Lue keskustelun säännöt.
Liian tuttavallinen kanssakuntoutuja kuntouttavassa työtoiminnassa, neuvoja?
31.03.2023 |
Kuten otsikko antaa ymmärtää, käyn kuntouttavassa työtoiminnassa. Olen yrittänyt suhtautua siihen kuten työssäkäyntiin, eli pidän ihmisiin sellaiset kohteliaat ja ystävälliset, mutta kuitenkin tietyllä etäisyydellä olevat välit.
Valitettavasti siellä on yksi miespuolinen kuntoutuja, joka ei ihan ymmärrä. Hän on kovin juttelevainen kaikille, häärii koko ajan yhden naispuolisen ohjaajan ympärillä, pukkaa tätä nyrkillä käsivarteen korostaakseen vitsejään ym.
Minut, uuden kuntoutujan, hän kuntoutujaseniori on päättänyt ottaa siipiensä suojaan. Varsinkin kun kävi ilmi, että olemme olleet joskus samalla työnantajalla (toki eri aikoina). Tämähän on varsinaista aseveljeyttä, joten alvariinsa täytyy käydä kysymyssä mitä mieltä minä olen ja miten voin.
Erityisen kiusallista on, että jos olen käynyt välillä lepäämässä ohjaajan toimiston sohvalla, tämä tulee aina jälkeenpäin kysymään, että "joko sun huono olo meni ohi?" Minusta tuossa kohtaa olisi tahdikasta teeskennellä, että mitään ei tapahtunut, en nimittäin erityisesti nauti siitä, että joudun koko ajan viestimään heikkoutta muille ja menemään lepäämään.
Ja jos käyn vaikka pihalla tai olen keittiötä siivoamassa ja taas tulen näkyviin, tämä huolestuneena kyselemään, että onko sulla taas huono olo?
Toistaiseksi olen vastannut etäisen kohteliaasti siihen, mitä kysytään, mutta en tiedä miten pitkään voin sietää tuota. Kukaan muu ei kysele mitään, koska ymmärtävät että en tahdo huomiota sille, että olen sairas.
Saattaa toki olla, että ylireagoinkin, mutta minulla on todella huonoja kokemuksia tuon miehen kaltaisista ihmisistä. Parikin kertaa on käynyt niin, että joku random sekakäyttäjä koirapuistossa päättää ruveta yksipuolisella sopimuksella ystäväkseni, vaikka minä olen osoittanut pelkkää etäistä peruskohteliaisuutta. Olen jonkinlainen pulsu-, mummo- ja juoppomagneetti. Erityisen hankalaa on, jos sellainen ihminen sitten asuu lähelläsi, kuten tuokin mies. Luojan kiitos en joudu kulkemaan bussilla, yhteiset bussimatkat olisivat jo yhtä helvettiä.
Kuinka toivoisinkaan, että ihmiset vielä teitittelisivät toisiaan! Silloin on voinut itse päättää, koska päästää ihmiset lähemmäksi vai pitääkö ne aina käsivarren mitan päässä. Minusta on luonnotonta, että ihminen jonka kanssa olen sattunut olemaan nelisen kertaa samassa kuntouttavassa käyttäytyy kuin tuntisimme toisemme hyvinkin ja olisimme ihan ystäviä.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Teet ihan oikein siinä, että keskityt omaan kuntoutumiseesi (vaikka se tuossa paikassa vähän haasteelliselta vaikuttaakin, siis nimenomaan olosuhteiden takia) etkä ryhdy säälistä tälle alkoholiongelmaiselle kanssakuntoutujalle miksikään tukihenkilöksi. Pitkään jatkunut päihdeongelma monesti vääristää ihmisten ymmärrystä siitä, mikä on normaalia ja sopivaa käytöstä missäkin tilanteessa. Näin erityisesti silloin, jos ihminen on pyörinyt paljon päihdeporukoissa, joissa sosiaalinen kanssakäyminen on usein karkeaa, muita halventavaa ja vain omista tarpeista lähtevää. Jos tällä kyseisellä henkilöllä on lisänä vielä esim. tunnistamatonta neuroepätyypillisyyttä, niin se vain voimistaa epäasiallisia käytösmalleja ja sosiaalisen tilannetajun puutetta.
Paikan ohjaajat kuulostavat hyvin epäammattimaisilta mikä ei ikävä kyllä ole sinänsä yllätys. Olen tehnyt opintoihini kuuluvan harjoittelun erään kuntouttavan työtoiminnan yksikössä ja paikan vastuuohjaaja, joka oli myös harjoitteluni ohjaaja, oli suoraan sanoen aika erikoinen persoona. Välinpitämättömän ja aneemisen oloinen, saattoi kommentoida jonkun kuntoutujan huolenaiheisiin vain "jaa". Hän ei juuri koskaan ollut fyysisesti paikalla työtoimintayksikössä ja oli puhelimitsekin huonosti tavoitettavissa ongelmatilanteiden ym. varalta. Jäi sellainen vaikutelma, että hän ei pitänyt työstään eikä toisaalta edes tainnut hahmottaa sitä, mitä häneltä sellaisessa työtehtävässä odotetaan ja mihin kiinnittää huomiota kunkin kuntoutujan kohdalla. Ei tullut siis yllätyksenä, että en saanut juuri mitään ohjausta häneltä harjoittelun aikana ja olin loppujen lopuksi hyvin yksin koko jakson ajan.
Tl;dr: jos kuntoutujat ovatkin erikoista porukkaa, niin moni ohjaaja ei ole yhtään sen nohevampi.
Tuon miehen käytöksessä on itse asiassa hiukan samaa, mihin olen törmännyt heikkolahjaisten kanssa. Meillä oli yhdellä työpaikalla sellainen suojatyöpaikassa. Sekin oli kovasti naisten perään, varsinkin vaaleiden ja varsinkin keväällä. Ymmärsi kyllä, että mitään ei saa sanoa, eikä saa koskea, mutta pyöri koko ajan lähellä jotenkin ahdistavalla ja väärällä tavalla. En osaa sitä sen tarkemmin kuvailla, mutta normaalit miehet eivät kerta kaikkiaan lähetä sellaisia viboja edes silloin, kun ovat umpirakastuneita sinuun, tai humalassa, tai mitään. Ja sitten kerran oli yksi Downin syndroomainen mies toisella työpaikalla (ei töissä, mutta jostain syystä sillä oli lupa tulla aina meidän kahvioon päiväkahville), ja siinä oli sama ominaisuus.
Ja tuo sama "aura" on tuon juopon läsnäolossa. Ymmärrän nyt, että minua ei niinkään ahdista se, mitä se sanoo, vaan koko siinä tilanteessa on jotain niin väärää. Samalla tavalla väärää kuin siinä, että joku puoliksi dementoitunut pappa katsoo sääriäsi. Se tuntuu likaiselta ja pelottavalta, ja tosi oudolta koska normaalisti viihdyn miesseurassa hyvin ja tunnen oloni täysin turvalliseksi.
Ehkä kyse on siitä, että joku eläimen vaisto sanoo, että tällä ihmisellä on impulssikontrolli merkittävästi heikompi kuin normaalilla ihmisellä, mutta silti aikuisen miehen voimat tms?
Luulen, että vaikka miehen käytöksessä ei ole mitään avoimen seksuaalista tai flirttailevaa, jossain sen suuntaisessa perimmäinen vika on. Koska muistan ajatelleeni sen pukattua tomeraa naista käsivarteen, että "naispuolisten ohjaajien ei pitäisi joutua olemaan tekemisissä näiden miesten kanssa."
Toki täytyy muistaa, että koska en ole terve, näen aika vähän ihmisiä ja omatkin sosiaaliset taitoni voivat olla pahasti ruosteessa. Lisäksi minua ahdisteli teininä "naapurin setä", juuri sellaisilla pienillä tavoilla mitä kukaan muu ei huomannut ja itsekään en tajunnut missä on vika; tunsin vain syyllisyyttä, että ahdistun sen seurassa, vaikka kaikki tietää miten hieno mies se on. (Lopulta ahdistelu meni niin pitkälle, että jopa minä tajusin, että tämä ei ole normaalia eikä tämä olekaan hieno mies.)
Anyway on siis mahdollista, että kokemusteni takia ylireagoin. Tai on mahdollista, että kokemusteni takia tunnistan riskitekijät alitajuisesti paremmin.
Menettelytapaani tämä ei vaikuta, mutta olisi kyllä kiinnostavaa tietää olenko vaan hysteerinen vai herkkävaistoinen.
------------------
Mitä ohjaajiin tulee, ne ovat kyllä kokoajan paikalla, ja erittäin hyviä ohjaamaan varsinaisissa työtehtävissä. Muuten en osaa vielä sanoa, koska olen käynyt tuolla vasta niin vähän ja keskittynyt tekemiseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kun mies lähestyy, ota kasvoillesi sellainen utuinen ilme ja tuijota tyhjin silmin jonnekin miehen taakse, vähän yläviistoon. Sitten kun hän alkaa puhua, sano vähän oudolla, mutta kuitenkin suht ystävällisellä äänellä "Niin... niin..." noin viiden sekunnin välein. Suunnilleen viidennen "niinnin" jälkeen ala lipua etäisen näköisenä siihen suuntaan, johon ensin katselit, äläkä kiinnitä mieheen enää huomiota. Jos hän seuraa, mene vessaan.
Toista tämä noin 3/4:llä niistä kerroista kun mies lähestyy sinua. Sitten 1/4 kerra:lla olet ihan tavallinen ja ystävällinen. Jos mies tai joku muu huomauttaa asiasta jotain, ohita asia naurahduksella "Jaa oon tainnut olla vähän hajamielinen, hehheh!" ja jatka samaa rataa.
Ohjaajatjan seuraa AP.
Luuletko että tulisi minkälaiset merkinnät AP paperihin tuosta hullun esittämisestä.
Nuo paikat on ihan painajaisia. Useamman kerran kuulin miten ohjaajat jauhoivat pskaa kestä milloinkin. Todella tympääntyneen oloisia työntekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan mulla näimmä käytännön vinkki. Miesystävä, tarvittaessa keksitty sellainen. Mainitset suhteen luontevasti ja usein. Ettei ois tänäänkin tuonut sulle kukkia ja huomenna varmaan pitsalle.
Ja miten tuo auttaisi? Olen ihan onnellisesti ja julkisesti naimisissa, kuten se tomeraksi mainittu naisohjaajakin.
Ei tuon juopon lähestyminen ole mitään flirttailua, kyllähän se nyt itsekin tajuaa ettei 60-vuotiaalla syrjäytyneellä kaljamahaisella kääkällä ole mahdollisuuksia 15 vuotta nuorempiin varattuihin naisiin, joilla on elämänhallinta kunnossa (kyllä, jopa minulla, olen vain fyysisesti sairas.)
Toki tuosta sen seurankipeydestä aistii sen, että on niin ihana päästä juttelemaan naisten kanssa, koska niihin ei varmasti ole mitään kontaktia nykyelämässään (aiemmin on ollut, sillä on käsittääkseni lapsikin). Muttei siinä silti mitään "sillä tavalla" lähentelevää ole. Jos olisikin, tilanne olisi paljon helpompi.
Ja olen kyllä tuonut mieheni olemassaolon esiin. Jopa hiukan ilkeällä tavalla: katsoin tarpeelliseksi paljastaa mieheni ammatin tehdäkseni selväksi, että vaikka asumme lähekkäin ja käymme samassa kuntouttavassa, olemme silti "kahden kerroksen väkeä", ja minä asun siellä yläkerrassa. Ei vaikuttanut mitään.
-ap-
"...katsoin tarpeelliseksi paljastaa mieheni ammatin tehdäkseni selväksi, että vaikka asumme lähekkäin ja käymme samassa kuntouttavassa, olemme silti kahden kerroksen väkeä, ja minä asun siellä yläkerrassa.
No, huh huh!
Oikein että ukko vaivaa sua. Vaivaisi vielä enemmänkin. Melko ikävä olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teet ihan oikein siinä, että keskityt omaan kuntoutumiseesi (vaikka se tuossa paikassa vähän haasteelliselta vaikuttaakin, siis nimenomaan olosuhteiden takia) etkä ryhdy säälistä tälle alkoholiongelmaiselle kanssakuntoutujalle miksikään tukihenkilöksi. Pitkään jatkunut päihdeongelma monesti vääristää ihmisten ymmärrystä siitä, mikä on normaalia ja sopivaa käytöstä missäkin tilanteessa. Näin erityisesti silloin, jos ihminen on pyörinyt paljon päihdeporukoissa, joissa sosiaalinen kanssakäyminen on usein karkeaa, muita halventavaa ja vain omista tarpeista lähtevää. Jos tällä kyseisellä henkilöllä on lisänä vielä esim. tunnistamatonta neuroepätyypillisyyttä, niin se vain voimistaa epäasiallisia käytösmalleja ja sosiaalisen tilannetajun puutetta.
Paikan ohjaajat kuulostavat hyvin epäammattimaisilta mikä ei ikävä kyllä ole sinänsä yllätys. Olen tehnyt opintoihini kuuluvan harjoittelun erään kuntouttavan työtoiminnan yksikössä ja paikan vastuuohjaaja, joka oli myös harjoitteluni ohjaaja, oli suoraan sanoen aika erikoinen persoona. Välinpitämättömän ja aneemisen oloinen, saattoi kommentoida jonkun kuntoutujan huolenaiheisiin vain "jaa". Hän ei juuri koskaan ollut fyysisesti paikalla työtoimintayksikössä ja oli puhelimitsekin huonosti tavoitettavissa ongelmatilanteiden ym. varalta. Jäi sellainen vaikutelma, että hän ei pitänyt työstään eikä toisaalta edes tainnut hahmottaa sitä, mitä häneltä sellaisessa työtehtävässä odotetaan ja mihin kiinnittää huomiota kunkin kuntoutujan kohdalla. Ei tullut siis yllätyksenä, että en saanut juuri mitään ohjausta häneltä harjoittelun aikana ja olin loppujen lopuksi hyvin yksin koko jakson ajan.
Tl;dr: jos kuntoutujat ovatkin erikoista porukkaa, niin moni ohjaaja ei ole yhtään sen nohevampi.
Tuon miehen käytöksessä on itse asiassa hiukan samaa, mihin olen törmännyt heikkolahjaisten kanssa. Meillä oli yhdellä työpaikalla sellainen suojatyöpaikassa. Sekin oli kovasti naisten perään, varsinkin vaaleiden ja varsinkin keväällä. Ymmärsi kyllä, että mitään ei saa sanoa, eikä saa koskea, mutta pyöri koko ajan lähellä jotenkin ahdistavalla ja väärällä tavalla. En osaa sitä sen tarkemmin kuvailla, mutta normaalit miehet eivät kerta kaikkiaan lähetä sellaisia viboja edes silloin, kun ovat umpirakastuneita sinuun, tai humalassa, tai mitään. Ja sitten kerran oli yksi Downin syndroomainen mies toisella työpaikalla (ei töissä, mutta jostain syystä sillä oli lupa tulla aina meidän kahvioon päiväkahville), ja siinä oli sama ominaisuus.
Ja tuo sama "aura" on tuon juopon läsnäolossa. Ymmärrän nyt, että minua ei niinkään ahdista se, mitä se sanoo, vaan koko siinä tilanteessa on jotain niin väärää. Samalla tavalla väärää kuin siinä, että joku puoliksi dementoitunut pappa katsoo sääriäsi. Se tuntuu likaiselta ja pelottavalta, ja tosi oudolta koska normaalisti viihdyn miesseurassa hyvin ja tunnen oloni täysin turvalliseksi.
Ehkä kyse on siitä, että joku eläimen vaisto sanoo, että tällä ihmisellä on impulssikontrolli merkittävästi heikompi kuin normaalilla ihmisellä, mutta silti aikuisen miehen voimat tms?
Luulen, että vaikka miehen käytöksessä ei ole mitään avoimen seksuaalista tai flirttailevaa, jossain sen suuntaisessa perimmäinen vika on. Koska muistan ajatelleeni sen pukattua tomeraa naista käsivarteen, että "naispuolisten ohjaajien ei pitäisi joutua olemaan tekemisissä näiden miesten kanssa."
Toki täytyy muistaa, että koska en ole terve, näen aika vähän ihmisiä ja omatkin sosiaaliset taitoni voivat olla pahasti ruosteessa. Lisäksi minua ahdisteli teininä "naapurin setä", juuri sellaisilla pienillä tavoilla mitä kukaan muu ei huomannut ja itsekään en tajunnut missä on vika; tunsin vain syyllisyyttä, että ahdistun sen seurassa, vaikka kaikki tietää miten hieno mies se on. (Lopulta ahdistelu meni niin pitkälle, että jopa minä tajusin, että tämä ei ole normaalia eikä tämä olekaan hieno mies.)
Anyway on siis mahdollista, että kokemusteni takia ylireagoin. Tai on mahdollista, että kokemusteni takia tunnistan riskitekijät alitajuisesti paremmin.
Menettelytapaani tämä ei vaikuta, mutta olisi kyllä kiinnostavaa tietää olenko vaan hysteerinen vai herkkävaistoinen.
------------------
Mitä ohjaajiin tulee, ne ovat kyllä kokoajan paikalla, ja erittäin hyviä ohjaamaan varsinaisissa työtehtävissä. Muuten en osaa vielä sanoa, koska olen käynyt tuolla vasta niin vähän ja keskittynyt tekemiseen.
ap
Itsetunto-ongelmaa/et koe oikeudeksesi olla tolaltasi kun rajojasi rikotaan. Etsit vikaa luontaisesti aina itsestäsi. Ja aina ei tarvitse vaan lehmänhermoisesti ymmärtää kaikkea. Todennäköisesti sinua on jotenkin mitätöity lapsena ja olet joutunut patoamaan tunteita tms..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tapahtuisit, jos vetäisit äijjälle kunnon raget? Suuttuisit kunnolla? Noi miehet nimittäin laskee sen varaan, että kiltit naiset ei suutu. Ne on myös sosiaalisesti älykkäitä ja herkkävaistoisia, ei ne mee sellaisten naisten kimppuun, jotka käy takaisin. Eli tajuavat mitä tekevät.
Mitä ohjaajat vois tehdä? Raportoida jonnekin, ja sun tuet menee? Jos et kerrran oo kuntoutumassa oikeesti työkykyiseksi...?
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Kiitos. Yksi yhteiskuntamme epäkohdista on, että fiksuille ja kyvykkäille mutta sairaille ei ole apua tarjolla. Enkä puhu nyt vaan itsestäni, vaan tuntemistani ihmisistä. Ei auta, vaikka olisit tekniikan tohtori, jos saat aivoverenvuodon, päädyt lopulta kuntouttavaan jos et pysty palaamaan vanhaan työhösi (jos vaikka tutkimusprojekti on loppunut).
Itsekin yritin ehdottaa pariakin paikkaa, missä olisin voinut edes vähän hyödyntää jo olemassaolevaa osaamistani ja nähdä terveitä, työkykyisiä ihmisiä (se olisi todella tärkeää kuntoutumisen kannalta, koska seura tekee kaltaisekseen.) Mutta työkkärin täti ja kuntoutusohjaaja eivät olleet tällaisia vaihtoehtoja edes koskaan ajatelleet, vastaus oli vaan, että "meillä ei ole sopimusta noiden paikkojen kanssa". Pyysin päästä niinkin eksoottisiin paikkoihin kuin seurakunnalle ja yhteen oppilaitokseen!
Kuntouttava työtoiminta järjestetään käsittääkseni siksi, että kunnan on pakko yrittää siivota työllisyystilastoja. Joten järjestetään jotain mahdollisimman halvalla. Tuloksia "seurataan", mutta mitään tulosvastuuta järjestäjillä ei ole. Vetäjät ovat melko epätasaista sakkia ja ainakin meidän kunnassamme vaihtuvuus on suurta, ymmärrettävästi, koska kuka tuota työtä pitkään jaksaisi? Lisäksi ainakin meidän kunnassamme tuntuu että yksi kuntouttavan muoto on käytössä aika lyhyen aikaa. Siis näistä pajoista ja kursseista, päiväkoteihin ja vanhustentaloihin kai sitten aina tungetaan vähän paremmassa kunnossa olevat.
Mutta minä käynkin tuolla vain pelatakseni aikaa siihen saakka, että keksin mikä on seuraava askel. Mutta se on itse keksittävä: kenenkään ei kannata tuudittautua uskomaan, että kuntoutusohjaajat tai vastaavat sen keksisivät.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka toivoisinkaan, että ihmiset vielä teitittelisivät toisiaan!
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kovin töykeäksi en voi ruveta. Meidän käytöstämme nimittäin seurataan kaiken aikaa, koska seurataan työelämätaitojemme kehitystä. Parin kuukauden välein on palautekeskustelu jossa sitten annetaan arvosana mm. omalle käytökselle.
Mutta mitä tuollaisille ihmisille voi tehdä? Jos minä olen käyttäytynyt koko ajan kuin teitittelyväleissä ollessa, poislukien teitittely, ja toinen vaan on sinutteluläheisyydessä?
Paikkaa en haluaisi vaihtaa, koska tuolla pääsee tekemään järjellisiä juttuja ja muu porukkaa on miellyttävää.
ap
Arvoisa aloittaja, Te voisitte kehittää omia työelämätaitojanne käyttäytymällä kyseistä kanssakuntoutujaa kohtaan edelleen niin kuin olisitte teitittelyväleissä mutta opettelemalla myös olemaan reagoimatta ennen kuin hän tulee niin lähelle, että häiritsee työntekoanne. Siinä tapauksessa tietenkin pyydätte ohjaajaa puuttumaan häirintään.
Kiitän teitä viisaasta neuvostanne, joka kaiken lisäksi on linjassa maailmankirjallisuuden helmien (tai ainakin tunnettujen teosten) kanssa!
Jane Eyre käyttäytyi aina (paitsi silloin kun käytännössä kosi Rochesteria) moitteettomasti, ja vaikeni, jos ei tiennyt mitä sanoa.
Scarlettissa (Siis Tuulen viemän jatko-osassa, surkea kirja noin muuten) herkkien Etelän naisten tapa kohdella kiusallisia vieraita oli syleillä ne kuoliaaksi: siis olla niin äärimmäisen huomaavaisia ja kohteliaita, ettei kukaan kestä sitä.
Ja Game of Thronesissa Sansan tunnuslause on: "Lady's courtesy is her armour." Septa mikälie oli sen sille opettanut. En muista, oliko samaa lausahdusta kirjassa.
Toisin sanoen, olen muodollinen ja hyvin, hyvin keskittynyt työhöni. Lisäksi yritän varovasti kysäistä "tomeralta naiselta", miten hän kokee tuon liian tuttavallisuuden. Saatan jopa vihjaista, että olen ottanut etäisyyttä: "En viitsi enää käydä puutyöverstaalla katsomassa mitä siellä tehdään, kun Jorma alkaa sitten taas niin tuttavalliseksi" tms. (Aikaisemmin kävin, koska halusin nähdä mitä siellä tehdään ja voisinko itsekin tehdä jotain puutyöhommia, kun en sellaista osaa.)
Lisäksi hautaan ajatuksen opetella tekemään puutöitä, kun olisi tilaisuus. Alkuun ajattelin, että voisin kokeilla sellaistakin, motorisena kuntoutuksena, ja ainahan on hyödyllistä opetella uutta. Mutta taidan pysyä jatkossa tiukasti pois siltä puolelta.
Kiitoksia kaikille ajatuksiani selkiyttäneille. Erityisesti kiitän siitä, että otitte asian vakavasti, eikä minua haukuttu että en vaan osaa suhtautua normaalisti käyttäytyviin, ystävällisiin ihmisiin. Sitä vähän pelkäsin, kun joskus on niin vaikea tietää, ylireagoiko itse.
-ap-
Ainakin iso juttu on tullut melko pienestä asiasta.
Näät jätkän 1-2-3 kertaa pienen hetken (10 sek) kerrallaaan VIIKON aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi kamala, siis hyi hyi hyi! Olen ihan äärimmäinen introvertti, en voi sietää sitä, kun joku heittäytyy liian tuttavalliseksi. Alkaa hermoja kiristää ihan kunnolla, jos joudun olemaan ihmisten kanssa liian pitkään tekemisissä. Kun olin aspa töissä tarvitsin sen pari päivää, ilman yhtään ihmistä missään lähellä ja hiljaisuutta siitä palautumiseen. Inhoan tuommoisia iilimatoihmisiä, jotka liimaantuu iholle yyyh.
Sama. Minulla on poikkeuksellisen suuri henkilökohtainen reviiri, olen luonteeltani pidättyväinen ja viileän etäinen. En välitä ihmisistä, vaan asioista.
Valitettavasti minulla on ilmeisesti mopsin naama, koska joka helvetin ikinen mummo, juoppo jne tahtoo adoptoida minut. Ihan kuten ap:llakin. Kaikenlaiset kauhistuttavan rasittavat ihmiset tahtovat olla ystävällisiä ja tuttavallisia.
En edes jumalauta hymyile juuri koskaan, joten en tajua mistä ne voivat saada päähänsä, että minua kannattaisi lähestyä?
Noin muuten mietin, että mahtaako ap panna vähän omiaan vai onko kuntouttava oikeasti tuollaista kyttäämistä? Jos kyllä, tuollainen aikaansaa enemmän opittua avuttomuutta kuin kuntoutumista.
On se. Itse olin kerran sellaisessa kuntouttavan ryhmässä, jossa kiellettyä oli mm. kiroilu ja puhelimen pitäminen pöydällä. Oikeasti ohjaaja huomautti aina, jos joku lipsautti ruman sanan ja sitten piti pyytää anteeksi. Samoin jos joku nosti puhelimensa pöydälle, esim. joku mies istumaan käydessään refleksinomaisesti otti puhelimen taskusta ja nosti pöydälle, kuten niillä on tapana koska puhelin istuessa painaa taskussa. Soo-soo. Puhelimen käyttö ryhmän aikana oli myös ehdottomasti kiellettyä.
Jos oli vaikka paha migreeni edellisenä iltana, ei riittänyt että laittoi silloin illalla viestin, että en pääse huomenna. Ei, vaan piti seuraavana aamuna SOITTAA, että ei, en pääse tänään, koska migreenini jatkuu minkä jo eilen tiesin. Tärkeintä oli se soittaminen, kai ne äänestä uskoi kuulevansa valehteleeko toinen.
Itse en koskaan myöhästynyt, mutta kerran yksi nainen myöhästyi, koska sen koiralla oli ripuli. "Koiran ulkoilutus ei ole hyväksyttävä myöhästymisen peruste." Olisiko siis pitänyt syyllistyä eläinsuojelurikokseen ja pakottaa koira paskantamaan sisälle?
Niin joo, ja siinä ryhmässä oli myös kiellettyä syödä omia eväitä! Siellä syötiin yhdessä yhdessä kokattu ateria, mitään omaa ei saanut olla mukana. Se olisi kuulemma ollut eriarvoistavaa, kun kaikilla ei ole varaa yhtä hyviin eväisiin.
Mutta joo, aika huumorilla noihin saa suhtautua.
Sitten kun pääsee kuntouttavaan johonkin työpaikalle, vaikkapa vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikköön, vasta hauskaksi käy. Se on jännä, mihin kaikkeen työttömyys ihmisen pätevöittääkään, ainakin hoitoalalla. Voit päätyä jopa nostamaan yksinäsi sängystä pyörätuoliin ylipainoista mummelia, jonka toinen jalka on amputoitu. Vaikka tarkoitus oli vain tiskata ja ruokaa jaella, hoitsuilla on kova hinku vaarantaa potilas- ja työturvallisuus nakittamalla sinulle mitä vaan ikinä keksivät.
Omat eväät eriarvoistavia? Apua! Mulla ainakin on niin paljon allergioita, että ei tuo onnistuisi mitenkään. Lisäksi en oo 30 vuoteen syönyt punaista lihaa. Mitään papereita noista ei tietenkään oo, että varmaan pakotettais syömään samaa kuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sulle on ongelma, kun joku puhuu sulle töissä ystävällisesti? Kysyy, että onko huono olo, vaikka on sua alempi ihminen. Kannattaa mennä oikeisiin töihin, niin siellä huudetaan ja haukutaan. Sitten tuo ei tunnu enää missään.
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Ehkä taitava kirjoittaja, mutta ylimielinen.
Kahden kerroksen väestä se yläkerrassa asuva, olevinaan perempi immeinen.
Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan mulla näimmä käytännön vinkki. Miesystävä, tarvittaessa keksitty sellainen. Mainitset suhteen luontevasti ja usein. Ettei ois tänäänkin tuonut sulle kukkia ja huomenna varmaan pitsalle.
Ja miten tuo auttaisi? Olen ihan onnellisesti ja julkisesti naimisissa, kuten se tomeraksi mainittu naisohjaajakin.
Ei tuon juopon lähestyminen ole mitään flirttailua, kyllähän se nyt itsekin tajuaa ettei 60-vuotiaalla syrjäytyneellä kaljamahaisella kääkällä ole mahdollisuuksia 15 vuotta nuorempiin varattuihin naisiin, joilla on elämänhallinta kunnossa (kyllä, jopa minulla, olen vain fyysisesti sairas.)
Toki tuosta sen seurankipeydestä aistii sen, että on niin ihana päästä juttelemaan naisten kanssa, koska niihin ei varmasti ole mitään kontaktia nykyelämässään (aiemmin on ollut, sillä on käsittääkseni lapsikin). Muttei siinä silti mitään "sillä tavalla" lähentelevää ole. Jos olisikin, tilanne olisi paljon helpompi.
Ja olen kyllä tuonut mieheni olemassaolon esiin. Jopa hiukan ilkeällä tavalla: katsoin tarpeelliseksi paljastaa mieheni ammatin tehdäkseni selväksi, että vaikka asumme lähekkäin ja käymme samassa kuntouttavassa, olemme silti "kahden kerroksen väkeä", ja minä asun siellä yläkerrassa. Ei vaikuttanut mitään.
-ap-
Tuohon lihavoituun en luottaisi. Minuun on kolmekymppisestä lähtien iskenyt silmänsä juuri tuonikäiset kääkät. Se, ettei keskustelussa ole varsinaisesti mitään flirttailua tai lähentelyä, ei sekään kerro vielä mitään. Minua on yksi sinnikäs tyyppi pyytänyt useamman kerran treffeille, tietysti "ihan vain kaveripohjalta, heh heh".
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Jos sairastuu kuka tahansa voi joutua kuntouttavaan työtoimintaan. Meininki on juuri tuollaista että tervepäisillä alkaa se psyykkinen hyvinvointikin sitten vakavasti kärsiä. Ja voisin kuvitella että myös suht täystolkku masentunut/ahdistunut vain masentuu ja ahdistuu lisää sairaista ihmisistä ympärillään ja kaikesta mihinkäänviemättömästä askartelupuuhastelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä, miksi ohjaajien arviot käytöksestäsi merkitsevät sinulle yhtään mitään? Kuntouttavan arvioita ei todellakaan käytetä työnhaussa ja työkkärin kannalta on vain hyvä, että tietävät miten ns. kuntoutus toimii (eli ei toimi). Ohjaajat ovat sitä paitsi usein itse entisiä kuntoutettavia, joilla ei ole pätevyyttä arvioida toisten käytöstä.
Joten anna mennä vaan, kerro, että miehen käytös häiritsee. Ensin ohjaajalle, ja jos ei mikään muutu, niin suoraan työkkäriin. Muista, että kuntouttava työtoiminta on palvelu ja sinä olet asiakas. Ei mitä tahansa pidä sietää.
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Fiksu?
Eriarvoinen paremminkin. Näkee ihmiset eriavoisena ja itsensä parempana.
Kuitenkin käy itsekin kuntouttavassa ja on samaa osastoa tämän tuttavallisen kuntoutettavan "mieshäirikön" kanssa. Tuosta on silloin fiksuus kaukana, kun ei ymmärrä omaa paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuisit, jos vetäisit äijjälle kunnon raget? Suuttuisit kunnolla? Noi miehet nimittäin laskee sen varaan, että kiltit naiset ei suutu. Ne on myös sosiaalisesti älykkäitä ja herkkävaistoisia, ei ne mee sellaisten naisten kimppuun, jotka käy takaisin. Eli tajuavat mitä tekevät.
Mitä ohjaajat vois tehdä? Raportoida jonnekin, ja sun tuet menee? Jos et kerrran oo kuntoutumassa oikeesti työkykyiseksi...?
Minä nimenomaan pelkään sitä, että sokka lähtee irti. Minä en ole mikään erityisen kiltti ihminen, pohjimmiltani, ja saan toisinaan aivan hirvittäviä raivonpuuskia. Pahinta siinä on, että supervoimani on tietää, mikä on ihmisten heikoin kohta, ja iskeä siihen armottomasti, ilmeettömällä monotonisella äänellä. Ihmiset pelästyvät hirveästi noita tasaisella äänellä ladeltuja kauheuksia, pelkään sitä itsekin ja yritän siksi välttää kaikin keinoin. Huutaminen ja esineiden heittely ei ole mitään siihen verrattuna.
Ei sen muuten niin väliä olisikaan, mutta onko sinulla mitään käsitystä siitä, millaisia jälkipuinteja ihmiset haluavat käydä tuollaisen jälkeen? No, parhaimmissa tapauksissa tuollaisella berserkkiraivolla saa sen ihmisen häädettyä lopullisesti, kerralla. Mutta jos tilanne on sellainen, että sen kanssa on pakko vielä vuorovaikuttaa -voi elämä sitä diskuteeraamista. Varsinkin jos lähimailla on joku sosiaalialan tyyppi. Niillä on kauhea tarve saada asiat puhuttua selviksi, vaikka minun puoleltani tuollaisen jälkeen ei ole enää mitään puhuttavaa.
Huoh, toivottavasti kukaan tuttu ei lue tätä ketjua ja tunnista. Kuulostan viesti viestiltä kajahtaneemmalta. Mutta olen kuitenkin saanut paljon hyviä vinkkejä ja tämäkin viesti oli hyödyllinen muistuttaja siitä, että en saa päästää tilannetta siihen pisteeseen, että kuppini menee nurin.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Ehkä taitava kirjoittaja, mutta ylimielinen.
Kahden kerroksen väestä se yläkerrassa asuva, olevinaan perempi immeinen.
Huoh.
Mitkähän ne sun diagnoosit mahtaa olla..?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?
Ehkä taitava kirjoittaja, mutta ylimielinen.
Kahden kerroksen väestä se yläkerrassa asuva, olevinaan perempi immeinen.
Huoh.
Oletko koskaan kuullut ironiasta?
Tämä on muuten varmaan vauviksen ainoa ketju, jossa aloittajaa on haukuttu näinkin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Nuo paikat on ihan painajaisia. Useamman kerran kuulin miten ohjaajat jauhoivat pskaa kestä milloinkin. Todella tympääntyneen oloisia työntekijöitä.
Kuitenkin aloittaja käy siellä.
Omaa tasoa olevassa kuntouksessa, jossa kaikki on samalla viivalla/tasolla ja sitten aloittaja kuvittelee olevansa jotain parempaa.
Mene AP itseesi.
Kiitos
Olet selvästi keskivertoa taitavampi kirjoittaja, käytät rikasta kieltä ja kielikuvia, jollaiset ei ole ihan jokaisen hyppysissä. Sen lisäksi sinusta välittyy kuva vähintään keskivertoälykkäänä ihmisenä. Enemmän kuin aloituksen ongelmaa, pohdin, mitä ihmettä sinä teet kuntouttavassa työtoiminnassa tuollaisten vuosikaudet siellä roikkuneiden nestoreiden ja leipiintyneiden ritvojen seurassa? Eikö tällä yhteiskunnalla todella ole muuta paikkaa sunlaiselle fiksulle tyypille?