Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan kolmekymppisiltä sinkuilta vertaistukea
Deittimaailmasta on tullut karu, kun on 30+. Tuntuu, että paras jako noin omanikäisistä vakavasti otettavista kumppaneista on jo tehty ja kolmekymppisistä on pitkälle jäänyt jäljelle ikuista nuoruutta eläviä, sitoutumiskammoisia, teinityttöjen perään haikailevia miehiä tai jo eronneita pienten lasten isiä.
Välillä parisuhteissa olevat kaverit tsemppaavat puhuen omista sinkkuvuosistaan, mutta todellisuudessa heidän sinkkuvuotensa ovat olleet vähän päälle parikymppisenä eivätkä paineet ole samanlaisia kuin kolmekymppisellä. Minulle on alkanut esimerkiksi tulla salaa surullinen ole, kun kuulen ystävien raskausuutisia, sillä haluaisin itsekin jo lapsia, mutta parisuhteen muodostaminen on hankalaa.
Millaisia kokemuksia deittailusta muilla kolmekymppisillä on? Kiinnostaisi kuulla myös miesten näkökulmasta.
Kommentit (916)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sinkku ikävuodet 27-35, ja sitten löysinkin mieheni yhteisen kaverin synttäreiltä.
Lapset oli meillä molemmilla toki jo tehtynä, joten tilanne sinänsä eri, kun vaatimuksenani ei ollut tuonikäisenä enää lapseton, mutta minun kanssani lapsia haluava mies ja ydinperhe-elämä.
Yksi ystävistäni joutui eroamaan pitkäaikaisesta miehestään kun miehen uskottomuus paljastui, ja kyllä hänelläkin oli vaikeuksia löytää yli 3-kymppisenä lapsia haluava mutta lapseton ja sinkku mies itselleen, vaikka ystäväni on kuvankaunis. Löysi kuitenkin, mutta joutui kyllä antamaan aika paljon periksi vaatimuksissaan.
Missä vaatimuksissa hän joutui antamaan periksi? Ja oliko kuitenkin aidosti kiinnostunut ja rakastunut siihen mieheen, jonka kanssa aloitti suhteen? Itse koen, että vaikka etukäteen sinkkuna maalailisi niitä ja näitä ominaisuuksia, joita toivoisi kumppanille, niin jos oikeasti rakastuu ihmiseen, jolta jotain näistä puuttuu, ei se ole tyytymistä tai sitä, että olisi antanut periksi vaatimuksissaan. Jos on vetovoimaa ja kipinää ja oikeasti tietää haluavansa juuri sen tietyn ihmisen, niin silloin en koe, että olisi laskettu rimaa. Toki sitten, jos on menty suhteeseen ilman, että oikeasti tuntee vetoa kyseiseen ihmiseen ja on rakastunut, silloin toki kyse on tyytymisestä. Miten oli sen ystäväsi kohdalla?
Ikä oli yksi,eli tämä mies on nuorempi mitä oli haussa, hän joutui myös antamaan reilun vuoden "etsikkoajan" tälle miehelle, kun mies ei ollut vielä valmis pariutumaan. Luonnekaan ei ole ihan yksyhteen, eli jotuu antamaan periksi yleisissä elämän asioissa, mies esim. haluaa matkustella paljon, jota kaverini taas ei jaksaisi ainakaan sellaisiin maihin joihin mies haluaa.
Jos ei vuodessa tiedä, haluaako pariutua ja pariutua jonkun tietyn ihmisen kanssa, niin se kuulostaa enemmän toisen painostamiselta suhteeseen. Näinkö epätoivoiseksi tämä on mennyt, että odotellaan kieli pitkällä josko se kiinnostava ihminen suostuisi ja olisi valmis suhteeseen.
Tiesihän hän sen vuoden jälkeen että halua. Nähdäkseni tämä pari on ihan onnellinen pari, vaikka elämä ei mennytkään niin kuin kaverini oli alunperin kuvitellut.
Menihän se puoliksi, eli hän sai lapsen/lapset, joista haaveili. Ei vain saanut sitä puolisoa, josta haaveili. Tavallaan ymmärrän tuon, something's gotta give, eli jonkun asian haluaminen voi sulkea pois jotain muuta, jota ei ole tarjolla, mutta mun korvaan velana tuo kuulostaa aivan kauhealta.
Siis että joutuu sitten ikään kuin korvaamaan sitä lasten saamista sillä, että antaa periksi esim. sille, että taas on lähdettävä matkalle, jonne ei yhtään tahtoisi tms. asioita.
Huonosti me velat pystytään ymmärtämään, että joku luopuu haaveistaan ja itsestään saadakseen lapsia. Kai se on sitten niin kova vietti, joka menee kaiken edelle, että sitten on valmis vaikka jököttämään siellä epäkiinnostavassa matkakohteessa tai sietämään epäsopivaa kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on aina se kumppani ollut ensisijainen, sitten vasta suhteessa pohditaan sopiiko siihen lapset vai ei. Olisi jotenkin nurinkurinen ajatus haluta lapsia ja sitten alkaa etsimään jotakuta joka niitä voisi kanssani tehdä.
Epäreilua sitä kumppania kohtaan, jos suhtautuminen lapsiasiaan on että kattellaan. Jos suhteen edetessä kummankin näkemys kehittyy ihan eri suuntaan niin erohan siitä todennäköisemmin tulee. Helpommalla pääsee, jos asian keskustelee jo aluksi, mutta ei sekään tietty takaa mitään.
Itse en voisi aluksi tietää haluanko lapsia, koska kuten sanoin, lapset tulevat siihen tiettyyn parisuhteeseen jos ovat tullakseen. Minulle lapset eivät ole parisuhteesta irrallinen asia, joita voisi haluta tietämättä kenen kanssa tai millaisessa tilanteessa. Toki tiedän, että moni haluaa ihan vain lapsia riippumatta siitä kenen kanssa, mutta itse koen asian toisin ja halusin tällä vain valaista millainen ajatusmaailma voi olla ihmisellä joka ei 30+ sinkkuna tiedä haluaako lapsia vai ei.
Ajattelen täsmälleen samoin kuin sinä. Minusta olisi outoa hakea kumppania minkään haluamisen kautta, tyyliin etsitään miestä, jonka kanssa hankin koiran tai talon tai kesämökin. Kyllä ihmisessä pitää olla vain ne syyt, jonka vuoksi haluan olla juuri hänen kanssaan ja kaikki muu tulee sitten, jos on tullakseen.
Toisaalta tiedän, että esim. monet ystävistäni ovat jättäneet miehen, koska tuntevat, että suhde ei etene, jos asutaan vain samassa paikassa tms. Itse en niin ajattele, vaan että jos yhdessä halutaan olla, tehdään kompromisseja yhteisten voimavarojen mukaan.
On mielestäni ihan normaalia haluta suhteeltaan tiettyjä asioita ja etenemistä. Edellisen kanssa ei päästy etentmään edes siihen että olisi sairaalan kirjoihin merkitty toinen toisemme lähiomaiiksi, joten kyll siitä suhteesta itelleni lähtö tuli, kun tarkootukseni olisi ollut vain olla kiva viihdyke joka otetaan kaapista siksi aikaa kun halutaan leikkiä.
Tuollainen suhde käy hyvin fwb-suhteeksi, tai kun ei ole muutakaan tekemistä, mutta jos itse haluaa läheisen ja rakkaan ihmisen jolle olla maailmassa tärkeintä, ja vice versa, niin ei tullainen suhde tyydytä.
Kyllä minä luulin että suhteemme etenee molemminpuolisesta ihastuksesta lopulta elämiemme jakamiseen keskenään, mutta opin kyllä tuosta sen että nykyinen mieheni on ihan toista maata.
Ohiksena: minulla ei ole aavistustakaan, kenet avopuolisoni on nimennyt lähiomaiseksi. Varmaan siskonsa. Itselleni se on aikuinen lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Mitä niillä nuorilla naisilla tekee? On illuusio, että me kaikki miehet haikailemme parikymppisten perään. He eivät osaa juuri mitään, ovat täynnä neurooseja ja luulevat, että seksistä seuraa jotain suurempaa. Parisuhde ei ole enää mikään ihanne ja normi. Työ, harrastukset, läheiset ja ystävät, jne on ihan riittävä tasapainoiseen arkeen, kun ei sitä perhettä halua.
Kysyit mitä nuorilla naisilla tekee ja itse vastasit: seksiä. Törkeää hyväksikäyttöä sanon minä.
Vapaa seksi on pilannut maailman, se vaan on fakta. Ensin siitä iloittiin, ajan kanssa käynyt ilmi että ei se pelkkää auvoa ole loppujen lopuksi.
No vielä karumpaa se homma on miehillä, jos netin deittipalveluista puhutaan. Miehiä on tyylin joka alustalla vähintään se 70% ja loput 30% on naisia. Viimevuonna pääsin treffeille 3 kertaa vuodessa, vaikka matcheja oli 60 (tykkäyksiä 80) sen vuoden aikana. Osa kuvista on itse ottamia ja osa valokuvaajan, eli parhaat mitä löytyy. Nainen saa viikossa tuon määrän tykkäyksiä, mitä minä vuodessa :D
Minulla on ollut aina tarkoitus tavata jokainen match, mutta naiset ovat aina laittaneet pelin poikki ennen kuin sinne asti päästiin. Suurin osa ghostaa parin viestin jälkeen ja toiset eivät vastaa aloitukseen mitään. Yksi rohkea nainen jopa aloitti keskustelun 👍 Tämän käytöksen syyksi (ghostailu, vastaamattomuus...) epäilen sitä, että naisilla on ollut useampi parempi ehdokas kuin minä.
Tinderin naisista 70-80% on korkeakoulutettuja (ainakin ikäluokassa 25-35). Itse olen "paskaduunari" monien naisten mielestä, koska teen puusepän ja asentajan hommia. Duunarinaisia on vähän ja he yleensä pariutuvat tosi nuorena. Minulle naisen koulutuksella ei ole väliä, mutta ymmärrän, jos koulutettu nainen ei halua tyytyä duunariin. Tämä tulee olemaan entistä isompi ongelma sinkkumarkkinoilla, koska koulutuserot naisten ja miesten välillä vain kasvavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinkkukinkku27 kirjoitti:
No vielä karumpaa se homma on miehillä, jos netin deittipalveluista puhutaan. Miehiä on tyylin joka alustalla vähintään se 70% ja loput 30% on naisia. Viimevuonna pääsin treffeille 3 kertaa vuodessa, vaikka matcheja oli 60 (tykkäyksiä 80) sen vuoden aikana. Osa kuvista on itse ottamia ja osa valokuvaajan, eli parhaat mitä löytyy. Nainen saa viikossa tuon määrän tykkäyksiä, mitä minä vuodessa :D
Minulla on ollut aina tarkoitus tavata jokainen match, mutta naiset ovat aina laittaneet pelin poikki ennen kuin sinne asti päästiin. Suurin osa ghostaa parin viestin jälkeen ja toiset eivät vastaa aloitukseen mitään. Yksi rohkea nainen jopa aloitti keskustelun 👍 Tämän käytöksen syyksi (ghostailu, vastaamattomuus...) epäilen sitä, että naisilla on ollut useampi parempi ehdokas kuin minä.
Tinderin naisista 70-80% on korkeakoulutettuja (ainakin ikäluokassa 25-35). Itse olen "paskaduunari" monien naisten mielestä, koska teen puusepän ja asentajan hommia. Duunarinaisia on vähän ja he yleensä pariutuvat tosi nuorena. Minulle naisen koulutuksella ei ole väliä, mutta ymmärrän, jos koulutettu nainen ei halua tyytyä duunariin. Tämä tulee olemaan entistä isompi ongelma sinkkumarkkinoilla, koska koulutuserot naisten ja miesten välillä vain kasvavat.
Sama se on naisillakin, en itsekään saanut kaikkia matchejä treffeille. Tosi yleistä oli että alettiin keksimään tekosyitä miksi juuri nyt ei pysty tapaamaan, ja ehdoteltiin pokkana jonnekin kuukauden päähän treffejä. No ei hirveesti kiinnostanut sellaisia aikoja jäädä odottamaan, kun ei ole mitään takeita siitä, että mies on livenä edes mun tyyppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
No aviomieheni kanssa mäkin siellä bileissä olin ja vehtasin ainoastaan hänen kanssaan kuten viimeiset 15 vuotta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Deittailu on vaikeaa sillä olen liian väsynyt tekemään kompromissejä. En lähde ketään "kouluttamaan" minulle oikeanlaiseksi joten tapailut jää monesti hyvin lyhyeen kun tutustuessa huomaa että eletään eri tavoin. Ihastun huonosti ja niinä kertoina kun on suhteeseen asti menty, olen saanut siipeeni. Treffiseuraa varmaan löytyisikin mutta kun ei enää edes huvita, arvaan lopputuloksen menemättäkin. Kukaan ei tee livenä aloitteita, en itsekkään uskalla, jos toista ei kiinnostakaan. Baareissa en käy.
Tuollainen optimistisuus, positiivinen elämänasenne ja rohkeus on todella houkuttelevaa.
Paha sanoa - en ole koskaan seurustellut...kun ei kelpaa, niin ei kelpaa ja jää ikuisesti yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
No aviomieheni kanssa mäkin siellä bileissä olin ja vehtasin ainoastaan hänen kanssaan kuten viimeiset 15 vuotta :D
Mutta tarkoitus oli kuitenkin saada vierasta munaa ja pimperoa. Sitähän juuri tuossa aiemmin harmittelit, kun et päässyt toisen miehen kairattavaksi, vaikka oli seksiasut päällä.
Tällaista kun normalisoidaan, niin ei tosiaan ole ihme jos sitoutuminen ja vahvan parisuhteen löytyminen vaikeutuu. Molemmat isovanhempani olivat rakastavassa avioliitossa parikymppisestä toisen kuolemaan saakka, eivätkä olisi ikikuuna päivänä hyväksyneet mitään seksibileitä kumppaniltaan. Muiltakin ihmisiltä olisivat tuollaista paheksuneet. Asenneilmapiirin muuttuminen ja kolmekymppisten pariutumisongelmat sekä syntyvyyden rankka lasku kulkevat aivan selvästi käsi kädessä.
Miten nämä nuoret lähtevät treffeille tekemään hyvän vaikutuksen - saati että tapaisivat mahdollisia kumppaneita vapaamuotoisesti siellä elämässä netin ulkopuolella? Oli kyllä huolestuttavaa luettavaa.
Kun jo nykyään aikuisilla on vaikeaa luoda ihmissuhteita, niin miten sitten netissä kasvanut sukupolvi. Mä kuitenkin muistan ajan ennen nettiä ja älypuhelimia, ei sillä että haikailisin sitä takaisin, ei kehitystä voi kääntää takaisin, mutta jostain pitäisi kaivaa tasapaino vuorovaikutustaidoille netissä ja sen ulkopuolella.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009469717.html
Nuori ei ota katsekontaktia. Puhe on hiljaista ja vuorovaikutus toisiin ihmisiin synnyttää voimakkaita ahdistuksen tunteita.
Tällainen tilanne voi äärimmillään olla, jos nuori ei ole saanut tarpeeksi kokemuksia kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta.
Erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala on tavannut vastaanotollaan nuoria, joiden ainoa kontakti maailmaan tapahtuu älypuhelimen tai tietokoneen ruudun kautta.
– Näitä ei tietenkään voi yleistää koskemaan kaikkia lapsia ja nuoria, mutta sellaisia tapauksia on yhä enemmän, että selkeästi vieroksutaan vuorovaikutustilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä nuoret lähtevät treffeille tekemään hyvän vaikutuksen - saati että tapaisivat mahdollisia kumppaneita vapaamuotoisesti siellä elämässä netin ulkopuolella? Oli kyllä huolestuttavaa luettavaa.
Kun jo nykyään aikuisilla on vaikeaa luoda ihmissuhteita, niin miten sitten netissä kasvanut sukupolvi. Mä kuitenkin muistan ajan ennen nettiä ja älypuhelimia, ei sillä että haikailisin sitä takaisin, ei kehitystä voi kääntää takaisin, mutta jostain pitäisi kaivaa tasapaino vuorovaikutustaidoille netissä ja sen ulkopuolella.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009469717.html
Nuori ei ota katsekontaktia. Puhe on hiljaista ja vuorovaikutus toisiin ihmisiin synnyttää voimakkaita ahdistuksen tunteita.
Tällainen tilanne voi äärimmillään olla, jos nuori ei ole saanut tarpeeksi kokemuksia kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta.
Erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala on tavannut vastaanotollaan nuoria, joiden ainoa kontakti maailmaan tapahtuu älypuhelimen tai tietokoneen ruudun kautta.
– Näitä ei tietenkään voi yleistää koskemaan kaikkia lapsia ja nuoria, mutta sellaisia tapauksia on yhä enemmän, että selkeästi vieroksutaan vuorovaikutustilanteita.
Menee aika kauaksi tämän ketjun aiheesta, mutta älypuhelin on kyllä paholaisen keksintö. Olen itse täysin koukussa tähän kapulaan, ja se on käytännössä tuhonnut keskittymiskykyni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
No aviomieheni kanssa mäkin siellä bileissä olin ja vehtasin ainoastaan hänen kanssaan kuten viimeiset 15 vuotta :D
Mutta tarkoitus oli kuitenkin saada vierasta munaa ja pimperoa. Sitähän juuri tuossa aiemmin harmittelit, kun et päässyt toisen miehen kairattavaksi, vaikka oli seksiasut päällä.
Tällaista kun normalisoidaan, niin ei tosiaan ole ihme jos sitoutuminen ja vahvan parisuhteen löytyminen vaikeutuu. Molemmat isovanhempani olivat rakastavassa avioliitossa parikymppisestä toisen kuolemaan saakka, eivätkä olisi ikikuuna päivänä hyväksyneet mitään seksibileitä kumppaniltaan. Muiltakin ihmisiltä olisivat tuollaista paheksuneet. Asenneilmapiirin muuttuminen ja kolmekymppisten pariutumisongelmat sekä syntyvyyden rankka lasku kulkevat aivan selvästi käsi kädessä.
No seksibileitä on ollut aina, ei ole nykyajan juttu. Jo antiikin roomalaisilla oli bakkanaalinsa :D
Mä tapasin aviomieheni 15 vuotta sitten BDSM-piireissä ja ollaan oltu onnellisessa perinteisessä avioliitossa siitä asti ihan kuten vanhempanikin joilta olen saanut hyvän mallin, vaan pienellä BDSM-lisällä ;)
Voit paheksua mua ihan kuinka paljon vaan jos siitä tulee sulle hyvä mieli, mua ei haittaa yhtään tippaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
No aviomieheni kanssa mäkin siellä bileissä olin ja vehtasin ainoastaan hänen kanssaan kuten viimeiset 15 vuotta :D
Mutta tarkoitus oli kuitenkin saada vierasta munaa ja pimperoa. Sitähän juuri tuossa aiemmin harmittelit, kun et päässyt toisen miehen kairattavaksi, vaikka oli seksiasut päällä.
Tällaista kun normalisoidaan, niin ei tosiaan ole ihme jos sitoutuminen ja vahvan parisuhteen löytyminen vaikeutuu. Molemmat isovanhempani olivat rakastavassa avioliitossa parikymppisestä toisen kuolemaan saakka, eivätkä olisi ikikuuna päivänä hyväksyneet mitään seksibileitä kumppaniltaan. Muiltakin ihmisiltä olisivat tuollaista paheksuneet. Asenneilmapiirin muuttuminen ja kolmekymppisten pariutumisongelmat sekä syntyvyyden rankka lasku kulkevat aivan selvästi käsi kädessä.
No seksibileitä on ollut aina, ei ole nykyajan juttu. Jo antiikin roomalaisilla oli bakkanaalinsa :D
Mä tapasin aviomieheni 15 vuotta sitten BDSM-piireissä ja ollaan oltu onnellisessa perinteisessä avioliitossa siitä asti ihan kuten vanhempanikin joilta olen saanut hyvän mallin, vaan pienellä BDSM-lisällä ;)
Voit paheksua mua ihan kuinka paljon vaan jos siitä tulee sulle hyvä mieli, mua ei haittaa yhtään tippaa :)
Sinun elämänvalintasi tai panemisesi eivät minua liikuta, vaan keskustelen yleisestä ilmiöstä ja asennemaailman muutoksesta, joka liittyy ketjun aiheeseen eli pariutumisongelmiin. Mutta ymmärrän hyvin, ettet kykene laajemman tason ajatteluun ja keskusteluun, sitä se itsekeskeinen hedonismi teettää. Kaikki liittyy sinuun ja sinä olet keskipiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Mä tunnen myös näitä, naisia joilla on aina miehiä riittänyt vaikka ulkonäkö ei ole yhtään parempi kuin meillä muilla, mutta ovat vaan niin sellaisia älyttömän ihmispositiivisia vuorovaikutusmagneetteja.
Kai tuotakin voisi jossain määrin opetella päättämällä vaan hymyillä ja jutella kaikille jotka vähänkään hymyilevät takaisin. Itse oon ainakin sellainen perusmöllöttäjä... oltiin taannoin seksibileissä joissa paljastava asu oli pakollinen ja osa huoneista täynnä ryhmäseksiä. Mitä teki suurin osa ihmisistä? Möllötti. En itsekään saanut seksiseuraa vaikka olin kuulemma kuuma nahkaisissa minisortseissa ja minitopissa (olen nainen ja ei, en ole ylipainoinen)... koska vaan möllötin enkä seurustellut ihmisten kanssa.
Ajatella että nykyisin tuollainen horatsuluola-biletys on muka ihan ookoo. Ja sitten ihmetellään kun ei osata sitoutua... Meillä uskovaisilla on se hyvä, et seksiä saa vasta avioliitossa. Siksi meillä vielä uskalletaan mennä naimisiin, pakko et pääsee lemmenpuuhiin :)
seksiä rakastava rouva
No aviomieheni kanssa mäkin siellä bileissä olin ja vehtasin ainoastaan hänen kanssaan kuten viimeiset 15 vuotta :D
Mutta tarkoitus oli kuitenkin saada vierasta munaa ja pimperoa. Sitähän juuri tuossa aiemmin harmittelit, kun et päässyt toisen miehen kairattavaksi, vaikka oli seksiasut päällä.
Tällaista kun normalisoidaan, niin ei tosiaan ole ihme jos sitoutuminen ja vahvan parisuhteen löytyminen vaikeutuu. Molemmat isovanhempani olivat rakastavassa avioliitossa parikymppisestä toisen kuolemaan saakka, eivätkä olisi ikikuuna päivänä hyväksyneet mitään seksibileitä kumppaniltaan. Muiltakin ihmisiltä olisivat tuollaista paheksuneet. Asenneilmapiirin muuttuminen ja kolmekymppisten pariutumisongelmat sekä syntyvyyden rankka lasku kulkevat aivan selvästi käsi kädessä.
No seksibileitä on ollut aina, ei ole nykyajan juttu. Jo antiikin roomalaisilla oli bakkanaalinsa :D
Mä tapasin aviomieheni 15 vuotta sitten BDSM-piireissä ja ollaan oltu onnellisessa perinteisessä avioliitossa siitä asti ihan kuten vanhempanikin joilta olen saanut hyvän mallin, vaan pienellä BDSM-lisällä ;)
Voit paheksua mua ihan kuinka paljon vaan jos siitä tulee sulle hyvä mieli, mua ei haittaa yhtään tippaa :)
Sinun elämänvalintasi tai panemisesi eivät minua liikuta, vaan keskustelen yleisestä ilmiöstä ja asennemaailman muutoksesta, joka liittyy ketjun aiheeseen eli pariutumisongelmiin. Mutta ymmärrän hyvin, ettet kykene laajemman tason ajatteluun ja keskusteluun, sitä se itsekeskeinen hedonismi teettää. Kaikki liittyy sinuun ja sinä olet keskipiste.
No jopas sulle osui arkaan paikkaan, sori siitä!
Mulla nimenomaan oli laajempi pointti jota selvennettäköön: suurin osa jopa seksibileissä kävijöistä vaan möllötti ja ehkä mun tapaan harmitteli jälkeenpäin että olis kyllä pitänyt olla vähän sosiaalisempi ja jutella ihmisille mutta kun se on niin vaikeeta.
Eli EDES tällaisessa kontekstissa ei ole helppo noin vaan ottaa kontaktia ja tutustua ihmisiin (no joillekin se on siis helppoa joka paikassa mutta he voivat ohittaa tämän osion).
Mustakin olisi luontevinta tavata ihmisiä ja tulevia kumppaneita netin ulkopuolella, koska sovellukset nyt vaan toimii niin että ne vääristää kommunikaatiota monella tavalla, mutta ymmärrän ihan täysin miten vaikeeta se on, mullekin on! Vaikka olosuhteet oli näinkin otolliset niin silti. Puhumattakaan että alkaisit jututtaa ihmisiä jossain kaupassa ja kirjastossa, on ihmisiä joilta se sujuu mutta kyllä ne aika harvassa on.
Mistä päästään siihen että joko rämmit siellä äppisuossa tai kahlaat livekontaktien autiomaassa. Neuvoja mulla ei valitettavasti ole. Mun aikoina ennen nettideittejä tavattiin opiskelijabileissä, kaverien kaverien kautta ja yhteisissä harrastuksissa mut maailma muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vieläkään mitä te teette. Erosin ollessani reippaasti 30+ ja oli äärimmäisen hankalaa pysyä sinkkuna. Tuntui että joka tuutista oli tarjolla mitä parempaa tulevaa puolisoa ja mikäs siinä oli mennessä hyvässä seurassa. Kävin paljon tansseissa, vesijuoksemassa sekä lenkkeilemässä ja mistään ei meinannut päästä yksin kotiin. Menkää, eläkää, pitäkää hauskaa ja muistakaa sanoa kyllä kun joku kysyy, että lähdetkö?
Tuollaista se on kauniilla ihmisellä.
Tuollaista se on positiivisella, sosiaalisella ja iloisella ihmisellä. Syyt sinun sinkkuuteesi on ihan muualla, kuin ulkonäössä, ellet satu olemaan Quasimodo.
-eri
Just näin. Kirjoitin tänne eilen ystävästäni, joka saa kavereita ja ihan ystäviä ihan kaikkialta, minne menee. Olen tuntenut hänet teini-iästä lähtien ja nyt ollaan siellä parjatussa 50 v iässä ja kyllä se hänestäkin näkyy.
Ei ole muuttunut mihinkään se, että ihmiset tunkee juttusille ja tyrkyttää wa-numeroa ja facea ja instaa.
Olenkin ajatellut, että hänen ei tarvitse sinkkuutta pelätä, mutta hän itse sanoi, että kyllä pelkää, koska sehän olisi ihan eri asia etsiä parisuhdetta kuin noin vaan ohimennen jutella ihmisille. Ehkä siinä on pointti, en tiedä, mutta en voi kuvitella, että hän yksin jäisi ellei sitten itse halua. Voi kyllä haluta, kun suhdettaan katsoo, ovat niin läheinen pari.
Liioiteltua pelätä sinkkuutta, jos on onnellisessa parisuhteessa. Kuulostaa siltä, ettei hänellä ihan ole kaikki palikat kohdallaan. Itse olen 45-v ja tutustun helposti ihmisiin. Kiinnostun todella harvoin kenestäkään, mutta silti olen löytänyt helposti seuraa. En ole ikinä pelännyt sinkkuutta, ja esim. pitkästä suhteesta erotessa ei ollenkaan pelottanut tai hirvittänyt. Ensinnäkin elämäni on hyvää jo itsessään, ilman suhdettakin, ja toisaalta luotin, että löydän kyllä seuraa - kuten löysinkin. Muta ei se sellaista ole, että random ihmiset tyrkyttäisivät puhelinnumeroitaan - tuollaisia en pitäisi potentiaalisina kumppaniehdokkaina ollenkaan. Tutustun ihmisiin työn ja vapaa-ajan puitteissa ja ihmiset kiinnostuvat minusta helposti, ja pidänkin potentiaalisina kumppaneina sellaisia, joiden kanssa minulla synkkaa.
Joidenkin kuva isovanhempien parisuhteista tuntuu olevan ruusuinen. Mistä sitä tietää, että onko heillä ollut avioliiton aikana monisuhteisuutta tai vaikka käyntejä seksibileissä? Erään vanhan sukulaiseni hautajaisissa paljastui, että miehellä oli ollut sivusuhde jo 20 vuotta, mutta ulospäin pari vaikutti kuitenkin onnelliselta. Kumpikin eli yli 90-vuotiaaksi ja olivat olleet aviossa parikymppisestä lähtien. Nykyään osa nuorista tuntuu ajattelevan asioista paljon konservatiivisemmin ja mustavalkoisemmin kuin isovanhempien sukupolvi.
Neanderthal kirjoitti:
Tekisi mieli kysyä porukalta mitä mieltä ovat koti-hiirulais miehistä? Minä en halua Euroopan kapunkilomalle, mutta Machu Picchu kävisi kyllä. Ei minnekään populistiseen Kiinan muuri kävelylle, mutta Mt Erebukselle kyllä! Ei New Jorvikile, mutta kyllä Yellowstoneen .....silloin kun se purkaantuu VEI 9 skaalalla. Pallo-kalan maksa piknikkieväänä tietty.
Mihin tuo kotihiirulainen liittyy? Matkailijoissa on kaikentyyppistä porukkaa, niin naisissa kuin miehissä - jotkut ovat seikkailijatravellereita, jotkut sitten viihtyvät Euroopan lomilla. Joten eiköhän kanssasi samanhenkisiä naisia ole. Moni on vieläpä sellainen, että suhtautuu avoimin mielin erilaisiin kohteisiin ja saattaisi hyvinkin innostua noista sinun matkakohtaistasi. Ehkä voisit itse korjata asennettasi ja olla dissaamatta muiden lempikohteita - se tekisi sinusta sympaattisemman tyypin. Moni esim. voi matkustaa Euroopassa siksi, että se on halvempaa kuin matkustaa sinne Machu Picchulle. Ja moni voi olla kiinnostunut kummastakin, mutta jos potentiaalinen kumppani dissaa niitä Euroopan kohteita, joista toinen myös tykkää, niin onhan se aika ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sinkku ikävuodet 27-35, ja sitten löysinkin mieheni yhteisen kaverin synttäreiltä.
Lapset oli meillä molemmilla toki jo tehtynä, joten tilanne sinänsä eri, kun vaatimuksenani ei ollut tuonikäisenä enää lapseton, mutta minun kanssani lapsia haluava mies ja ydinperhe-elämä.
Yksi ystävistäni joutui eroamaan pitkäaikaisesta miehestään kun miehen uskottomuus paljastui, ja kyllä hänelläkin oli vaikeuksia löytää yli 3-kymppisenä lapsia haluava mutta lapseton ja sinkku mies itselleen, vaikka ystäväni on kuvankaunis. Löysi kuitenkin, mutta joutui kyllä antamaan aika paljon periksi vaatimuksissaan.
Missä vaatimuksissa hän joutui antamaan periksi? Ja oliko kuitenkin aidosti kiinnostunut ja rakastunut siihen mieheen, jonka kanssa aloitti suhteen? Itse koen, että vaikka etukäteen sinkkuna maalailisi niitä ja näitä ominaisuuksia, joita toivoisi kumppanille, niin jos oikeasti rakastuu ihmiseen, jolta jotain näistä puuttuu, ei se ole tyytymistä tai sitä, että olisi antanut periksi vaatimuksissaan. Jos on vetovoimaa ja kipinää ja oikeasti tietää haluavansa juuri sen tietyn ihmisen, niin silloin en koe, että olisi laskettu rimaa. Toki sitten, jos on menty suhteeseen ilman, että oikeasti tuntee vetoa kyseiseen ihmiseen ja on rakastunut, silloin toki kyse on tyytymisestä. Miten oli sen ystäväsi kohdalla?
Ikä oli yksi,eli tämä mies on nuorempi mitä oli haussa, hän joutui myös antamaan reilun vuoden "etsikkoajan" tälle miehelle, kun mies ei ollut vielä valmis pariutumaan. Luonnekaan ei ole ihan yksyhteen, eli jotuu antamaan periksi yleisissä elämän asioissa, mies esim. haluaa matkustella paljon, jota kaverini taas ei jaksaisi ainakaan sellaisiin maihin joihin mies haluaa.
Kävikö siis niin, että ystäväsi ihastui ja rakastui, ja sitten miehen hiukan nuorempi ikä ei enää ollut ongelma, ja jonkinlainen ratkaisu löytyi tuohon matkailuasiaankin, vai? Kuinka paljon nuorempi mies oli, ja kuinka paljon poikkesi toiveiästä?
Itse näkisin, että ei tuo matkustelu mikään ongelma ole. Mieshän voi reissata yksikseen tai kavereiden kanssa niihin maihin, joihin ystäväsi ei halua mennä, ja yhdessä voivat käydä sitten niissä paikoissa, joista molemmat ovat kiinnostuneet. Ihan omituista minusta, että tällaista asiaa pidetään jonain kynnyskysymyksenä tai koetaan, että jouduttiin "antamaan periksi" jossain.
Tietysti on oikeus vaatia ja etsiä. Pointti onkin siinä, että jotkut kriteerit ovat yleisesti hyväksyttävämpiä kuin toiset, vaikka se tekisi toisesta vain välineen haluamalleen. En pidä kenenkään vaatimuksia suhteelle minään henkilökohtaisena uhkana, kunhan ihmettelen.