Mitä vaihtoehtoja on Asperger-nuorella, joka ei pysty opiskelemaan tai tekemään töitä?
22v asuu edelleen kotona. Pääsi yliopistoon opiskelemaan lukion jälkeen, mutta opiskelusta ei tullut mitään. Joistain kursseista sai täysiä vitosia, joistain pääsi ihan hilkulla läpi. Kaikki kirjoittaminen oli tuskaista. Ei ystävystynyt kenenkään kanssa, ryhmätyöt menivät lähinnä itkemiseksi ja paniikkikohtauksiksi. Muutostilanteet (esim. luokkatilan vaihdos) sai niin tolaltaan, että lähti kotiin.
Fiksu ja älykäs ihminen, muttei oikein pysty ilman vahvaa ohjausta mihinkään ja sosiaalisten tilanteiden hoitaminen on lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Työpaikkoihin vaaditaan koulutus, mutta koulutuksen loppuun saattaminen on todella vaikeaa.
Tuntuu kurjalta, ettei tällaista nuorta saada yhteiskuntaan mukaan mitenkään. On käynyt Kelan kustantamissa kuntoutuksissa jo (Nuotti ja Oma väylä).
Koska on jo suorittanut lukion, joten ei toisen asteen tutkinnon suorittaneena voi hakea samaan aikaan ammattikouluun muiden peruskoulun suorittaneiden kanssa ja aikuisopiskelijakiintiöt ovat pienet. On hakenut myös suorittavaa työtä esim. Postista, mutta haastattelut eivät johda mihinkään.
Tähänkö jää elämä? Onko työkyvyttömyyseläke ainut vaihtoehto?
Vaikka tämä onkin tällainen vitsipalsta, toivoisin oikeasti asiallisia vastauksia.
Kommentit (172)
Asian tunteva avustaja mukaan työhaastatteluun. Voisi kertoa haasteet ja vahvuudet.
Onko nuori eläinrakas? Sosiaalisen tuen avustajakoira voisi auttaa monessa asiassa. Vähentäisi stressiä sosiaalisissa tilanteissa.
Kuulostaa siltä, että nuori tarvitsisi myös psykologista apua ja tukea.
Voihan silti hakea normaalissa haussa ammattiopintoihin, vaikka onkin suorittanut lukion. Lukio-opintoja saa hyväksiluettua ja opinnot saa suoritettua nopeammin.
Joissain oppilaitoksissa on omia ryhmiä tukea tarvitseville, esim. Liviassa puutarha-alan opinnoissa.
Oppisopimusopiskelu voisi olla vaihtoehto myös.
Vierailija kirjoitti:
Kuntouttava työtoiminta.
Tämähän se. Asperger-diagnoosi ei ole sairauslomaperuste jolloin on lähes mahdoton saada eläkettäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei äshburger ole mikään syy olla osallistumatta yhteiskuntaan. Olette vain yrittäneet liian hienoja töitä ja koulutuksia. Kannattaa aloittaa esimerkiksi mainosten jakajana, niihin hommiin on helppoa päästä. Kun se sujuu, niin sitten voi kokeilla jotain muuta, mitä tehdä. Tässä näkee sen, mitä tapahtuu, kun Äshburgereita paapotaan liikaa. Teidänkin tapaus olisi tarvinnut kurileiriä, eikä mitään pelkkää ohjausta ja muuta paapomista.
Juuri näin. Jokainen pystyy johonkin, kun ei vaadita liikoja.
Näin moni tuntuu ajattelevan, kunhan ei itse joudu siitä "jostakin" tessin mukaista työsopimusta kirjoittamaan ja palkkaa maksamaan.
Ei itsenäiseen elämään opi, jos asutaan kotona ja vanhemmat hoitavat kaiken. Toki usein näissä tapauksissa vanhemmat (yleensä äiti) hoitavat lapsensa asiat myös siellä ensiasunnossa, jonne ammattilaiset kehottavat hänet tukemaan niin että normaali aikuiselämä voisi alkaa tai sitä edes voisi harjoitella.
Nuorella voi olla nepsy-ongelmia, mutta yhtä iso ongelma on jo nuoresta asti tapahtunut lapsen ns. sitominen. Häntä on pidetty erityisenä, häneltä ei ole odotettu samoja normaaleja asioita kuin muilta (perheessä voi olla muitakin lapsia), vaan liiallisella avun antamisella on luotu lapselle ajatus siitä, että hän ei pysty eikä osaa. Sitä on vaikea purkaa, vanhempi ei malta pysyä poissa lapsen asunnolta siivoamasta, hän ei malta antaa lapsen hoitaa omia asioitaan, vaan sekaantuu ja hoitaa asioita, vaikka hän olisi saanut kuulla, että se ei ole lapselle hyväksi. "Lapsi" voi olla kolmekymppinenkin tai vanhempi. Siinä vaiheessa lapsi on jo yleensä luonut passiivis-aggressiivisen suhteen vanhempaansa eli on jämähtänyt teinin käytökseen, missä kiukutellaan ja toisaalta vedotaan sääliin ja ajatus itsensä vahingoittamisesta on myös mukana. Lapsi voi vihjata sillä ja vanhempi pelkää sitä ja auttaa lastaan esim. häädön pelossa ("Pakkohan minun on siivota, tai se saa häädön ja muuttaa takaisin kotiin tai joutuu kadulle")
Nyt on viimeinen hetki hakea apua omaan vanhemmuuteen, että lapsi pääsee itsenäistymään. Se on vanhemmalle oikeasti iso prosessi. Nuorella on oma prosessinsa, kun hän pyristelee eroon kielteisestä minäkuvastaan ja opettelee hoitamaan asioitaan itse. Nepsy-ongelmat ovat valitettavan usein luoneet näitä leimoja, jotka edesauttavat syrjäytymistä.
Olen alan ammattilainen. Sori suorasanaisuuteni, mutta olen nähnyt näitä aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei itsenäiseen elämään opi, jos asutaan kotona ja vanhemmat hoitavat kaiken. Toki usein näissä tapauksissa vanhemmat (yleensä äiti) hoitavat lapsensa asiat myös siellä ensiasunnossa, jonne ammattilaiset kehottavat hänet tukemaan niin että normaali aikuiselämä voisi alkaa tai sitä edes voisi harjoitella.
Nuorella voi olla nepsy-ongelmia, mutta yhtä iso ongelma on jo nuoresta asti tapahtunut lapsen ns. sitominen. Häntä on pidetty erityisenä, häneltä ei ole odotettu samoja normaaleja asioita kuin muilta (perheessä voi olla muitakin lapsia), vaan liiallisella avun antamisella on luotu lapselle ajatus siitä, että hän ei pysty eikä osaa. Sitä on vaikea purkaa, vanhempi ei malta pysyä poissa lapsen asunnolta siivoamasta, hän ei malta antaa lapsen hoitaa omia asioitaan, vaan sekaantuu ja hoitaa asioita, vaikka hän olisi saanut kuulla, että se ei ole lapselle hyväksi. "Lapsi" voi olla kolmekymppinenkin tai vanhempi. Siinä vaiheessa la
No ei kai nyt noin ennakkoluuloinen ja tietämätön VOI olla alan ammattilainen. Jotain rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei itsenäiseen elämään opi, jos asutaan kotona ja vanhemmat hoitavat kaiken. Toki usein näissä tapauksissa vanhemmat (yleensä äiti) hoitavat lapsensa asiat myös siellä ensiasunnossa, jonne ammattilaiset kehottavat hänet tukemaan niin että normaali aikuiselämä voisi alkaa tai sitä edes voisi harjoitella.
Nuorella voi olla nepsy-ongelmia, mutta yhtä iso ongelma on jo nuoresta asti tapahtunut lapsen ns. sitominen. Häntä on pidetty erityisenä, häneltä ei ole odotettu samoja normaaleja asioita kuin muilta (perheessä voi olla muitakin lapsia), vaan liiallisella avun antamisella on luotu lapselle ajatus siitä, että hän ei pysty eikä osaa. Sitä on vaikea purkaa, vanhempi ei malta pysyä poissa lapsen asunnolta siivoamasta, hän ei malta antaa lapsen hoitaa omia asioitaan, vaan sekaantuu ja hoitaa asioita, vaikka hän olisi saanut kuulla, että se ei ole lapselle hyväksi. "Lapsi" voi olla kolmekymppinenkin tai vanhempi. Siinä vaiheessa la
Tälle tilanne näyttää monesti. Eroperheen äiti sitoo lapsen itseensä ja lapsi ei pääse itsenäistymään. Näille sitten haetaan kissojen ja koirien kanssa diagnooseja ja lääkkeitä. Turvaverkoilla kalastettuja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Miten pärjäsi lapsena sitten koulussa? Oliko autistisille tarkoitetussa koulussa? Olihan peruskoulussa ja lukiossakin ryhmätöitä, miten ne hoidettiin?
Missäpäin maailmaa on autisteille tarkoitettu koulu?
Minun asperger todettiin vasta nuorena aikuisena, eli minut on kasvatettu "normaalisti". Ei ollut auvoisaa, avunpyyntöjäni vähäteltiin ja minua työnnettiin tilanteisiin yksin saatesanoilla "hyvin se menee". Sitten tuli huutia kun ei mennyt. Asioihini puututtiin aikuisenakin ja minun olisi pitänyt hyväksyttää heillä kaikki päätökseni ja kaverini. Äidilläni oli mielipide aivan kaikkeen ihan kysymättäkin, tosin hän itse oli koskemattomassa asemassa, olihan hän äiti. Isäni taas kertoi ehdottoman totuuden miten maailma pyörii, mutta ei ikinä lähtenyt pitämään puolia tai tuomaan kodin ulkopuolelle ilmi omia näkemyksiään.
Ja se apu mitä olisin kaivannut? Se, että minun kanssani olisi vain oltu eri tilanteissa vaikka varsinaisen toiminnan suorittaisinkin itse. Ei ole vaikeasta asiasta kysymys, mutta asiaa ikävä kyllä tarkastellaan hyvin usein vain binäärisellä asteikolla täydellisen välinpitämättömyyden ja puolesta tekemisen välillä.
Miten pärjäsi lapsena sitten koulussa? Oliko autistisille tarkoitetussa koulussa? Olihan peruskoulussa ja lukiossakin ryhmätöitä, miten ne hoidettiin?