Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Eihän se aina olekaan niin mustavalkoista. Tietenkin tahallinen kiusaaminen on aina väärin, mutta kiusaamisen ja huonon käytöksen ero voi olla hiuksenhieno.

Joku neurokirjava voi esimerkiksi ottaa itseensä asioista, jotka eivät välttämättä liity häneen henkilönä. Joku toinen taas voi joutua kiusatuksi huomaamattaan, koska ei osaa epäillä kenenkään tarkoitusperiä.

Sehän on päinvastoin että oletetaan voitavan ohittaa tai jättää huomiomatta siinä luulossa että eivät ymmärrä koska vaste ei ole se oletusnormaali, vaan kyllä ymmärtävät vaikka eivät osaa puolustautua.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Ihan varmasti osittain niinkin. Ja toisaalta oma käytös aiheuttaa helposti hermostumista, etenkin jos toinen ei tiedä tai täysin ymmärrä taustoja. Itse huomasin tuskastuvani katsellessani tilannetta, jossa Kiri ystävineen arpoi mikä syötävä kävisi. Nälkäisenä jossain reissussa saattaisin itsekin hermostua, kun joku seurueesta aloittaisi en tykkää siitä enkä tykkää tuosta enkä halua sitä, tätä enkä tuota -litanian. Ja ystävä itsekin myönsi, että välillä pinna kiristyy, vaikka ystävä ilmeisen tärkeä onkin ja ystävyys kaikkiaan antaa enemmän kuin ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Eihän se aina olekaan niin mustavalkoista. Tietenkin tahallinen kiusaaminen on aina väärin, mutta kiusaamisen ja huonon käytöksen ero voi olla hiuksenhieno.

Joku neurokirjava voi esimerkiksi ottaa itseensä asioista, jotka eivät välttämättä liity häneen henkilönä. Joku toinen taas voi joutua kiusatuksi huomaamattaan, koska ei osaa epäillä kenenkään tarkoitusperiä.

Sehän on päinvastoin että oletetaan voitavan ohittaa tai jättää huomiomatta siinä luulossa että eivät ymmärrä koska vaste ei ole se oletusnormaali, vaan kyllä ymmärtävät vaikka eivät osaa puolustautua.

Tarkoitin sellaista kiusaamista, mikä ei ole niin ilmiselvää, esim. nälvimistä, ulkopuolelle jättämistä tai haitallista "kaveri"suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Ihan varmasti osittain niinkin. Ja toisaalta oma käytös aiheuttaa helposti hermostumista, etenkin jos toinen ei tiedä tai täysin ymmärrä taustoja. Itse huomasin tuskastuvani katsellessani tilannetta, jossa Kiri ystävineen arpoi mikä syötävä kävisi. Nälkäisenä jossain reissussa saattaisin itsekin hermostua, kun joku seurueesta aloittaisi en tykkää siitä enkä tykkää tuosta enkä halua sitä, tätä enkä tuota -litanian. Ja ystävä itsekin myönsi, että välillä pinna kiristyy, vaikka ystävä ilmeisen tärkeä onkin ja ystävyys kaikkiaan antaa enemmän kuin ottaa.

Mulla on samat dg:t kuin Kirillä, ja olin aivan raivon partaalla kun katsoin hänen ruoka-arpomistaan. Mulla on samanlainen nirso ystävä ihan ilman diagnooseja. Joskus meinaa pää räjähtää kun se ikuinen naukuminen ja marina starttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Eihän se aina olekaan niin mustavalkoista. Tietenkin tahallinen kiusaaminen on aina väärin, mutta kiusaamisen ja huonon käytöksen ero voi olla hiuksenhieno.

Joku neurokirjava voi esimerkiksi ottaa itseensä asioista, jotka eivät välttämättä liity häneen henkilönä. Joku toinen taas voi joutua kiusatuksi huomaamattaan, koska ei osaa epäillä kenenkään tarkoitusperiä.

Sehän on päinvastoin että oletetaan voitavan ohittaa tai jättää huomiomatta siinä luulossa että eivät ymmärrä koska vaste ei ole se oletusnormaali, vaan kyllä ymmärtävät vaikka eivät osaa puolustautua.

Tarkoitin sellaista kiusaamista, mikä ei ole niin ilmiselvää, esim. nälvimistä, ulkopuolelle jättämistä tai haitallista "kaveri"suhdetta.

Jotakin kertoo jo se että kuormittuvat sosiaalisista tilanteista niin että siitä toipumiseen menee päiviä, että mitköhän se pitää sisällään, tunnistamatonta uupumustako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Eihän se aina olekaan niin mustavalkoista. Tietenkin tahallinen kiusaaminen on aina väärin, mutta kiusaamisen ja huonon käytöksen ero voi olla hiuksenhieno.

Joku neurokirjava voi esimerkiksi ottaa itseensä asioista, jotka eivät välttämättä liity häneen henkilönä. Joku toinen taas voi joutua kiusatuksi huomaamattaan, koska ei osaa epäillä kenenkään tarkoitusperiä.

Tulee mieleen tiktokin siiri-sofia ja juhani. Aikuisia ihmisiä, joita ei oikein voi lain puitteissa rajoittaa olemasta esillä, mutta hyvin otollisia kohteita kiusaajille. Ja nuorisohan ottaa ilon irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään halua vähätellä autistien kokemuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä ja uskon täysin, että he ovat joutuneet niitä kokemaan, mutta uskotteko, että on mahdollista, että heidän joutumistaan kiusatuiksi myös hieman liioitellaan? Voisiko olla, että he kokevat toisinaan kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia, esim. jos joku on jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan tai ei suostu leikkimään hänen sääntöjensä mukaan tai vastaa kysymykseen viittaamatta? Autismin kirjoon kun kuuluu tunnetusti se, ettei osaa aina tulkita sosiaalisia tilanteita oikein.

Eihän se aina olekaan niin mustavalkoista. Tietenkin tahallinen kiusaaminen on aina väärin, mutta kiusaamisen ja huonon käytöksen ero voi olla hiuksenhieno.

Joku neurokirjava voi esimerkiksi ottaa itseensä asioista, jotka eivät välttämättä liity häneen henkilönä. Joku toinen taas voi joutua kiusatuksi huomaamattaan, koska ei osaa epäillä kenenkään tarkoitusperiä.

Sehän on päinvastoin että oletetaan voitavan ohittaa tai jättää huomiomatta siinä luulossa että eivät ymmärrä koska vaste ei ole se oletusnormaali, vaan kyllä ymmärtävät vaikka eivät osaa puolustautua.

Tarkoitin sellaista kiusaamista, mikä ei ole niin ilmiselvää, esim. nälvimistä, ulkopuolelle jättämistä tai haitallista "kaveri"suhdetta.

Jotakin kertoo jo se että kuormittuvat sosiaalisista tilanteista niin että siitä toipumiseen menee päiviä, että mitköhän se pitää sisällään, tunnistamatonta uupumustako.

Koen itsekin kuormittumista, kun on paljon ohjelmaa ja tekemistä. Myös sosiaalisesta kanssakäymisestä, vaikka olisi ollut hauskaakin. Viihdyn kyllä tavallaan ihmisten seurassa, sopivassa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihminen oppii paremmin asioita silloin kun hän on niistä kiinnostunut.

"Normi-ihmisellä" puolestaan kiinnostus asiaan tai kiinnostamattomuus ei vaikuta asian oppimiseen.

Tottakai vaikuttaa jokaisella. Jos kiinnostaa, ollaan valmiita näkemään enemmän vaivaa (mikä ei sitten niin vaivalta tunnukaan).

Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Niillä muillakin oli passaavat läheiset. Naisen kohdalla se jostain syystä häiritsee sua enemmän?

Muakin se Kirin ruokanirsoilu ärsytti. Ihania ystäviä hänellä, kun jaksavat tuota. Se blondi kaveri oli aivan huippu. Itse olisin varmaan tuossa vaiheessa jo todennut, että saatamme sinut Mc Donaldsiin, mutta me kaksi nyt todellakin menemme sinne ravintolaan. Haetaan sut sitten paluumatkalla Mäkistä.

Kiri on jotenkin likainenkin. Hiukset einakin tosi rasvaiset. Ei ilmeisesti jaksa niitä pestä.

Vierailija kirjoitti:

Ihania miehiä. Noista voisi täälläkin valittavat miehet ottaa mallia: siistit vaatteet, siisti ulkoasu muutenkin, siisti kielenkäyttö eikä kiroilua.

Naisten suusta sitä vittua kuulee nykyään useammin, kuin miesten suusta.

Mä luen vähän silmäillen kun olen katsonut vasta neljä ensimmäistä jaksoa Areenalta. Mutta joku ihmetteli Kirin paapovia vanhempia. Ensinnäkin Markuksen vanhemmat ovat minusta liian paapovia, kohtelevat häntä kuin lasta. Ilmeisesti ainoa lapsi. Se on ainoa moite mitä läheisille sarjassa antaisin, näin yhden "mikäs diagnoosi tässä arvottaisiin kun ei käy mihinkään stereotypiaan" -aikuisen äitinä. Omani asuu omillaan ja hän puhuu nykyään ihan normaalisti, mutta sarjan perusteella Topi vaikuttaa silti ns. parempitasoiselta. Eli enemmän omillaan pärjäävänä. Koetamme välttää sitä paapomista, mutta pakko välillä vähän käydä ns "potkimalla perseelle". Eli esim. siivous ei lähde ikinä käyntiin jos emme käy pistämässä sitä käyntiin. Ohjeet ei auta. Mutta sitten takaisin paapomiseen. Mun työkaveri paapoo omia tavislapsiaan enkä usko että on ainoa. Tietää näiden aikuisten lasten asioista ihan hirveästi ja kertoo niitä myös töissä. Kyseessä on mies, ennen kuin joku ehtii sanoa että naiset on tommosia. Meillä ei ole töissä muita naisia kuin minä, pieni tekniikan alan firma.  Kysyi multa jotain mun lasten asioista ja mä sanoin että mä en hirveästi puutu aikuisten elämään jos eivät pyydä apua, loukkaantui. 

Vierailija kirjoitti:

Muakin se Kirin ruokanirsoilu ärsytti. Ihania ystäviä hänellä, kun jaksavat tuota. Se blondi kaveri oli aivan huippu. Itse olisin varmaan tuossa vaiheessa jo todennut, että saatamme sinut Mc Donaldsiin, mutta me kaksi nyt todellakin menemme sinne ravintolaan. Haetaan sut sitten paluumatkalla Mäkistä.

Kiri on jotenkin likainenkin. Hiukset einakin tosi rasvaiset. Ei ilmeisesti jaksa niitä pestä.

Meidän pojalla on tuota, että suihkuun pitää käskeä. Mun veljellä on ADHD, mutta se ei ole perinnöllistä, sillä on ainoa erityistapaus äidin puolen suvussa, miehen suvussa on paljon aspergeria.  Veli on ollut kuolemankielissä hapenpuutteen vuoksi synnytyksen jälkeen ja vammautunut siinä, fyysinenkin vamma on tullut, joskin huomaamaton. Oikean käden motoriikka on sellaista, ettei pysty esim. leikkaamaan leipää. Olisi luonnostaan oikeakätinen, mutta on muotoutunut vasenkätiseksi kun oikealla ei pysty kirjoittamaan. Miehen suvun erityisyydet selvisi vasta kun oma lapsi oli jo kolmevuotias ja toinen taapero. En tuntenut aihetta ennen oman diagnoosia lainkaan, pidin heitä vain jästipäinä ja yhtä vaikeinta tapausta yksinkertaisesti piiloteltiin kotona, 60-luvulla syntynyt. Myös appiukolla oli valtavasti as-piirteitä, anopinkin kanssa siitä puhuttiin miten moni asia käy yksiin kun hän lastenlasten myötä tutustui aiheeseen. Oman tyttärensä kohdalla ei sitä myöntänyt, nelivuotiaana oli kuulemma oppinut puhumaan. 

Poika on myös hyvin nirso ruualle. Osa johtuu allergiasta ja sai pienenä kammon värikkäitä ruokia kohtaan, luultavasti allergian aiheuttamana. Osasta hän sanoo että maku on hyvä, mutta tuntuu pahalta suussa. Rapeat mauttomat vihreät vihannekset hänelle menee, kuten jäävuorisalaatti ja kurkku. Jostain kumman syytä mustikat kelpaa. Ehkä ne ovat tarpeeksi pieniä. 

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin se Kirin ruokanirsoilu ärsytti. Ihania ystäviä hänellä, kun jaksavat tuota. Se blondi kaveri oli aivan huippu. Itse olisin varmaan tuossa vaiheessa jo todennut, että saatamme sinut Mc Donaldsiin, mutta me kaksi nyt todellakin menemme sinne ravintolaan. Haetaan sut sitten paluumatkalla Mäkistä.

Kiri on jotenkin likainenkin. Hiukset einakin tosi rasvaiset. Ei ilmeisesti jaksa niitä pestä.

Meidän pojalla on tuota, että suihkuun pitää käskeä. Mun veljellä on ADHD, mutta se ei ole perinnöllistä, sillä on ainoa erityistapaus äidin puolen suvussa, miehen suvussa on paljon aspergeria.  Veli on ollut kuolemankielissä hapenpuutteen vuoksi synnytyksen jälkeen ja vammautunut siinä, fyysinenkin vamma on tullut, joskin huomaamaton. Oikean käden motoriikka on sellaista, ettei pysty esim. leikkaamaan leipää. Olisi luonnostaan oikeakätinen, mutta on muotoutunut vasenkätiseksi kun oikealla ei pysty kirjoittamaan. Miehen suvun erityisyydet selvisi vasta kun oma lapsi oli jo kolmevuotias ja toinen taapero. En tuntenut aihetta ennen oman diagnoosia lainkaan, pidin heitä vain jästipäinä ja yhtä vaikeinta tapausta yksinkertaisesti piiloteltiin kotona, 60-luvulla syntynyt. Myös appiukolla oli valtavasti as-piirteitä, anopinkin kanssa siitä puhuttiin miten moni asia käy yksiin kun hän lastenlasten myötä tutustui aiheeseen. Oman tyttärensä kohdalla ei sitä myöntänyt, nelivuotiaana oli kuulemma oppinut puhumaan. 

Poika on myös hyvin nirso ruualle. Osa johtuu allergiasta ja sai pienenä kammon värikkäitä ruokia kohtaan, luultavasti allergian aiheuttamana. Osasta hän sanoo että maku on hyvä, mutta tuntuu pahalta suussa. Rapeat mauttomat vihreät vihannekset hänelle menee, kuten jäävuorisalaatti ja kurkku. Jostain kumman syytä mustikat kelpaa. Ehkä ne ovat tarpeeksi pieniä. 

Omalla aikuisella lapsellani on samat, ei haluaisi/tajuaisi mennä pesulle ja on todella nirso ruoan suhteen. Muuta kyllä jaksaa ja peseytymisenkin tärkeyden ymmärtää ja tekee sen säännöllisesti mutta vastahakoisesti. Ruokarajoitteet joskus kiristävät omaakin hermoa, mutta lapsi itsekin ymmärtää, että ongelma on hänellä eikä muilla. Kaikista paikoista siis saa kyllä jotakin tilattua ilman kiukuttelua. Syö vaikka pelkkiä ranskalaisia tai pastaa aivan hyväntuulisena tekemättä asiasta numeroa. Ei odota kaikkien tanssivan hänen rajoitteidensa perässä.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Käsittääkseni on vasta muotoutumassa että millä kriteereillä tyttöjä tulisi diagnosoida, hoivavietti on luonnostaan vahva yleensä että se ehkä peittää niitä vaikeuksia joita on siitä huolimatta että selviytyy sosiaalisissa tilanteissa päällisin puolin, mutta jos oman elämän arjen pyörittäminen ei enää sujukaan kuten sarjassa nousi hyvin esille. 

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Monikin hyötyisi esim. kuntoutuksesta tai valmennusta, joka auttaa toimimaan ihan tavallisessa arjessa, varsinkin jos tavoitteena on tulla itsenäisemmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

Samoja ajatuksia. Tosi sekalainen seurakunta:

Toivottavasti tämän ohjelman jälkeen viimein nuoret/nuoret aikuiset lopettavat autisti-sanan käytön haukkumaterminä. Sointu Borg on ilmeisesti levittämässä autismitietoisuutta myös sometilillään, jota myös nuoret seuraavat, hieno juttu!

Tätä ohjelmaa pitäisi katsoa myös peruskoulussa oppitunnilla.

Miten hienosti osasivat suhtautua kiusaamiseen vaikka on ollut satuttavaa.  Pystyivät jatkamaan elämään jäämättä vellomaan sitä , itse murehdin ja märehdin asioita , täytyy ottaa heistä oppia .