Lue keskustelun säännöt.
Tilanne eskaloitu viime viikonloppuna ja nyt sitten ero tulossa seksin vuoksi
21.03.2023 |
Eli tavallinen tarina. Keski-ikäinen pari, parikyt vuotta oltu yhdessä, pari lasta ja seksiä todella niukasti suhteessa. Muuten elämässä kaikki kunnossa, terveys, talous, lapsilla menee hyvin jne. Minä tämän suhteen mies ja kärsinyt seksin puutteesta jo monta vuotta, mutta jotenkin aina vaan jaksanut uskoa, että se on väliaikaista ja tilanne tulee paranemaan jossain vaiheessa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että ei tähän parannusta ole tulossa. Minusta seksi ja kaikenlainen läheisyys olisi ihana lisä elämään, enkä ymmärrä miksi sitä ei hyödynnettäisi, kun kerran pariskunta ollaan. Haluan edelleen vaimoa todella paljon, hän on kaunis ja pitänyt itsestään kaikin tavoin hyvin huolta.
Viime lauantaina, kun oli aika mennä saunaan yhdessä, sanoinkin, että taidan saunoa tällä kertaa yksin. Vaimo oli ihan puulla päähän lyöty ja ihmetteli, että mistä minä nyt mökötän. Sanoin, että haluan saunoa rauhassa ja en kestä katsella häntä enää alasti, koska en saa koskettaa tai millään lailla osoittaa haluani. Vaimo suuttui tietenkin ja sanoi, että olen lapsellinen. Mutta en antanut periksi ja saunottiin sitten erillään. Saunassa päätin, että yritän kerran vielä keskustella asiasta vaimon kanssa ja yritin löytää parhaat mahdolliset keinot ja sanat asian käsittelyyn. Kysyin vaimolta mm. että miten hänestä olisi suotavaa, että minä ilmennän ja toteutan seksuaalisuuttani? Ja että seksuaalisuuteni ja haluni ei katoa mihinkään vaikka hän haluaa aina haudata nämä keskustelut. Olen keski-ikänen mies, jolla on vielä paljon haluja enkä ole valmis olemaan loppuikääni puutteessa. Vaimo ei keksinyt oikein mitään vastausta ja sanoi sitten, että minun pitää varmaan sitten vaihtaa naista. Ja minä totesin siihen, että näin se varmaan sitten on. Loppuilta totaali hiljaisuus.
Seuraavana aamuna sanoin, että en ole unohtanut eilistä keskustelun aihetta, että haluaako hän yrittää vielä keskustella vai aletaanko miettiä miten eroa lähdetään järjestelemään. Näin se tilanne sitten näköjään eskaloitui. Ei ollu varsinaisesti tarkoitus ero-korttia vielä lyödä pöytään, vaikka olen sitä useasti miettinytkin. Mutta en yksinkertaisesti keksi enää mitään keinoa, jos toinen ei asiasta halua keskustella. Oisko täällä muita haluttomia vaimoja, miten vastaisitte tuohon kysymykseen, että miten miehen sitten pitäisi seksuaalisuuttaan toteuttaa, jos te kieltäydytte siitä täysin?
Kommentit (290)
Löysin mielestäni elämäni naisen vuosituhannen vaihteessa. Pari vuotta meni ja saimme tytön. Hän oli äitiysloman ja itse samaan aikaan erikoistuin. Hän palasi töihin ja itselläni on tapana unohtaa työt kun tulen kotiin. Osaan vain jättää työt taakse kun vartin kävelen kotiin. Ex oli töissä samassa paikassa, tosin iso yksikkö joten ei koskaan nähty työn merkeissä. Itse tein pääasiassa päivää ja hän vuoroja että tienaisi paremmin. Meni nopeasti siihen että vein ja hain tyttöä enemmän hoidosta. Samoin vein tyttöä harrastuksiin ja puuhasimme enemmän yhdessä. No ex halusi keskustella työpäivästä ja potilaista. Olin iltaisin väsynyt töistä ja tytön kanssa puuhailuista ja kun olen aamuvirkku niin kymmenen aikaan nukkumaan. Jos ex ei mennyt aamuun niin minun olisi pitänyt jaksaa viihdyttää häntä. Viikonloppuisin hän oli töissä jos mahdollista joten nekin silloin enemmän tyttären kanssa. Sitten hänelle iski hirveä tarve käydä ravintoloissa. Joku hänen työkaveri erosi ja piti kuulemma auttaa. Kaverilla oli tarvetta löytää uutta vipinää. En ymmärtänyt että minä ja tytär jäimme toisiksi. Jäi kiinni pettämisestä eikä ollut eka kerta kun oli pettänyt. Meillä oli onneksi vuokra asunto joten otin tytön kainaloon ja ostin asunnon. Tytär reilun kolmen vanha. Nyt neiti 21v ja pääsi vuosi sitten opiskelemaan. Oltiin välillä vajaa neljä vuotta Tukholmassa ja sai ennen yläastetta hyvän kielipohjan. Meillä oli suhteessa kaikki hyvin kunnes ex keksi että perhe-elämä on tyhjää. Mulla ei ole montaa suhdetta ollut exn jälkeen. Kysyntää on ollut. Ja ex on kolme kertaa halunnut takaisin. Olin silloin outo mies yksinhuoltajana.
Luin tätä ketjua ja vaikka oma tilanne on erilainen niin tuli tarvetta kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ap hyvä. Jos sinä eskaloit tilanteen, se eskaloituu. Ei siinä ole mitään yllättävää.
Onko sinun käsityksesi keskustelusta yleensäkin tälläinen, että väijjytetään puoliso ennen lauantaisaunaa ja lätkäistään uhkavaade pöytään? Todellakin lapsellista ja melodramaattista käytöstä.
Tuntuu siltä, että pidät omaa vaatimustasi seksistä täysin kiistattomana ja oikeutettuna. Että joko vaimo antaa tai sitten erotaan. Jos katsot asiaa vaimon näkökulmasta, hänelle kyse on siitä, että yrität vetää mutkat suoriksi ja uhkailemalla pakottaa hänet seksiin. Sinä pistät muitta mutkitta omat tarpeesi ensimmäiseksi. Tuosta ei tietenkään seksiä synny, eikä mitään rakentavaa keskusteluakaan.
Tarvitset kipeästi keskusteluapua. Jos haluat keskustella vaimosi kanssa, ota ammattilainen avuksi. Sillä välin voit toteuttaa seksuaalisuuttasi kuten lukuisat muutkin kommunikaatiokyvyttömät ihmiset eli oman käden avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Olihan tuo aika mustavalkoinen ja jyrkkä tapa yrittää avata keskustelua, eikö?
Ymmärrän, että kaipaat kipeästi ratkaisuja ja keskustelua. Puolisosi kuitenkin jostain syystä vetäytyy. Pakenee seksistä ja keskustelusta. Voisiko osasyy tähän olla, että painat päälle ja esität uhkavaatimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Olihan tuo aika mustavalkoinen ja jyrkkä tapa yrittää avata keskustelua, eikö?
Ymmärrän, että kaipaat kipeästi ratkaisuja ja keskustelua. Puolisosi kuitenkin jostain syystä vetäytyy. Pakenee seksistä ja keskustelusta. Voisiko osasyy tähän olla, että painat päälle ja esität uhkavaatimuksia?
Ah, sekoitin sinut ja Ap:n. Pahoittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Sä olet vaan taas yksi perässä vedettävä kuoriämpäri. Odottaa ja odottaa, mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Sä olet vaan taas yksi perässä vedettävä kuoriämpäri. Odottaa ja odottaa, mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?
Hmm... Vaikea sanoa, mikä tässä vaivaa. Joku varmasti ajattelisi enemmän itseään ja viheltäisi pelin poikki.
Itse näen asian niin, että olemme 20 vuotta rakentaneet yhteistä elämää. Rakastamme toisiamme, vaikka osoitamme sen eri tavoin. Meillä on kaikki muu kunnossa, olemme hyvä tiimi ja tulemme hyvin toimeen.
Ehkä minua vaivaa lojaalius ja liian tukeva selkäranka, kun olen valmis kärsimään, jottei muiden tarvitse.
Mutta kyllä sitä silti paljon miettii, miten asioita voisi muuttaa. Tiedostan, että vaikka tämä ongelma on todella yleinen, joillakin on käynyt tässä parempi tuuri. Ja toisaalta mietin sitä, näenkö enää puolisoani koskaan samassa valossa sen kaiken jälkeen, mitä hän on sanonut.
Tällaisia juttuja kelailen yöllä, kun en saa unta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Sä olet vaan taas yksi perässä vedettävä kuoriämpäri. Odottaa ja odottaa, mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?
Hmm... Vaikea sanoa, mikä tässä vaivaa. Joku varmasti ajattelisi enemmän itseään ja viheltäisi pelin poikki.
Itse näen asian niin, että olemme 20 vuotta rakentaneet yhteistä elämää. Rakastamme toisiamme, vaikka osoitamme sen eri tavoin. Meillä on kaikki muu kunnossa, olemme hyvä tiimi ja tulemme hyvin toimeen.
Ehkä minua vaivaa lojaalius ja liian tukeva selkäranka, kun olen valmis kärsimään, jottei muiden tarvitse.
Mutta kyllä sitä silti paljon miettii, miten asioita voisi muuttaa. Tiedostan, että vaikka tämä ongelma on todella yleinen, joillakin on käynyt tässä parempi tuuri. Ja toisaalta mietin sitä, näenkö enää puolisoani koskaan samassa valossa sen kaiken jälkeen, mitä hän on sanonut.
Tällaisia juttuja kelailen yöllä, kun en saa unta.
Sun olisi syytä kaivaa pallisi jostain. Mikä siinä erossa noin paljon pelottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Ihan turhaa sitten valitat tilannetta. Itse olet päätöksen tehnyt.
Niin tietysti olenkin. Tarkoitus ei ole valittaa, vaan tuoda oma kokemus ja näkemys keskusteluun. Tilanteet eivät ole koskaan mustavalkoisia, enkä haluakaan ratkaista tilannetta vain "päättämällä jotain". Niin paljon on pelissä, että toivon jonkin vielä muuttuvan keskustelun kautta.
Sä olet vaan taas yksi perässä vedettävä kuoriämpäri. Odottaa ja odottaa, mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?
Hmm... Vaikea sanoa, mikä tässä vaivaa. Joku varmasti ajattelisi enemmän itseään ja viheltäisi pelin poikki.
Itse näen asian niin, että olemme 20 vuotta rakentaneet yhteistä elämää. Rakastamme toisiamme, vaikka osoitamme sen eri tavoin. Meillä on kaikki muu kunnossa, olemme hyvä tiimi ja tulemme hyvin toimeen.
Ehkä minua vaivaa lojaalius ja liian tukeva selkäranka, kun olen valmis kärsimään, jottei muiden tarvitse.
Mutta kyllä sitä silti paljon miettii, miten asioita voisi muuttaa. Tiedostan, että vaikka tämä ongelma on todella yleinen, joillakin on käynyt tässä parempi tuuri. Ja toisaalta mietin sitä, näenkö enää puolisoani koskaan samassa valossa sen kaiken jälkeen, mitä hän on sanonut.
Tällaisia juttuja kelailen yöllä, kun en saa unta.
Saahan sitä elää selibaatissa. Elämä on valintoja.
Etkö osaa hanskaan vetää, jos olet "koko ajan puutteessa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Rakastamme toisiamme, vaikka osoitamme sen eri tavoin. Meillä on kaikki muu kunnossa, olemme hyvä tiimi ja tulemme hyvin toimeen"
"Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa"
No onko sitä rakkautta tarpeeksi vai ei? Ja miten ilmenee?
Vierailija kirjoitti:
"Rakastamme toisiamme, vaikka osoitamme sen eri tavoin. Meillä on kaikki muu kunnossa, olemme hyvä tiimi ja tulemme hyvin toimeen"
"Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa"
No onko sitä rakkautta tarpeeksi vai ei? Ja miten ilmenee?
Olen eri mutta pystyn kyllä samaistumaan tuohon vaikka varmaan ymmärtämättömän näkökulmasta se tuntuu ristiriitaiselta. Pariskunnan välillä voi olla paljonkin rakkautta ja sitä voidaan osoittaa todellakin monin eri tavoin, mutta se ei silti poista sitä kaipuuta joka useimmilla on myös seksuaaliseen suhteeseen sen rakkautensa kanssa. Ja kun se puoliso pystyy vuodesta toiseen sivuuttamaan asian jonka itse tarvitsisi tunteakseen itsensä aidosti hyväksytyksi ja rakastetuksi niin kyllä siinä alkaa epäillä jo sitä puolison rakkauttakin. Jos hän oikeasti rakastaisi, miten hän pystyy katsomaan kun kärsin? Ja koska haluton osapuoli niin herkästi kokee sen kärsimisen vain epäreiluna painostamisena, sitä yrittää vain piilottaa tunteensa ja kärsii yksin. Kommentoimasi miettii asioita öisin. Itse itken öisin puolisoni vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän mietitte ja itkette. Ei ne asiat noin muutu.
3v vanha keskustelu, onko Ap edelleen munaton suhteessaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän googletellessa ja aloitus on kuin suoraan omaa kokemusta. Toki pieniä eroja löytyy.
Perhetilanne sama, ei mitään vikaa. Ehkä kymmenisen vuotta menty niin, että minä teen melkein kaikki aloitteet. Jos vaimo tekee, ei yleensä halua siitä mitään itselleen vaan ainoastaan tyydyttää minut. Mutta siis muutaman kerran vuodessa.
Seksiä siis lopulta on, mutta tieto siitä, ettei vaimo halua minua on vain aivan kestämätön. Silloin kun lapsia tehtiin, hän oli kuin seksihullu. Kun tuli raskaaksi, kaikki halut katosivat kuin seinään.
Enkä oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen kuin hän sanoi, ettei oikeastaan halua seksiä. Ja ettei ole ajatellut saavansa minun kanssani enää orgasmia.
Nämä sanat jäivät kummittelemaan. Aloin puhua asiasta ja ostin hänelle seksileluja. Nyt hänkin saa aina orgasmin kun haluaa, muttei silti oikeastaan koskaan tunnu sitä haluavan. Tuntuu, että harrastamme seksiä vain "minun mielikseni".
Odotin avioliitolta rakastamani naisen kanssa jotain aivan muuta. Olen kuin teinipoika koko ajan puutteessa. Yhä enemmän rakkauden kuin seksin puutteessa.
Arvostan, että hän yrittää. Todellakin. Silti nykyinen tilanne tuntuu tyytymiseltä tilanteeseen, jossa olen lopulta aika yksin, surullinen ja onneton.
Ja kuka pakottaa? Mutta hauskaa loppuelämää.
Niin, ei kukaan pakota. Ihan vain moraalisyistä haluan pitää perheen ehjänä. Lasten ja vaimon takia.
Koska tiedän, että tällä hetkellä vain minä kärsin. Typerää, sanoo tietysti ulkopuolinen, joka ei ymmärrä, mistä kaikesta luopuisin, jos tämän pistäisin palasiksi.
Sen verran pitää olla tervettä itsekkyyttä, ettei kärsi "vain moraalin takia". Elämä on liian lyhyt muutenkin, eikä se kärsimällä sen pitemmäksi muutu. Eron jälkeiset pari vuotta ovat olleet seksin suhteen varsinkin elämäni parasta aikaa.
^ Edelleen eri mutta tähän pitää kommentoida että kaikille se syvin haava ei tule varsinaisesti siitä että ei ole seksiä. Itse esimerkiksi olen sinkkuna ollessani ollut helposti seksittä. Syvin haava tulee siitä että se ihminen joka sanoo rakastavansa ei kuitenkaan halua minua. Ei sitä haavaa paranna se että eron jälkeen saisi mahdollisesti seksiä.
Jättää rakastamansa ihminen ja rikkoa perhe koska kärsii seksittömyydestä olisi itselleni niin itsekästä että ennemmin kärsin kuin teen sen. Ainakin toistaiseksi näin.
Rakkaus kuolee, jos suhteesta tulee platoninen. Mies ainakin tarvitsee fyysisyyttä ja seksiä voidakseen rakastaa naista.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus kuolee, jos suhteesta tulee platoninen. Mies ainakin tarvitsee fyysisyyttä ja seksiä voidakseen rakastaa naista.
Kerro tuo minun miehelleni. Ei tunnu tarvitsevan.
T. Ed. kommentoija
Tämä!