HS: Arjen vapaamatkustajat vievät parisuhteet eroon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksäni ei viitsinyt tehdä mitään tai teki niin huonosti, että oli pakko nalkuttaa tai tehdä itse uudelleen. Esimerkiksi pyykin mies ripusti niin, että otti kasan koneesta ja heitti telineelle. Siinä ne pyykit ummehtuivat ja haisivat monta päivää, miehen mielestä asia oli hoidettu aivan hyvin. Lakanoiden kanssa hänelläkin oli pahoja ongelmia ja suuttui, jos yritin vaihtaa edes kuukausittain, kun niiden pesuun menee rahaa ja se on aivan turhaa. Samoin hän vihastui, kun tarvitsin kallista laktoositonta maitoa ja meillä riideltiin kuukausikaupalla siitä, miksen voi opetella juomaan kahvia mustana ettei mulle tarttis enää kahvimaitoja ostaa. Itse hän oli kunnon vauvasuu ja omaan kahviinsa lorotti puolet maitoa ja puolet kahvia.

Näin just että hommat tehdään niin huonosti että nainen tekee ne lopulta itse. Hyvä esimerkki tuo pyykin ripustus. Jos pyykit myttää telineelle, en kehtaa pukea lapsille ryppyisiä vaatteita päälle ja on pakko silittää. Itsehän suoristan vaatteet telineelle niin että ne voi pukea suoraan päälle ja silitän vain juhlavaatteet. Mutta hei, isän pitää saada tehdä asiat omalla rennolla tavallaan. Tosi kätevää miehille että se on myös tapa jolla saadaan naiset tekemään itse. Johan kokkausvuorokin on helppoa siirtää vaimolle, kun mies tarjoaa ruoaksi pelkkää paskaa ilman mitään vihanneksia. Keitettyä makkaraa sinapilla ja lihapiirakkaa ketsupilla päivästä toiseen.

Tai sitten ne pyykit ravistetaan ja ripustetaan suoraksi mutta nainen valittaa koska sukat on eri kohdassa kuin mihin hän ne laittaa. Vaikka oisikin lajiteltu niin että samanlaiset on vierekkäin. Kun on ihan helvetin väliä sillä onko Pirkkokeijon sukkahousut omien pikkareiden vieressä vai onko siinä välissä Pirjopurjon yöpaita

Ja jos teet ihan oikeaa ruokaa niin ollaan vttuilemassa että kurkkuviipaleet on väärän paksuisia

Mun lapset on 20 ja 18, eikä mies ole koko lasten elinikänä oppinut erottamaan, kummat on kumman vaatteita.

Heillä on edelleen 10 sentin pituusero ja pienempinä kokoeroa oli niin, etät kun nuorempi käytti kokoa 98, isompi oli 122. Silti mies ei erottanut näiden vaatteista toisistaan.

SIKSI minä ripustin ne vaatteet niin, että näiden vaatteet oli erillään, ettei stten tarvitse vetää raivareita lapsia pukiessa.

Minä kyllä erotan ne edelleen.

Sama minulla. Pyykkejä ripustaessa on helppo laittaa ne lajeittain ja käyttäjien mukaan, joten kuivien pyykkien korjaaminen käy hetkessä. Se on paljon työläämpää, kun siellä täällä on itse kunkin vaatteita eikä kaikkien sikinsokin sekaisin. Tuo on varmaan miehille vaikea asia ymmärtää.

Kun pyykit tulevat märkinä sikinsokin koneesta, niiden lajittelu käyttäjittäin ei ole työlästä.

Kun samat pyykit tulevat kuivina sikinsokin narulta, niiden lajittelu on sietämättämän työlästä.

Juu, nyt täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että asian logiikkaa on vaikea ymmärtää.

Meillä on päältä täytettävä pyykkikone, sieltä ei tule mitään sikinsokin vaan vaatteet noukitaan sieltä yksitellen. Ei ollut ongelma silloinkaan, kun oli sivusta täytettävä kone. Ehkä sinä et vaan osaa.

Logiikka puuttuu edelleen.

Vaatteiden noukkiminen koneesta yksitellen narulle henkilöittäin ei ole työlästä.

Vaatteiden noukkiminen narulta yksitellen henkilöittäin on työlästä.

Etkö nyt vain voi myöntää, että kyse on vain ja ainoastaan henkilökohtaisesta mieltymyksestäsi, millä ei ole mitään käytännön merkitystä lopputuloksen kannalta?

Olen eri.

Mutta ehkä logiikka on siinä, että jos mies on se joka laittaa pyykit narulle ja nainen on se, joka viikkaa kuivat ja lajittelee ne kaappeihin, niin silloin mies joka ei laita pyykkejä narulle järjestykseen työntää kuin pienen, mutta aikaavievän osan töistä naiselle. Eli jos mies laittaisi pyykit tiettyyn järjestykseen, menisi naiselta vähemmän aikaa pyykkien lajitteluun omiin pinoihin ja sitten kaappeihin.

Ahaa, no olisitte heti sanoneet että esimerkissä nainen on niin laiska, että haluaa minimoida oman osuutensa pyykkäys+ripustus+lajittelu+kaappeihin hommassa.

Sama lajitteluvaihe siinä silti on, on se sitten ripustaessa tai kuivia lajitellessa.

 

Laiska? Minä olen laiska, tai siis inhoaisin olla japanilainen juna. Sen takia opiskelin mieluisamman mutta köyhemmän ammatin, hankin vain yhden lapsen, ja mieheen miellyin, kun hän ruokki minua. 

Nuo tehonaiset tässä ketjussa eivät ole laiskoja, usko ammattilaista. He ovat tehokkaita. Tehokasta riepoo silmittömästi turhat työvaiheet, nimenomaan siksi, että hän on tehokas. Ihan yhtä hassua olisi vinkua siitä, että joku Mäkäräinen hioo tekniikkaansa ja karsii turhat liikkeet siitä. Luulisi miehen tämän ymmärtävän. 

Minäkin käsitän, että kun se vaate joka tapauksessa on syytä oikoa kuivumaan laittaessa, järjestäminen on luontevampaa yhdistää siihen. Samalla myös pölyn määrä jäänee vähäisemmäksi, kun vaatteita ei leivota kuivina vaan tuoreeltaan. 

Minunkin mies muuten on näitä, joka ei tunnista vaatteita. Jännä juttu, koska hänellä on oikein tarkka silmä yksityiskohdille työssään. 

Minä taas kuulun koulukuntaan, jonka mielestä kaapille on turha edes mennä, ennen kuin pyykkitelineeltä on puettu päälle riittävän monta kertaa. Mutta meillä ei olekaan pikkulapsia tai lemmikkejä, enkä ole silmänpalvoja. Logistiikkaa opiskellut tuttava oli samalla kannalla, hänen miehensä taas oli himoviikkaaja... 

Jostain syystä vain ihmiset yleensä eivät halua parisuhteeseen peilikuvansa kanssa, vaan pitää olla jotain vastakkaista. Hyvähän se tavallaan on, ihmisistä tulee sietämättömiä jos koskaan ei tarvitse mukautua keneenkään yhtään. Sitten on edessä surkea vanhuus. 

"Minäkin käsitän, että kun se vaate joka tapauksessa on syytä oikoa kuivumaan laittaessa, järjestäminen on luontevampaa yhdistää siihen. Samalla myös pölyn määrä jäänee vähäisemmäksi, kun vaatteita ei leivota kuivina vaan tuoreeltaan. "

Et edelleenkään esittänyt mitään syytä miksi lajittelu vaatteen mennessä ylös narulle olisi yhtään tehokkaampaa/nopeampaa kuin vaatteen lajittelu sen tullessa alas narulta. "On luontevampaa" on sinun henkilökohtainen preferenssisi, ei mitattavasti tehokkaampi tapa.

Hoopoinhan tuolla sanoi juoksevansa vaatteet koneelta yksi kerrallaan narulle oikeaan paikkaan. Sehän se vasta tehotonta on jos joutuu edestakaisin pomppimaan 100 kertaa.

Onkohan missään koskaan elänyt naista parisuhteessa joka olisi muuttanut vastavuoroisesti omia tapojaan miehen mieleisiksi yhdessäkään asiassa? Tai yleensäkään miettinyt onko se oma tapa edes paras muuten kuin omalla tunnetasolla?

Tuohon viimeiseen kohtaan vastaus: ei ainakaan minun vaimoni. Hän on kyvytön tuohon.

Olen jopa yrittänyt niin pelkistetyllä ehdotuksella kuin pystyn. Hän huomauttelee jostain makuasiasta minkä haluaisi että teen juuri hänen ainoalla ja oikealla tavallaan. Teen vastaehdotuksen, että vaihdan mielelläni tapaa, jos hän vastavuoroisesti luopuu minua ärsyttävästä tavasta X ja alkaa tehdä Y.

Asia ei kertakaikkiaan edes rekisteröidy kunnolla. Hänen tapansa kaikissa asioissa on ainoa oikea ja mikään hänen tekemisensä ei voi ärsyttää. Elä nyt näiden kanssa sitten.

Hah! En ala todellakaan täyttämään tiskikonetta sillä tavalla kuin mieheni haluaisi, sillä täytän sitä enemmän kuin hän. Sen sijaan hän saa kyllä ihan rauhassa minun asiaan puuttumatta täyttää koneen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vaimoni heittelee astiat tiskikoneeseen, minä järjestän. Saan koneeseen 50% enemmän asioita kuin hän. Yleensä päädyn järjestämään uudestaan hänen sekaisin roiskimansa asiat, hiljaisesti

Vierailija kirjoitti:

Isä käveli lapsen kanssa edellä. Lapsi otti isää kädestä kiinni, kuten yleensä ulkoillessa. Äiti ja toinen lapsi olivat jääneet hieman jälkeen, sillä äiti laittoi lapselle rukkasia käteen, jotka lapsi oli heittänyt itkuisena märälle asfaltille. Isä kuuli äidin lohduttavan lasta ja asetteli rukkasia käteen, jotka lapsi normaalisti osasi itsekin pukea. Isä inhosi tuota puolta lasten äidissä, ainaista paapomista. Isä ei ollut sanonut naista vaimoksi enää aikoihin, vaan lasten äidiksi. Lasten saamisen jälkeen kaikki oli muuttunut. Lasten äidistä oli tullut vaimona juuri se kauhukuva, mitä nuorena miehenä oli ajatellut aviovaimon olevankin: nariseva, lihava, lyhythiuksinen ja erittäin epäseksuaalinen. Isän silmistä näki aivoihin saakka: yksikin yö jonkun aivan muun naisen kanssa helpottaisi oloa enemmän, kuin mikään kuviteltavissa oleva asia.

Äiti huusi isälle ohjeita, miten isän kädessä kulkeneen lapsen huppu oli äidin mielestä selvästi silmillä. Myös sukkalukko oli tekemättä. Lasten äiti ei voinut ymmärtää, miksi isä ei huolehdi sukkalukkojen asianmukaisesta laittamisesta, sillä lasten jalat menevät aivan märiksi. Isä ei kunnolla kuullut lasten äidin kaakatusta, sillä isän ajatuksissa olivat aivan muut märät asiat, jotka eivät liittyneet lasten äitiin. Isä tiesi olevansa mies. Hyvä mies, mutta se oli kadoksissa. Lasten äiti oli vienyt itsetunnon ja miehuuden tunteen. Joskus liekki paloi ihan eri tavalla. Isä eskaloi tilanteet seksuaalisiksi tuoreen tyttöystävänsä kanssa projektin johtajan ottein. Silloin joskus, kun ei malttanut odottaa elokuvan loppumista ja seksiä piti harrastaa kesken elokuvan. Silloin isä ei voinut vielä tietää, mitä parisuhde on pitkän ajan ja lasten saamisen jälkeen.

Isä ei voinut juosta karkuun. Lapset olivat myös hänen. Isä luuli pitäneensä lapsista riittävän hyvää huolta, mutta huolenpito ei riittänyt lasten äidille. Kaiken piti olla aina täydellistä lasten äidin kriteerein. Äidin ystävät Instagramissa laittoivat kauniita kuvia hyvin sisustetuista kodeista, jotka olivat aina poikkeuksellisen siistejä. Lasten äiti halusi olla samanlainen, kuin ystävät. Myös lapsuuden koti oli antanut mallin siitä, että kodin on oltava puhdas, siisti ja siinä tuli näkyä naisen käden jälki. Tästä äiti ei halunnut joustaa, mutta halusi ja suorastaan vaati miestä osallistumaan kodin hoitoon tasaveroisena kumppanina.

Tuuli ulkona yltyi ja syksyinen vesisade muistutti isää siitä, ettei tilanteessa ollut juuri toivoa. Keho ja mieli olivat päässeet vuosien parisuhteen aikana rapistumaan. Keho, joka oli joskus timanttisessa kunnossa ja hyvin hoidettu. Kropasta ei ollut enää mitään jäljellä naisen järjestämien perheleivontapäivien ja pizzaperjantaiden jäljiltä. Niihin oli pakko osallistua lasten nimissä, vaikka isä olisi halunnut käydä aktiivisemmin kuntosalilla töiden jälkeen. Lasten äitikin vaati isää näyttämään paremmalta, mutta lasten äiti oli uhannut jo aiemmin lähteä lasten kanssa pois, mikäli isä ei ole enemmän perheen kanssa kotona.

Isä tiesi, että kevät oli kaukana. Isä tiesi, että muutos piti tehdä pian. Lasten äiti ei uskonut isän kykyihin tehdä mitään muutoksia elämässään, eikä voisi erota, koska lapset jäisivät äidille. Isä ei enää välittänyt.

Olipa huono satu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä käveli lapsen kanssa edellä. Lapsi otti isää kädestä kiinni, kuten yleensä ulkoillessa. Äiti ja toinen lapsi olivat jääneet hieman jälkeen, sillä äiti laittoi lapselle rukkasia käteen, jotka lapsi oli heittänyt itkuisena märälle asfaltille. Isä kuuli äidin lohduttavan lasta ja asetteli rukkasia käteen, jotka lapsi normaalisti osasi itsekin pukea. Isä inhosi tuota puolta lasten äidissä, ainaista paapomista. Isä ei ollut sanonut naista vaimoksi enää aikoihin, vaan lasten äidiksi. Lasten saamisen jälkeen kaikki oli muuttunut. Lasten äidistä oli tullut vaimona juuri se kauhukuva, mitä nuorena miehenä oli ajatellut aviovaimon olevankin: nariseva, lihava, lyhythiuksinen ja erittäin epäseksuaalinen. Isän silmistä näki aivoihin saakka: yksikin yö jonkun aivan muun naisen kanssa helpottaisi oloa enemmän, kuin mikään kuviteltavissa oleva asia.

Äiti huusi isälle ohjeita, miten isän kädessä kulkeneen lapsen huppu oli äidin mielestä selvästi silmillä. Myös sukkalukko oli tekemättä. Lasten äiti ei voinut ymmärtää, miksi isä ei huolehdi sukkalukkojen asianmukaisesta laittamisesta, sillä lasten jalat menevät aivan märiksi. Isä ei kunnolla kuullut lasten äidin kaakatusta, sillä isän ajatuksissa olivat aivan muut märät asiat, jotka eivät liittyneet lasten äitiin. Isä tiesi olevansa mies. Hyvä mies, mutta se oli kadoksissa. Lasten äiti oli vienyt itsetunnon ja miehuuden tunteen. Joskus liekki paloi ihan eri tavalla. Isä eskaloi tilanteet seksuaalisiksi tuoreen tyttöystävänsä kanssa projektin johtajan ottein. Silloin joskus, kun ei malttanut odottaa elokuvan loppumista ja seksiä piti harrastaa kesken elokuvan. Silloin isä ei voinut vielä tietää, mitä parisuhde on pitkän ajan ja lasten saamisen jälkeen.

Isä ei voinut juosta karkuun. Lapset olivat myös hänen. Isä luuli pitäneensä lapsista riittävän hyvää huolta, mutta huolenpito ei riittänyt lasten äidille. Kaiken piti olla aina täydellistä lasten äidin kriteerein. Äidin ystävät Instagramissa laittoivat kauniita kuvia hyvin sisustetuista kodeista, jotka olivat aina poikkeuksellisen siistejä. Lasten äiti halusi olla samanlainen, kuin ystävät. Myös lapsuuden koti oli antanut mallin siitä, että kodin on oltava puhdas, siisti ja siinä tuli näkyä naisen käden jälki. Tästä äiti ei halunnut joustaa, mutta halusi ja suorastaan vaati miestä osallistumaan kodin hoitoon tasaveroisena kumppanina.

Tuuli ulkona yltyi ja syksyinen vesisade muistutti isää siitä, ettei tilanteessa ollut juuri toivoa. Keho ja mieli olivat päässeet vuosien parisuhteen aikana rapistumaan. Keho, joka oli joskus timanttisessa kunnossa ja hyvin hoidettu. Kropasta ei ollut enää mitään jäljellä naisen järjestämien perheleivontapäivien ja pizzaperjantaiden jäljiltä. Niihin oli pakko osallistua lasten nimissä, vaikka isä olisi halunnut käydä aktiivisemmin kuntosalilla töiden jälkeen. Lasten äitikin vaati isää näyttämään paremmalta, mutta lasten äiti oli uhannut jo aiemmin lähteä lasten kanssa pois, mikäli isä ei ole enemmän perheen kanssa kotona.

Isä tiesi, että kevät oli kaukana. Isä tiesi, että muutos piti tehdä pian. Lasten äiti ei uskonut isän kykyihin tehdä mitään muutoksia elämässään, eikä voisi erota, koska lapset jäisivät äidille. Isä ei enää välittänyt.

Olipa huono satu.

Olisin mielelläni kirjoittanut pidemmän, mutta ei tänne viitsi ihan valtavia romaaneja kirjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä käveli lapsen kanssa edellä. Lapsi otti isää kädestä kiinni, kuten yleensä ulkoillessa. Äiti ja toinen lapsi olivat jääneet hieman jälkeen, sillä äiti laittoi lapselle rukkasia käteen, jotka lapsi oli heittänyt itkuisena märälle asfaltille. Isä kuuli äidin lohduttavan lasta ja asetteli rukkasia käteen, jotka lapsi normaalisti osasi itsekin pukea. Isä inhosi tuota puolta lasten äidissä, ainaista paapomista. Isä ei ollut sanonut naista vaimoksi enää aikoihin, vaan lasten äidiksi. Lasten saamisen jälkeen kaikki oli muuttunut. Lasten äidistä oli tullut vaimona juuri se kauhukuva, mitä nuorena miehenä oli ajatellut aviovaimon olevankin: nariseva, lihava, lyhythiuksinen ja erittäin epäseksuaalinen. Isän silmistä näki aivoihin saakka: yksikin yö jonkun aivan muun naisen kanssa helpottaisi oloa enemmän, kuin mikään kuviteltavissa oleva asia.

Äiti huusi isälle ohjeita, miten isän kädessä kulkeneen lapsen huppu oli äidin mielestä selvästi silmillä. Myös sukkalukko oli tekemättä. Lasten äiti ei voinut ymmärtää, miksi isä ei huolehdi sukkalukkojen asianmukaisesta laittamisesta, sillä lasten jalat menevät aivan märiksi. Isä ei kunnolla kuullut lasten äidin kaakatusta, sillä isän ajatuksissa olivat aivan muut märät asiat, jotka eivät liittyneet lasten äitiin. Isä tiesi olevansa mies. Hyvä mies, mutta se oli kadoksissa. Lasten äiti oli vienyt itsetunnon ja miehuuden tunteen. Joskus liekki paloi ihan eri tavalla. Isä eskaloi tilanteet seksuaalisiksi tuoreen tyttöystävänsä kanssa projektin johtajan ottein. Silloin joskus, kun ei malttanut odottaa elokuvan loppumista ja seksiä piti harrastaa kesken elokuvan. Silloin isä ei voinut vielä tietää, mitä parisuhde on pitkän ajan ja lasten saamisen jälkeen.

Isä ei voinut juosta karkuun. Lapset olivat myös hänen. Isä luuli pitäneensä lapsista riittävän hyvää huolta, mutta huolenpito ei riittänyt lasten äidille. Kaiken piti olla aina täydellistä lasten äidin kriteerein. Äidin ystävät Instagramissa laittoivat kauniita kuvia hyvin sisustetuista kodeista, jotka olivat aina poikkeuksellisen siistejä. Lasten äiti halusi olla samanlainen, kuin ystävät. Myös lapsuuden koti oli antanut mallin siitä, että kodin on oltava puhdas, siisti ja siinä tuli näkyä naisen käden jälki. Tästä äiti ei halunnut joustaa, mutta halusi ja suorastaan vaati miestä osallistumaan kodin hoitoon tasaveroisena kumppanina.

Tuuli ulkona yltyi ja syksyinen vesisade muistutti isää siitä, ettei tilanteessa ollut juuri toivoa. Keho ja mieli olivat päässeet vuosien parisuhteen aikana rapistumaan. Keho, joka oli joskus timanttisessa kunnossa ja hyvin hoidettu. Kropasta ei ollut enää mitään jäljellä naisen järjestämien perheleivontapäivien ja pizzaperjantaiden jäljiltä. Niihin oli pakko osallistua lasten nimissä, vaikka isä olisi halunnut käydä aktiivisemmin kuntosalilla töiden jälkeen. Lasten äitikin vaati isää näyttämään paremmalta, mutta lasten äiti oli uhannut jo aiemmin lähteä lasten kanssa pois, mikäli isä ei ole enemmän perheen kanssa kotona.

Isä tiesi, että kevät oli kaukana. Isä tiesi, että muutos piti tehdä pian. Lasten äiti ei uskonut isän kykyihin tehdä mitään muutoksia elämässään, eikä voisi erota, koska lapset jäisivät äidille. Isä ei enää välittänyt.

Olipa huono satu.

Olisin mielelläni kirjoittanut pidemmän, mutta ei tänne viitsi ihan valtavia romaaneja kirjoitella.

Olisit jättänyt kokonaan väliin.

En kyllä muuta yhteen kenenkään kanssa enää, ostan seuraavan asunnon ihan keskenäni ja potentiaalinen kumppani saa puolestani viettää vaikka viikkoja asunnossani, mutta omassa kämpässä on oma järjestys eikä nalkutusta mistään kuunnella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Tässä yhtälössä(lapsen saanti) nainen muuttuu, koti ja mies säilyvät entisellään.

Kyllä koska Suomessa on meneminen ja stressaaminen in, ei arvosteta lapsiperheitä ja kotiäitiyttä toisin kun esim. Saksassa voi äidit olla tuettuna kotona lastensa kanssa. Siksi perheet revitään erilleen koska raha ja yhteiskunta ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Koska lapsiperhe-elämä ei ole miestä varten. Se on tylsää, puuduttavaa ja siitä puuttuu kaikki se, mitä mies elämässä oikeasti tarvitsisi. Mies ei voi välttämättä tietää sitä, ennen kuin lapset ovat siinä edessä ja tehtynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä käveli lapsen kanssa edellä. Lapsi otti isää kädestä kiinni, kuten yleensä ulkoillessa. Äiti ja toinen lapsi olivat jääneet hieman jälkeen, sillä äiti laittoi lapselle rukkasia käteen, jotka lapsi oli heittänyt itkuisena märälle asfaltille. Isä kuuli äidin lohduttavan lasta ja asetteli rukkasia käteen, jotka lapsi normaalisti osasi itsekin pukea. Isä inhosi tuota puolta lasten äidissä, ainaista paapomista. Isä ei ollut sanonut naista vaimoksi enää aikoihin, vaan lasten äidiksi. Lasten saamisen jälkeen kaikki oli muuttunut. Lasten äidistä oli tullut vaimona juuri se kauhukuva, mitä nuorena miehenä oli ajatellut aviovaimon olevankin: nariseva, lihava, lyhythiuksinen ja erittäin epäseksuaalinen. Isän silmistä näki aivoihin saakka: yksikin yö jonkun aivan muun naisen kanssa helpottaisi oloa enemmän, kuin mikään kuviteltavissa oleva asia.

Äiti huusi isälle ohjeita, miten isän kädessä kulkeneen lapsen huppu oli äidin mielestä selvästi silmillä. Myös sukkalukko oli tekemättä. Lasten äiti ei voinut ymmärtää, miksi isä ei huolehdi sukkalukkojen asianmukaisesta laittamisesta, sillä lasten jalat menevät aivan märiksi. Isä ei kunnolla kuullut lasten äidin kaakatusta, sillä isän ajatuksissa olivat aivan muut märät asiat, jotka eivät liittyneet lasten äitiin. Isä tiesi olevansa mies. Hyvä mies, mutta se oli kadoksissa. Lasten äiti oli vienyt itsetunnon ja miehuuden tunteen. Joskus liekki paloi ihan eri tavalla. Isä eskaloi tilanteet seksuaalisiksi tuoreen tyttöystävänsä kanssa projektin johtajan ottein. Silloin joskus, kun ei malttanut odottaa elokuvan loppumista ja seksiä piti harrastaa kesken elokuvan. Silloin isä ei voinut vielä tietää, mitä parisuhde on pitkän ajan ja lasten saamisen jälkeen.

Isä ei voinut juosta karkuun. Lapset olivat myös hänen. Isä luuli pitäneensä lapsista riittävän hyvää huolta, mutta huolenpito ei riittänyt lasten äidille. Kaiken piti olla aina täydellistä lasten äidin kriteerein. Äidin ystävät Instagramissa laittoivat kauniita kuvia hyvin sisustetuista kodeista, jotka olivat aina poikkeuksellisen siistejä. Lasten äiti halusi olla samanlainen, kuin ystävät. Myös lapsuuden koti oli antanut mallin siitä, että kodin on oltava puhdas, siisti ja siinä tuli näkyä naisen käden jälki. Tästä äiti ei halunnut joustaa, mutta halusi ja suorastaan vaati miestä osallistumaan kodin hoitoon tasaveroisena kumppanina.

Tuuli ulkona yltyi ja syksyinen vesisade muistutti isää siitä, ettei tilanteessa ollut juuri toivoa. Keho ja mieli olivat päässeet vuosien parisuhteen aikana rapistumaan. Keho, joka oli joskus timanttisessa kunnossa ja hyvin hoidettu. Kropasta ei ollut enää mitään jäljellä naisen järjestämien perheleivontapäivien ja pizzaperjantaiden jäljiltä. Niihin oli pakko osallistua lasten nimissä, vaikka isä olisi halunnut käydä aktiivisemmin kuntosalilla töiden jälkeen. Lasten äitikin vaati isää näyttämään paremmalta, mutta lasten äiti oli uhannut jo aiemmin lähteä lasten kanssa pois, mikäli isä ei ole enemmän perheen kanssa kotona.

Isä tiesi, että kevät oli kaukana. Isä tiesi, että muutos piti tehdä pian. Lasten äiti ei uskonut isän kykyihin tehdä mitään muutoksia elämässään, eikä voisi erota, koska lapset jäisivät äidille. Isä ei enää välittänyt.

Olipa huono satu.

Edes vaivalla ja rakkaudella kirjoitettu syvältä sydämestä tuleva iltasatu ei kelpaa naisille. Mikään ei käy, eikä mikään riitä.

Kyllä mieskin voi tehä kotitöitä ja moni tekeekin. Ei oo rakettitiedettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Koska lapsiperhe-elämä ei ole miestä varten. Se on tylsää, puuduttavaa ja siitä puuttuu kaikki se, mitä mies elämässä oikeasti tarvitsisi. Mies ei voi välttämättä tietää sitä, ennen kuin lapset ovat siinä edessä ja tehtynä.

Tämä koskee kyllä monia naisiakin. Varsinkin nykyisin hyvin monella ei ole kokemusta lapsista ennenkuin saa oman. Olen tavallaan kiitollinen, että kun olin nuori, oli tapana pyytää lastenhoitoapua ensisijaisesti sisaruksilta ja ystäviltä eikä vanhemmilta. Monet monituiset kerrat ennen omia lapsiani tuli hoidettua ystävien ja jopa naapureiden lapsia. Ei tullut yllätyksenä, että vauva voi huutaa koko yön eikä rauhoitu muuten kuin kanniskelemalla sylissä. Lapsiperhe-elämä, varsinkin lasten ollessa pieniä, on tylsää, puuduttavaa ja siitä puuttuu kaikki se, mitä elämässä oikeasti tarvitsisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Tässä yhtälössä(lapsen saanti) nainen muuttuu, koti ja mies säilyvät entisellään.

Ehei. Lapsen syntymän takia sekä miehen että naisen ajankäyttö muuttuu. Tai pitäisi muuttua, sillä lapsi on uusi prioriteetti. Mikään oma harrastus tai joutenolo ei voi mennä oman lapsen edelle. Vanhemmuus ja lapsen myötä muuttunut kodinhoito (ruoka, ruokailu, pyykit, hygienia) on jaettava kohtuullisesti isän ja äidin kesken. Kotiapua ja lapsenhoitoapua voi toki palkatakin.

Lapsi voi myös valvottaa, jolloin täytyy suunnitella, miten kumpikin vanhempi saa levättyä riittävästi.

Mies oli viikon reissussa ja tein kaikki kotityöt pyykkihuollosta koiran lenkittämiseen. Nyt mulla on oma freerider-viikko, eli hän tekee kaikki nuo vastaavat hommat, vaikka olen kotona. Missään nimessä ei pidä päästää tilannetta lepsumaan epätasa-arvoon. Jos en tienaisi omia rahojani ja olisin päivät kotona, minulle luonnollisesti kuuluisivat kaikki kotihommat miehen työpäivien aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua näin eronneena naisena riepoo tässä keskustelussa se, että aina joku tulee selittämään jostain tiskikoneen tyhjennyksestä tai roskien viennistä. Ei todellakaan ole kyse siitä, vaan siitä, että kumpi lopettaa työt jo klo 16 ja lähtee kohti päiväkotia? Monessa firmassa pk-seudullakin moni tekee 9-17 päivää ja kiva sitten aina levitellä käsiä klo16, että sori meitsin on pakko häipyä nyt. Mies ei siis suostunut tuota tekemään.

Tai jos lapsi valvoo yöllä ja molemmat vanhemmat ovat töissä, niin kumpi nousee ja hoitaa tilanteen? Aina meillä se olin minä (nainen). Mies oli ikään kuin kuuro kaikelle, mitä kotona öisin tapahtui. Silti meillä oli yhtä vaativat työt.

Ja vaikka nukuin miestä huonommin, minun piti aina olla se, joka muistaa hoitaa kaikki asiat/muistaa pyytää miestä hoitamaan. Esim. jos lapsen ikävuositarkastusajankohta lähestyy, ei koskaan ollut mies, joka olisi pohtinut, että pitääpä varata se aika. Ja kaiken maailman lapsen turnausilmottautumisista jne., niin pitää miehelle muistuttaa.

Mies on nakkikone, joka ei itse huolehdi mistään, toimii vain, jos joku häntä ohjaa. Silti tekee työkseen sellaista, jossa hänen täytyy kyetä itseohjautuvuuteen. Motivaatiosta se on kiinni, ettei kotona onnistu. Meni arvostus moiseen tolloon.

Oletko tehnyt virheanalyysin toiminnastasi: miksi lankesit moiseen tolloon? Ei anna kovin hyvää kuvaa sinustakaan.

Kahden aikuisen lapsettomassa kerrostalotaloudessa ei oikeasti ole juuri mitään yhteisiä vastuita. Kyllä se iskee vasta lasten myötä silmille, ettei toista kiinnosta hoitaa niitä lasten asioita ollenkaan. Kyllähän hän omia juttujaan, esim. omia harrastuksiaan hoiti vallan hyvin, mutta lasten harrastusasioita ei voikaan mitenkään hoitaa. Ei tuota voi etukäteen tietää, miten siinä käy. Mieskin halusi lapsia ja etukäteen tottakai oli sitä mieltä, että hänestä tulee vastuuntuntoinen isä. Noh, eipä tullut.

Elin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saimme lapsia. Kyllä se kämppä oli siivottava sitäkin ennen, astiat tiskattava (ei tiskikonetta) ja vaatteet pyykättävä. Eli kyllä niitä yhteisiä vastuita on lapsettomassakin suhteessa.

Ja yhdessä eläen oppii huomaamaan, miten kumppani siivoaa jälkensä jne.

Minusta on outoa, että niin suuri haloo on täällä jostain lasten aikataulujen muistamisesta niin kuin se olisi valtava työ.

Minusta on melkein selkeintä, että jommallakummalla puolistoista on nämä lasten aikataulut vastuullaan kuin että molemmat säätäisivät. Itse en kokenut tätä aikataulutusta kuormittavana, neljä lasta. Kalenteri on hyvä apuväline.

Tavaramäärä, työmäärä, ruoanlaiton määrä, siivouksen määrä ja metatyön määrä on noin satakertainen kahden lapsen kanssa kuin pariskuntana.

En sitä ole kieltänytkään, vaan ihmetellyt sitä, että miehen kelvottomuus tulee nykyajan itsenäiselle ja koulutetulle naiselle ihan puun takaa sitten, kun lapsia tulee.

Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää?

Miestä kiinnostaa kahden aikuisen ihmisen elämässä kodin kunnossapito, asioista huolehtiminen, on kiinnostunut arjen asioista, osallistuu aktiivisesti ja kuvittelee haluavansa lapsen. Kertoo, miten paljon sitä toivoo ja millainen osallistuva puoliso on. Sinähän sen tiedätkin ja näet joka päivä. Elämä on helppoa, siinä on enimmäkseen hauskoja, hyviä juttuja, arjessa vähän pakkoja.

Sitten kun lapsiperheen elämä paljastuu sellaiseksi kuin se arjessa on, joskus todella raskasta ja täynnä pakkoja. Mies muuttuu passiiviseksi, vältteväksi ja kotitöitä karttavaksi.

Kerro sinä, MISTÄ sen tietää, että näin ei käy? Usko pois, monet naiset tahtovat tämän ennustajan kykysi antaman tiedon!

Koska lapsiperhe-elämä ei ole miestä varten. Se on tylsää, puuduttavaa ja siitä puuttuu kaikki se, mitä mies elämässä oikeasti tarvitsisi. Mies ei voi välttämättä tietää sitä, ennen kuin lapset ovat siinä edessä ja tehtynä.

Haha. Perhe-elämä lapsineen on NImenomaan MIESTÄ varten - mutta ei sovellu henkisesti keskenkasvuiselle nulikalle, joka ei halua aikuistua ja ottaa vastuuta perheestään. Hän on itsekin lapsi, jota harmittaa, kun parisuhteeseen tuli kilpailija - vauva. Nulikka ei kykene tuntemaan isänrakkautta eikä antamaan itsestään lapsilleen. Nulikka on oman elämänsä subjekti ja objekti, muista viis.

Kypsyys on sitä, että ymmärtää realiteetit ja sovittaa itsensä niiden mukaan.

"Lapsiperhe-elämä, varsinkin lasten ollessa pieniä, on tylsää, puuduttavaa ja siitä puuttuu kaikki se, mitä elämässä oikeasti tarvitsisi. "

Joillekin kyllä, toisille ei. On paljon perheitä, joiden lapset nukkuu hyvin, eivät ole allergisia, sairastavat vain vähän jne . Silloin, tai siis ainakin silloin, lapsiperhe-elämå on varsin tyydyttävää ja kaikki mitä elämässä sillä hetkellä tarvitsee.

Kotona olija saa ehkä kaipaamansa tauon töistä. "Pelkkä" lapsen hoitaminen riittää. Läheisyys lapsen kanssa voi olla aika ihmeellistä. Monet vanhemmat myös lähestyy toisiaan, raskaus ja syntymä ainakin ekan lapsen kohdalla on ihmeellistä.

Ja ainakin itse tutustuin kotikaupunkiini ihan eri tavalla, kun päivisin kävin lapsen kanssa kävelyillä, museoissa, näyttelyissä jne.

Tilanne on tietenkin eri, jos lapsella on vaivaa tai jos pieniä lapsia on monta, tai on univaikeuksia, rahahuolia jne.

Suurin osa kotitöistä on  turhaa tekemistä. Ei astioita tarvitse ensin tiskata ja sitten laittaa tiskikoneeseen. Lattioita ei tarvitse mopata/imuroida joka päivä. Jätteitä ei tarvitse pestä, että ne kelpaavat roskiin. Kaappeja ei tarvitse järjestellä, jos tavarat laitetaan paikalleen jne.

Naisten mielestä pyykit pitää ripustaa värijärjestyksessä tms. tai matot pitää tuulettaa viikottain. Miksi? Ja minä olen siis nainen, joka elää miehen kanssa siten, että kumpikaan ei siivoa edes viikottain ja silti meillä on aina siistiä.

"Haha. Perhe-elämä lapsineen on NImenomaan MIESTÄ varten - mutta ei sovellu henkisesti keskenkasvuiselle nulikalle, joka ei halua aikuistua ja ottaa vastuuta perheestään. Hän on itsekin lapsi, jota harmittaa, kun parisuhteeseen tuli kilpailija - vauva. Nulikka ei kykene tuntemaan isänrakkautta eikä antamaan itsestään lapsilleen. Nulikka on oman elämänsä subjekti ja objekti, muista viis.

Kypsyys on sitä, että ymmärtää realiteetit ja sovittaa itsensä niiden mukaan."

Nulikka on aika raju sana, mutta olen samaa mieltä. On hämmästyttävän paljon keskenkasvuisia, ITSEKKÄITÄ vanhempia, jotka eivät osaa ottaa VASTUUTA perheestään ja kodistaan. Usein nämä ovat miehiä mutta varmaan naispuoleisiakin on yhtälailla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä koska Suomessa on meneminen ja stressaaminen in, ei arvosteta lapsiperheitä ja kotiäitiyttä toisin kun esim. Saksassa voi äidit olla tuettuna kotona lastensa kanssa. Siksi perheet revitään erilleen koska raha ja yhteiskunta ensin.

Miten Saksassa tuetaan? Onko minulla väärä käsitys, että siellä vielä maaseudulla paheksutaan äidin työntekoa?

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa kotitöistä on  turhaa tekemistä. Ei astioita tarvitse ensin tiskata ja sitten laittaa tiskikoneeseen. Lattioita ei tarvitse mopata/imuroida joka päivä. Jätteitä ei tarvitse pestä, että ne kelpaavat roskiin. Kaappeja ei tarvitse järjestellä, jos tavarat laitetaan paikalleen jne.

Naisten mielestä pyykit pitää ripustaa värijärjestyksessä tms. tai matot pitää tuulettaa viikottain. Miksi? Ja minä olen siis nainen, joka elää miehen kanssa siten, että kumpikaan ei siivoa edes viikottain ja silti meillä on aina siistiä.

Ketkä naiset laittavat pyykit kuivumaan värijärjestykseen? En ole koskaan kuullutkaan.

Meilläkään ei siivota viikottain, mutta meillä on sotkuista.