Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En halua ottaa miehen sukunimeä - mies ei suostu puhumaan vaan murjottaa
28.03.2023 |
Ollaan oltu kihloissa nyt kohta 2 vuotta ja vähitellen alettu miettiä naimisiinmenoa. Eilen tuli puheeksi sukunimiasiat kunnolla ekaa kertaa, mulle on aina ollut itsestään selvä asia, että vaikka menisin naimisiin, en muuta omaa nimeäni (nimi on iso osa mun identiteettiä ja aika kauniskin sellaisenaan). Miehelle tämä oli olevinaan jonkinlainen shokki, hänestä kuulemma naisen täytyy ottaa hänen sukunimensä tai ainakin yhdistelmänimi. Kun sanoin ja yritin selittää, että en halua, koki sen jonkinlaisena loukkauksena ja nyt epäilee, että en pidä hänen sukunimestään, että siinä muka on se oikea syy. Huoh.
Nyt kun tulin kotiin töistä, mies murjottaa edelleen eikä suostu edes puhumaan asiasta. Olen kyllä tiennyt, että mies on joissain asioissa aika konservatiivinen, mutta en silti kuvitellut, että tällaisesta nyt tulee joku kynnyskysymys avioliitolle, eletään kuitenkin jo 2020-lukua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja jos on, niin miten asia lopulta ratkesi?
Kommentit (190)
Nyt äkkiä siittämään lapsi jonkun muun kanssa ja kerrot että se on mököttäjän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ap ole mitään omaa sukunimeä vaan isänsä nimi. Vain mies jatkaa nimeä joten ymmärrän miksei ap mies halua appiukkonsa nimeä postiluukkuunsa.
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana mies! Tehkää äkkiä lapsi!
Kenen sukunimen se lapsi sitten saa vai tuleeko hänelle yhdistelmänimi tyyliin Korhonen-Lahtela?
Vanhoissa 1800-luvun kirkonkirjoissa nainen piti usein naimisiin mennessä isänsä sukunimen mutta lapsille tuli hänen aviomiehensä sukunimi.
Ratkesi siten, etten ottanut miehen nimeä. Kyllä se siihen tottui. Älä anna periksi. Jos tämä on hänelle kynnyskysymys, niin minusta se saisi olla sitten sinullekin. Ei nykyaikana naisen tarvitse vaihtaa nimeä. Jos hän haluaa teille saman nimen, vaihtakoon omansa, jos se on hänelle niin tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vuosikymmen tähän liittyy? Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen on vasta 1900-luvun porvarimuotia, joka apinoitiin yläluokalta.
Haistan tuosta tyylistä provon kyllä.
No ei ole provo. Omat vanhempani ja iso-vanhempani (ja heidänkin vanhempansa) ovat syntyneet 1900-luvulla, ja silloin on naisen ollut pakkokin ottaa vähintään yhdistelmänimi avioituessaan aina vuoteen 1986 asti, kyseessä on siis useamman sukupolven "perinne". Vielä äitinikin oli pakko muuttaa sukunimeään, se nyt kuitenkin oli hänelle ihan itsestään selvää, että ottaa isäni nimen. Tiedän kyllä sukututkimustakin tehneenä, että esim. savossa nainen on vielä 1800-luvulle pitänyt aina oman nimensä, mutta eihän se tähän nyt mitenkään liity eikä tee tästä asiasta mitään provoa. Oma kommenttisi on provo!
Lapselle tulee äidin nimi, jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen. Mitenkään ilman muuta ei tule isän nimi. Minä tein harkintaa ihan sen perusteella, kumpi nimi on esim harvinaisempi tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies haluaa yhteisen nimen niin ehdota että hän ottaa sun nimen?
Vähän veikkaan, ettei halua. Enkä tiedä, haluaisinko sitä itsekään, mutta eiköhän tuostakin mahdollisuudesta vielä keskustella, jos asiasta pitää vielä vääntää lisää. - ap
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ettei tässä olisi kyseessä vanhan "kunnon" sukunimihullun provo?
Ei valitettavasti ole provo enkä ole hullu :-D -ap
Miehen nimen ottaminen on todella vanhanaikaista. Itse pidin oman tyttönimeni naimisiin mennessä, olisi tullut jotenkin alisteinen olo, jos olisi pitänyt ottaa miehen sukunimi. Ehdotin miehelleni, että jos hän haluaa voi ottaa minun sukunimeni ja sen jälkeen aiheesta ei enää keskusteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle tulee äidin nimi, jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen. Mitenkään ilman muuta ei tule isän nimi. Minä tein harkintaa ihan sen perusteella, kumpi nimi on esim harvinaisempi tms.
Eikö se vähennä miehen kiinnostusta olla isä, jos lapsilla ei ole hänen sukunimeään?
Toivottavasti mies löytää oikean naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle tulee äidin nimi, jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen. Mitenkään ilman muuta ei tule isän nimi. Minä tein harkintaa ihan sen perusteella, kumpi nimi on esim harvinaisempi tms.
Eikö se vähennä miehen kiinnostusta olla isä, jos lapsilla ei ole hänen sukunimeään?
Jos siitä on kiinni niin yksinhuoltajana on paljon parempi olla, kuin miehen kanssa jota ei omat lapset kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
Mahtaa sinulla olla kurja elämä kun näet miesvihaa kaikkialla ja spämmit tuota sanaa lukemattomiin ketjuihin av:lla...
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Sanoin kyllä, että mies on aika konservatiivinen joissain asioissa, eli tietenkin asioista on puhuttu. Juuri tästä ei vain aiemmin ole vielä ollut varsinaisesti puhetta, kun ei ole ollut millään tavalla ajankohtaista. Kummallisia oletuksia sinulla, että olisin muka menossa naimisiin ihmisen kanssa, jota en yhtään tunne. Itse olen todella liberaali ja mieskin pääosin, mutta sitten joissain asioissa hänellä on hieman vanhanaikaisia käsityksiä, eipä ole aiemmin kuitenkaan ollut mikään ongelma minulle, jos haluaa esim. aina maksaa, kun käymme ulkona syömässä.
Minä olen menossa ensi kesänä naimisiin. Nyt käytössäni on ex-miehen nimi, mutta aion ottaa käyttöön tyttönimeni. Ajatukseni ei saanut aikaan isompaa draamaa.
Alue: Aihe vapaa
Mene seksilakkoon, jos mies ei taivu tahtoosi. Niin kunnon naiset toimivat. Oppiipahan olemaan!