Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Liian tuttavallinen kanssakuntoutuja kuntouttavassa työtoiminnassa, neuvoja?

Vierailija
31.03.2023 |

Kuten otsikko antaa ymmärtää, käyn kuntouttavassa työtoiminnassa. Olen yrittänyt suhtautua siihen kuten työssäkäyntiin, eli pidän ihmisiin sellaiset kohteliaat ja ystävälliset, mutta kuitenkin tietyllä etäisyydellä olevat välit.

Valitettavasti siellä on yksi miespuolinen kuntoutuja, joka ei ihan ymmärrä. Hän on kovin juttelevainen kaikille, häärii koko ajan yhden naispuolisen ohjaajan ympärillä, pukkaa tätä nyrkillä käsivarteen korostaakseen vitsejään ym.

Minut, uuden kuntoutujan, hän kuntoutujaseniori on päättänyt ottaa siipiensä suojaan. Varsinkin kun kävi ilmi, että olemme olleet joskus samalla työnantajalla (toki eri aikoina). Tämähän on varsinaista aseveljeyttä, joten alvariinsa täytyy käydä kysymyssä mitä mieltä minä olen ja miten voin.

Erityisen kiusallista on, että jos olen käynyt välillä lepäämässä ohjaajan toimiston sohvalla, tämä tulee aina jälkeenpäin kysymään, että "joko sun huono olo meni ohi?" Minusta tuossa kohtaa olisi tahdikasta teeskennellä, että mitään ei tapahtunut, en nimittäin erityisesti nauti siitä, että joudun koko ajan viestimään heikkoutta muille ja menemään lepäämään.

Ja jos käyn vaikka pihalla tai olen keittiötä siivoamassa ja taas tulen näkyviin, tämä huolestuneena kyselemään, että onko sulla taas huono olo?

Toistaiseksi olen vastannut etäisen kohteliaasti siihen, mitä kysytään, mutta en tiedä miten pitkään voin sietää tuota. Kukaan muu ei kysele mitään, koska ymmärtävät että en tahdo huomiota sille, että olen sairas.

Saattaa toki olla, että ylireagoinkin, mutta minulla on todella huonoja kokemuksia tuon miehen kaltaisista ihmisistä. Parikin kertaa on käynyt niin, että joku random sekakäyttäjä koirapuistossa päättää ruveta yksipuolisella sopimuksella ystäväkseni, vaikka minä olen osoittanut pelkkää etäistä peruskohteliaisuutta. Olen jonkinlainen pulsu-, mummo- ja juoppomagneetti. Erityisen hankalaa on, jos sellainen ihminen sitten asuu lähelläsi, kuten tuokin mies. Luojan kiitos en joudu kulkemaan bussilla, yhteiset bussimatkat olisivat jo yhtä helvettiä.

Kuinka toivoisinkaan, että ihmiset vielä teitittelisivät toisiaan! Silloin on voinut itse päättää, koska päästää ihmiset lähemmäksi vai pitääkö ne aina käsivarren mitan päässä. Minusta on luonnotonta, että ihminen jonka kanssa olen sattunut olemaan nelisen kertaa samassa kuntouttavassa käyttäytyy kuin tuntisimme toisemme hyvinkin ja olisimme ihan ystäviä.

Kommentit (165)

Vierailija
21/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa hankalan kuuloinen ukko :/ Ehkä itse vain olisin niin viileä kuin mahdollista, ei yhtään ylimääräistä sanaa ja mahdollisimman suljettu kehonkieli. Eli älä katso päin, käännä vain selkää tai kylkeä ja keskity muuhun tekemiseen ym. Liian vihamielinen ei varmaan kuitenkaan kantsi olla ettei se provosoi rajatonta urpoa vielä enemmän. Eli niinkuin sanot, kaikki huomio on tuollaiselle palkinto ja yllykke, parasta olla niin epäkiinnostava ja epäkommunikoiva kuin mahdollista.

Vierailija
22/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiltinnäköisenä tyttönä ymmärrän tuon täysin.

Valtettavaa sanoa, mutta toimintakykyäni heikentävä sairauteni ei näy muille ulospäin ja olen sitten kai niin helpostilähestyttävän oloinen että vedän 'ihmettelijöitä' puoleeni.

Kolme kuntouttavaa jaksoa olen käynyt läpi ja jokaisessa (eri paikoissa) päätynyt ennemmin tai myöhemmin ....miten sen nyt muotoilisi korrektisti... neuroepätyypillisten kanssakuntoutujien avustajaksi. En saa itse mitään tehtyä kun yhtä pitää neuvoa kahvin keittämisessä ja uunin käyttämisessä, toiselle etsiä ohjaajien puhelinnumeroita ja yhdelle opettaa suomenkieltä.

Olen kai vaan niin mukamasluonteva kun en osaa kieltäytyä auttamasta asioissa jotka eivät itselleni kuuluisi tippaakaan ja oikeat palkkaa saavat ohjaajat juovatkin mieluiten toimistossaan kahvia ja palaveeraavat kun minä perehdyttelen ja vahdin työkalujen käyttöä - vaikka olen itse siinä pisteessä (ja aika kipumömmöissä kokoajan) etten erota about vasaraa ja puhelinta toisistaan.

Olen niin väsynyt ja ahdistunut ja turhautunut. Eritoten itseeni ja siihen että taas jälleen kerran toimin kynnysmattona saamatta muuta kuin haisevan 9e/pv.

Aaaargh ohjaajat, tehkää työnne!

Hitot, onkohan tämä yleistäkin? Ap ja sinä ja minä. Minä olen jopa suljetulla osastolla (olen siis mt-ongelmainen) huomannut olevani apuhoitajan asemassa. Omaiset luuli minua hoitajaksi, muut potilaat alkoi hakea minulta tukea.

Sama joka helvetin ikisessä vertaistukiryhmässä ja kuntouttavassa.

Osa ongelmaa on tietysti ohjaajien kädettömyys. Minä olen määrätietoinen ja organisointikykyinen ja tehokas ihminen, valitettavasti vaan satun olemaan myös entinen hullu. Mutta noin periaatteessa pystyisin tekemään ne ohjaajien työt vaikka juovuksissa.

Välillä tuntuu, että ei olisi kannattanut parantua. 10 v masennus- ja ahdistuneisuusputken jälkeen en tietenkään ole työkykyinen, koska kaikenlaista uupumusoireilua on vielä, vaikka mieliala onkin ok. Kukaan tuskin myöskään palkkaisi minua ja isoa aukkoa cv:ssäni, ja ainoa mitä yhteiskunnalla on tarjota, on tuo kuntouttava, joka ajaa masennukseen ja apatiaan nekin, jotka eivät siellä valmiiksi ole.

Joku jo ihmettelikin, miten ne vetäjät kestää? Denialin voimalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tämä Uudellamaalla?

Vierailija
24/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi kyse on tuon tyypin ominaisesta käyttäytymisestä, jos hänellä on vastaavia ongelmia myös ohjaajien kanssa. Siinä mielessä olet vain yksi käytöksen kohteista, etkä varsinaisesti yksittäinen maalitaulu. 

Olisiko sinun mahdollista puhua tuosta ohjaajille, että et ainakaan joutuisi suoraan tekemään hänen kanssaan hommia? Vaikuttaa siltä, että tyypin käytös on yleisemmin tiedossa, niin se ei välttämättä olisi liian suuri ongelma. Olisiko jopa mahdollista valita päivät sen mukaan, että sinä menet päivänä, jolloin hän ei ole siellä? Jos siis käyt vain kerran viikossa.

Mies käy joka päivä, koska ilmeisesti viihtyy.

Periaatteessa me teemme töitä eri osastoilla. Miehet puutyöverstaalla, naiset käsityöpuolella. (Toki kaikki saisi tehdä kaikkea jos tahtoo, mutta näin jengi vapaasta tahdostaan jakautuu.) Muita miehiä ei juuri edes näe, mitä nyt sen verran että lompsivat tupakalle käsityöpuolen läpi tai keittiöön syömään. Eikä tämä varmaan sen useammin siitä läpi kulje, mutta jää aina juttelemaan -molempiin suuntiin.

Luulen, että minun on parasta varovasti ohjaajien kanssa tästä puhua. Varovasti siksi, että ne eivät innostu tekemään tästä istutaan yhdessä pöydän ääreen selvittämään asia -spektaakkelia. Minä kärsisin siitä suunnattomasti, juoppo nauttisi.

Hän nimittäin toisella tapaamiskerralla tuli kertomaan minulle, "sä asut mäen päällä ja mä alla" (oli katsonut, missä jäin bussista pois ja mihin lähdin kävelemään) ja "huomasin sut kyllä bussipysäkillä kun viimeksi lähdit kotiin, mutta näytit siltä että halusit olla omissa oloissasi niin ajattelin, että en tule juttelemaan". Selvästi hyvin tyytyväisenä itseensä, kun hän oli niin hienotunteinen. Kaikki tuontapaisia ihmisiä ennen tavanneet tietävät, millaisia red flageja tuollaiset lausahdukset ovat.

 Aloin varotoimenpiteenä kulkea pyörällä... Aika raikasta on ollut, mutta sopii ainakin kiittää juoppoa siitä, että saan liikuntaa ja raitista ilmaa.

ap

Vierailija
25/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on kyllä silmiä avaava ketju tällaiselle joka ei ole (ainakaan vielä) ollut tekemisissä kuntouttavan työtoiminnan kanssa. Pätkätyöttömänä oon kyllä ollut ja jo siinä tulee sellainen olo että tässä systeemissä olis aika hitosti paljon korjattavaa. Ja säästettävää, tai ainakin varojen järkevämpää kohdentamista.

Tsemppiä teille jotka joudutte osallistumaan moiseen teatteriin!

Vierailija
26/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten autisti tuossa tilanteessa toimisi? Sanoisi ihan suoraan, että käytös ahdistaa. Sanoisin myös ohjaajalle, mikä tosin voi olla riski että asettuu sen miehen puolelle. 

Hyvä kysymys. Minulla on yksi naisassi ystävänä, ja se todennäköisesti vain sulkisi miehen täysin tajuntansa ulkopuolelle. Olen nähnyt ystäväni tekevän noin persona non gratoille, hyvin pelottavaa. Ne vaan lakkaa olemasta sille.

Noinkaan en kuitenkaan voi tehdä, koska, kuten sanottu, käytöstämme vahditaan. Esimerkki: tällä viikolla yksi nainen tuli hyvin myöhässä paikalle. Olin jo aloittanut "työni", ja tein sitä keskittyneesti. Tämä myöhästyjä kulki ohitseni ja sanoi huomenta, mihin minä vastasin kyllä, mutta vähän hiljaa ja mumisten koska keskityin tekemiseeni.

Yksi ohjaaja sitten kailottamaan, että "Ritva se on niin keskittynyt, ettei huomaa edes tervehtiä, hahhahhaa!". Sanoin, että tervehdin kyllä, mutta hiljaa. Erikoista on, että minun "hiljaisesta äänestäni" on parikin eri ohjaaja huomauttaan kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun joku on pitänyt ääntäni liian hiljaisena! Jopa puolikuuro isäni kuulee aivan hyvin mitä puhun ainakin silloin kun sattuu haluamaan.

Hieman ot, mutta koska ohjaajilla on liian vähän tekemistä, ne selvästi oikein hakemalla hakevat jotain, mihin voisivat tarttua. Asiakkaiden välien selvittely olisi niiden sosionominsieluille taivaan mannaa. Joten ei kannata ohjaajallekaan sanoa, koska taas kerran tilanne vaan eskaloituisi ja juoppo saisi haluamaansa huomiota.

Minä haluaisin vaan tehdä rauhassa työtäni. Tiedättehän, kuten töissä on tapana.

Kuten sanottu, sketsisarjaa tuo on alusta loppuun. Siihen täytyy osata suhtautua ilmaisena viihteenä.

ap

Kuulostaa tosi sairaalta ihan alusta loppuun tuo asetelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisikohan hyvä, jos aloittaisin keskustelun sen ohjaajan kanssa, jota tämä mies eniten lähestyy? Kun se on taas käynyt pukkaamassa käsivarteen tomeraa naista, kysyisin, että eikö sua kiusaa tuon Jorman tuttavallisuus?

Vai kuulostaako tuo avaus vaan siltä, että haluan juoruilla ja puhua pahaa selän takana?

ap

Vierailija
28/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä teille jotka joudutte osallistumaan moiseen teatteriin!

Sinne ei ole pakko mennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan mulla näimmä käytännön vinkki. Miesystävä, tarvittaessa keksitty sellainen. Mainitset suhteen luontevasti ja usein. Ettei ois tänäänkin tuonut sulle kukkia ja huomenna varmaan pitsalle.

Vierailija
30/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pystytkö löytämään tyypin somesta tai sen puh.nron? Koska hyvä vaihtoehto olisi kirjoittaa sellainen viesti (tietenkin pre paidista jos puhelimella laitat viestiä) missä kerrot ja kuvailet kuinka ahdistavaa ja paskaa käytöksensä on, ja käsket tyypin pysyä kaukana sinusta tai muutoin sun on vietävä asia eteenpäin. Viestistä sen verran asiallinen ja hyvä ettei haittaa jos joku muu näkisi sen (ja tuskin näkisi, koska tyyppi nolostuu ja säikähtää jos vaan osaat kirjoittaa ja käsitellä tuollaisia sekoja.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/165 |

Tuohan se onkin tosi terve ja toimiva malli. Ensin stalkata itse ja antaa sitten kanava henkilökohtaisille yhteydenotoille. Ihan 5/5.

Vierailija
32/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan hyvä, jos aloittaisin keskustelun sen ohjaajan kanssa, jota tämä mies eniten lähestyy? Kun se on taas käynyt pukkaamassa käsivarteen tomeraa naista, kysyisin, että eikö sua kiusaa tuon Jorman tuttavallisuus?

Vai kuulostaako tuo avaus vaan siltä, että haluan juoruilla ja puhua pahaa selän takana?

ap

Ei kuulosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten autisti tuossa tilanteessa toimisi? Sanoisi ihan suoraan, että käytös ahdistaa. Sanoisin myös ohjaajalle, mikä tosin voi olla riski että asettuu sen miehen puolelle. 

Hyvä kysymys. Minulla on yksi naisassi ystävänä, ja se todennäköisesti vain sulkisi miehen täysin tajuntansa ulkopuolelle. Olen nähnyt ystäväni tekevän noin persona non gratoille, hyvin pelottavaa. Ne vaan lakkaa olemasta sille.

Noinkaan en kuitenkaan voi tehdä, koska, kuten sanottu, käytöstämme vahditaan. Esimerkki: tällä viikolla yksi nainen tuli hyvin myöhässä paikalle. Olin jo aloittanut "työni", ja tein sitä keskittyneesti. Tämä myöhästyjä kulki ohitseni ja sanoi huomenta, mihin minä vastasin kyllä, mutta vähän hiljaa ja mumisten koska keskityin tekemiseeni.

Yksi ohjaaja sitten kailottamaan, että "Ritva se on niin keskittynyt, ettei huomaa edes tervehtiä, hahhahhaa!". Sanoin, että tervehdin kyllä, mutta hiljaa. Erikoista on, että minun "hiljaisesta äänestäni" on parikin eri ohjaaja huomauttaan kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun joku on pitänyt ääntäni liian hiljaisena! Jopa puolikuuro isäni kuulee aivan hyvin mitä puhun ainakin silloin kun sattuu haluamaan.

Hieman ot, mutta koska ohjaajilla on liian vähän tekemistä, ne selvästi oikein hakemalla hakevat jotain, mihin voisivat tarttua. Asiakkaiden välien selvittely olisi niiden sosionominsieluille taivaan mannaa. Joten ei kannata ohjaajallekaan sanoa, koska taas kerran tilanne vaan eskaloituisi ja juoppo saisi haluamaansa huomiota.

Minä haluaisin vaan tehdä rauhassa työtäni. Tiedättehän, kuten töissä on tapana.

Kuten sanottu, sketsisarjaa tuo on alusta loppuun. Siihen täytyy osata suhtautua ilmaisena viihteenä.

ap

Kuulostaa tosi sairaalta ihan alusta loppuun tuo asetelma.

Tämä. Ohjaajiin en tukeutuisi.

Vierailija
34/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö löytämään tyypin somesta tai sen puh.nron? Koska hyvä vaihtoehto olisi kirjoittaa sellainen viesti (tietenkin pre paidista jos puhelimella laitat viestiä) missä kerrot ja kuvailet kuinka ahdistavaa ja paskaa käytöksensä on, ja käsket tyypin pysyä kaukana sinusta tai muutoin sun on vietävä asia eteenpäin. Viestistä sen verran asiallinen ja hyvä ettei haittaa jos joku muu näkisi sen (ja tuskin näkisi, koska tyyppi nolostuu ja säikähtää jos vaan osaat kirjoittaa ja käsitellä tuollaisia sekoja.)

Tuohan se onkin tosi terve ja toimiva malli. Ensin stalkata itse ja antaa sitten kanava henkilökohtaisille yhteydenotoille. Ihan 5/5.

Höpö höpö. Eikä tietenkään mitään kanavaa henkilökohtaisille yhteydenotoille, miksi väität tuollaista? Etkä ole tainnut joutua hullujen kanssa koskaan tekemisiin, joskus on laitettava ns. kova kovaa vastaan kun normaalien ihmisten pelisäännöt eivät toimi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai karmeaa. Toi kuntouttava kuulostaa painajaiselta. Tarkkailevat teitä ja tekevät merkintöjä käytöksestänne? Mun mielenterveys ei kestäisi tuollaista yhtään. Mielummin ottaisin vaikka ikikarenssin.

Vierailija
36/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi kamala, siis hyi hyi hyi! Olen ihan äärimmäinen introvertti, en voi sietää sitä, kun joku heittäytyy liian tuttavalliseksi. Alkaa hermoja kiristää ihan kunnolla, jos joudun olemaan ihmisten kanssa liian pitkään tekemisissä. Kun olin aspa töissä tarvitsin sen pari päivää, ilman yhtään ihmistä missään lähellä ja hiljaisuutta siitä palautumiseen. Inhoan tuommoisia iilimatoihmisiä, jotka liimaantuu iholle yyyh.

Vierailija
37/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai karmeaa. Toi kuntouttava kuulostaa painajaiselta. Tarkkailevat teitä ja tekevät merkintöjä käytöksestänne? Mun mielenterveys ei kestäisi tuollaista yhtään. Mielummin ottaisin vaikka ikikarenssin.

Samaa mietin. Eihän siellä uskaltaisi hetkeäkään olla rauhassa, kun joutuisi koko ajan miettimään, että kuka sinua nyt tarkkailee ja mistä.

Vierailija
38/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välttelet parhaasi mukaan.

Vierailija
39/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina kun mies lähestyy, ota kasvoillesi sellainen utuinen ilme ja tuijota tyhjin silmin jonnekin miehen taakse, vähän yläviistoon. Sitten kun hän alkaa puhua, sano vähän oudolla, mutta kuitenkin suht ystävällisellä äänellä "Niin... niin..." noin viiden sekunnin välein. Suunnilleen viidennen "niinnin" jälkeen ala lipua etäisen näköisenä siihen suuntaan, johon ensin katselit, äläkä kiinnitä mieheen enää huomiota. Jos hän seuraa, mene vessaan.

Toista tämä noin 3/4:llä niistä kerroista kun mies lähestyy sinua. Sitten 1/4 kerra:lla olet ihan tavallinen ja ystävällinen. Jos mies tai joku muu huomauttaa asiasta jotain, ohita asia naurahduksella "Jaa oon tainnut olla vähän hajamielinen, hehheh!" ja jatka samaa rataa.

Vierailija
40/165 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiltinnäköisenä tyttönä ymmärrän tuon täysin.

Valtettavaa sanoa, mutta toimintakykyäni heikentävä sairauteni ei näy muille ulospäin ja olen sitten kai niin helpostilähestyttävän oloinen että vedän 'ihmettelijöitä' puoleeni.

Kolme kuntouttavaa jaksoa olen käynyt läpi ja jokaisessa (eri paikoissa) päätynyt ennemmin tai myöhemmin ....miten sen nyt muotoilisi korrektisti... neuroepätyypillisten kanssakuntoutujien avustajaksi. En saa itse mitään tehtyä kun yhtä pitää neuvoa kahvin keittämisessä ja uunin käyttämisessä, toiselle etsiä ohjaajien puhelinnumeroita ja yhdelle opettaa suomenkieltä.

Olen kai vaan niin mukamasluonteva kun en osaa kieltäytyä auttamasta asioissa jotka eivät itselleni kuuluisi tippaakaan ja oikeat palkkaa saavat ohjaajat juovatkin mieluiten toimistossaan kahvia ja palaveeraavat kun minä perehdyttelen ja vahdin työkalujen käyttöä - vaikka olen itse siinä pisteessä (ja aika kipumömmöissä kokoajan) etten erota about vasaraa ja puhelinta toisistaan.

Olen niin väsynyt ja ahdistunut ja turhautunut. Eritoten itseeni ja siihen että taas jälleen kerran toimin kynnysmattona saamatta muuta kuin haisevan 9e/pv.

Aaaargh ohjaajat, tehkää työnne!

Miksi oikeasti suostut olemaan kynnysmattona, kun itse vielä tiedostat sen ? Ei ihme jos väsyt ja ahdistut. Oma elämäsi menee hukkaan, kun mielistelet siellä muita. Itse ainakin laittaisin kantelun aluehallintovirastoon tuollaisesta toiminnasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kaksi