Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Näinhän se on. Tykkäsin lapsena lukea ja leikkiä paikallani, toisaalta kaverien kanssa tuli leikittyä ulkonakin, missä tuli liikuntaa. Mutta käytännössä emme juuri koskeen esim. juosseet täysiä. Koululiikunnassa olin umpisurkea ja kestävyyteni oli nolla.
Kannattaisi vaikka siihen luontoretken yhteyteen ottaa joku juoksupätkä. Ei niin, että vertailet lapsia toisiinsa vaan testaatte leikkimielisesti saako kumpikin parannettua aikaansa sillä jollain pikajuoksupätkällä, kun sen muutaman kerran vedätte. Sen ohessa lapsi voi kuunnella linnunlauluja ihan minkä tahtoo, ihana piirrehän se on. Ei siis tarvitse ravata kieli vyön alla tuntia joka päivä, lisäätte vähän ja rennolla mielellä. Itse aloin vähän alle parikymppisenä lenkkeillä. Meillä oli koulussa joku Tyttöjen juoksukoulu, jossa hölkättiin viisitoista minuuttia aivan minimaalista vauhtia ja siinä tuli sellainen ahaa-elämys, että ei tarvitse lähteä juoksemaan täyttä häkää tuntia vaan voi aloittaa tasan siitä missä on. Lenkkeily oli minulle totaalisen uuvuttavaa touhua, mutta toisaalta siinä sitten myös kehittyi nopeasti ja siinä iässä oli kiva, että se vaikutti aika pian ulkomuotoonkin.
Tässä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos. Meillä on tällainen pätkä jo olemassa, ja kellotamme siinä joka kesä aikoja. Aina kun joku tekee oman ennätyksen, mennään jätskille. Ja ennen kuin joku vetää herneen nenään, kerrotaan että olemme normaalipainoisia koko perhe.
En halua kuitenkaan kauheasti tuota kellopuolta korostaa, kun pikkusisarus on geneettisesti niin lahjakas.
Voihan sitä ehkä valita kummallekin ihan oman juostavan pätkän, jota tietysti vaihdellaankin. Voi vaikka vähän piloillaan valita ylämäkeen juoksun, jossa nyt ei voi edes olla hurjan nopea. Leikkimielisyys olisi kaiken a ja o. Toki lapsille (iästä riippuenkin tietysti) voi aika suoraan sanoakin, että ihmisen terveydelle on tosi tärkeää ottaa välillä kaikki irti itsestä, pistää kroppaan vipinää tms. Heittelette palloa toisillenne, heität tälle "sähköjänikselle" vähän vaikeampia niin ettei taitojen ero korostu. Tai ihan yksinkertaisesti kävelylenkeillä valitset vauhdin sen mukaan, että näet "heikomman" lapsen vähän hengästyvän (ei henkihieveriin, mutta sopivasti, olihan meillä se ihan asiantuntijan hölkkäohjekin, että "pitää pystyä puhumaan"-vauhtia) ja saahan siinä se vilkkaampi lapsi pörrätä omia menojaan, jos tykkää. Menette vaikka johonkin kivaan luontokohteeseen ja siellä sitten ihan rauhassa kuuntelette niitä linnunlauluja, mutta matka sinne on ripeä. Ihan arki-iltana voitte käydä pikaisesti kaupassa nopeasti kävellen, jos se vain on mahdollista. Kaiken kaikkiaan minun on vaikea uskoa, että lapsesi on ihan ilmeisessä hengenvaarassa, jos ylipäänsä edes lähtee kävelyille eikä ole ylipainoinenkaan. Eli pikku hiljaa ja hyvällä mielellä lisäät sitä hengästyttävää liikkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa ilkeältä, mutta luulen/pelkään, että olen saanut sinun teksteistäsi parhaiten kuvan liikkumattomien lasten vanhempien ajatusmaailmasta.
Testit kertovat, että lapsesi on todella huonossa kunnossa, mutta elät jossain omassa todellisuudessasi, jossa teidän perheenne on erittäin aktiivinen liikkuja, kun käytte silloin tällöin kävelyillä ja oikein erikseen kerrot, että pistät heidät kerran vuodessa juoksemaan. Lisäksi loukkaannut, jos joku huomauttaa sinulle, että testit eivät testaa vain, kuinka monta kertaa lapsi juoksee viivojen välin vaan myös kertoo sydämen ja keuhkojen terveydestä ja se on asia, joka kannattaisi ottaa vakavasti.
Veikkaisin, että ei ole mitenkään harvinaista, että vanhempien käsitys lastensa liikkumisesta ei vastaa todellisuutta, koska heillä ei itselläänkään ole käsitystä, mitä on riittävä liikkuminen. Olen hiukan kauhulla seurannut jatkuvasti lööpeissä olevia, kuinka näin ja näin pienellä askelmäärällä on valtavat terveyshyödyt. Pitäähän se varmasti paikkansa, että jokainen askel sohvalta poispäin on hyväksi, mutta tuntuu, että ihmisten käsitys riittävästä liikunnan määrästä painuu koko ajan alaspäin. Tämä sitten näkyy huonona kuntona ja ylipainona sekä lapsissa että aikuisissa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Eli sinulla ei oikeasti ole minkäänlaista neuvoa, haluat vain tylyttää. Etkä jaksa edes lukea viestejä, joihin vastaat, kun heittelet tuollaisia perättömiä lapsen ei tarvitse liikkua -väitteitä.
Jos jollakulla muulla on asiallisia neuvoja, niitä otetaan vastaan. Itse en osaa eläytyä lapseni tilanteeseen, koska olen ollut aina enemmän sitä sähköjänis-tyyppiä.
Ne kerran kesässä juostavat testit eivät paljoa auta, kun sitä liikuntaa tarvitaan monta kertaa viikossa.
Mikä ohjeessa, että mietitte, miten lapsen päiviin saataisiin edes jonkin verran sykettä nostattavaa liikuntaa, on asiatonta. En minä voi tietää teidän elämästänne mitään, niin ei minun kannata alkaa neuvomaan mitään tiettyjä harrastuksia, kun en tiedä, onko niitä teidän kylällänne tarjolla. Ihan sama miten liikkuu, kunhan liikkuu ja joka viikossa on riittävästi myös reipasta liikuntaa (kävely ei ole sellaista). Ainakin välillä olisi hyvä myös mennä täysiä.
Nyt kannattaisi lopettaa uhriutuminen ja miettiä ihan kaikessa rauhassa, mikä on johtanut siihen, että lapsellasi on huolestuttavan huono kunto ja miten se korjataan.
Tuossa kirjoituksessasi oli kyllä viisauden siemen. Siinä kohdassa, jossa toteat ettet tiedä kyseisestä perheestä ja heidän elämästään mitään etkä osaa neuvoa.
Edelleenkin kumma kyllä tiedät lapsella olevan huolestuttavan huono kunto ja suoranainen hengenvaara.
Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että se lapsi olisi missään akuutissa hengenvaarassa. Olen sanonut, että huonolla hapenottokyvyllä (joka lapsella on äidin omien sanojen mukaan todistettavasti) ja ennenaikaisilla sydänkuolemilla on tutkitusti hyvin vahva yhteys. Toki tämä ei ole todennäköisesti akuutti juttu ihan lähivuosikymmeninä, joten sillä lapsella on hyvin aikaa parantaa tilannetta, mutta se kannattaa ottaa vakavasti ja parantaminen on huomattavasti helpompaa vielä, kun keho on kasvuvaiheessa.
Kyseinen äityli ei vain halua ymmärtää tätä, vaan on sitä mieltä, että hänen lapsensa ei missään tapauksessa voi liikkua enempää, koska tykkää kuunnella linnunlaulua tms.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Toisaalta aika moneen juttuun vanhemmat pakottavat lapsensa.
Meillä toiselta pojalta loppui jostain syystä into jalkapalloon. Totesimme, että jos hän haluaa lopettaa sen, niin se on OK, mutta jotain urheilullista on pakko tehdä. Annoimme kolme vaihtoehtoa:
1. Joku ohjattu urheilu harrastus.
2. Liikkuminen vanhempien kanssa vanhempien harrastuksissa (tässä oli ehtona, että mukaan lähdetään kitisemättä eikä tule joka päiväistä kiistaa, että mennäänkö vai ei)
3. Itsenäinen liikkuminen (tässä ehtona oli, että sinne ulos lähdetään säästä riippumatta ja ilman tappeluita ja siellä tehdään jotain järkevää)
Poika valitsi vaihtoehdon yksi ja muutaman lajikokeilun jälkeen päädyttiin korikseen ja hän on tällä hetkellä aivan äärettömän innostunut lajista ja pelaa jo kilparyhmässä.
Sanoisin siis, että jotain tiettyä juttua ei voi/kannata pakottaa, mutta voit kyllä sanoa, että jotain pitää tehdä.
No niinpä!! Nykyään hankitaan lapset 16- vuotiaana ja sit itketään kun ei jaksetakaan hoitaa niitä ja katotaan päivät pitkät puhelinta ja kun lapsi yrittää ottaa kontaktia niin Facessa surffaava äiti käskee lapsen hiivattiin häiritsemästä. Ja lapsista tulee nepsyjä jotka hyppii seinillä ja yläkoulussa käyttää huumeita ja niistä tulee eristäytyneitä ja mt- ongelmaisia.
Että joo.
𝐓𝐲𝐲𝐩𝐩𝐢 ❤💅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ollut vanhempia, jota ei ulkoile lastensa kanssa.
Kyllähän se suurin syy on älypuhelin. Päiväkodin pihat on edelleen täynnä juoksevia lapsia. Mikä muuttuu kouluun mennessä? Älypuhelin kouraan.
Tietäähän sen itsekin, että usein vaatii itsekuria lopettaa somettaminen, turha pelailu tai vaikka vauva palstalla pyöriminen. Miten sitten lapsilla ja nuorilla tuon tubettamisen ym. kanssa? Aina on tarjolla uusi video mikä katsoa ja itsesäätely on heikompaa kuin aikuisilla.
Moni ongelma pienenisi, jos lapsilta kiellettäisiin älypuhelin tai siihen laitettaisiin vaikka ikäsuositus 16v ja markkinoitaisiin mm. kellopuhelimia.
Mutta eihän tämä setämiehiä rikastuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Kaikki lapset eivät ole luonteeltaan sellaisia, että he oma-aloitteisesti juoksentelisivat ympäriinsä, kuten olet saanut huomata lapsestasi. Nämä lapset kaipaavat sitä, että joku ohjaa heitä liikkumaan oikein. Teidän tapauksessanne sinä et ilmeisesti ole onnistunut siinä, joten kannattaisi harkita jotain ohjattua liikuntaa. Lajeja on aivan valtava kirjo. Joku niistä varmaan sopii sinunkin lapsellesi.
Ei kannata suuttua, jos täällä jotkut yrittävät herättää sinua ymmärtämään, että lapsen huono kunto on ihan oikeasti iso terveysriski ja muutenkin valtava haitta kasvavalle nuorelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut vanhempia, jota ei ulkoile lastensa kanssa.
Kyllähän se suurin syy on älypuhelin. Päiväkodin pihat on edelleen täynnä juoksevia lapsia. Mikä muuttuu kouluun mennessä? Älypuhelin kouraan.
Tietäähän sen itsekin, että usein vaatii itsekuria lopettaa somettaminen, turha pelailu tai vaikka vauva palstalla pyöriminen. Miten sitten lapsilla ja nuorilla tuon tubettamisen ym. kanssa? Aina on tarjolla uusi video mikä katsoa ja itsesäätely on heikompaa kuin aikuisilla.
Moni ongelma pienenisi, jos lapsilta kiellettäisiin älypuhelin tai siihen laitettaisiin vaikka ikäsuositus 16v ja markkinoitaisiin mm. kellopuhelimia.
Mutta eihän tämä setämiehiä rikastuttaisi.
Täällä on aika moneen kertaan peräänkuulutettu realismia näihin ideoihin.
Suurinpiirtein joka toinen tässäkin keskustelussa ehdottaa paluuta lankapuhelimien aikaan. No sitä ei ole tapahtumassa. Lisäksi harva vanhempi haluaa ottaa lapseltaan puhelinta pois, koska tänä päivänä se automaattisesti tarkoittaisi putoamista pois luokan sosiaalisista ympyröistä, reilua tai ei.
Mitä siis voisi tehdä ihan oikeasti todellisessa maailmassa?
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko käyttää kaikesta sanaa "epidemia"? Varsinkin kun meillä on oikeakin epidemia, eli korona, edelleen menossa.
https://www.terveyskirjasto.fi/ltt00728
"(minkä tahansa) taudin tai ilmiön poikkeuksellinen yleisyys jossakin yhteisössä"
Tässä keskustelussa se ilmiö on lasten liikkumattomuus. Jossain yhteydessä se voi olla kotona, toisessa vaikka lihavuus tai mielenterveyden häiriöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään jo ala-asteikäisenä tippuu pois kaveripiireistä, ellei ole pleikkaria ja älypuhelinta. Ja jos kaverille on matkaa enemmän kuin kilometri, sinne ei lähdetä ellei ole kyytiä tarjolla.
Oman pojan harrastus alkaa olla katkolla, koska kunto rapistuu ja paino nousee. Tällä hetkellä kilpailee suomen terävimmässä kärjessä lajissaan, mutta treenaaminen ei kiinnosta, ainoastaan kilpaileminen. Ensi vuonna siirtyy ikäluokkaa ylemmäs paljon kovempaan sarjaan, jossa ei enää pärjää treenaamatta, eikä se ole edes turvallista ellei peruskunto kestä.
Ei, hän ei ole huonossa kunnossa, mutta kunto rapistuu kun ainoa treeni on peukaloilla pleikkarin ohjaimen tattien pyörittely.
Lisäksi äitinsä aliarvioi tarvittavan treenin ja kuvittelee kolmen kilometrin kävelyn kerran viikossa olevan riittävä treeni fyysiseen lajiin ja kisamatkojen eväiden koostuvan karkkipusseista ja kekseistä. Hyvä kisasuoritus palkitaan sitten mäkkärissä rasvakeitineväillä.
Kuin kohtalon oikkuna törmäsin tähän ketjuun, kun päivällä kävin pojan kanssa keskustelun siitä, että ensi vuonna ei harrastusvälineitä tule ellei liikkuminen ala taas kiinnostamaan. (Vielä syksyllä treenattiin yhdessä kolme kertaa/viikko, mutta talven aikana on löytynyt tekosyyt olla treenaamatta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Kaikki lapset eivät ole luonteeltaan sellaisia, että he oma-aloitteisesti juoksentelisivat ympäriinsä, kuten olet saanut huomata lapsestasi. Nämä lapset kaipaavat sitä, että joku ohjaa heitä liikkumaan oikein. Teidän tapauksessanne sinä et ilmeisesti ole onnistunut siinä, joten kannattaisi harkita jotain ohjattua liikuntaa. Lajeja on aivan valtava kirjo. Joku niistä varmaan sopii sinunkin lapsellesi.
Ei kannata suuttua, jos täällä jotkut yrittävät herättää sinua ymmärtämään, että lapsen huono kunto on ihan oikeasti iso terveysriski ja muutenkin valtava haitta kasvavalle nuorelle.
Jos vierität lainausketjua vähän ylemmäs, hyomaat että tässä on jo kaksi kertaa kerrottu, että lapsella on ohjattu liikuntaharrastus, minkä lisäksi perheenä liikumme useampia kertoja viikossa.
Mutta sitten tein sen virheen, että mainitsin että retkeilemme viikonloppuisin, ja että lapsi tykkää kuunnella linnunlaulua toisen lapsen juostessa ympyrää. Ja sitten ilmeisesti jollakin keskustelijalla hirtti kaasutin kiinni, ja yhtäkkiä lapsi ei hänen mielestään muuta tehnytkään kuin kuunteli linnunlaulua ja spurttasi kerran vuodessa.
Meistä vanhemmistakin tehtiin sohvaperunoita, vaikka tietääkseni harrastamme kestävyysurheilua.
Tämä näpäyttelyn tarve menee jo huvittavan puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikunnan opettajat ovat epäonnistuneet tehtävässään.
Liikunnan voisi lakkauttaa ja tilalle matematiikan lisäopetusta ja suomen kielen tunteja lisää.
Liikunnan tunnit ovat vaarallisia vähän liikkuville. Ennen niillä oli ehkä järkevä tarkoitusperä.
Nykyään ei voi edes kuperkeikkaa harjoitella, kun osa on niin huonossa kunnossa että se vaarantaa terveyden. Pitäisi pysytellä realismissa ja unohtaa kuperkeikat ja pallopelit.
Tilalle vain pakollista kävelyä. Kävely voisi olla asepalveluksen kaltaista yksilönvapauksia riistävää toimintaa viikonloppuisin la-su. Tarkoituksena olisi kävellä 2h päivässä, eli yhteensä neljä tuntia kävelyä.
Siinä tulisi viikon liikuntasuositukset kutakuinkin suoritettua minimimäärissä.
Tyyppi kirjoitti:
No niinpä!! Nykyään hankitaan lapset 16- vuotiaana ja sit itketään kun ei jaksetakaan hoitaa niitä ja katotaan päivät pitkät puhelinta ja kun lapsi yrittää ottaa kontaktia niin Facessa surffaava äiti käskee lapsen hiivattiin häiritsemästä. Ja lapsista tulee nepsyjä jotka hyppii seinillä ja yläkoulussa käyttää huumeita ja niistä tulee eristäytyneitä ja mt- ongelmaisia.
Että joo.
Kyllä mä sanoisin kokemuksesta että nelikymppisenä en ole niin terässä isänä kuin kolmekymppisenä olin.
Tuskin monet noin nuorena lapsia hankkii. Eiköhän keskimäärin enemmistö ole nelikymppisiä ja koulutettua väkeä.
Vanhana ei jaksa kuin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän nykyinen teollinen ruokavalio ja esimerkiksi herkkujen suuri kulutus tähän vaikuttaa? Ei ainakaan lisää sitä liikkumisintoa
Koululounas syödään ennen kymmentä, teollista einesmättöä. Lapsella nälkä suurimman osan koulupäivää ja vihdoin kotiin päästyään syö liikaa, koska on liian kova nälkä. Lasten päivärytmi pitää saada terveellisemmäksi ja kouluihin oikeaa ruokaa, eikä pseudoruokaa.
Ei kouluruoka ole ikinä ollut mitenkään merkittävästi sen terveellisempää. Ihan samaa eineshuttua se oli ysärilläkin ja lapset liikkuivat ihan eri tavalla. Aina löytyy joku, joka muistelee, kuinka heidän kyläkoulussaan keittäjä teurasti aina aamuisin lampaan ja pyöritteli siitä lihapullat, mutta ei se kyllä todellisuutta ole ollut ainakaan suurimmassa osassa kouluista.
On se kuule ollut ihan ruokaa aiemmin ja se syötiin lounasaikaan.
Tämä surkea mössö on 20 vuoden aikana kehittynyttä ja päivärytmi on tullut saman ajan kuluessa, kun koulut on koostettu massiivisiksi.
Olisiko kouluruokailu ennen ollut yhdentoista tai kahdentoista aikaan? Kymmeneltä on varmasti liian aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Kaikki lapset eivät ole luonteeltaan sellaisia, että he oma-aloitteisesti juoksentelisivat ympäriinsä, kuten olet saanut huomata lapsestasi. Nämä lapset kaipaavat sitä, että joku ohjaa heitä liikkumaan oikein. Teidän tapauksessanne sinä et ilmeisesti ole onnistunut siinä, joten kannattaisi harkita jotain ohjattua liikuntaa. Lajeja on aivan valtava kirjo. Joku niistä varmaan sopii sinunkin lapsellesi.
Ei kannata suuttua, jos täällä jotkut yrittävät herättää sinua ymmärtämään, että lapsen huono kunto on ihan oikeasti iso terveysriski ja muutenkin valtava haitta kasvavalle nuorelle.
Jos vierität lainausketjua vähän ylemmäs, hyomaat että tässä on jo kaksi kertaa kerrottu, että lapsella on ohjattu liikuntaharrastus, minkä lisäksi perheenä liikumme useampia kertoja viikossa.
Mutta sitten tein sen virheen, että mainitsin että retkeilemme viikonloppuisin, ja että lapsi tykkää kuunnella linnunlaulua toisen lapsen juostessa ympyrää. Ja sitten ilmeisesti jollakin keskustelijalla hirtti kaasutin kiinni, ja yhtäkkiä lapsi ei hänen mielestään muuta tehnytkään kuin kuunteli linnunlaulua ja spurttasi kerran vuodessa.
Meistä vanhemmistakin tehtiin sohvaperunoita, vaikka tietääkseni harrastamme kestävyysurheilua.
Tämä näpäyttelyn tarve menee jo huvittavan puolelle.
En nyt jaksa lukea koko hommaa uudestaan läpi, mutta ainakaan mielestäni et kuitenkaan ole pystynyt keksimään mitään syytä, miksi lapsesi kunto on siellä huonoimmassa osassa Suomen nuorisoa. Tuollainen tulos pitäisi ottaa vakavasti ja miettiä mistä se johtuu, eikä kiven kovaan väittää vain vastaan, että te liikutte täydellisesti. Temperamentti ei ole mikään selitys huonolle hapenottokyvylle.
Korjaa, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän nykyinen teollinen ruokavalio ja esimerkiksi herkkujen suuri kulutus tähän vaikuttaa? Ei ainakaan lisää sitä liikkumisintoa
Koululounas syödään ennen kymmentä, teollista einesmättöä. Lapsella nälkä suurimman osan koulupäivää ja vihdoin kotiin päästyään syö liikaa, koska on liian kova nälkä. Lasten päivärytmi pitää saada terveellisemmäksi ja kouluihin oikeaa ruokaa, eikä pseudoruokaa.
Ei kouluruoka ole ikinä ollut mitenkään merkittävästi sen terveellisempää. Ihan samaa eineshuttua se oli ysärilläkin ja lapset liikkuivat ihan eri tavalla. Aina löytyy joku, joka muistelee, kuinka heidän kyläkoulussaan keittäjä teurasti aina aamuisin lampaan ja pyöritteli siitä lihapullat, mutta ei se kyllä todellisuutta ole ollut ainakaan suurimmassa osassa kouluista.
On se kuule ollut ihan ruokaa aiemmin ja se syötiin lounasaikaan.
Tämä surkea mössö on 20 vuoden aikana kehittynyttä ja päivärytmi on tullut saman ajan kuluessa, kun koulut on koostettu massiivisiksi.
Olisiko kouluruokailu ennen ollut yhdentoista tai kahdentoista aikaan? Kymmeneltä on varmasti liian aikaisin.
Se on yhäkin yhden- kahdentoista aikaan. Joissain paikoissa on jouduttu johonkin poikkeusjärjestelyihin, kun ties minkä järjestelyjen takia joihinkin kouluihin on jouduttu tunkemaan liikaa lapsia, mutta ei se mikään normi ole, että lapset syövät kymmeneltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Kaikki lapset eivät ole luonteeltaan sellaisia, että he oma-aloitteisesti juoksentelisivat ympäriinsä, kuten olet saanut huomata lapsestasi. Nämä lapset kaipaavat sitä, että joku ohjaa heitä liikkumaan oikein. Teidän tapauksessanne sinä et ilmeisesti ole onnistunut siinä, joten kannattaisi harkita jotain ohjattua liikuntaa. Lajeja on aivan valtava kirjo. Joku niistä varmaan sopii sinunkin lapsellesi.
Ei kannata suuttua, jos täällä jotkut yrittävät herättää sinua ymmärtämään, että lapsen huono kunto on ihan oikeasti iso terveysriski ja muutenkin valtava haitta kasvavalle nuorelle.
Jos vierität lainausketjua vähän ylemmäs, hyomaat että tässä on jo kaksi kertaa kerrottu, että lapsella on ohjattu liikuntaharrastus, minkä lisäksi perheenä liikumme useampia kertoja viikossa.
Mutta sitten tein sen virheen, että mainitsin että retkeilemme viikonloppuisin, ja että lapsi tykkää kuunnella linnunlaulua toisen lapsen juostessa ympyrää. Ja sitten ilmeisesti jollakin keskustelijalla hirtti kaasutin kiinni, ja yhtäkkiä lapsi ei hänen mielestään muuta tehnytkään kuin kuunteli linnunlaulua ja spurttasi kerran vuodessa.
Meistä vanhemmistakin tehtiin sohvaperunoita, vaikka tietääkseni harrastamme kestävyysurheilua.
Tämä näpäyttelyn tarve menee jo huvittavan puolelle.
Jos minulla olisi suomen huonokuntoisimpiin kuuluva lapsi, en kehtaisi olla täällä leijumassa, kuinka lapseni liikkuu niin hirveän hyvin ja paljon.
Metsään ja pienenä. Vanhempien pitäisi opettaa lapset leikkimään ja liikkumaan.
Ikävä kyllä meillä on sohvavanhempien sukupuoli, jonka mielestä kivaa on vain kun on varaa ostaa sitä. Pitää olla puitteet, pelit ja vehkeet ja palkinnoksi herkuttelua/hemmottelua jos jaksaa hetken liikkua.
Niinpä meillä on lapsia joiden pitää päästä HopLoppiin tms huvipuistoon, jotta katseen malttaa nostaa ruudulta edes vähäksi aikaa.
Teininä pitää olla 5 000 - 10 000 euron harrastus valmentajineen ja kaikkineen.
Ratkaisuksi halutaan lisää rahaa jotta pysyttäisiin pykälää korkeamman tuloluokan kyydissä. Ja kilpavarustelu vain pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Mä kuulin leikkipuistossa kesällä kun äiti kielsi lapsiaan juoksemasta ettei tule hiki. Ja siihen päälle vielä, että älä nyt kipee ettet putoo.
Seurustelin miehen kanssa, jolla oli 4. V lapsi. Sama homma.
Kävelimme metsäpolkua ja lapsi lähti juoksupyrähdykseen. Kielto.
Lapsi kiipesi noin 40 cm korkean ja leveän kivimuurin päälle ja halusi kulkea osan matkaa siinä. Kielto.
Kiipesi ison kaatuneen kannon päälle. Kielto.
Kiipesi tasapainoilemaan kaatuneen puunrungon päälle. Kielto.
Kukaan ei voi kiistää, liikunta on hyvää ja parempi liikkua,kun olla liikkumatta. No siihen kommentit jääkin.
Se että on liikkunut pienten lasten kanssa ei tarkoita välttämättä,että sitten esim. teini-iässä liikkuisivat enemmän ja monien sellaisten vanhempien lapset liikkuvat tai harrastavat vaikka vanhemmat eivät. Harrastuksia on hyvä tarjota. Monet eivät silti halua niihin ryhtyä.