Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus verrannut liikkumista lukemisharrastukseen. Lasten lukemattomuushan on liikkumattomuuden tavoin kestohuolenaihe nykyään. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että lukevat lapset menestyvät koulussa ja myöhemmin työelämässä huomattavasti muita paremmin, lukeminen on ihan elinehto ajattelun kehittymiselle, empatiakyvylle, yleissivistykselle, omalle sanavarastolle, kirjoitustaidolle ja niin edelleen. Silti monissa perheissä ei lueta yhtään. Opettajat törmäävät jatkuvasti lapsiin, joilla on todella suppea sanavarasto, eivät itse pysty tuottamaan tekstiä, eivät ymmärrä lukemaansa.
Jos vanhemmat eivät itse lue mitään eikä kotona ole kirjahyllyä ja kirjoja, niin on aika utopistista olettaa, että lapsi jotenkin innostuisi itsenäisesti lukemaan ja ryhtyisi käymään yksin kirjastossa. Harvassa ovat sellaiset lapset. Jos taas kotona on tarjolla kiinnostavaa luettavaa, lapsi näkee vanhempiensa syventyvän kirjaan sohvalla ja perhe käy kirjastossa yhdessä viikonloppuisin, niin todennäköisesti lapsestakin tulee lukija. Aivan samat asiat pätevät myös liikkumiseen. Vanhempien antama esimerkki kantaa pitkälle ja välineiden pitää olla kunnossa & helposti tarjolla. Iästä riippuen lapsen kanssa kannattaa lähteä liikkumaan yhdessä. Ja paljon positiivista kannustamista, ei pakottamista tai kiristämistä!
Minua olisi auttanut kouluaikana se, että liikunta tunnilla ei olisi ollut niin paljon joukkuelajeja. Inhoan niitä vieläkin ja kolmekymppisenäkin vähän oksettaa jos näkee kentällä koululaisten pelaavan pesistä.
Meillä ainakin oli tosi paljon urheilevia ja kilpailullisia tyttöjä, ja kyllä äkkiä oli tiedossa, että kenen vika liikkatunnin häviö oli. Joidenkin mielestä on kivaa pelata yhdessä, mutta minusta yhdessä pelaaminen on vain sitä, että joutuu kantamaan vastuuta joukkueen voitosta ja tekemään kaikkensa, ettei joudu syntipukiksi. Itse olisin vaikka heti tunnin aluksi ojentanut voittajuuden kenelle tahansa, jos olisin sillä saanut ostettua itseni vapaaksi olisin saanut mennä vaikka hiihtämään tai mitä tahansa tekemään YKSIN. En ollut mitenkään hyvä urheilussa, mutta esimerkiksi yleisurheilu ei ollut mitenkään ikävää, koska jos hävisin hävisin ihan itse vain ja saatoin keskittyä siihen että saanko omaa tulostani parannettua.
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ja isovanhempin opetettava liikunnallinen elämäntapa lapselle. Liikuttava yhdessä perheenä.
No mitäs jos isovanhemmat on kuolleet?
No sitten ne vanhemmat. Ja jos hekin kuolleet niin ottovanhemmat jne. Kotoa se malli tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasten liikkumattomuus ole lisääntynyt siksi että koululiikunta tai höntsäkerhot ovat vähentyneet vaan koska on tullut asioita jotka vievät ajan liikunnalta. Jos lapsilla ei olisi yhtään ruutua saatavilla kotona tai kavereiden luona iltaisin niin eivät ne paikallaan istuisi. Jos vanhemmat eivät kuljettaisi kouluun, harrastuksiin ja kavereille tai ostaisi lapsille sähköskuutteja, mopoja ja mönkijöitä niin kyllä ne kävelisivät ja pyöräilisivät arkimatkansa.
Miksikö näin ei ole? Vanhemmilla on arki niin raskasta kun paineita on joka puolelta ja työkin valuu vapaa-ajalle eikä omaa ruutuaikaa osata hallita, että ei jakseta käydä näitä taisteluja lasten kanssa siitä ruutuajasta ja kulkutavoista. Varsinkaan kun tarvittaisiin kaikkien alueen perheiden yhteinen ponnistus tässä tai muuten lapset kyllä löytää aina jonkun ruudun jonka eteen juuttua ja lapsi on ulkopuolella monesta kaverien jutusta jos on ainoa joka ei saa netissä roikkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Toisaalta aika moneen juttuun vanhemmat pakottavat lapsensa.
Meillä toiselta pojalta loppui jostain syystä into jalkapalloon. Totesimme, että jos hän haluaa lopettaa sen, niin se on OK, mutta jotain urheilullista on pakko tehdä. Annoimme kolme vaihtoehtoa:
1. Joku ohjattu urheilu harrastus.
2. Liikkuminen vanhempien kanssa vanhempien harrastuksissa (tässä oli ehtona, että mukaan lähdetään kitisemättä eikä tule joka päiväistä kiistaa, että mennäänkö vai ei)
3. Itsenäinen liikkuminen (tässä ehtona oli, että sinne ulos lähdetään säästä riippumatta ja ilman tappeluita ja siellä tehdään jotain järkevää)
Poika valitsi vaihtoehdon yksi ja muutaman lajikokeilun jälkeen päädyttiin korikseen ja hän on tällä hetkellä aivan äärettömän innostunut lajista ja pelaa jo kilparyhmässä.
Sanoisin siis, että jotain tiettyä juttua ei voi/kannata pakottaa, mutta voit kyllä sanoa, että jotain pitää tehdä.
Tuo kuulostaa erittäin järkevältä linjalta. Lapsen pitää saada tehdä ikätasolleen sopivia päätöksiä, mutta aikuisen pitää muistaa ottaa aikuisen rooli isoissa linjoissa. Lapsi saa päättää, pukeeko keltaisen vai punaisen pipon, mutta ei saa päättää, ettei tarvitse pipoa ollenkaan pakkasella. Ihan sama liikunnan kanssa. Lapsi saa päättää, miten liikkuu, mutta ei liikkuuko.
Tämä linja kannattaa ottaa aivan pienestä pitäen, koska jos se, että liikkua pitää on lapselle kokoajan itsestään selvyys, kapinointia on paljon vähemmän kuin, jos alkaa potkimaan muutamaksi vuodeksi sohvalle jämähtänyttä teiniä uudestaan liikkeelle, kun 8. luokan Move-testin tulokset järkyttävät.
Oletko varma, että lapsi saa päättää, miten liikkuu? Täällähän juuri haukuttiin pataluhaksi lapsi ja vanhemmat, kun lapsi tykkäsi kävellä metsässä ja kuunnella linnunlaulua.
Vanhemmat tietenkin asettavat tietyt raamit sille liikkumiselle. Voi vaikka olla, että tietyt lajit on suljettu pois taloudellisista tai kuljetuksellisista syistä. Lisäksi vaatimuksena voi olla, että sen liikunnan pitää olla ihan oikeaa liikuntaa eikä kukkien haistelua.
Kyseistä äitiä ei haukuttu pataluhaksi, koska hänen lapsensa tykkäsi kuunnella lintujen laulua. Hän sai palautetta, koska hänen lapsensa on testien mukaan kokonaisvaltaisesti erittäin huonossa kunnossa ja hän tuli tänne selittämään, että se johtuu lapsen temperamentista eikä asialle voi yhtään mitään. Siihen päälle vielä jäätävä uhriutuminen ja selittäminen, kuinka he oikeasti liikkuvat todella paljon, kuten ihan käyvät kävelyillä, riitti selkeästi ärsyttämään muutamaa tyyppiä.
Muutamia huomioita.
1) Jo ensimmäisessä viestissä kerroin, että lapsella on ohjattu liikuntaharrastus ja hän liikkuu myös eri tavoin perheen kanssa. Jostakin syystä tämä tieto ei millään tunnu menevän läpi, vaan jankutus kukkien haistelusta vain jatkuu.
2) kirjoitin, että epäilen lapsen sijoittuvan viivajuoksussa heikoimman 40 prosentin joukkoon. Sinun tulkintasi myötä tämä epäilys on muuttunut varmaksi tiedoksi, että lapsi on kokonaisvaltaisesti erittäin huonossa kunnossa.
3) Jostain syystä kutsut minua äidiksi, vaikka en ole kertaakaan maininnut sukupuoltani.
4) Kaikki yritykset kertoa näitä jo aiemmin ketjussa kerrottuja asioita ovat sinun mielestäsi jäätävää uhriutumista.
Eipäs muuta kuin kivaa päivänjatkoa. Muistakaahan liikkua lastenne kanssa, kaikki te joilla sellaisia on.
Muutamia huomioita:
1) Kerroit, että lapsesi liikkuu kerran viikossa ohjatusti (et kerro miten, tuskin kovin reippaasti) ja vähintään kerran viikossa perheen kanssa (esimerkiksi käytte kävelyllä). Kaksi kertaa viikossa liikuntaa ei ole lähellekään minimisuositusten mukaista liikuntaa lapselle ja se näkyy tuloksissa.
2) Kirjoitit: "move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta." Tuo tarkoittaa, että hänen kokonaisarvionsa on ollut, että hän on heikkokuntoinen. Sinulta kysyttiin erikseen, missä osa-alueissa hän oli erityisen heikko, mutta kieltäydyit vastaamasta.
3) Tämän voin myöntää. Oletin sukupuolesi tekstiesi tyylin perusteella. Olinko väärässä?
4) Kyllä esimerkiksi kirjoittajien syyttely uhkailusta, kun he kertovat tieteellistä faktaa heikon hapenottokyvyn ja sydänsairauksien yhteydestä on nimenomaan uhriutumista. Lisäksi selittelyt, että kyllä te liikutte todella paljon, kun todellisuus on kaksi kertaa viikossa kevyesti, kertoo melko aktiivisesta todellisuuden kieltämisestä.
Se ainut todellinen fakta tässä on, että lapsesi on huonossa kunnossa. Mikään määrä selittelyä ei sitä muuta. Sen sijaan kohtuullinen määrä liikuntaa muuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
No mitäs se jotain olisi?
Teillä koululiikunnan vastustajilla on aina hirveästi mielipiteitä, mitä se ei saisi olla, mutta ikinä ei kuule, mitä sen konkreettisesti pitäisi olla. Tulee vain jotain epämääräisiä ajatuksia, että "kivaa yhdessä tekemistä", mutta mitä se kiva yhdessä tekeminen olisi.
Kuvittele itsesi tilanteeseen: olet jostain syystä joutunut viikoksi liikunnan opettajan sijaiseksi. Edessäsi on viisitoista 5. luokkalaista poikaa. Mitä teette tämän viikon liikkatunneilla. Korostan vielä: ei, mitä ette tee vaan mitä teette. Ihan konkreettisesti.
Aina sama valitus ettei mitään liikuntaa ja liikuntapaikkoja muka ole tarjolla ja ei edes koulun pihalla tai koulumatkalla voi liikkua kun on liian pitkä tai liian lyhyt matka ja ei voi harrastaa mitään, ei voi ei pysty, jonkun muun pitää järjestää. En tiedä missä tämmöiset ihmiset asuu, mutta ainakin omassa kotikaupungissani on aivan loistavat liikuntapuitteet ja erilaisten lajien kirjo on valtava. On luistelukenttiä joka nurkalla, on hiihtolatuja, kuntosaleja, ulkokuntosaleja, liikuntahalleja, parkour-puistoa ja skeittiparkkia, jalis-, tennis- ja padelkenttiä, uimahalleja, luontopolkuja, kuntoportaita, ratsastustalleja ja laskettelukeskus, pulkkamäki jne, ja näitten lisäksi toki ohjattuja harrastuksia. Koulujen pihoilla on liikuntavempeleitä, on ilmaisia matalan kynnyksen tutustumispäiviä eri lajeihin, perheliikuntapäiviä, lapsille liikuntarannekkeita. Koulumatkat 90% lapsista ja nuorista sellaiset jotka voi kulkea pyörällä tai jalan.
Ja ketkä näitä mahdollisuuksia käyttää, no ne perheet joiden vanhemmat on liikunnallisia ja vie lapsensakin liikunnan pariin. Yhdessä koulussa tosin tehtiin kampanja jossa pyrittiin lisäämään lasten koulumatkaliikuntaa, ja se oli yllättävän tehokasta. Autotrafiikki koulun lähellä väheni ja lapset alkoi kulkea itse kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa ilkeältä, mutta luulen/pelkään, että olen saanut sinun teksteistäsi parhaiten kuvan liikkumattomien lasten vanhempien ajatusmaailmasta.
Testit kertovat, että lapsesi on todella huonossa kunnossa, mutta elät jossain omassa todellisuudessasi, jossa teidän perheenne on erittäin aktiivinen liikkuja, kun käytte silloin tällöin kävelyillä ja oikein erikseen kerrot, että pistät heidät kerran vuodessa juoksemaan. Lisäksi loukkaannut, jos joku huomauttaa sinulle, että testit eivät testaa vain, kuinka monta kertaa lapsi juoksee viivojen välin vaan myös kertoo sydämen ja keuhkojen terveydestä ja se on asia, joka kannattaisi ottaa vakavasti.
Veikkaisin, että ei ole mitenkään harvinaista, että vanhempien käsitys lastensa liikkumisesta ei vastaa todellisuutta, koska heillä ei itselläänkään ole käsitystä, mitä on riittävä liikkuminen. Olen hiukan kauhulla seurannut jatkuvasti lööpeissä olevia, kuinka näin ja näin pienellä askelmäärällä on valtavat terveyshyödyt. Pitäähän se varmasti paikkansa, että jokainen askel sohvalta poispäin on hyväksi, mutta tuntuu, että ihmisten käsitys riittävästä liikunnan määrästä painuu koko ajan alaspäin. Tämä sitten näkyy huonona kuntona ja ylipainona sekä lapsissa että aikuisissa.
-ap
Toisaalta on kyllä kiintoisaa ajatella, että ennen ihmiset sitten olivat keskimäärin ehkä paremmassa kunnossa (kai tätä siis on tutkittu?), mutta en omasta lapsuudestani (synt. 70-l.) muista, että koskaan olisi kytätty juokseeko ja hengästyykö joku riittävästi. Lapset liikkuivat leikeissään, mutta ainakaan meillä kaikki leikit eivät olleet jatkuvaa juoksemista. Samaten muistan aikuisten liikkuneen paljon kävellen, mutta ei kukaan ajatellut, että kuolo korjaa heti, kun ei juosta. Ehkä tässä keskustelussa on nähtävillä se nykypäivälle tyypillinen ilmiö eli ääripäät: ajatellaan, että joko liikutaan hyvin aktiivisesti ja monipuolisesti tai sitten vain maataan sohvalla käsi sipsipussissa. Väitän, että suurin osa elää sillä välillä, ihan kuten ennenkin, niinä "kultaisina vuosina", jolloin ihmiset olivat hoikempia. Totta kai nämä uutisoinnit siitä, ettei lapsi pääse kyykkyyn ja ylös OVAT huolestuttavia, mutta on ihan sulaa hulluutta ajatella, että nämä lapset yhtäkkiä pystyisivät vaikka juoksemaan. Siksi minusta "valistus" on ihan viisasta, kun korostetaan jo ihan kävelyn hyötyjä, ne ovat (konkreettisestikin) sopivan pieniä askelia ihmiselle otettavaksi. Siitä voi sitten mielellään lisätä rasitusta, kun kunto kohenee. Kauhistelusta ja pelottelusta ei ole mitään hyötyä. Aikuiselle ihmiselle kunnon säikäytys tuo ehkä joskus riittävän kipinän aloittaa, mutta liikunnan ylläpitämiseksi parempi olisi keksiä kivoja tapoja liikkua.
Teen töitä lasten ja nuorten parissa, ja kyllä se vain arjessa ja käytännön elämässä on niin, että ne lapset, joilla on selkeästi rajat pelaamiselle ja jokin järkevä ruutuaika sovittuna, myös liikkuvat enemmän. Järjestään ylipainoisia ovat pojat, joilla ei ole mitään ruutuaikaa. Jos peliaikaa on vaikka tunti tai kaksi tuntia päivässä, ja sen jälkeen kone menee kiinni, niin kyllä ne lapset oppivat keksimään jotakin muuta tekemistä ja aika monet lähtevät ulos kavereiden kanssa pulkkamäkeen, pyöräilemään, höntsäämään johonkin lähikentälle.
Tiedän, että ruutuajan käsitettä pidetään jotenkin vanhanaikaisena (tosin olen sitä mieltä, että sitä pidetään vanhanaikaisena lähinnä vanhempien mukavuudenhalun ansiosta...), mutta itse kannatan sitä. Pelaaminen on kivaa tekemistä ja sosiaalisesti lapsille tärkeää, mutta ei ole tarkoitus, että koneen ääressä istutaan viisi tuntia joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikunnan opettajat ovat epäonnistuneet tehtävässään.
Liikunnan voisi lakkauttaa ja tilalle matematiikan lisäopetusta ja suomen kielen tunteja lisää.
Liikunnan tunnit ovat vaarallisia vähän liikkuville. Ennen niillä oli ehkä järkevä tarkoitusperä.
Nykyään ei voi edes kuperkeikkaa harjoitella, kun osa on niin huonossa kunnossa että se vaarantaa terveyden. Pitäisi pysytellä realismissa ja unohtaa kuperkeikat ja pallopelit.
Tilalle vain pakollista kävelyä. Kävely voisi olla asepalveluksen kaltaista yksilönvapauksia riistävää toimintaa viikonloppuisin la-su. Tarkoituksena olisi kävellä 2h päivässä, eli yhteensä neljä tuntia kävelyä.
Siinä tulisi viikon liikuntasuositukset kutakuinkin suoritettua minimimäärissä.
Liikunnan opetuksessa on se vika, että erittäin huonokuntoiset ja aktiivisesti liikkuvat lapset laitetaan samaan ryhmään tekemään samaa asiaa, usein kilpailemaankin toisiaan vastaan. Ennen tämä ehkä jotenkin onnistui, kun tosi huonokuntoisia ei juurikaan ollut, mutta harva myöskään erityisesti treenasi mitään lajia. Ei aikuistenkaan kohdalla ajatella, että joku sairaalloisen lihava laitetaan juoksemaan maratoonaria vastaan, sehän olisi todella typerää. Nyt huonokuntoisille jää vain jatkuvasti huono maku suuhun liikuntatunneista, vaikka kaunis ajatus olisi innostaa heitä liikkumaan vapaa-ajallakin, ja hyväkuntoiset kyllästyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin ihan oikeasti tietää, mistä move-testien tulkitsijat ovat repineet tuon tulkinnan, että 40 prosentilla testatuista on vaikeuksia selviytyä arjessa.
Veikkaan, ettei kukaan ole kysynyt selviytymisasiaa lapsilta itseltään. Tässä on vain haluttu repiä sensaatio-otsikoita.
Oma viidesluokkalaiseni ei saanut move-testistä varmastikaan kovin hyviä pisteitä. En tietenkään voi olla varma, mutta epäilen, että hänet on laskettu mukaan tähän 40 prosenttiin.
Hän on normaalipainoinen, oikeastaan hoikka, syö terveellisesti, harrastaa ohjattua liikuntaa kerran viikossa, tykkää retkeillä kesäisin, käy uimahallissa perheen kanssa kerran viikossa ja kävelyllä kanssani iltaisin. Taideharrastuksessaan hän on erittäin tavoitteellinen.
En mitenkään näe, miten hänellä olisi vaikeuksia selvitä arjessa. Ei hänen arkeensa kuulu viivajuoksu.
Ei asiaa tietenkään ole kysytty lapsilta. Monet aikuisetkaan eivät tajua, kuinka huonossa kunnossa he ovat, koska koko elämä on sopeutettu toimimaan oman kuntotason ympärillä. Jos vanhemmat kuskaavat lapsen kaikkialle autolla, ainut harrastus on pleikkari ja vanhemmat sattuvat vielä olemaan koululiikuntakielteisiä ja selittävät lapselleen, että niillä liikkatunneilla ie ole mitään väliä eikä edes kannata yrittää, niin miten se lapsi tajuaisi olla huolissaan tilanteestaan.
Tutkijat kyllä tietävät esimerkiksi hapenottokyvyn ja sydänsairauksien yhteyden tai heikkojen vatsalihasten ja selkävaivojen yhteyden ja siltä pohjalta on määritetty minimirajat, minkä sisällä pitäisi olla, että olisi hyvät edellytykset terveeseen elämään. 40 % lapsista ei täytä näitä.
Jep. Voihan nyt helvetti, lapsilta itseltäänhän sitä kuntoa tietenkin pitäisi kysyä, eikä missään tapauksessa testata mitattavissa olevin menetelmin :D. Olivatpa pöljiä tutkijoita, kun eivät tuota tajunneet. Ja lapset tietenkin päättävät täysin, että mitä syövät ja muutenkin kaikesta mitä tekevät. Niinhän sen pitää olla, kyllä lapsi itse tietää mikä on hänelle parhaaksi pitkässä juoksussa.
Luin vähän aikaa sitten mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka mukaan ihmisten itse ilmoittaman liikuntamäärän ja sydänsairauksien välillä havaittiin huomattavasti vähemmän korrelaatiota kuin mitatun maksimihapenottokyvyn ja sydänsairauksien välillä. Tästä pääteltiin, että joko ihmisillä ei ole oikeasti realistista kuvaa omasta liikkumisestaan tai he kauniisti sanottuna kaunistelevat totuutta puhuessaan liikkumisestaan.
Kun ihminen sanoo, että heidän perheensä liikkuu kerran viikossa yhdessä niin liikkuuko se joka viikko yhdessä vai silloin, kun aurinko sattuu paistamaan, ei ole parempaa tekemistä ja kenelläkään viidestä ihmisestä ei vuoda yhtään nenä. Veikkaisin, että jos oikeasti tarkasteltaisiin näitä kerta viikossa yhdessä liikkuvia perheitä vaikka vuosi taaksepäin, niin harva pääsisi 26 kertaan.
Kyllä mekin perheenä yritämme liikkua myös yhdessä, mutta jotenkin se elämä tuppaa aika usein tulemaan tielle ja aikataulujen sovittaminen on vaikeaa, joten pelastus on, että kaikilla on myös omat harrastuksensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukematta koko ketjua, tässä omia ajatuksia:
1) Vanhempien oma esimerkki. Jos vanhemmilla on harrastus, lapsi voi kiinnostua jopa samasta lajista tai saada vähintään positiivista mallia liikuntaharrastuksiin.
2) Ei lannistuta heti. MIKÄÄN ei ole aina kivaa ja aina ei voi voittaa. Treeneissä voi mennä huonosti ja peli voi päätyä häviöön. Epäonnistuminen kuuluu asiaan ja vanhemmat voivat auttaa ikävän tunteen käsittelyssä.
3) Tekosyyt pois. Se että hesari kirjoittaa kilparatsastuksen maksavan 25 000€/vuosi ei tarkoita että nyt sun lapsella ei oo mahdollisuutta tehdä YHTÄÄN MITÄÄN. Kyllä, se vaatii vähä vanhemmalta viitseliäisyyttä selvitellä ne ilmaiset sählykerhot tai edulliset lajit. Ja sitten jos sitä lasta on vaikea motivoida siihen lajiin tai harrastusta keksiä, voi palata noihin kahteen ylempään kohtaan.
Älyluurit on syy liikkumattomuuteen. Jos ihmisillä ei ois luureja kourassa ne keksis tekemistä ja lähtis harrastamaan. Nyt vaan näpytellään paikallaan ja liikkuminen tuntuu turhalta.
Ei lounasta syödä koulussa ennen kymmentä. Olen peruskoulussa töissä ja ruokailut on porrastettu 10.20 alkaen. Nämä 10.20 syöjät on 1. ja 2.lk, jotka pääsee koulusta viimeistään klo 13 ja iltapäiväkerhossa on välipala.
Itse myös olen ollut tällainen "huono liikunnassa" lapsi. Päällimmäiset syyt siihen ettei liikunta innostanut, olivat:
-Liikunta esitettiin hikinauhapäisten seuraharrastajien juttuna, suoritus edellä. Mitattiin oletko hyvä vai huono, vertailtiin, huonoja suorituksia joutui häpeämään.
-Meidän lasten suosikkipelejä sun muuta oli surkean pieni osa liikuntatunneista. Luokka rakasti esim polttopalloa ja voimisteluratoja, mutta niitä oli kahdesti vuodessa ja loput ajasta pelattiin hampaat irvessä sählyä tai futista. Kiva liikunta siis innosti kyllä.
-Tyttöjen kasvattaminen pienestä asti siihen, ettei pärjätä samoin kuin pojat. Muistan kun jo eskarissa pojilla oli vapaata liikuntasaliaikaa, tyttöjen piti siivota tms. Koulussa tytöt eivät ikinä saaneet pelata jääkiekkoa kuten pojat, vaan meidät laitettiin protesteista huolimatta pelaamaan ringetteä, koska lätkä on kai tytöille liian vaarallista. Yläasteella ja lukiossa pojat kävivät myös tutustumassa kuntosaleihin ja painonnostoon, tytöt ei. Tämä jatkuva vähättely aiheutti kapinahenkeä ja sai vastustamaan koululiikuntaa ylipäänsä. Mielestäni on ok että tytöt ja pojat ovat erikseen mutta toivon että nykyään tytötkin saa lätkämailan käteen.
Nyt aikuisena olen oppinut tykkäämään liikunnasta, kun olen vihdoin päässyt irti tuollaisesta suoritusajatusmaailmasta. Nykyään liikkuessa keskityn oman kehon tuntemuksiin, nauttimaan siitä mitä voin kehollani tehdä, tietäen että liikunta tekee mielelleni ja ruumiilleni hyvää. En katso kelloa, kiloja tai peiliä vaan keskityn omaan oloon ja tekemiseen sekä liikunnan iloon. Tämä ajatusmaailma olisi mielestäni todella tärkeä opettaa lapsille myös.
Ihmekös tuo, lapsia kuskataan kärreissä vielä 3 vuotiaina,kun pitäisi jo itse kävellä ( juosta )mukana.
Kuskataan kouluun jne. autolla.
Meillä ei autoa ollut koskaan, kun olin lapsi ja nuori. Itse piti liikkua pyörällä ja talvella kävellen tai potkukelkalla. Koulumatkaa oli 3 km alussa ja myöhemmin 5 km bussille, jolla kirkonkylä kouluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa ilkeältä, mutta luulen/pelkään, että olen saanut sinun teksteistäsi parhaiten kuvan liikkumattomien lasten vanhempien ajatusmaailmasta.
Testit kertovat, että lapsesi on todella huonossa kunnossa, mutta elät jossain omassa todellisuudessasi, jossa teidän perheenne on erittäin aktiivinen liikkuja, kun käytte silloin tällöin kävelyillä ja oikein erikseen kerrot, että pistät heidät kerran vuodessa juoksemaan. Lisäksi loukkaannut, jos joku huomauttaa sinulle, että testit eivät testaa vain, kuinka monta kertaa lapsi juoksee viivojen välin vaan myös kertoo sydämen ja keuhkojen terveydestä ja se on asia, joka kannattaisi ottaa vakavasti.
Veikkaisin, että ei ole mitenkään harvinaista, että vanhempien käsitys lastensa liikkumisesta ei vastaa todellisuutta, koska heillä ei itselläänkään ole käsitystä, mitä on riittävä liikkuminen. Olen hiukan kauhulla seurannut jatkuvasti lööpeissä olevia, kuinka näin ja näin pienellä askelmäärällä on valtavat terveyshyödyt. Pitäähän se varmasti paikkansa, että jokainen askel sohvalta poispäin on hyväksi, mutta tuntuu, että ihmisten käsitys riittävästä liikunnan määrästä painuu koko ajan alaspäin. Tämä sitten näkyy huonona kuntona ja ylipainona sekä lapsissa että aikuisissa.
-ap
Toisaalta on kyllä kiintoisaa ajatella, että ennen ihmiset sitten olivat keskimäärin ehkä paremmassa kunnossa (kai tätä siis on tutkittu?), mutta en omasta lapsuudestani (synt. 70-l.) muista, että koskaan olisi kytätty juokseeko ja hengästyykö joku riittävästi. Lapset liikkuivat leikeissään, mutta ainakaan meillä kaikki leikit eivät olleet jatkuvaa juoksemista. Samaten muistan aikuisten liikkuneen paljon kävellen, mutta ei kukaan ajatellut, että kuolo korjaa heti, kun ei juosta. Ehkä tässä keskustelussa on nähtävillä se nykypäivälle tyypillinen ilmiö eli ääripäät: ajatellaan, että joko liikutaan hyvin aktiivisesti ja monipuolisesti tai sitten vain maataan sohvalla käsi sipsipussissa. Väitän, että suurin osa elää sillä välillä, ihan kuten ennenkin, niinä "kultaisina vuosina", jolloin ihmiset olivat hoikempia. Totta kai nämä uutisoinnit siitä, ettei lapsi pääse kyykkyyn ja ylös OVAT huolestuttavia, mutta on ihan sulaa hulluutta ajatella, että nämä lapset yhtäkkiä pystyisivät vaikka juoksemaan. Siksi minusta "valistus" on ihan viisasta, kun korostetaan jo ihan kävelyn hyötyjä, ne ovat (konkreettisestikin) sopivan pieniä askelia ihmiselle otettavaksi. Siitä voi sitten mielellään lisätä rasitusta, kun kunto kohenee. Kauhistelusta ja pelottelusta ei ole mitään hyötyä. Aikuiselle ihmiselle kunnon säikäytys tuo ehkä joskus riittävän kipinän aloittaa, mutta liikunnan ylläpitämiseksi parempi olisi keksiä kivoja tapoja liikkua.
Minä elin lapsuuteni 80- ja 90-luvuilla ja kyllä me silloin juoksimme PALJON. Pienempinä pelattiin kirkkistä, tervapataa ja keinupersistä niin veren maku suussa, että nykyiset futisjannut olisivat ihmeissään. Vähän vanhempina sitten siirryttiin höntsäämään pallopelejä. Nämä olivat siis varsinaisten harrastusten päälle.
Kävelyn hyötyjen korostaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Joo, on varmasti hyödyllistä, että lapsi kävelee paikasta A paikkaan B autokyydin sijasta, mutta vanhemmille ei saisi syntyä sellainen kuva, että se riittää. Tässäkin keskustelussa on ollut vanhempia, joiden mielestä on ihan riittävää urheilua lapselle, että hän kävelee teatteritreeneihin. Olisi paljon parempi idea saada lapset liikkumaan riittävästi pienestä pitäen kuin alkaa jakelemaan keski-ikäisille ylipainoisille vanhemmille sopivia "kävele edes 5 minuuttia" ohjeita jo alakoululaisille.
Muutamia huomioita.
1) Jo ensimmäisessä viestissä kerroin, että lapsella on ohjattu liikuntaharrastus ja hän liikkuu myös eri tavoin perheen kanssa. Jostakin syystä tämä tieto ei millään tunnu menevän läpi, vaan jankutus kukkien haistelusta vain jatkuu.
2) kirjoitin, että epäilen lapsen sijoittuvan viivajuoksussa heikoimman 40 prosentin joukkoon. Sinun tulkintasi myötä tämä epäilys on muuttunut varmaksi tiedoksi, että lapsi on kokonaisvaltaisesti erittäin huonossa kunnossa.
3) Jostain syystä kutsut minua äidiksi, vaikka en ole kertaakaan maininnut sukupuoltani.
4) Kaikki yritykset kertoa näitä jo aiemmin ketjussa kerrottuja asioita ovat sinun mielestäsi jäätävää uhriutumista.
Eipäs muuta kuin kivaa päivänjatkoa. Muistakaahan liikkua lastenne kanssa, kaikki te joilla sellaisia on.