Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?
Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein.
Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin.
Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit.
Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa.
Tässä ollaan aivan hakoteillä, kun pyritään kaavamaistamaan niin yksinkertainen asia kuin lapsen luonnollinen liikunta.
Kukaan minun tuntemani lapsi ei taatusti suostu liikkumaan viikossa 25 tuntia ja siitä viittä tuntia kovilla tehoilla, jos asia tuolla tavalla esitetään. Eikä tarvitsekaan, sillä lapset luontaisesti liikkuvat pyrähdyksenomaisesti ja hetken mielijohteesta. Voi olla että futisharkoissa lapsi haluaa katsella kedon kukkia, ja kaksi tuntia myöhemmin hänelle iskee armoton iltavillikohtaus.
Semmoista se vain on, ja meidän pitäisi pystyä luomaan lapsillemme elämä, jossa liikunnalle on tilaa. Olen syvästi kateellinen kaikille, joilla on isot omakotitalot ja pihat. Täyttäkää ne voimistelurenkailla ja trampoliineilla. Ja unohtakaa kaiken maailman tuntimäärät, säännöt ja pakot.
Ei sitä lapsille tietenkään tuolla tavalla esitetä. Hyvänen aika. Tuo tieto on aikuisille, että he voivat miettiä liikkuuko lapsi noin suurin piirtein noilla suhteilla. Sekään ei ole todellakaan hyväksi, että lapsi liikkuisi kovaa 20 tuntia viikossa, mutta matalatehoinen liikunta jäisi viiteen tuntiin. Koko kirjoituksen pointti oli, että paljon kevyttä liikkumista ja siihen päälle jonkin verran reipasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?
Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein.
Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin.
Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit.
Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa.
Tässä ollaan aivan hakoteillä, kun pyritään kaavamaistamaan niin yksinkertainen asia kuin lapsen luonnollinen liikunta.
Kukaan minun tuntemani lapsi ei taatusti suostu liikkumaan viikossa 25 tuntia ja siitä viittä tuntia kovilla tehoilla, jos asia tuolla tavalla esitetään. Eikä tarvitsekaan, sillä lapset luontaisesti liikkuvat pyrähdyksenomaisesti ja hetken mielijohteesta. Voi olla että futisharkoissa lapsi haluaa katsella kedon kukkia, ja kaksi tuntia myöhemmin hänelle iskee armoton iltavillikohtaus.
Semmoista se vain on, ja meidän pitäisi pystyä luomaan lapsillemme elämä, jossa liikunnalle on tilaa. Olen syvästi kateellinen kaikille, joilla on isot omakotitalot ja pihat. Täyttäkää ne voimistelurenkailla ja trampoliineilla. Ja unohtakaa kaiken maailman tuntimäärät, säännöt ja pakot.
Ei sitä lapsille tietenkään tuolla tavalla esitetä. Hyvänen aika. Tuo tieto on aikuisille, että he voivat miettiä liikkuuko lapsi noin suurin piirtein noilla suhteilla. Sekään ei ole todellakaan hyväksi, että lapsi liikkuisi kovaa 20 tuntia viikossa, mutta matalatehoinen liikunta jäisi viiteen tuntiin. Koko kirjoituksen pointti oli, että paljon kevyttä liikkumista ja siihen päälle jonkin verran reipasta.
Mutta nuo tuntimäärät ovat edelleen ihan älyttömiä työssäkäyvien vanhempien valvottavaksi ja toteutettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.
Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.
Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää.
En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.
Kannattaisikohan välillä puolustuspuheiden ja tutkimuksien tyrmäämisen sijasta miettiä, mitä ne musiikin puolella tekevät toisin, kun eivät huuda puoliksikaan niin paljon.
Annahan taas alanuolta.
Itse satunnaisena junnuvalmentajana voin vastata vain omasta puolestani.
Minä en ikinä puhu tai huuda lapsille vihaisesti, jos he eivät vaikka onnistu peleissä tai tekevät niissä typeriä ratkaisuja. Se voitto ei todellakaan ole niin tärkeää.
Sen sijaan olen kyllä saattanut korottaa ääntäni, jos lapset joko tahallisesti tai täydellistä välinpitämättömyyttään rikkovat turvallisuusohjeita ja aiheuttavat vaaratilanteita. Jos esim. joku poika neljättä kertaa samoissa futistreeneissä vetää liukutaklauksen napit edellä suoraan toista lasta nilkoille, niin että siinä sattuu ihan oikeasti, kun sen ikäisiltä liukutaklaukset ovat ainakin meidän treeneissä olleet ehdottomasti kiellettyjä, niin kyllä se puhuttelu on jo vedetty vähän tiukempaan sävyyn, kun ensimmäisellä kolmella kerralla hyvällä selittämällä asia ei ole mennyt jakeluun. Näissä tapauksissa kyse ei ole mistään vahingoista vaan joukkuekavereiden aivan tahallisesta satuttamisesta ja aivan sama asia kuin jos lapsi vetäisi toista turpaan.
Tällaisia vaaratilanteita ei varmaan synny samalla tavalla viulutunneilla.
Ehkä olen sitten tehnyt henkistä väkivaltaa näille lapsille estäessäni heitä tekemästä fyysistä väkivaltaa toisille.
Voisiko päiväkoti- ja koulurakennukset rakentaa ja sisustaa huomioiden monipuolisen liikkumisen?
Mitä jos koulussa olisi kaksi kerrosta? Ylempään mentäisiin portaita tai miksei vaikka kiipeilyseinää, köyttä tai verkkoa pitkin kiiveten? Tuon voisi toteuttaa vaikka välitasanteella, niin putoamistapauksissa ison tapaturman riski olisi pienempi ja heikkokuntoisempikin rohkenisi ehkäpä yrittämään.
Voisiko osa käytävän lattiaa olla ns. airtrackia? Vaikka siinä ei voltteja ja kärrynpyöriä tekisikään, olisi jo pelkkä kävely pehmeällä joustavalla alustalla pientä vaihtelua kovalla lattialla köpöttelyyn.
Monissa työpaikoissa on huomioitu säädettävät kalusteet, jotka toimivat sekä seisten että istuen. Istuminenhan on pahasta. Voisiko osan oppitunneista pitää seisten? Voisiko liikettä olla enemmän muutenkin kuin liikuntatunneilla?
Ja huomio koulujen välituntipihoihin. Onko niissä tilaa ja mahdollisuuksia liikkua? Muistan omasta lapsuudesta, että lemppareita välituntisin oli keinupallo (joka ei oman lapsen koulussa onnistu, koska keinut ovat piirissä toisiaan vasten), jalkapallo (koulun kenttä ei kuulu välituntialueeseen), lumikasaan kiipeily (taitaa olla kiellettyä), hyppynaru, pikipata (ei onnistu kentän piirto asfaltille eikä tekonurmelle).
Meidän ekaluokkalainen on koulussa noin 8-16.30 joka päivä, haen hänet iltapäiväkerhosta. Sitten tehdään läksyt ja syödään, leikitään hetki. Ja mennään nukkumaan, jotta jaksetaan taas herätä kuudelta. Ei arkipäivisin ole aikaa eikä jaksamista harrastuksiin. Onneksi liikkuvat paljon iltapäiväkerhossa ja monipuolisesti. Miksei urheiluseurat voisi järjestää harjoituksia iltapäiväkerhojen aikana koulujen liikuntasaleissa? Luulisi reilun sadan lapsen joukosta löytyvän se 20 innostunutta lasta ja miksei joukkueeseen voisi tulla iltapäiväkerhon ulkopuoleltakin porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?
Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein.
Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin.
Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit.
Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa.
Tässä ollaan aivan hakoteillä, kun pyritään kaavamaistamaan niin yksinkertainen asia kuin lapsen luonnollinen liikunta.
Kukaan minun tuntemani lapsi ei taatusti suostu liikkumaan viikossa 25 tuntia ja siitä viittä tuntia kovilla tehoilla, jos asia tuolla tavalla esitetään. Eikä tarvitsekaan, sillä lapset luontaisesti liikkuvat pyrähdyksenomaisesti ja hetken mielijohteesta. Voi olla että futisharkoissa lapsi haluaa katsella kedon kukkia, ja kaksi tuntia myöhemmin hänelle iskee armoton iltavillikohtaus.
Semmoista se vain on, ja meidän pitäisi pystyä luomaan lapsillemme elämä, jossa liikunnalle on tilaa. Olen syvästi kateellinen kaikille, joilla on isot omakotitalot ja pihat. Täyttäkää ne voimistelurenkailla ja trampoliineilla. Ja unohtakaa kaiken maailman tuntimäärät, säännöt ja pakot.
Ei sitä lapsille tietenkään tuolla tavalla esitetä. Hyvänen aika. Tuo tieto on aikuisille, että he voivat miettiä liikkuuko lapsi noin suurin piirtein noilla suhteilla. Sekään ei ole todellakaan hyväksi, että lapsi liikkuisi kovaa 20 tuntia viikossa, mutta matalatehoinen liikunta jäisi viiteen tuntiin. Koko kirjoituksen pointti oli, että paljon kevyttä liikkumista ja siihen päälle jonkin verran reipasta.
Mutta nuo tuntimäärät ovat edelleen ihan älyttömiä työssäkäyvien vanhempien valvottavaksi ja toteutettavaksi.
Ja silti ne ovat kansallisten liikuntasuositusten mukaiset tuntimäärät. Nuo täyttyvät helposti lapsella, joka esim. kulkee koulumatkat kävellen, liikkuu välitunneilla ja liikkatunneila ja kulkee omin jaloin kavereilleen, tekee jotain liikunnallista viikonloppuisin perheen kanssa ja käy kolme kertaa viikossa treeneissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko päiväkoti- ja koulurakennukset rakentaa ja sisustaa huomioiden monipuolisen liikkumisen?
Mitä jos koulussa olisi kaksi kerrosta? Ylempään mentäisiin portaita tai miksei vaikka kiipeilyseinää, köyttä tai verkkoa pitkin kiiveten? Tuon voisi toteuttaa vaikka välitasanteella, niin putoamistapauksissa ison tapaturman riski olisi pienempi ja heikkokuntoisempikin rohkenisi ehkäpä yrittämään.
Voisiko osa käytävän lattiaa olla ns. airtrackia? Vaikka siinä ei voltteja ja kärrynpyöriä tekisikään, olisi jo pelkkä kävely pehmeällä joustavalla alustalla pientä vaihtelua kovalla lattialla köpöttelyyn.
Monissa työpaikoissa on huomioitu säädettävät kalusteet, jotka toimivat sekä seisten että istuen. Istuminenhan on pahasta. Voisiko osan oppitunneista pitää seisten? Voisiko liikettä olla enemmän muutenkin kuin liikuntatunneilla?
Ja huomio koulujen välituntipihoihin. Onko niissä tilaa ja mahdollisuuksia liikkua? Muistan omasta lapsuudesta, että lemppareita välituntisin oli keinupallo (joka ei oman lapsen koulussa onnistu, koska keinut ovat piirissä toisiaan vasten), jalkapallo (koulun kenttä ei kuulu välituntialueeseen), lumikasaan kiipeily (taitaa olla kiellettyä), hyppynaru, pikipata (ei onnistu kentän piirto asfaltille eikä tekonurmelle).
Meidän ekaluokkalainen on koulussa noin 8-16.30 joka päivä, haen hänet iltapäiväkerhosta. Sitten tehdään läksyt ja syödään, leikitään hetki. Ja mennään nukkumaan, jotta jaksetaan taas herätä kuudelta. Ei arkipäivisin ole aikaa eikä jaksamista harrastuksiin. Onneksi liikkuvat paljon iltapäiväkerhossa ja monipuolisesti. Miksei urheiluseurat voisi järjestää harjoituksia iltapäiväkerhojen aikana koulujen liikuntasaleissa? Luulisi reilun sadan lapsen joukosta löytyvän se 20 innostunutta lasta ja miksei joukkueeseen voisi tulla iltapäiväkerhon ulkopuoleltakin porukkaa.
Voi helvetti sentään taas. Aikamoisia ideoita ongelmaan, joka ratkeaisi ihan sillä, että ne lapset laitettaisiin ulos leikkimään tietyksi ajaksi päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko päiväkoti- ja koulurakennukset rakentaa ja sisustaa huomioiden monipuolisen liikkumisen?
Mitä jos koulussa olisi kaksi kerrosta? Ylempään mentäisiin portaita tai miksei vaikka kiipeilyseinää, köyttä tai verkkoa pitkin kiiveten? Tuon voisi toteuttaa vaikka välitasanteella, niin putoamistapauksissa ison tapaturman riski olisi pienempi ja heikkokuntoisempikin rohkenisi ehkäpä yrittämään.
Voisiko osa käytävän lattiaa olla ns. airtrackia? Vaikka siinä ei voltteja ja kärrynpyöriä tekisikään, olisi jo pelkkä kävely pehmeällä joustavalla alustalla pientä vaihtelua kovalla lattialla köpöttelyyn.
Monissa työpaikoissa on huomioitu säädettävät kalusteet, jotka toimivat sekä seisten että istuen. Istuminenhan on pahasta. Voisiko osan oppitunneista pitää seisten? Voisiko liikettä olla enemmän muutenkin kuin liikuntatunneilla?
Ja huomio koulujen välituntipihoihin. Onko niissä tilaa ja mahdollisuuksia liikkua? Muistan omasta lapsuudesta, että lemppareita välituntisin oli keinupallo (joka ei oman lapsen koulussa onnistu, koska keinut ovat piirissä toisiaan vasten), jalkapallo (koulun kenttä ei kuulu välituntialueeseen), lumikasaan kiipeily (taitaa olla kiellettyä), hyppynaru, pikipata (ei onnistu kentän piirto asfaltille eikä tekonurmelle).
Meidän ekaluokkalainen on koulussa noin 8-16.30 joka päivä, haen hänet iltapäiväkerhosta. Sitten tehdään läksyt ja syödään, leikitään hetki. Ja mennään nukkumaan, jotta jaksetaan taas herätä kuudelta. Ei arkipäivisin ole aikaa eikä jaksamista harrastuksiin. Onneksi liikkuvat paljon iltapäiväkerhossa ja monipuolisesti. Miksei urheiluseurat voisi järjestää harjoituksia iltapäiväkerhojen aikana koulujen liikuntasaleissa? Luulisi reilun sadan lapsen joukosta löytyvän se 20 innostunutta lasta ja miksei joukkueeseen voisi tulla iltapäiväkerhon ulkopuoleltakin porukkaa.
"Miksei urheiluseurat voisi järjestää harjoituksia iltapäiväkerhojen aikana koulujen liikuntasaleissa?"
Koska junnu-urheilu toimii pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin ja vapaaehtoiset ovat alkuiltapäivästä töissä.
"Mitä jos koulussa olisi kaksi kerrosta?"
Aika monissa on.
Ja jos olisit ikinä harrastanut kiipeilyä, ymmärtäisit, miksi tuollainen valvomaton kiipeilyseinä (siis niin korkea, että siinä mentäisiin kerroksesta toiseen) on erittäin huono idea.
"koulun kenttä ei kuulu välituntialueeseen"
No tuo on kyllä puhdasta idiotismia .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.
Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.
Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää.
En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.
Kannattaisikohan välillä puolustuspuheiden ja tutkimuksien tyrmäämisen sijasta miettiä, mitä ne musiikin puolella tekevät toisin, kun eivät huuda puoliksikaan niin paljon.
Annahan taas alanuolta.
Itse satunnaisena junnuvalmentajana voin vastata vain omasta puolestani.
Minä en ikinä puhu tai huuda lapsille vihaisesti, jos he eivät vaikka onnistu peleissä tai tekevät niissä typeriä ratkaisuja. Se voitto ei todellakaan ole niin tärkeää.
Sen sijaan olen kyllä saattanut korottaa ääntäni, jos lapset joko tahallisesti tai täydellistä välinpitämättömyyttään rikkovat turvallisuusohjeita ja aiheuttavat vaaratilanteita. Jos esim. joku poika neljättä kertaa samoissa futistreeneissä vetää liukutaklauksen napit edellä suoraan toista lasta nilkoille, niin että siinä sattuu ihan oikeasti, kun sen ikäisiltä liukutaklaukset ovat ainakin meidän treeneissä olleet ehdottomasti kiellettyjä, niin kyllä se puhuttelu on jo vedetty vähän tiukempaan sävyyn, kun ensimmäisellä kolmella kerralla hyvällä selittämällä asia ei ole mennyt jakeluun. Näissä tapauksissa kyse ei ole mistään vahingoista vaan joukkuekavereiden aivan tahallisesta satuttamisesta ja aivan sama asia kuin jos lapsi vetäisi toista turpaan.
Tällaisia vaaratilanteita ei varmaan synny samalla tavalla viulutunneilla.
Ehkä olen sitten tehnyt henkistä väkivaltaa näille lapsille estäessäni heitä tekemästä fyysistä väkivaltaa toisille.
En tiedä, onko täällä useampiakin futisvalmentajia ketjussa; välillä tuntuu, että liikunta kokonaisuudessaan on joidenkin keskustelijoiden mielestä futista ja nimenomaan poikien futista.
Mutta luepa yllä oleva kuvauksesi uudestaan läpi ja mieti, miksi tosiaan niin moni lapsi lopettaa joukkueurheilun tai ei halua sitä aloittaakaan.
En syytä teitä valmentajia, tiedän että rajattomissa lapsissa on nykyään pitelemistä. Yritän vain sanoa, että ymmärrän erittäin hyvin, miksi ohjattu urheilu seurassa ei kaikille lapsille edusta turvallista tilaa, jossa he kokisivat virkistyvänsä ja rentoutuvansa. Jos siellä aikuisenkin silmin tapahtuu turpaanvetoon verrattavia tilanteita, on todella epäreilua vaatia että arat lapset menisivät tuollaisiin paikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.
Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.
Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää.
En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.
Kannattaisikohan välillä puolustuspuheiden ja tutkimuksien tyrmäämisen sijasta miettiä, mitä ne musiikin puolella tekevät toisin, kun eivät huuda puoliksikaan niin paljon.
Annahan taas alanuolta.
Itse satunnaisena junnuvalmentajana voin vastata vain omasta puolestani.
Minä en ikinä puhu tai huuda lapsille vihaisesti, jos he eivät vaikka onnistu peleissä tai tekevät niissä typeriä ratkaisuja. Se voitto ei todellakaan ole niin tärkeää.
Sen sijaan olen kyllä saattanut korottaa ääntäni, jos lapset joko tahallisesti tai täydellistä välinpitämättömyyttään rikkovat turvallisuusohjeita ja aiheuttavat vaaratilanteita. Jos esim. joku poika neljättä kertaa samoissa futistreeneissä vetää liukutaklauksen napit edellä suoraan toista lasta nilkoille, niin että siinä sattuu ihan oikeasti, kun sen ikäisiltä liukutaklaukset ovat ainakin meidän treeneissä olleet ehdottomasti kiellettyjä, niin kyllä se puhuttelu on jo vedetty vähän tiukempaan sävyyn, kun ensimmäisellä kolmella kerralla hyvällä selittämällä asia ei ole mennyt jakeluun. Näissä tapauksissa kyse ei ole mistään vahingoista vaan joukkuekavereiden aivan tahallisesta satuttamisesta ja aivan sama asia kuin jos lapsi vetäisi toista turpaan.
Tällaisia vaaratilanteita ei varmaan synny samalla tavalla viulutunneilla.
Ehkä olen sitten tehnyt henkistä väkivaltaa näille lapsille estäessäni heitä tekemästä fyysistä väkivaltaa toisille.
En tiedä, onko täällä useampiakin futisvalmentajia ketjussa; välillä tuntuu, että liikunta kokonaisuudessaan on joidenkin keskustelijoiden mielestä futista ja nimenomaan poikien futista.
Mutta luepa yllä oleva kuvauksesi uudestaan läpi ja mieti, miksi tosiaan niin moni lapsi lopettaa joukkueurheilun tai ei halua sitä aloittaakaan.
En syytä teitä valmentajia, tiedän että rajattomissa lapsissa on nykyään pitelemistä. Yritän vain sanoa, että ymmärrän erittäin hyvin, miksi ohjattu urheilu seurassa ei kaikille lapsille edusta turvallista tilaa, jossa he kokisivat virkistyvänsä ja rentoutuvansa. Jos siellä aikuisenkin silmin tapahtuu turpaanvetoon verrattavia tilanteita, on todella epäreilua vaatia että arat lapset menisivät tuollaisiin paikkoihin.
Futis on tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin lasten harrastus, eli ei varmaan ole yllättävää, että täällä on useampi futismutsi tai -faija.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.
Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.
Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää.
En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.
Kannattaisikohan välillä puolustuspuheiden ja tutkimuksien tyrmäämisen sijasta miettiä, mitä ne musiikin puolella tekevät toisin, kun eivät huuda puoliksikaan niin paljon.
Annahan taas alanuolta.
Itse satunnaisena junnuvalmentajana voin vastata vain omasta puolestani.
Minä en ikinä puhu tai huuda lapsille vihaisesti, jos he eivät vaikka onnistu peleissä tai tekevät niissä typeriä ratkaisuja. Se voitto ei todellakaan ole niin tärkeää.
Sen sijaan olen kyllä saattanut korottaa ääntäni, jos lapset joko tahallisesti tai täydellistä välinpitämättömyyttään rikkovat turvallisuusohjeita ja aiheuttavat vaaratilanteita. Jos esim. joku poika neljättä kertaa samoissa futistreeneissä vetää liukutaklauksen napit edellä suoraan toista lasta nilkoille, niin että siinä sattuu ihan oikeasti, kun sen ikäisiltä liukutaklaukset ovat ainakin meidän treeneissä olleet ehdottomasti kiellettyjä, niin kyllä se puhuttelu on jo vedetty vähän tiukempaan sävyyn, kun ensimmäisellä kolmella kerralla hyvällä selittämällä asia ei ole mennyt jakeluun. Näissä tapauksissa kyse ei ole mistään vahingoista vaan joukkuekavereiden aivan tahallisesta satuttamisesta ja aivan sama asia kuin jos lapsi vetäisi toista turpaan.
Tällaisia vaaratilanteita ei varmaan synny samalla tavalla viulutunneilla.
Ehkä olen sitten tehnyt henkistä väkivaltaa näille lapsille estäessäni heitä tekemästä fyysistä väkivaltaa toisille.
En tiedä, onko täällä useampiakin futisvalmentajia ketjussa; välillä tuntuu, että liikunta kokonaisuudessaan on joidenkin keskustelijoiden mielestä futista ja nimenomaan poikien futista.
Mutta luepa yllä oleva kuvauksesi uudestaan läpi ja mieti, miksi tosiaan niin moni lapsi lopettaa joukkueurheilun tai ei halua sitä aloittaakaan.
En syytä teitä valmentajia, tiedän että rajattomissa lapsissa on nykyään pitelemistä. Yritän vain sanoa, että ymmärrän erittäin hyvin, miksi ohjattu urheilu seurassa ei kaikille lapsille edusta turvallista tilaa, jossa he kokisivat virkistyvänsä ja rentoutuvansa. Jos siellä aikuisenkin silmin tapahtuu turpaanvetoon verrattavia tilanteita, on todella epäreilua vaatia että arat lapset menisivät tuollaisiin paikkoihin.
Kukaan ei ole yhdessäkään viestissä tässä ketjussa vaatinut, että kaikkien lasten pitäisi harrastaa joukkueurheilua. Säännöllisen, ohjatun ja tavoitteellisen liikunnan puolesta on kyllä käytetty puheenvuoroja, koska ne luovat liikunnalle jatkuvuutta ja varmistavat, että lapsi liikkuu, vaikka olisikin huono sää. Lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden jatkaa liikkumista senkin jälkeen, kun lapsi kasvaa ulos pihapeli-iästä.
Jos vaikka tanssi, suunnistus tai yleisurheilu sopii lapsen luonteelle paremmin niin ne ovat aivan yhtä hyviä vaihtoehtoja kuin jalkapallo tai koris.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko päiväkoti- ja koulurakennukset rakentaa ja sisustaa huomioiden monipuolisen liikkumisen?
Mitä jos koulussa olisi kaksi kerrosta? Ylempään mentäisiin portaita tai miksei vaikka kiipeilyseinää, köyttä tai verkkoa pitkin kiiveten? Tuon voisi toteuttaa vaikka välitasanteella, niin putoamistapauksissa ison tapaturman riski olisi pienempi ja heikkokuntoisempikin rohkenisi ehkäpä yrittämään.
Voisiko osa käytävän lattiaa olla ns. airtrackia? Vaikka siinä ei voltteja ja kärrynpyöriä tekisikään, olisi jo pelkkä kävely pehmeällä joustavalla alustalla pientä vaihtelua kovalla lattialla köpöttelyyn.
Monissa työpaikoissa on huomioitu säädettävät kalusteet, jotka toimivat sekä seisten että istuen. Istuminenhan on pahasta. Voisiko osan oppitunneista pitää seisten? Voisiko liikettä olla enemmän muutenkin kuin liikuntatunneilla?
Ja huomio koulujen välituntipihoihin. Onko niissä tilaa ja mahdollisuuksia liikkua? Muistan omasta lapsuudesta, että lemppareita välituntisin oli keinupallo (joka ei oman lapsen koulussa onnistu, koska keinut ovat piirissä toisiaan vasten), jalkapallo (koulun kenttä ei kuulu välituntialueeseen), lumikasaan kiipeily (taitaa olla kiellettyä), hyppynaru, pikipata (ei onnistu kentän piirto asfaltille eikä tekonurmelle).
Meidän ekaluokkalainen on koulussa noin 8-16.30 joka päivä, haen hänet iltapäiväkerhosta. Sitten tehdään läksyt ja syödään, leikitään hetki. Ja mennään nukkumaan, jotta jaksetaan taas herätä kuudelta. Ei arkipäivisin ole aikaa eikä jaksamista harrastuksiin. Onneksi liikkuvat paljon iltapäiväkerhossa ja monipuolisesti. Miksei urheiluseurat voisi järjestää harjoituksia iltapäiväkerhojen aikana koulujen liikuntasaleissa? Luulisi reilun sadan lapsen joukosta löytyvän se 20 innostunutta lasta ja miksei joukkueeseen voisi tulla iltapäiväkerhon ulkopuoleltakin porukkaa.
Mun ekaluokkalaisen koulussa on kyllä ihan hyvät liikuntamahdollisuudet ja ip-kerhossa ulkoilee. Koulumatkat kävelee, kotimatkassa saattaa mennä tunti kun jää rymyämään jonnekin metsään tai leikkipuistoon kavereitten kanssa tai yksin ennen kun tulee kotiin. Välillä pitää soitella perään, että alapas tulla kotiin että ehdit syödä ennen soittotunnille lähtöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
"Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan."
Ja tuossa kiteytyy iso osa siitä, miksi ihminen joka ei ole saanut liikuttua, lopettaa liikunnan ensiyritykseen. Siis kun törmää tuollaisiin "minä olen sinua parempi"-asenteisiin. Jos halutaan saada ihmiset liikkumaan, niin sen liikunnan pitää olla kivaa, ja siellä pitää törmätä kannustavaan asenteeseen. Vanhat jäärät, ketkä arvostelee toisia, ja pitää itseään ylivertaisina, pilaavat takuuvarmasti aloittelijan yrityksen.
Nyt tuli kyllä kaikkien tekosyiden voittaja! Ihminen lakkaa liikkumusta, kun joku tuntematon ihminen sanoo netissä pahasti?? Olen reilu 50-vuotias nainen ja liikkunut koko ikäni kilpaurheilusta kuntourheiluun ja lajit on vaihtuneet monta kertaa. En ole koskaan törmännyt elävässä elämässä mihinkään "olen sinua parempi" aseenteeseen. Päinvastoin kannustusta olen saanut aina, vaikka olenkin tuloslistalla viimeinen. Netissä nyt liikkuu vaikka mitä sekopäitä, mutta jos niiden antaa vaikuttaa omaan elämään, niin melko heikoilla kantimilla ollaan.
Jep. Internet on täynnä ihmisiä, jotka eivät voi käydä salilla, koska ovat vakuuttuneita, että joku tuijottaisi heitä siellä pahasti. Tietenkään he eivät ole ikinä käyneet siellä salilla, mutta keskustelupalstojen joukkoharha luo tästä todellisuutta ja he eivät ikinä mene edes kokeilemaan.
En nyt väitä, ettei olisi mahdollista kohdata k usipäätä salilla, mutta jos niitä haluaa kokonaan vältellä, niin kovin moneen paikkaan ei voi mennä.
Muutama ehdotus:
- Lisää liikuntaa kouluun. Ihan hyvin alaasteella voisi olla liikuntaa pari tuntia päivässä.
- Jos vanhemmat on sohvaperunoita niin aika varmasti on lapsetkin. Joku sanoo, että ei kerkeä toiden jälkeen enää liikkumaan, mutta näin toimistotyön tekijänä se on pakko. Eli homma pitää aikatauluttaa silleen, että esim. kello 16-19 välillä voi jotain harrastaa ja lapset mukaan mieluusti.
- Puhelimet kokonaan pois koulun ajalta. Mitään reaalista tarvetta ei ole puhelimelle koulupäivän aikana. Vanhemmat voi soittaa kouluun jos on tarvis. Niin tehtiin ennenkin ja toimi ihan hyvin. Tämä parantaa muuta oppimista niin paljon, että on ihan hyvin varaa lisätä liikuntatunteja.
- Liikunta pakolliseksi myös korkeakouluihin. Tämä mahdollistaisi paljon paremmin myös sen, että kilpaurheilun ja korkeakouluopiskelun voi yhdistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Toki siellä ulkoillaan, mutta yleensä pihassa vapaan leikin merkeissä. Rauhalliset lapset ovat enimmäkseen hiekkalaatikolla. Kun joskus tästä päiväkodin aikuisille sanoin, vastaus oli että kaikki ulkonaolo lasketaan liikunnaksi.
-eri myös.
Kaikissa päiväkodeissa ei ulkoilla. Sehän se ongelma tässä onkin. Jos haluaa lapsensa saavan ulkoilla ja käydä jumppasalissa, pitää ottaa etukäteen selville tällaiset asiat ja valita pk jossa näin tapahtuu. Tai ulkoilu alkaa iltaisin klo 16, mutta jos lapset haetaan pois aikaisemmin ei ulkona käydä.
Missä päiväkodeissa Suomessa ei ulkoilla? En ole tuollaisesta ennen kuullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin aika helposti googlaamalla tulee vastaan Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus vuodelta 2014.
Sen mukaan 25 prosenttia ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista oli kokenut henkistä väkivaltaa valmentajan taholta. Järjestötoiminnassa osuus oli 11 prosenttia ja musiikkiharrastuksissa 7 prosenttia.
Ja henkisen väkivallan määritelmä tässä tutkimuksessa oli kysymys, että onko nuori joskus kokenut, että harrastuksen ohjaaja on puhunut lapselle vihaisesti. Tutkimuksessa ei otettu sanallakaan kantaa lasten väliseen kiusaamineen. Erikseen mainittiin vielä, että harrastusryhmien välisten tutkimustulosten vertailu ei ole relevanttia, koska niin suuri osa vastaajista tuli urheilun puolelta, että tuloksia ei voida yleistää.
En väitä, että on hyvä juttu, jos valmentajat huutavat lapsille, mutta noilla luvuilla väite, että 25 % lapsista kokee henkistä väkivaltaa valmentajien taholta ei vastaa sanan yleiskielistä merkitystä.
Vilkaisin mielenkiinnosta myös tuota tutkimusta. Toinen, mikä oli määritelty henkiseksi väkivallaksi, oli kiroilu. Joillakin se naisen sukuelin nyt vaan korvaa pilkun puheessa. Ei se tietenkään ole hyvä tapa junnujen kanssa, mutta jos nuorilta kysytään, että onko valmentaja ikinä kiroillut kuullesi ja kaikki nämä merkataan henkistä väkivaltaa kokeneiksi, niin kyllä se vähän erikoiselta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Toki siellä ulkoillaan, mutta yleensä pihassa vapaan leikin merkeissä. Rauhalliset lapset ovat enimmäkseen hiekkalaatikolla. Kun joskus tästä päiväkodin aikuisille sanoin, vastaus oli että kaikki ulkonaolo lasketaan liikunnaksi.
-eri myös.
Kaikissa päiväkodeissa ei ulkoilla. Sehän se ongelma tässä onkin. Jos haluaa lapsensa saavan ulkoilla ja käydä jumppasalissa, pitää ottaa etukäteen selville tällaiset asiat ja valita pk jossa näin tapahtuu. Tai ulkoilu alkaa iltaisin klo 16, mutta jos lapset haetaan pois aikaisemmin ei ulkona käydä.
Missä päiväkodeissa Suomessa ei ulkoilla? En ole tuollaisesta ennen kuullutkaan.
Toi olisi kyllä mielenkiintoista tietää. Veikkaan, että ainakin Porvoossa on näitä.
Omalta kaksivuotiaalta on tänä talvena jäänyt kerran aamupäiväulkoilu väliin, koska hiukan haastavien sääolojen seurauksena peilijään päällä oli 5 cm vettä. Iltapäivään mennessä huoltomiehet olivat saaneet sen verran pihakaivoja hakattua auki, että osa pihasta oli taas käyttökelpoinen. Muuten ovat olleet ulkona säällä kuin säällä. Ajat ovat sitten vähän riippuneet keleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miski harrastusliikunta koetaan ainoaksi oikeaksi liikkumisen muodoksi? Mihin unohtui tärkein kuntoa ylläpitävä liikkumismuoto eli hyötyliikunta?
Kukaan ei ole unohtanut sitä missään vaiheessa. Lukutaitoinen ihminen huomaisi, että siitä puhutaan tässäkin keskustelussa n. kolmen viestin välein.
Kaikessa kuntoilussa matalatehoinen PK-treeni luo pohjan kaikelle. Matalilla tavoitetasoilla, kuten siinä, että saataisiin lapset edes välttävään kuntoon, riittävä määrä arkiliikuntaa riittää tähän hyvin. Tavoitteellisessa liikkumisessa sitten esimerkiksi juostaan PK-lenkkejä, mutta siihen ei ole tarvetta tässä yhteydessä. PK-treenin pitäisi olla sellaista, että se ei juurikaan rasita kehoa ja siitä palaudutaan viimeistään seuraavaksi päiväksi täysin.
Sen matalasykkeisen pk:n lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kehittävää liikkumista, eli sellaista, joka haastaa kehoa eri tavoin. Näissä pitäisi oikeasti hengästyä, joutua käyttämään voimaa ja mielellään myös kehittää liikkuvuutta. Tämä on kuitenkin se pyramidin huippu. Esimerkiksi suositusten mukaiset 25 tuntia viikossa liikkuvalla lapsella 20 tuntia voisi olla hyötyliikuntaa, ulkoilua, kevyttä välituntipelailua yms. ja 5 tuntia sitten kovaa liikkumista, kuten treenejä, liikuntatunteja, vähän tiukempia kukkulan kuningasmatseja yms. Kovankin liikkumisen on hyvä olla monipuolista, että minimoidaan rasitusvammojen riskit.
Vähemmän liikkuvilla kokonaismäärää voidaan skaalata alaspäin, mutta hekin tarvitsevat sitä kehittävää liikkumista hyötyliikunnan lisäksi. Tämä on aivan perus fysiologiaa.
Tässä ollaan aivan hakoteillä, kun pyritään kaavamaistamaan niin yksinkertainen asia kuin lapsen luonnollinen liikunta.
Kukaan minun tuntemani lapsi ei taatusti suostu liikkumaan viikossa 25 tuntia ja siitä viittä tuntia kovilla tehoilla, jos asia tuolla tavalla esitetään. Eikä tarvitsekaan, sillä lapset luontaisesti liikkuvat pyrähdyksenomaisesti ja hetken mielijohteesta. Voi olla että futisharkoissa lapsi haluaa katsella kedon kukkia, ja kaksi tuntia myöhemmin hänelle iskee armoton iltavillikohtaus.
Semmoista se vain on, ja meidän pitäisi pystyä luomaan lapsillemme elämä, jossa liikunnalle on tilaa. Olen syvästi kateellinen kaikille, joilla on isot omakotitalot ja pihat. Täyttäkää ne voimistelurenkailla ja trampoliineilla. Ja unohtakaa kaiken maailman tuntimäärät, säännöt ja pakot.
Ei sitä lapsille tietenkään tuolla tavalla esitetä. Hyvänen aika. Tuo tieto on aikuisille, että he voivat miettiä liikkuuko lapsi noin suurin piirtein noilla suhteilla. Sekään ei ole todellakaan hyväksi, että lapsi liikkuisi kovaa 20 tuntia viikossa, mutta matalatehoinen liikunta jäisi viiteen tuntiin. Koko kirjoituksen pointti oli, että paljon kevyttä liikkumista ja siihen päälle jonkin verran reipasta.
Mutta nuo tuntimäärät ovat edelleen ihan älyttömiä työssäkäyvien vanhempien valvottavaksi ja toteutettavaksi.
Nämä ovat ihan priorisointikysymyksiä. Niille asioille löytyy aikaa, jotka ovat tärkeitä. Joillekin on tärkeää, että kämppä näyttää aina siltä, että Avotakan kuvausryhmä voi kävellä koska vaan sisään. Toisille taas lasten liikkuminen ja terveys ovat prioriteetteja. Kolmansille on tärkeää saada lojua sohvalla koko perheen voimin tuntikausia katsomassa telkkaria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Eihän siellä WA:ssa olisi ketään muutakaan.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaisikohan välillä puolustuspuheiden ja tutkimuksien tyrmäämisen sijasta miettiä, mitä ne musiikin puolella tekevät toisin, kun eivät huuda puoliksikaan niin paljon.
Annahan taas alanuolta.