä itselleen tärkeitä ja mielihyvää tuottavia asioitakin. Ongelma on se, että poika haluaa yliopistoon tai AMK:iin, mutta elää niin hetkessä, että ei pysty ohjaamaan toimintaansa pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisesti. Lukio on kaikesta avusta hänelle myös hyvin tärkeää, joten vaikeaa on minunkin sitä unohtaa.