Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähikoulut takaisin. Lapset kulkisivat koulumatkat itse ja koska päivät pysyisivät lyhyinä, heillä olisi voimia urheilla vielä koulupäivän jälkeen.
Kouluille kunnon pihat ja välituntileikit - ja tekemiset takaisin.
Kouluille harrastusmahdollisuuksia iltapäiviin ja kuntosalit.
Tämä on muuten juurikin näin. Muutimme Pohjanmaalle sellaiseen pikkukylään, jossa kyläkoulu on voimissaan. Täällä kaikki lapset liikkuvat, kuuluvat suunnistus-, jalkapallo- ja hiihtoseuroihin. Joillakin on hevonen, ja jotkut käyvät karatessakin. Moni lapsi kulkee itse kouluun. Välitunnilla pelaavat ulkona.
Tästä vois joku toimittaja tehdä jutun, mikä ero on pääkaupunkiseudun ja joidenkin maalaiskoulujen kohdalla. Tiedän, että jossain päin Suomea nimenomaan maaseudulla on ylipainoisia, huonokuntoisia lapsia jotka kuljetetaan taksilla kouluun tai koulubussilla kulkemiseen menee pitkä aika.
Omista ikätovereistani tosi moni on ns. urheileva vanhempi ja on ollut kiinnostava huomata, että ei vanhempien malli välttämättä mene kuitenkaan seuraavaan sukupolveen,vaikka yrittäisikin. Pojat vain pelaavat ja tytöt kiinnittelevät irtoripsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K9yllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Enpä oikein jaksa uskoa. Ei niitä lapsia, jotka eivät käy ohjatuissa harrastuksissa näy tuolla koulujen pihoilla pelailemassa omatoimisesti. Itse lenkkeilen säännöllisesti muutaman koulun pihan ja muun urheilupaikan ohi ja tiedän aika hyvin ainakin meidän asuinalueemme tilanteen. Se tuskin poikkeaa merkittävästi muusta maasta. Seuraava selitys on sitten tietenkin, että he eivät käy pelailemassa, koska muut ovat harrastuksissa ja ei löydy pelikavereita. Vanhemmat siis olettavat, että kyllähän heidän lapsensa liikkuisi, jos vaan muut lapset eivät harrastaisi mitään. Pelkkää selittelyä ja vastuun välttelyä.
En minä muita ole sinne seuraksi kinuamassa, puhun ihan omasta perheestä vain. Kun olin kotona pienten lasten kanssa, ulkoiltiin tuntikausia joka päivä, ja olin itsekin hyvässä kunnossa. Nykyään ei elämään mahdu muuta kuin työnteko, harrastuskuskaukset ja pakolliset kotityöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Monet kulkevat autoilla, koska harrastukset ovat kaukana, loppuvat myöhään sää ei salli turvallista pyöräilyä pienelle tai ne vaativat ison määrän kamaa, mutta todella monet kyllä kulkevat myös pyörillä. Väite, että lapset eivät pyöräilisi harrastuksiin ei ole todellisuutta ja tulee hyvin todennäköisesti sellaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä asiasta ja on vain lukenut siitä mammapalstalta.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Toki nyt on aika hyvin luntakin maassa, mikä vaikeuttaa lasten pyöräilyä. Kevät kun koittaa, niin uskon taas paikallisten futisjunnujen polkevan lähiseudun treenikentille. Toki osa junnuista tulee autolla paikalle, oletuksena asuvat kauempana. Omalta asuinalueelta kun on reilu 2 kilometriä kentille, niin paikallisen futisjoukkueen kuteet päällä näkee monta fillaroitsijaa keväästä syksyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Monet kulkevat autoilla, koska harrastukset ovat kaukana, loppuvat myöhään sää ei salli turvallista pyöräilyä pienelle tai ne vaativat ison määrän kamaa, mutta todella monet kyllä kulkevat myös pyörillä. Väite, että lapset eivät pyöräilisi harrastuksiin ei ole todellisuutta ja tulee hyvin todennäköisesti sellaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä asiasta ja on vain lukenut siitä mammapalstalta.
Kyllähän monissa perheissä on varmasti sellaisia lapsia, jotka esim kantavat jääkiekkokamojaan 7 km edestakaisin. Oma junnu ei tuohon lähenyt mutta futikseen pyöräili kylläkin. Riippuu ihan sijainnista ja aikatauluista, että onko tuo itsenäinen kulkeminen edes mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähikoulut takaisin. Lapset kulkisivat koulumatkat itse ja koska päivät pysyisivät lyhyinä, heillä olisi voimia urheilla vielä koulupäivän jälkeen.
Kouluille kunnon pihat ja välituntileikit - ja tekemiset takaisin.
Kouluille harrastusmahdollisuuksia iltapäiviin ja kuntosalit.
Tämä on muuten juurikin näin. Muutimme Pohjanmaalle sellaiseen pikkukylään, jossa kyläkoulu on voimissaan. Täällä kaikki lapset liikkuvat, kuuluvat suunnistus-, jalkapallo- ja hiihtoseuroihin. Joillakin on hevonen, ja jotkut käyvät karatessakin. Moni lapsi kulkee itse kouluun. Välitunnilla pelaavat ulkona.
Tästä vois joku toimittaja tehdä jutun, mikä ero on pääkaupunkiseudun ja joidenkin maalaiskoulujen kohdalla. Tiedän, että jossain päin Suomea nimenomaan maaseudulla on ylipainoisia, huonokuntoisia lapsia jotka kuljetetaan taksilla kouluun tai koulubussilla kulkemiseen menee pitkä aika.
Omista ikätovereistani tosi moni on ns. urheileva vanhempi ja on ollut kiinnostava huomata, että ei vanhempien malli välttämättä mene kuitenkaan seuraavaan sukupolveen,vaikka yrittäisikin. Pojat vain pelaavat ja tytöt kiinnittelevät irtoripsiä.
Move-testin tuloksista näkee maakuntatasolla jakaumat. Pikasilmäyksellä vähiten huonokuntoisia on Uudellamaalla, eniten syrjäisimmissä maakunnissa. Se missä riippuu vähän ikäluokasta ja sukupuolesta, mutta väite, että maalla oltaisiin terveempiä ei saa tukea todellisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Monet kulkevat autoilla, koska harrastukset ovat kaukana, loppuvat myöhään sää ei salli turvallista pyöräilyä pienelle tai ne vaativat ison määrän kamaa, mutta todella monet kyllä kulkevat myös pyörillä. Väite, että lapset eivät pyöräilisi harrastuksiin ei ole todellisuutta ja tulee hyvin todennäköisesti sellaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä asiasta ja on vain lukenut siitä mammapalstalta.
Kyllähän monissa perheissä on varmasti sellaisia lapsia, jotka esim kantavat jääkiekkokamojaan 7 km edestakaisin. Oma junnu ei tuohon lähenyt mutta futikseen pyöräili kylläkin. Riippuu ihan sijainnista ja aikatauluista, että onko tuo itsenäinen kulkeminen edes mahdollista.
Aika harva kyllä roudaa lätkäkamojaan seitsemää kilometriä. Ehkä julkisilla. Mistä oikein keksit tällaista?
Vierailija kirjoitti:
Hyysäävät vanhemmat kuskaavaat lapsensa joka paikkaan autolla. Kouluun, harrastuksiin, päiväkotiin jne. Jos lapset kävelisivät itse niin ei tarvitsisi liikkua jatkuvasti. Eniten käy tosin sääliksi pieniä lapsia, joita pakkomielteiset vanhemmat raahaavat joka ilta johonkin harrastuksiin, vaikka lapsi ei itse edes haluaisi. Aikuinen toteuttaa jotain omia traumojaan/haaveitaan. Väsynyttä lasta raahataan paikasta toiseen, eikä kotona ole hetkenkään lepotaukoa.
Totta, mutta mikä tässä on muuttunut sitten oman lapsuuteni, on se että paljon lapsista asuu nyt kaupungeissa, joissa itsenäinen kulkeminen ei olekaan enää niin helppoa ja turvallista kuin silloin kun oli pienet kyläkoulut. Toisekseen kerrostalot ei ole myöskään oikein hyvä asumismuoto liikunnallisuutta ajatellen, työlästä lähteä ulos ja vanhemmat tarvitsisi mukaan vielä siinä iässäkin jossa ennen touhuttiin itsenäisesti, vanhemmat korkeintaan vilkaisi vaan ikkunasta talon pihalle. Peruskoulun pakottaminen, kilpaileminen, arvioiminen ja mittaaminen söi myös omaa liikunnan iloa, mutta ammattikoulussa onneksi löysin sen uudelleen, kun ei ollut enää mitään tavoitteellisuutta, siellä sai valita pelaajo pihalla korista, meneekö salille tai metsään lenkkeillemään, oli myös pilkkireissuja ym rentoa liikkumista toisin kuin peruskoulun pakkoliikunta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
</p>
<p>Kyllähän monissa perheissä on varmasti sellaisia lapsia, jotka esim kantavat jääkiekkokamojaan 7 km edestakaisin. Oma junnu ei tuohon lähenyt mutta futikseen pyöräili kylläkin. Riippuu ihan sijainnista ja aikatauluista, että onko tuo itsenäinen kulkeminen edes mahdollista.[/quote kirjoitti:Meillä on mahdollisuus säilyttää kamat hallilla kuivaushuoneessa. Ja hyvin on päässyt pyörällä tai jalan tuon 2 km mitä sinne hallille. Joskus maalla asumisesta on hyötyäkin, pieni kylä ja kaikki harrastuspaikat lähellä. Pisin matka on uimahalliin 2,5 km.
Peli on hävitty. Oikeastaan puhelin- ja peliaikaa lailla rajoittamalla voisi jotain saada aikaan, mutta ei sellaista lakia tule. Tietenkin koululiikunnan nostaminen kymmeneen viikkotuntiin olisi keino, mutta sekin on haastava toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Kyllähän monissa perheissä on varmasti sellaisia lapsia, jotka esim kantavat jääkiekkokamojaan 7 km edestakaisin. Oma junnu ei tuohon lähenyt mutta futikseen pyöräili kylläkin. Riippuu ihan sijainnista ja aikatauluista, että onko tuo itsenäinen kulkeminen edes mahdollista.[/quote kirjoitti:Meillä on mahdollisuus säilyttää kamat hallilla kuivaushuoneessa. Ja hyvin on päässyt pyörällä tai jalan tuon 2 km mitä sinne hallille. Joskus maalla asumisesta on hyötyäkin, pieni kylä ja kaikki harrastuspaikat lähellä. Pisin matka on uimahalliin 2,5 km.
Varmaan jonkun aika pienen paikan jäähalli?
Kaupunkien halleissa, joissa treenaa kymmeniä lätkäjoukkueita ja taito- ja muodostelmaluistelijat yms. päälle, ei todellakaan ole tilaa kaikkien kamoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Peli on hävitty. Oikeastaan puhelin- ja peliaikaa lailla rajoittamalla voisi jotain saada aikaan, mutta ei sellaista lakia tule. Tietenkin koululiikunnan nostaminen kymmeneen viikkotuntiin olisi keino, mutta sekin on haastava toteuttaa.
Itsekin olen sitä mieltä, että jos halutaan saada merkittäviä valtakunnallisen tason tuloksia, ainut realistinen tapa olisi nostaa koululiikunnan määrää todella reilulla kädellä. Tämä todennäköisesti tarkoittaisi, että seurat joutuisivat tarkistamaan omia harjoitusmääriään alaspäin, että lasten kokonaisrasitus ei nousisi liian korkeaksi, mikä puolestaan voisi auttaa pitämään harrastuskustannuksia alhaisempina. Toki seurat ja koulut voisivat myös etsiä yhteistyömalleja.
Olen kuitenkin aika skeptinen tällaisten muutosten toteutumismahdollisuuksista ja ainakin aikatauluista ja siksi yritinkin viritellä tätä keskustelua, että mitä yksittäiset vanhemmat, kaupunginosa-aktiivit, vapaaehtoiset ja vaikka liikunnanopettajat voisivat tehdä.
-ap
Lähipalvelut kuntoon.
Eniten liikkumista on kaupunkialueilla. Sen takaavat:
- lähikoulut
- lähikaupat
- lähiharrastukset
- kävelevä elämäntyyli
- kevyen liikenteen väyliin panostaminen, autoilun rajoittaminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Monet kulkevat autoilla, koska harrastukset ovat kaukana, loppuvat myöhään sää ei salli turvallista pyöräilyä pienelle tai ne vaativat ison määrän kamaa, mutta todella monet kyllä kulkevat myös pyörillä. Väite, että lapset eivät pyöräilisi harrastuksiin ei ole todellisuutta ja tulee hyvin todennäköisesti sellaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä asiasta ja on vain lukenut siitä mammapalstalta.
Kuten yllä kirjoitin, kokemusta todellakin on. Itse saattelen pyörällä lapsia harrastuksiin keväisin ja syksyisin ja käytännössä olemme ainoat pyöräilijät. Talvella menemme mekin autolla. Keskikokoinen kaupunki, huono julkinen liikenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Molemmat lapseni elävät samaa arkea, syövät samaa terveellistä ruokaa, kulkevat samat koulumatkat, käyvät samoilla retkillä, kummallakin on mieleisiä liikunta- ja kultturiharrastuksia.
Joten äläpä kaunistele tilannetta. Jos sen toisen lapseni sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa, niin kyllä varmasti toisenkin.
Luepa huolella ja ajatuksella tuo sinun itse ensin kirjoittamasi teksti ja mieti, löytyisikö siitä vastaus lastesi kuntoeroon. Annan vielä vinkin. Keskity tähän lauseeseen:
"Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla."
Väännän nyt vielä ihan rautalangasta. Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat huonossa kunnossa, koska hän ei liiku yhtä paljon kuin sisaruksensa. Siksi hänen sydämensä ja keuhkonsa ei kestä liikkumista ja juoksemista. Ei kyse ole mistään genetiikasta tai selittämättömästä taikuudesta vaan yksinkertaisesti harjoittelun puutteesta.
Nämä sisarukset ovat pienestä saakka retkeilleet ja puistoilleet samaa matkaa, käyneet samat kuntopolut ja vesipuistot. Ja sinä julistat, että toisen heistä sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa eivätkä kestä liikkumista. Kai tajuat itsekin juttujesi älyttömyyden.
Toinen heistä sai huonot tulokset sydämen ja keuhkojen kuntoa mittaavassa testissä. Kait tajuat sen itsekin? Vai pitääkö oikeasti aikuiselle ihmiselle selittää, mitkä ominaisuudet ratkaisevat viivajuoksutestin tuloksen? Vastaus on sydämen ja keuhkojen kunto. Hyvänen aika...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se arkielämä joka tähän eniten vaikuttaa.
Pienenn kanssa aamupala, 1,5h ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, 1,5h ulkoilua, päivällinen, kaikenlaisia kotihommia, kyläilyä, leikkiä, iltapala, nukkumaan, ja sama uudestaan.
Isomman kanssa kouluun kävely, koululiikunta, koulusta kotiin kävely, mahdollinen liikuntaharrastus joinakin päivinä, jonne kävellään tai pyöräillään. Kavereiden kanssa mäen laskeminen, hiihto ja luistelu, majan tekeminen lumipenkkaan, muu talveen sopiva ulkoliikunta talvella (kyllä ne itse keksivät kunhan lapsia vain on tarpeeksi ulkona ettei tarvitse yskin siellä seistä).
Viikonloppuisin perheen kanssa ulkoilua, vaikka pulkkamäkeä, laavuilua niin että ei vain ajeta autolla laavun eteen paistamaan makkaraa vaan kävelyä maastossa. Lomilla sitten mihin on varaa, lasekttelua, vesipuistoa, tai ihan vain vaikkapa jäälle hiihtämään.
Kesällä onkin sitten jo pyöräilyä rannalle, jossa monikin lapsi viettäisi päivän jokaisen tunnin.
Kaikki mahdolliset pihapelit palloineen, vain taivas rajana.
Kun nuori on viettäänyt tällaista elämää lapsuutensa, nii kyllä hän on jo sisäistänyt sen mitä ulkoilu, ja mukava liikkuminen saa aikaan, ja oppinut siis hyvän ja terveellisen mallin.
Tällaisen pitäisi olla sitä normaalielämää jota ei muutaman viikonkaan räntäkausi tai sadeputki pilaa mitenkään.
Mutta mitä on nykyään?
Pieniäkään lapsia ei näy vanhempineen enää samaan malliin ulkoilemassa kuin ennen.
Koululainen herää aamulla, viedään kouluun autolla, koululiikunnassa alisuoriudutaan kun kunto on jo niin huono, Koulun jälkeen kotiin isolle välipalalle, jonka jälkeen otetaan känny käteen ja selaillaan kunnes on päivällisen aika. Ruuan jälkeen makoilua ja tv:tä. Sen jälkeen pelailua pleikkarilla kavereiden kanssa netin välityksellä. Itkun kanssa pelikone kiinni kun on iltapalan aika.
Sama seuraavana päivänä. Keran viikossa käydään uimahallissa tunnin verran.
Olen elänyt pikkulapsiperheen elämää nyt toistakymmentä vuotta, ja totuus on, että ohjatut harrastukset syövät mahdollisuuden arkiliikuntaan. Kun lasten kuljetusrumba on minuuttipeliä aikuisten työpäivän päälle on auto arjessa välttämätön siirtymiin. Ja varsinkin se pienin on usein heittopussina, kun arki pyörii isompien harrastusten ympärillä.
Eli paradoksaalisesti perheiden kunto voisi parantua, jos harrastuksista luovuttaisiin.
Kuten sanottu, lapset kulkevat itse harrastuksiinsa.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.
Monet kulkevat autoilla, koska harrastukset ovat kaukana, loppuvat myöhään sää ei salli turvallista pyöräilyä pienelle tai ne vaativat ison määrän kamaa, mutta todella monet kyllä kulkevat myös pyörillä. Väite, että lapset eivät pyöräilisi harrastuksiin ei ole todellisuutta ja tulee hyvin todennäköisesti sellaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä asiasta ja on vain lukenut siitä mammapalstalta.
Kuten yllä kirjoitin, kokemusta todellakin on. Itse saattelen pyörällä lapsia harrastuksiin keväisin ja syksyisin ja käytännössä olemme ainoat pyöräilijät. Talvella menemme mekin autolla. Keskikokoinen kaupunki, huono julkinen liikenne.
Aika erikoista. Itse en kyllä ole tällaiseen törmännyt. Onko kyseessä joku erikoistuneempi jengi, joka kerää harrastajia todella isolta alueelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähikoulut takaisin. Lapset kulkisivat koulumatkat itse ja koska päivät pysyisivät lyhyinä, heillä olisi voimia urheilla vielä koulupäivän jälkeen.
Kouluille kunnon pihat ja välituntileikit - ja tekemiset takaisin.
Kouluille harrastusmahdollisuuksia iltapäiviin ja kuntosalit.
Tämä on muuten juurikin näin. Muutimme Pohjanmaalle sellaiseen pikkukylään, jossa kyläkoulu on voimissaan. Täällä kaikki lapset liikkuvat, kuuluvat suunnistus-, jalkapallo- ja hiihtoseuroihin. Joillakin on hevonen, ja jotkut käyvät karatessakin. Moni lapsi kulkee itse kouluun. Välitunnilla pelaavat ulkona.
Tästä vois joku toimittaja tehdä jutun, mikä ero on pääkaupunkiseudun ja joidenkin maalaiskoulujen kohdalla. Tiedän, että jossain päin Suomea nimenomaan maaseudulla on ylipainoisia, huonokuntoisia lapsia jotka kuljetetaan taksilla kouluun tai koulubussilla kulkemiseen menee pitkä aika.
Omista ikätovereistani tosi moni on ns. urheileva vanhempi ja on ollut kiinnostava huomata, että ei vanhempien malli välttämättä mene kuitenkaan seuraavaan sukupolveen,vaikka yrittäisikin. Pojat vain pelaavat ja tytöt kiinnittelevät irtoripsiä.
Ero on se, että pääkaupunkiseutulaiset ovat paremmassa kunnossa. Täällä harrastetaan paljon enemmän sekä hyöty- että harrasteliikuntaa. Täällä paikat ovat kävely- ja pyörämatkojen päässä ja koska on myös julkinen liikenne, vanhemmat eivät roudaa lapsiaan kaikkialle, vaan he joutuvat ainakin kävelemään pysäkille ja sieltä pois.
Jos et usko, niin voit katsoa ihan tutkimustuloksia. Ei toki taida sopia ideologiaasi.
Erikoista, että vuonna 2023 harrastepaikkojen ympärillä on hirmuinen autoralli, kun taas pyöräparkki on aivan tyhjä.