Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Kun omat lapseni olivat pieniä, kävin heidän kanssaan lähipuistoissa kävellen tai pyörällä, kesällä uimarannalla ja talvella luistelemassa tai pulkkamäessä. Joskus vain kävelyllä lähimetsässä (Hgissä asuttiin ja sieltäkin löytyy pikkumetsiä joka paikasta), samalla tuli tutuksi lähitienoo ja vaikka tutuimmat puut ja kasvit. En ole itsekään biologi mutta koivun tunnistan. En olisi millään saanut lapsia nukkumaan yöunia, jos eivät olisi iltaisin liikkuneet.
Myöhemmin ovat olleet aktiivisia liikkujia ja olleet mukana urheiluseuroissa. Nyt teininä toinen käy kuntosalilla, pelaa korista kavereiden kanssa, lenkkeilee. Toinen vielä mukana joukkuetoiminnassa.
Aktiivinen meno vaatii, että lapsille antaa mallin ulkoiluun ja vanhempi tai vanhemmat ovat mukana. Kun lapseni olivat pieniä, ei ollut älypuhelimia, joten veikkaan että nykyisin on vähemmän aikaa ja intoa tehdä mitään muuta, koska puhelimet ja muut laitteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muistan omilta kouluajoiltani, että toiset eivät edes halua yrittää pelata ko. lajia.
Varmasti huono motoriikka ja tunne ettei osaa ovat osassa liikkumattomuuteen.
Ammattikoulussa kolmantena vuotena enemmistö oli liikuntaa erimuodoissa että on sitä kouluissa ollut yritystä pitää lapsia kunnossa.
Epäilen ettei enää kouluissa yritetä pitää lapsia kunnossa.
M30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
No se auttaa liikunnanilon löytämisessä, että laiminlyödylle lapselle opetetaan ikätasoisia taitoja.
Ylivoimaisesti suurin osa kömpelöistä lapsista ei ole mitään luonnostaan kömpelöitä vaan niitä, jotka eivät ole saaneet liikkua riittävästi lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
Kehopositiiviselta mammalta pääsi ihan röhönauru, kun kuuli jonkun harrastavan liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<br />
R kirjoitti:Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että sille kömpelölle lapselle kerrotaan, että hän on liian huono pelaamaan tervapataa ja polttopalloa, vai mitä sitä nyt ekan luokan liikkatunneilla tehdäänkään, ja hänen pitää puuhata jotain yksinään.
Eiköhän sekin lapsi ala kehittymään aika vauhdilla, kun pääsee tekemään jotain muutakin kuin makaamaan vanhempiensa kanssa sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotain täällä nyt risoo niin paljon se, kuinka joku toinen elämänsä järjestää? Jos joku saa mahdutettua 15-20 tuntia treeniä viikkoonsa ja nauttii siitä, se ei tarkoita, että teidän pitäisi elää samalla tavalla. Ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista ja priorisoivat niitä sen mukaan. Osa ihmisistä on jaksavampia kuin toiset ja osalle riittää lyhyemmät yöunet jolloin päivässä voi toisilla olla enemmän valveillaolotunteja ja siten aikaa tehdä asioita.
Otatteko paineita, jos joku toinen liikkuu enemmän, koetteko, että on hankalampi oikeuttaa omaa liikkumattomuutta vai mistä tuo sivukaupalla jatkunut jankkaus oikein kumpuaa?
Jollain mammalla tuli paha mieli, kun hän on perustellut vuosikymmeniä jatkunutta liikkumattomuuttaan ja massiivista ylipainoaan sillä, että lasten kanssa on vaan mahdotonta liikkua ja nyt joku sanoo, että se on priorisointi ja järjestelykysymys.
No niin, ylipainokin mainittu! Olet nyt varmaan ylpeä itsestäsi ja nokkeluudestasi.
Taisi kuitenkin osua kohdalleen, vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Ihan vakavasti: mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, jos liikunnanopettaja huomaa yhden lapsen olevan "luonnostaan kömpelö", mitä se ikinä tarkoittaakaan, edistääkseen tämän liikunnan iloa? Eristää tämä lapsi ryhmästä? Kieltää muita lapsia liikkumasta nopeammin kuin tämä yksi lapsi? Organisoida koko koululiikunta niin, että kaikki puuhaavat vain yksinään sellaisia asioita, missä ei ole mitenkään mahdollista vertailla lapsia keskenään? Poistaa kaikki liikunnallisuus liikuntatunneilta ja vain kävellä koulua ympäri? Jotain muuta, mitä?
Vai olisiko kuitenkin järkevää pyrkiä kehittämään tämän yhden lapsen lihaskuntoa, koordinaatiota, tasapainoa yms., jotka ovat kaikki hyvin kehitettävissä olevia ominaisuuksia, ja saada lapsi ikätasoiselleen kehityskululle. Jos lapsella ei ole mitään diagnoosia, on erittäin todennäköistä, että lapsen liikunnan haasteet johtuvat ihan vain liikkumattomuudesta eikä mistään sen eksoottisemmasta.
Lapsi ei ole "luonnostaan kömpelö." Paitsi jos kyse on jostain kehitysvammasta. Muussa tapauksessa kyse on siitä, ettei lapsi ole harjoittanut motorisia taitojaan tarpeeksi ensimmäisen liikunnallisen herkkyyskauden aikana. Tämä kausi 1-6 ikävuoden iässä ja silloin tulisi oppia liikunnalliset perustaidot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole "luonnostaan kömpelö." Paitsi jos kyse on jostain kehitysvammasta. Muussa tapauksessa kyse on siitä, ettei lapsi ole harjoittanut motorisia taitojaan tarpeeksi ensimmäisen liikunnallisen herkkyyskauden aikana. Tämä kausi 1-6 ikävuoden iässä ja silloin tulisi oppia liikunnalliset perustaidot.
Juuri näin. Se "treenaaminen" pitää aloittaa ajoissa ihan jo siitä, että konttaillaan ja möyritään vauvan kanssa lattialla eikä istuteta sitä jatkuvasti sitterissä tuijottamassa jotain mobilea tai ruutua, kun sen konttailun vahtiminen on niin rasittavaa.
Hiukan myöhemmin sen lapsen pitäisi antaa kävellä itse päiväkoti yms. matkat, myös silloin, kun on lunta ja jäätä, vaikka sen taapertamisen katsominen olisi vanhemmalle kuinka ärsyttävää ja lasta pitäisi viedä leikkipuistoihin, uimaan yms yms ja antaa hänen liikkua monipuolisesti.
Seuraavassa vaiheessa lapsi olisi sitten hyvä pistää johonkin harrastukseen, missä pääsee liikkumaan omanikäistensä kanssa niin, ettei sitten ekalla luokalla tule yllätyksenä, mitä kaikki muut osaavat tehdä ja oma lapsi onkin jäänyt jälkeen kehityksestä, jolloin on hyvä alkaa syyttelemään liikunnanopettajia mahdottomien vaatimisesta, kun he pistävät lapset pelaamaan polttopalloa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole "luonnostaan kömpelö." Paitsi jos kyse on jostain kehitysvammasta. Muussa tapauksessa kyse on siitä, ettei lapsi ole harjoittanut motorisia taitojaan tarpeeksi ensimmäisen liikunnallisen herkkyyskauden aikana. Tämä kausi 1-6 ikävuoden iässä ja silloin tulisi oppia liikunnalliset perustaidot.
Lapset jotka eivät ole luonnossa liikkuneet omaavat todennäköisesti heikon motoriikan.
Esim siellä metsässähän on epätasaista maastoa mikä harjottaa tasapainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole "luonnostaan kömpelö." Paitsi jos kyse on jostain kehitysvammasta. Muussa tapauksessa kyse on siitä, ettei lapsi ole harjoittanut motorisia taitojaan tarpeeksi ensimmäisen liikunnallisen herkkyyskauden aikana. Tämä kausi 1-6 ikävuoden iässä ja silloin tulisi oppia liikunnalliset perustaidot.
Lapset jotka eivät ole luonnossa liikkuneet omaavat todennäköisesti heikon motoriikan.
Esim siellä metsässähän on epätasaista maastoa mikä harjottaa tasapainoa.
Lapset, jotka eivät ole liikkuneet omaavat todennäköisesti huonon tasapainon.
Luonnossa liikkuminen on hyvä juttu, mutta niin on parkourradalla, jääkiekkokaukalossa ja tanssilattialla liikkuminenkin. Ei ole juurikaan väliä, missä ja miten liikkuu, kunhan sitä liikettä on riittävästi ja se haastaa kehoa monipuolisesti eikä ole esim. pelkkää kävelemistä ja pyöräilyä paikasta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotain täällä nyt risoo niin paljon se, kuinka joku toinen elämänsä järjestää? Jos joku saa mahdutettua 15-20 tuntia treeniä viikkoonsa ja nauttii siitä, se ei tarkoita, että teidän pitäisi elää samalla tavalla. Ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista ja priorisoivat niitä sen mukaan. Osa ihmisistä on jaksavampia kuin toiset ja osalle riittää lyhyemmät yöunet jolloin päivässä voi toisilla olla enemmän valveillaolotunteja ja siten aikaa tehdä asioita.
Otatteko paineita, jos joku toinen liikkuu enemmän, koetteko, että on hankalampi oikeuttaa omaa liikkumattomuutta vai mistä tuo sivukaupalla jatkunut jankkaus oikein kumpuaa?
Minua risoo se, että mitään aitoja ja realistisia keinoja lasten liikunnan lisäämiseksi ei hyväksytä, vaan aina aletaan jankuttaa ja uhriutua tai huutaa, että väärin ehdotettu.
Tässä ehdotettiin arkiliikuntaa sekä lapsille että aikuisille. Eiköhän paikalle tullut uhriutumaan joku 20 tuntia viikossa liikkuva ihminen, joka valitti ettei ehdi harrastaa arkiliikuntaa, mutta kaikkea muuta kyllä ehtii, eikä mikään ole lapsilta pois.
Voisivatkohan nämä ihmeolennot vaikka perustaa oman ketjunsa, ja me muut 95 prosenttia lapsiperheistä, joiden arkeen vielä mahtuisi lisää liikuntaa, voisimme pohtia keinoja.
Eikös tuostakin voisi ottaa teidänkin perheeseen joitakin vinkkejä, kuten sen, että liikuntaan kyllä löytyy aikaa, jos siitä tekee prioriteetin. Lapsetkin saisivat hyvää esimerkkiä siitä, kun äiti menee lenkille samalla, kun lapsi menee treeneihin, eikä vain istu katsomossa mammapalstailemassa kännykällään.
Itsekin vaihtelevasti liikkuvana ihmisenä voin sanoa, että silloin, kun tulee liikuttua, on paljon enemmän energiaa puuhata kaikkea muutakin lasten kanssa ja kotona. Silloin taas, kun liikunta jää vähemmälle, ei tahdo jaksaa tehdä muutakaan.
PS. se olet kyllä ollut sinä , joka on jankuttanut, uhriutunut ja huutanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sille mitään voi, itsekin lintsasin lähes kaikki liikuntatunnit yläasteella ja aloin liikkumaan vasta kun ostin crossipyörän ja oli jokin tarve olla paremmassa kunnossa, tosin liikuntatunneilla en silloinkaan käynyt.
Mutta suurin ongelma on se, että noiden lasten vanhemmat eli suuri osa teistäkin on vielä huonommassa kunnossa.
Ei mitään. Epidemia on kestänyt jo 23 vuotta (lähde: UKK instituutti) ja eikä tähänkään asti ole tehty mitään sillä ongelma hoituu ja ratkea itsestään sillä että muutaman vuoden päästä nämä lapset eivät ole enää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole "luonnostaan kömpelö." Paitsi jos kyse on jostain kehitysvammasta. Muussa tapauksessa kyse on siitä, ettei lapsi ole harjoittanut motorisia taitojaan tarpeeksi ensimmäisen liikunnallisen herkkyyskauden aikana. Tämä kausi 1-6 ikävuoden iässä ja silloin tulisi oppia liikunnalliset perustaidot.
Lapset jotka eivät ole luonnossa liikkuneet omaavat todennäköisesti heikon motoriikan.
Esim siellä metsässähän on epätasaista maastoa mikä harjottaa tasapainoa.Lapset, jotka eivät ole liikkuneet omaavat todennäköisesti huonon tasapainon.
Luonnossa liikkuminen on hyvä juttu, mutta niin on parkourradalla, jääkiekkokaukalossa ja tanssilattialla liikkuminenkin. Ei ole juurikaan väliä, missä ja miten liikkuu, kunhan sitä liikettä on riittävästi ja se haastaa kehoa monipuolisesti eikä ole esim. pelkkää kävelemistä ja pyöräilyä paikasta toiseen.
Mä puhuin ihan pienemmistä. Noi mainitsemasi sopivat paremmin vähän varttuneemmalle väelle. Jos suoraan aloittaisi noista lajeista niin eihän siitä tulisi mitään. Pitäähän noissa lajeissa olla tasapainoista pohjaa, että kykenee noihin lajeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Perhe-elämä ei todellakaan ole nollasummapeliä. Miten kamala ajatus. Yhden onnellisuus ei ole toiselta pois. Minä olen todellakin parempi ja läsnäolevampi äiti, kun saan välillä keskittyä maalaamiseen ja taiteen tekemiseen. Toisilla on varmasti sama asia liikunnan kanssa. Ihmisillä on oikeus elää omaa elämäänsä ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät heidät onnellisiksi, vaikka heillä olisikin lapsia. Tämä ei tarkoita, että niitä lapsia ei rakastettaisi tai tehtäisi asioita myös heidän kanssaan, vaikka jokaista sekuntia ei nyhjättäisikään niissä kiinni.
Kyllä se olisikin joka hetki yhdessä nyhjäämistä, jos taaperoikäisen perheessä vanhemmat eivät saa tehdä 40 tunnin työviikkoa ja siihen päälle 20 tunnin sporttitreeniä. Koska vanhemmilla on oikeus olla onnellisia. Ja muistakaa nyt, että lapset ovat onnellisia silloin kun vanhemmat ovat.
No sinusta ainakin huomaa, että et ole onnellinen vanhemmuudestasi, vaan äärimmäisen katkera lapsistasi ja pyrit purkamaan sitä ympäristöösi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.
Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."
Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.
- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?
Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä.
Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.
Mä luulen, että osa ongelmasta on, että ihmiset odottavat liikoja liikunnan aiheuttamalta euforian tunteelta ja pettyvät, kun sauvakävelystä ei tullutkaan orgastista fiilistä.
Aikuisen ihmisen pitäisi kuitenkin ymmärtää liikunnan hyödyt sekä itselleen että lapsilleen ja etsiä sitten vaikka vähiten vastenmieliset treenauksen muodot, jos mikään ei varsinaisesti tuota suurta mielihyvää.
Aina sanotaan, että joukkueurheilu kehittää sosiaalisia taitoja. Oppii ottamaan muutkin huomioon. Kuten tämä eronnut jääkiekkoilijakin oli laittanut tyttöystävän empaattisesti talonsa ovesta pihalle ennen kuin alkoi naida toisen naisen kanssa. Kyllä kannatti vanhempien viedä treeneihin, niin tuli näin rehti urheilija, jolla elämä järjestyksessä. 👍
Kerropa meille, että montako tuntia itse käytät liikkumiseen viikossa? Veikkaisin tuosta liikuntavihamielisestä asenteesta, että 0 tuntia. Onko se mielestäsi hyvää esimerkkiä lapsillesi, että vanhemmat eivät huolehdi itsestään ja terveydestään?