Minkä ikäisenä olette opettaneet lapsenne nukahtamaan yksin?

...kun ikää on nyt 1v 8kk ja kolmisen kuukautta on nukkunut tavallisessa sängyssä ja eilen oli eka kerta kun tajus et sieltähän voi aamulla tulla ite pois ilman että huutaa äitiä paikalle. Ennenkin siis on kiivennyt kyl ite pois mut huutanu aina äidin tai siskon sitä ennen huoneeseen... =)

On helppo sanoa jotain yleispätevää omien lasten pohjalta mutta ei kaikki osaa nukahtaa itse.



Meillä kolme lasta ja kuopus ei ole koskaan nukahtanut itse, unikoulut on pidetty mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta (tai ehkä parin päivän vaikutus).



Siispä olen vain asennoitunut, että miksen olisi valmis tarjoamaan lapselleni hänen tarvitsemaansa iltahetkeä yhdessä. Ei minun aikani juuri illalla ole niin kallista, etten mitenkään voisi olla hetkeä lapseni vieressä. Samalla logiikalla voisi ajatella että miksei 1-vuotias sitten voi päivällä vaan leikkiä yksikseen, että ei minulla ole aikaa olla hänen kanssaan.



Suoraan sanottuna, nyt nautin itsekin siitä kun tuo puolitoistavuotias iltasin halii ja pussailee ja haluaa olla lähellä. Sitten kun on saanut haliannoksensa niin ryömii sivuvaunuunsa ja nukahtaa sinne.



Itse en ottaisi asiasta mitään stressiä enkä etenkään ajattelisi sitä jonain periaatekysymyksenä, että lasta ei missään nimessä saa nukuttaa!

Toki nämä nukkumisasiat ovat todella yksilöllisiä ja vauvakohtaisia, mutta kyllä tälläisestä yleiskatsauksesta saa aina hyödyllisiä vinkkejä...



Meillä tosiaan siis n 30min iltaisin pyöriskellään niin että vieressä pitää olla, mikä sinänsä ei ole paljon, mutta rokottaa kyllä melkolailla vähäistä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Varsinkin kun yleensä on täysin silmät ristissä sen nukutussession jälkeen, ellei ole vahingossa itsekin siinä nukahtanut. Eli jos tilanteen voi hoitaa järkevämmin niin kaikki on kotiin.. :)!



Ja todella kyllä mulle jäi yleisesti ottaen kommenteista sellainen fiilis että aika monella yksin nukahtamisen opettelu oli onnitunut hyvin, joten kaipa sitä mekin kokeilemme. Tosin mitään huudatuskoulua en nyt vielä ole vlmis toteuttamaan, mutta katsotaan jos onnistuisi pehmeästi. Ja jos ei niin sitten jatkamme nykyiseen malliimme. Välillä vaan tosiaan tuntuu että lapsukaisemme ehkä jopa saattaisi nukahtaa paremmin yksin kun ei tarvitsisi minun kanssani tutinantorulianssia harrastella.. :)



Tsemppiä kaikille muillekin uniasioiden kanssa painiskeleville!



Päivikk11

Nyt on ruvennut tuntumaan siltä, että muksu alkaa olla valmis itsekseen nukahtamaan. Aattelin kyllä säilyttää vielä hetken sen sängyn laidalla istuskeluhetken. Muksu sanoo aina että jutellaan kun laitan valot pois, ja jos päivällä on ollut jotain ikävää, niin tavallisesti ipana haluaa ensin jutella niistä.

Eli ei koskaan ole ollut tarjolla mitään nukuttamisrituaaleja, eivätkä lapset ole koskaan osanneet sellaisia edes vaatia. Illalla syödään iltapala, vaihdetaan yökkäri, pestään hampaat, luetaan iltasatu ja iltarukous, annetaan pusu ja sammutetaan valot. Kaikki lapset ovat aina tyytyneet tähän ja jääneet suosiolla nukkumaan - vanhin on nyt 7, keskimmäinen 5 ja nuorin 1,5-vuotias.





Väitänkin, että LÄHES kaikki lapset jäisivät suosiolla nukkumaan, jos heidät totutettaisiin siihen pienestä pitäen. Toki poikkeuksiakin VOI olla ja toki joka lapsella joskus tulee yksittäisiä iltoja, että uni ei tule silmään tai että lapsi on vaikka kipeä.





Sitten jos on alun perin opettanut lapsen kaikenlaiselle paijaamiselle, heijaamiselle ja vetkuttelulle niin siitä voi olla vaikea päästä irti riippumatta lapsen iästä. Tottakai lapsi vastustaa kaikenlaisia muutoksia rituaaleissa ja vanhat tavat tuntuvat tutuilta ja turvallisilta. Siksi en ymmärräkään, miksi lapsi pitää alunperin totuttaa tavoille joita ei sitten aiota noudattaa siihen saakka kun lapsi niistä itse haluaa luopua. Iltarutiinien muutos on taas yksi stressi lisää lapselle jos se joudutaan väkisin toteuttamaan.

ja kuopus oppi samaten - kunnes sit tulee aina niitä vaiheita, jolloin tarvitaan äiti/isä siihen lähelle, että saa unen päästä kiinni.... Eli vaihtelee kyllä ajoittain, mutta pääsääntöisesti meidän neidit nukahtaa itsekseen. Tosin nukkuvat nykyään samassa huoneessa eli eivät siinä mielessä nukahda yksin.

Eli kyllä sitä ehditään hellitellä hereillä ollessakin ja siinä nukkumaan mennessä halailla ja jutella päivän kulusta, mutta siinä vaiheessa, kun on aika nukahtaa lapsi osaa jäädä yksin ja nukahtaa.

Ei meilläkään olla koskaan pidetty mitään unikouluja ja huudatuksia, on vaan alusta asti ANNETTU mahdollisuus nukahtaa yksin. Pienenä vauvana jos ei nukahtanut rinnalle, oli se yleensä isä, joka sitten sen jälkeen vei nukkumaan, sillä en halunnut alunperinkään sellaista tilannetta, että vain äiti kelpaa. Vähän vanhempana vauvana tosiaan annettiin alkaa nukahtaa yksin - toki aina, kun jostain syystä vaadittu vierellä oloa olemme siellä olleet. Paitsi asia erikseen on tietysti ne 2-vuotiaan uhmis- ja valtataistelujutut, joissa lapsi yrittää pallottaa vanhempiaan ihan 6-0 ja juoksuttaa heitä janoillaan ja pissahädillään ympäri taloa. Silloin ollaan oltu tiukempia. Ja nykyään lapset eivät edes osaisi nukahtaa jos siinä vieressä istuis.

Tiedän, että lapset ovat erilaisia eikä se kaikilla lapsilla suju näin helposti, mutta osittain on useasti ihan vaan totuttelusta kysymys.

nipo:

Väitänkin, että LÄHES kaikki lapset jäisivät suosiolla nukkumaan, jos heidät totutettaisiin siihen pienestä pitäen. Toki poikkeuksiakin VOI olla ja toki joka lapsella joskus tulee yksittäisiä iltoja, että uni ei tule silmään tai että lapsi on vaikka kipeä.

Toki sanotkin viestissä, että poikkeuksia voi olla, ja meidän perhe kyllä on sitten tällainen poikkeus. Me emme ole alusta asti totuttaneet lasta nukuttamiseen, myöhemmin olemme kyllä sitten sortuneet vieressä istumiseen. Me olimme esikoisen syntyessä päättäneet, että mihinkään nukuttamisrituaaleihin ei lähdetä ja ensimmäinen vuosi menikin ihan hyvin. Lapsi vaan sänkyyn, pusu, valot pois ja sinne jäi nukahtamaan. Sitten 1 vuoden iässä tuli joku kausi, että ei suostunut jäämään huoneeseen yksin ei sitten millään, huuto vaan jatkui ja jatkui. Ensimmäisellä kerralla jaksoimme kuukauden (!) yrittää kouluttaa, mutta kun ei mitään vaikutusta ollut, annoimme periksi ja istuimme lapsen vierellä toivoen, että kausi menee pian ohi. No ei mennyt, lapsi on nyt 3,5 vuotias ja edelleen vaatii, että joku istuu hänen vierellään nukahtamiseen asti. Välillä on yritetty kouluttaa pois tästä tavasta, mutta turhaan. Pisin koulutusjakso oli parin kuukauden pituinen ja ei siitä seurannut kuin lisää hankaluuksia. Nukahtaminen pitkittyi, lapsi oli väsynyt, alkoi jopa pelätä nukkumaanmenoa, muuttui itkuherkäksi jne.

Olen lukenut aiheesta kirjoja ja oppaita, ollaan rauhoitettu illat, noudatettu tuttujaja johdonmukaisia iltarituaaleja, jätetty ovi auki ja istuttu viereisessä huoneessa, mutta ei... lapsi vaan ei halua jäädä huoneeseensa yksin. Hän on muutenkin kovin tunteellinen ja seurallinen tapaus ja nyt tuntuu lisämausteena olevan alati vilkastuva mielikuvitus. Joten huoh!, kaikki yritykset yksinnukahtamiseen päinkin vaan hankaloittavat tilannetta ja niinpä meillä varmaan nukutetaan vielä rippikouluiässäkin... ja tämä siis perheessä, joka päätti, että meidän lasta ei nukuteta ja ensimmäisen vuodenkin jälkeen vielä näin uskoi.

Tässäkin muuten on varmaan eroa yksilapsisen ja monilapsisen perheen kesken. Meillä lapsi siis joutuu nukkumaan yksin huoneessaan, kun ei ole sisaruksia, monissa perheissä sisarukset kuitenkin tuovat sitä turvaa. Saas nähdä miten meidän käy pian syntyvän pikkukakkosen kanssa, taas olemme päättäneet että emme nukuta...

Mitä sinä olisit tehnyt meidän kuopuksen kanssa, hän oli synnäriltä asti sellainen, että kun laski pois sylistä niin alkoi karjunta (sellanen siantappoääni) joka EI loppunut. Hän jaksoi huutaa. Tämä sama koski jos laittoi vaunuihin, autoon jne. Kätilöt synnärillä toivat vauvan takasin koska eivät saaneet häntä hiljaiseksi (tuttia eivät hekään saaneet pysymään vauvan suussa, saatika juottamaan pullosta) ja tyttö herätti kaikki muut vauvat (kun yritin välillä antaa häntä vauvalaan hoitoon). Ja tämä jatkui. Niistä meidän unikouluista kerroinkin, joilla ei juurikaan ollut vaikutusta.



Tiedän kyllä keskimmäisestämme että jotkut vauvat ovat sellaisia, että heille kun on iltarutiinit tehty, niin voi laskea sänkyyn. Keskimmäinen oli juuri sellainen ihan vastasyntyneestä. Toki hän saattoi välillä vähän itkeskellä mutta kuopus ei sellasta termiä tunnekaan kuin " vähän itkeskellä" .



Esikoisemme oli jotain siltä väliltä, hänet ehkä olisi voinut unikouluttaa mutta hän oli myös erittäin kovaääninen ja itsepäinen - ja on edelleen tämä meidän tokaluokkalainen.



Ja edelleenkään en ymmärrä, mitä pahaa sinänsä on nukuttamisessa?

jos se ei rasita asianomaisia.



Minulle on erittäin tärkeä tämä oma iltahetki yksin/miehen kanssa ennen omaa nukkumaan menoa.

Jos nukuttamiseen kuluisi paljon aikaa ja energiaa, olisin itsekin valmista kamaa suoraan sänkyyn, enkä voisi tuosta omasta hetkestä nauttia.

Se kun on usein ainut rauhallinen hetki tässä talossa :-)



Mrs + 4 lasta

että kaikki jotka ei niinsanotusti nukuta lastaan kertovat miten he on hienosti totuttaneet lapset siihen alusta asti.... Kukaan ei ota esille että heidän lapset ovat ehkä olleet sellasia jotka on ite antaneet signaaleja että nukahtavat mielellään ite, että heidän lasten luonne on sellanen että on mahdollista saada lapsi nukahtaan ite. Tää on just tätä että mun lapsi puhu aikasin kun mä niin taitavasti opetin ja että mun lapi käveli aikasin kun me sitä harjoteltiin ja mun lapsi oppi kuivaks kun MÄ olin niin taitava. Antakaa nyt niille lapsillekki vähän kunniaa asiasta!!

Kuten jo ensimmäisestä viestistäni ilmeni, niin en väittänyt, että kaikki lapset nukkuisivat alusta lähtien itsekseen, vaan nimenomaisesti kirjoitin, että jotkut lapset saattavat olla sellaisia, että näin ei ole. Kirjoitin niin nimenomaan siitä syystä, että tiedän näillä palstoilla olevan ihmisiä, jotka tahallaan lukevat ja ymmärtävät väärin ja haastavat riitaa.





En todellakaan voi tietää, miten teidän lapsenne kohdalla olisi pitänyt tehdä. Mahdollisesti hän tosiaankin oli lapsi, joka tarvitsi syliä ja huomiota nukahtaakseen. Ehkä ei olisi ollut tehtävissä mitään. Sitäpaitsi en pidä mitenkään edes välttämättömänä tai tarpeellisena sitä, että lapsi olisi ehdottomasti nukutettava yksinään.





Se, mitä pidän tarpeellisena ja välttämättömän on turvallisen kasvuympäristön luominen lapselle. Lapsi tarvitsee tiettyjä tuttuja ja turvallisia rutiineja ja asioiden toistumista samanlaisina.



Useinmiten kai se, että lapset tarvitsee nukuttaa unille johtuu vain siitä, että heidän ollessaan vauvoja vanhemmista on ollut kiva nukuttaa lapsi syliin ja pitää pientä tuhisevaa kääröä rinnalla. Lapsen viereen sänkyyn käpertyminenkin tuntuu vanhemmasta varmasti mukavalta jos on vain yksi lapsi ja aikaa sellaisiin rutiineihin. Ei minusta tällaisissa käytännöissä sinänsä ole mitään väärää niin kauan kuin vanhempi sitoutuu vastaamaan lapsen tarpeisiin lapsen mukaan.



Ongelmahan syntyy usein sitten, kun vanhempi huomaa yhtäkkiä systeemin muodostuneen rasittavaksi ja liian kuormittavaksi, perheeseen tulee uusia lapsia tai isomman lapsen vaativa nukuttaminen ei enää olekaan niin kivaa. Siinä vaiheessa vanhemmalle tulee yhtäkkiä omista lähtökohdistaan tarve " opettaa lapsi nukkumaan yksinään" - siis muuttaa lapsen tuttua ja turvallista rutiinia, koska se ei aikuisesta enää tunnukaan niin kivalta ja mukavalta.



Minä kuuluttaisin vanhempia jo alusta lähtien miettimään, minkälaisia rutiineja ja tapoja heillä on resurssit ylläpitää ja tähtäämään sellaisten käytäntöjen muotoutumiseen perheessä alusta lähtien, että lasten elämään ei tarvitse tuoda uusia ja yllättäviä stressitilanteita varsinkaan silloin kun heidän elämässään tapahtuu ehkä muutenkin isoja muutoksia (esim. pikkusisaruksen syntymä).



Kun lapsi pyritään opettamaan alusta lähtien sellaiseen nukkumaanmenokäytäntöön, jota voidaan toteuttaa ihan niin kauan kuin tarvis on, muodostuu nukkumaan menosta lapselle turvallinen tapahtuma, joka ei muutu ja lapsi nukkuu yleensä rauhallisesti. Jos systeemiä jatkuvasti muutetaan ja vaihdetaan, tulee lapselle helposti turvattomuuden tunne. Ihan samahan pätee muidenkin rutiinien kohdalla, mutta nukkuminen on ehkä merkityksellisempi kuin moni muu siinä mielessä, että ihminen ei aina väsyneenä ja nukkuessaan ole parhaimmillaan sopeutumaan ja ymmärtämään muutoksia.

Muuten ovat kyllä todella vilkkaita kovapäisiä, eivätkä niitä helpoimpia kasvatettavia, mutta nää nukkumishommat ovat meillä onneksi toimineet helposti. Mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat - muakin ärsyttävät äidit samalla lailla äidit, jotka luulevat pelkällä kasvatuksellaan tehneensä lapsistaan " kilttejä " ..... Meni vähän aiheen viereen.

Tuntuu olevan myös äitejä jotka miellellään nukuttavat lapsia - en tiedä olisivatko hekään oikeasti valmiita nukuttamaan lapsia joka ilta 1 1/2 - 2h. Tuollaista on helppo sanoa, jos ne omat saa halittua vartissa uneen - ja siinä taas syyllistää ne äidit, joille on todella hankalaa jos nukuttamiseen menee tuntikausia.

Minä omistan lapsille lähes täysin sen ajan klo 15.30-21 välillä, jonka ovat hoidon jälkeen hereillä. Teen vain vähän kotihommia heidän kanssaan ja suurimman osan sen jälkeen, kun ovat menneet nukkumaan. Ja tosiaan miehenkin kanssa olisi kiva hetki illalla nähdä, jo ihan käytännön asioiden puhumisenkin takia. Joten meidän perhe-elämään sopii hyvin, että lapset nukahtavat itsekseen. Ja vietämme yhteistä aikaa heidän kanssaan kun ovat hereillä.

Todella hienosti kirjoitettu!



Mrs

Siksi en koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka tuomitsevan lapsen nukutuksen (puhun nyt siis esim. vieressä pötköttelystä tai kädestä pitämisestä) ihan periaatteessa. Ikään kuin se olisi lapselle haitallista ja tuomittava kasvatusmetodi.



Olen myös samaa mieltä, että lapsen nukkumaanmenosta ei saisi tulla kaikkia rasittava prosessi. En todellakaan haluaisi, ihan kuin nipo sanoit, istua kahta tuntia joka ilta lasten kanssa. Yhtä lailla tähän minusta voi laskea sellaiset iltakuviot, joissa lasta ei ns. nukuteta mutta lapsi remppaa tuntikausia vähän väliä ylhäällä ja tarvitsee jotakin.



Sitä minä puolestani en allekirjota, että siitä tulee jokin pinttynyt tapa, vaan aikansa kutakin. Eihän vaipankäytöstä, purkkiruuan syönnistä, tutista, pullosta, apupyöristä ja vaatteiden päälleauttamisesta (listaa voisi jatkaa loputtomiin) tulee mitään tapaa joka jatkuu aikuisuuteen asti.



Niin kuin kerroin, niin meidän 7-vuotias, jota myös on aikanaan nukutettu, jo pari vuotta sitten sanoi, että haluaa mennä itse nukkumaan ja nyt ajaa meidän jo aika nopeaan pois huoneestaan kun on hyvänyönpusut annettu. Hänellä on siellä omat kuvionsa.

mikä sopii kenellekin, mut meillä vauva nukahti ekan kuukaudenn meidän sängynviereen kopassaan. ja 1kk iässä siirtyi pinnikseen omaan huoneeseensa. ei ole ollut ongelmia.

lapset ovat erilaisia. En tiedä minkä virheen teimme esikoisen kanssa, mutta hänellä on aina ollut todellisia vaikeuksia nukahtamisen kanssa. Hän oli myös pikkuvauvana aika vaativa tapaus sikälikin että vaati jatkuvaa kanniskelua, sai rintaraivareita ym. Ja huusi ja riehui yöaikaan jolloin oli todellinen saavutus saada hänet rauhoittumaan yhtään mitenkään. Ei nukkunut päiväunia tai jos nukahti (tissille) saattoi herätä 5 minuutin jälkeen " pirteänä" jne.



Nyt meillä on toinen lapsi, vauva vielä, joka on alusta lähtien ollut sitä mallia joka nukahtaa kun hänet laskee sängylle, jos ajankohta on sopiva. Esikoinen ei koskaan tehnyt sellaista vahingossakaan. Jos laittoi yksin sängylle, ei kestänyt olla siinä kuin hetken yksinään eikä puhettakaan nukahtamisesta. En tosin muista ihan vastasyntyneenä vallinnutta tilannetta - ehkäpä jos olisi ollut päättäväinen jo silloin niin olisi oppinutkin nukahtamaan, en tiedä. Olin kuitenkin niin hellämielinen äiti, että mielestäni vastasyntyneen kuuluu saada olla koko ajan siinä vierellä vaikkei oppisikaan heti nukahtamaan yksin. Mielestäni vastasyntyneen ei ylipäätään tarvitse osata olla vielä yksin.



Enivei, meillä on tosiaan kaksi hyvin erityyppistä lasta tältä osin, joten voin allekirjoittaa sellaisen mielipiteen, että kaikki niksit eivät toimi kaikilla. Meidän esikoinen on pian 2-v ja nukuttamisoperaatiot ovat rasittavia kaikille. Olisi niin mahtavaa, jos hän osaisi nukahtaa itsekseen. Sillä turvattaisiin ensinnäkin hänelle tarvittava unimäärä, koska en kertakaikkisesti pysty nukuttamaan häntä tuntikaupalla nyt kun meillä on vauva. Että tavallaan se on loistava asia lapsen itsensäkin kannalta jos hän osaa nukahtaa yksin. Kaikille sitä vain ei ole välttämättä helppoa opettaa.

Kentiä (ja ehkä muutamia muitakin) peesaten osallistun minäkin lyhyesti tähän ajatustenvaihtoon! Itse olen tehnyt tämän teeman osalta sellaisen huomion, että yleensä kirjoittajia on kahdenlaisia: 1) niitä, joiden lapsia " ei ole ikinä totutettukaan nukuttamiseen" ja 2) meitä, joiden lapsia ei myöskään ole siihen t o t u t e t t u, mutta ovat syystä tai toisesta tarvinneet vanhempiensa apua nukahtamisessa. Harvemmin saa lukea niistä tapauksista, joissa nukutusta tarvinnut lapsi olisi todella o p p i n n u t nukahtamaan itse - ainakaan kovin lempein menetelmin (niitäkin on, tiedän).



Omaan pieneen kokemukseeni (yksi oma lapsi ja monta tuttavien lasta) perustuen olen kallellani uskomaan, että lapset ovat todella erilaisia kaikkien nukahtamiseen ja nukkumiseen liittyvien asioiden suhteen. Ja edelleen uskon, että ne lapset, jotka nukahtavat itse, " koska heitä ei ole nukuttamiseen ikinä totutettukaan" , ovat myös jollain tavalla muuten valmiimpia nukahtamaan itsekseen - eivät siis alun alkaenkaan ole esittäneet suurempia tai sydäntäraastavia protesteja nukuttamattomuutta vastaan. Erikseen ovat sitten lapset, jotka on huudattamalla totutettu nukahtamaan itse.



Pidän myös tuttuja iltarutiineita tärkeinä, ja ennen esikoisen syntymää todella l u u l i n, että vauvalehtien ohjeita noudattamalla saan vauvani nukahtamaan ja nukkumaan miten vain. No, toisin sitten kuitenkin kävi. Tyttömme (nyt 1v8kk) on ollut huono nukahtamaan ja pysymään unessa (varsinkin päiväunilla) teimme sitten ihan mitä vaan - nukutimme tai emme nukuttaneet. Aika ajoin olemme yrittäneet opettaa tyttöä nukahtamaan itse, mutta protesti (itku) on ollut suurempi kuin mitä halusimme aiheuttaa. Noin kuukausi sitten tyttö kuitenkin ilmoitti päiväunilleen mennessään i t s e, että hänpä voisikin nyt jäädä yksin nukahtamaan (käytännössä sanoi minulle: " moikka" , heilutti ja jäi nalle kainalossa sänkyynsä) - ja siitä lähtien tämä on ollut käytäntönä päiväunille käydessä. Yöunille mennessä sama ei toimi, vaan silloin makailen puolisen tuntia omalla sängyllämme hänen sänkynsä vieressä. Se ei kuitenkaan minua stressaa yhtään (enää), koska hetki on minullekin rentoutumista.



No, tämähän on vain meidän tarinamme enkä kuvittele, että se voisi merkitä mitään kovin yleistä. Sen perusteella uskon kuitenkin, että meidän tyttömme tapauksessa jokin tietty kypsyys tuli silloin kuukausi sitten saavutettua, eikä yksin päiväunille nukahtaminen enää häntä pelota. Tuntuukin - kaikista aiemmista hankaluuksistamme ja hiuksien repimisestä huolimatta - hyvältä, ettemme väkisin pakottaneet häntä " oppimaan" itsekseen nukahtamista, kun hän ei siihen mitä ilmeisimmin ollut vielä valmis.



(Täytyy kuitenkin vielä lisätä, että ilmeisesti yksin nukahtamisesta olisi ollut jo aikaisemmin se hyöty, että lapsi olisi saattanut nukkua pidempään -- eli havahtuessaan kesken unien tilanne olisi ollut sama kuin ennen nukahtamista, ja hän olisi ehkä jatkanut uniaan rauhallisemmin. No, niin tai näin, me emme siis onnistuneet ratkaisemaan näitä ongelmia muuta kuin ajan kanssa (ja kaikkea on luullakseni kokeiltu!).)



Se muuten on jännä juttu, että aika yleisesti nukuttamista pidetään jotenkin kielteisenä asiana - vähän niin kuin ennen epäiltiin, että sylissä pitämiseen tottunut lapsi tulee jotenkin hemmoteltua pilalle? Itsekin uutena äitinä koin monesti suorastaan syyllisyyttä, kun vauvani kaikista lukemistani ohjeista huolimatta otti ja nukahti rinnalle! Nyt ajattelen, että sehän on pikkuvauvalle maailman luonnollisin tapa nukahtaa, enkä usko että siitä voisi olla haittaa lapseni tulevaisuudelle : ). Meille on tulossa toinen lapsi ensi keväänä, ja mielenkiinnolla odotan, minkälainen nukkuja hän mahtaa olla. Ja ainakin yritän tulkita ensisijaisemmin lasta kuin kaikkia maailman ohjeistuksia! : )



Ompunäiti

...vastoin tahtoa (siis vanhempien) nukutettu lapsia (3,5 v ja 1 v). Ja nyt sanonkin jotain, mitä ei kai kukaan muu koko ketjussa ole sanonut. Minäpä uskon, että se on ihan meidän vanhempien omaa syytä. Lapset ovat pohjimmiltaan olleet helppounisia. Esikoinen nukkui yöt läpeensä jo ihan vauvana ja nukahtikin itse. Esikoisen äitinä minusta oli vaan niin kiva ottaa vauveli välillä kainaloon nukahtamaan. Ja pikku hiljaa taapero vaatikin sitä ja meillä todella nukuteltiin pitkäkin aika iltaisin ja se oli kuluttavaa!! Onneksi vanhempi nyt nukahtaa taas aika helpolla.



Kakkonen on myös alunpitäen nukahtanut itse, mutta nyt ei suostu jäämään itsekseen nukahtamaan, vaan vaatii vanhemman läsnäolon. Nyt en ole vielä selvittänyt, mitä tein väärin... Voihan olla tietysti, että menossa on joku vaihe, aika näyttää.



Lapsen iltarutiineihin meilläkin kuuluu iltasadut ja suukot ja muut. Turhauttava osa alkaa siinä, kun valot on sammutettu ja lapsi yrittää nukahtaa. En halua, eikä se ole varmasti tarpeellistakaan, että istua kökötän siinä pahimmillaan 1,5 h. En millään usko, ettei lapsi muka osaisi nukahtaa siihen itsekin.



Tuntuu vaan, että imelää fraasia " äiti tietää lapsensa parhaiten" suolletaan joka asiaan. Koskaan ei myönnetä, että minäkin teen äitinä virheitä ja virheratkaisuja. Minä olen tehnyt paljon virheitä ja teen jatkossakin. Joistain olen oppinut, joistain en...

(muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta) nukahtanut vain viereen. Tämä on tätä ikuisuuskeskustelua...



Kuten Kent ja Sanniina ainakin, minäkään en näe mitenkään vääränä tai outona pienen lapsen nukuttamista. Ehkä siksi, että minut itsenikin (yhtä aikaa kaksi vuotta nuoremman veljeni kanssa) on nukutettu tosi pitkään. En myöskään tajua alkuunkaan sitä, miksei lapsen kanssa (on se sitten nukuttamista tai muuta) saisi olla rasittavaa? Vaikka suurin osa lapseni kanssa elämästäni ajasta on ollut pelkästään ihanaa, on toki myös rasittavia asioita. Mielestäni minun ja meidän vanhempina tulee kestää myös rasittavia juttuja, kohtuullisessä määrin tietysti. Tämä on pitkälti asennekysymys ainakin niin kauan, kuin puhumme terveistä lapsista. Aina ei voi olla kivaa, vanhemmillakaan. Ja jos lapsen etu sitä vaatii, niin silloin pitäisi olla yhdentekevää, onko nukuttaminen vanhemmasta rasittavaa vai ei. Varhaislapsuus on kuitenkin tosi lyhyt aika.

Itse kukin tässä opettelee antamaan periksi totutuista, helpoista kuvioista...