Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Sisäkkölapset joka päivä ulos vähintäin tunniksi. Muuten ei tule mitään.
"Sisäkkölapset"? Tiedätkö mitä sisäkkö tarkoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Lapseni 20+ töissä "liikkuva lapsi" - iltapäiväkerhossa. Töihin hakiessa oli painotettu, että hänellä on liuta pihaleikkejä takataskussa, osaa yhtä ja toista temppuja ja on luova liikkumaan. Eikä pelkää säätä. Päivittäin ulos. Nuoruutensa takia häneltä ei kovin pedagogisia taitoja edellytetä, vaan hänen työnsä keskittyy liikkumiseen ja leikittämiseen.
Heitä on kolme ohjaajaa ja 30+ lasta. Syksyllä vielä hän pääsi lasten kanssa ulos temmeltämään päivittäin, mutta kun tuli märät ja pakkaset, niin nuo toiset ohjaajat alkaa mähisemään, ettei tuolla säällä voi ulkoilla. Ei mennä!
Joten alkuun viisi kertaa viikossa ulkopelit vähentyi kahteen kertaan ja sittemmin tammi-helmikuussa oli viikkoja, kun eivät ulkoilleet ollenkaan.
Heillä ei ole saliin pääsyä, jossa olisi tilaa sisäpeleille. Vain kaksi luokkahuonetta. Toisessa oleskellaan ja toisessa tarjoillaan välipalat. Käytävät on rauhoitettu koulunpuolesta, kun on naulakoita yms.
Sanomattakin selvää, että joukossa on muutama lapsi, jotka oikeasti tarvitsis sen ulkoilun ja römyämisen siellä. Kunnon juoksupihaleikit, että energiaa saisi kulutettua. Sittenhän ne turhautuu sisällä ja alkaa toisista muksuista eristäminen. Ja kaksi kolmesta ohjaajasta on sitten yhdessä lapsessa kiinni ja kun toinenkin lapsi saa hepulin, niin siinähän sitten ollaan aika pulassa kaikin puolin.
Sitten vanhemmat soittelee, kun lapset ovat ihan mahdottomia.
Lapseni on turhautunut, kun ei pääse tekemään sitä, mitä oikeasti osais ja tykkäis tehdä. Hän on kerran esimiehelleen kannellut ja tämä on käynyt muistuttamassa firman periaatteista ja säännöistä. Ei mitään vaikutusta.
Surullista kuultavaa tuollainen.
En ole vanhempi mutta veikkaan, että älylaitteet ovat yksi iso syy liikkumattomuuteen. Niitä ei lapsille pitäisi antaa ollenkaan. Koukuttuvathan noihin aikuisetkin niin ettei muu enää kiinnosta. Eikä se ole ihmisten oma vika, vaan teknologiajättien, jotka tekevät sellaisia laitteita ja sovelluksia, joiden tarkoitus on koukuttaa käyttäjänsä viettämään mahdollisimman paljon aikaa ko. laitteiden parissa. Tähän taas on syynä kapitalismi.
Koululiikunnassa tulisi toimia niin, ettei aiheuteta lapsille elinikäisiä traumoja ja tapeta liikunnan iloa loppuelämäksi, kuten ennen vanhaan oli tapana tehdä. Kaikenlainen mittaaminen, arvostelu ja suorituskeskeisyys tulisi lopettaa liikuntatunneilla, ja mm. luopua liikunnan numeroarvostelun käytöstä. Liikuntatuntien pointti tulisi olla siinä, että liikutaan yhdessä hyvällä fiiliksellä ilman kilpailuhenkisyytä, ja kokeillaan mahdollisimman monia eri lajeja, jotta jokainen löytäisi mieluisan ja itselle sopivan liikuntamuodon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lihavat vanhemmat itse opettavat lapsensa laiskoiksi.
Miten ne vanhemmat sais tajuaan jotaki?
Muusta en tiedä mutta voitaisiinko lakata käyttämästä EPIDEMIAA mediaseksikkäänä lisäsanana lähes jokaiseen ilmiöön. Epidemia on tartuntatauti. Ei jokin nopeasti leviävä ilmiö. Korona oli epidemia. Lihavuus ei ole tartuntatauti, eikä myöskään liikkumattomuus. Kiitos medialle tästäkin ilmiöstä, vai pitäisikö sanoa kirjoittamisen kökköysepidemiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole vanhempi mutta veikkaan, että älylaitteet ovat yksi iso syy liikkumattomuuteen. Niitä ei lapsille pitäisi antaa ollenkaan. Koukuttuvathan noihin aikuisetkin niin ettei muu enää kiinnosta. Eikä se ole ihmisten oma vika, vaan teknologiajättien, jotka tekevät sellaisia laitteita ja sovelluksia, joiden tarkoitus on koukuttaa käyttäjänsä viettämään mahdollisimman paljon aikaa ko. laitteiden parissa. Tähän taas on syynä kapitalismi.
Koululiikunnassa tulisi toimia niin, ettei aiheuteta lapsille elinikäisiä traumoja ja tapeta liikunnan iloa loppuelämäksi, kuten ennen vanhaan oli tapana tehdä. Kaikenlainen mittaaminen, arvostelu ja suorituskeskeisyys tulisi lopettaa liikuntatunneilla, ja mm. luopua liikunnan numeroarvostelun käytöstä. Liikuntatuntien pointti tulisi olla siinä, että liikutaan yhdessä hyvällä fiiliksellä ilman kilpailuhenkisyytä, ja kokeillaan mahdollisimman monia eri lajeja, jotta jokainen löytäisi mieluisan ja itselle sopivan liikuntamuodon.
Mitä sinulle tarkoittaa liikkuminen ilman kilpailuhenkisyyttä? Pallopelien kieltämistä vai? Luuletko, että se innostaisi lapsia liikkumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole totta, että höntsäryhmiä järjestetään valtavasti. Ehkä niitä jossain on, muttei täällä meillä päin ole näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole totta, että höntsäryhmiä järjestetään valtavasti. Ehkä niitä jossain on, muttei täällä meillä päin ole näkynyt.
Missäpäin? Viimeviikkojen keskusteluissa täällä on kysytty ainakin 10 kertaa esimerkkiä paikkakunnasta, jossa ei olisi tällaisia liikuntaryhmiä ja yksikään ei ole pystynyt antamaan esimerkkiä.
Tässä vaiheessa on pakko olettaa, että kyse on joko trolleista tai ihmisistä, jotka eivät ole edes jaksaneet googlata paikallista tarjontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eikö lapset enää ole kavereiden kanssa? minä eli lapsuuden ja nuoruuden 90-2000 luvuilla ja aina pyöräiltiin kavereiden kanssa, mentiin rannalle uimaan, kauppakeskukseen, heiteltiin koripalloa koulun pihalla jne olemista mikä piti koko ajan liikkeessä.
Minä elin nuoruuden 90-luvulla ja vietin suurimman osan ajasta sisällä katsellen telkkaria, lukien, kirjoitellen ja piirrellen. Äiti pakotti minut pihalle, vein kirjan mukaan ja istuin pihakeinussa lukemassa sitä.
Mä muistan pihaleikit kerrostalokorttelin sisäpihalla. Lapsia oli paljon ja koko ajan touhuttiin jotain, leikittiin poliisia ja rosvoa, kirkonrottaa, polttopalloa, vuorenvalloitusta jne. Välillä mentiin lähinappikselle pelaamaan jalkapalloa. Tätä tehtiin satoi tai paistoi. Aina koulun jälkeen ja viikonloput läpeensä. Nyt kerrostalojen pihat huutavat tyhjyyttään, eikä lapsia näy missään. Tulee vähän surullinen olo, että nykyajan lapset jäävät ihan paitsi niistä jutuista mitä itse lapsena teki ja koki.
Nettiyhteys toimisi 2h päivässä pelaamiseen klo. 19-21. Muina aikoina ei olisi netti yhteyttä jos yrittäisi pelata. Ps4, Ps5, xbox, tietokonepelit toimisi 2h päivässä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin moni asia niin perseellään asiaan liittyen että en todellakaan tiedä mitä asialle voi enää tehdä. Poistaa internet ja some maailmasta, poistaa järjettömät epäterveelliset mätöt kaupoista, jnejnejne. Mitään oikeasti vaikuttavaa ei tulla tekemään, valitettavasti.
Luultavasti jos ihmisten kännykässä roikkumista rajoitettaisiin ja epäterveellisten ruokien kuten makeisten ja einesten hintoja nostetaan (ja ettei makeistarjouksia mainosteta joka hemmetin mutkassa) niin sillä päästäisiin pitkälle. Varsinkin tuo että tuota ruutu aikaa rajoitetaan ihan kunnolla vaikuttaisi varmasti paljon lasten ja nuorten vapaa-ajanviettoon. Eihän tietenkään ketään kiinnosta mennä harrastamaan liikuntaa tai käyttämään mielikuvitusta ulkona leikkimällä kun kännykkä tarjoaa viihdettä vaikka makaisi sohvalla koko päivän. Jos nuo ruudut revitään lasten ja nuorten käsistä pois niin ei mene kauaa kun rupeavat keksimään JOTAIN tekemistä. Niinhän minunkin nuoruudessa monet tekivät. Mentiin keskustaan tapaamaan muita nuoria ja sosialisoitiin. Ja usein miten sinne keksustaan ja takaisin sai ihan pyöräillä tai kävellä joten siinä samalla harjoitettiin hyötyliikuntaa ja sehän riittää, liikuntaa ei tarvitse harrastaa. Ja sitä kautta kun se kännykkä ei ole enää liimautuneena käteen niin voi useampi kiinnostua aloittamaan kaverien kanssa jonkin ryhmäliikunnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vanhempi mutta veikkaan, että älylaitteet ovat yksi iso syy liikkumattomuuteen. Niitä ei lapsille pitäisi antaa ollenkaan. Koukuttuvathan noihin aikuisetkin niin ettei muu enää kiinnosta. Eikä se ole ihmisten oma vika, vaan teknologiajättien, jotka tekevät sellaisia laitteita ja sovelluksia, joiden tarkoitus on koukuttaa käyttäjänsä viettämään mahdollisimman paljon aikaa ko. laitteiden parissa. Tähän taas on syynä kapitalismi.
Koululiikunnassa tulisi toimia niin, ettei aiheuteta lapsille elinikäisiä traumoja ja tapeta liikunnan iloa loppuelämäksi, kuten ennen vanhaan oli tapana tehdä. Kaikenlainen mittaaminen, arvostelu ja suorituskeskeisyys tulisi lopettaa liikuntatunneilla, ja mm. luopua liikunnan numeroarvostelun käytöstä. Liikuntatuntien pointti tulisi olla siinä, että liikutaan yhdessä hyvällä fiiliksellä ilman kilpailuhenkisyytä, ja kokeillaan mahdollisimman monia eri lajeja, jotta jokainen löytäisi mieluisan ja itselle sopivan liikuntamuodon.
Mitä sinulle tarkoittaa liikkuminen ilman kilpailuhenkisyyttä? Pallopelien kieltämistä vai? Luuletko, että se innostaisi lapsia liikkumaan?
Hyvä huomio. Pelaaminen ja kilpailu ovat saaneet syyttäkin aika huonon maineen. Totta kai opettajan pitää valvoa, että pelaaminen on reilua ja jos porukassa on vaikka jalkapallon aktiiviharrastajia ja toisaalta hyvin huonokuntoisia, voi jakaa kahteen ryhmään, jossa kummassakin voi olla kivaa. Minulla on kaksi poikaa, joista kumpikaan ei ole kovin kilpahenkinen, mutta käytännössä ainakin pojat useimmiten mieluummin pelaa kuin joogaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Näinhän se on. Tykkäsin lapsena lukea ja leikkiä paikallani, toisaalta kaverien kanssa tuli leikittyä ulkonakin, missä tuli liikuntaa. Mutta käytännössä emme juuri koskeen esim. juosseet täysiä. Koululiikunnassa olin umpisurkea ja kestävyyteni oli nolla.
Kannattaisi vaikka siihen luontoretken yhteyteen ottaa joku juoksupätkä. Ei niin, että vertailet lapsia toisiinsa vaan testaatte leikkimielisesti saako kumpikin parannettua aikaansa sillä jollain pikajuoksupätkällä, kun sen muutaman kerran vedätte. Sen ohessa lapsi voi kuunnella linnunlauluja ihan minkä tahtoo, ihana piirrehän se on. Ei siis tarvitse ravata kieli vyön alla tuntia joka päivä, lisäätte vähän ja rennolla mielellä. Itse aloin vähän alle parikymppisenä lenkkeillä. Meillä oli koulussa joku Tyttöjen juoksukoulu, jossa hölkättiin viisitoista minuuttia aivan minimaalista vauhtia ja siinä tuli sellainen ahaa-elämys, että ei tarvitse lähteä juoksemaan täyttä häkää tuntia vaan voi aloittaa tasan siitä missä on. Lenkkeily oli minulle totaalisen uuvuttavaa touhua, mutta toisaalta siinä sitten myös kehittyi nopeasti ja siinä iässä oli kiva, että se vaikutti aika pian ulkomuotoonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyysäävät vanhemmat kuskaavaat lapsensa joka paikkaan autolla. Kouluun, harrastuksiin, päiväkotiin jne. Jos lapset kävelisivät itse niin ei tarvitsisi liikkua jatkuvasti. Eniten käy tosin sääliksi pieniä lapsia, joita pakkomielteiset vanhemmat raahaavat joka ilta johonkin harrastuksiin, vaikka lapsi ei itse edes haluaisi. Aikuinen toteuttaa jotain omia traumojaan/haaveitaan. Väsynyttä lasta raahataan paikasta toiseen, eikä kotona ole hetkenkään lepotaukoa.
Totta, mutta mikä tässä on muuttunut sitten oman lapsuuteni, on se että paljon lapsista asuu nyt kaupungeissa, joissa itsenäinen kulkeminen ei olekaan enää niin helppoa ja turvallista kuin silloin kun oli pienet kyläkoulut. Toisekseen kerrostalot ei ole myöskään oikein hyvä asumismuoto liikunnallisuutta ajatellen, työlästä lähteä ulos ja vanhemmat tarvitsisi mukaan vielä siinä iässäkin jossa ennen touhuttiin itsenäisesti, vanhemmat korkeintaan vilkaisi vaan ikkunasta talon pihalle. Peruskoulun pakottaminen, kilpaileminen, arvioiminen ja mittaaminen söi myös omaa liikunnan iloa, mutta ammattikoulussa onneksi löysin sen uudelleen, kun ei ollut enää mitään tavoitteellisuutta, siellä sai valita pelaajo pihalla korista, meneekö salille tai metsään lenkkeillemään, oli myös pilkkireissuja ym rentoa liikkumista toisin kuin peruskoulun pakkoliikunta :D
Häh. Tätä juuri tarkoitin. Kirjoitit juuri esimerkin hyysäämisestä. Ei lapsien ole yhtään turvattomampaa kulkea nykyään. Väitän että on juuri päinvastoin. Ongelma on vanhempien päässä ja heidän liian vilkkaassa mielikuvituksessa. Joka puolella on vaaroja ja lapsia pyöritellään pumpulissa. Ei ihme että nuorilla on niin paljon mielenterveyden ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Eli sinulla ei oikeasti ole minkäänlaista neuvoa, haluat vain tylyttää. Etkä jaksa edes lukea viestejä, joihin vastaat, kun heittelet tuollaisia perättömiä lapsen ei tarvitse liikkua -väitteitä.
Jos jollakulla muulla on asiallisia neuvoja, niitä otetaan vastaan. Itse en osaa eläytyä lapseni tilanteeseen, koska olen ollut aina enemmän sitä sähköjänis-tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Move-testin keksijät eivät ole väittäneet sen mittaavan sydämen ja keuhkojen kuntoa. Se mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Jossain määrin se mittaa myös epämukavuuden sietoa, kuten muinainen Cooper.
Sydäntähän tunnetusti kehittää aerobisen alueen kuntoilu.
Heikko maksimaalinen hapenottokyky on yksi tärkeimmistä ennenaikaista sydänkuolemaa ennustavista mittareista. Tämä on todettu kymmenissä tutkimuksissa ja materiaalia löytyy netistä hyvin paljon, sekä tieteellisiä tutkimuksia että kansantajuisempia tekstejä.
Ei siis kannata mennä sen taakse, että viivajuoksuja tai coopereita ei tarvita oikeassa elämässä mihinkään. Ei tarvitakaan, mutta suht toimivaa sydäntä tarvitaan kyllä. Vielä, kun elämme maassa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti, tämä pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Tässä puhutaan kahdesta sisaruksesta, joilla on eri temperamentti. Molemmat elävät samaa perusterveellistä elämää terveine ruokineen ja hyötyliikuntoineen.
Jos kolmen kilometrin kuntopolulla toinen kävelee ja nauttii lintujen laulusta ja toinen pomppii jäniksenä polunvieriä yhteensä kuuden kilometrin verran, niin miten se vaadittu kovemmin treenaaminen toteutuu? Pistetäänkö rauhallinen lapsi rangaistuksenomaisesti kävelemään lenkki kaksi kertaa?
Olisi kiva kuulla jotain rakentavampaa kuin uhkailua lapsen ennenaikaisella kuolemalla.
Faktat eivät ole uhkailua. Lapsella on testatusti huono maksimaalinen hapenottokyky ja ihmiset, joilla on heikko maksimaalinen hapenottokyky kuolevat monta kertaa todennäköisemmin sydänsairauksiin. Nämä ovat vain faktoja. Niistä ei kannata heittäytyä puolustuskannalle vaan miettiä, miten tilanne korjataan.
Rakentava ehdotus on, että otat nyt aikuisen roolin ja perehdyt ensin hiukan ihmisen perusfysiologiaan ja suostut ymmärtämään, että pelkkä kävely ja lintujen kuuntelu ei ole lapselle riittävää liikuntaa. Sitten kun olet ymmärtänyt tämän alatte miettimään, millä sille toisellekin lapselle saataisiin päiviin edes jonkin verran sykettä nostavaa liikuntaa. Et voi mennä vain sen taakse, että lapseni temperamentti on tällainen, joten hänen ei tarvitse liikkua. Hänen kehonsa ja terveytensä ei välitä hänen temperamentistaan.
Näinhän se on. Tykkäsin lapsena lukea ja leikkiä paikallani, toisaalta kaverien kanssa tuli leikittyä ulkonakin, missä tuli liikuntaa. Mutta käytännössä emme juuri koskeen esim. juosseet täysiä. Koululiikunnassa olin umpisurkea ja kestävyyteni oli nolla.
Kannattaisi vaikka siihen luontoretken yhteyteen ottaa joku juoksupätkä. Ei niin, että vertailet lapsia toisiinsa vaan testaatte leikkimielisesti saako kumpikin parannettua aikaansa sillä jollain pikajuoksupätkällä, kun sen muutaman kerran vedätte. Sen ohessa lapsi voi kuunnella linnunlauluja ihan minkä tahtoo, ihana piirrehän se on. Ei siis tarvitse ravata kieli vyön alla tuntia joka päivä, lisäätte vähän ja rennolla mielellä. Itse aloin vähän alle parikymppisenä lenkkeillä. Meillä oli koulussa joku Tyttöjen juoksukoulu, jossa hölkättiin viisitoista minuuttia aivan minimaalista vauhtia ja siinä tuli sellainen ahaa-elämys, että ei tarvitse lähteä juoksemaan täyttä häkää tuntia vaan voi aloittaa tasan siitä missä on. Lenkkeily oli minulle totaalisen uuvuttavaa touhua, mutta toisaalta siinä sitten myös kehittyi nopeasti ja siinä iässä oli kiva, että se vaikutti aika pian ulkomuotoonkin.
Tässä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos. Meillä on tällainen pätkä jo olemassa, ja kellotamme siinä joka kesä aikoja. Aina kun joku tekee oman ennätyksen, mennään jätskille. Ja ennen kuin joku vetää herneen nenään, kerrotaan että olemme normaalipainoisia koko perhe.
En halua kuitenkaan kauheasti tuota kellopuolta korostaa, kun pikkusisarus on geneettisesti niin lahjakas.
Minä elin nuoruuden 90-luvulla ja vietin suurimman osan ajasta sisällä katsellen telkkaria, lukien, kirjoitellen ja piirrellen. Äiti pakotti minut pihalle, vein kirjan mukaan ja istuin pihakeinussa lukemassa sitä.