Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jonkun aika pienen paikan jäähalli?
Kaupunkien halleissa, joissa treenaa kymmeniä lätkäjoukkueita ja taito- ja muodostelmaluistelijat yms. päälle, ei todellakaan ole tilaa kaikkien kamoille.
Joo, pieni kaupunki ja kaupungin halli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen syntynyt 70-luvulla ja kasvanut pienessä kunnassa. Urheiluharrastuskerhoja ei ollut. Välitunnit oltiin ulkona, hypättiin narua tai twistiä, leikittiin jotain leikkejä missä tuli liikkumista. Talvella jos oli luistelu- tai hiihtopäivä niin välitunnilla välineet lyötiin jalkaan ja liikuttiin. Ei ollut uimahalleja, kuntosaleja ei edes sisäliikuntapaikkaa koulussa. Silti liikuttiin. Vapaa-ajalla mentiin pitkin metsiä, kavereille mentiin pyörällä tai jalkaisin. Eli olimme paljon liikkeessä kun ei ollut tietokoneita ja kännyköitä, telkkarissakin vain muutama kanava. Liikkumisen sijaan lapset ja nuoret istuvat nykyään niskat kyyryssä kännykkää tuijottaen. Luonnollinen liikkuminen on jäänyt ja toisessa ääripäässä sitten nämä jotka harrastavat tosissaan tai puolitosissaan jotakin lajia. Jopa kuntosalilla istutaan laitteissa kännykkää tuijottaen. Kaikki lähtee siitä että se älylaite pois lapsen kädestä ja pihalle. Se miten tuo tapahtuu, siihen en osaa vastausta sanoa. Varsinkin jos vanhemmat ovat totuttaneet lapsensa 24/7 älylaite-elämään.
Liikkumisen pitäisi olla sellaista lajia, joka lasta kiinnostaa. Pakkopulla ei maistu koskaan. Siksi esim. koulun liikuntatuntien hiihtäminen, luistelu, jääkiekko, pesäpallo, futis eivät välttämättä innosta liikkumaan. Lisäksi koulujen liikuntatunneilla halutaan usein luoda kilpailu lajissa kuin lajissa, joka saa vielä vähemmän innostumaan liikuntatunneista. Jos joku laji sattuisi lasta kiinnostamaan, sitä kannattaisi harrastaa vaikka vapaallakin perheen kesken. Nuori löytää oman liikuntaharrastuksensa vapaa-ajalle kavereiden kanssa, jos löytää, koulun liikuntatunnit ovat silti aina pakollinen paha.
Vierailija kirjoitti:
Liikkumisen pitäisi olla sellaista lajia, joka lasta kiinnostaa. Pakkopulla ei maistu koskaan. Siksi esim. koulun liikuntatuntien hiihtäminen, luistelu, jääkiekko, pesäpallo, futis eivät välttämättä innosta liikkumaan. Lisäksi koulujen liikuntatunneilla halutaan usein luoda kilpailu lajissa kuin lajissa, joka saa vielä vähemmän innostumaan liikuntatunneista. Jos joku laji sattuisi lasta kiinnostamaan, sitä kannattaisi harrastaa vaikka vapaallakin perheen kesken. Nuori löytää oman liikuntaharrastuksensa vapaa-ajalle kavereiden kanssa, jos löytää, koulun liikuntatunnit ovat silti aina pakollinen paha.
Ja kuitenkin koululiikunta on hyvin monille lapsille ainut liikunta. Sitä pitäisi lisätä eikä ainakaan vähentää.
Mietin vaan, että josko osasyy liikkumattomuuteen ovat kiusaajat eli lapsi ei uskalla mennä ulos (yksin) niille liikuntapaikoille tai edes pihalle, kun on joku kiusaajaidiootti tönimässä, potkimassa, haukkumassa
Vanhemmat: laittakaa ne rakkautenne saannokset KURIIN, ketää EI saa kiusata millään lailla!
Toisaalta olisi kiva joskus saada olla rauhassa esim. Uimahallissa (aina pentulaumoja huutamassa), kansallispuistoissa kun ollasn vaeltamassa, niin aina osuu huutava, kitisevä, mariseva, haiseva, epämiellyttävä pentuperhe taukopaikalle pilaamaan päivän. Opettakaa myös hiljaisuutta kakruillenne! Ja muiden kunnioittamista, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyysäävät vanhemmat kuskaavaat lapsensa joka paikkaan autolla. Kouluun, harrastuksiin, päiväkotiin jne. Jos lapset kävelisivät itse niin ei tarvitsisi liikkua jatkuvasti. Eniten käy tosin sääliksi pieniä lapsia, joita pakkomielteiset vanhemmat raahaavat joka ilta johonkin harrastuksiin, vaikka lapsi ei itse edes haluaisi. Aikuinen toteuttaa jotain omia traumojaan/haaveitaan. Väsynyttä lasta raahataan paikasta toiseen, eikä kotona ole hetkenkään lepotaukoa.
Totta, mutta mikä tässä on muuttunut sitten oman lapsuuteni, on se että paljon lapsista asuu nyt kaupungeissa, joissa itsenäinen kulkeminen ei olekaan enää niin helppoa ja turvallista kuin silloin kun oli pienet kyläkoulut. Toisekseen kerrostalot ei ole myöskään oikein hyvä asumismuoto liikunnallisuutta ajatellen, työlästä lähteä ulos ja vanhemmat tarvitsisi mukaan vielä siinä iässäkin jossa ennen touhuttiin itsenäisesti, vanhemmat korkeintaan vilkaisi vaan ikkunasta talon pihalle. Peruskoulun pakottaminen, kilpaileminen, arvioiminen ja mittaaminen söi myös omaa liikunnan iloa, mutta ammattikoulussa onneksi löysin sen uudelleen, kun ei ollut enää mitään tavoitteellisuutta, siellä sai valita pelaajo pihalla korista, meneekö salille tai metsään lenkkeillemään, oli myös pilkkireissuja ym rentoa liikkumista toisin kuin peruskoulun pakkoliikunta :D
Kuitenkin kaupunkilaislapset ovat paremmassa kunnossa kuin maalaisserkut. Mikä mielestäsi selittää sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Kyllähän monissa perheissä on varmasti sellaisia lapsia, jotka esim kantavat jääkiekkokamojaan 7 km edestakaisin. Oma junnu ei tuohon lähenyt mutta futikseen pyöräili kylläkin. Riippuu ihan sijainnista ja aikatauluista, että onko tuo itsenäinen kulkeminen edes mahdollista.[/quote kirjoitti:Meillä on mahdollisuus säilyttää kamat hallilla kuivaushuoneessa. Ja hyvin on päässyt pyörällä tai jalan tuon 2 km mitä sinne hallille. Joskus maalla asumisesta on hyötyäkin, pieni kylä ja kaikki harrastuspaikat lähellä. Pisin matka on uimahalliin 2,5 km.
Varmaan jonkun aika pienen paikan jäähalli?
Kaupunkien halleissa, joissa treenaa kymmeniä lätkäjoukkueita ja taito- ja muodostelmaluistelijat yms. päälle, ei todellakaan ole tilaa kaikkien kamoille.
Meidän paikkakunnalla nuo kuivaushuoneet menee U-16 ja U-18 -SM-joukkueille ja jollekin muulle satunnaiselle, vanhemmalle joukkueelle. Kaikki ns lapsijoukkueet vie kamansa kotiin. Mestistason nuorten ryhmät ja harrastusporukat ei automaattisesti saa noita koppeja. Enkä kyllä haluaisikaan varusteita niihin, koska se haju on kammottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon itekin että lapset liikkuisi enemmän koulupäivän jälkeen. Isommilla alakouluikäisillä tahtoo olla vaan nihkeää jossei ole kaveria ja tuntuu että sellaisia on vaikea löytää ulkona puuhasteluun. Asutaan omakotialueella, jossa on kyllä lapsia aika paljon, mutta tosi monilla on hurjan paljon ohjattuja harrastuksia, niin eivät ehdi, tai eivät saa lähteä esim luistelemaan tai pulkkamäkeen kavereiden kesken iltapäivisin.
Lähikentällä on futismaalit ja siellä on joskus keväästä syksyyn ollut höntsäpelejä. Omat lapset on pääseet mukaan, jos ovat olleet molemmat (P11 ja T9) kysymässä, mutta tyttöä ei ole yksin kelpuutettu, koska ne pelit on kuulemma pojille ja isoveli ei ole ollut mukana pitämässä puolia :(
Ite liikun jonkun verran lasten kanssa, ja mieli tekisi kyllä enemmän. Tuntuu, että elämä on vaan liian kuormittavaa eikä riitä jaksaminen. Eikä edes aika. Työni on vaativaa, on kotityöt ja oman äidin asioiden hoitaminen. Siinä ne illat ja viikonloput äkkiä sujahtaa. Puoliso ei valitettavasti puuhaa mitään liikunnallista tai oikein muutakaan lasten kanssa. Toissakesänä kävi kerran uimassa ja kerran potki palloa pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaajat kirjoitti:
Mietin vaan, että josko osasyy liikkumattomuuteen ovat kiusaajat eli lapsi ei uskalla mennä ulos (yksin) niille liikuntapaikoille tai edes pihalle, kun on joku kiusaajaidiootti tönimässä, potkimassa, haukkumassa
Vanhemmat: laittakaa ne rakkautenne saannokset KURIIN, ketää EI saa kiusata millään lailla!
Toisaalta olisi kiva joskus saada olla rauhassa esim. Uimahallissa (aina pentulaumoja huutamassa), kansallispuistoissa kun ollasn vaeltamassa, niin aina osuu huutava, kitisevä, mariseva, haiseva, epämiellyttävä pentuperhe taukopaikalle pilaamaan päivän. Opettakaa myös hiljaisuutta kakruillenne! Ja muiden kunnioittamista, kiitos!
Itselle satunnaisena uimarina on aina ollut mysteeri uimahallien lapsivastaisuus. Miksi ikinä missään ei ole varattuna isosta altaasta yhtä rataa, että lapset saisivat leikkiä vedessä ja opetella uimaan lapsenomaisesti. Aina pitäisi vain tasatahtiin kelata kaakeleita ja onhan se tylsää aikuisellekin. Matalissa altaissa polskiminen taas ei ole läheskään yhtä hyvää liikuntaa, kun jalat ylttävät pohjaan.
-ap
Sisäkkölapset joka päivä ulos vähintäin tunniksi. Muuten ei tule mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Nyt olisi ehkä syytä kerrata vähän ala-asteen terveystietoa/biologiaa. Mitkäs elimet vastaavatkaan elimistön hapenottokyvystä?
Itsellä kolme lasta, joista kaksi harrastaa liikuntaa, ja itsekin käyn salilla ja lenkillä. Pienestä pitäen kannustettu liikkumiseen ja ulkoiltu paljon perheenä. Liikuntaa harrastamaton lapseni on 13-vuotias ja ylipainoa on hieman. Yritetty on vaikka mitä, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta, harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalla kasvaneena 70-luvun lapsena pidän normaalina sellaista elämäntapaa, jossa päivittäin ulkoillaan paljon, kävellään ja pyöräillään. Näin olen lapsenikin kasvattanut ja se on heille nytkin nuorina aikuisina luontevaa.
Kun lapset olivat pieniä, esimerkiksi lauantai-aamuisin meille on rutiini lähteä aamupalan jälkeen uimahallille ja palata sieltä sitten kotiin lounaalle ja päiväunille. Kesäisin mentiin uimarannalle.
Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä.
Isompana sitten oli ohjattuja harrastuksia, mutta niissäkään ei ollut pakko mennä kilparyhmään, jos ei halunnut.
Yksinhuoltajanakin pystyin kasvattamaan lapset liikunnalliseen elämäntapaan näyttämällä itse esimerkkiä.
On kummallista, ettei tähän nykyään kyetä, kun ei siihen mitään kummallisia lisäpalveluja tai -rahaa oikeasti tarvita.
"Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä."
Kuuluiko? Myös silloin, kun vettä tuli vaakasuoraan tai sohjoa oli nilkkoihin asti?
Aika tuppaa kultaamaan muistoja näissä ja mietitään niitä heinäkuun helteitä ja maaliskuun hankia eikä ollenkaan marraskuun räntäsateita. Suomessa on kuitenkin vuodessa aika monta kuukautta, kun ulkoilu on suoraan sanottuna aika hanurista. Pienen lapsen voi sinne pakottaa ja aikuinen voi pakottaa itsensä, mutta aika vähän siellä on huonolla säällä tekemistä leikki-iän ohittaneelle nuorelle.
Käsitin itse niin, että kävelemällä ja pyöräilemällä kuljettiin paljon pakollisia menoja tai jos haluttiin kaverin luokse. Ei ulkona oltu vain siksi, että siellä oli niin kivaa. Kyllä minäkin tänään kävin kävellen kaupassa läpi lumipenkkojen, koska muuten ei olisi tullut kotiin ruokaa. Oli aika rankka reissu, mutta teki varmaan kunnolle hyvää. Omassa lapsuudessani kuljettiin aika paljon jalan, eikä sitä kukaan pitänyt minään, ei ainakaan harrastuksena, niin vain tehtiin.
Juuri näin. Opetin lapset siihen, että huonollakin säällä voi liikkua jalan tai pyörällä paikasta toiseen. Koulumatkoja varten hankittiin kunnon sadeasut jne. Itsekin olen kestävyysurheilun harrastaja ja lähden kyllä lenkille, vaikka onkin sateista tai kylmää. Lapset ovat oppineet siihen, että ei ole huonoa säätä, on vain vääriä varusteita.
eikö lapset enää ole kavereiden kanssa? minä eli lapsuuden ja nuoruuden 90-2000 luvuilla ja aina pyöräiltiin kavereiden kanssa, mentiin rannalle uimaan, kauppakeskukseen, heiteltiin koripalloa koulun pihalla jne olemista mikä piti koko ajan liikkeessä.
Voi olla että sota olisi tehokkain jutska pistämään suomalaisillekin liikettä niveliin. Liian helppo elämä tuhoaa kansakunnan ennen pitkää? Siksi kai ha-shem (the-name, elokim*) on pitänyt juutalaisia ajoittain pahastikkin puun ja kuoren välissä miltei koko tunnetun historian ajan?
Kenties meillä on toivoa viimeistään silloin jos/kun kahjosta Medvedevistä tulee ruessaen pressa?
* ortodoksijuutaiset kirjoittavat yhden Jehovan nimistä noin välttääkseen turhaan lausumasta Hänen nimeään; oikea muoto on elohim (monikollinen sana, yksikkö taitaa olla eloaH).
pihaleikit, ja hauska yhdessä olo ei tarvi kalliita vehkeitä ja prameita puitteita eikä kuljetuksia
Tietsikat kiinni ja penskat pihalle ja miksei vaikka vanhemmat seuraksi.
Onko pakko käyttää kaikesta sanaa "epidemia"? Varsinkin kun meillä on oikeakin epidemia, eli korona, edelleen menossa.
Minusta tämän pitäisi korostua ainoastaan pikkulapsiaikana. Sen jälkeen lapset voivat kyllä liikkua ihan keskenäänkin. Näin se ennen toimi, ja kaikki liikkuivat.