Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Anteeksi, mutta olet vähän hupsu. Tietenkään lapsi ei ole enää sohvaperunalapsi, jos hän harrastaa parkouria koulun parkourkerhossa. Sitähän varten liikuntakerhoihin mennään, että liikutaan. Parkour-ohjaajista on huutava pula, ja kerhoja käynnistyy eri kouluilla, joten varmasti siellä jokunen sohvaperunakin aloittaa, ja sehän juuri onkin näiden kerhojen tarkoitus.
Parkourin aloittaessaan ei tarvitse mitään erityisiä taitoja, vaan sinne mennään oppimaan. Se, että joku osaa paremmin, ei ole mikään syy lopettaa. Parkour ei ole kilpailullinen laji, itse asiassa päinvastoin. Toivottavasti et ole tartuttanut noita toksisia häpeäasenteitasi lapseesikin.
No kyllä se lapsi on yhä sohvaperuna, kun menee ensimmäistä kertaa niihin treeneihin katsomaan, mistä on kyse. Parkour on hyvä ja hieno harrastus ja sopii todella monille lapsille, mutta en ottaisi sitä ensimmäiseksi esimerkiksi lajeista, joita vaarallisen huonossa kunnossa olevien lasten kannattaa aloittaa, koska minun on todella vaikea kuvitella, että nimenomaan he saisivat siitä niitä onnistumisen kokemuksia.
No mitä sinä sitten suosittelisit? Mistä huonokuntoinen saa onnistumisen kokemuksia?
Minun mielestäni tärkeintä on, että lapsi itse pitää lajista. Silloin jaksaa sietää epämukavuuttakin.
No itsestään selvästi tärkeintä on, että lapsi pitää itse lajistaan. Tuohon kysymykseen on kuitenkin mahdotonta vastata, koska ensin pitäisi tietää, kuinka huonossa kunnossa olevasta lapsesta puhutaan. Jos kyse on vain vähän keskivertoa huonokuntoisemmasta tapauksesta, varmaan ihan mikä tahansa laji on mahdollisuuksien rajoissa, kunhan vain motivaatiota riittää. Sitten, jos taas puhutaan niistä kaikkien vaikeimmista tapauksista, niin voi olla, että mikään varsinainen laji ei oikein onnistu ja homma pitäisi aloittaa ihan tilanteeseen räätälöidyllä kunto-ohjelmalla ja ruokavalion uudelleen miettimisellä, että jossain vaiheessa olisi mahdollista päästä tilanteeseen, että mikään liikunta on nautinnollista.
Tuossa aloituksessa puhuttiin 40 prosentista suomalaisista lapsista ja nuorista, eli aika suuresta joukosta. Joka koululuokassakin heitä on monta.
Olen kutsunut lasteni kavereita synttäreiille erilaisiin liikunnallisiin paikkoihin, ja toisinaan on kutsuttu koko luokan pojat. Ja näppituntumani on, että kyllä koko luokka pärjäisi vallan hyvin vaikkapa matalan kynnyksen parkourissa. Ainakin parkour-synttäreillä porukalla on ollut hauskaa, ja ne pyöreämmätkin ovat usein yllättävän taitavia.
Näin ollen sanoisin, että ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsisivat liikunnan aloittamiseksi erityisen ruokavalion, ovat onneksi pieni vähemmistö.
No kolmasosa lapsista on ylipainoisia, eli aika monella sitä ruokavaliota olisi varmaan syytä vähän rukata, mutta siinä olet oikeassa, että se on pieni vähemmistö, joka ei pysty tekemään mitään ilman sitä. Kuitenkin aika monelle se liikunnan ilon löytäminen ylipainoisena voi olla vaikeaa, koska ihan kaikki on vaan rankempaa kuin muille ja missään ei pysy perässä.
Mun lapseni luokalla on tasan kaksi ylipainoista poikaa, ja molemmat pelaavat futista seurassa. Sekin on myytti, että kaikilla ylipainoisilla olisi huono kunto. Totta kai he varmasti jaksaisivat paremmin normaalipainoisina, mutta pääasia että liikkuvat.
Tämä asia on muuttunut omasta nuoruudestani. Silloin lihavat olivat automaattisesti huonokuntoisia. Nykyään tuntuu että monen perheen elämäntapa voi olla liikunnallinen ja silti herkkuja kuluu paljon. Tai ehkä juuri siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Lisään tähän vielä, että ainakin meidän kaupungissamme leikkipuistoja on voimakkaasti viety lähiliikuntapisteiden suuntaan. Siellä on parkour-välineitä, koripallokenttiä, lihaskuntovälineitä ja vaikka mitä. Surullista, jos jonkun 12-vuotias ei käytä noita mahdollisuuksia, koska pitää niitä lapsellisina.
Meillä ei ole näin. Ulkokuntosalit, pelikentät ja parkourpuistot on erikseen. Siellä leikkipuistossa on oikeasti taaperoita vanhempineen.
No onpas hölmöä. Tuohan syö kaikilta liikunnan mahdollisuuksia. Meillä päin ne taaperot ovat hiekkalaatikolla ja taaperokeinoissa. Leikki-ikäiset kiipeilevät telineissä, kouluikäiset pelaavat ja parkouraavat, aikuiset tekevät lihaskuntoa.
Siis taaperot ja leikki-ikäiset on keskenään, kun aikuiset treenaa?? Naapurikaupungissa on leikkipuisto ja ulkokuntosali vierekkäin ja kaikki lapset oli siellä ulkokuntosalissa. Meno oli niin kaoottista, ettei todellakaan kiinnostanut mennä treenaamaan. Meillä sali on pururadan yhteydessä ja siellä on todella mukava käydä (lapsia ei tarvitse varoa).
Arvasinhan minä, että joku pahoittaa mielensä siitäkin ajatuksesta, että lapset, nuoret ja aikuiset käyttävät samaa lähiliikuntapaikkaa.
Itselläni on vastaavasta vain hyviä kokemuksia, ja mikä tärkeintä: koko perhe voi liikkua yhdessä. Jos asiat ovat niin onnellisesti että perheessä on kaksi vanhempaa, onnistuu taaperoidenkin vahtiminen samalla. Jos ei, voi pyytää vaikka kaverin mukaan ja vuorotella.
Koko perhe ei kyllä liiku yhdessä, jos yksi seisoo vahdissa ja toinen koittaa sillä välillä tehdä jotain treeniä, kun taapero hokee äiti, äiti, äiti. Mieluummin menen sinne leikkipuistoon vain olemaan sen lapsen kanssa ja sen jälkeen tekemään ihan rauhassa oman treenini (lapsi siis isänsä kanssa kotona).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Anteeksi, mutta olet vähän hupsu. Tietenkään lapsi ei ole enää sohvaperunalapsi, jos hän harrastaa parkouria koulun parkourkerhossa. Sitähän varten liikuntakerhoihin mennään, että liikutaan. Parkour-ohjaajista on huutava pula, ja kerhoja käynnistyy eri kouluilla, joten varmasti siellä jokunen sohvaperunakin aloittaa, ja sehän juuri onkin näiden kerhojen tarkoitus.
Parkourin aloittaessaan ei tarvitse mitään erityisiä taitoja, vaan sinne mennään oppimaan. Se, että joku osaa paremmin, ei ole mikään syy lopettaa. Parkour ei ole kilpailullinen laji, itse asiassa päinvastoin. Toivottavasti et ole tartuttanut noita toksisia häpeäasenteitasi lapseesikin.
No kyllä se lapsi on yhä sohvaperuna, kun menee ensimmäistä kertaa niihin treeneihin katsomaan, mistä on kyse. Parkour on hyvä ja hieno harrastus ja sopii todella monille lapsille, mutta en ottaisi sitä ensimmäiseksi esimerkiksi lajeista, joita vaarallisen huonossa kunnossa olevien lasten kannattaa aloittaa, koska minun on todella vaikea kuvitella, että nimenomaan he saisivat siitä niitä onnistumisen kokemuksia.
No mitä sinä sitten suosittelisit? Mistä huonokuntoinen saa onnistumisen kokemuksia?
Minun mielestäni tärkeintä on, että lapsi itse pitää lajista. Silloin jaksaa sietää epämukavuuttakin.
No itsestään selvästi tärkeintä on, että lapsi pitää itse lajistaan. Tuohon kysymykseen on kuitenkin mahdotonta vastata, koska ensin pitäisi tietää, kuinka huonossa kunnossa olevasta lapsesta puhutaan. Jos kyse on vain vähän keskivertoa huonokuntoisemmasta tapauksesta, varmaan ihan mikä tahansa laji on mahdollisuuksien rajoissa, kunhan vain motivaatiota riittää. Sitten, jos taas puhutaan niistä kaikkien vaikeimmista tapauksista, niin voi olla, että mikään varsinainen laji ei oikein onnistu ja homma pitäisi aloittaa ihan tilanteeseen räätälöidyllä kunto-ohjelmalla ja ruokavalion uudelleen miettimisellä, että jossain vaiheessa olisi mahdollista päästä tilanteeseen, että mikään liikunta on nautinnollista.
Tuossa aloituksessa puhuttiin 40 prosentista suomalaisista lapsista ja nuorista, eli aika suuresta joukosta. Joka koululuokassakin heitä on monta.
Olen kutsunut lasteni kavereita synttäreiille erilaisiin liikunnallisiin paikkoihin, ja toisinaan on kutsuttu koko luokan pojat. Ja näppituntumani on, että kyllä koko luokka pärjäisi vallan hyvin vaikkapa matalan kynnyksen parkourissa. Ainakin parkour-synttäreillä porukalla on ollut hauskaa, ja ne pyöreämmätkin ovat usein yllättävän taitavia.
Näin ollen sanoisin, että ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsisivat liikunnan aloittamiseksi erityisen ruokavalion, ovat onneksi pieni vähemmistö.
No kolmasosa lapsista on ylipainoisia, eli aika monella sitä ruokavaliota olisi varmaan syytä vähän rukata, mutta siinä olet oikeassa, että se on pieni vähemmistö, joka ei pysty tekemään mitään ilman sitä. Kuitenkin aika monelle se liikunnan ilon löytäminen ylipainoisena voi olla vaikeaa, koska ihan kaikki on vaan rankempaa kuin muille ja missään ei pysy perässä.
Mun lapseni luokalla on tasan kaksi ylipainoista poikaa, ja molemmat pelaavat futista seurassa. Sekin on myytti, että kaikilla ylipainoisilla olisi huono kunto. Totta kai he varmasti jaksaisivat paremmin normaalipainoisina, mutta pääasia että liikkuvat.
Tämä asia on muuttunut omasta nuoruudestani. Silloin lihavat olivat automaattisesti huonokuntoisia. Nykyään tuntuu että monen perheen elämäntapa voi olla liikunnallinen ja silti herkkuja kuluu paljon. Tai ehkä juuri siksi.
No silloin teidän lapsenne luokka on täysin poikkeuksellinen luokka Suomessa. Veikkaisin, että teidän lapsenne luokalla on kaksi lihavaa tai sairaalloisen lihavaa lasta. Ylipaino on nykyään Suomessa niin normaalia, että silmämme ei edes tunnista ylipainoista ihmistä ylipainoiseksi, vaan normaalipainoisia pidetään laihoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä kehopositiivisuutta. Kehopositiiviset hyllyvät lylleröpyllerö-äidit siirtävät lapsilleen epäterveelliset elintapansa eikä sitä saa kritisoida, koska se on muuten nais- ja läskivihaa XD
Entäs isät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Anteeksi, mutta olet vähän hupsu. Tietenkään lapsi ei ole enää sohvaperunalapsi, jos hän harrastaa parkouria koulun parkourkerhossa. Sitähän varten liikuntakerhoihin mennään, että liikutaan. Parkour-ohjaajista on huutava pula, ja kerhoja käynnistyy eri kouluilla, joten varmasti siellä jokunen sohvaperunakin aloittaa, ja sehän juuri onkin näiden kerhojen tarkoitus.
Parkourin aloittaessaan ei tarvitse mitään erityisiä taitoja, vaan sinne mennään oppimaan. Se, että joku osaa paremmin, ei ole mikään syy lopettaa. Parkour ei ole kilpailullinen laji, itse asiassa päinvastoin. Toivottavasti et ole tartuttanut noita toksisia häpeäasenteitasi lapseesikin.
No kyllä se lapsi on yhä sohvaperuna, kun menee ensimmäistä kertaa niihin treeneihin katsomaan, mistä on kyse. Parkour on hyvä ja hieno harrastus ja sopii todella monille lapsille, mutta en ottaisi sitä ensimmäiseksi esimerkiksi lajeista, joita vaarallisen huonossa kunnossa olevien lasten kannattaa aloittaa, koska minun on todella vaikea kuvitella, että nimenomaan he saisivat siitä niitä onnistumisen kokemuksia.
No mitä sinä sitten suosittelisit? Mistä huonokuntoinen saa onnistumisen kokemuksia?
Minun mielestäni tärkeintä on, että lapsi itse pitää lajista. Silloin jaksaa sietää epämukavuuttakin.
No itsestään selvästi tärkeintä on, että lapsi pitää itse lajistaan. Tuohon kysymykseen on kuitenkin mahdotonta vastata, koska ensin pitäisi tietää, kuinka huonossa kunnossa olevasta lapsesta puhutaan. Jos kyse on vain vähän keskivertoa huonokuntoisemmasta tapauksesta, varmaan ihan mikä tahansa laji on mahdollisuuksien rajoissa, kunhan vain motivaatiota riittää. Sitten, jos taas puhutaan niistä kaikkien vaikeimmista tapauksista, niin voi olla, että mikään varsinainen laji ei oikein onnistu ja homma pitäisi aloittaa ihan tilanteeseen räätälöidyllä kunto-ohjelmalla ja ruokavalion uudelleen miettimisellä, että jossain vaiheessa olisi mahdollista päästä tilanteeseen, että mikään liikunta on nautinnollista.
Tuossa aloituksessa puhuttiin 40 prosentista suomalaisista lapsista ja nuorista, eli aika suuresta joukosta. Joka koululuokassakin heitä on monta.
Olen kutsunut lasteni kavereita synttäreiille erilaisiin liikunnallisiin paikkoihin, ja toisinaan on kutsuttu koko luokan pojat. Ja näppituntumani on, että kyllä koko luokka pärjäisi vallan hyvin vaikkapa matalan kynnyksen parkourissa. Ainakin parkour-synttäreillä porukalla on ollut hauskaa, ja ne pyöreämmätkin ovat usein yllättävän taitavia.
Näin ollen sanoisin, että ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsisivat liikunnan aloittamiseksi erityisen ruokavalion, ovat onneksi pieni vähemmistö.
No kolmasosa lapsista on ylipainoisia, eli aika monella sitä ruokavaliota olisi varmaan syytä vähän rukata, mutta siinä olet oikeassa, että se on pieni vähemmistö, joka ei pysty tekemään mitään ilman sitä. Kuitenkin aika monelle se liikunnan ilon löytäminen ylipainoisena voi olla vaikeaa, koska ihan kaikki on vaan rankempaa kuin muille ja missään ei pysy perässä.
Mun lapseni luokalla on tasan kaksi ylipainoista poikaa, ja molemmat pelaavat futista seurassa. Sekin on myytti, että kaikilla ylipainoisilla olisi huono kunto. Totta kai he varmasti jaksaisivat paremmin normaalipainoisina, mutta pääasia että liikkuvat.
Tämä asia on muuttunut omasta nuoruudestani. Silloin lihavat olivat automaattisesti huonokuntoisia. Nykyään tuntuu että monen perheen elämäntapa voi olla liikunnallinen ja silti herkkuja kuluu paljon. Tai ehkä juuri siksi.
No silloin teidän lapsenne luokka on täysin poikkeuksellinen luokka Suomessa. Veikkaisin, että teidän lapsenne luokalla on kaksi lihavaa tai sairaalloisen lihavaa lasta. Ylipaino on nykyään Suomessa niin normaalia, että silmämme ei edes tunnista ylipainoista ihmistä ylipainoiseksi, vaan normaalipainoisia pidetään laihoina.
Ehkä he ovat sitten sairaalloisen lihavia. Itse en osaa arvioida, kun omat lapseni ovat aika rimpuloita, sanavalinta lapseni kaverin. Mutta jalkapalloa nämä pyöreät luokkakaverit kuitenkin pelaavat. Eikö se ole rohkaiseva asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä kehopositiivisuutta. Kehopositiiviset hyllyvät lylleröpyllerö-äidit siirtävät lapsilleen epäterveelliset elintapansa eikä sitä saa kritisoida, koska se on muuten nais- ja läskivihaa XD
Entäs isät?
No aika harvoin lehtien palstoilla näkyy miespuolisia kehopositiivisuusaktivisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Lisään tähän vielä, että ainakin meidän kaupungissamme leikkipuistoja on voimakkaasti viety lähiliikuntapisteiden suuntaan. Siellä on parkour-välineitä, koripallokenttiä, lihaskuntovälineitä ja vaikka mitä. Surullista, jos jonkun 12-vuotias ei käytä noita mahdollisuuksia, koska pitää niitä lapsellisina.
Meillä ei ole näin. Ulkokuntosalit, pelikentät ja parkourpuistot on erikseen. Siellä leikkipuistossa on oikeasti taaperoita vanhempineen.
No onpas hölmöä. Tuohan syö kaikilta liikunnan mahdollisuuksia. Meillä päin ne taaperot ovat hiekkalaatikolla ja taaperokeinoissa. Leikki-ikäiset kiipeilevät telineissä, kouluikäiset pelaavat ja parkouraavat, aikuiset tekevät lihaskuntoa.
Siis taaperot ja leikki-ikäiset on keskenään, kun aikuiset treenaa?? Naapurikaupungissa on leikkipuisto ja ulkokuntosali vierekkäin ja kaikki lapset oli siellä ulkokuntosalissa. Meno oli niin kaoottista, ettei todellakaan kiinnostanut mennä treenaamaan. Meillä sali on pururadan yhteydessä ja siellä on todella mukava käydä (lapsia ei tarvitse varoa).
Arvasinhan minä, että joku pahoittaa mielensä siitäkin ajatuksesta, että lapset, nuoret ja aikuiset käyttävät samaa lähiliikuntapaikkaa.
Itselläni on vastaavasta vain hyviä kokemuksia, ja mikä tärkeintä: koko perhe voi liikkua yhdessä. Jos asiat ovat niin onnellisesti että perheessä on kaksi vanhempaa, onnistuu taaperoidenkin vahtiminen samalla. Jos ei, voi pyytää vaikka kaverin mukaan ja vuorotella.
Koko perhe ei kyllä liiku yhdessä, jos yksi seisoo vahdissa ja toinen koittaa sillä välillä tehdä jotain treeniä, kun taapero hokee äiti, äiti, äiti. Mieluummin menen sinne leikkipuistoon vain olemaan sen lapsen kanssa ja sen jälkeen tekemään ihan rauhassa oman treenini (lapsi siis isänsä kanssa kotona).
Hienoa, että olet löytänyt oman tapasi, mutta kannattaa harkita muitakin tapoja. Liikkuvan aikuisen mallin näkeminen pienestä pitäen on tärkeää, ja samoin on aina kotiin päin, mitä liikunnallista ikinä tekeekin, vaikka se olisi vain muutama leuanveto leikkipuistoreissulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä kehopositiivisuutta. Kehopositiiviset hyllyvät lylleröpyllerö-äidit siirtävät lapsilleen epäterveelliset elintapansa eikä sitä saa kritisoida, koska se on muuten nais- ja läskivihaa XD
Entäs isät?
No aika harvoin lehtien palstoilla näkyy miespuolisia kehopositiivisuusaktivisteja.
Ylipaino on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Jos miespuolisia kehopositiivisuusaktivisteja ei näy, niin voisi ajatella miesten ylipainon olevan yleisesti hyväksytty ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Anteeksi, mutta olet vähän hupsu. Tietenkään lapsi ei ole enää sohvaperunalapsi, jos hän harrastaa parkouria koulun parkourkerhossa. Sitähän varten liikuntakerhoihin mennään, että liikutaan. Parkour-ohjaajista on huutava pula, ja kerhoja käynnistyy eri kouluilla, joten varmasti siellä jokunen sohvaperunakin aloittaa, ja sehän juuri onkin näiden kerhojen tarkoitus.
Parkourin aloittaessaan ei tarvitse mitään erityisiä taitoja, vaan sinne mennään oppimaan. Se, että joku osaa paremmin, ei ole mikään syy lopettaa. Parkour ei ole kilpailullinen laji, itse asiassa päinvastoin. Toivottavasti et ole tartuttanut noita toksisia häpeäasenteitasi lapseesikin.
No kyllä se lapsi on yhä sohvaperuna, kun menee ensimmäistä kertaa niihin treeneihin katsomaan, mistä on kyse. Parkour on hyvä ja hieno harrastus ja sopii todella monille lapsille, mutta en ottaisi sitä ensimmäiseksi esimerkiksi lajeista, joita vaarallisen huonossa kunnossa olevien lasten kannattaa aloittaa, koska minun on todella vaikea kuvitella, että nimenomaan he saisivat siitä niitä onnistumisen kokemuksia.
No mitä sinä sitten suosittelisit? Mistä huonokuntoinen saa onnistumisen kokemuksia?
Minun mielestäni tärkeintä on, että lapsi itse pitää lajista. Silloin jaksaa sietää epämukavuuttakin.
No itsestään selvästi tärkeintä on, että lapsi pitää itse lajistaan. Tuohon kysymykseen on kuitenkin mahdotonta vastata, koska ensin pitäisi tietää, kuinka huonossa kunnossa olevasta lapsesta puhutaan. Jos kyse on vain vähän keskivertoa huonokuntoisemmasta tapauksesta, varmaan ihan mikä tahansa laji on mahdollisuuksien rajoissa, kunhan vain motivaatiota riittää. Sitten, jos taas puhutaan niistä kaikkien vaikeimmista tapauksista, niin voi olla, että mikään varsinainen laji ei oikein onnistu ja homma pitäisi aloittaa ihan tilanteeseen räätälöidyllä kunto-ohjelmalla ja ruokavalion uudelleen miettimisellä, että jossain vaiheessa olisi mahdollista päästä tilanteeseen, että mikään liikunta on nautinnollista.
Tuossa aloituksessa puhuttiin 40 prosentista suomalaisista lapsista ja nuorista, eli aika suuresta joukosta. Joka koululuokassakin heitä on monta.
Olen kutsunut lasteni kavereita synttäreiille erilaisiin liikunnallisiin paikkoihin, ja toisinaan on kutsuttu koko luokan pojat. Ja näppituntumani on, että kyllä koko luokka pärjäisi vallan hyvin vaikkapa matalan kynnyksen parkourissa. Ainakin parkour-synttäreillä porukalla on ollut hauskaa, ja ne pyöreämmätkin ovat usein yllättävän taitavia.
Näin ollen sanoisin, että ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsisivat liikunnan aloittamiseksi erityisen ruokavalion, ovat onneksi pieni vähemmistö.
No kolmasosa lapsista on ylipainoisia, eli aika monella sitä ruokavaliota olisi varmaan syytä vähän rukata, mutta siinä olet oikeassa, että se on pieni vähemmistö, joka ei pysty tekemään mitään ilman sitä. Kuitenkin aika monelle se liikunnan ilon löytäminen ylipainoisena voi olla vaikeaa, koska ihan kaikki on vaan rankempaa kuin muille ja missään ei pysy perässä.
Mun lapseni luokalla on tasan kaksi ylipainoista poikaa, ja molemmat pelaavat futista seurassa. Sekin on myytti, että kaikilla ylipainoisilla olisi huono kunto. Totta kai he varmasti jaksaisivat paremmin normaalipainoisina, mutta pääasia että liikkuvat.
Tämä asia on muuttunut omasta nuoruudestani. Silloin lihavat olivat automaattisesti huonokuntoisia. Nykyään tuntuu että monen perheen elämäntapa voi olla liikunnallinen ja silti herkkuja kuluu paljon. Tai ehkä juuri siksi.
No silloin teidän lapsenne luokka on täysin poikkeuksellinen luokka Suomessa. Veikkaisin, että teidän lapsenne luokalla on kaksi lihavaa tai sairaalloisen lihavaa lasta. Ylipaino on nykyään Suomessa niin normaalia, että silmämme ei edes tunnista ylipainoista ihmistä ylipainoiseksi, vaan normaalipainoisia pidetään laihoina.
Ehkä he ovat sitten sairaalloisen lihavia. Itse en osaa arvioida, kun omat lapseni ovat aika rimpuloita, sanavalinta lapseni kaverin. Mutta jalkapalloa nämä pyöreät luokkakaverit kuitenkin pelaavat. Eikö se ole rohkaiseva asia?
On tietenkin positiivista, että nämä lapset pelaavat jalkapalloa. On erittäin hyvä asia, että edes se puoli lapsen terveydestä on vähintään jossain määrin kunnossa. Poikanikin seurassa (tosin eri tasolla) pelaa korista yksi aivan sairaalloisen lihava poika ja olen kyllä miettinyt, että millaiset ruokatottumukset perheessä voi olla, että niin paljon liikkuva lapsi on niin lihava. Toki kenelläkään perheessä painoindeksi ei ole alle 40.
Sääli, koska poika on itseasiassa melko taitava, mutta ei vaan pysy millään pelissä mukana, vaan on aina 10 metriä peliä jäljessä.
[quote=Vierailija]jos taas puhutaan niistä kaikkien vaikeimmista tapauksista, niin voi olla, että mikään varsinainen laji ei oikein onnistu ja homma pitäisi aloittaa ihan tilanteeseen räätälöidyllä kunto-ohjelmalla ja ruokavalion uudelleen miettimisellä, että jossain vaiheessa olisi mahdollista päästä tilanteeseen, että mikään liikunta on nautinnollista.[/quote]
Näin voi olla, mutta aika harva nuori motivoituu ja innostuu tuolla tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalaisilla lihakset kasvaa kun käy koiran kans talon nurkalla.
..mulla on paljon lihaksiakin..
Nuo liiallista lihaskasvua pelkäävät naiset ovat kyllä oma lukunsa.
Yhtä hupaisia kuin ylipainoiset miehet, jotka hermoilee siitä saavatko riittävästi protskua. Aivan veikeitä tapauksia.
No itseasiassa ei. Ihan kaikkien (miesten ja naisten) terveydestään huolehtivien pitäisi katsoa ruokavaliostaan muutama asia. Tärkeysjärjestyksessä ne ovat:
1) Kalorisaanti. Jos syö kokonaisuudessaan liikaa tai liian vähän, niin kaiken muun viilaaminen on aika turhaa.2) Makroravinteet. Varmista, että saat riittävästi proteiinia ja rasvaa. Siihen sitten päälle hiilaria tai lisää rasvaa (tai lisää proteiinia) uskontokuntasi evankeliumin mukaan niin, että kohta 1 toteutuu.
3) Mikroravinteet. Varmista, että syöt riittävästi ja riittävän monipuolisesti kasviksia ja huolehdi, että saat muutkin tarvittavat ravinteet. Jos syöt monipuolisesti kaikkea, tämä todennäköisesti toteutuu ja jos sinulla on jotain rajoittavia ruokavalioita, perehdy, miten vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistetaan tilanteessasi.
Taidat kuulua samaan hupaisaan porukkaan. Ei terveellä aikuisella ole tarvetta varmistaa että saa riittävästi proteiinia. Päinvastoin suurin osa suomalaista saa sitä liikaa ja lihoo.
Mutta ei mennä nyt siihen. Kunhan huomautin miten hupaisia ovat nämä sali- ja proteiiniuskovaiset, jotka usein ovat vielä ylipainoisia ja rapakuntoisia.
Onpa outo ajatus, että terveellä ihmisellä ei ole tarvetta miettiä makroravinteiden saantia ravinnostaan. Olisi ihan hauska tietää, miten sitä syöt ja miten se tukee sinun treenitavoiteitasi.
Ei kukaan miettinyt makroravinteita suhteessa treenitavoitteisiin siihen aikaan, kun suomalaiset lapset ja nuoret olivat oikeasti hyvässä kunnossa. Pottua ja kastiketta syötiin.
Eivät he olleet silloin oikeasti hyvässä kunnossa. Heistä vain harvemmat olivat erittäin huonossa kunnossa, mutta ei 50-luvun nuoret pärjäisi tämän päivän urheilevalle nuorisolle, jos heidät pistettäisiin samalle viivalle.
50-luvun urheilevat nuoret päihittäisivät mennen tullen urheilevat nykynuoret. Silloin kannettiin itse kamat jääkentän laitaan, kuljettiin pyörällä koulumatkat, autettiin isää halkojen hakkaamisessa ja mentiin jo 16-vuotiaana töihin. Koko muu elämä siinä urheilun ja koulun ohessa oli täynnä fyysistä toimintaa.
Suloista "wanhojen hywien aicojen" ihailua ja nykyajan nuorten väheksyntää, mutta mitään totuuttahan tuossa ei tietenkään ole mukana. Katsopa huviksesi, miten tulokset urheilussa ovat kehittyneet noiden 70 vuoden aikana, niin ymmärrät, kuinka paljon kovemmassa kunnossa nykynuorten urheilullinen pääty on verrattuna 50-lukuun.
Se on sitten selvää, että jos katsotaan huonokuntoisinta 20 prosenttia, niin 50-luvun lapset päihittävät varmasti nykylapset ja sehän onkin tämän koko keskustelun aihe.
Tuossa em. täytyy myöskin muistaa välineiden ja suorituspaikkojen kehitys. Puhtaasti fyysiseltä kunnoltaan nuo 50-luvun nuoret varmasti päihittäisivät nykynuoret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Meidän kuudesluokkalainen saattaa kyllä joskus jopa keinua äidin kanssa. Mutta isän ja veljien kanssa tykkää vetää leukoja, potkia jalkapalloa ja parkourata. Surullista, jos tällainen tekeminen ei kuudesluokkalaisia poikia kiinnosta, tai ei löydy isiä siihen innostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalaisilla lihakset kasvaa kun käy koiran kans talon nurkalla.
..mulla on paljon lihaksiakin..
Nuo liiallista lihaskasvua pelkäävät naiset ovat kyllä oma lukunsa.
Yhtä hupaisia kuin ylipainoiset miehet, jotka hermoilee siitä saavatko riittävästi protskua. Aivan veikeitä tapauksia.
No itseasiassa ei. Ihan kaikkien (miesten ja naisten) terveydestään huolehtivien pitäisi katsoa ruokavaliostaan muutama asia. Tärkeysjärjestyksessä ne ovat:
1) Kalorisaanti. Jos syö kokonaisuudessaan liikaa tai liian vähän, niin kaiken muun viilaaminen on aika turhaa.2) Makroravinteet. Varmista, että saat riittävästi proteiinia ja rasvaa. Siihen sitten päälle hiilaria tai lisää rasvaa (tai lisää proteiinia) uskontokuntasi evankeliumin mukaan niin, että kohta 1 toteutuu.
3) Mikroravinteet. Varmista, että syöt riittävästi ja riittävän monipuolisesti kasviksia ja huolehdi, että saat muutkin tarvittavat ravinteet. Jos syöt monipuolisesti kaikkea, tämä todennäköisesti toteutuu ja jos sinulla on jotain rajoittavia ruokavalioita, perehdy, miten vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistetaan tilanteessasi.
Taidat kuulua samaan hupaisaan porukkaan. Ei terveellä aikuisella ole tarvetta varmistaa että saa riittävästi proteiinia. Päinvastoin suurin osa suomalaista saa sitä liikaa ja lihoo.
Mutta ei mennä nyt siihen. Kunhan huomautin miten hupaisia ovat nämä sali- ja proteiiniuskovaiset, jotka usein ovat vielä ylipainoisia ja rapakuntoisia.
Onpa outo ajatus, että terveellä ihmisellä ei ole tarvetta miettiä makroravinteiden saantia ravinnostaan. Olisi ihan hauska tietää, miten sitä syöt ja miten se tukee sinun treenitavoiteitasi.
Ei kukaan miettinyt makroravinteita suhteessa treenitavoitteisiin siihen aikaan, kun suomalaiset lapset ja nuoret olivat oikeasti hyvässä kunnossa. Pottua ja kastiketta syötiin.
Eivät he olleet silloin oikeasti hyvässä kunnossa. Heistä vain harvemmat olivat erittäin huonossa kunnossa, mutta ei 50-luvun nuoret pärjäisi tämän päivän urheilevalle nuorisolle, jos heidät pistettäisiin samalle viivalle.
50-luvun urheilevat nuoret päihittäisivät mennen tullen urheilevat nykynuoret. Silloin kannettiin itse kamat jääkentän laitaan, kuljettiin pyörällä koulumatkat, autettiin isää halkojen hakkaamisessa ja mentiin jo 16-vuotiaana töihin. Koko muu elämä siinä urheilun ja koulun ohessa oli täynnä fyysistä toimintaa.
Suloista "wanhojen hywien aicojen" ihailua ja nykyajan nuorten väheksyntää, mutta mitään totuuttahan tuossa ei tietenkään ole mukana. Katsopa huviksesi, miten tulokset urheilussa ovat kehittyneet noiden 70 vuoden aikana, niin ymmärrät, kuinka paljon kovemmassa kunnossa nykynuorten urheilullinen pääty on verrattuna 50-lukuun.
Se on sitten selvää, että jos katsotaan huonokuntoisinta 20 prosenttia, niin 50-luvun lapset päihittävät varmasti nykylapset ja sehän onkin tämän koko keskustelun aihe.
Tuossa em. täytyy myöskin muistaa välineiden ja suorituspaikkojen kehitys. Puhtaasti fyysiseltä kunnoltaan nuo 50-luvun nuoret varmasti päihittäisivät nykynuoret.
Eivät päihittäisi. Eivät edes lähelle. Katsopa vaikka juoksu- tai uintiaikojen kehitystä. Toki kengät, uikkarit ja alustat ovat parantuneet jonkin verran, mutta niissä lajeissa teknisen kehityksen merkitys on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin vaikka pyöräilyssä tai hiihdossa, joissa vertailua ei voisi järkevästi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Meidän kuudesluokkalainen saattaa kyllä joskus jopa keinua äidin kanssa. Mutta isän ja veljien kanssa tykkää vetää leukoja, potkia jalkapalloa ja parkourata. Surullista, jos tällainen tekeminen ei kuudesluokkalaisia poikia kiinnosta, tai ei löydy isiä siihen innostamaan.
Miten nuo toimet liittyy leikkipuistoon? Ei sinne lasten joukkoon mitään palloa mennä potkimaan. Kuinka umpipäinen sä oikein olet, kun et tajua, että joissakin kaupungeissa leikkipuistot on vain leikkipuistoja. Nuo muut harrastuspaikat on erikseen. Lapsi potkii palloa ihan tauotta, omassa pihassa, lähikentällä, treeneissä, mutta ei todellakaan missään leikkipuistossa. Eikä kyllä itse asiassa peruspuistossakaan palloa potkita ellei siellä ole erikseen aluetta, jossa se on sallittu. Osuma jalkapallosta esim. päähän voi todella pahaa jälkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Meidän kuudesluokkalainen saattaa kyllä joskus jopa keinua äidin kanssa. Mutta isän ja veljien kanssa tykkää vetää leukoja, potkia jalkapalloa ja parkourata. Surullista, jos tällainen tekeminen ei kuudesluokkalaisia poikia kiinnosta, tai ei löydy isiä siihen innostamaan.
Meillä on kotona leuanvetotanko. Ei ole tarvetta mennä mihinkään lasten kiipeilytelineelle häröilemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Meidän kuudesluokkalainen saattaa kyllä joskus jopa keinua äidin kanssa. Mutta isän ja veljien kanssa tykkää vetää leukoja, potkia jalkapalloa ja parkourata. Surullista, jos tällainen tekeminen ei kuudesluokkalaisia poikia kiinnosta, tai ei löydy isiä siihen innostamaan.
Miten nuo toimet liittyy leikkipuistoon? Ei sinne lasten joukkoon mitään palloa mennä potkimaan. Kuinka umpipäinen sä oikein olet, kun et tajua, että joissakin kaupungeissa leikkipuistot on vain leikkipuistoja. Nuo muut harrastuspaikat on erikseen. Lapsi potkii palloa ihan tauotta, omassa pihassa, lähikentällä, treeneissä, mutta ei todellakaan missään leikkipuistossa. Eikä kyllä itse asiassa peruspuistossakaan palloa potkita ellei siellä ole erikseen aluetta, jossa se on sallittu. Osuma jalkapallosta esim. päähän voi todella pahaa jälkeä.
En ole umpipäinen. Tällaisia monitoimipuistoja rakennetaan yhä enemmän, ja oma kokemukseni on, että ne vetävät puoleensa juuri isompia lapsia ja teinejä. Minusta tämä on hienoa, eikö sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Jotenkin tosi surullista ja tämän ajan kuva, että alakouluikäinen ei juurikaan roiku ja kiipeile, koska hänen lajiinsa ei kuulu roikkumista ja kiipeilyä.
Ja sitten vielä vanhempi ajattelee, että parkour on erityisen vaativa laji, koska siihen kuuluu tällaisia leikkipuistoissa harjoiteltavissa olevia taitoja haloo, milloin roikkumisesta ja kiipeilystä tuli treeniä?
Alakouluikäinen voi olla jopa 12-vuotias. Kuinka moni heistä kiipeilee leikkipuistossa? Senhän tähden niitä muita omaa lajia tukevia lajeja juuri harrastetaan, jotta saataisiin monipuolista treeniä.
Miksei 12-vuotias voisi kiipeillä leikkipuistossa? Terveellisempää sellainen on, kuin että 12-vuotias liikkuu ainoastaan sillä mielellä että nyt pitää treenata sitä tai tätä.
Ja kyllä, mullakin on 12-vuotias. Käy edelleen puistoissa.
Sehän on sitten hyvän juttu. Omaa lastani ei leikkipuistot kiinnosta pätkän vertaa (enkä ihmettele, suurin osa siellä olevista on pikkutaaperoita vanhempiensa kanssa). Onneksi käy mielellään treeneissä monta kertaa viikossa ja liikkuu pyörällä joka paikkaan, joten ei tässä mitään huolta ole. On myös lähes kaikki illat (kelien salliessa) potkimassa palloa tuossa lähikentällä. Harrastetaan vielä perheenkin kanssa esim. uintia ja frisbeegolfia, joten eiköhän me pärjätä ilman sitä leikkipuistoa.
Hyvä että pärjäätte. Mutta tiedoksesi, että moni 12-vuotias käy leikkipuistossa, ja nimenomaan leikinomainen treenaus on vielä tuossa iässä täysin normaalia ja suotavaa.
Eli lapsi pitää väkisin viedä leikkipuistoon kiipeämään sinne pikkulasten joukkoon. On väärin lähteä koko perheellä läheiseen seinäkiipeilypaikkaan ja kiipeillä siellä yhdessä??
No me ainakin käymme sekä että. Lähiliikuntapaikka on lähellä ja täysin ilmainen, seinäkiipeilyyn täytyy mennä autolla tai jättää kuopus kotiin, koska hän ei vielä pyöräile niin pitkiä matkoja. Ja kesällä on ainakin minun mielestäni kivaa olla ulkona koko porukalla.
Kurjaa ettei lapsenne tykkää puistoista. Voisitteko houkutella jonkun liikunnallisen kaverin mukaan?
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)
Samoja lajeja harrastetaan mekin, ja meillä on myös puistossa tosi lystiä. Kannattaa teidänkin joskus kokeilla, tiedä vaikka tykkäisitte! Ei liika liikunta vaaraksi ole.
En ole tuo jolle vastasit, mutta meinaat että 6 luokkalainen poika lähtee äitinsä kanssa keinumaan leikkipuistoon?? Ei taida sitä päivää ihan just tulla :).
Meidän kuudesluokkalainen saattaa kyllä joskus jopa keinua äidin kanssa. Mutta isän ja veljien kanssa tykkää vetää leukoja, potkia jalkapalloa ja parkourata. Surullista, jos tällainen tekeminen ei kuudesluokkalaisia poikia kiinnosta, tai ei löydy isiä siihen innostamaan.
Meillä on kotona leuanvetotanko. Ei ole tarvetta mennä mihinkään lasten kiipeilytelineelle häröilemään.
Arvaa mitä, niin meilläkin. Ja voimistelurenkaat myös. Mutta kauniina päivänä on kiva lähteä myös puistoon. Ja usko pois, se puiston leuanvetotanko ei ole pelkästään taaperoille tarkoitettu. Aika vähässä käytössä olisi tanko.
Nyt rohkeasti ulos sieltä neljän seinän sisältä.
Alue: Aihe vapaa
Voi herran jestas, ei ole mitään tarvetta mennä sinne leikkipuistoon. Kukaan meistä ei nauti siellä taaperoiden keskellä olemisesta. Paljon mieluummin lähdetään vaikka fribaradalle tai pelaamaan padelia, jos halutaan olla porukalla ulkona. Meillä liikutaan joka päivä, joten se leikkipuisto ei tuo mitään ekstraa meille. (Ja lapsi kiipeää kuin apina siellä seinäkiipeilyssä katonrajaan, joten kiipeäminenkin sujuu ihan vaivatta.)