Lue keskustelun säännöt.
Sesnsitiivisyys asiantuntijat tarkistavat ovatko vanhojen klassikoiden ja uusien kirjojen teksti julkaisukelpoisia vai tarvitseeko tekstiä muuttaa
21.03.2023 |
Joskus kirjoissa teksti voi olla asenteellista tai vanhentenutta kieltä, jolloin tarvitaan Sesnsitiivisyys asiantuntijoista koottu raati tarkistamaan että kirja on sellainen jotta se ei loukkaisi moderneja lukijoita ja kuvaile ihmisiä pelkistetysti tai stereotypioiksi. Yleensä riittää se että yksittäinen sana vaihdetaan pehmeämpåän, mutta joskus harvemmin kokonaisia lauseita joudutaan kirjoittamaan uusiksi tai poistamaan kokonaan. Kuitenkin pois nukkuneiden kirjailijoiden tekstin muuttaminen herättää moraalisia kysymyksiä kun haudan taakse siirtynyt kirjailija ei ole enää puolustamassa tekstiään ja näin esimerkiksi Waltarin Sinuhessa esiintyvien N-sanojen säilyttäm8selle on puolensa ja sen sijaan mietitään että olisiko kirjan alkuun syytä lisätä varoitus Waltarin henkilökohtaisista asenteista vähemmistöjä kohtaan.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt tämän päivän ajan pohtinut tätä kokemuslukijan teemaa työpäivän ohessa, ja yrittänyt keksiä jotain positiivista siitä.
Tausta-ajatus on toki kaunis, mutta ongelmana on rajanveto: kuka saa sanoa, mitä kirjailija saa sanoa, ja miksi raja vedetään juuri siihen kohtaan? Ja mikä estää vaihtamasta sen rajan paikkaa aina tarpeen mukaan?
Kun hieman pidemmälle ajattelee, on tällaisella ennakkoon kokemuslukijan käyttämisellä vain negatiivisia vaikutuksia. Yhtään pitkän aikavälin positiivista seurausta en osaa keksiä. Ehkä älykkyysosamääräni ei vain riitä.
Esimerkiksi ensimmäisessä aallossa kirjailijat ryhtyvät ehkä keksimään kiertoilmaisuja, pudottavat luonnosteluvaiheessa vähemmistöön kuuluvat henkilöhahmot pois tarinoistaan kokonaan tai ryhtyvät julkaisemaan töitään omakustanteisesti.
Wokettaminen on loputon suo: kun siihen hyppää, vajoaa aina vain syvemmälle. Aina löytyy jotain, josta joku pahoittaa mielensä tai kuvittelee joidenkin toisten pahastuvan. Joten sensuroitavaa riittää, ja se naamioidaan edistyksellisyydeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin kertoo jostain että sukupolvesta toiseen tietyn näköiset ihmiset tarvitsevat jatkuvasti erilaista tukea. Niin kauan kuin näin on, tietyt kiertoilmaisut ja sanat elävät.
Se taas kertoo tarkoituksellista kehityksen estämisestä. Afrikan selkärangasta on rakennettu länsimaiden rikkaus. Köyhä ja kouluttamaton kansa on helppo pitää kurissa.
Afrikassa on oltu jo aika kauan ihan omilla ehdoilla eikä siellä ole päästy puusta pitkään. Taitaa olla huonoimmassa asemassa ne valtiot, joissa ei koskaan kolonialismia ollut. Ominpäin eivät pääse eteenpäin sitten millään. Nyt ajavat Etelä-Afrikasta valkoisia pois, mitäpä veikkaatte että siellä käy maatiloille ja muille jotka jäävät jälkeen?
Etelä-Afrikan mustat myös veljeilevät Venäjän kanssa niin kuin monet muutkin afrikkalaiset. Ja Kiinakin kolonialisoi maanosaa vauhdilla. Mutta Eurooppa maksaa vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen jotain kuvitteellista velkaa. Suomikin, jolla ei ole ollut ensimmäistäkään siirtomaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämmöiset raadit pitäisi viedä saunan taakse tai ripustaa lyhtypylvääseen. Menneisyyttä ei saa eikä tarvitse sensuroida. Laatikoot jälki-/esipuheen jos pitää selitellä.
Menneisyyden ja mielipiteen kieltäminen johtaa elitistiseen diktatuuriin!
Me elämme jo elitistisessä diktatuurissa. Pieni joukko päättäjiä kuljettaa yhteiskuntaa omien ideologioidensa riivaamina, mutta vakuuttuneina siitä, että he tietävät asiat parhaiten. Ajatellaanpa vaikka kokoomuksen leikkauslistoja tai EU:n energiaremonttien puolesta äänestäneitä suomalaismeppejä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt tämän päivän ajan pohtinut tätä kokemuslukijan teemaa työpäivän ohessa, ja yrittänyt keksiä jotain positiivista siitä.
Tausta-ajatus on toki kaunis, mutta ongelmana on rajanveto: kuka saa sanoa, mitä kirjailija saa sanoa, ja miksi raja vedetään juuri siihen kohtaan? Ja mikä estää vaihtamasta sen rajan paikkaa aina tarpeen mukaan?
Kun hieman pidemmälle ajattelee, on tällaisella ennakkoon kokemuslukijan käyttämisellä vain negatiivisia vaikutuksia. Yhtään pitkän aikavälin positiivista seurausta en osaa keksiä. Ehkä älykkyysosamääräni ei vain riitä.
Esimerkiksi ensimmäisessä aallossa kirjailijat ryhtyvät ehkä keksimään kiertoilmaisuja, pudottavat luonnosteluvaiheessa vähemmistöön kuuluvat henkilöhahmot pois tarinoistaan kokonaan tai ryhtyvät julkaisemaan töitään omakustanteisesti.
Pohtimisen sijaan olisit voinut lukea jutun, siis kokonaan ja ajatuksella. Ei näyttänyt olevan kirjailijan näkökulmasta ihan noin tavattoman monimutkaista.
Ymmärrän sen, että kirjailija voi työskennellessään haluta tietoja vaikka jutussa mainitulla tavalla joltain erikoisalaa tuntevalta henkilöltä tai järjestöltä.
Sen sijaan oon kyllä kriittisempi tätä ajatusta kohtaan, että kustantamon pitäisi antaa teos jollekin esilukijalle ns. tarkastettavaksi, ettei nyt vaan vähemmistöä ole kuvattu väärin. Mun mielestä tässä on mm. se riski, että vähemmistöryhmät nähdään entistä enemmän yhtenäisinä monoliitteina ja niihin kuuluvat typistetään tietyn vähemmistöstatuksen edustajaksi. Esim. itse en olisi voinut "esilukea" vaikkapa kirjasarjaa "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin", koska vaikka en ole hetero, ei mulla silti ole mitään käsitystä siitä, millaista on ollut olla homo Tukholmassa AIDS-epidemian ollessa pahimmillaan, en ole koskaan elänyt "sateenkaariyhteisössä" enkä tiedä, millaista oli, kun homous oli laitonta. Elän aika keskiluokkaista elämää, joten monetkin kuvaukset "sateenkaari-ihmisyydestä" ovat mun näkökulmastani outoja/stereotyyppisiä, mutta ei ne välttämättä silti väärin ole ja voivat ne olla totta jollekin toiselle. Esim. toi mainittu kirjasarja on käsittääkseni aika omakohtainen, joten voin hyvin uskoa, että mun mielestä stereotyyppiselta ja vieraalta kuulostavat jutut perustuvat siihen, miten kirjoittaja on vähemmistöön kuulumisensa kokenut. Ja oli miten hyvänsä, niin tykkäsin kirjoista.
En toki tiedä, millaista on elää "POC"-henkilönä, mutta kuulostaa jotenkin oudolta oletukselta, että joku yksi POC-ihminen voisi esilukea kirjan ja sitten kertoa, kuvaako se nyt POC-ihmisiä oikein. Esim. afroamerikkalainen Harvardissa opiskeleva runoilijatar kokee maailman varmaan aika eri tavoin kuin joku Vantaan Peijaksessa siivoojana työskentelevä ensimmäisen polven maahanmuuttajamies.
Plus sehän on hyvänen aika fiktion pointti, että kaikki ei ole niin kuin todellisessa maailmassa. Aina voi jättää kirjan kesken ja aloittaa uuden, jos alkaa ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjasensuuri nyt ja roviot tulevaisuudessa ovat ihan linjassa mielipdeoikeudenkäyntien kanssa.
Parempi palvelu olisi sellainen joka median (tai kenen tahansa netistä löytyviä) artikkeleita avatessa tutkii tekstin läpi, merkitsee/sensuroi siitä kaikki silkat propagandat ja korvaa väärän ja valheellisen tiedon tarkistelulla ja oikealla. Lukija saa sitten eteensä korjatun version.
Toki tätä softaa pitäisi ylläpitää jonkun riippumattoman tahon eikä median tai poliitikkojen itsensä jotta sen korjaukset olisi varmasti luotettavia ja puolueettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parempi palvelu olisi sellainen joka median (tai kenen tahansa netistä löytyviä) artikkeleita avatessa tutkii tekstin läpi, merkitsee/sensuroi siitä kaikki silkat propagandat ja korvaa väärän ja valheellisen tiedon tarkistelulla ja oikealla. Lukija saa sitten eteensä korjatun version.
Toki tätä softaa pitäisi ylläpitää jonkun riippumattoman tahon eikä median tai poliitikkojen itsensä jotta sen korjaukset olisi varmasti luotettavia ja puolueettomia.
Ei toimi, ja kun hetken mietit kirjoittamaasi, ymmärrät sen itsekin. Kuvaamassasi ajatuksessaKIN luovutetaan oikeus perata tietoa muille valmiiksi, koska ei luoteta siihen, että vastaanottaja itse pystyisi punnitsemaan lukemansa.
En lue sellaisten kustantamojen kirjoja, jotka käyttävät tällaista sensuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt tämän päivän ajan pohtinut tätä kokemuslukijan teemaa työpäivän ohessa, ja yrittänyt keksiä jotain positiivista siitä.
Tausta-ajatus on toki kaunis, mutta ongelmana on rajanveto: kuka saa sanoa, mitä kirjailija saa sanoa, ja miksi raja vedetään juuri siihen kohtaan? Ja mikä estää vaihtamasta sen rajan paikkaa aina tarpeen mukaan?
Kun hieman pidemmälle ajattelee, on tällaisella ennakkoon kokemuslukijan käyttämisellä vain negatiivisia vaikutuksia. Yhtään pitkän aikavälin positiivista seurausta en osaa keksiä. Ehkä älykkyysosamääräni ei vain riitä.
Esimerkiksi ensimmäisessä aallossa kirjailijat ryhtyvät ehkä keksimään kiertoilmaisuja, pudottavat luonnosteluvaiheessa vähemmistöön kuuluvat henkilöhahmot pois tarinoistaan kokonaan tai ryhtyvät julkaisemaan töitään omakustanteisesti.
Pohtimisen sijaan olisit voinut lukea jutun, siis kokonaan ja ajatuksella. Ei näyttänyt olevan kirjailijan näkökulmasta ihan noin tavattoman monimutkaista.
Kertoisitko siis:
a) Mitä niin erinomaista nämä ennakkoon käsikirjoitukset tarkistavat kokemuslukijat tuovat, jota ennen ei ole pärjätty (ainakaan yhtä hyvin)?
b) Mitä etuja siitä olisi vaikkapa 10 vuoden kuluttua suomalaiselle kirjallisuudelle, että kaikki kirjat ennakkotarkastetaan kokemuslukijoilla?
c) Kenelle annetaan valta päättää siitä, missä se raja kulkee? Ja miksi se raja kulkee juuri siinä? Ja mikä estää muuttamasta tätä rajanvetoa sen mukaan, mikä on ajan "henki", kuka on vallassa jne.?
Mutta Raamattuun ja amalekialaisiin sylilapsiin ei kuitenkaan kosketa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan mukana on hyvä kehittyä. Se on okei. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka vaativat meitä pysymään lukittuina heidän lapsuuteensa ja ahtaisiin mieliinsä. Maailma muuttuu joten annetaan siis tekstien elää sen mukana.
Vierailija kirjoitti:
Fahrenheit 451 on vuonna 1953 ilmestynyt Ray Bradburyn romaani. Kirja on saanut nimensä paperin syttymispisteestä, jonka Bradbury kuuli olevan 451 astetta Fahrenheit-asteikolla eli noin 233 celsiusastetta.
Teos on tulevaisuudenkuvitelma, dystopia, ydinsodan ajasta. Kirjan mukaan tulevaisuuden Yhdysvalloissa hallitsijat kontrolloivat kansaa tylsyttämällä ihmisten mielet äärimmäisyyksiin viedyllä roskaviihteellä. Jotta ihmiset eivät saisi mielelleen virikkeitä, kaikki kirjallisuus on kielletty. Kirjan päähenkilö on palomies Guy Montag. Palomiesten tehtävänä ei kuitenkaan ole sammuttaa tulipaloja vaan sytyttää niitä: löydetyt kirjat poltetaan, kuten myös kirjojen omistajan talo.
Se mitä Orwell pelkäsi, on ihmiset, jotka kieltäisivät kirjat.
Se mitä Huxley pelkäsi, oli se, että ei ole mitään syytä kieltää kirjoja, koska kukaan ei haluaisi lukea sellaista.
Huxley taisi osua paremmin, kun ajatellaan nykypäivää, huonoa lukutaitoa ja sitten vielä se vakio "ei jaksa".
Huxley kuvasi kirjassaan "Uljas uusi maailma" osuvasti tätä hetkeä, jota me juuri nyt elämme. Kirja julkaistiin 1932. Suosittelen lämpimästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajan mukana on hyvä kehittyä. Se on okei. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka vaativat meitä pysymään lukittuina heidän lapsuuteensa ja ahtaisiin mieliinsä. Maailma muuttuu joten annetaan siis tekstien elää sen mukana.
Ei missään tapauksessa milloinkaan saa mennä ronkkimaan kirjan alkuperäistä kieltä. Jokainen kirja on ajan kuva. Tänään kirjoitettu kirja on tämän ajan kuva. Niiden sisältöön EI kosketa.
Tässähän pitää soittaa putelle, että sitä d e n a t s i f i k a a t i o t a tarvitaan kipeästi täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fahrenheit 451 on vuonna 1953 ilmestynyt Ray Bradburyn romaani. Kirja on saanut nimensä paperin syttymispisteestä, jonka Bradbury kuuli olevan 451 astetta Fahrenheit-asteikolla eli noin 233 celsiusastetta.
Teos on tulevaisuudenkuvitelma, dystopia, ydinsodan ajasta. Kirjan mukaan tulevaisuuden Yhdysvalloissa hallitsijat kontrolloivat kansaa tylsyttämällä ihmisten mielet äärimmäisyyksiin viedyllä roskaviihteellä. Jotta ihmiset eivät saisi mielelleen virikkeitä, kaikki kirjallisuus on kielletty. Kirjan päähenkilö on palomies Guy Montag. Palomiesten tehtävänä ei kuitenkaan ole sammuttaa tulipaloja vaan sytyttää niitä: löydetyt kirjat poltetaan, kuten myös kirjojen omistajan talo.
Se mitä Orwell pelkäsi, on ihmiset, jotka kieltäisivät kirjat.
Se mitä Huxley pelkäsi, oli se, että ei ole mitään syytä kieltää kirjoja, koska kukaan ei haluaisi lukea sellaista.
Huxley taisi osua paremmin, kun ajatellaan nykypäivää, huonoa lukutaitoa ja sitten vielä se vakio "ei jaksa".
Huxley kuvasi kirjassaan "Uljas uusi maailma" osuvasti tätä hetkeä, jota me juuri nyt elämme. Kirja julkaistiin 1932. Suosittelen lämpimästi.
Kävin heti tilaamassa.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/uljas-uusi-maailma-9789513199135
Orwellin olenkin jo lukenut, ja on hyllyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fahrenheit 451 on vuonna 1953 ilmestynyt Ray Bradburyn romaani. Kirja on saanut nimensä paperin syttymispisteestä, jonka Bradbury kuuli olevan 451 astetta Fahrenheit-asteikolla eli noin 233 celsiusastetta.
Teos on tulevaisuudenkuvitelma, dystopia, ydinsodan ajasta. Kirjan mukaan tulevaisuuden Yhdysvalloissa hallitsijat kontrolloivat kansaa tylsyttämällä ihmisten mielet äärimmäisyyksiin viedyllä roskaviihteellä. Jotta ihmiset eivät saisi mielelleen virikkeitä, kaikki kirjallisuus on kielletty. Kirjan päähenkilö on palomies Guy Montag. Palomiesten tehtävänä ei kuitenkaan ole sammuttaa tulipaloja vaan sytyttää niitä: löydetyt kirjat poltetaan, kuten myös kirjojen omistajan talo.
Se mitä Orwell pelkäsi, on ihmiset, jotka kieltäisivät kirjat.
Se mitä Huxley pelkäsi, oli se, että ei ole mitään syytä kieltää kirjoja, koska kukaan ei haluaisi lukea sellaista.
Huxley taisi osua paremmin, kun ajatellaan nykypäivää, huonoa lukutaitoa ja sitten vielä se vakio "ei jaksa".
Huxley kuvasi kirjassaan "Uljas uusi maailma" osuvasti tätä hetkeä, jota me juuri nyt elämme. Kirja julkaistiin 1932. Suosittelen lämpimästi.
Pitäs lukea uudestaan tuo uusi uljas maailma. Luin sen joskus teininä yli 30 vuotta sitten. Oikeastaan muistan vain että se oli hyvä kirja.
Olen kurkkuani myöten täynnä tätä nykyajan järjettömyyttä.
Siis sitä, että tää touhu on ihan naurettavaa, mutta kun se on totisinta totta, niin ei naurata.
No, teen sen ainoan asian mitä ihminen demokratiassa voi tehdä: kerron mielipiteeni vaaleissa.
On tämä s*atana hullua menoa nykyään 😡
Kyllä mun kirjahyllyssä on ja pysyy esimerkiksi Agatha Christien Kymmenen pientä n€€keripoikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä asenteet sillä muutu että joidenkin sanojen käyttö kielletään.
Niiden ihmisten pitää enemmän todistaa omalla käytöksellään stereotypiat vääriksi. Pärjätä hyvin koulussa ja olla ahkeria töissä.
Keiden niiden?
On niin kovin helppo vaatia oikeutta käyttää loukkaavaa ja rasistista kieltä kuuluessaan valtaväestöön.
Institutionaalinen rasismi on totta Suomessakin ja vaikka opiskelisit ahkerasti, tekisit töitä ja olisit nuhteeton kuin pyhimys, olet silti 'niitä ihmisiä'.
Eivät vähemmistöt halua muuta kuin samat oikeudet ja samat mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin.
Ja sen, että tulee kohdelluksi asiallisesti, ihmisenä, kuka haluaa olla aina ja vain 'niitä ihmisiä'.
"institutionaalinen rasismi"... mistä amerikkalaisesta aktivistipamfletista kopioit tuon ilmaisun?
Täh? Kai Alexandre Dumas'n kirjoja luetaan edelleen. Ja jos uusintapainoksia ei ole juuri nyt markkinoilla, niin kirjastoista ja antikvariaateista niitä saa edelleen.