Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
50-vuotias hyväkuntoinen ja perusterve alkaa kyllä koko ajan olla harvinaisempi ja harvinaisempi. Tuon ikäisistä iso osa on ylipainoisia tai lihavia. Lihavuus ei tietysti aina tarkoita sairautta ja huonokuntoisuutta, mutta hyvin usein tarkoittaa. Toki tämän päivän huonokuntoiset nuoret tuskin on viisikymppisenä edes sellaisessa kunnossa kuin viisikymppiset nyt.
Sattuneesta syystä tunnen paljon viisikymppisiä. Eivät ole huonokuntoisia.
Itse kun lähestyy viittäkymppiä, niin yllättäen ystäväpiiri tekee samoin. Olen kyllä huomannut selvän polarisoitumisen tässä. Monet harrastaa innolla liikuntaa (usein muuten naiset juoksee jumpissa ja joogassa jne) ja toisilla on sitten ne dosetit jo käytössä ja aamulla napsitaan kourallinen pillereitä, kun on verenpainetta, kolesterolia ja sokeriongelmia (todella usein miehiä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Et taida viettää paljoa aikaa ikäisessäsi seurassa, jos olet sitä mieltä, että tämän päivän viiskymppiset ovat keskimäärin hyväkuntoisia ja perusterveitä.
Kyllä oikeastaan vietän.
Mutta tietysti nyt minun pitää lakata tapaamasta ketään omanikäisiä, kun vauvassa alapeukutetaan tätä.
Varmaan asia pitää korjata varhaiskasvatuksessa ja koulussa, kun vanhempia ei voi nykyään velvoittaa yhtään mihinkään.
Alkaa tuntua, että voisi olla järkevämpi ottaa lapset pois vanhemmiltaan heti synnytyslaitoksella ja kasvattaa heidät valtion haluamalla tavalla oikeaoppisesti kunnon kansalaisiksi sen sijaan että vanhemmat muka esittää kasvattavansa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).
Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.
Se voi olla, mutta ei poista sitä, ettenkö olisi oikeassa, että ne vähemmän liikunnalliset lapset ja nuoret eivät koe minkäänlaista vetoa lähteä kerhoihin kokemaan huonoommuutta urheilijoiden keskelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).
Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.
Nyt, jos lumet vihdoin sulavat, niin jokainen tällaisia kerhoja haikaileva ottaa Facebookin kauniiseen käteen ja pistää kaupunginosaryhmään viestin:
Liikkumattomien lasten koriskerho (tai futis, jumppa, suunnistus tai mikä vaan, mikä tuntuu itsestä mukavalta) maanantaisin klo 15-16 sen ja sen koulun pihalla. Kaikki lapset, jotka eivät muuten harrasta liikuntaa, ovat tervetulleita. Maksuton ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kaikki lapset liikkuvat omalla vastuullaan.
Tällaiseen toimintaan ei vaadita mitään lupia tms. ja ihan kuka tahansa saa käyttää vapaa-aikaansa lasten liikuttamiseen. Toki siellä koulun pihalla toimitaan sitten niin kuin kaikki muutkin iltakäyttäjät, eli sopu sijaa antaa.
Sitten, kun itse tekee jotain tällaista, voi alkaa vaatimaan sitä muiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Miksei samantien palkattua piiskuria sähköruoskan kanssa juoksemaan jokaisen lapsen perässä, jos kerran heitellään täysin toteuttamiskelvottomia ideoita, joilla ei ole mitään mahdollisuutta päätyä käytäntöön?
Varmasti yksi syy, mikä vaikuttaa ongelman laajuuteen ovat juuri kaltaisesi aikuiset, joiden päähän mahtuu tasan yksi ajatus: ruutu. Sanotaan vain, että kännykät pitää ottaa pois ja ajatusprosessi pysähtyy juuri siihen. No aika ei kulje taaksepäin ja teknologista kehitystä ei voi peruuttaa ja lapsille ei tule tulemaan 3110:jä. Sitä ei vain ole tapahtumassa, ei valtakunnallisella tasolla, koska sellainen laki ei menisi ikinä läpi eikä yksilötasolla, koska lasten välinen kommunikaatio on ei tällä hetkellä liiku tekstareilla tai paperikirjeillä, joten puhelin, jolla ei pääse lasten käyttämiin viestintäkanaviin eristää lapsen tovereistaan.
Meidän aikuisten pitäisi päästä vihdoin siitä ruudusta yli ja pystyä miettimään myös muita ratkaisuja ongelmaan. Ruutuajan rajoittaminen on varmasti hyvä asia pienillä lapsilla, mutta yhtään vanhemmilla sitä on hyvin vaikea perustella. Ei vain toimi, että teini saisi olla vain tunnin puhelimellaan, koska koko maailma on mukautunut älylaitteiden ympärille.
Ainut ratkaisu, minkä itse pystyn keksimään, on pienestä pitäen alkanut tavoitteellinen liikunta ja mielellään jossain yhteisössä. Ei ole väliä onko kyseessä yksilö- vai joukkuelaji, kunhan sen ympärille muodostuisi hyvä yhteisö, jonka sisäiset kaverisuhteet auttavat kantamaan yli niistä teini-iän turbulenteista vuosista ja pitäisi mielenkiinnon myös liikkumisessa. Tavoitteettomilla harrastuksilla on se huono puoli, että ne on äärimmäisen helppoja lopettaa, koska niiden eteen ei ole nähty vaivaa ja ei ole mitään tavoitetta, jonka menettää, kun lajin lopettaa.
Itse olen kilpaurheillut nuoruuteni yksilölajissa ja ehdin kyllä siitä huolimatta juomaan kaljaa, polttamaan röökiä ja pussailemaan satunnaisten tyttöjen kanssa bileissä. Nämä kokemukset eivät jääneet minulta väliin, mutta treenien takia en hengaillut siellä kaupungilla joka ilta.
Siitä olen samaa mieltä, että ruutukielloilla ei ongelmaa ratkaista.
Jokaista lasta ei myöskään voi velvoittaa tavoitteelliseen liikuntayhteisöön. Jo nyt, kun sinne hakeutuvat ne parhailla taipumuksilla varustetut ja motivoituneimmat, on kiusaaminen urheiluharrastuksissa merkittävä ongelma. Joka toista vähemmistöihin kuuluvaa lasta on kiusattu treeneissä, ja kaikista harrastajista joka kolmas on kokenut kiusaamista ohjatuissa treeneissä.
Kaveriyhteisö on toki nuorelle tärkeä, mutta jos halutaan nimenomaan samanhenkisen yhteisön tuki ja hyöty, voi taide- tai kädentaitoharrastus olla sopivampi paikka sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole kilpailuhenkinen tai urheilullinen. Tällöin ei saada kahta kärpästä yhdellä iskulla, eli liikuntaa täytyy harrastaa jossakin muualla ja muulla ajalla, mutta tärkeintähän on nuorten henkinen ja fyysinen hyvä olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).
Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.
Se voi olla, mutta ei poista sitä, ettenkö olisi oikeassa, että ne vähemmän liikunnalliset lapset ja nuoret eivät koe minkäänlaista vetoa lähteä kerhoihin kokemaan huonoommuutta urheilijoiden keskelle.
No mihin he tuntisivat vetoa? Aina löytyy syitä, miksi ei liikkua, mutta voisiko löytyä syitä liikkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).
Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.
Meillä on näitä yleisövuoroja ja alle 12-vuotiaiden ohjaamattomia liikuntavuoroja. Näissä jälkimmäisissä on vain niin hirveä tungos ettei meinaa aina mahtua sekaan. Tietysti se ei ole liikkumattomille erikoisesti, mutta kaikki tavoitteellisuus ainakin on mahdotonta siellä.
Ennen vanhaan pelattiin pihan kakarat keskenään kolmevuotiaasta ylöspäin. Enemmän kuitenkin leikittiin juoksuleikkejä ym. Myös välitunneilla koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
"Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan."
Ja tuossa kiteytyy iso osa siitä, miksi ihminen joka ei ole saanut liikuttua, lopettaa liikunnan ensiyritykseen. Siis kun törmää tuollaisiin "minä olen sinua parempi"-asenteisiin. Jos halutaan saada ihmiset liikkumaan, niin sen liikunnan pitää olla kivaa, ja siellä pitää törmätä kannustavaan asenteeseen. Vanhat jäärät, ketkä arvostelee toisia, ja pitää itseään ylivertaisina, pilaavat takuuvarmasti aloittelijan yrityksen.
Nyt tuli kyllä kaikkien tekosyiden voittaja! Ihminen lakkaa liikkumusta, kun joku tuntematon ihminen sanoo netissä pahasti?? Olen reilu 50-vuotias nainen ja liikkunut koko ikäni kilpaurheilusta kuntourheiluun ja lajit on vaihtuneet monta kertaa. En ole koskaan törmännyt elävässä elämässä mihinkään "olen sinua parempi" aseenteeseen. Päinvastoin kannustusta olen saanut aina, vaikka olenkin tuloslistalla viimeinen. Netissä nyt liikkuu vaikka mitä sekopäitä, mutta jos niiden antaa vaikuttaa omaan elämään, niin melko heikoilla kantimilla ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Minä olin lapsena höntsäilijä, en pelannut kuin yhden kesän ohjatusti jalkapalloa seurassa. Mutta vapaa-ajalla ja välitunnit kyllä pelattiin paljon noiden "tosissaan" pelaavien kanssa ja ihan hyvin siinä pysyi vauhdissa mukana. Nykyaikana onkin suurin ongelma se, että ilman ohjausta ei liikuta ollenkaan.
Lopeta lasten kuskaus harrastuksiin. Sillä se liikkumattomuus poistuu, kun lapsi alkaa omin voimin kulkea paikasta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Miksei samantien palkattua piiskuria sähköruoskan kanssa juoksemaan jokaisen lapsen perässä, jos kerran heitellään täysin toteuttamiskelvottomia ideoita, joilla ei ole mitään mahdollisuutta päätyä käytäntöön?
Varmasti yksi syy, mikä vaikuttaa ongelman laajuuteen ovat juuri kaltaisesi aikuiset, joiden päähän mahtuu tasan yksi ajatus: ruutu. Sanotaan vain, että kännykät pitää ottaa pois ja ajatusprosessi pysähtyy juuri siihen. No aika ei kulje taaksepäin ja teknologista kehitystä ei voi peruuttaa ja lapsille ei tule tulemaan 3110:jä. Sitä ei vain ole tapahtumassa, ei valtakunnallisella tasolla, koska sellainen laki ei menisi ikinä läpi eikä yksilötasolla, koska lasten välinen kommunikaatio on ei tällä hetkellä liiku tekstareilla tai paperikirjeillä, joten puhelin, jolla ei pääse lasten käyttämiin viestintäkanaviin eristää lapsen tovereistaan.
Meidän aikuisten pitäisi päästä vihdoin siitä ruudusta yli ja pystyä miettimään myös muita ratkaisuja ongelmaan. Ruutuajan rajoittaminen on varmasti hyvä asia pienillä lapsilla, mutta yhtään vanhemmilla sitä on hyvin vaikea perustella. Ei vain toimi, että teini saisi olla vain tunnin puhelimellaan, koska koko maailma on mukautunut älylaitteiden ympärille.
Ainut ratkaisu, minkä itse pystyn keksimään, on pienestä pitäen alkanut tavoitteellinen liikunta ja mielellään jossain yhteisössä. Ei ole väliä onko kyseessä yksilö- vai joukkuelaji, kunhan sen ympärille muodostuisi hyvä yhteisö, jonka sisäiset kaverisuhteet auttavat kantamaan yli niistä teini-iän turbulenteista vuosista ja pitäisi mielenkiinnon myös liikkumisessa. Tavoitteettomilla harrastuksilla on se huono puoli, että ne on äärimmäisen helppoja lopettaa, koska niiden eteen ei ole nähty vaivaa ja ei ole mitään tavoitetta, jonka menettää, kun lajin lopettaa.
Itse olen kilpaurheillut nuoruuteni yksilölajissa ja ehdin kyllä siitä huolimatta juomaan kaljaa, polttamaan röökiä ja pussailemaan satunnaisten tyttöjen kanssa bileissä. Nämä kokemukset eivät jääneet minulta väliin, mutta treenien takia en hengaillut siellä kaupungilla joka ilta.
Siitä olen samaa mieltä, että ruutukielloilla ei ongelmaa ratkaista.
Jokaista lasta ei myöskään voi velvoittaa tavoitteelliseen liikuntayhteisöön. Jo nyt, kun sinne hakeutuvat ne parhailla taipumuksilla varustetut ja motivoituneimmat, on kiusaaminen urheiluharrastuksissa merkittävä ongelma. Joka toista vähemmistöihin kuuluvaa lasta on kiusattu treeneissä, ja kaikista harrastajista joka kolmas on kokenut kiusaamista ohjatuissa treeneissä.
Kaveriyhteisö on toki nuorelle tärkeä, mutta jos halutaan nimenomaan samanhenkisen yhteisön tuki ja hyöty, voi taide- tai kädentaitoharrastus olla sopivampi paikka sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole kilpailuhenkinen tai urheilullinen. Tällöin ei saada kahta kärpästä yhdellä iskulla, eli liikuntaa täytyy harrastaa jossakin muualla ja muulla ajalla, mutta tärkeintähän on nuorten henkinen ja fyysinen hyvä olo.
Että tuohon kiusaamisasiaan voi ottaa kantaa, pitäisi olla jotain suhteuttavia tietoja. Moniko vähemmistötaustainen lapsi on kokenut kiusaamista muualla? Tuolta pohjalta en osaa sanoa, että onko kiusaaminen yleisempää vai harvinaisempaa urheilussa kuin muualla. Myös kysymyksenasetanta vaikuttaa paljon: täyttääkö kiusaamisen määritelmän yksi idioottimainen kommentti jonkun suusta vai vaatiiko se jotain systemaattisempaa.
Tietenkin siitä voimme olla yhtä mieltä, että joka ikinen kiusaamistapahtuma on liikaa, mutta emme myöskään voi olettaa, että urheilu olisi immuuni yhteiskunnassa oleville negatiivisille ilmiöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy, miksi en halua lastani urheiluharrastukseen on se, että urheiluharrastuksissa on paljon kiusaamista.
Mistäköhän olet tullut tällaiseen päätelmään, että urheiluharrastuksissa on jotenkin erityisen paljon kiusaamista? Koskeeko tämä niin kilpatason lätkää, satunnaisia ratsastustunteja kuin kestävyysjuoksua?
Vai puratko vain omaa liikuntavastaisuuttasi lapsiisi ja olet tästä keksinyt mielestäsi hyvän tekosyyn.
Et ilmeisesti seuraa kovin aktiivisesti uutisia. Nuorisotutkimusseura ja Mannerheimin lastensuojeluliitto näitä ovat tutkineet, ja luvut ovat hämmästyttävän korkeita. Joukkuelajeissa korkeampia kuin yksilölajeissa.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No tässähän on syy miksei sinne osallistu ne ns. "höntsäilijät", jos nämä kaikille avoimet sählykerhotkin on täynnä niitä tosissaan urheilevia, niin eipä siellä paljon ole höntsille sijaa, tai ainakin saisi olla höntsällä pirun hyvä itsetunto ettei välittäisi siitä miten huono on niihin urheilijoihin nähden.
Pitäisi siis olla kerhoja jotka ovat vain höntsäilijöitä varten, tavoitteelliset urheilijat saisivat pysyä omien joukkueidensa treeneissä (enkä ymmärrä miten sellaiset edes ehtii ylimääräisiin treeneihin muutenkaan).
Kyllä itsekkin koin lapsena koululiikunnan todella masentavana tapana liikkua, kun siellä aina oli näitä urheilijoita, jotka veti muita paremmin ja joita opettajat aivan selvästi suosi, koululiikunta oli kilpailua ja sen vuoksi se vähensi heidän motivaatiotaan jotka eivät syystä tai toisesta pärjänneet niin hyvin kuin muut siinä kilpailuasetelmassa, ei riittänyt se että yritti ja oli innolla mukana. (ja itsekkin kyllä harrastin urheilua, mutta en ollut koskaan siinä erityisen hyvä silti, kun motoriikka ei ole ihan parhaimmasta päästä).
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.
Meillä on näitä yleisövuoroja ja alle 12-vuotiaiden ohjaamattomia liikuntavuoroja. Näissä jälkimmäisissä on vain niin hirveä tungos ettei meinaa aina mahtua sekaan. Tietysti se ei ole liikkumattomille erikoisesti, mutta kaikki tavoitteellisuus ainakin on mahdotonta siellä.
Ennen vanhaan pelattiin pihan kakarat keskenään kolmevuotiaasta ylöspäin. Enemmän kuitenkin leikittiin juoksuleikkejä ym. Myös välitunneilla koulussa.
No ei niissä koulujen palloilukerhoissakaan ole mitään tavoitteellista, mutta silti niihin ei kuulemma voi mennä, koska jotkut siellä jaksavat juosta pallon perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy, miksi en halua lastani urheiluharrastukseen on se, että urheiluharrastuksissa on paljon kiusaamista.
Mistäköhän olet tullut tällaiseen päätelmään, että urheiluharrastuksissa on jotenkin erityisen paljon kiusaamista? Koskeeko tämä niin kilpatason lätkää, satunnaisia ratsastustunteja kuin kestävyysjuoksua?
Vai puratko vain omaa liikuntavastaisuuttasi lapsiisi ja olet tästä keksinyt mielestäsi hyvän tekosyyn.
Et ilmeisesti seuraa kovin aktiivisesti uutisia. Nuorisotutkimusseura ja Mannerheimin lastensuojeluliitto näitä ovat tutkineet, ja luvut ovat hämmästyttävän korkeita. Joukkuelajeissa korkeampia kuin yksilölajeissa.
-eri
Itse en ole ainakaan nähnyt tutkimusta, jossa olisi laajasti samalla kysymyksenasetannalla selvitetty kiusaamista urheilussa ja kouluissa. Jos sinulla on linkata, niin katson mielelläni.
Minulla on mielikuva tutkimuksista, joita olen nähnyt, että urheilussa kiusaamisen määritelmä on ollut paljon tiukempi kuin vaikka koulukiusaamistutkimuksissa. Ensimmäisissä on pyritty selvittämään, onko yhtään epäasiallista käytöstä ja jälkimmäisissä onko systemaattista pitkäaikaista koulukiusaamista. En toki ole alan asiantuntija, eli olen sen varassa, mitä on sattunut silmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
"Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan."
Ja tuossa kiteytyy iso osa siitä, miksi ihminen joka ei ole saanut liikuttua, lopettaa liikunnan ensiyritykseen. Siis kun törmää tuollaisiin "minä olen sinua parempi"-asenteisiin. Jos halutaan saada ihmiset liikkumaan, niin sen liikunnan pitää olla kivaa, ja siellä pitää törmätä kannustavaan asenteeseen. Vanhat jäärät, ketkä arvostelee toisia, ja pitää itseään ylivertaisina, pilaavat takuuvarmasti aloittelijan yrityksen.
Nyt tuli kyllä kaikkien tekosyiden voittaja! Ihminen lakkaa liikkumusta, kun joku tuntematon ihminen sanoo netissä pahasti?? Olen reilu 50-vuotias nainen ja liikkunut koko ikäni kilpaurheilusta kuntourheiluun ja lajit on vaihtuneet monta kertaa. En ole koskaan törmännyt elävässä elämässä mihinkään "olen sinua parempi" aseenteeseen. Päinvastoin kannustusta olen saanut aina, vaikka olenkin tuloslistalla viimeinen. Netissä nyt liikkuu vaikka mitä sekopäitä, mutta jos niiden antaa vaikuttaa omaan elämään, niin melko heikoilla kantimilla ollaan.
Tämä sama tekosyy on kyllä erittäin yleinen ja kun ihminen vakaasti uskoo, että muut nauraa ja ilkkuu hänelle, niin tokihan sitä helposti tulkitsee kannustavaksikin tarkoitetun kommentin pilkaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
Olen aivan eri, mutta aina mietin, että niillä ihmisillä, jotka eivät ole koskaan kieltäneet lapsiaan juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan, taitaa olla tosi rauhallisia lapsia.
Minä olen toistuvasti joutunut kieltämään lapsiani kiipeämästä liian korkealle puun latvaan, hyppäämästä pää edellä luonnonveteen, kalliolta tai talon katolta sulan maan aikaan, juoksemasta vilkasta autotietä ylitettäessä ja niin edelleen.
Leikkipuistoissa en yleensä kiellä, mutta pahoja katseita kyllä tulee, kun lapseni ovat sielläkin yleensä puiden latvoissa tai rakennuksien katoilla. Liikennemerkkiinkin tuo yksi apina kiipeää.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta lasten kuskaus harrastuksiin. Sillä se liikkumattomuus poistuu, kun lapsi alkaa omin voimin kulkea paikasta toiseen.
Loppuu sitten myös ne liikuntaharrastukset kun lapsi ei omin voimin pysty kulkemaan. Teinit toki jo useimmiten pystyy, mutta alakoululaisena ne liikuntaharrastukset yleensä alkaa.
Alue: Aihe vapaa
Oletko ikinä yrittänyt järjestää sellaista kerhoa, johon saa tulla vain muuten liikkumattomat lapset? Veikkaisin, että siellä saa liikunnanopettaja heitellä aika rauhassa korista yksinään.