Oudot oireet pelottaa
Vuosia ollut oireita, alussa enimmäkseen pahoinvointia ja oksentelua. Alkoi jo joskus teininä, ehkä 8v sitten ja välillä ollu helpompaa ja välillä pahempaa.. stressiksi ja ahdistukseksi sitä vaan ajateltiin ja itsekin omaksuin sen ajatuksen, että niin kai sitten. Mutta nyt viime aikoina on tullut kurkun kuristavaa kipua jota sitten epäiltiin refluksiksi. Mutta somac ei auttanutkaan siihen. Sitten lääkäri epäili, että varmaan niska- ja kaula- ja purentalihakset jumissa.. hierontaan olen menossa. Mutta lisäksi on tullut outoa tunnetta jalkoihin ja käsiin, varsinkin oikealla puolella. Välillä voimattomuuden tunnetta tai tärinää tai kihelmöintejä ja elohiiriä. Kävin sitten myös yksityisellä neurologilla joka teki perustutkimuksen, että kävele varpailla ja kantapäillä, seuraa katseella tätä esinettä yms.. sanoi ettei sitten epäile mitään neurologista sairautta koska poikkeavaa ei siinä ilmennyt, joten ei ehdota mitään lisätutkimuksia, koska ei oleta niistä mitään löytyvän. Tämä helpotti hieman oloani hetkeksi. Tosin unohdin mainita hänelle jalkojenkin oudoista tuntemuksista ja keskityin ennemmin kurkkutuntemuksiin ja tämäkin nyt jäänyt vaivaamaan minua..
Minulle on tehty pään magneettikuvaus muutama vuosi sitten, eikä siinä ollut mitään. Lisäksi olen ollut gastroskopiassa ja kolonoskopiassa ja vatsan ultrassa vatsaoireiden takia, jotka ovat nyt helpottaneet viime aikoina. Kaulan ultra tehtiin myös kovan kurkkukivun takia mutta ei siinäkään näkynyt mitään.
Edelleen oireeni kuitenkin jatkuvat.. aina tulee jotain uutta ja outoa ja en vain käsitä mikä on. Jos vielä lääkäriin menisin niin en tiedä mitä sanoisin kun varmaan pitävät minua hulluna. Mutta kun vointini on romahtanut täysin enkä pysty tekemään enää mitään ja olen vaan kotona neljän seinän sisällä. Masennuslääkettäkin kokeiltu mutta ei siitä apua ollut.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millaista se kurkkukipi on? viiltävää, pistelevää? sellaista kun flunssassa?? pysytkö syödä?
Erilaista kuin flunssassa. Kuristavaa ja vihlauksia ja särkyä.. kaikkea outoa, viime päivinä onneksi ei ole ollut yhtä kovaa. Yli kuukauden ajan kuitenkin oli jolloin jouduin koko ajan suunnilleen vaan makaamaan sängyssä kun mitään ei pystynyt tehdä. Toisinaan nieleminenkin tuntui vaikealta. Nyt sekin on ollut taas helpompaa onneksi ja yritän olla ajattelematta sitä kovin paljoa
Jos yli kuukauden lähinnä vaan makaa sängyssä, niin ei ole ihmekään, että on lihasheikkoa, jumeja, kihelmöintiä, tunto-oireita, kipuja ja vaikka mitä. Oletko rehellisesti kertonut lääkäreille, että sä et tyyliin muuta tee kuin makaat?
Minkä ikäinen sä muuten ees oot?
No kyllå mä nyt välillä lenkillä kävin. 25v
Välillä :D
Sehän se auttaakin yläkropan lihasjumeihin.
Voisikohan kyse olla paniikkihäiriöstä tai pahasta ahdistusoireilusta?
Molempiin liittyy tuollaisia tuntemuksia ja palan tunne kurkussa voi olla ihan psyykkinen ahdistusoire.
En ole lääkäri, mutta koin vastaavia fyysisiä oireiluja, kun olin palamassa loppuun ylirasituksesta.
Tarkista myös lääkkeesi mahdollisten haittavaikutusten luettelo. Mielestäni olet viisas, kun suhtaudut lääkkeisiin varovaisesti; etenkin useiden lääkkeiden yhtäaikainen syöminen voi aiheuttaa ongelmia, ja mitä pitempään lääkkeitä käyttää, sitä todennäköisemmin haittoja alkaa tulla. Joten kannattaa koettaa mieluummin ensin elämäntapamuutoksia.
Ferritiinin voi alustavasti testata kotitestilläkin. Näyttää onko se alle 30. Sori, kun jankutan tästä mutta voi selittää oireita.
Mikä sua ap estää menemästä ulos tai tekemistä mitään? Kuten sanoit aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sua ap estää menemästä ulos tai tekemistä mitään? Kuten sanoit aloituksessa.
Oon mä nyt ulkona käynyt joka päivä pienellä kävelyllä. Pelkään että saan jonkun sairaskohtauksen tai jotain kun olen jossain
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä on, mutta varmaan kuolen johonkin sairauteen kohta tai sitten tapan itseni kun en kestä oireita enää.. vaan enpä edes haluaisi kuolla ja pelkään sitä, ei musta ole edes siihenkään että sitä tekisin. Jumissahan täällä ollaan ja sitten varmaan kohta kuntoni romahtaakin vielä pahemmin ja joudun elämään kärsimyksessä. Traumat on jo näistä oireista tullut
Tämä selittääkin kaiken. Ei varmaan kenellekään jäänyt epäselväksi, mikä ap:ta todellisuudessa vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sua ap estää menemästä ulos tai tekemistä mitään? Kuten sanoit aloituksessa.
Oon mä nyt ulkona käynyt joka päivä pienellä kävelyllä. Pelkään että saan jonkun sairaskohtauksen tai jotain kun olen jossain
Eli se on ihan puhtaasti psyykkistä.
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kyse olla paniikkihäiriöstä tai pahasta ahdistusoireilusta?
Molempiin liittyy tuollaisia tuntemuksia ja palan tunne kurkussa voi olla ihan psyykkinen ahdistusoire.
En ole lääkäri, mutta koin vastaavia fyysisiä oireiluja, kun olin palamassa loppuun ylirasituksesta.
Näin minäkin ajattelin oman kokemukseni perusteella. Masennusahdistus tms. Suosittelisin ap:lle Lääkkeetöntä ja googletonta vuotta, jolloin ehkä ne oikeat oireet tulisivat paremmin esille ja saisi oikean hoidon. En siis usko että luulosairas vaan on ihan oikeat oireet, vertaus: jos oikeasti uskoo että saa sydänkohtauksen, niin sen tulee saamaan.
Nyt tekee mieli sanoa, että voi kulta pieni sinä olet ihan turvassa ja mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Se suojelee sinua joltain vielä pahemmalta tunteelta, kun se tuottaa tuota pahaa oloa, ahdistusta ja kipua. Hae itsellesi apua ja psykoterapiaa. Jos opiskelet, varaa aika yths:ltä. Tai jos olet töissä niin työterveyshuollosta. Muuten terveysasemalta. Sano, että sinulla on paha olo ja haluaisit käsitellä asioitasi jonkun kanssa. Matka on pitkä, mutta se kannattaa. Sinulla on vielä jonain päivänä kivuton olo ja voit luottaa olevasi turvassa ja terve.
Mutta oireeni ei ole koskaan ennen olleet yhtä pahoja kuin nyt. Pahoinvoinnin kanssa opin elämään ja vatsaoireiden, mutta en kivun ja näiden muiden mitä nyt on. Pelkään että jalat pettää kohta alta koska toinen jalkani tuntuu todella semmoiselta oudolta ja heikohkolta:(
Lisäksi koko ajan on lihasnykinöitä varsinkin jaloissa ja käsissä:(
Allergiatestit kai on tehty? Mulla kurkku turpoaa vähän väliä ristireaktioiden takia. Siitepölyä tulee jo eteläeuroopasta. Oon joutunut karsimaan hedelmät kalan pähkinät kananmunan maitotuotteet vehnän. No vähän yritän siedättää paitsi kananmunia en uskalla syödä ollenkaan kun infernaalinen vatsakipu ja kuvitus. Onneksi piimä ja peruna ei aiheuta oireita. Allergiat aiheuttaa nivelkipuja kun
Vierailija kirjoitti:
Mutta oireeni ei ole koskaan ennen olleet yhtä pahoja kuin nyt. Pahoinvoinnin kanssa opin elämään ja vatsaoireiden, mutta en kivun ja näiden muiden mitä nyt on. Pelkään että jalat pettää kohta alta koska toinen jalkani tuntuu todella semmoiselta oudolta ja heikohkolta:(
Se on vain psyykkistä. Sun psyykkinen terveys on huonompi kuin koskaan ennen.
Kerron oman tarinani, sen vuoksi, että jos se vaikka sattuisi lievittämään vähän ahdistusta oireista johtuen. Tämän ei ole millään tapaa tarkoitus vähätellä tai väittää ettei sinulla ole oikeaa sairautta. Vain kertomus siitä miten pelko syövästä paljastui ihan muuksi minun kohdallani.
Oireet alkoi pikku hiljaa vuosien saatossa, ensin oli satunnainen tunne kuin olisi kuminauha tietyssä kohtaa vatsaa, joka välillä kiristyisi. Tunne voimistui vähätellen, joskus sen kanssa tuntui kutinaa tai pistelyä siellä täällä kehossa tai säteilevää kipua jalkaan. Aivan yhtäkkiä alkoi voimakkaat refluksioireet, happosalpaajat eivät tuntuneet auttavan kovin paljon. Vatsassa alkoi tuntua myös kipua. Se vaihteli paikkaa ja heijastui sinne tänne, jalkoihin, selkään. Hampaitakin välillä pakotti. Oli lämpöilyä, kutinaa, turvotusta, kipuilua. Mitään erityistä ei löytynyt, epäiltiin endometrioosia ja toiminnallista häiriötä. Itsellä epäilytti moiset ja mielessä, että jotain vakavaa täytyy olla. Lääkäri ohi mennen ehdotti fodmap-ruokavaliota. Ajattelin, että no tässä vaiheessa kokeilen kaikkea, vaikka kovasti epäilin, että turhaa, kun vatsani muutoin toimi aivan normaalisti. No, kokeilusta ei selvinnyt mitään. Miksipä olisikaan, se kun sallii kauran. Sen syyllisyys selvisi kun jätin kaiken viljan pois ja sitten söin jälleen kauraa ensimmäistä kertaa kolmen viikon jälkeen. Tuli kova mahakipu. Muut viljat ei aiheuttanut mitään. Oireet lähti myös pois hiljalleen muutamassa kuukaudessa, kun jätin kauran pois. Ei enää refluksia, kutinaa, lämpöilyä eikä kipuilua mahassa tai muuallakaan kehossa. Oireet ovat pysyneet poissa.
Mutta vieläkin hämmästyttää, miten se minulla voikin aiheuttaa niin moninaisia oireita.
Jokin aika sitten mulla meni ihan hyvin ja siis paremmin kuin pitkään aikaan niin yhtäkkiä alkoi sitten nämä oireet :(
Oletko kuullut semmoisesta diagnoosista kuin hypochondria?
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut semmoisesta diagnoosista kuin hypochondria?
Olen miettinyt sitäkin joskus, mutta oireita on siltikin vaikka yrittäisin rauhoittaa itseäni ja ajatella jotain muuta ja tehdä jotain mikä veisi ajatuksia pois oireista, tai kun herään yöllä tai vaikka olisin ottanut rauhoittavan lääkkeen:(
Lisäksi olen lukenut liikaa kuinka lääkärit tekevät virhediagnooseja tai eivät tutki kunnolla joten välillä on vaikea luottaa edes terveydenhuoltoon
Juuri tänään testattiin ferritiini minulta ja vaikka hemoglobiini on ollut yli 130 niin minulla on ollut esim "levottomien jalkojen" tunnetta ja puutumista. Lisäksi heikko olo muutenkin. Elohiirtä myös usein sekä "aivosumua". Uskon, että tuo ferritiini alhaisuus selittää ainakin osan. Näin suosittelen sinuakin tutkimaan asiaa. Luin, että jos ferritiini on alle 30 niin rautavarastot käytännössä tyhjät. Samoin suosittelen keliakiatestiä. Voi selittää vatsaoireita. Lähtisin itse siitä eteenpäin. Tietysti helppoa kirjoittaa. Jos lääkäri ei kirjoita lähetettä niin esim Puhti tarjoaa niitä testejä. Voi itsekin tulkita tuloksia ja siellä myös etälääkäri mahdollisuus testien jälkeen.