Oudot oireet pelottaa
Vuosia ollut oireita, alussa enimmäkseen pahoinvointia ja oksentelua. Alkoi jo joskus teininä, ehkä 8v sitten ja välillä ollu helpompaa ja välillä pahempaa.. stressiksi ja ahdistukseksi sitä vaan ajateltiin ja itsekin omaksuin sen ajatuksen, että niin kai sitten. Mutta nyt viime aikoina on tullut kurkun kuristavaa kipua jota sitten epäiltiin refluksiksi. Mutta somac ei auttanutkaan siihen. Sitten lääkäri epäili, että varmaan niska- ja kaula- ja purentalihakset jumissa.. hierontaan olen menossa. Mutta lisäksi on tullut outoa tunnetta jalkoihin ja käsiin, varsinkin oikealla puolella. Välillä voimattomuuden tunnetta tai tärinää tai kihelmöintejä ja elohiiriä. Kävin sitten myös yksityisellä neurologilla joka teki perustutkimuksen, että kävele varpailla ja kantapäillä, seuraa katseella tätä esinettä yms.. sanoi ettei sitten epäile mitään neurologista sairautta koska poikkeavaa ei siinä ilmennyt, joten ei ehdota mitään lisätutkimuksia, koska ei oleta niistä mitään löytyvän. Tämä helpotti hieman oloani hetkeksi. Tosin unohdin mainita hänelle jalkojenkin oudoista tuntemuksista ja keskityin ennemmin kurkkutuntemuksiin ja tämäkin nyt jäänyt vaivaamaan minua..
Minulle on tehty pään magneettikuvaus muutama vuosi sitten, eikä siinä ollut mitään. Lisäksi olen ollut gastroskopiassa ja kolonoskopiassa ja vatsan ultrassa vatsaoireiden takia, jotka ovat nyt helpottaneet viime aikoina. Kaulan ultra tehtiin myös kovan kurkkukivun takia mutta ei siinäkään näkynyt mitään.
Edelleen oireeni kuitenkin jatkuvat.. aina tulee jotain uutta ja outoa ja en vain käsitä mikä on. Jos vielä lääkäriin menisin niin en tiedä mitä sanoisin kun varmaan pitävät minua hulluna. Mutta kun vointini on romahtanut täysin enkä pysty tekemään enää mitään ja olen vaan kotona neljän seinän sisällä. Masennuslääkettäkin kokeiltu mutta ei siitä apua ollut.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olethan käynyt verikokeissa? Ns. palan tunne kurkussa on yksi raudanpuutteen oireista, kuten myös huimaus, voimattomuus ja heikotus. Ei siihen rautalisän aloittamiseen edes verikokeita välttämättä tarvitse, hyvin voi testata, että helpottavatko oireet rautakuurilla.
Olen käynyt eikä niissä ollut mitään, hemoglobiini oli itseasiassa parempi kuin koskaan, ferritiinistä en tiedä koska sitä ei tietenkään katsottu. Voimattomuudella tatkoitan semmoista outoa lihasheikkouden tunnetta ja levottomuutta jaloissa, mikä on saanut minut panikoimaan. Varsinkin toinen jalka tuntunut oudolta
Kuulostaa hyvin paljon raudanpuutokselta. Aloita vain se rautakuuri ja jos ei parissa kuukaudessa ole helpottanut, mene uudestaan lääkäriin.
Eiköhän ap ole hassannut yhteiskunnan rahoja jo ihan tarpeeksi juoksemalla siellä lääkärissä ja tutkimuksissa turhan päiten.
Jos rautakuuri ei auta, niin mitä hyötyä on mennä taas uudestaan lääkäriin? Psykosomaattiselta tuo lähinnä kuulostaa. Eihän tuo halua edes kotonaan poistua tai mitään tehdä. Googlaa vaan pakonomaisesti itselleen sairauksia, joista ahdistua lisää, ja keksii aina vaan uusia oireita, kun vähänkin on edellisten jäljiltä rauhoittunut.
No kävisit sinäkin jos oksentelisit joka päivä kuukauden ajan tai ripuloisit puoli vuotta xd tai saisit niin kovan kurkkukivun että nieleminenkin tuntuu vaikealta ja kipuun ei auta edes särkylääkkeet eikä pysty nukkumaan tai mitään..
Et oo ajatellut sitten ruokavaliotasi muuttaa?
Ei ole enää ollut noita muita. Kurkkukipu on se mikä nyt on ollut ja söin närästyslääkkeitäkin 5 viikkoa mutta ei auttaneet..
Onko se kurkku tutkittu? Onko se kurkkukipu siis jatkuvaa

Eli et ole.
Harrastatko liikuntaa?
Onko sulla ahdistukseen lääkitystä? Jos ei ole niin olisi varmasti enemmän kuin syytä pyytää se. Varmasti moni vaiva hellittäisillä sillä ja jopa häviäisi kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että masennuslääkettä on kokeiltu. Miten kauan sitä söit? Onko annoskokoa kokeiltu vaihtaa ja kokeiltu eri lääkkeitä? Vai pelkästään yhtä kuten yksikössä puhut.
Mitä muita lääkkeitä on kokeiltu?Yhtä vaan, ei ole kokeiltu vaihtaa mutta ilmeisesti pitäisi kokeilla sitten jotain muuta. Lääkkeiden syöminenkin pelottaa. Lisäksi minulla on rauhottavaa lääkettä, mutta sekään ei poista kaikkia oireita ja siitä tulee vaan entistä väsyneempi ja sumuisempi olo mikä mulla on muutenkin melkein aina
Sulla on ahdistuneisuushäiriö,mulla oli ihan noi samat oireet, pelkään kaikkea ja myös lääkkeiden syömistä. Kaikki pienetkin oireet omassa kehossa ahdistaa.
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olethan käynyt verikokeissa? Ns. palan tunne kurkussa on yksi raudanpuutteen oireista, kuten myös huimaus, voimattomuus ja heikotus. Ei siihen rautalisän aloittamiseen edes verikokeita välttämättä tarvitse, hyvin voi testata, että helpottavatko oireet rautakuurilla.
Olen käynyt eikä niissä ollut mitään, hemoglobiini oli itseasiassa parempi kuin koskaan, ferritiinistä en tiedä koska sitä ei tietenkään katsottu. Voimattomuudella tatkoitan semmoista outoa lihasheikkouden tunnetta ja levottomuutta jaloissa, mikä on saanut minut panikoimaan. Varsinkin toinen jalka tuntunut oudolta
Kuulostaa hyvin paljon raudanpuutokselta. Aloita vain se rautakuuri ja jos ei parissa kuukaudessa ole helpottanut, mene uudestaan lääkäriin.
Eiköhän ap ole hassannut yhteiskunnan rahoja jo ihan tarpeeksi juoksemalla siellä lääkärissä ja tutkimuksissa turhan päiten.
Jos rautakuuri ei auta, niin mitä hyötyä on mennä taas uudestaan lääkäriin? Psykosomaattiselta tuo lähinnä kuulostaa. Eihän tuo halua edes kotonaan poistua tai mitään tehdä. Googlaa vaan pakonomaisesti itselleen sairauksia, joista ahdistua lisää, ja keksii aina vaan uusia oireita, kun vähänkin on edellisten jäljiltä rauhoittunut.
No kävisit sinäkin jos oksentelisit joka päivä kuukauden ajan tai ripuloisit puoli vuotta xd tai saisit niin kovan kurkkukivun että nieleminenkin tuntuu vaikealta ja kipuun ei auta edes särkylääkkeet eikä pysty nukkumaan tai mitään..
Et oo ajatellut sitten ruokavaliotasi muuttaa?
Ei ole enää ollut noita muita. Kurkkukipu on se mikä nyt on ollut ja söin närästyslääkkeitäkin 5 viikkoa mutta ei auttaneet..
Onko se kurkku tutkittu? Onko se kurkkukipu siis jatkuvaa
No ei nyt silleen muuten kuin kurkkulääkäri katsoi sinne ja ei siellä näy mitään poikkeavaa. Epäili siis että voi johtua lihasjumeista joten menen hierontaan. Tähystyksessä olen käynyt muutama vuosi sitten mutta silloin minulla ei ollutkaan kurkkukipua vaan pelkkää pahoinvointia
Vierailija kirjoitti:
Minun näkemykseni mukaan sinua vaivaa yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja tarkemmin kuolemanpelko. Et onnistu rauhoittamaan itseäsi vaan kuulostelet koko ajan jotain oiretta. Ja onhan niitä ihmisellä kaikenlaisia, koko ajan. Sitä enemmän on, mitä enemmän kiinnität niihin huomiota. Ovatko ne oire jostain vakavasta sairaudesta. Hyvin suurella todennäköisyydellä eivät ole.
Vakavat sairaudet pahenevat usein nopeasti. Ei myöskään vain tunnu oudolta tai heikolta vaan oikeasti voimat vähenevät ja katoavat jne.
Pari neuvoa: älä jää sisään ja yksin. Tee vähintään lenkki joka päivä. Yritä etsiä tekemistä, josta nautit. Puhu ihmisille. Etsi tapoja rentoutua ja sano itsellesi, että juuri nyt kaikki on hyvin. Mielesi on ihan oikeassa; kuka tahansa meistå voi sairastua vakavasti milloin vain ja silloinkin paras neuvo on ihan sama. Nauti kaikista niistä päivistä, joita sinulla on.
Jos mikään näistä ei ala sinua auttamaan, suosittelen tosiaan hakeutumaan psyykkiseen arvioon, että elämäsi ei mene kerta kaikkiaan vain murehtimiseen ja pääset puhumaan siitä, millaisia asioita on - ei oireidesi - vaan halvaannuttavan pelkosi taustalla. Parempia hetkiä ja päiviä sinulle!
Samaa mieltä näin yhden kirjoituksen perusteella, ja todella tiedän nämä jutut.
Ahdistuslääke, terapia ja liikunta.
Yksi terapiassa ilmi tuleva syy voi olla kuolemanpelko, kontrollin menetyksen pelko tai liian kiltiksi kasvattaminen eli kyvyttömyys tuntea vihaa/aggressiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Eikö lääkäri sitten sanonut tästä mitään? Ei kai ihminen kivuissa voi elää

Kurkkuakipua, joka estää tekemästä mitään? Pelkästään vaan sängyssä pystyy makaamaan?
No just joo, enpä oo koskaan ennen tuommoisesta kurkkukivusta kuullut....

Sanoi että jos hieronta ei auta niin sitten varaa uuden ajan hänelle

No se tuntui siltä kuin olisi nielaissut kiven ja se olisi jäänyt jumiin sinne kurkkuun. Ja ainiiin myös joskus syömisen jälkeen tullut semmoista puristavaa selkä- ja rintakipua. Neurologi sanoi kyllä että myös ahdistus voi aiheuttaa semmoista että kun syö ja se ruokatorvi alkaa tekemään sitä liikettä mikä vie ruokaa alaspäin niin se voikin jumittaa ja silleen krampata ja se voi aiheuttaa kipua
Jos se kurkkukipu ei oo jatkuvaa, ootko huomannu et joku ruoka aiheuttaisi sen? Kannattaa pitää päiväkirjaa vaikka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Jos yli kuukauden lähinnä vaan makaa sängyssä, niin ei ole ihmekään, että on lihasheikkoa, jumeja, kihelmöintiä, tunto-oireita, kipuja ja vaikka mitä. Oletko rehellisesti kertonut lääkäreille, että sä et tyyliin muuta tee kuin makaat?
Minkä ikäinen sä muuten ees oot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Kurkkuakipua, joka estää tekemästä mitään? Pelkästään vaan sängyssä pystyy makaamaan?
No just joo, enpä oo koskaan ennen tuommoisesta kurkkukivusta kuullut....No se tuntui siltä kuin olisi nielaissut kiven ja se olisi jäänyt jumiin sinne kurkkuun. Ja ainiiin myös joskus syömisen jälkeen tullut semmoista puristavaa selkä- ja rintakipua. Neurologi sanoi kyllä että myös ahdistus voi aiheuttaa semmoista että kun syö ja se ruokatorvi alkaa tekemään sitä liikettä mikä vie ruokaa alaspäin niin se voikin jumittaa ja silleen krampata ja se voi aiheuttaa kipua
Minulla on pistävää rintakipua ahdistuneena. Sellaisia "pistoksen" tuntuja. Ja rinta tuntui raskaalta ja painavalta. heti kun sain lääkäriltä vastauksen ja stressi helpotti, nämä lähti pois
Pikaisia vinkkejä, osa jo tullutkin esille:
- Terveyskeskuksen fysioterapeutilta yksilölliset jumppaohjeet niskaa ja hartioita varten.
- Magnesium (ihon läpi imeytyvät öljyt ja voiteet voivat vatsaoireisilla tehota paremmin kuin suun kautta otettavat valmisteet).
- Omega 3 -lisä (en nyt viitsi mainostaa merkkiä, jos se ei vaikka ole sallittua...).
- B12, onhan mitattu?
- Psykoterapia, jos sinulla on traumakokemuksia. Jostainhan se ahdistus ja stressikin on peräisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Eikö lääkäri sitten sanonut tästä mitään? Ei kai ihminen kivuissa voi elää
Sanoi että jos hieronta ei auta niin sitten varaa uuden ajan hänelle
Pelkkä hieronta ei kyl auta mitään, jos itse ei tee mitään lihaskunnon ja liikkuvuuden parantamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Jos yli kuukauden lähinnä vaan makaa sängyssä, niin ei ole ihmekään, että on lihasheikkoa, jumeja, kihelmöintiä, tunto-oireita, kipuja ja vaikka mitä. Oletko rehellisesti kertonut lääkäreille, että sä et tyyliin muuta tee kuin makaat?
Minkä ikäinen sä muuten ees oot?
No kyllå mä nyt välillä lenkillä kävin. 25v
Suosittelen ferritiinin mittaamista, ei ole kallis yksityiselläkään, ferritiini voi olla alhainen, vaikka hemoglobiini olisi hyvä.
-Sivusta