Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En halua ottaa miehen sukunimeä - mies ei suostu puhumaan vaan murjottaa
28.03.2023 |
Ollaan oltu kihloissa nyt kohta 2 vuotta ja vähitellen alettu miettiä naimisiinmenoa. Eilen tuli puheeksi sukunimiasiat kunnolla ekaa kertaa, mulle on aina ollut itsestään selvä asia, että vaikka menisin naimisiin, en muuta omaa nimeäni (nimi on iso osa mun identiteettiä ja aika kauniskin sellaisenaan). Miehelle tämä oli olevinaan jonkinlainen shokki, hänestä kuulemma naisen täytyy ottaa hänen sukunimensä tai ainakin yhdistelmänimi. Kun sanoin ja yritin selittää, että en halua, koki sen jonkinlaisena loukkauksena ja nyt epäilee, että en pidä hänen sukunimestään, että siinä muka on se oikea syy. Huoh.
Nyt kun tulin kotiin töistä, mies murjottaa edelleen eikä suostu edes puhumaan asiasta. Olen kyllä tiennyt, että mies on joissain asioissa aika konservatiivinen, mutta en silti kuvitellut, että tällaisesta nyt tulee joku kynnyskysymys avioliitolle, eletään kuitenkin jo 2020-lukua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja jos on, niin miten asia lopulta ratkesi?
Kommentit (190)
Älä mene naimisiin. Miksi edes mennä naimisiin, saat säilyttää itsenäisen naisen aseman ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieshän voi tasa-arvon nimissä elää ilman sormusta.
Vierailija kirjoitti:
Ratkesi siten, etten ottanut miehen nimeä. Kyllä se siihen tottui. Älä anna periksi. Jos tämä on hänelle kynnyskysymys, niin minusta se saisi olla sitten sinullekin. Ei nykyaikana naisen tarvitse vaihtaa nimeä. Jos hän haluaa teille saman nimen, vaihtakoon omansa, jos se on hänelle niin tärkeää.
Viimeinkin joku, jolla on kokemusta asiasta eikä vain tarve kuittailla, kiitos!
En todellakaan aio antaa tässä periksi, nimihän se vain on, mutta toisaalta niin paljon enemmänkin. Olen toiveikas, että mies tuon puuskansa jälkeen vielä järkiintyy, mutta nyt oli pakko tulla tänne hieman tuulettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana mies! Tehkää äkkiä lapsi!
Kenen sukunimen se lapsi sitten saa vai tuleeko hänelle yhdistelmänimi tyyliin Korhonen-Lahtela?
Vanhoissa 1800-luvun kirkonkirjoissa nainen piti usein naimisiin mennessä isänsä sukunimen mutta lapsille tuli hänen aviomiehensä sukunimi.
Tietysti miehen. Naisen pitää myös synnyttää ainakin yksi poika jatkamaan miehen nimeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle tulee äidin nimi, jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen. Mitenkään ilman muuta ei tule isän nimi. Minä tein harkintaa ihan sen perusteella, kumpi nimi on esim harvinaisempi tms.
Eikö se vähennä miehen kiinnostusta olla isä, jos lapsilla ei ole hänen sukunimeään?
huono rölläys 0/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana mies! Tehkää äkkiä lapsi!
Kenen sukunimen se lapsi sitten saa vai tuleeko hänelle yhdistelmänimi tyyliin Korhonen-Lahtela?
Vanhoissa 1800-luvun kirkonkirjoissa nainen piti usein naimisiin mennessä isänsä sukunimen mutta lapsille tuli hänen aviomiehensä sukunimi.
Tietysti miehen. Naisen pitää myös synnyttää ainakin yksi poika jatkamaan miehen nimeä.
0,05/5
Vierailija kirjoitti:
Mieshän voi tasa-arvon nimissä elää ilman sormusta.
Minulle ihan sama, käyttääkö sormsuta vai ei. Itsekään en voi työn takia sitä jatkuvast sormessa pitää. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vuosikymmen tähän liittyy? Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen on vasta 1900-luvun porvarimuotia, joka apinoitiin yläluokalta.
Haistan tuosta tyylistä provon kyllä.
No ei ole provo. Omat vanhempani ja iso-vanhempani (ja heidänkin vanhempansa) ovat syntyneet 1900-luvulla, ja silloin on naisen ollut pakkokin ottaa vähintään yhdistelmänimi avioituessaan aina vuoteen 1986 asti, kyseessä on siis useamman sukupolven "perinne". Vielä äitinikin oli pakko muuttaa sukunimeään, se nyt kuitenkin oli hänelle ihan itsestään selvää, että ottaa isäni nimen. Tiedän kyllä sukututkimustakin tehneenä, että esim. savossa nainen on vielä 1800-luvulle pitänyt aina oman nimensä, mutta eihän se tähän nyt mitenkään liity eikä tee tästä asiasta mitään provoa. Oma kommenttisi on provo!
1930 tuli voimaan laki jonka mukaan vaimon piti ottaa miehensä sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vuosikymmen tähän liittyy? Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen on vasta 1900-luvun porvarimuotia, joka apinoitiin yläluokalta.
Haistan tuosta tyylistä provon kyllä.
No ei ole provo. Omat vanhempani ja iso-vanhempani (ja heidänkin vanhempansa) ovat syntyneet 1900-luvulla, ja silloin on naisen ollut pakkokin ottaa vähintään yhdistelmänimi avioituessaan aina vuoteen 1986 asti, kyseessä on siis useamman sukupolven "perinne". Vielä äitinikin oli pakko muuttaa sukunimeään, se nyt kuitenkin oli hänelle ihan itsestään selvää, että ottaa isäni nimen. Tiedän kyllä sukututkimustakin tehneenä, että esim. savossa nainen on vielä 1800-luvulle pitänyt aina oman nimensä, mutta eihän se tähän nyt mitenkään liity eikä tee tästä asiasta mitään provoa. Oma kommenttisi on provo!
1930 tuli voimaan laki jonka mukaan vaimon piti ottaa miehensä sukunimi.
Juu, mutta käytännön elämässä nainen on ottanut miehen nimen jo sitä aiemmin valtaosassa Suomea. Näkyy ihan kirkonkirjoissa. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen menossa ensi kesänä naimisiin. Nyt käytössäni on ex-miehen nimi, mutta aion ottaa käyttöön tyttönimeni. Ajatukseni ei saanut aikaan isompaa draamaa.
No voi kyynel. Olisiko pitänyt ja nyt harmittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Sanoin kyllä, että mies on aika konservatiivinen joissain asioissa, eli tietenkin asioista on puhuttu. Juuri tästä ei vain aiemmin ole vielä ollut varsinaisesti puhetta, kun ei ole ollut millään tavalla ajankohtaista. Kummallisia oletuksia sinulla, että olisin muka menossa naimisiin ihmisen kanssa, jota en yhtään tunne. Itse olen todella liberaali ja mieskin pääosin, mutta sitten joissain asioissa hänellä on hieman vanhanaikaisia käsityksiä, eipä ole aiemmin kuitenkaan ollut mikään ongelma minulle, jos haluaa esim. aina maksaa, kun käymme ulkona syömässä.
Kannattaa nyt keskustella paljon lisää, ainakin jos haluat lapsia. Siinä vaiheessa miehen konservatiivisuus tuppaa tulemaan esiin naiselle epämieluisana yllätyksenä jopa silloin, kun tällaisia vastanmerkkejä ei ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
Mikä tässä aloituksessa oli miesvihaa? Aiheutat vain inflaation koko termille, kun laitat sitä sinne minne se ei kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapa, että naiset ottivat miehensä sukunimen, oli olemassa jotain 60-70-vuotta. (alkoi 1900, jotain ja tuliko se uusi sukunimilaki, joskus 80-luvulla)
Siis historiaa ajatellen todella lyhyt aikajana.
Yllättävän monet eivät tätä tiedä.
Ja nyt haluaisin sanoa ap:lle, että jos tuosta se ensimmäinen riita tulee, niin...
noh, itsehän sinä taakkasi valitset.
Höpö, höpö, kaikki nyt jo kauan sitten kuolleet vanhoiksi eläneet olivat miehen sukunimellä. Olet ääliö.
Eihän 1800-luvulla sukunimiä edes ollut. Kansa oli Kaisa Mariantyttäriä tai Juho Antinpoikia. Sukunimeä vaihdettiin myös talon mukaan. Jos asuttiin Rantalassa, oli sukunimi Rantala, ja kun muutettiin Mäkelä-nimiseen taloon, muuttui sukunimikin Mäkeläksi.
Nykyään kaikki on vaan tehty niin vaikeaksi. Lapsi saa syntymässää äidin sukunimen. Miksei sama nimi käy elämän loppuun saakka? Jotkut vaihtavat nimeään tuhkatiheään. Miksi nimi pitää vaihtaa? Minulle ja minun lapsille on syntymässä saatu nimi kyllä käynyt. tähän asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen menossa ensi kesänä naimisiin. Nyt käytössäni on ex-miehen nimi, mutta aion ottaa käyttöön tyttönimeni. Ajatukseni ei saanut aikaan isompaa draamaa.
No voi kyynel. Olisiko pitänyt ja nyt harmittaa?
Mikä teitä ihmisiä täällä oikein vaivaa?
Pidä mielesi ja jos olette hankkimassa lapsia, niin sano, että nekin saa sinun sukunimen!
Alue: Aihe vapaa
On kyllä jotenkin sairasta että näet naisvihaa joka paikassa. Oletko koskaan harkinnut terapiaa tuon katkeruutesi hoidattamiseksi?