Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."

No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.

Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).

Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).

Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään. 

Meillä on näitä yleisövuoroja ja alle 12-vuotiaiden ohjaamattomia liikuntavuoroja. Näissä jälkimmäisissä on vain niin hirveä tungos ettei meinaa aina mahtua sekaan. Tietysti se ei ole liikkumattomille erikoisesti, mutta kaikki tavoitteellisuus ainakin on mahdotonta siellä.

Ennen vanhaan pelattiin pihan kakarat keskenään kolmevuotiaasta ylöspäin. Enemmän kuitenkin leikittiin juoksuleikkejä ym. Myös välitunneilla koulussa.

Ei ongelma ole, että tällaisia vuoroja ei olisi tai että niissä ei kävisi lapsia. Ongelma on, että ne tietyt lapset eivät käy missään, vaikka vaihtoehtoja olisi kuinka paljon. Nämä ovat niitä, jotka putoavat minuutin jälkeen viivajuoksussa (se on muuten 140 metriä rauhallista hölkkävauhtia). 

Kaikki tietää mitä pitäisi tehdä mutta moniko viitsii tehdä mitään? Kyseessähän on vaan terveys. Ulos vaan vaikka vartiksi alussa. Kävellen kauppaan jos alta kilometrin matka. Portaat käyttöön- ei hissiä.

Puhelin poissa tietty aika päivässä. Tubesta voi katsoa mallia miten jumppa hoituu vaikka toisella ' kädellä tehtynä.

Kaikella on merkitystä minkä liikkuu lihasvoimaa käyttäen. Eikun tossua toisen eteen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

Niin kaikki lapset ei tosiaan ole täysin päättömiä toiminnassaan, ainakaan enää siinä iässä kun on kykyä oikeasti kiivetä katolle tai liikennemerkkiin. Ja ehkäpä kukaan ei nyt tosissaan tarkoita että kannustaisivat juoksemaan autotiellä tai kiipeämään vaarallisiin paikkoihin, järkeä saa myös käyttää.

Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy, miksi en halua lastani urheiluharrastukseen on se, että urheiluharrastuksissa on paljon kiusaamista.

Mistäköhän olet tullut tällaiseen päätelmään, että urheiluharrastuksissa on jotenkin erityisen paljon kiusaamista? Koskeeko tämä niin kilpatason lätkää, satunnaisia ratsastustunteja kuin kestävyysjuoksua?

Vai puratko vain omaa liikuntavastaisuuttasi lapsiisi ja olet tästä keksinyt mielestäsi hyvän tekosyyn. 

Et ilmeisesti seuraa kovin aktiivisesti uutisia. Nuorisotutkimusseura ja Mannerheimin lastensuojeluliitto näitä ovat tutkineet, ja luvut ovat hämmästyttävän korkeita. Joukkuelajeissa korkeampia kuin yksilölajeissa.

-eri

Itse en ole ainakaan nähnyt tutkimusta, jossa olisi laajasti samalla kysymyksenasetannalla selvitetty kiusaamista urheilussa ja kouluissa. Jos sinulla on linkata, niin katson mielelläni.

Minulla on mielikuva tutkimuksista, joita olen nähnyt, että urheilussa kiusaamisen määritelmä on ollut paljon tiukempi kuin vaikka koulukiusaamistutkimuksissa. Ensimmäisissä on pyritty selvittämään, onko yhtään epäasiallista käytöstä ja jälkimmäisissä onko systemaattista pitkäaikaista koulukiusaamista. En toki ole alan asiantuntija, eli olen sen varassa, mitä on sattunut silmään. 

Sinulla on aivan sama internet käytössä kuin minullakin, joten toki voit itse linkata omaa mielikuvaasi vastaavat tutkimukset.

Tämä on aika hauskaa, että tässäkin on menty melkein 600 viestiä lasten ja perheiden elämää iloisella mutulla haukkuen, eikä kukaan ole pyytänyt mihinkään linkkejä tai arvioinut relevanssia.

Vierailija kirjoitti:

Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?

Ei ainakaan tässä keskustelussa ole unohtunut mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

Niin kaikki lapset ei tosiaan ole täysin päättömiä toiminnassaan, ainakaan enää siinä iässä kun on kykyä oikeasti kiivetä katolle tai liikennemerkkiin. Ja ehkäpä kukaan ei nyt tosissaan tarkoita että kannustaisivat juoksemaan autotiellä tai kiipeämään vaarallisiin paikkoihin, järkeä saa myös käyttää.

Eli pitää olla juuri niin kuin sinä. Pitää juosta metsässä mutta täydellisen hallitusti, niin ettei nilkka niksahda. Ei saa oppia liian aikaisin kiipeämään sileitä tankoja ylöspäin, ei saa olla liian rohkea eikä saa olla liikaa vauhtia.

Ja lapsen pitää tietysti olla samanlainen. Lasta ei saa kieltää eikä lapsi saa yrittää tehdä mitään kiellettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

No tietenkin lapsia pitää kieltää tekemästä vaikka mitä, kuten kaatamasta kiehuvaa kattilaa päälleen tai juoksemasta pallon perässä autotielle. 

Nyt kyse ei ollutkaan sellaisesta, vaan siitä että lapsia kielletään kiipeilemästä kiipeilytelineissä tai juoksemasta metsissä tai lumisilla teillä, ettei vaan kaaduta tai muuta vastaavaa. Kaatuilu on lapsille erittäin tärkeää. Keho oppii ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä paremmin. Iskuttavassa harjoittelussa (kuten vaikka juoksentelu ja pomppiminen) luiden tiheys kasvaa ja niistä tulee kestävämpiä.

Jos ääriesimerkkejä halutaan hakea, niin voi katsoa ammattinyrkkeilyä. Siinä miehet ottavat silmääkään räpäyttämättä vastaan sellaisia iskuja, joista jokainen riittäisi pistämään tavallisen tallustajan sairaalaan viikkokausiksi. Tätä ei kannata tulkita niin, että suosittelisin ammattinyrkkeilyä kaikille lapsille terveysliikunnaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy, miksi en halua lastani urheiluharrastukseen on se, että urheiluharrastuksissa on paljon kiusaamista.

Mistäköhän olet tullut tällaiseen päätelmään, että urheiluharrastuksissa on jotenkin erityisen paljon kiusaamista? Koskeeko tämä niin kilpatason lätkää, satunnaisia ratsastustunteja kuin kestävyysjuoksua?

Vai puratko vain omaa liikuntavastaisuuttasi lapsiisi ja olet tästä keksinyt mielestäsi hyvän tekosyyn. 

Et ilmeisesti seuraa kovin aktiivisesti uutisia. Nuorisotutkimusseura ja Mannerheimin lastensuojeluliitto näitä ovat tutkineet, ja luvut ovat hämmästyttävän korkeita. Joukkuelajeissa korkeampia kuin yksilölajeissa.

-eri

Itse en ole ainakaan nähnyt tutkimusta, jossa olisi laajasti samalla kysymyksenasetannalla selvitetty kiusaamista urheilussa ja kouluissa. Jos sinulla on linkata, niin katson mielelläni.

Minulla on mielikuva tutkimuksista, joita olen nähnyt, että urheilussa kiusaamisen määritelmä on ollut paljon tiukempi kuin vaikka koulukiusaamistutkimuksissa. Ensimmäisissä on pyritty selvittämään, onko yhtään epäasiallista käytöstä ja jälkimmäisissä onko systemaattista pitkäaikaista koulukiusaamista. En toki ole alan asiantuntija, eli olen sen varassa, mitä on sattunut silmään. 

Sinulla on aivan sama internet käytössä kuin minullakin, joten toki voit itse linkata omaa mielikuvaasi vastaavat tutkimukset.

Tämä on aika hauskaa, että tässäkin on menty melkein 600 viestiä lasten ja perheiden elämää iloisella mutulla haukkuen, eikä kukaan ole pyytänyt mihinkään linkkejä tai arvioinut relevanssia.

Sinä esitit väitteen, että lapsia kiusataan erityisen paljon kaikessa urheilussa. Ilmeisesti tähän ei kuitenkaan ollut mitään lähdettä esittää? Löydän kyllä tutkimuksia, joissa käsitellään lasten kiusaamista urheilussa, mutta en sellaisia, joissa olisi tehty kattavaa vertailua esimerkiksi kouluun tai muihin kuin urheiluharrastuksiin. 

Yleensä väitteen esittäjällä on todistustaakka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy, miksi en halua lastani urheiluharrastukseen on se, että urheiluharrastuksissa on paljon kiusaamista.

Mistäköhän olet tullut tällaiseen päätelmään, että urheiluharrastuksissa on jotenkin erityisen paljon kiusaamista? Koskeeko tämä niin kilpatason lätkää, satunnaisia ratsastustunteja kuin kestävyysjuoksua?

Vai puratko vain omaa liikuntavastaisuuttasi lapsiisi ja olet tästä keksinyt mielestäsi hyvän tekosyyn. 

Et ilmeisesti seuraa kovin aktiivisesti uutisia. Nuorisotutkimusseura ja Mannerheimin lastensuojeluliitto näitä ovat tutkineet, ja luvut ovat hämmästyttävän korkeita. Joukkuelajeissa korkeampia kuin yksilölajeissa.

-eri

Itse en ole ainakaan nähnyt tutkimusta, jossa olisi laajasti samalla kysymyksenasetannalla selvitetty kiusaamista urheilussa ja kouluissa. Jos sinulla on linkata, niin katson mielelläni.

Minulla on mielikuva tutkimuksista, joita olen nähnyt, että urheilussa kiusaamisen määritelmä on ollut paljon tiukempi kuin vaikka koulukiusaamistutkimuksissa. Ensimmäisissä on pyritty selvittämään, onko yhtään epäasiallista käytöstä ja jälkimmäisissä onko systemaattista pitkäaikaista koulukiusaamista. En toki ole alan asiantuntija, eli olen sen varassa, mitä on sattunut silmään. 

Sinulla on aivan sama internet käytössä kuin minullakin, joten toki voit itse linkata omaa mielikuvaasi vastaavat tutkimukset.

Tämä on aika hauskaa, että tässäkin on menty melkein 600 viestiä lasten ja perheiden elämää iloisella mutulla haukkuen, eikä kukaan ole pyytänyt mihinkään linkkejä tai arvioinut relevanssia.

Sinä esitit väitteen, että lapsia kiusataan erityisen paljon kaikessa urheilussa. Ilmeisesti tähän ei kuitenkaan ollut mitään lähdettä esittää? Löydän kyllä tutkimuksia, joissa käsitellään lasten kiusaamista urheilussa, mutta en sellaisia, joissa olisi tehty kattavaa vertailua esimerkiksi kouluun tai muihin kuin urheiluharrastuksiin. 

Yleensä väitteen esittäjällä on todistustaakka. 

Oletko koskaan kuullut, mitä tarkoittaa lainauksien välissä sellainen sana kuin eri?

Minä vastasin sille ihmiselle, joka arveli että väitteen esittäjä vain haluaa purkaa omaa urheiluvastaisuuttaan. Se on sikäli kohtuuton väite, että kiusaaminen on urheilupiireissä todellinen ja tutkittu ilmiö. Tutkimuksiin voi jokainen perehtyä itse.

-se sama eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

Niin kaikki lapset ei tosiaan ole täysin päättömiä toiminnassaan, ainakaan enää siinä iässä kun on kykyä oikeasti kiivetä katolle tai liikennemerkkiin. Ja ehkäpä kukaan ei nyt tosissaan tarkoita että kannustaisivat juoksemaan autotiellä tai kiipeämään vaarallisiin paikkoihin, järkeä saa myös käyttää.

Eli pitää olla juuri niin kuin sinä. Pitää juosta metsässä mutta täydellisen hallitusti, niin ettei nilkka niksahda. Ei saa oppia liian aikaisin kiipeämään sileitä tankoja ylöspäin, ei saa olla liian rohkea eikä saa olla liikaa vauhtia.

Ja lapsen pitää tietysti olla samanlainen. Lasta ei saa kieltää eikä lapsi saa yrittää tehdä mitään kiellettyä.

Jaahas, se järjen käyttö oli tosiaan liika vaatimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.

Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.

Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin. 

Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.

Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan. 

Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.

Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.

Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä  ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä. 

OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan. 

Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.

Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.

Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?

Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.

Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.

Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.

Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).

Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.

Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen. 

Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.

Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.

Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.

Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.

Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän. 

Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan. 

Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.

Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.

Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois. 

Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.  

Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D

Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.

Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. 

Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä. 

Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.

Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.

Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.

Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.

Niin kaikki lapset ei tosiaan ole täysin päättömiä toiminnassaan, ainakaan enää siinä iässä kun on kykyä oikeasti kiivetä katolle tai liikennemerkkiin. Ja ehkäpä kukaan ei nyt tosissaan tarkoita että kannustaisivat juoksemaan autotiellä tai kiipeämään vaarallisiin paikkoihin, järkeä saa myös käyttää.

Eli pitää olla juuri niin kuin sinä. Pitää juosta metsässä mutta täydellisen hallitusti, niin ettei nilkka niksahda. Ei saa oppia liian aikaisin kiipeämään sileitä tankoja ylöspäin, ei saa olla liian rohkea eikä saa olla liikaa vauhtia.

Ja lapsen pitää tietysti olla samanlainen. Lasta ei saa kieltää eikä lapsi saa yrittää tehdä mitään kiellettyä.

Jaahas, se järjen käyttö oli tosiaan liika vaatimus.

Muista yläpeukuttaa itseäsi!

Vierailija kirjoitti:

Islannissaan kaupassa suurin naisten koko on 44 ja sitä suuremmat ovat jo erikoistuotteita, joita voi löytyä jostain erikoisputiikista. Välttämättä suurempia kokoja ei ole tarjolla edes .

Kaupoissa tarjottava naisten suurin vaatekoko ei kerro muusta kun muotimaailman ja vaatevalmistajien yrityksestä sulloa naiset pieneen hoikkaan muottiin, niitä kun on miesten kivointa katsella eivätkä jatkuvassa laihdutuskuerteessään jaksa pistää hanttiin. Suomessa naisille tarjotaan naurettavan pieniä aasialaisten ihmisten vaatekokoja ja tavallisenkin mittaisilla naisilla on vaikeuksia löytää itselleen sopivia vaatteita. Näin voi hyvin olla tilanne myös islannissa.

Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.

Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.

Vierailija kirjoitti:

Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?

Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein. 

Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin. 

Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit. 

Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Lopeta lasten kuskaus harrastuksiin. Sillä se liikkumattomuus poistuu, kun lapsi alkaa omin voimin kulkea paikasta toiseen.

Tämä ei oikeasti toimi kovin hyvin, kun suurin osa lapsista on sitten koko ajan kotona. Valitettavasti nykyään näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Islannissaan kaupassa suurin naisten koko on 44 ja sitä suuremmat ovat jo erikoistuotteita, joita voi löytyä jostain erikoisputiikista. Välttämättä suurempia kokoja ei ole tarjolla edes .

Kaupoissa tarjottava naisten suurin vaatekoko ei kerro muusta kun muotimaailman ja vaatevalmistajien yrityksestä sulloa naiset pieneen hoikkaan muottiin, niitä kun on miesten kivointa katsella eivätkä jatkuvassa laihdutuskuerteessään jaksa pistää hanttiin. Suomessa naisille tarjotaan naurettavan pieniä aasialaisten ihmisten vaatekokoja ja tavallisenkin mittaisilla naisilla on vaikeuksia löytää itselleen sopivia vaatteita. Näin voi hyvin olla tilanne myös islannissa.

Kuten täällä jo lähteiden kera kerrottiin, islantilaiset ovat selvästi ylipainoisempia kuin suomalaiset, ja suuntaus vain pahenee. Kansallinen liikuntaohjelma tai kaupan suppea vaatevalikoima eivät siis helpota ylipaino-ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Islannissaan kaupassa suurin naisten koko on 44 ja sitä suuremmat ovat jo erikoistuotteita, joita voi löytyä jostain erikoisputiikista. Välttämättä suurempia kokoja ei ole tarjolla edes .

Kaupoissa tarjottava naisten suurin vaatekoko ei kerro muusta kun muotimaailman ja vaatevalmistajien yrityksestä sulloa naiset pieneen hoikkaan muottiin, niitä kun on miesten kivointa katsella eivätkä jatkuvassa laihdutuskuerteessään jaksa pistää hanttiin. Suomessa naisille tarjotaan naurettavan pieniä aasialaisten ihmisten vaatekokoja ja tavallisenkin mittaisilla naisilla on vaikeuksia löytää itselleen sopivia vaatteita. Näin voi hyvin olla tilanne myös islannissa.

Vaatevalmistajat myyvät niitä vaatteita, joille on kysyntää. He pyrkivät maksimoimaan voittonsa, eivät muokkaamaan maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?

Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein. 

Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin. 

Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit. 

Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa. 

Tässä ollaan aivan hakoteillä, kun pyritään kaavamaistamaan niin yksinkertainen asia kuin lapsen luonnollinen liikunta.

Kukaan minun tuntemani lapsi ei taatusti suostu liikkumaan viikossa 25 tuntia ja siitä viittä tuntia kovilla tehoilla, jos asia tuolla tavalla esitetään. Eikä tarvitsekaan, sillä lapset luontaisesti liikkuvat pyrähdyksenomaisesti ja hetken mielijohteesta. Voi olla että futisharkoissa lapsi haluaa katsella kedon kukkia, ja kaksi tuntia myöhemmin hänelle iskee armoton iltavillikohtaus.

Semmoista se vain on, ja meidän pitäisi pystyä luomaan lapsillemme elämä, jossa liikunnalle on tilaa. Olen syvästi kateellinen kaikille, joilla on isot omakotitalot ja pihat. Täyttäkää ne voimistelurenkailla ja trampoliineilla. Ja unohtakaa kaiken maailman tuntimäärät, säännöt ja pakot.

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.

Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.

Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää. 

En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.