Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

En ole itse vertaisryhmässä, hoitavalta taholta, terapeuteilta yms. koskaan kuullut, että joku haluaisi kuntouttaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä kenenkään idea kuntoutuksesta ole se, että autismi pitää parantaa ihmisestä. Se on vaan näiden joidenkin propagandaa, jotka eivät itse halua leimautua "lapsuusiän autisteiksi" ja ovat itse kärsineet läpi elämän erilaisuudestaan. On kuitenkin ihan eri asia auttaa asperger-tyylistä nuorta pärjäämään elämässä kuin kuntouttaa täysin puhumatonta ja kontaktiin tulematonta lasta. On myös todella loukkaavaa väittää, että tällaisen haasteet johtaisivat kehitysvammasta tai muusta liitännäisvaikeudesta.

Se on kyllä totta, että diagnoosin muuttuminen autismikirjon häiriöksi monimutkaisti asioita, sillä ilmeisesti monille se on ajatus siitä, että autismikirjo oireilee kaikilla samantasoisesti. Tämä ei ole totta. Tietysti monilla on taustalla, että kokevat loukkaavaksi vaikka sen, että oma lapsi diagnosoidaan vaikeasti autistiseksi, mutta kyllä se on paljon loukkaavampaa, että väitetään ettei ihmisen henkilökohtainen kapasiteetti ole riittävä suoriutumaan autismista huolimatta. Kun näin se ei ihan tutkimustenkaan mukaan vain ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

En ole itse vertaisryhmässä, hoitavalta taholta, terapeuteilta yms. koskaan kuullut, että joku haluaisi kuntouttaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä kenenkään idea kuntoutuksesta ole se, että autismi pitää parantaa ihmisestä. Se on vaan näiden joidenkin propagandaa, jotka eivät itse halua leimautua "lapsuusiän autisteiksi" ja ovat itse kärsineet läpi elämän erilaisuudestaan. On kuitenkin ihan eri asia auttaa asperger-tyylistä nuorta pärjäämään elämässä kuin kuntouttaa täysin puhumatonta ja kontaktiin tulematonta lasta. On myös todella loukkaavaa väittää, että tällaisen haasteet johtaisivat kehitysvammasta tai muusta liitännäisvaikeudesta.

Se on kyllä totta, että diagnoosin muuttuminen autismikirjon häiriöksi monimutkaisti asioita, sillä ilmeisesti monille se on ajatus siitä, että autismikirjo oireilee kaikilla samantasoisesti. Tämä ei ole totta. Tietysti monilla on taustalla, että kokevat loukkaavaksi vaikka sen, että oma lapsi diagnosoidaan vaikeasti autistiseksi, mutta kyllä se on paljon loukkaavampaa, että väitetään ettei ihmisen henkilökohtainen kapasiteetti ole riittävä suoriutumaan autismista huolimatta. Kun näin se ei ihan tutkimustenkaan mukaan vain ole.

Autismin kirjolle mahtuu monia värejä, haasteita ja vahvuuksia on tosiaan ihan laidasta laitaan.

Ohjelmasarja voidaan tulkita myös sosiaalipornoksi. Miettikää.

Vierailija kirjoitti:

Ohjelmasarja voidaan tulkita myös sosiaalipornoksi. Miettikää.

No sitähän se on ihan joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

En ole itse vertaisryhmässä, hoitavalta taholta, terapeuteilta yms. koskaan kuullut, että joku haluaisi kuntouttaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä kenenkään idea kuntoutuksesta ole se, että autismi pitää parantaa ihmisestä. Se on vaan näiden joidenkin propagandaa, jotka eivät itse halua leimautua "lapsuusiän autisteiksi" ja ovat itse kärsineet läpi elämän erilaisuudestaan. On kuitenkin ihan eri asia auttaa asperger-tyylistä nuorta pärjäämään elämässä kuin kuntouttaa täysin puhumatonta ja kontaktiin tulematonta lasta. On myös todella loukkaavaa väittää, että tällaisen haasteet johtaisivat kehitysvammasta tai muusta liitännäisvaikeudesta.

Se on kyllä totta, että diagnoosin muuttuminen autismikirjon häiriöksi monimutkaisti asioita, sillä ilmeisesti monille se on ajatus siitä, että autismikirjo oireilee kaikilla samantasoisesti. Tämä ei ole totta. Tietysti monilla on taustalla, että kokevat loukkaavaksi vaikka sen, että oma lapsi diagnosoidaan vaikeasti autistiseksi, mutta kyllä se on paljon loukkaavampaa, että väitetään ettei ihmisen henkilökohtainen kapasiteetti ole riittävä suoriutumaan autismista huolimatta. Kun näin se ei ihan tutkimustenkaan mukaan vain ole.

Autismin kirjolle mahtuu monia värejä, haasteita ja vahvuuksia on tosiaan ihan laidasta laitaan.

Tuon hokeminen ei selvennä eikä auta tilannetta yhtään.

Katsoin jo nelosjaksoon asti. Tuo Markuksen isä on ihan huippu! Se hiustenpörrötys oli niin täynnä lämpöä. <3

Äitikin on kyllä ihana kun jaksaa jeesata tyttöystäväprojektissa ja ottaa valokuvia Tinderiin. Molemmat kannustavat kaikessa ja ovat myös täysillä mukana tuossa kypäräprojektissa, mikä näin ulkopuolista vähän hymyilyttääkin. Ei voisi ihanampia ja kannustavampia vanhempia Markuksella enää olla.

Oon vähän jopa kade. :) Mutta samalla iloinen, että Markuksen elämässä on tuo asia noin hyvin. Paljon on muuten varmasti hänellä elämässä ponnisteltavaa. 

Edelliseltä kommentoijalta haluaisin kysyä, että mikä näiden ihmisten tavallisen elämän esittelyssä viittaa mielestäsi sosiaalipornoon? Kukaan "asiantuntija" ei ole tässä sarjassa lässyttämässä näiden ihmisten elämää auki, vaan he ovat itse pääroolissa ja tärkeimmät henkilöt ympäriltä kertovat oman näkökulmansa. Olen oppinut aspergerista jo näiden neljän seuraamani jakson aikana todella paljon. Viikonloppuna katson loput jaksot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Monikin hyötyisi esim. kuntoutuksesta tai valmennusta, joka auttaa toimimaan ihan tavallisessa arjessa, varsinkin jos tavoitteena on tulla itsenäisemmäksi.

Paljon on kiinni myös siitä, millainen valmentaja tai kuntouttaja sattuu osumaan kohdalle, ymmärtääkö hän esim. aidosti kirjon henkilöä ja hänen tarpeitaan, osaako kohdella häntä asiallisesti ja ystävällisesti jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun olen katsonut sarjan ja lukenut somekeskustelun jos toisenkin, on vähän mixed feelings. Suomessa ollaan ilmeisessä murroksessa koko autismin suhteen; osa haluaa kuntouttaa *sairautta* keinolla millä hyvänsä, ja sitten on parempitasoinen porukka, joka tulkitsee koko jutun lähinnä erilaisuudeksi, joka on verrattavissa vaikkapa seksuaaligenreihin. Tuntuu, että Aspergerin siirtyessä kirjon alle, homma sotkeutuu entisestään.

En ole itse vertaisryhmässä, hoitavalta taholta, terapeuteilta yms. koskaan kuullut, että joku haluaisi kuntouttaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä kenenkään idea kuntoutuksesta ole se, että autismi pitää parantaa ihmisestä. Se on vaan näiden joidenkin propagandaa, jotka eivät itse halua leimautua "lapsuusiän autisteiksi" ja ovat itse kärsineet läpi elämän erilaisuudestaan. On kuitenkin ihan eri asia auttaa asperger-tyylistä nuorta pärjäämään elämässä kuin kuntouttaa täysin puhumatonta ja kontaktiin tulematonta lasta. On myös todella loukkaavaa väittää, että tällaisen haasteet johtaisivat kehitysvammasta tai muusta liitännäisvaikeudesta.

Se on kyllä totta, että diagnoosin muuttuminen autismikirjon häiriöksi monimutkaisti asioita, sillä ilmeisesti monille se on ajatus siitä, että autismikirjo oireilee kaikilla samantasoisesti. Tämä ei ole totta. Tietysti monilla on taustalla, että kokevat loukkaavaksi vaikka sen, että oma lapsi diagnosoidaan vaikeasti autistiseksi, mutta kyllä se on paljon loukkaavampaa, että väitetään ettei ihmisen henkilökohtainen kapasiteetti ole riittävä suoriutumaan autismista huolimatta. Kun näin se ei ihan tutkimustenkaan mukaan vain ole.

Autismin kirjolle mahtuu monia värejä, haasteita ja vahvuuksia on tosiaan ihan laidasta laitaan.

Tuon hokeminen ei selvennä eikä auta tilannetta yhtään.

Selvennä mitä? Että autismi on yhtä yksilöllinen kuin henkilö, jolla se on? Jotkut tarvitsevat vahvaa tukea läpi elämän, toiset pystyvät elämään ihan itsenäisesti, ja kaikkea siltä väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Monikin hyötyisi esim. kuntoutuksesta tai valmennusta, joka auttaa toimimaan ihan tavallisessa arjessa, varsinkin jos tavoitteena on tulla itsenäisemmäksi.

Paljon on kiinni myös siitä, millainen valmentaja tai kuntouttaja sattuu osumaan kohdalle, ymmärtääkö hän esim. aidosti kirjon henkilöä ja hänen tarpeitaan, osaako kohdella häntä asiallisesti ja ystävällisesti jne.

Tämä. Sieltä kun saapuu Täti Tomera, joka päättää että nytpä me - lässytilää - lähdetään reippaasti, ja etenkin NORMAALISTI kohtaamaan arjen haasteita! Jää viimeiseksi haasteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Monikin hyötyisi esim. kuntoutuksesta tai valmennusta, joka auttaa toimimaan ihan tavallisessa arjessa, varsinkin jos tavoitteena on tulla itsenäisemmäksi.

Paljon on kiinni myös siitä, millainen valmentaja tai kuntouttaja sattuu osumaan kohdalle, ymmärtääkö hän esim. aidosti kirjon henkilöä ja hänen tarpeitaan, osaako kohdella häntä asiallisesti ja ystävällisesti jne.

Tämä. Sieltä kun saapuu Täti Tomera, joka päättää että nytpä me - lässytilää - lähdetään reippaasti, ja etenkin NORMAALISTI kohtaamaan arjen haasteita! Jää viimeiseksi haasteeksi.

Eihän se nyt niin pidäkään mennä, että esitetään vain normaalia. Hyvän kuntouttavan/valmentajan täytyy olla riittävän perehtynyt nepsypiirteisiin ja osaa kohdata asiakkaat yksilöinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kärkkäin sanoo, että syvää autismia ei ole olemassa, että nämä henkilöt ovat kehitysvammaisia tai muun liitännäisongelman omaavia ja siksi sellaisia kun ovat. Oikeasti autismia ei ole olemassa sellaisessa muodossa kuin syvä/vaikea autismi. Hyökkää siis tätä Sointua kohtaan, kun käyttää ks. termiä.

Sellaista hyväksyntää. Mietin kyllä, millaista tuntuisi lukea tuota isommilla haasteita höystetyn autistin vanhempana. Kun joku, ei lääkäri, ei kuntouttaja, ei edes lähihoitaja, päättää että hän nyt tietää tämän asian paremmin.

Eivätkö nuo aikuisiällä diagnosoidut sitten halua tulla leimatuksi vammaisiksi vai miksi puhuvat tuollaisia? Se syvä/vaikea autismi on jotain mitä eivät edes halua tunnistaa olevan olemassa?

Kyllä heitä on olemassa.

Ehkä se oli vain vähän hassusti sanottu, kun autismia ei oikein voi luokitella "lievään tai vaikeaan", koska haasteita ja vahvuuksia voi olla ihan laidasta laitaan. Eräänlaista elitismiä tuokin, johon syyllistyvät niin nentit kuin kirjolaisetkin.

Suomessa kyllä edelleen luokitellaan näin ja myös esim. jenkeissä tehdään autismitason luokittelua kylläkin leimaavammin eli low functioning-high functioning tyylisesti. Myös normaaliälyinen voidaan määritellä low functioningiksi. Mielestäni on melko selkeää, että sellaisella joka luokitellaan syvään päähän, on eroa sellaiseen joka luokitellaan lievään päähän. Nimenomaan autismipiirteiden suhteen. Siitä en ole nykylääketieteen kanssa samaa mieltä, etteikö vaikea autismikirjo voisi muuttua lieväksi ajan kanssa. Tästäkin on julkisuudessa esimerkkejä, mutta he eivät kyllä väitä, etteikö autismikirjossa olisi eroja nimenomaan piirteiden määrän suhteen. Muutamia loistavia kirjoja olen lukenut näiltä, jotka ovat olleet lapsena vaikeasti autistisia ja hienosti kuvaavat sitä kokemusta.

Kyllä vaikeaa/syvää autismia on olemassa, mutta se ei tarkoita, etteikö ihminen mitään tiedostaisi mitä ympärillä tapahtuu. Tai sitä että olisi automaattisesti vähä-älyinen. Hyvinkin voi olla, että parinkymmenen vuoden päästä tiedämme paljon enemmän siitä, miksi joku suoriutuu paremmin autismikirjolla kuin toinen, miksi toisen oireet ovat vahvempia. Siksikin ilmiö on tärkeää tiedostaa.

Ja esimerkiksi adhd-lääkkeet nostavat aina autismikirjon piirteitä, eli usein autismi&ADHD - lapsesta tulee tavallaan vahvemmin autismikirjolla oleva, kun on lääkitys, joten jotain välittäjäaineisiinkin liittyvää siinä on todennäköisesti, mitä lääketiede ei ymmärrä vielä kunnolla.

Onhan autismissa ihan selkeästi helpompaa ja vaikeampaa tasoa. Pahimmillaan se on sitä, että autistiin ei saa minkäänlaista kunnollista kontaktia verbaalisesti, koska hän elää täysin omassa maailmassaan ja on täysin muiden armoilla. Ohjelmassa ei sitä päätä näytetty ollenkaan, joten heposti voi tulla mielikuva että eihän se ole haaste ollenkaan.

Ohjelmassahan käsiteltiin sitä, että Juliuksen kanssa lapsena käytettiin kuvakommunikaatiota, ja äiti toivoi kuinka joskus puhe saataisiin kommunikoinnin keinoksi. Julius oli hienosti kehittynyt fiksuksi nuoreksi mieheksi, mutta kyllähän tuo kertoi kuinka vakavia haasteita autismissa voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sortuisin ihan taatusti paapomaan omaa lastani, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta silti varsinkin Kirin kohdalla heräsi kyllä kysymyksiä, että onkohan kaikki potentiaali käytössä. Ruudun kautta näytti kuitenkin vähän siltä, että aika helposti vetosi siihen että uupuu tai siihen ettei osaa. Kuitenkin jaksoi juosta siellä yöelämässä, minkä jälkeen oli taas uupunut kun rytmi on väärä. Kertoi muutenkin olevansa jatkuvasti menemässä ja tekemässä. Myönsi että ihmiset eivät häntä uuvuta ollenkaan, vaan esim. reissussa se kun joutuu joustamaan. Mikä huomattiin ruokailuaiheessa. 

Se ettei osannut pakata vaikutti myös vähän jännältä. En osaa vaikka on listakin. En saa tavaroita mahtumaan. Joku tulee hoitamaan asian kuten aina ennenkin. Mutta mitä jos kukaan ei tekisi puolesta. Onko todella niin, että lähtisi sitten pakkaamatta, vai jättäisikö lähtemättä? Vai voisiko olla, että pakkaisi kuitenkin viime tipassa (kuten esim. minä)? Kiukkuisena ja uupuneena raskaasta hommasta tietysti, ja todennäköisesti jotain unohtaen, mutta pärjäisi lopulta ihan hyvin. Vaikea sanoa ja ihan mahdollista, että tämä on kokeiltu ja todettu katastrofiksi.

Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että epämieluisia juttuja on aika nerokkaastikin opittu välttelemään. Siihen toki sortuu todella, todella moni ilman kirjoakin. Minäkin johonkin rajaan asti ihan ehdottomasti, juuri tälläkin hetkellä.

Monikin hyötyisi esim. kuntoutuksesta tai valmennusta, joka auttaa toimimaan ihan tavallisessa arjessa, varsinkin jos tavoitteena on tulla itsenäisemmäksi.

Autistien vanhempia on varmasti helppo syyttää paapomisesta. Mutta jos vanhemman kokemus on se, että koko elämä menee sekaisin jos vaatimukset ovat edes millin verran liian suuret, niin silloin ei halua ottaa kovin suuria riskejä.

Onhan se karua jos lapsi joutuu kuukaudeksi sairaalaan ihan tavallisten arkipäivän asioiden hoitamisen takia. Niistä sairaalareissuista toipumiseen menee helposti vuosia. Huonolla tuurilla lapsi ei toivu koskaan. Siksi vanhemmat pyrkivät pitämään vaatimukset sillä tasolla, että niiltä sairaalajaksoilta vältyttäisiin.

Meillä ei menty edes sairaalaan asti, mutta pohjalla käytiin. Päädyttiin siihen, että jään pois töistä jotta pystyisin riittävästi tukemaan lasta.

Terapiat järjestyivät kotiin. Toipumiseen meni useita vuosia.

Toipuminen lähti siitä, että lapsi

harjoitteli ensin omasta huoneesta poistumista. Sitten kun se onnistui, harjoiteltiin ulos menemistä.

Lapsi oli silloin jo teini, 14-vuotias. Sitä ennen kukaan ei ollut epäillyt hänessä mitään erityisyyttä. Hän oli ns. tavallinen lapsi, joka menestyi hyvin koulussa ja harrastuksissa. Kunnes yhtenä päivänä tuli romahdus ja kaikki pysähtyi. Diagnoosi oli hyvätasoinen autismi, aspergerin oireyhtymä ja ahdistuneisuushäiriö.

Nyt hän pystyy opiskelemaan. Käy joka viikko luennoilla ja pystyy keskustelemaan vieraidenkin kanssa. Pitkä matka ollaan siis tultu eteenpäin. Mutta vieläkin hänellä toimintakyky katoaa helposti jos kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin hän ei pysty kommunikoimaan. Ei ymmärrä puhetta, kuule, ei näe, ei pysty tuottamaan puhetta, ei pysty liikkumaan. Sellaisesta toipumiseen menee aina vähintään useita päiviä.

Kaikesta huolimatta hän on päällisin puolin ihan tavallisen nuoren oloinen. Puhuu, liikkuu ja kommunikoi normaalisti. Ei ole erikoista aksenttia, ei robottipuhetta, ei erikoista liikehdintää tai mitään mistä erityisyyden voisi arvata. Siksi etenkin vieraammat ihmiset ihmettelevät miksi tervettä nuorta paapotaan.

Oman asperger poikani vasta ollessa koululainen toivoisin, että hyvätasoisia autisteja otettaisiin tulevaisuudessa paremmin huomioon työllistymisessä. Ettei heidän tarvitse jäädä ulkopuolelle, työttömiksi vain siitä syystä, ettei heille voida räätälöidä omia työtehtäviä, osa-aikatöitä ja tukea työntekoon. Minusta oli erikoista, että Topi kirjoitti työhakemukseen, että hän on autisti. Tämä on liian vahva sana lievästi autistiselle.

Syvästi autistinen ei pysty välttämättä lainkaan vastavuoroideen kommunikointiin huonoina päivinä ja on autettava jokaisessa arjen osa-alueessa. Vaikeasti autistisilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta työntekoon, senhän tietää kuka tahansa, joka on ollut syvästi autistisen henkilön kanssa tekemisissä. Usein autisteilla (syvästi) on myös oppimiesvaikeuksia ja ovat ikäistään paljon alemmalla tasolla)

Lievästi autistiset sitä vastoin tarvitsisivat tarttumapintaa työelämään entistä enemmän. Ymmärrystä, joustoa, mentorin työelämässä. 

Hyvä ohjelma  , auttaa ymmärtämään eri sairauksia ja selittää miksi joku käyttäytyy miten käyttäytyy . 

Vierailija kirjoitti:

Oman asperger poikani vasta ollessa koululainen toivoisin, että hyvätasoisia autisteja otettaisiin tulevaisuudessa paremmin huomioon työllistymisessä. Ettei heidän tarvitse jäädä ulkopuolelle, työttömiksi vain siitä syystä, ettei heille voida räätälöidä omia työtehtäviä, osa-aikatöitä ja tukea työntekoon. Minusta oli erikoista, että Topi kirjoitti työhakemukseen, että hän on autisti. Tämä on liian vahva sana lievästi autistiselle.

Syvästi autistinen ei pysty välttämättä lainkaan vastavuoroideen kommunikointiin huonoina päivinä ja on autettava jokaisessa arjen osa-alueessa. Vaikeasti autistisilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta työntekoon, senhän tietää kuka tahansa, joka on ollut syvästi autistisen henkilön kanssa tekemisissä. Usein autisteilla (syvästi) on myös oppimiesvaikeuksia ja ovat ikäistään paljon alemmalla tasolla)

Lievästi autistiset sitä vastoin tarvitsisivat tarttumapintaa työelämään entistä enemmän. Ymmärrystä, joustoa, mentorin työelämässä. 

Mä todellakin ymmärrän tuon mitä sanot lievästi autistisista. Autististen tukipalveluiden pitäisi kuitenkin lähteä kunnalta tai valtiolta. Ei voida odottaa, että pienyrittäjä kustantaisi omasta pussistaan esim. mentoreita siihen, että joku selvityy suorittavista tehtävistä. Jos Topi olisi esim. voinut kirjoittaa työhakemukseensa, että olen lievästi autistinen, mutta se ei vaikuta työntekooni ja lisäksi käytettävissäni on viikottaiset mentoripalvelut, niin uskon hänen työllistymisensä käyneen nopeammin. Topin asiat ovat nyt onneksi hyvin.

Tämä sarja on nyt jo tehnyt tehtävänsä - saanut meidätkin, joilla ei ole autistisia ihmisiä lähipiirissä pohtimaan maailmaa autistin näkökulmasta!

Vierailija kirjoitti:

Oman asperger poikani vasta ollessa koululainen toivoisin, että hyvätasoisia autisteja otettaisiin tulevaisuudessa paremmin huomioon työllistymisessä. Ettei heidän tarvitse jäädä ulkopuolelle, työttömiksi vain siitä syystä, ettei heille voida räätälöidä omia työtehtäviä, osa-aikatöitä ja tukea työntekoon. Minusta oli erikoista, että Topi kirjoitti työhakemukseen, että hän on autisti. Tämä on liian vahva sana lievästi autistiselle.

Syvästi autistinen ei pysty välttämättä lainkaan vastavuoroideen kommunikointiin huonoina päivinä ja on autettava jokaisessa arjen osa-alueessa. Vaikeasti autistisilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta työntekoon, senhän tietää kuka tahansa, joka on ollut syvästi autistisen henkilön kanssa tekemisissä. Usein autisteilla (syvästi) on myös oppimiesvaikeuksia ja ovat ikäistään paljon alemmalla tasolla)

Lievästi autistiset sitä vastoin tarvitsisivat tarttumapintaa työelämään entistä enemmän. Ymmärrystä, joustoa, mentorin työelämässä. 

Topihan oli luonteeltaan tyyppi joka puhui asiat halki ja suoraan mitään kaunistelematta . Arvostan että mainitsi sen  .Hän oli totuuden puhuja .  Hänestä saisi kauppa erittäin hyvän työntekijän  , miksihän eivät jatkaneet , ilmeisesti kauppa sai tukia palkkaamiseen ja piti vaihtaa tekijää .Harmillista .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman asperger poikani vasta ollessa koululainen toivoisin, että hyvätasoisia autisteja otettaisiin tulevaisuudessa paremmin huomioon työllistymisessä. Ettei heidän tarvitse jäädä ulkopuolelle, työttömiksi vain siitä syystä, ettei heille voida räätälöidä omia työtehtäviä, osa-aikatöitä ja tukea työntekoon. Minusta oli erikoista, että Topi kirjoitti työhakemukseen, että hän on autisti. Tämä on liian vahva sana lievästi autistiselle.

Syvästi autistinen ei pysty välttämättä lainkaan vastavuoroideen kommunikointiin huonoina päivinä ja on autettava jokaisessa arjen osa-alueessa. Vaikeasti autistisilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta työntekoon, senhän tietää kuka tahansa, joka on ollut syvästi autistisen henkilön kanssa tekemisissä. Usein autisteilla (syvästi) on myös oppimiesvaikeuksia ja ovat ikäistään paljon alemmalla tasolla)

Lievästi autistiset sitä vastoin tarvitsisivat tarttumapintaa työelämään entistä enemmän. Ymmärrystä, joustoa, mentorin työelämässä. 

Topihan oli luonteeltaan tyyppi joka puhui asiat halki ja suoraan mitään kaunistelematta . Arvostan että mainitsi sen  .Hän oli totuuden puhuja .  Hänestä saisi kauppa erittäin hyvän työntekijän  , miksihän eivät jatkaneet , ilmeisesti kauppa sai tukia palkkaamiseen ja piti vaihtaa tekijää .Harmillista .

Mä en ole nähnyt jaksoja vielä siihen asti, että Topin työ loppuu. Kommentoin kuitenkin yleisesti. Tämä sarjahan pyrkii näyttämään aspergerit positiivisessa valossa, mikä oikein onkin. Paljon jää asioita kuitenkin kertomatta. Esim. totuudentorvena Topi on saattanut kommentoida kaupan asiakkaita epäsopivaan sävyyn tyyliin: "Te rouva olette kyllä jo sen verran lihava, että kannattaa jättää herkut tänne kauppaan" tai "onpas teillä herra ilkeän näköinen arpi naamassa" tai "En ole nuorella tytöllä ennen nähnyt yhtä suurta nenää kuin sinulla". 

Nämä ovat vain heittoja, mutta kuitenkin mahdollisesti sellaisia tekijöitä, miksi kauppias on saattanut olla ottamatta suurempaa riskiä liiketoiminnalleen. Huomautan kuitenkin, etten tiedä mitä oikeasti tapahtui.

Tuli mieleen, että youtubessa on sellainen kanava kuin For the love of Gabe. Siinä kuvataan muistaakseni Usassa asuvan autistisen pojan elämää. Hän ei oikeastaan puhu mitään. Näin tulee mietittyä kuinka erilaisia ihmisiä tämä kirjo pitää sisällään. Myös Gentle of autism kanava käsittelee pienen tytön autismia. Äiti yrittää tukea sitä, että tyttö oppisi puhumaan. Toki voi olla monta mieltä heidän kuvaamisestaan. En itse toisaalta pidä siitä kuinka lapsia kuvataan "koko maailman" nähtäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ohjelma  , auttaa ymmärtämään eri sairauksia ja selittää miksi joku käyttäytyy miten käyttäytyy . 

Se auttaa että katsoja saa tietää enemmän kuin jos kohtaisi sattumalta niin ei huomaisi kuinka outo voi olla tosiaan koko ajan.