Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kai lapset ennenkään ole missään ohjatussa harrastustoiminnassa (vain) liikkuneet, joten miksi niistä täällä jauhetaan?
Eiköhän se ole sama ruudut, ruudut, ruudut mikä muussakin lasten (ja ylipäätään ihmisten) tason lässähtämisessä syynä, eli koska eletään ruuduilla niin muu puuhastelu ja itsensä viihdyttäminen temppuillen jne. on jäänyt.
Ennen lapset leikkivät, temppuilivat ja touhusivat fyysisesti aktiivisemmin niin yksin kuin kavereidenkin kanssa, kunnes jämähtivät ruuduille. Harrastukset tässä ei ole pointti, niistä turha etsiä selitystä tai ratkaisua.
Kaikki varmasti tietävät, ongelman olevan se, että liikkuminen ei ole enää ainut mielekäs ajankäyttövaihtoehto. Wanhaan hyvään aikaan, kun ykköseltä tuli testikuvaa ja kakkoselta lumisadetta ja muuta ei ollut, höntsäliikunta oli suhteessa paljon mielekkäämpi vaihtoehto.
Mutta mikä on ratkaisu? Siis sellainen käytännössä toteutettavissa oleva ratkaisu? Se ulkona höntsääminen yksinään on tylsää, mutta porukoita on vaikea saada kasaan, koska aina jollain on ruutuaikaa jäljellä ja lapset kokoontuvat mieluummin sen yhden kännykän ympärille kuin pelaavat palloa. Ei siis auta, että rajoitat oman lapsesi ruutuaikaa, koska muiden ruutuaikoihin ei voi vaikuttaa.
Puhun tässä nyt siis sellaisista ala-asteikäisistä lapsista, jotka liikkuvat itse kavereidensa luokse.
-ap
Mulle tuli tätä lukiessa mieleen yksi asia, mitä ajattelin kokeilla. Kuten sanoit, liikkumista haittaa se, että aina jollakin kaverilla on ruutuaikaa. Voisin ehdottaa lapsen luokan vanhempien wa-ryhmässä, saataisiinko sovittua vaikka arki-iltoihin joku tietty kellonaika, vaikka tunti, jolloin kenelläkään ei ole ruutuaikaa. Jos tähän useimmat sitoutuisivat, niin lasten olisi silloin helppo pyytää kavereita ulos ja keksiä siellä yhdessä tekemistä.
Huoh. Jotenkin jotkut aina ajattelevat, että on aivan ok pyytää 25 perhettä muokkaamaan omaa arkeaan, jotta oma lapsi pelaisi vähemmän.
Noilla muilla perheillä saattaa olla ruokailu, harrastus, muu meno juuri kyseisellä ajankohdalla, ja heistä suuri osa ei todennäköisesti koskaan edes vietä vapaa-aikaansa kyseisen lapsen kanssa.
Kyllä tässä minun nähdäkseni pitää lähteä omasta lapsesta ja tämän ruutuaikarajoituksista. Kerätä vaikka puolenkymmentä lapsen kaveria ja lähteä näiden kanssa potkimaan palloa. Taatusti vanhempainryhmäkin ottaa tällaisen ajatuksen suuremmalla ilolla vastaan.
En mä ajatellut tätä vain oman lapsen, vaan nimenomaan sen koko yhteisön kannalta. Kyllä meillä rajoitetaan ruutuaikaa muutenkin. Ja jos kaverit tulee kysymään ulos niin yleensä paistetaan lapsi sinne vaikka olis just silloin pelaamassa. Mutta jos vaikka asuinalueella isomman porukan saisi sopimaan jonkun saman ruuduttoman kellonajan, niin se loisi edellytykset sille, että lapset saisi ainakin tiettyyn aikaan helposti seuraa ulos. Tietty on perheitä, jotka ei siitä sovitusta ajasta pääse hyötymään syystä x. Mutta tuo nyt oli mielestäni ihan järkevä ajatus, mitä voisi kokeilla jos on riittävästi kiinnostuneita.
Jos saisitkin koko porukalta ruutuajan nolliin tietylle kellonlyömälle, niin eivätköhän ne pelintuskaiset hetken purnattuaan hakeutuisi rinnakkaisluokkalaisen kaverin luo.
Edelleen: se aito ratkaisu on, että lähtee itse mukaan ja järjestää hyvät pelit. Vapaaehtoisille tai ehkä lahjotuille, ei pakotetuille.
Tuokaan ei vastaa siihen, miten ne liikkumattomat saadaan liikkeelle.
Täytyy muistaa, että eivät läheskään kaikki lapset ole huonossa kunnossa nykyään. Kilpaurheilevat lapset ovat tällä hetkellä kovemmassa kondiksessa kuin 80- ja 90-luvuilla, koska treenaaminen ja valmentaminen on kehittynyt huomattavasti. Nämä lapset liikkuvat myös paljon vapaa-ajallaan, pelailevat keskenään ja treenaavat yksilötaitoja. Vaikka keskiarvoa voi tietenkin nostaa myös parantamalla yläpäätä, kansanterveydelle olisi huomattavasti tärkeämpää kehittää sitä alapäätyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Lapsi ei ole minun mielestäni erittäin huonossa kunnossa, vaan näiden move-testien laatijoiden mielestä. Testien laatijat ovat päättäneet, että 40 prosenttia lapsista ei selviä arjestaan, eikä kukaan tässä ketjussa näytä haluavan kyseenalaistaa, mihin tämä väite perustuu.
Minun havaintoni on, että lapsi selviää arjesta, liikkuu ja nauttii siitä, vaikkei valmentajan ohjaamasta hikiliikunnasta välitäkään.
No millaisia tuloksia lapsesi sai. Millä osa-alueilla hän ei pärjännyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Lapsi ei ole minun mielestäni erittäin huonossa kunnossa, vaan näiden move-testien laatijoiden mielestä. Testien laatijat ovat päättäneet, että 40 prosenttia lapsista ei selviä arjestaan, eikä kukaan tässä ketjussa näytä haluavan kyseenalaistaa, mihin tämä väite perustuu.
Minun havaintoni on, että lapsi selviää arjesta, liikkuu ja nauttii siitä, vaikkei valmentajan ohjaamasta hikiliikunnasta välitäkään.[/quote
Ne testit mittaavat hyvin monipuolisesti erilaisia fyysisen suorituskyvyn ominaisuuksia. Jos ei kategorisesti pärjää niissä, niin kyllä asiasta kannattaisi olla aika huolissaan eikä vain todeta, että lapseni pärjää arjessaan. Varmaan pärjää, jos arki on sopeutettu sellaiseksi, että tehdään sitä, mitä lapsesi jaksaa. Toisaalta esimerkiksi liikuntatunnit kuuluvat lapsen arkeen ja jos niillä ei jaksa liikkua, niin siinä on hyvä esimerkki, miten huono kunto vaikuttaa arjessa pärjäämiseen.
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa."
No en minäkään olisi lapsena mennyt sellaiseen "höntsäkerhoon", jossa mukana on urheilusta tosi-tosi kiinnostuneista himoliikkujia, joille ei sitten kuitenkaan riitä se höntsäily. Sellaiset tyypit käyvät vaan aggressiivisesti päälle.
No mihin sitten olisit mennyt? Aina löytyy ongelmia ja syitä, miksi ainakaan tuonne en olisi mennyt, mutta paljon vähemmän niitä konkreettisia ajatuksia, mikä olisi innostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Lapsi ei ole minun mielestäni erittäin huonossa kunnossa, vaan näiden move-testien laatijoiden mielestä. Testien laatijat ovat päättäneet, että 40 prosenttia lapsista ei selviä arjestaan, eikä kukaan tässä ketjussa näytä haluavan kyseenalaistaa, mihin tämä väite perustuu.
Minun havaintoni on, että lapsi selviää arjesta, liikkuu ja nauttii siitä, vaikkei valmentajan ohjaamasta hikiliikunnasta välitäkään.
Tuohon asenteeseen oikeastaan kiteytyy yksi isoista ongelmista. Tämän päivän elämä mahdollistaa niin liikkumattoman elämäntavan, että ihmiset eivät edes huomaa huonoa kuntoaan ennen kuin terveys alkaa prakaamaan. Aletaan ihmettelemään, kun selkä reistaa töissä ja ongelmaa lähdetään ratkaisemaan ostamalla mukavampi tuoli ja ehkä tekemällä jotain fysioterapeutin määräämää keppijumppaa, eikä millään suostuta ymmärtämään, että ongelman ydin on siinä, että kroppa on kokonaisvaltaisesti niin huonossa kunnossa, että parasta ennen -päiväys alkaa tulemaan vastaan liian aikaisin.
Ollaan vain sitä mieltä, että ei ole mitään väliä, että ei nyt saanut tehtyä vatsalihasliikkeitä kuntotestissä, koska ei olla niin pinnallisia, että pitäisi esitellä sixpackia rannalla, eikä ymmärretä, että niillä vatsalihaksilla itseasiassa pidetään se selkä ojennuksessa ja kunnossa vielä keski-iässä. Jos niitä lähdetään jumppaamaan vasta, kun lääkäri kieltäytyy kirjoittamasta enää kovempia kipulääkkeitä, pitää tehdä aika paljon töitä siihen verrattuna kuin, että oltaisiin pysytty suurinpiirtein kunnossa nuoresta saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustetaan liiuntaluokkia, joihin otetaan oppilaaksi juurikin vaan näitä vähän, tai ei ollenkaan liikkuvia lapsia.
Joka päivä puolitoista tuntia liikuntaa.Pakotettu koululiikunta vie vähäisenkin halun harrastaa liikuntaa vapaaehtoisesti. Sitä paitsi tuo määrä ei riitä mihinkään. Lapsen pitäisi liikkua noin 25h/viikko. Tähän laskettuna luonnollisesti myös kouluun käveleminen jne.
Vähän hullua on sekin, että aletaan vaatia joka lapselta huippu-urheilijan tuntimääriä viikossa.
Aikuisille suositellaan kolmea liikuntakertaa viikossa, lasten oletetaan heiluvan neljättä tuntia joka päivä...
Kaukana huippu-urheilijan tuntimääristä, kun huomioit, että tuohon määrään on laskettu IHAN KAIKKI liikunta. Myös ns. hyötyliikunta. Huippu-urheilija liikkuu reippaasti enemmän kuin 3-4 tuntia per päivä. Johan pelkästään yhdestä jääkiekko-ottelusta tulee lämmittelyineen kaikkineen tuon verran. Ja aamulla ennen peliä on aina aamujäät jne.
Sillä jääkiekkoilijalla ei olekaan muuta työtä.
Minun alakouluikäisellä lapsellani on keskimäärin 6 h tuntia koulua päivässä. Painotusopetus, ja siis lisätunteja. Taideharrastuksiin menee 1-2 tuntia illassa, siihen päälle siirtymät, läksyt, ruokailut, välttämätön hygienia. Jos pitäisi vielä neljä tuntia päivässä liikkua, koska sehän siitä 25 tunnista jää yhdellä lepopäivällä, jäisi lapselta yöunet nukkumatta.
Eli sinulle vanhempana on tärkeämpää keulia jollain lisätunneilla kuin huolehtia lapsesi hyvinvoinnista. Alakouluikäinen ei tarvitse minkään valtakunnan lisätunteja, jos hän on normaalisti kehittynyt. Hän ei myöskään tarvitse taideharrastusta 7 iltana viikossa. Elämä on valintoja ja sinä olet valinnut lapsesi uuvuttamisen sen sijaan, että järjestäisit hänelle aikaa liikuntaan, joka muuten ihan tutkitusti parantaa oppimistuloksia ja varsinkin yleistä jakamista. Taidekin luistaa paremmin, kun aivot ovat virkeät eivätkä homehdu sisällä istumisesta.
Normaalisti kehittynyt alakouluikäinen ei myöskään tarvitse mitään joukkueurheilua. Mutta silti moni änkeää lapsensa sellaiseen, jopa monena iltana viikossa.
Miksi luulet, että liikunta=joukkueurheilu?
P.S. Siellä joukkueurheiluharrastuksessa oppii monia erittäin tarpeellisia taitoja, kuten kehonhallintaa, koordinaatiokykyä, ryhmätyötaitoja ja ennen kaikkea saa terveydelle hyväksi olevan määrän liikuntaa.
Noita taitoja saa myös taideharrastuksissa, ja liikkua voi esimerkiksi kävelemällä harrastukseen. Joukkueurheilu ei ole kenellekään välttämätöntä.
On aivan äärimmäisen surullista, että joillekin lapsille perus käveleminenkin on ihan oikeaa urheilua. Todellisuutta toki, mutta surullista.
Urheilua pari kertaa viikossa harrastavalla voi olla huonompi kestävyyskunto kuin sillä, joka päivittäin kävelee pidempiä matkoja. Tästä oli joku tutkimuskin.
Ja sillä kävelevällä saattaa olla huonompi lihaskunto, liikkuvuus ja anaerobinen kestävyys. Se, että kävelee ei korvaa muita liikuntamuotoja samalla tavalla kuin pelkkä penkin vääntäminen salilla ei korvaa kestävyysharjoittelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maalla kasvaneena 70-luvun lapsena pidän normaalina sellaista elämäntapaa, jossa päivittäin ulkoillaan paljon, kävellään ja pyöräillään. Näin olen lapsenikin kasvattanut ja se on heille nytkin nuorina aikuisina luontevaa.
Kun lapset olivat pieniä, esimerkiksi lauantai-aamuisin meille on rutiini lähteä aamupalan jälkeen uimahallille ja palata sieltä sitten kotiin lounaalle ja päiväunille. Kesäisin mentiin uimarannalle.
Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä.
Isompana sitten oli ohjattuja harrastuksia, mutta niissäkään ei ollut pakko mennä kilparyhmään, jos ei halunnut.
Yksinhuoltajanakin pystyin kasvattamaan lapset liikunnalliseen elämäntapaan näyttämällä itse esimerkkiä.
On kummallista, ettei tähän nykyään kyetä, kun ei siihen mitään kummallisia lisäpalveluja tai -rahaa oikeasti tarvita.
Vierailija kirjoitti:
On kummallista, ettei tähän nykyään kyetä, kun ei siihen mitään kummallisia lisäpalveluja tai -rahaa oikeasti tarvita.
Lasten ns. harrastukset ovat nykyisin ensisijaisesti kilpavarustelua joiden avulla haetaan statusta. Mitä "hienommassa" toiminnassa lapset ovat mukana niin sitä enemmän sosiaalisia pisteitä vanhemmille kertyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Ei se ihan näin mustavalkoista ole. Lapseni lähti kävelemään 1v4kk. Fyssari sanoi, että pehmeät lihakset ja yliliikkuvat nivelet. Että tuskin hänestä mitään urheilijaa tulee. No ei tullut. Tämän lisäksi vielä vähän arka luonne. Varmaan se sohvaperuna sinin mielestä, vaikka on viety ulos, pyöräilemään, uimaan ja kiipeämään. Jotkut nyt vaan on liikunnallisesti lahjakkaampia kuin toiset. Vähän niinkuin jostain ei ikinä saa huippupianistia tai laulajaa, vaikka ei muuta tee kuin harjoittelisi sitä.
Nyt ei ollut kyse huippu-urheilijaksi tulemisesta, vaan peruskoulun kaikille yhteisillä liikuntatunneilla pärjäämisestä. Mikä tarve on vetää kaikki överiksi ja selittää asian vierestä oman mielipiteen pönkittämiseksi? Terveyttä edistävä määrä liikuntaa ei ole verrattavissa huippu-urheiluun. Huippu-urheilu ei edes ole terveyttä edistävää.
Meillä on 5 lasta, vanhimmat jo lähes aikuisia, yläkouluikäinen ja nuorimmat alakouluikäisiä.
Tällä kokemuksella voin sanoa ainakin sen, että eniten passivoiva asia on ehdottomasti puhelin ja tietokone. Niin kauan kun vanhemmat rajoittavat näiden laitteiden parissa oleilua, niin lapsen luontainen liikkumisen tarve aktivoituu.
Näin on meillä ainakin käynyt.
Murkkuikäisille peliputket esim saattavat jäädä päälle niin, että he eivät itse kykene katkaisemaan tätä. Aikuinen nuiremme on jälkeenpäin kiitellyt meitä, että puutuimme näihin pahimpina kausina. Niillä oli myös välitön seuraus positiivisesti monella eri osa-alueilla, kun "luppoaikaa" on enemmän, mieli alkaa kehittämään aktiviteetteja.
Tällä hetkelläkin olemme sopineet pahiten pelikoukussa olevan teinimme kanssa, että hän pelaa vain viikonloppuisin. Yllättäin hän on paljon innokkaampi nyt touhuamaan muuta, käy salilla, pelaa frisbeegolfia kavereiden kanssa, järkkäilee muuta ohjelmaa itselle jne.
Alakouluikäisten ruutuajat on minimoitu myös, ja heillä tuo aktiivisuus on kyllä säilynyt.
Emme kyttää orjallisesti ruutuaikoja, mutta heti kun näyttää siltä että alkaa tasapaino horjumaan ja liiallisen ruutuoleilun sivuvaikutukset näkymään, teemme vanhempina korjausliikkeitä.
Eihän tämä varmaankaan ainoa asia ole mikä vaikuttaa, mutta tällainen kokemus meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään liikkumattomuusepidemiaa. Lapset juoksevat aika paljon ellei ole kielletty ja leikkivät. Myös päiväkodissa ja koulussa. Kerrostalo ei taida olla paras paikka lapselle tai kännykkä kädessä kun on liian pieni siihen, vaikka fiksuja lapset ovat kyllä. Kirjaa tilalle ja mielikuvitusta, taide. Ei tarvitse vaatia mitään testejä liikunnassa, menee toivo, liikunnan pitäisi olla kivaa - ei suorite kuten aikuisilla. Kaikille ei sovi kaikki lajit tai talvilajit. Ulkomailla on parempia ilmastoja.
Olin 8-vuotias kun porukat erosivat ja muutettiin äidin ja veljen kanssa omakotitalosta kerrostaloon. Potkittiin palloa tai pelattiin sulkkista pihalla veljen kanssa niin tuli talon mummot valittamaan, että miten kukka-istutukset kärsivät. Ei edes oltu lähellä niitä, toki pallo liikkuu niin mahdollisesti olisi käynytkin jotain. Siihen jäi vapaa-ajalla liikkumiset. Niiden muutaman kaverin kanssa joita mulla oli, niin harrastettiin piirtämistä ja herkkujensyöntiä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustetaan liiuntaluokkia, joihin otetaan oppilaaksi juurikin vaan näitä vähän, tai ei ollenkaan liikkuvia lapsia.
Joka päivä puolitoista tuntia liikuntaa.Pakotettu koululiikunta vie vähäisenkin halun harrastaa liikuntaa vapaaehtoisesti. Sitä paitsi tuo määrä ei riitä mihinkään. Lapsen pitäisi liikkua noin 25h/viikko. Tähän laskettuna luonnollisesti myös kouluun käveleminen jne.
Vähän hullua on sekin, että aletaan vaatia joka lapselta huippu-urheilijan tuntimääriä viikossa.
Aikuisille suositellaan kolmea liikuntakertaa viikossa, lasten oletetaan heiluvan neljättä tuntia joka päivä...
Kaukana huippu-urheilijan tuntimääristä, kun huomioit, että tuohon määrään on laskettu IHAN KAIKKI liikunta. Myös ns. hyötyliikunta. Huippu-urheilija liikkuu reippaasti enemmän kuin 3-4 tuntia per päivä. Johan pelkästään yhdestä jääkiekko-ottelusta tulee lämmittelyineen kaikkineen tuon verran. Ja aamulla ennen peliä on aina aamujäät jne.
Sillä jääkiekkoilijalla ei olekaan muuta työtä.
Minun alakouluikäisellä lapsellani on keskimäärin 6 h tuntia koulua päivässä. Painotusopetus, ja siis lisätunteja. Taideharrastuksiin menee 1-2 tuntia illassa, siihen päälle siirtymät, läksyt, ruokailut, välttämätön hygienia. Jos pitäisi vielä neljä tuntia päivässä liikkua, koska sehän siitä 25 tunnista jää yhdellä lepopäivällä, jäisi lapselta yöunet nukkumatta.
Eli sinulle vanhempana on tärkeämpää keulia jollain lisätunneilla kuin huolehtia lapsesi hyvinvoinnista. Alakouluikäinen ei tarvitse minkään valtakunnan lisätunteja, jos hän on normaalisti kehittynyt. Hän ei myöskään tarvitse taideharrastusta 7 iltana viikossa. Elämä on valintoja ja sinä olet valinnut lapsesi uuvuttamisen sen sijaan, että järjestäisit hänelle aikaa liikuntaan, joka muuten ihan tutkitusti parantaa oppimistuloksia ja varsinkin yleistä jakamista. Taidekin luistaa paremmin, kun aivot ovat virkeät eivätkä homehdu sisällä istumisesta.
Normaalisti kehittynyt alakouluikäinen ei myöskään tarvitse mitään joukkueurheilua. Mutta silti moni änkeää lapsensa sellaiseen, jopa monena iltana viikossa.
Miksi luulet, että liikunta=joukkueurheilu?
P.S. Siellä joukkueurheiluharrastuksessa oppii monia erittäin tarpeellisia taitoja, kuten kehonhallintaa, koordinaatiokykyä, ryhmätyötaitoja ja ennen kaikkea saa terveydelle hyväksi olevan määrän liikuntaa.
Noita taitoja saa myös taideharrastuksissa, ja liikkua voi esimerkiksi kävelemällä harrastukseen. Joukkueurheilu ei ole kenellekään välttämätöntä.
On aivan äärimmäisen surullista, että joillekin lapsille perus käveleminenkin on ihan oikeaa urheilua. Todellisuutta toki, mutta surullista.
Urheilua pari kertaa viikossa harrastavalla voi olla huonompi kestävyyskunto kuin sillä, joka päivittäin kävelee pidempiä matkoja. Tästä oli joku tutkimuskin.
Ja sillä kävelevällä saattaa olla huonompi lihaskunto, liikkuvuus ja anaerobinen kestävyys. Se, että kävelee ei korvaa muita liikuntamuotoja samalla tavalla kuin pelkkä penkin vääntäminen salilla ei korvaa kestävyysharjoittelua.
Ja vastaavasti niillä seurassa urheilevilla voi olla yllättäviä heikkouksia joillakin kunnon osa-alueilla. Moni kärsii rasitusvammoista, koska liikunta on yksipuolista, ja liikkumisen ilokin on saattanut jäädä oppimatta sillä lailla, että innostuisi tekemään jotakin erilaista itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempi ei liiku ei yleensä liiku lapsikaan. Aina liikkuvan vanhemman lapsesta ei tule liikkujaa, mutta ainakin varhaislapsuudessa luultavasti on ulkoiltu ja liikuttu, ja ruokailutottumuksetkin varmaan ovat ihan hyvällä tolalla.
Vaikka vanhemmat itse eivät liikkuisi, niin minusta aikuisten pitäisi ymmärtää se, että panostaa sitten edes siihen, että liikuttaa lapsiaan. Ei siinä aina tarvitse itse olla hölkkäämässä vieressä. En ole itse kovin liikunnallinen ihminen, mutta koin velvollisuudeksi pitää huolen siitä, että omat lapseni oppivat juoksemaan, heittämään palloa, hyppäämään pituutta, luistelemaan, hiihtämään jne. Meidän kotipaikkakunnalla järjestettiin tosi paljon nappulakisoja eri lajeissa, oli yleisurheilukouluja yms. ja sinne veimme lapsiamme.
Ei se meiltä vanhemmilta vaatinut mitään isompia liikunnallisia ponnistuksia (tai no seisomista tai istumista kentän laidalla tai avustamista ajanotossa ja luistimet piti kyllä hankkia siinä vaiheessa, kun lapset opettelivat luistelemaan, mies oli onneton luistelija, joten minä hoidin sen ). Sitten kun lapset tulivat isommaksi, niin etsimme jokaiselle sellaisen sopivan lajin (suunnistus, lentopallo, pesäpallo, luistelu, jalkapallo jne), joka kiinnostaisi. Yleensä heitä kiinnosti joukkuelajit, jossa tapasi kavereita samalla. Kenestäkään ei tullut mitään huippu menestyjää lajissaan, mutta tykkäsivät käydä harjoituksissa ja peleissä ja kotona viettivät paljon aikaa ulkona kaverien kanssa leikkimässä ja kesällä käytiin paljon uimassa lähirannalla. Minä yleensä olin se uimaan viejä. Toooosi raskasta istua rannalla ja käydä itsekin uimassa välillä.
Toki tietokoneet ja pelaaminenkin kiinnostivat, mutta vanhempien tehtävä on säännellä sitä, että lapset eivät istu koko ajan sisällä pelaamassa. Mutta olen siis siinä eri mieltä, että vanhempien pitäisi olla myös liikunnallisia - se että tuntee vastuun siitä, että lapset oppivat liikunnalliset taidot on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Maalla kasvaneena 70-luvun lapsena pidän normaalina sellaista elämäntapaa, jossa päivittäin ulkoillaan paljon, kävellään ja pyöräillään. Näin olen lapsenikin kasvattanut ja se on heille nytkin nuorina aikuisina luontevaa.
Kun lapset olivat pieniä, esimerkiksi lauantai-aamuisin meille on rutiini lähteä aamupalan jälkeen uimahallille ja palata sieltä sitten kotiin lounaalle ja päiväunille. Kesäisin mentiin uimarannalle.
Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä.
Isompana sitten oli ohjattuja harrastuksia, mutta niissäkään ei ollut pakko mennä kilparyhmään, jos ei halunnut.
Yksinhuoltajanakin pystyin kasvattamaan lapset liikunnalliseen elämäntapaan näyttämällä itse esimerkkiä.
On kummallista, ettei tähän nykyään kyetä, kun ei siihen mitään kummallisia lisäpalveluja tai -rahaa oikeasti tarvita.
"Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä."
Kuuluiko? Myös silloin, kun vettä tuli vaakasuoraan tai sohjoa oli nilkkoihin asti?
Aika tuppaa kultaamaan muistoja näissä ja mietitään niitä heinäkuun helteitä ja maaliskuun hankia eikä ollenkaan marraskuun räntäsateita. Suomessa on kuitenkin vuodessa aika monta kuukautta, kun ulkoilu on suoraan sanottuna aika hanurista. Pienen lapsen voi sinne pakottaa ja aikuinen voi pakottaa itsensä, mutta aika vähän siellä on huonolla säällä tekemistä leikki-iän ohittaneelle nuorelle.
Oma lapseni ei ollut liikkumaton, on siis jo nyt aikuinen, mutta läheltä katson liikkumisvastaisia lapsia ja nuoria kuitenkin. Toki myös paljon liikkuvia.
En itse harrastanut mitään lapsena/nuorena, mutta joka paikkaan liikuttiin kävellen ja pyörällä. Kukaan ei kuskannut kuin aivan pikkeustilanteissa, eli jos matka oli liian pitkä, tai keli ihan hirveä. Muistan kun 14-vuotiaana sain koko jalan kipsin, niin kuljin silti kepeillä, tai istuin kaverin kyydissä pyörän tarakalla.
Oaman lapseni lapsuus oli pitkälti sitä itse liikkumista myös. Minä en ollut kovin liikunnallinen sinänsä, vaan pakon sanelemaa ja yleistä normia oli se minun liikkumsieni. Lapsni taas on lahjakas liikunnassa, ja hänellä olikin monta liikunnallista harrastusta koska hän itse halusi.
Lähipiirissä sen sijaan. 2 alakouluikäistä lasta, joista toinen liikkuu koko ajan, ja harrastaa liikuntaa myös, hoikka pajunvitsa. Hänen sisaruksensa pyöreä, ja lintsaa koululiikunnastakin, koska ei huvita. Pelaisi vain ruudulla, ja söisi. Sama kasvatus, samat vanhemmat heillä.
Heillä on riitaisat vanhemmat, jotka lähinnä vain tuskailevat kun tuo lapsikin on niin huonokuntoinen ja lihava, mutta eivät tee asialle mitään, heille oma elämä on tärkeämpää kuin lapsen liikkuminen.
Toinen esimerkki läheisen teinit. Vanhempi liikkuu kävellen kouluun, ja muutenkin tekee pitkiä kävelyitä kaverinsa kanssa. Ei harrasta liikuntaa, mutta on normaalipainoinen ja kuntoinen.
Nuorempi ei kävele senttiäkään jos ei ole pakko. Molemmat vanhemmat ovat liikuntavastaisia myös, eli eivät viitsi eivätkä halua liikkua kuin pakolliset.
Kaikille näille lapsille on lähes kaikki liikuntaharrastukset olleet mahdollisia koko elämänsä ajan, mutta heistä vapaaehtoisesti harrastaa vain yksi lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustetaan liiuntaluokkia, joihin otetaan oppilaaksi juurikin vaan näitä vähän, tai ei ollenkaan liikkuvia lapsia.
Joka päivä puolitoista tuntia liikuntaa.Pakotettu koululiikunta vie vähäisenkin halun harrastaa liikuntaa vapaaehtoisesti. Sitä paitsi tuo määrä ei riitä mihinkään. Lapsen pitäisi liikkua noin 25h/viikko. Tähän laskettuna luonnollisesti myös kouluun käveleminen jne.
Vähän hullua on sekin, että aletaan vaatia joka lapselta huippu-urheilijan tuntimääriä viikossa.
Aikuisille suositellaan kolmea liikuntakertaa viikossa, lasten oletetaan heiluvan neljättä tuntia joka päivä...
Kaukana huippu-urheilijan tuntimääristä, kun huomioit, että tuohon määrään on laskettu IHAN KAIKKI liikunta. Myös ns. hyötyliikunta. Huippu-urheilija liikkuu reippaasti enemmän kuin 3-4 tuntia per päivä. Johan pelkästään yhdestä jääkiekko-ottelusta tulee lämmittelyineen kaikkineen tuon verran. Ja aamulla ennen peliä on aina aamujäät jne.
Sillä jääkiekkoilijalla ei olekaan muuta työtä.
Minun alakouluikäisellä lapsellani on keskimäärin 6 h tuntia koulua päivässä. Painotusopetus, ja siis lisätunteja. Taideharrastuksiin menee 1-2 tuntia illassa, siihen päälle siirtymät, läksyt, ruokailut, välttämätön hygienia. Jos pitäisi vielä neljä tuntia päivässä liikkua, koska sehän siitä 25 tunnista jää yhdellä lepopäivällä, jäisi lapselta yöunet nukkumatta.
Eli sinulle vanhempana on tärkeämpää keulia jollain lisätunneilla kuin huolehtia lapsesi hyvinvoinnista. Alakouluikäinen ei tarvitse minkään valtakunnan lisätunteja, jos hän on normaalisti kehittynyt. Hän ei myöskään tarvitse taideharrastusta 7 iltana viikossa. Elämä on valintoja ja sinä olet valinnut lapsesi uuvuttamisen sen sijaan, että järjestäisit hänelle aikaa liikuntaan, joka muuten ihan tutkitusti parantaa oppimistuloksia ja varsinkin yleistä jakamista. Taidekin luistaa paremmin, kun aivot ovat virkeät eivätkä homehdu sisällä istumisesta.
Normaalisti kehittynyt alakouluikäinen ei myöskään tarvitse mitään joukkueurheilua. Mutta silti moni änkeää lapsensa sellaiseen, jopa monena iltana viikossa.
Miksi luulet, että liikunta=joukkueurheilu?
P.S. Siellä joukkueurheiluharrastuksessa oppii monia erittäin tarpeellisia taitoja, kuten kehonhallintaa, koordinaatiokykyä, ryhmätyötaitoja ja ennen kaikkea saa terveydelle hyväksi olevan määrän liikuntaa.
Noita taitoja saa myös taideharrastuksissa, ja liikkua voi esimerkiksi kävelemällä harrastukseen. Joukkueurheilu ei ole kenellekään välttämätöntä.
On aivan äärimmäisen surullista, että joillekin lapsille perus käveleminenkin on ihan oikeaa urheilua. Todellisuutta toki, mutta surullista.
Urheilua pari kertaa viikossa harrastavalla voi olla huonompi kestävyyskunto kuin sillä, joka päivittäin kävelee pidempiä matkoja. Tästä oli joku tutkimuskin.
Ja sillä kävelevällä saattaa olla huonompi lihaskunto, liikkuvuus ja anaerobinen kestävyys. Se, että kävelee ei korvaa muita liikuntamuotoja samalla tavalla kuin pelkkä penkin vääntäminen salilla ei korvaa kestävyysharjoittelua.
Ja vastaavasti niillä seurassa urheilevilla voi olla yllättäviä heikkouksia joillakin kunnon osa-alueilla. Moni kärsii rasitusvammoista, koska liikunta on yksipuolista, ja liikkumisen ilokin on saattanut jäädä oppimatta sillä lailla, että innostuisi tekemään jotakin erilaista itsenäisesti.
Oletko ikinä nähnyt junnuja vaikka pelaamassa palloa? Mitä ihmeen juttuja nämä ovat, että lapsilta jää liikunnan ilo oppimatta, jos ei puurra yksinään jossain. Kyllä se oppiminen ja kehittyminen tuo lapsille valtavasti iloa.
Jotkut saattavat saada rasitusvammoja. Sitä sattuu. Ei se ole mikään syy olla liikkumatta. Kuvitteletko, että ne lapset olisivat jotenkin kestävämpiä, jos he eivät liikkuisi?
Lisäksi kyllä mikä tahansa laji seurassa harrastettuna on aika monipuolista liikuntaa ainakin, jos harrastaa yhtään tavoitteellisemmassa ryhmässä. Harrastusryhmäläiset saattavat keskittyä vain höntsäämään omaa lajiaan, mutta kisaryhmissä oheisharjoittelu tulee mukaan kuvioihin jo varhaisessa vaiheessa ja sen lajin ohella treenataan voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi liikkua lasten kanssa pienestä pitäen.
Tuo on varmasti totta. Toisaalta veikkaisin, että vanhemmat eivät ole yhtään lapsiaan paremmassa kunnossa. Millä siis aikuiset saataisiin liikkeelle lastensa kanssa?
-ap
Ehkä voisi ajatella liikuntaa, jota ei harrasteta ensisijaisesti liikunnan takia. Yleensä lapset ovat kiinnostuneita luonnon tarkkailusta tai vaikka rekkojen bongaamisesta ja tällaisessa tulee liikuttua niin, ettei keskity liikuntaan. Joku vuosi sitten taisi olla Pokemonien keräilyä ympäri pihoja, mutta en tiedä onko tätä enää.
Lapsi ei ole minun mielestäni erittäin huonossa kunnossa, vaan näiden move-testien laatijoiden mielestä. Testien laatijat ovat päättäneet, että 40 prosenttia lapsista ei selviä arjestaan, eikä kukaan tässä ketjussa näytä haluavan kyseenalaistaa, mihin tämä väite perustuu.
Minun havaintoni on, että lapsi selviää arjesta, liikkuu ja nauttii siitä, vaikkei valmentajan ohjaamasta hikiliikunnasta välitäkään.