Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.

Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.

Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.

Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.

Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.

Näytä yksikin kommentti, jossa sinua on kutsuttu pelkuriksi. Kun huomaat, että sellaista ei löydy, voit alkaa miettimään, kuka kaipaisi kertauskurssia lukutaidossa. Sinä olet hokenut tuota sanaa, mutta kukaan muu ei ole väittänyt mitään sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Tuollaista kommenttia ei ole ollut ainakaan tässä keskustelussa. Mistä keksit näitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.

Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.

Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.

Näytä yksikin kommentti, jossa sinua on kutsuttu pelkuriksi. Kun huomaat, että sellaista ei löydy, voit alkaa miettimään, kuka kaipaisi kertauskurssia lukutaidossa. Sinä olet hokenut tuota sanaa, mutta kukaan muu ei ole väittänyt mitään sellaista. 

Ylempänä tässä samassa ketjussa suunnistuksen harrastajaksi esittäytyvä kirjoittaa: "Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan." Tämä siis siitä, että sanoin että en juokse metsässä vaan kävelen siellä. :D

Vierailija kirjoitti:

Muutama ehdotus:

- Lisää liikuntaa kouluun. Ihan hyvin alaasteella voisi olla liikuntaa pari tuntia päivässä.

- Jos vanhemmat on sohvaperunoita niin aika varmasti on lapsetkin. Joku sanoo, että ei kerkeä toiden jälkeen enää liikkumaan, mutta näin toimistotyön tekijänä se on pakko. Eli homma pitää aikatauluttaa silleen, että esim. kello 16-19 välillä voi jotain harrastaa ja lapset mukaan mieluusti.

- Puhelimet kokonaan pois koulun ajalta. Mitään reaalista tarvetta ei ole puhelimelle koulupäivän aikana. Vanhemmat voi soittaa kouluun jos on tarvis. Niin tehtiin ennenkin ja toimi ihan hyvin. Tämä parantaa muuta oppimista niin paljon, että on ihan hyvin varaa lisätä liikuntatunteja.

- Liikunta pakolliseksi myös korkeakouluihin. Tämä mahdollistaisi paljon paremmin myös sen, että kilpaurheilun ja korkeakouluopiskelun voi yhdistää.

Tämä viimeinen oli kyllä päivän vitsikkäin kommentti. Liikunta pakolliseksi korkeakouluihin kaikille, jotta kilpaurheilun ja korkeakouluopiskelun voisi paremmin yhdistää! En tiedä, yritätkö tarkoituksella esittää hölmöä urheilijaa, vai ihanko tahattomasti tällainen suustasi pääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Tuollaista kommenttia ei ole ollut ainakaan tässä keskustelussa. Mistä keksit näitä?

Kyllä vaan minulle ilmoitettiin, että minulla on ollut vanhemmat vieressä varoittamassa kaikesta ja minusta tullut huono liikkuja. Ja olen 70-luvun lapsi, joka leikkinyt lasten kesken ulkona neljävuotiaasta. Aika hurjiakin tilanteita tuli kieltämättä.

Ennen kun lapset saadaan liikkumaan, sitä ennen pitäisi saada vanhemmat ja muut aikuiset liikkumaan, josta lapset saisivat mallin ja esimerkin.

Ja monelle vanhemmalle ja aikuisille pitäisi rajoittaa ruutuaikaa tai takavarikoida älylaitteet, nythän sitä vanhemmat tekevät lapsille, vaikka itse näyttävät esimerkin ja mallin ja näin saataisiin aikaa liikuntaan.

Syy lasten ja nuorten liikkumattomuuteen löytyy meistä aikuisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.

Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.

Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää. 

En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä. 

Vilkaisin mielenkiinnosta myös tuota tutkimusta. Toinen, mikä oli määritelty henkiseksi väkivallaksi, oli kiroilu. Joillakin se naisen sukuelin nyt vaan korvaa pilkun puheessa. Ei se tietenkään ole hyvä tapa junnujen kanssa, mutta jos nuorilta kysytään, että onko valmentaja ikinä kiroillut kuullesi ja kaikki nämä merkataan henkistä väkivaltaa kokeneiksi, niin kyllä se vähän erikoiselta kuulostaa. 

Erikoista on sekin, että esimerkiksi musiikin tai järjestötoiminnan puolella aikuisten suut ovat siistimpiä, tai ainakin kiroilu tapahtuu niin etteivät nuoret koe sitä henkisenä väkivaltana.

Mitä henkinen väkivalta sitten ikinä onkaan, sitä on enemmän urheilun kuin muiden harrastuksien puolella, enkä yhtään tykkää siitä, että asiaa vähätellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Itsensäpeukuttaja bongattu jälleen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Tuollaista kommenttia ei ole ollut ainakaan tässä keskustelussa. Mistä keksit näitä?

Kyllä vaan minulle ilmoitettiin, että minulla on ollut vanhemmat vieressä varoittamassa kaikesta ja minusta tullut huono liikkuja. Ja olen 70-luvun lapsi, joka leikkinyt lasten kesken ulkona neljävuotiaasta. Aika hurjiakin tilanteita tuli kieltämättä.

Ja luulen, että nämä "ei mitään voi sattua" -tyypit ovat juuri itse niitä, jotka eivät lapsena tehneet ikinä mitään itsekseen. Saati olisivat olleet vastuussa pienemmistä. Koska siinä oppii nopeasti tekemään riskiarvioita, kun joku putoaa kalliolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Tuollaista kommenttia ei ole ollut ainakaan tässä keskustelussa. Mistä keksit näitä?

Kyllä vaan minulle ilmoitettiin, että minulla on ollut vanhemmat vieressä varoittamassa kaikesta ja minusta tullut huono liikkuja. Ja olen 70-luvun lapsi, joka leikkinyt lasten kesken ulkona neljävuotiaasta. Aika hurjiakin tilanteita tuli kieltämättä.

Tässä ketjussa nokitaan milloin kenetkin. Eilen tai toissapäivänä yhdelle vanhemmalle jankutettiin, että hanki lapsellesi harrastus urheiluseurassa ennen kuin häneltä pettää sydän. Vanhempi koetti kertoa, että lapsi on jo urheiluseurassa, ja vastaukseksi vain huudettiin, että luuletko olevasi täydellinen ja hanki se harrastus.

Sellaista liikunnan iloa tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.

Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.

Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.

Näytä yksikin kommentti, jossa sinua on kutsuttu pelkuriksi. Kun huomaat, että sellaista ei löydy, voit alkaa miettimään, kuka kaipaisi kertauskurssia lukutaidossa. Sinä olet hokenut tuota sanaa, mutta kukaan muu ei ole väittänyt mitään sellaista. 

Ylempänä tässä samassa ketjussa suunnistuksen harrastajaksi esittäytyvä kirjoittaa: "Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan." Tämä siis siitä, että sanoin että en juokse metsässä vaan kävelen siellä. :D

Pitipä ihan etsiä tuo kommentti ja katsoa, mihin siinä oli vastattu.

Kirjoitit mm:

"Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni...  Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla."

Ja:

"Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa."

Ei tuosta ole mun mielestä kovin kaukaa haettu johtopäätös, että kunto on vähän huono, jos pienessä metsässä poluilla kävelemällä saa itselleen lihassäryt seuraavaksi päiväksi. Lisäksi tuosta saa kyllä aika helposti kuvan, että pidät metsää paikkana, josta joutuu helposti sairaalaan. Hän ei kuitenkaan haukkunut sinua pelkuriksi, kuten kovasti väität. 

Tietenkin päätit vielä mennä henkilökohtaiseen haukkumiseen mm. tässä:

"Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin."

Ja päätit vielä haukkua suunnistajat ja maastopyöräilijät sivistymättömiksi tässä:

"Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja." 

Suoraan sanottuna itse olisin varmaan provosoitunut tuosta viestistäsi enemmän kuin tuo, jolle räyhäät. 

-se sama eri kuin äsken

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.

Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.

Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.

Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.

-eri 

Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.

Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.

Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.

Näytä yksikin kommentti, jossa sinua on kutsuttu pelkuriksi. Kun huomaat, että sellaista ei löydy, voit alkaa miettimään, kuka kaipaisi kertauskurssia lukutaidossa. Sinä olet hokenut tuota sanaa, mutta kukaan muu ei ole väittänyt mitään sellaista. 

Tuo sama kommentoija otti ihan neutraalin "kuka on sanonut ettei metsässä saa juosta"-kommentin koulukiusaajan lällättelynä, mutta kuitenkin itse puhui halveksivasti siitä, miten jonkun toisen "isi" varmaan vei hänet metsään.

Näin ulkopuoliselle tulee vaikutelma, että alemmuudentunteen vuoksi pitää uhota että rankasti urheilevat ovat tyhmempiä ja sivistymättömiä.

Ja lisätietoja minusta jos haluat puhua minun älykkyydestäni ja isästäni: En juokse enkä pyöräile metsässä, käyn kävellen vaellusretkillä. Pyöräilen kyllä maantiellä, juoksua en harrasta ollenkaan. Isäni ei ole vienyt minua autolla metsään, ulkoili kyllä paljon muuten kanssani kun olin pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Mistä löytyy tällaisia kieltäviä vanhempia? Mielikuvituksestasi.

Menepä johonkin isoon leikkipuistoon ja ota kuulokkeet korvistasi.

Olen hengaillut leikkipuistoissa aika paljon viime vuosina. En tunnista ilmiötä.

Tuohon aiheeseen liittyvien useiden kommenttien yläpeukkumääristä päätellen aika monet kuitenkin tunnistavat. 

Luulo ei ole tiedon väärtti. Joku voisi tulla kertomaan useita konkreettisia esimerkkejä. Onhan täällä jo väitetty niinkin, että 70-luvulla oli curling-vanhempia. Aikana, jolloin ohjeistus oli, että ei rautatielle ja viideltä syömään, hei hei.

Tuollaista kommenttia ei ole ollut ainakaan tässä keskustelussa. Mistä keksit näitä?

Kyllä vaan minulle ilmoitettiin, että minulla on ollut vanhemmat vieressä varoittamassa kaikesta ja minusta tullut huono liikkuja. Ja olen 70-luvun lapsi, joka leikkinyt lasten kesken ulkona neljävuotiaasta. Aika hurjiakin tilanteita tuli kieltämättä.

Tässä ketjussa nokitaan milloin kenetkin. Eilen tai toissapäivänä yhdelle vanhemmalle jankutettiin, että hanki lapsellesi harrastus urheiluseurassa ennen kuin häneltä pettää sydän. Vanhempi koetti kertoa, että lapsi on jo urheiluseurassa, ja vastaukseksi vain huudettiin, että luuletko olevasi täydellinen ja hanki se harrastus.

Sellaista liikunnan iloa tässä ketjussa.

Toki unmohdit sanoa, että kyseisen äidin lapsi oli juuri niitä, joiden lapsi oli saanut hälyttävän huonot tulokset move-testistä ja se lapsi liikkui kerran viikossa jossain ohjatussa jutussa, josta äiti ei suostunut kertomaan, mikä se on, vaikka sitä kysyttiin useampaan kertaan.