Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan kolmekymppisiltä sinkuilta vertaistukea
Deittimaailmasta on tullut karu, kun on 30+. Tuntuu, että paras jako noin omanikäisistä vakavasti otettavista kumppaneista on jo tehty ja kolmekymppisistä on pitkälle jäänyt jäljelle ikuista nuoruutta eläviä, sitoutumiskammoisia, teinityttöjen perään haikailevia miehiä tai jo eronneita pienten lasten isiä.
Välillä parisuhteissa olevat kaverit tsemppaavat puhuen omista sinkkuvuosistaan, mutta todellisuudessa heidän sinkkuvuotensa ovat olleet vähän päälle parikymppisenä eivätkä paineet ole samanlaisia kuin kolmekymppisellä. Minulle on alkanut esimerkiksi tulla salaa surullinen ole, kun kuulen ystävien raskausuutisia, sillä haluaisin itsekin jo lapsia, mutta parisuhteen muodostaminen on hankalaa.
Millaisia kokemuksia deittailusta muilla kolmekymppisillä on? Kiinnostaisi kuulla myös miesten näkökulmasta.
Kommentit (916)
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Sori, mutta en tajua tätä ohjettasi. Sinäkö neuvpt lähtemään kenen tahansa matkaan? Jopa sellaisen, jota ei tunne yhtään ja joka ei lainkaan kiinnosta? Suhtaudun myös skeptisesti noihin tarinoihin, että vesijuoksussa oli koko ajan lauma ihmisiä tyrkyttämässä itseään. Harrastan itse uintia, ja vesijuoksuradalla on yleensä mummojen ja keski-ikäisten naisten lauma - muutama nuoempi nainen sitten heidän joukossaan. En ole ikinä nähnyt siellä minkäänlaista flirttimeininkiä, ja muutenkin uidessa kaikki keskittyvät omaan uimiseensa. Ja samoin en usko hetkeäkään, että kenelläkään on sellaista, että lenkkeillessäkin koko ajan tuppaudutaan seuraan.
Minä erosin 35-vuotiaana ja kyllä minustakin oltiin kiinnostuneita, mutta ei se tuollaista sinun kuvaamaasi ollut, vaan se tarkoitti sitä, että aina välillä esim. työkuvioissa oli joku, joka osoitti kiinnostusta, tai baarissa joku tuli juttelemaan - näistä toki se työkaveri oli syvemmin kiinnostunut, kun tunsi minut. Olen eron jälkeen löytänyt ihan helposti seuraa, mutta ei se sitä' tarkoita, ettö olisi "vaikea pysyä sinkkuna" tai että "joka tuutista tulee seuraa". Ja itse en myöskään kiinnostu ihan tuosta noin vaan jokaisesta, joka ehdottaa jotain, eli jos oikeasti uudesta suhteesta puhutaan, niin kyllä sellaisen löytäminen voi olla vaikeaa niillekin, joista kiinnostutaan. Koska täytyyhän sen uuden kumppanin olla omastakin mielestä kiinnostava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Ei ole. Älkää uskoko noita kirjoituksia. Seuraan tuppautuvat lähinnä muualta tulleet miehet, ja kuka heistä kiinnostuisi. Suomalaiset miehet voivat etenkin kauniiseen naiseen ihastuessaan jopa salailla tunteitaan. Itsellenikin on käynyt useamman kerran niin, että joku tuttu mies (vaikka työpaikalla) on ollut kiinnostunut, mutta ei ole tehnyt asian suhteen mitään. Ei Suomessa muutenkaan ole tapana tuppautua tuolla lailla toisen seuraan, tyrkyttää wa-numeroa jossain vesijuoksuradalla ja lenkkipolulla. Älkää uskoko noita tarinoita, ovat luultavasti jotain tavistyyppien liioiteltuja fantasioita, tai sitten unohtavat kertoa jotain, kuten vaikka sen että kyse ei ole ollut suomalaisista miehistä. Huomaahan jo siitä loppuneuvosta "sanokaa aina kyllä kun joku pyytää lähtemään mukaan" ettei kyse ole oikeasta tarinasta. Nimittäin kukaan oikeasti suosittu ei olisi niin epätoivoinen, että lähtisi jokaisen matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Ei ole. Älkää uskoko noita kirjoituksia. Seuraan tuppautuvat lähinnä muualta tulleet miehet, ja kuka heistä kiinnostuisi. Suomalaiset miehet voivat etenkin kauniiseen naiseen ihastuessaan jopa salailla tunteitaan. Itsellenikin on käynyt useamman kerran niin, että joku tuttu mies (vaikka työpaikalla) on ollut kiinnostunut, mutta ei ole tehnyt asian suhteen mitään. Ei Suomessa muutenkaan ole tapana tuppautua tuolla lailla toisen seuraan, tyrkyttää wa-numeroa jossain vesijuoksuradalla ja lenkkipolulla. Älkää uskoko noita tarinoita, ovat luultavasti jotain tavistyyppien liioiteltuja fantasioita, tai sitten unohtavat kertoa jotain, kuten vaikka sen että kyse ei ole ollut suomalaisista miehistä. Huomaahan jo siitä loppuneuvosta "sanokaa aina kyllä kun joku pyytää lähtemään mukaan" ettei kyse ole oikeasta tarinasta. Nimittäin kukaan oikeasti suosittu ei olisi niin epätoivoinen, että lähtisi jokaisen matkaan.
Nykypäivänä jos mies lähentelee/ehdottelee treffejä töissä, on erittäin korkea riski menettää työpaikka. Ja puhun ihan asiallisesti lähentelystä, en mistään limaisesta kourimisesta. Ei ole järkeä ottaa sitä riskiä, että menetät toimeentulosi. Ja vaikka et menetä työpaikkaa, on työskentely erittäin vaivaannuttavaa työpaikalla tämän jälkeen, sekä saat työpaikalla sen lähentelijän maineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Ei ole. Älkää uskoko noita kirjoituksia. Seuraan tuppautuvat lähinnä muualta tulleet miehet, ja kuka heistä kiinnostuisi. Suomalaiset miehet voivat etenkin kauniiseen naiseen ihastuessaan jopa salailla tunteitaan. Itsellenikin on käynyt useamman kerran niin, että joku tuttu mies (vaikka työpaikalla) on ollut kiinnostunut, mutta ei ole tehnyt asian suhteen mitään. Ei Suomessa muutenkaan ole tapana tuppautua tuolla lailla toisen seuraan, tyrkyttää wa-numeroa jossain vesijuoksuradalla ja lenkkipolulla. Älkää uskoko noita tarinoita, ovat luultavasti jotain tavistyyppien liioiteltuja fantasioita, tai sitten unohtavat kertoa jotain, kuten vaikka sen että kyse ei ole ollut suomalaisista miehistä. Huomaahan jo siitä loppuneuvosta "sanokaa aina kyllä kun joku pyytää lähtemään mukaan" ettei kyse ole oikeasta tarinasta. Nimittäin kukaan oikeasti suosittu ei olisi niin epätoivoinen, että lähtisi jokaisen matkaan.
Nykypäivänä jos mies lähentelee/ehdottelee treffejä töissä, on erittäin korkea riski menettää työpaikka. Ja puhun ihan asiallisesti lähentelystä, en mistään limaisesta kourimisesta. Ei ole järkeä ottaa sitä riskiä, että menetät toimeentulosi. Ja vaikka et menetä työpaikkaa, on työskentely erittäin vaivaannuttavaa työpaikalla tämän jälkeen, sekä saat työpaikalla sen lähentelijän maineen.
Ei kai nyt kukaan täysjärkinen ihastunut ensimmäisenä lähentele tai ehdota treffejä? Ei sellaista tekisi ihastunut nainenkaan. Tottakai ihmiset miettivät juuri tuota, että jos tulee pakit, on hankala olla samassa työpaikassa, ja myös ihmisiä jännittää tehdä aloite, koska ihastuksen kohde tuntuu aina niin upealta, ja samaan aikaan pelkää, että mitä jos ei olekaan molemminpuolista. Mutta kyllä ihastuneet silti voivat eri tavoin tunnustella tilannetta, tutustua paremmin, ja ajan mittaan voi tehdä aloitteenkin. Mutta pointtini oli juuri tuo, että kiinnostunut ihminen EI aina suorilta käsin ryntää tekemään aloitetta. Mikä siis tarkoittaa sitä, että suositun ympärillä EI käy kuhina.
Vierailija kirjoitti:
Neanderthal kirjoitti:
Tekisi mieli kysyä porukalta mitä mieltä ovat koti-hiirulais miehistä? Minä en halua Euroopan kapunkilomalle, mutta Machu Picchu kävisi kyllä. Ei minnekään populistiseen Kiinan muuri kävelylle, mutta Mt Erebukselle kyllä! Ei New Jorvikile, mutta kyllä Yellowstoneen .....silloin kun se purkaantuu VEI 9 skaalalla. Pallo-kalan maksa piknikkieväänä tietty.
Mihin tuo kotihiirulainen liittyy? Matkailijoissa on kaikentyyppistä porukkaa, niin naisissa kuin miehissä - jotkut ovat seikkailijatravellereita, jotkut sitten viihtyvät Euroopan lomilla. Joten eiköhän kanssasi samanhenkisiä naisia ole. Moni on vieläpä sellainen, että suhtautuu avoimin mielin erilaisiin kohteisiin ja saattaisi hyvinkin innostua noista sinun matkakohtaistasi. Ehkä voisit itse korjata asennettasi ja olla dissaamatta muiden lempikohteita - se tekisi sinusta sympaattisemman tyypin. Moni esim. voi matkustaa Euroopassa siksi, että se on halvempaa kuin matkustaa sinne Machu Picchulle. Ja moni voi olla kiinnostunut kummastakin, mutta jos potentiaalinen kumppani dissaa niitä Euroopan kohteita, joista toinen myös tykkää, niin onhan se aika ärsyttävää.
Tuo matkailu ja matkailun pikkupahat kokemukset yhdistävät yllätävän hyvin. Ainakin meillä kävi niin. Suhteen aika alussa olisi hyvä kokea ja selvitä ns pikkupahasta paikasta. Ihmeesti puhdistaa ilmapiiriä. Mainitsemani esimerkkipaikat ovat ns liki fiktiivistä mielikuvakerrontaa suhdenäytämön kerrontaan. Ja minä olen saanut mitan täyteen turistirysistä. Kaikki on samaa nykyään. Historia ja paikalinen ruokakultuuri tuhotaan. Tunisiassa olisin halunut olla kauemin siellä suurewn Ergin laitamilla jossa lihakauppahalli8n/teurastamon tiloissa kamelinpää oli seinällä syötäväksi myytävänä. Tai miten suoilet olivat syötävää joka perinne oli Suomessakin aikanaan. Tai se kapinaliskaupunki joka aloitti sen "arabikevään" jonka media värjäsi kummaliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neanderthalensis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neanderthal kirjoitti:
Tekisi mieli kysyä porukalta mitä mieltä ovat koti-hiirulais miehistä? Minä en halua Euroopan kapunkilomalle, mutta Machu Picchu kävisi kyllä. Ei minnekään populistiseen Kiinan muuri kävelylle, mutta Mt Erebukselle kyllä! Ei New Jorvikile, mutta kyllä Yellowstoneen .....silloin kun se purkaantuu VEI 9 skaalalla. Pallo-kalan maksa piknikkieväänä tietty.
Mihin tuo kotihiirulainen liittyy? Matkailijoissa on kaikentyyppistä porukkaa, niin naisissa kuin miehissä - jotkut ovat seikkailijatravellereita, jotkut sitten viihtyvät Euroopan lomilla. Joten eiköhän kanssasi samanhenkisiä naisia ole. Moni on vieläpä sellainen, että suhtautuu avoimin mielin erilaisiin kohteisiin ja saattaisi hyvinkin innostua noista sinun matkakohtaistasi. Ehkä voisit itse korjata asennettasi ja olla dissaamatta muiden lempikohteita - se tekisi sinusta sympaattisemman tyypin. Moni esim. voi matkustaa Euroopassa siksi, että se on halvempaa kuin matkustaa sinne Machu Picchulle. Ja moni voi olla kiinnostunut kummastakin, mutta jos potentiaalinen kumppani dissaa niitä Euroopan kohteita, joista toinen myös tykkää, niin onhan se aika ärsyttävää.
Tuo matkailu ja matkailun pikkupahat kokemukset yhdistävät yllätävän hyvin. Ainakin meillä kävi niin. Suhteen aika alussa olisi hyvä kokea ja selvitä ns pikkupahasta paikasta. Ihmeesti puhdistaa ilmapiiriä. Mainitsemani esimerkkipaikat ovat ns liki fiktiivistä mielikuvakerrontaa suhdenäytämön kerrontaan. Ja minä olen saanut mitan täyteen turistirysistä. Kaikki on samaa nykyään. Historia ja paikalinen ruokakultuuri tuhotaan. Tunisiassa olisin halunut olla kauemin siellä suurewn Ergin laitamilla jossa lihakauppahalli8n/teurastamon tiloissa kamelinpää oli seinällä syötäväksi myytävänä. Tai miten suoilet olivat syötävää joka perinne oli Suomessakin aikanaan. Tai se kapinaliskaupunki joka aloitti sen "arabikevään" jonka media värjäsi kummaliseksi.
Ymmärrän pointtisi toisaalta, mutta toisaalta sitten usein sellaisista kohteista tulee turistirysiä, joissa on jotain kiinnostavaa. Itse en haluaisi enää elää Suomessa savupirttien ajassa, vaan minusta tämä moderni maailma toimii varsinkin hyvin - suomalaisen kulttuurin perinteet näkyvät kyllä eri tavoin, vaikka ne eivät jonkun turistin naamaan osukaan eksoottisena elämyksenä. Samoin ajattelen, että myös muissa maissa ihmisillä on oikeus modernisoitua ja elää sellaisessa maailmassa kuin haluavat - on oikeus kehittyä, vaikka se veisikin turisteilta mahdolölisuuden kokea jokin menneen maailmaan autenttinen fiilis. En siis koe, että historia tuhotaan, koska ei kaikki voi pysyä aina samanlaisena. Historiasta voi nähdä paloja siellä täällä (turistirysissä tai muualla), mutta pitää ymmärtää se, että myös muualla maailmassa ihmiset haluavat asua kerrostaloissa, käyttää kännyköitä ja tietokoneita, pukeutua farkkuihin ja t-paitaan, kuunnella populäärimusiikkia ja syödä vegaaniravintoloissa sen sijaan, että pitäisi jäädä ikuisiksi ajoiksi vaalimaan jotain turistien kaipaamaa "paikallista kulttuuria". En esim. itse koe, että suomalainen kulttuuri on "tuhottu", kun meillä ei enää paimenneta lehmiä metsässä, ei ole tukinuittoa, ei syödä 1800-luvun maaseutujen ruokaa eikä käytetä tuohivirsuja.
Turisti voi nähdä eri paikkojen nykyisyyttä. Kyllä minusta sekin on kiinnostavaa. Omasta mielestäni on kiinnostavaa nähdä eri paikkoja Suomessa ja ulkomailla, luontokohteita myös.
Tämähän muuttui kivasti sukupuolten sodasta matkailuketjuksi. Hyvä niin. Vihaaminen on kauhean raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en haluaisi enää elää Suomessa savupirttien ajassa, vaan minusta tämä moderni maailma toimii varsinkin hyvin
Tästä tulisi tiukka keskustelu toimiiko tuo maailma vai nykykaupungistuminen, mutta se ei ole tämän ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
En esim. itse koe, että suomalainen kulttuuri on "tuhottu", kun meillä ei enää paimenneta lehmiä metsässä, ei ole tukinuittoa, ei syödä 1800-luvun maaseutujen ruokaa eikä käytetä tuohivirsuja.
Turisti voi nähdä eri paikkojen nykyisyyttä. Kyllä minusta sekin on kiinnostavaa. Omasta mielestäni on kiinnostavaa nähdä eri paikkoja Suomessa ja ulkomailla, luontokohteita myös.
Huomautan edelleen, että 50-vuotta tätä kultuuria ei tarkoita, että se olisi milläänmuotoa kestävää. Rehelisiä elinkaarianalyysiä tuoteista ei ole olemassa. 1 metri tuulivoimalan huoltotietä vaatii mitä? 20 tonnia kovasti hyvää mursketta maksaa ympäristömielessä mitä? Ja vain sen metrin verran huoltotietä eli 6.5 metriä leveä n 2 m syvä (koska ohut kerros ei kanna) jne
Mutta suurin murheenkryyni parisuhteessa on juuri käsityserot miten eletään ja suuremassa skaalassa kestääkö maapallo. Sinä ja minä saisimme tosimehevän ydinriidan pelkästä elinkaarianalyysin mikrotarkastelusta. Siinä on siis ristiriidassa kahden toisistaan pitävän ihmisen, mutta eri filosofian omaavan ristiriita. Meidän suhteessa vaimo ei pysty peitoamaan tätä peräkammarin landepaukua juurikaan teknisen taustan syystä/takia/vuoksi/luode. Miten ohitamme - se on liki kieletty puheenaihe ja vaimoke ohittaa sujuvasti sen. Ja kiukuttelee mulle jos en saa tietokonetta toimimaan ja vastaavasti sitten toisinpäin. Pitää yrittää luoda parisuhteeseen sen "dead zone" alueen jota molemmat välttävät koska ratkaisua ei siihen ole. Ja miten suhteen alussa pääsee karikon ohi - molemmat joustaa.
ps: minä edeleen saisin en savupirttiaikakauden toimimaan jos tiukkapaikka tulisi. Ja se tukinuittoon jo industrialismia eli kaupungistumisen alku.
Ei mitään hätää kolmekymppisenä sinkkuna... tosin sama homma jatkuu viisikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neanderthalensis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en haluaisi enää elää Suomessa savupirttien ajassa, vaan minusta tämä moderni maailma toimii varsinkin hyvin
Tästä tulisi tiukka keskustelu toimiiko tuo maailma vai nykykaupungistuminen, mutta se ei ole tämän ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
En esim. itse koe, että suomalainen kulttuuri on "tuhottu", kun meillä ei enää paimenneta lehmiä metsässä, ei ole tukinuittoa, ei syödä 1800-luvun maaseutujen ruokaa eikä käytetä tuohivirsuja.
Turisti voi nähdä eri paikkojen nykyisyyttä. Kyllä minusta sekin on kiinnostavaa. Omasta mielestäni on kiinnostavaa nähdä eri paikkoja Suomessa ja ulkomailla, luontokohteita myös.
Huomautan edelleen, että 50-vuotta tätä kultuuria ei tarkoita, että se olisi milläänmuotoa kestävää. Rehelisiä elinkaarianalyysiä tuoteista ei ole olemassa. 1 metri tuulivoimalan huoltotietä vaatii mitä? 20 tonnia kovasti hyvää mursketta maksaa ympäristömielessä mitä? Ja vain sen metrin verran huoltotietä eli 6.5 metriä leveä n 2 m syvä (koska ohut kerros ei kanna) jne
Mutta suurin murheenkryyni parisuhteessa on juuri käsityserot miten eletään ja suuremassa skaalassa kestääkö maapallo. Sinä ja minä saisimme tosimehevän ydinriidan pelkästä elinkaarianalyysin mikrotarkastelusta. Siinä on siis ristiriidassa kahden toisistaan pitävän ihmisen, mutta eri filosofian omaavan ristiriita. Meidän suhteessa vaimo ei pysty peitoamaan tätä peräkammarin landepaukua juurikaan teknisen taustan syystä/takia/vuoksi/luode. Miten ohitamme - se on liki kieletty puheenaihe ja vaimoke ohittaa sujuvasti sen. Ja kiukuttelee mulle jos en saa tietokonetta toimimaan ja vastaavasti sitten toisinpäin. Pitää yrittää luoda parisuhteeseen sen "dead zone" alueen jota molemmat välttävät koska ratkaisua ei siihen ole. Ja miten suhteen alussa pääsee karikon ohi - molemmat joustaa.
ps: minä edeleen saisin en savupirttiaikakauden toimimaan jos tiukkapaikka tulisi. Ja se tukinuittoon jo industrialismia eli kaupungistumisen alku.
Missasit ehkä vähän pointtiani, mutta ei se mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on aina se kumppani ollut ensisijainen, sitten vasta suhteessa pohditaan sopiiko siihen lapset vai ei. Olisi jotenkin nurinkurinen ajatus haluta lapsia ja sitten alkaa etsimään jotakuta joka niitä voisi kanssani tehdä.
Epäreilua sitä kumppania kohtaan, jos suhtautuminen lapsiasiaan on että kattellaan. Jos suhteen edetessä kummankin näkemys kehittyy ihan eri suuntaan niin erohan siitä todennäköisemmin tulee. Helpommalla pääsee, jos asian keskustelee jo aluksi, mutta ei sekään tietty takaa mitään.
Itse en voisi aluksi tietää haluanko lapsia, koska kuten sanoin, lapset tulevat siihen tiettyyn parisuhteeseen jos ovat tullakseen. Minulle lapset eivät ole parisuhteesta irrallinen asia, joita voisi haluta tietämättä kenen kanssa tai millaisessa tilanteessa. Toki tiedän, että moni haluaa ihan vain lapsia riippumatta siitä kenen kanssa, mutta itse koen asian toisin ja halusin tällä vain valaista millainen ajatusmaailma voi olla ihmisellä joka ei 30+ sinkkuna tiedä haluaako lapsia vai ei.
Ajattelen täsmälleen samoin kuin sinä. Minusta olisi outoa hakea kumppania minkään haluamisen kautta, tyyliin etsitään miestä, jonka kanssa hankin koiran tai talon tai kesämökin. Kyllä ihmisessä pitää olla vain ne syyt, jonka vuoksi haluan olla juuri hänen kanssaan ja kaikki muu tulee sitten, jos on tullakseen.
Toisaalta tiedän, että esim. monet ystävistäni ovat jättäneet miehen, koska tuntevat, että suhde ei etene, jos asutaan vain samassa paikassa tms. Itse en niin ajattele, vaan että jos yhdessä halutaan olla, tehdään kompromisseja yhteisten voimavarojen mukaan.
Olen toisaalta samaa mieltä. Toisaalta sitten ainakin itselläni halu saada lapsi ja halu tulla äidiksi oli täysin siitä riippumaton, oliko minulla kumppani, ja millainen hän oli - eli sikäli ymmärrän sitäkin, että etenkin perheenperustamisiässä huomioivat tällaisten toiveiden yhteensopivuuden. Jos itse haluaa lapsia, ei olisi hyvä idea aloittaa suhdetta vaikka velan kanssa, vaikka kuinka olisi rakastunut. Ihminen haluaa elämässä kuitenkin muutakin kuin suhteen, eikä suhde ole koko elämä, joten ymmärrän, että suhteen täytyy matchata muun elämän kanssa.
Niin ihmistä, joka sanoo, että etsin varakasta puolisoa, koska haluan tosissani rikkaan ja helpon elämän, ostella kaikkea, halveksitaan, mutta jotenkin on aivan ok etsiä mitä tahansa puolisoa, jonka kanssa lapsen teko onnistuu.
Mutta onko tämä oikeasti ok sen lapsenkin kannalta, siis perustaa suhde, jonka todennäköisyys onnistua on huomattavan pieni ja sitten siinä on se lapsikin vielä erotessa?
Heh, oot kyllä oikeassa. Ihmiset nyökyttelevät kuorossa, jos kertoo haluavansa kumppanin lapsentekoon, mutta irvistelevät inhosta, jos haluat kumppanin rikkaaseen ja helppoon elämään. Kumpikin esineellistää ja etsii itsekästä hyötyä toisesta, mutta lisääntyminen on pyhä lehmä, joka hyväksytään ihmettelemättä ja sen takia kumppanin haluamista pidetään jopa normaalina. Jos toivoo kumppania vaikka metsälenkeille ja täyttämään kanssaan ristikoita, voi sinkulle neuvo olla että luovu vaatimuksistasi, mutta lisääntymisen kohdalla ei niin helposti ole, sparrataan että kyllä sitä on oikeus vaatia ja etsiä. Jännä maailma.
Miksi ei olisi oikeus vaatia ja etsiä? Eihän tuota sinulta tulla väkisin vaatimaan, vaan nämä ovat henkilön kriteerit suhteelle jonka itselleen haluaa.
Tietysti on oikeus vaatia ja etsiä. Pointti onkin siinä, että jotkut kriteerit ovat yleisesti hyväksyttävämpiä kuin toiset, vaikka se tekisi toisesta vain välineen haluamalleen. En pidä kenenkään vaatimuksia suhteelle minään henkilökohtaisena uhkana, kunhan ihmettelen.
Mielestäni ei. Jos molemmat oaspuolet toivotav kovasti perhettä niin siinähän on silloin kaksi samaa asiaa haluavaa yhdessä, joka on just niin kuin pitää ollakin. Kyllähän silloinkin molemmat käyttävät toistaan, mutta kerropa suhde jossa näin ei ole? Paras suhde on sellainen josta molemmat saa haluamansa, eli rikas saa ehkä köyhemmän seuraa, ja se köyhä rikkauksia.
Turha sitä on ihmetellä miten itse ajattelee, tietäähän tuon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on muutama +/- 30 -vuotias sinkkumies. Kaikki opiskelleita, työelämään vaivattomasti sijoittuneita, fiksuja, omillaan toimeen tulevia ihan kivannäköisiä ja -oloisia miehiä. Vakavaa parisuhdetta ei ole, koska vapaa-ajan harrastukset syövät ajan lisäksi energiaa: yksi kuntoilee, toinen tekee musiikkia ja kolmas pelaa luurit päässä jotain.
Eivät siis liikuskele baareissa tai festareilla.
Aivan varmasti parisuhde kiinnostaisi, mutta missä tällaiset tyypit tapaisivat ketään?
Deittisovellukset eivät tule kysymykseenkään.
Taustalla lienee tietynlainen introverttius, sosiaalinen kömpelyys ja kouluajoilta otsaan lyöty nörtin leima."Ihan kivannäköisiä" ei enää riitä. Mikään sinne päin ei riitä, kun potentiaaliset naiset seulovat satojen joukosta Tinderissä.
Kaikki naiset ei ole tindereiddä. Tiedän itseni lisäksi lähipiiristäni vain yhden naisen joka oli tinderissä puolisen vuotta, jonka aikana löysi miehen ihan irl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on muutama +/- 30 -vuotias sinkkumies. Kaikki opiskelleita, työelämään vaivattomasti sijoittuneita, fiksuja, omillaan toimeen tulevia ihan kivannäköisiä ja -oloisia miehiä. Vakavaa parisuhdetta ei ole, koska vapaa-ajan harrastukset syövät ajan lisäksi energiaa: yksi kuntoilee, toinen tekee musiikkia ja kolmas pelaa luurit päässä jotain.
Eivät siis liikuskele baareissa tai festareilla.
Aivan varmasti parisuhde kiinnostaisi, mutta missä tällaiset tyypit tapaisivat ketään?
Deittisovellukset eivät tule kysymykseenkään.
Taustalla lienee tietynlainen introverttius, sosiaalinen kömpelyys ja kouluajoilta otsaan lyöty nörtin leima."Ihan kivannäköisiä" ei enää riitä. Mikään sinne päin ei riitä, kun potentiaaliset naiset seulovat satojen joukosta Tinderissä.
Kaikki naiset ei ole tindereiddä. Tiedän itseni lisäksi lähipiiristäni vain yhden naisen joka oli tinderissä puolisen vuotta, jonka aikana löysi miehen ihan irl.
Sanoo ihmiset, jotka eivät ole edes koskaan avannut Tinder-appia ja katsoneet onko siellä naisia vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkumiehille on usein tärkeintä harrastukset ja työ. Varmasti helpoin tapa löytää toimiva parisuhde, on harrastaa samoja asioita kuin mies. Ja sitten myöhemmin voi myös perustaa perheen tämän miehen kanssa. Luonteet siis voi olla hyvinkin erilaiset pariskunnalla, mutta yhteisiä mielenkiinnon kohteita on oltava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Ei ole. Älkää uskoko noita kirjoituksia. Seuraan tuppautuvat lähinnä muualta tulleet miehet, ja kuka heistä kiinnostuisi. Suomalaiset miehet voivat etenkin kauniiseen naiseen ihastuessaan jopa salailla tunteitaan. Itsellenikin on käynyt useamman kerran niin, että joku tuttu mies (vaikka työpaikalla) on ollut kiinnostunut, mutta ei ole tehnyt asian suhteen mitään. Ei Suomessa muutenkaan ole tapana tuppautua tuolla lailla toisen seuraan, tyrkyttää wa-numeroa jossain vesijuoksuradalla ja lenkkipolulla. Älkää uskoko noita tarinoita, ovat luultavasti jotain tavistyyppien liioiteltuja fantasioita, tai sitten unohtavat kertoa jotain, kuten vaikka sen että kyse ei ole ollut suomalaisista miehistä. Huomaahan jo siitä loppuneuvosta "sanokaa aina kyllä kun joku pyytää lähtemään mukaan" ettei kyse ole oikeasta tarinasta. Nimittäin kukaan oikeasti suosittu ei olisi niin epätoivoinen, että lähtisi jokaisen matkaan.
Nykypäivänä jos mies lähentelee/ehdottelee treffejä töissä, on erittäin korkea riski menettää työpaikka. Ja puhun ihan asiallisesti lähentelystä, en mistään limaisesta kourimisesta. Ei ole järkeä ottaa sitä riskiä, että menetät toimeentulosi. Ja vaikka et menetä työpaikkaa, on työskentely erittäin vaivaannuttavaa työpaikalla tämän jälkeen, sekä saat työpaikalla sen lähentelijän maineen.
Suomessa on niin kova työntekijän suoja ettei kukaan menetä työpaikkaansa asiallisesta treffipyynnöstä. Kyllä siihen tarvitaan jo ihan oikeaa ja todennäköisesti fyysistäkin ahdistelua että työntekijän voi laillisesti irtisanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Ei ole. Älkää uskoko noita kirjoituksia. Seuraan tuppautuvat lähinnä muualta tulleet miehet, ja kuka heistä kiinnostuisi. Suomalaiset miehet voivat etenkin kauniiseen naiseen ihastuessaan jopa salailla tunteitaan. Itsellenikin on käynyt useamman kerran niin, että joku tuttu mies (vaikka työpaikalla) on ollut kiinnostunut, mutta ei ole tehnyt asian suhteen mitään. Ei Suomessa muutenkaan ole tapana tuppautua tuolla lailla toisen seuraan, tyrkyttää wa-numeroa jossain vesijuoksuradalla ja lenkkipolulla. Älkää uskoko noita tarinoita, ovat luultavasti jotain tavistyyppien liioiteltuja fantasioita, tai sitten unohtavat kertoa jotain, kuten vaikka sen että kyse ei ole ollut suomalaisista miehistä. Huomaahan jo siitä loppuneuvosta "sanokaa aina kyllä kun joku pyytää lähtemään mukaan" ettei kyse ole oikeasta tarinasta. Nimittäin kukaan oikeasti suosittu ei olisi niin epätoivoinen, että lähtisi jokaisen matkaan.
Suomalaiset miehet eivät ole yleensä niin tyhmiä, että kuluttaisivat aikaa kauniisiin naisiin. Voi olla, että joku vielä +30 vuoden iässä jaksaa, mutta suurin osa on oppinut, miten tämä peli menee.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkumiehille on usein tärkeintä harrastukset ja työ. Varmasti helpoin tapa löytää toimiva parisuhde, on harrastaa samoja asioita kuin mies. Ja sitten myöhemmin voi myös perustaa perheen tämän miehen kanssa. Luonteet siis voi olla hyvinkin erilaiset pariskunnalla, mutta yhteisiä mielenkiinnon kohteita on oltava.
Minua ei miehenä vähääkään kiinnosta naisen harrastukset siltä kantilta, että hänen pitäisi tehdä samaa, kuin minunkin. Itse soitan kitaraa, mutta naisen ei todellakaan ole pakko soittaa kitaraa. Nainen voi vaikka neuloa ja se on ihan fine. Ymmärrän, että hait tässä varmaan sitä, että pariskunnan on syytä harrastaa esimerkiksi liikuntaa samalla tavalla, jotta ulkonäöllinen taso mätsää edes suurinpiirtein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on muutama +/- 30 -vuotias sinkkumies. Kaikki opiskelleita, työelämään vaivattomasti sijoittuneita, fiksuja, omillaan toimeen tulevia ihan kivannäköisiä ja -oloisia miehiä. Vakavaa parisuhdetta ei ole, koska vapaa-ajan harrastukset syövät ajan lisäksi energiaa: yksi kuntoilee, toinen tekee musiikkia ja kolmas pelaa luurit päässä jotain.
Eivät siis liikuskele baareissa tai festareilla.
Aivan varmasti parisuhde kiinnostaisi, mutta missä tällaiset tyypit tapaisivat ketään?
Deittisovellukset eivät tule kysymykseenkään.
Taustalla lienee tietynlainen introverttius, sosiaalinen kömpelyys ja kouluajoilta otsaan lyöty nörtin leima."Ihan kivannäköisiä" ei enää riitä. Mikään sinne päin ei riitä, kun potentiaaliset naiset seulovat satojen joukosta Tinderissä.
Kaikki naiset ei ole tindereiddä. Tiedän itseni lisäksi lähipiiristäni vain yhden naisen joka oli tinderissä puolisen vuotta, jonka aikana löysi miehen ihan irl.
Sanoo ihmiset, jotka eivät ole edes koskaan avannut Tinder-appia ja katsoneet onko siellä naisia vai ei.
Miksi sinne tarvitsisi katsoa kun tietää ettei kaikki naiset siellä ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkumiehille on usein tärkeintä harrastukset ja työ. Varmasti helpoin tapa löytää toimiva parisuhde, on harrastaa samoja asioita kuin mies. Ja sitten myöhemmin voi myös perustaa perheen tämän miehen kanssa. Luonteet siis voi olla hyvinkin erilaiset pariskunnalla, mutta yhteisiä mielenkiinnon kohteita on oltava.
Minua ei miehenä vähääkään kiinnosta naisen harrastukset siltä kantilta, että hänen pitäisi tehdä samaa, kuin minunkin. Itse soitan kitaraa, mutta naisen ei todellakaan ole pakko soittaa kitaraa. Nainen voi vaikka neuloa ja se on ihan fine. Ymmärrän, että hait tässä varmaan sitä, että pariskunnan on syytä harrastaa esimerkiksi liikuntaa samalla tavalla, jotta ulkonäöllinen taso mätsää edes suurinpiirtein.
Ei, sinä ajattelit saman tyylisiä harrastuksia eli mitä voi tehdä kotona. Vähän eri asia istua siellä soittamassa tai nypläämässä pitsiä jos toisella taas ajanviettotavat muualla kuin kotona.
No ehkä se logiikka menee siinä, että lenkkeilyuä ja ristikoita voi harrastaa yksin tai kavereiden kanssa, ja myös rahaa voi tehdä itse, mutta jos haluaa lapsia, on aika olennaista, että kumppani on asian suhteen samoilla linjoilla. Ja yleensä halu tulla äidiksi on voimakkaampi kuin halu täyttää ristikoita, joten jos siitä toiveesta joutuu kumppanin takia luopumaan, se voi heijastua negatiivisesti parisuhteeseen ja jopa katkeroittaa ihmisen. Eron jälkeen voi olla jo myöhäistä yrittää jonkun toisen kanssa, vaikka eron jälkeen voikin vielä keski-iän jälkeen löytää ristisana- ja lenkkeilykaverin.
Mutta toimii se myös toisinpäin, eli jos joku EI halua lasta, hän todennäköisesti etsii kumppania lapsettomaan aikuiseen suhteeseen - että ei se lisääntyminen yksissään mikään pyhä lehmä ole, vaan idea on oikeasti se, että etsitään itselle sopivaa kumppania. Kyllähän suhtautuminen lasten hankintaan on niitä kaikkein olennaisimpia asioita.