Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustetaan liiuntaluokkia, joihin otetaan oppilaaksi juurikin vaan näitä vähän, tai ei ollenkaan liikkuvia lapsia.
Joka päivä puolitoista tuntia liikuntaa.Pakotettu koululiikunta vie vähäisenkin halun harrastaa liikuntaa vapaaehtoisesti. Sitä paitsi tuo määrä ei riitä mihinkään. Lapsen pitäisi liikkua noin 25h/viikko. Tähän laskettuna luonnollisesti myös kouluun käveleminen jne.
Vähän hullua on sekin, että aletaan vaatia joka lapselta huippu-urheilijan tuntimääriä viikossa.
Aikuisille suositellaan kolmea liikuntakertaa viikossa, lasten oletetaan heiluvan neljättä tuntia joka päivä...
Kaukana huippu-urheilijan tuntimääristä, kun huomioit, että tuohon määrään on laskettu IHAN KAIKKI liikunta. Myös ns. hyötyliikunta. Huippu-urheilija liikkuu reippaasti enemmän kuin 3-4 tuntia per päivä. Johan pelkästään yhdestä jääkiekko-ottelusta tulee lämmittelyineen kaikkineen tuon verran. Ja aamulla ennen peliä on aina aamujäät jne.
Sillä jääkiekkoilijalla ei olekaan muuta työtä.
Minun alakouluikäisellä lapsellani on keskimäärin 6 h tuntia koulua päivässä. Painotusopetus, ja siis lisätunteja. Taideharrastuksiin menee 1-2 tuntia illassa, siihen päälle siirtymät, läksyt, ruokailut, välttämätön hygienia. Jos pitäisi vielä neljä tuntia päivässä liikkua, koska sehän siitä 25 tunnista jää yhdellä lepopäivällä, jäisi lapselta yöunet nukkumatta.
Eli sinulle vanhempana on tärkeämpää keulia jollain lisätunneilla kuin huolehtia lapsesi hyvinvoinnista. Alakouluikäinen ei tarvitse minkään valtakunnan lisätunteja, jos hän on normaalisti kehittynyt. Hän ei myöskään tarvitse taideharrastusta 7 iltana viikossa. Elämä on valintoja ja sinä olet valinnut lapsesi uuvuttamisen sen sijaan, että järjestäisit hänelle aikaa liikuntaan, joka muuten ihan tutkitusti parantaa oppimistuloksia ja varsinkin yleistä jakamista. Taidekin luistaa paremmin, kun aivot ovat virkeät eivätkä homehdu sisällä istumisesta.
Normaalisti kehittynyt alakouluikäinen ei myöskään tarvitse mitään joukkueurheilua. Mutta silti moni änkeää lapsensa sellaiseen, jopa monena iltana viikossa.
Miksi luulet, että liikunta=joukkueurheilu?
P.S. Siellä joukkueurheiluharrastuksessa oppii monia erittäin tarpeellisia taitoja, kuten kehonhallintaa, koordinaatiokykyä, ryhmätyötaitoja ja ennen kaikkea saa terveydelle hyväksi olevan määrän liikuntaa.
Noita taitoja saa myös taideharrastuksissa, ja liikkua voi esimerkiksi kävelemällä harrastukseen. Joukkueurheilu ei ole kenellekään välttämätöntä.
On aivan äärimmäisen surullista, että joillekin lapsille perus käveleminenkin on ihan oikeaa urheilua. Todellisuutta toki, mutta surullista.
Urheilua pari kertaa viikossa harrastavalla voi olla huonompi kestävyyskunto kuin sillä, joka päivittäin kävelee pidempiä matkoja. Tästä oli joku tutkimuskin.
Ja sillä kävelevällä saattaa olla huonompi lihaskunto, liikkuvuus ja anaerobinen kestävyys. Se, että kävelee ei korvaa muita liikuntamuotoja samalla tavalla kuin pelkkä penkin vääntäminen salilla ei korvaa kestävyysharjoittelua.
Ja vastaavasti niillä seurassa urheilevilla voi olla yllättäviä heikkouksia joillakin kunnon osa-alueilla. Moni kärsii rasitusvammoista, koska liikunta on yksipuolista, ja liikkumisen ilokin on saattanut jäädä oppimatta sillä lailla, että innostuisi tekemään jotakin erilaista itsenäisesti.
Oletko ikinä nähnyt junnuja vaikka pelaamassa palloa? Mitä ihmeen juttuja nämä ovat, että lapsilta jää liikunnan ilo oppimatta, jos ei puurra yksinään jossain. Kyllä se oppiminen ja kehittyminen tuo lapsille valtavasti iloa.
Jotkut saattavat saada rasitusvammoja. Sitä sattuu. Ei se ole mikään syy olla liikkumatta. Kuvitteletko, että ne lapset olisivat jotenkin kestävämpiä, jos he eivät liikkuisi?
Lisäksi kyllä mikä tahansa laji seurassa harrastettuna on aika monipuolista liikuntaa ainakin, jos harrastaa yhtään tavoitteellisemmassa ryhmässä. Harrastusryhmäläiset saattavat keskittyä vain höntsäämään omaa lajiaan, mutta kisaryhmissä oheisharjoittelu tulee mukaan kuvioihin jo varhaisessa vaiheessa ja sen lajin ohella treenataan voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä.
Et ole ilmeisesti seurannut uutisia. Aktiivisesti harrastavien lasten rasitusvammat ovat nimenomaan nykyajan ilmiö, koska nimenomaan arkiliikunta puuttuu ja tuo ohjattu hömppä oheisharjoitteluineen aloitetaan liian aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi liikkua lasten kanssa pienestä pitäen.
Tuo on varmasti totta. Toisaalta veikkaisin, että vanhemmat eivät ole yhtään lapsiaan paremmassa kunnossa. Millä siis aikuiset saataisiin liikkeelle lastensa kanssa?
-ap
Ehkä voisi ajatella liikuntaa, jota ei harrasteta ensisijaisesti liikunnan takia. Yleensä lapset ovat kiinnostuneita luonnon tarkkailusta tai vaikka rekkojen bongaamisesta ja tällaisessa tulee liikuttua niin, ettei keskity liikuntaan. Joku vuosi sitten taisi olla Pokemonien keräilyä ympäri pihoja, mutta en tiedä onko tätä enää.
Noistakaan jutuista on vaikea saada mitään kovin säännöllistä tekemistä. Terveyttä edistävän liikunnan pitäisi olla päivittäistä ja lisäksi kunnon hikiliikuntaa pitäisi harrastaa useamman kerran viikossa. Harva varmaan pääsee tähän rekkoja bongailemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Luulisin, että jos lapsi pystyy mielikseen polskimaan altaassa, hän on sellaisessa kunnossa, että luultavasti pääsee myös kyykkyyn ja ylös. Ap:n kuvailemat tapaukset ovat erittäin huonokuntoisia lapsia, jollaisia en itse edes tunne, mutta kai sellaisia sitten on. Seuraava askel heistä ylöspäin ei ole säännöllisesti kovaa liikkuvat, vaan siinä välimaastossa on todella paljon lapsia, jotka liikkuvat jossain määrin, eivätkä ole ihan rapakunnossa, he ovat varmaan näitä polskijoita.
Ilmeisesti oma ikäluokkani (70-l. syntynyt) on ollut paremmassa kunnossa, jos näihin tutkimuksiin on uskominen, mutta aika harvoin "liikuimme kovaa". Liikunta tuli leikeistä, joissa välillä juostiin lyhyitä matkoja, mutta en muista sen olleen mitenkään erityisen rasittavaa. Kunto kehittyi pienestä tekemisestä, siitä polskimisesta siis :) Jos tarkoituksena on kehittää oikeasti huonokuntoisten lasten kuntoa, on lähinnä karhunpalvelus puhua raskaan liikunnan vaatimuksesta. Heidät pitää motivoida sillä, että liikunta on kivaa, eikä ole aluksi liian rasittavaa, ja se saisi ehkä tulla vähän muun tekemisen ohessa tyyliin mennäänpä keräämään tölkkejä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
No kyllä lapsen pitäisi pystyä aika paljon muuhunkin kuin nousemaan pari kerrosta portaita.
Kuitenkin keskimääräinen ihminen on elämänsä parhaassa kunnossa lapsuudessaan ja siitä eteenpäin se on lähinnä alamäen hidastamista. Tottakait aina on yksittäisiä ihmisiä, jotka ottavat itseään niskasta kiinni 30-vuotiaina, kun terveys uhkaa mennä lopullisesti, mutta ylivoimaiseti suurin osa ei ikinä saavuta sitä kuntotasoa, mikä oli teini-iässä. Jos silloin on jo rapakunnossa, tulevaisuuden odotukset eivät ole hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi liikkua lasten kanssa pienestä pitäen.
Tuo on varmasti totta. Toisaalta veikkaisin, että vanhemmat eivät ole yhtään lapsiaan paremmassa kunnossa. Millä siis aikuiset saataisiin liikkeelle lastensa kanssa?
-ap
Ehkä voisi ajatella liikuntaa, jota ei harrasteta ensisijaisesti liikunnan takia. Yleensä lapset ovat kiinnostuneita luonnon tarkkailusta tai vaikka rekkojen bongaamisesta ja tällaisessa tulee liikuttua niin, ettei keskity liikuntaan. Joku vuosi sitten taisi olla Pokemonien keräilyä ympäri pihoja, mutta en tiedä onko tätä enää.
Noistakaan jutuista on vaikea saada mitään kovin säännöllistä tekemistä. Terveyttä edistävän liikunnan pitäisi olla päivittäistä ja lisäksi kunnon hikiliikuntaa pitäisi harrastaa useamman kerran viikossa. Harva varmaan pääsee tähän rekkoja bongailemalla.
Ap kuvaili lapsia, jotka eivät jaksa juosta lyhyttäkään matkaa eli ovat oikeasti hyvin huonokuntoisia. Jos he kävelisivät vaikka viisi kertaa viikossa ulkona tunnin ajan rauhallisesti, kunto alkaisi jo kohentua. Siitä voi sitten lisätä rasitusta, kun ollaan sillä tasolla. Hikiliikuntavaatimukset heti alkuunsa käytännössä vain ajaisivat heidät syvemmälle sohvan pehmusteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Luulisin, että jos lapsi pystyy mielikseen polskimaan altaassa, hän on sellaisessa kunnossa, että luultavasti pääsee myös kyykkyyn ja ylös. Ap:n kuvailemat tapaukset ovat erittäin huonokuntoisia lapsia, jollaisia en itse edes tunne, mutta kai sellaisia sitten on. Seuraava askel heistä ylöspäin ei ole säännöllisesti kovaa liikkuvat, vaan siinä välimaastossa on todella paljon lapsia, jotka liikkuvat jossain määrin, eivätkä ole ihan rapakunnossa, he ovat varmaan näitä polskijoita.
Ilmeisesti oma ikäluokkani (70-l. syntynyt) on ollut paremmassa kunnossa, jos näihin tutkimuksiin on uskominen, mutta aika harvoin "liikuimme kovaa". Liikunta tuli leikeistä, joissa välillä juostiin lyhyitä matkoja, mutta en muista sen olleen mitenkään erityisen rasittavaa. Kunto kehittyi pienestä tekemisestä, siitä polskimisesta siis :) Jos tarkoituksena on kehittää oikeasti huonokuntoisten lasten kuntoa, on lähinnä karhunpalvelus puhua raskaan liikunnan vaatimuksesta. Heidät pitää motivoida sillä, että liikunta on kivaa, eikä ole aluksi liian rasittavaa, ja se saisi ehkä tulla vähän muun tekemisen ohessa tyyliin mennäänpä keräämään tölkkejä tms.
Ongelma taitaa olla myös siinä, että näille lapsille kaikki liikunta on raskasta. Sitä ei siis oikein voi välttää. Tietenkään suoritukset eivät ole samalla tasolla kuin urheilevilla nuorilla, mutta koettu rasitus pitäisi olla suurinpiirtein siellä. Kävelemällä pari sataa metriä silloin tällöin ei nosteta kenenkään kuntoa.
Lisäksi eivät kaikki lapset tuon 40 % sisällä ole tietenkään tuon ääriesimerkin kaltaisia, vaan sielläkin on sisällä vaihtelua. Kuitenkin tutkijat ovat todenneet, että sillä kuntotasolla edellytykset lapselle normaaliin elämään ovat heikentyneet ja siten myös edellytykset terveeseen aikuisuuteen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Luulisin, että jos lapsi pystyy mielikseen polskimaan altaassa, hän on sellaisessa kunnossa, että luultavasti pääsee myös kyykkyyn ja ylös. Ap:n kuvailemat tapaukset ovat erittäin huonokuntoisia lapsia, jollaisia en itse edes tunne, mutta kai sellaisia sitten on. Seuraava askel heistä ylöspäin ei ole säännöllisesti kovaa liikkuvat, vaan siinä välimaastossa on todella paljon lapsia, jotka liikkuvat jossain määrin, eivätkä ole ihan rapakunnossa, he ovat varmaan näitä polskijoita.
Ilmeisesti oma ikäluokkani (70-l. syntynyt) on ollut paremmassa kunnossa, jos näihin tutkimuksiin on uskominen, mutta aika harvoin "liikuimme kovaa". Liikunta tuli leikeistä, joissa välillä juostiin lyhyitä matkoja, mutta en muista sen olleen mitenkään erityisen rasittavaa. Kunto kehittyi pienestä tekemisestä, siitä polskimisesta siis :) Jos tarkoituksena on kehittää oikeasti huonokuntoisten lasten kuntoa, on lähinnä karhunpalvelus puhua raskaan liikunnan vaatimuksesta. Heidät pitää motivoida sillä, että liikunta on kivaa, eikä ole aluksi liian rasittavaa, ja se saisi ehkä tulla vähän muun tekemisen ohessa tyyliin mennäänpä keräämään tölkkejä tms.
Ongelma taitaa olla myös siinä, että näille lapsille kaikki liikunta on raskasta. Sitä ei siis oikein voi välttää. Tietenkään suoritukset eivät ole samalla tasolla kuin urheilevilla nuorilla, mutta koettu rasitus pitäisi olla suurinpiirtein siellä. Kävelemällä pari sataa metriä silloin tällöin ei nosteta kenenkään kuntoa.
Lisäksi eivät kaikki lapset tuon 40 % sisällä ole tietenkään tuon ääriesimerkin kaltaisia, vaan sielläkin on sisällä vaihtelua. Kuitenkin tutkijat ovat todenneet, että sillä kuntotasolla edellytykset lapselle normaaliin elämään ovat heikentyneet ja siten myös edellytykset terveeseen aikuisuuteen.
-ap
Olen itsekin lukenut näitä juttuja, joissa lapsi koulussa on alkanut ihmetellä liikuntatunnilla miten hänen ihonsa on märkä, ei ole siis ikinä liikkunut niin, että olisi yhtään hionnut. Ongelma nyt vaan käytännössä on, että jos hyvin huonokuntoinen lapsi hikoaa jo pienestä rasituksesta, se ei monille aikuisille riitä. Vertailu on koko ajan tällaista "kyllä tuossa iässä pitäisi jaksaa sitä ja tätä", eikä tajuta, että se lapsi on jo rasittanut itseään ja hänen kuntonsa on jo kohenemassa. Silloin sitä lasta pitäisi jo kehua, eikä nyrpistellä nenää ja haukkua, että onpa läski lapsi, kun hyllyy juostessa. Tällaista asennetta aika paljon näkee ja kuulee. Jos aikuinen on ihan rapakunnossa, harva ajattelee, että hänen pitäisi heti pystyä hyviin suorituksiin vaan ymmärretään, että lähdetään rauhallisesti liikkeelle.
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Nykyään työt on istumista ja näpyttelyä. Mieluummin pleikkaria kotona kuin päämäärätöntä haahuilua ulkona. Lapsena kun tottuu istumiseen niin aikuisena jaksaa istumatyötä paremmin eikä koko ajan ole tarve nostaa persettä penkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Lapsi ei ole minun mielestäni erittäin huonossa kunnossa, vaan näiden move-testien laatijoiden mielestä. Testien laatijat ovat päättäneet, että 40 prosenttia lapsista ei selviä arjestaan, eikä kukaan tässä ketjussa näytä haluavan kyseenalaistaa, mihin tämä väite perustuu.
Minun havaintoni on, että lapsi selviää arjesta, liikkuu ja nauttii siitä, vaikkei valmentajan ohjaamasta hikiliikunnasta välitäkään.
Väite perustuu tutkimustuloksiin. Tulokset ovat ihan kenen tahansa luettavissa netistä.
Toki on jossain väärin arvostuskysymys, mitä kaikkea normaalin terveen lapsen pitäisi pystyä tekemään, mutta kyllä sielläkin on takana dataa, missä kunnossa lasten pitäisi olla, että olisi mahdollisuuksia terveeseen aikuisuuteen. Nykyään, kun kaikkialle pääsee autolla ja hissillä, arjesta selviytymisen vaatimukset ovat tietenkin laskeneet, mutta lapselta voisi odottaa esimerkiksi pystymistä osallistumaan pihaleikkeihin tai liikuntatunneille niin, ettei jää totaalisen jalkoihin.
Läskien vanhempien pitäs alottaa liikunnan harrastus. Ja lopettaa tekosyyt.
Hyysäävät vanhemmat kuskaavaat lapsensa joka paikkaan autolla. Kouluun, harrastuksiin, päiväkotiin jne. Jos lapset kävelisivät itse niin ei tarvitsisi liikkua jatkuvasti. Eniten käy tosin sääliksi pieniä lapsia, joita pakkomielteiset vanhemmat raahaavat joka ilta johonkin harrastuksiin, vaikka lapsi ei itse edes haluaisi. Aikuinen toteuttaa jotain omia traumojaan/haaveitaan. Väsynyttä lasta raahataan paikasta toiseen, eikä kotona ole hetkenkään lepotaukoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Enpä oikein jaksa uskoa. Ei niitä lapsia, jotka eivät käy ohjatuissa harrastuksissa näy tuolla koulujen pihoilla pelailemassa omatoimisesti. Itse lenkkeilen säännöllisesti muutaman koulun pihan ja muun urheilupaikan ohi ja tiedän aika hyvin ainakin meidän asuinalueemme tilanteen. Se tuskin poikkeaa merkittävästi muusta maasta. Seuraava selitys on sitten tietenkin, että he eivät käy pelailemassa, koska muut ovat harrastuksissa ja ei löydy pelikavereita. Vanhemmat siis olettavat, että kyllähän heidän lapsensa liikkuisi, jos vaan muut lapset eivät harrastaisi mitään. Pelkkää selittelyä ja vastuun välttelyä.
Käsitin itse niin, että kävelemällä ja pyöräilemällä kuljettiin paljon pakollisia menoja tai jos haluttiin kaverin luokse. Ei ulkona oltu vain siksi, että siellä oli niin kivaa. Kyllä minäkin tänään kävin kävellen kaupassa läpi lumipenkkojen, koska muuten ei olisi tullut kotiin ruokaa. Oli aika rankka reissu, mutta teki varmaan kunnolle hyvää. Omassa lapsuudessani kuljettiin aika paljon jalan, eikä sitä kukaan pitänyt minään, ei ainakaan harrastuksena, niin vain tehtiin.