Minkä ikäisenä olette opettaneet lapsenne nukahtamaan yksin?

Kaks lasta, synt. 02 ja 04, toinen on ns. helppo lapsi ja toinen taas erittäin tempperamenttinen. Kumpaakaan ei ole koskaan sen ihmeellisemmin nukutettu. Vauvasta pitäen on molemmille luettu satuja, oltu hetki vieressä ja sitten jätetty itsekseen nukahtamaan. Eka lapsen kanssa se oli helppoa, toisen kanssa piti pitää lempeähkö unikoulu! Molemmat ovat kuitenkin oppineet nukahtamaan itsekseen. Minun mielestäni se ei ole julmaa, että lapsi opetetaan pienestä pitäen nukahtaamn yksin. Ei se tarkoita, että tälläiset vanhemmat ovat julmia! Meillä vietetään joka ilta hetki lasten kanssa, luetaan kirjoja ja lauletaan, mutta minusta ja tämä on minun mielipide, tästä ei pidä hyppiä silmille, lastenpitää oppia nukahtamaan itsekseen JOSSAIN VAIHEESSA! Tiedän äitejä, jotka nukuttavat lapsia 1,5 tuntia joka ilta, tiedän myös äitejä jotka eivät edes lue satuja iltaisin. Se on mihin lapsi opetetaan ja mihin lapsi tottuu, tempperamentistä huolimatta. Mutta, kuin tehköön niinkuin haluaa. en ymmärrä miski aiheesta pitää tapella. Jos joku tosiaan haluaa nököttää sängyn vieressä sen 1,5 tuntia illassa, fair enough. Minä en henk. kohtaisesti halua.

lapsi oppii kyllä nukahtamaan itsekseen ihan ilman opetustakin... Moni, minä mukaanlukien, on kertonut, kuinka lapsi on jossain vaiheessa itse sanonut että haluaa mennä nukkumaan yksin.



Kukaan ei myöskään ole tässä puhunut puolentoistatunnin nukutuksesta eli sellasesta ei tarvi V*****lla.



Puhuit lempeästä unikoulusta, me pidimme pienimmälle kaksi vähän vähemmänkin lempeää unikoulua ja tulos oli - ei mitään. Lapsi meni entistä hysteerisemmäksi. Kuten sanoinkin niin kyllä mä kuuntelen pientä kitinää ja vähän vähemmänkin kovaa itkua mutta en sellasta _loputonta_ karjumista että oksennukset tulee.



Sitten oli vielä se, että miksi " yhteinen iltahetki" on jotenkin niin paljon hyväksytympi kuin aivan yhtä kauan kestävä " nukutus" .



Loppuun vielä, että miksi se edelleen tuntuu olevan täysin mahdotonta myöntää että vaikka jollakin onnistuu lapsen yksin nukahtaminen niin se ei silti inhimillisiä keinoja käyttäen kaikilta onnistu?

mutta, olen monesti ihmetellyt, miksi iltasatua pidetään yleensä niin tärkeänä?



Meillä luetaan iltasatu vaan harvoin, mutta päivisin luemme tai lapset " lukevat" itse.



Monet ovat kummastelleet, kun meillä ei iltasatu ole säännöllinen kuvio.

Mielenkiintoista keskustelua.



Mammammaa kirjoitti vanhempien itsensä tekemistä virheistä - olen samaa mieltä siitä, että niitä tulee tietysti tehtyä asiassa jos toisessakin! Tässä nukkumisasiassa pahin minun tekemäni virhe on luullakseni juuri se, että 1) kuvittelin etukäteen kaiken olevan niin helppoa, mutta kun niin ei ollutkaan, 2) luin kaiken tiedon ja kaikki ohjeet, jotka vain käsiini sain ja sen vuoksi 3) stressasin ihan turhaan ja ihan liikaa. Meillä tämän esikoisen nukuttaminen ei ole koskaan johtunut vanhempien " mukavuudenhalusta" , vaan tähän asti se on aina ollut enemmän tai vähemmän hankalaa hommaa. Mieluummin olisin tietysti ollut nukuttamatta, mutta me saimme tämänlaisen pakkauksen, enkä häntä mihinkään vaihtaisi! : )



Jännää muuten, että Mammammaa tulit itsekin sanoneeksi, että omat lapsesi ovat olleet " pohjimmiltaan helppounisia" tapauksia. Samalla tulet sanoneeksi juuri sen, josta moni muukin on täällä puhunut: lapset joko ovat pohjimmiltaan helppounisia tai sitten eivät; tai sitten ovat eri aikoina jotain siltä väliltä. Edelleen uskon, että lapsen perustemperamentilla (sillä, mitä hän " pohjimmiltaan on" ) on tässä asiassa enemmän tekemistä kuin sillä, millaisia virheitä vanhemmat tekevät.



Hannele9 kirjoitti mielestäni tosi rohkeasti siitä, että vanhemmuus nyt vaan on joskus rasittavaa! Itsekin ajattelin sitä, mutten uskaltanut sanoa ääneen. Ajattelen juuri niin kuin Hannele9 - siis että lapsen edun pitäisi olla tärkein, vaikka se olisikin vanhemmille jonkinsortin rasite. En todellakaan voi sanoa tätä mikään sädekehä pääni päällä - itselleni koko äidiksi tulemisen mullistus oli aivan odottamattoman suuri ja rasittava järkytys (siis sen ilon ja rakkauden ohella)! Enkä todellakaan ole aina nauttinut lapseni nukuttamisesta. Vähitellen olen opetellut ja oppinut ajattelemaan, että ok, nyt on tällaista ja tätä pitää nyt sietää.



Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin sanoa, että rajansa tietysti vanhempien jaksamisella. Jos äiti tai isä tai molemmat ovat syystä tai toisesta tosi väsyneitä / masentuneita, ei kyse ole tietenkään jostain pienestä rasittuneisuudesta joka vaan " kuuluu asiaan" . Olisikin toivottavaa, että silloin olisi apua saatavilla niin paljon kuin on tarvis.



Minulle on itse asiassa ihan sama, nukutetaanko muiden ihmisten lapsia vaiko ei, tai luetaanko muissa perheissä iltasatua vaiko ei. Omasta mielestäni asian pointti olisi suurinpiirtein tämä:



1) Lapset ovat pohjimmiltaan erilaisia nukkujia ja nukahtajia. Toiset nukahtavat helpommin, toiset tarvitsevat siihen vanhempiensa apua.



2) Jos lapsi nukahtaa nukuttamatta, fine. Jos lapsi tarvitsee nukuttamista, sekin on fine. Jos lapsi halutaan opettaa nukahtamaan itse ja se onnistuu lempein menetelmin, niin sekin on mielestäni ok. Itse en kuitenkaan opettaisi tätä " taitoa" väkisin tai väkivaltaisesti, ts. perinteisesti huudattamalla. Se on julmaa ja opettaa pienelle lapselle vain sen, että hän ei saa hätäänsä apua edes omilta vanhemmiltaan. Tärkeintä lienee se, että lapsi voi nukahtaa (itse tai vanhemman läsnä ollessa) tuntien olonsa turvalliseksi.



3) Kukaan ei voi sanoa, missä vaiheessa tai minkä ikäisenä lapsen " pitäisi" osata nukahtaa itse. Jos oma lapsi on aina nukahtanut helposti ja itsekseen, pitäisi ymmärtää ja uskoa myös, että on olemassa myös toisenlaisia tapauksia.



4) Jos yhteinen iltahetki ja lapsen nukuttaminen on kaikista osapuolista mukavaa, niin siihen ei nyt vaan kerta kaikkiaan ole kellään nokan koputtamista!



Hyviä unia kaikkiin perheisiin!

t. Ompunäiti

monessa viestissä niille, jotka nukuttavat lapsensa. Jos siitä ei vanhemmat kärsi, niin ei lapsen nukuttamisessa ole mitään huonoa. Jotenkin kalskahtaa vähän samalta linjalta kuin se, ettei vauvaa saa pitää liikaa sylissä.

Mulle on ollut alunperin ihan selvää, että vietän lapsen kanssa iltahetken hänen sänkynsä vieressä. (ja sen voi tehdä mukavaksi)

Tosin meille kotona luettiin ilta' satu' , joka tosin usein oli aku ankkaa lapsuuden kodissani lähemmäksi kouluikää, jollei peräti siihen asti, että 2 vuotta nuorempi pikkuveli oppi itse lukemaan. Ja toinen vanhemmista oli meidän kanssa siihen asti, että rauhoituttiin, ei välttämättä taidettu nukahtaa. Itse olen aina ollut hyväuninen, joten mitään nukkumisvaikeuksia ei tästä tavasta aiheutunut.

Mun mielestä se lapsen luona oleminen hänen nukkumaan mennessään kuuluu asiaan. Tosin, jos se jotakuta ahdistaa, niin ei mua haittaa, että kaikki muut eivät näin tee, mutta ihmettelen, miksi niin paljon toitotetaan, että on väärin nukuttaa pientä lasta?

Meillä on kaksi poikaa, joista vanhempi on ollut unelmanukkuja, nukahti itsekseen, nukkui kun tukki (mm. imuroin samassa huoneessa, missä poju nukkui, ei edes kylkikääntynyt) ja itse ihmettelin, miksi lapsia muka pitää nukuttaa, kun oppivat kun vaan opettaa.



No tämä kuopus olikin hippusen eri maata, sänkyyn kun laitoit alkoi aivan järkyttävä kirkuminen, joka jatkui ja jatkui, ei mitään toivoa, että poika olisi nukahtanut itsekseen. Sen lisäksi poika oli tosi huono nukkumaan, heräili herkästi ja nukkui lyhyitä pätkiä. Pojan kasvettua pidettiin unikoulu-> ei mitään vaikutusta (kokeiltiin lukeminen, musiikki, yövalo, kaikki mitä keksittiin), kirkuminen alkoi kun laittoi sänkyyn, siinä ei tassuttelu tms. auttanut tippaakaan, pikemminkin pahensi tilannetta. Reilu yhden vuoden iässä saatiin poika nukahtamaan omaan sänkyyn, niin että minä tai mies oli sängyn vieressä silittämässä. Jos siitä lähti pois->hysteerinen kirkuminen alkoi välittömästi. Kunnes eräänä iltana, minun oli pakko käydä vessassa, odotin huutoa, joka ei alkanutkaan. Puolen tunnin kuluttua oli poika unessa. Eli meillä tämä tapahtui itsestään, tosin yhä edelleen on kausia, että poju pitää nukuttaa syliin/viereen (ikää nyt 1v6kk) Minua itseäni ei nukuttaminen haittaa, on kiva itse rauhoittua tuhiseva nyytti kainalossa. Iltarutiinit meillä on samat ja nukkumaan meno ajat ovat suht. samat.



Minä kallistun sen kannalle, että kun lapsi on valmis nukahtamaan itsekseen, se tapahtuu/sen voi hänelle hellästi opettaa. Se milloin tämä vaihe tulee, on yksilöllistä.



Joku kysäisi iltasadusta, meillä luetaan esikoiselle iltasatu, koska se on mukava yhteinen hetki rauhoittua ennen nukkumatin tuloa =)



Mareila

en todellakaan vi##uillut. kunhan sanoin että minua ei henk. kohtaisesti haittaa jos joku haluaa lapsiaan nukuttaa oliko se 1 tunti vai 5. kaikkea ei arvi lukea negatiivisellä mielellä. Olen onneksa siinä mielessä, että lapseni nukahtavat itsekseen.

" Tiedän äitejä, jotka nukuttavat lapsia 1,5 tuntia joka ilta, tiedän myös äitejä jotka eivät edes lue satuja iltaisin." kukaan ei TÄÄLLÄ puhunut 1,5 tunnin nukuttamisesta, MINÄ TIEDÄN äitejä jotka nukuttaa niin kauan! mitä ilkeää tuossa nyt oli? Anteeksi jos teksti kuulosti mielestäsi v-mäiseltä, ei ollut tarkkoitus

.. ja juuri sellainen aihe josta on monta mielipidettä. Kuten sanottua, joka perheellä on omat tapansa tehdä asiat ja niin se pitääkin olla. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee ja joka omaan elämäänsä sopii. Mielestäni ei ole yhtään väärää tapaa hoitaa ja kasvattaa lasta, on vain eri näkökulmia.



Minut ja sisarukseni on pienenä nukutettu. Meille luettiin iltasatu ja laulettiin unilaulu ja vanhempani tekivät näin niin pitkään kuin vain tahdoimme. Itse pidän tätä hyvänä tapana. Oma muksu on sellainen touhuaja ja vielä niin pieni ettei malta kuunnella satua ja laulua ja siihen nukahtaa vaikka olen kokeillut. Mutta odotan että hän hieman kasvaa ja sitten ryhdymme totuttelemaan siihen. Nyt nukutan tytön syliin nenän vartta silittelemällä (tämä on neidin aina rauhoittanut ihan vauvasta saakka). Minusta on hyvä nukuttaa, siinä saa sitä läheisyyttä ja rauhallista hetkeä lapsen kanssa, eikä mikään ole kauniimpaa kuin nukkuva lapsi.:) Itse olen vielä neidin kanssa kotona ja touhuan hänen kanssaan koko ajan joten tarvitsen sitä omaa aikaa hieman hengähtää ja rentoutua ennen nukkumaan menoa. Siksi olen pitänyt unikoulun neidille siten että hänet nukutetaan syliin ja siitä viedään sänkyyn. Ja sängystä ei sitten enää nousta pois ennen kuin aamulla (neiti kun yhteen aikaan heräili siten että olisi pitänyt nousta leikkimään). Jos havahtuu niin käväisen neidin luona ja jätän nukahtamaan itsekseen, en jää roikkumaan sängyn reunalle, siitä ei meillä tule mitään. Tähän tyttö oppi nopeasti.



Joku kysyi miksi edes alottaa nukuttamista jos sitä ei aiota jatkaa.

Monet tosiaan pitävät siitä että se pieni käärö nukkuu siinä sylissä, minä olen yksi heistä. Ja koen nukuttamisen sellaisena ' ' halimishetkenä' ' jolloin rauhotutaan ja ollaan vain.

Aloitin nukuttamisen ja aion sitä jatkaa, rytmiä ja tapoja oli vain pakko muuttaa sillä ne alkoivat olla tosiaan kaikkia rasittavia. Alku sujui hyvin kun neiti oli vielä vauva mutta kun tyttö alkoi saada hampaita niin unirytmi meni sekaisin ja nukkumisesta ja nukkumaan käynnistä tuli yhtä sotkua. Jatkuvasti sai ravata huoneessa ja oma aika katosi. Nyt on unikoulu tosiaan pidetty ja kaikki on tyytyväisiä. Tämä sopii meille.



Jokainen tekee tavallaan ja miten parhaiten näkee, lasten hoidossa ja kasvatuksessa mikään tapa ei ole väärin kunhan se sopii koko perheelle. Tämä on minun mielipiteeni.



Iida-Ilona ja päikkäreitä nukkuva Amira 1v 2kk <3

ja kysyn vielä teiltä, joiden lapsi nukutetaan:



Kelpaako nukuttajaksi kuka tahansa hoitaja, vain isä tai äiti tai ihan kumpi vaan?

Isä tai äiti kelpaavat molemmat. Joku toinenkin saattaa kelvata, jos lapsi tuntee hyvin ja luottaa, mutta muutama päivä menee kyllä " harjotellessa" .

Voi kamala, täällä " julma" äiti, joka pitänyt ihan " perinteisen" unikoulun vauvalle alle 1 -vuotiaana. Ensimmäisenä iltana huuto oli aika paha, mutta ei lasta sänkyynsä tuntikausiksi yksin jätetty itkemään vaan käytiin pikku hetkiä rauhoittelemassa ensin tosi tiheästi ja pidennettiin tasaisesti käyntiväliä. Kyllähän se vaati hermoja jotta pystyi itkua kuuntelemaan. Unikoulu oli ohi käytännössä yhden illan rumban jälkeen eli siitä saakka lapsi on nukahtanut itsekseen. Ja kyseessä on siis tosi eläväinen ja herkkäuninen lapsi, joka nukkui todella huonosti ensi hetkistä lähtien.



Unikoulu oli meidän tapauksessa kyllä tosi toimiva eli ei vain vanhemmat mutta myös lapsi nukkui tämän jälkeen paljon paremmin ja kaikilla oli parempi mieli. Enkä todellakaan usko, että lapsemme sai siitä minkäänlaisia traumoja. Luulenpa, että hän itse hyötyi siitä enemmän kuin me vanhemmat.



Hellittelyt ja yhteiset rauhottumisen hetket sijoittuvat meillä iltarutiinien joukkoon. Iltasatu luetaan lokoisasti olohuoneen sohvalla ja sen jälkeen lapsi kipittelee omaan sänkyynsä.



Mutta kuten täällä on jo yhteen ääneen hymisty: kukin tekee kuten itselleen ja perheelleen sopii.

Kuten aikaisemmin sanoin, pohjimmiltaan herkkäuninen lapsemme, meidän tekemien virheiden takia alkoi vaatia pitkää nukutusta.



Ja tottakai lapsissa on eroja. Tämähän on sanomattakin selvää. On muuten toinen imelä fraasi, jota viljellään joka paikkaan. Kaikki ihmiset on erilaisia. Se ei silti tarkoita, etteivät vanhemmat voisi tehdä jotain pieleen lapsensa kanssa. Ja että kaikki hankalta tapaukset " on vaan niin termpperamenttisia" ettei vanhemmat voi vaikuttaa...



Tämä nukutuksen vastainen mielipiteeni ei koske sitä, että lasta nukutetaan esim 15 min laulelemalla. Sehän on vaan hieno rituaali (vaikka ei ole yhtään huonoa, jos ei tarvitse edes sitä tehdä). Puhun siitä, kun lasta joudutaan nukuttamaan 30 min, 1h tai jopa 2h. Se tuskin kenestäkään on jotenkin ihanaa ja lapsen edun mukaista? Silloin on varmasti joku asia nukkumishommissa pielessä. Ehkä mennään liian aikaisin nukkumaan, päiväunissa jotain, lapsi oppinut olemaan nukahtamatta... en tiedä mitä kaikkea, koska olen vain äiti, en ammattilainen. Osalle nukahtamisen oppiminen vaatii tietysti enemmän aikaa ja vaivaa ja osa on pohjimmiltaan helppounisia. Kaikkien lasten kanssa voidaan kuitenkin tehdä asioita väärin ja asioita voi yrittää tehdä paremmin. Aina ei osata. En minä ainakaan.



Ne ketkä haluaa, nukuttaa tietysti lapsensa haluamallaan tavalla. Ne ketkä ei halua istua vieressä pitkään, voivat yrittää tehdä asioita toisin, jotta unet parantuisi. Kun tarpeeksi yrittää, todennäköisesti onnistuu. Minä en aina jaksa yrittää, kun joissain tilanteissa on vaan helpompi " jatkaa samaan vanhaan malliin" . Sitten on tällainen palsta jonne voin marista niitä tylisä nukutusrumbia, vaikken ole oikeasti yrittänyt muuttaa esim. omia tapojani... ;)



Meille, jotka nukutamme lapsia, kuulostaa tietysti niin kivalta, että lapselle tekee hyvää kun hänen vieressään valvotaan, kun hän nukahtaa. Tosi asiassa ammattilaisten suusta kuulemani kommentti on ollut ainoastaan päin vastoin: lapsen on hyvä antaa nukahtaa itse turvallisten ja tuttujen iltarutiinien jälkeen, jotta hän osaa itse jatkaa unia yöllä herätessään eikä pelästy sitä kun vierellä nukuttanut vanhempi on hävinnyt.



Joku kyseli iltasadusta. Meillä se on siksi mukana, että haluamme jonkun rauhoittumisrituaalin ennen nukkumista. Päivän leikit on välillä niin kovia, että satu ja meillä myös laulelu rauhoittaa lapsia ennen unia. Ja se on myös mukava yhdessäolohetki. Ja tästä hetkestä en haluakaan luopua, vaan siitä nukuttamisesta. Mutta ei se satu minusta mikään hyvien yöunien ehto ole, jos sitä kysyttiin ;)



Meillä siis jatketaan yritystä siihen, että lapset nukahtavat itse sänkyynsä.

Lapsi on vain kerran pieni ja jos tuolla tuon hänelle turvallisen olon, miksen sitä tekisi. Lapsen huudattamiset unikouluissa jne tuntuu kohtuuttoman julmalta. Nukutan yleensä 5-20 min (sadun pituus..), joskus tietenkin menee se 1,5 tuntia

.. mielestäni se lasten keskinäinen eroavaisuus on joka tapauksessa tämän aiheen ihan keskeinen vaikuttaja! Kyllähän toi monesti toistunut " kukin tehköön miten parhaaksi näkee" -tyylinen toteamus on myös ihan samaa fraasiluokkaa, ja silti pätee ihan hyvin. Olennaisinta olisi joka tapauksessa ajatella lapsen parasta enemmän kuin aikuisen.



Siksipä olikin samaan aikaan hupaisaa, mutta oikeastaan myös kamalaa lukea siitä, miten vanhanaikainen huudatus-unikoulu vaatii a i k u i s e l t a hermoja. Miettikää ihmiset, mitä ja kuinka paljon se vaatii alle 1-vuotiaalta vauvalta, jonka koko tunnejärjestelmä on vasta kehittymässä?!?



Kyllähän tämä aihe on sellainen, josta ei itse asiassa kannata kiistellä. Jokaisessa perheessä on niin omanlaisensa lapsi tai useampi, omanlaisensa aikuiset ja ylipäätään niin omanlaisensa tilanne, että yleispäteviä mielipiteitä tai vinkkejä tuskin löytyy. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten ap (nyt en valitettavasti muista niciä) olet kokenut tämän keskustelun?



t. Ompunäiti

että: " lapsen on hyvä antaa nukahtaa itse turvallisten ja tuttujen iltarutiinien jälkeen, jotta hän osaa itse jatkaa unia yöllä herätessään eikä pelästy sitä kun vierellä nukuttanut vanhempi on hävinnyt."



Mutta voi hyvä ihminen, sisältääkö tämä " antaa nukahtaa itse" sen että lapsi saa hysteerisenä huutaa oksennuksenkin tullessa itsensä uneen? Minä olen valiettavasti joutunut kuuntelemaan kerran miten lapseni huusi puolitoistatuntia ja se oli kyllä kiitti mulle riitti (erityisesti kun kyseessä alle vuoden ikäinen). Ei se voi olla kenenkään ammattilaisen mielestä oikea vaihtoehto, tai sitten on kyllä nykyarvot jopa minun mielestäni liukuneet liian kauaksi luonnollisuudesta. Tuosta kommentista vain tulee mieleen se kolmas klisee, että _jokainen_ lapsi menee hyvillä mielin tuttujen iltarutiinien jälkeen sänkyynsä ja nukahtaa jos näin opetetaan, ush, miten tuo saa kylmät väreet minulle. No, meillä sitten ilmeisesti noihin tuttuihin iltarutiineihin kuuluu se nukutus.



Sitten vielä mitä tulee tuohon pelästymiseen, niin muiden kohdalla en osaa vastata, mutta meillä lapset ovat vähän isompina kyllä nukkuneet ihan mainiosti koko yön ja aamulla heränneet hyvillä mielin vaikka heidät on nukutettu. Vauvana taas ovat kaikki nukkuneet huonosti, huom. myös esim keskimmäisemme, joka kyllä nukahti yksikseen. Eli tämä assosiaatio ei toiminut hänellä ollenkaan. Vaikka hän nukahti yksin niin heräsi tunnin päästä itkemään mammaa.

Oli tosi mielenkiintoista lukea teidän viestejä, sillä meillä on ollut juuri miehen kanssa puhetta tästä iltanukuttamisesta. Esikoinen (nyt 3 v.) venytti meidän pinnaa muinoin iltatemppuilullaan ja mies päätti yksi ilta pitää pojalle unikoulun (poika oli silloin vähän yli vuoden). Pari iltaa mies huudatti poikaa jonkin verran ja täytyy myöntää, että se raastoi silloin äidin sydäntä (en olisi itse siihen varmastikaan pystynyt). Mutta meillä unikoulu toimi ja poika rauhallisten iltatoimien jälkeen oppi nukahtamaan yksin.



Toki n. 2-vuotiaana oli tosi vaikeaa ja poika ei meinannut pysyä sängyssään millään iltaisin (jouduin pahimmillaan palauttamaan hänet sinne n. 50 kertaa ja välillä sorruin nukuttamaan häntä makaamalla itse vieressä). Kuuluu varmasti ikään, mutta meillä ei helpottanut tilannetta varmastikaan se, että silloin pojalle tapahtui paljon muutoksia: muutimme uuteen taloon, poika siirrettiin lasten sänkyyn, tutti otettiin pois ja pikkusiskokin syntyi. Toki näitä ei tehty kaikkia samalla, mutta tapahtuivat kaikki puolen vuoden sisään ja näin jälkikäteen ajateltuna muutos oli tosi suuri.



Pikkusisko täytti pari viikkoa sitten vuoden ja tosiaan vaatii aikuisen seurakseen nukahtamisvaiheessa. Tyttö ei vaadi mitään lauleskelua tai kädestä kiinni pitämistä, mutta jonkun pitää olla samassa huoneessa. Jos yritän hiipiä puolinukuksissa olevan tytön huoneesta pois, meteli on älytön. Voisin väittää tietäväni, minkälainen on Kentin kuvailema " siantappoääni" ;-D. Esikoinen ei ikinä protestoinut mitään noin kovasti, vaikka itkikin perään. Sen takia ollaankin nyt miehen kanssa unikoulun suhteen vielä harkitsevalla kannalla, sillä käytännössä se tarkoittaa, että esikoinen ei saa silloin nukutuksi. Mutta yrittää aiomme (eihän kokeilu vie montaakaan iltaa), sillä ekan kohdalla kokemukset olivat hyviä. Mutta kuten osa on kirjoittanut, en ole ollenkaan varma, tuottaako yritys tuloksia. Sen verran temperamenttinen tyttö on kyseessä ja uskon hänen pitävän kynsin ja hampain kiinni tästä saavuttamastaan edusta ;-).



Vielä kommentti tähän vääntöön nukuttamisesta ja yksin nukahtamisesta. Jos vanhemmille on ok nukuttaa, ei siinä ole mitään pahaa. Itse vaan väsyttiin miehen kanssa siihen esikoisen kanssa ja haluttiin kokeilla jotain kikkakolmosta. Näiden kolmen vuoden aikana olemme yöpyneet samassa paikassa muutamien lapsiperheiden kanssa ja poikkeuksetta lapsiaan nukuttavat äidit ovat mananneet omaa tilannettaan ja ihmetelleet, miten meidän poika nukahtaa niin helpolla. Eli varmasti useaa tuo nukuttaminen rassaa ainakin jollakin asteella.



t. Jogu ja " kullannuput"

Tyttö on vähän yli kaksi-vuotias. Luetaan tavallisesti sängyssä kirjaa, sitten sammutetaan iso valo ja käydään kumpikin nukkumaan omiin sänkyihimme. Tyttö nukahtaa yleensä n. 15 minuutissa, enkä koe tätä mitenkään rasittavaksi. Oikeastaan ihan päin vastoin: saan pienen lepotauon ja sitten jaksan mennä itse puuhastelemaan vielä illan touhuja, seurustelemaan, katsomaan telkkaria tms.



Välillä on toki ollut rauhattomampiakin vaiheita, jolloin on tarvittu laulelua tai sadun kertomista vielä valojen sammutuksen jälkeen, mutta yleensä siis ei. Minua väsyttää enemmänkin illan touhuissa se pesupuoli. Eli jos mies hoitaa sen, laitan oikein mielellään tytön sen jälkeen nukkumaan.



Toki jossain vaiheessa tn. siirrytään yksin nukahtamiseen, mutta en ole vielä tuntenut että aika olisi kypsä sille tai että olisi edes tarvetta. Kylässä nukutuksiin se ei tn. toisi kuitenkaan helpotusta, sillä en voisi kuvitella että lapsi jäisi vieraassa paikassa yksin nukkumaan vain hyvän yön toivotuksin... on aina sen verran rauhattomampi, kun nukutaan muualla kuin kotona.



t. Taika

Meillä nyt 3-vuotias esikoinen on nukahtanut vauvasta lähtien aina itsekseen. Joskus ollut yksittäisiä päiviä tai muutaman päivän jaksoja, ettei ole halunnut yksin jäädä, silloin on istuttu jopa nukahtamiseen vie-rellä tai kysytty hetken kuluttua, että voinko äiti nyt mennä siivoamaan keittiön tai suihkuun tmv. Väkisin ei ole koskaan jätetty yksin nukahtamaan.



Reilun vuoden ikäinen kuopus ei ole ihan vauva-aikoja lukuun ottamatta koskaan nukahtanut sänkyyn itsekseen. Itkettämällä tai pakottamalla en aio opettaakaan, mutta kunhan ymmärrystä alkaa tulla vähän enemmän, niin yritän kyllä pehmeästi opastaa hänetkin nukahtamaan itsekseen.



Niin ovat lapset yksilöitä pienestä pitäen, kuten tässä moni muukin on jo todennut.

Ja olen siitä ylpeä! Lapseni saavat hellyyttä ja tietävät nukahtavansa turvallisesti. Pieni lapsi ei koskaan voi saada hellyyttä liikaa!



Meillä nukutetaan molemmat lapset (3v ja 1v5kk) erikseen, se on sellainen mukava kahdenkeskinen hetki. Etenkin pikkusisaren synnyttyä koin tämän hetken esikoisen kanssa erittäin tärkeänä, ehdimme viettää niin vähän aikaa vain kaksin. Luetaan iltasatu ja sitten otan tytön kainaloon ja laulan, hän nukahtaa yleensä vartissa. Esikoisen nukutamiseen kelpaamme kumpi vain, yökylässäkin (ollut kahdesti) on nukahtanut ihan helposti.



Pikkusiskon nukutan minä, koska imetän vielä. Annan rintaa pimeässä makuuhuoneessa, laitan sänkyyn, otan kainaloon ja laulan. Nyt on nukuttaminen venynyt melkein tuntiin, mutta tiedän sen olevan ohimenevää.



Olen kyllä kuullut myös perhepedin " vastustajien" sanovan, että heidän lapsensa saavat tarpeeksi hellyyttä päivälläkin, yöt on nukkumista varten. Itse uskon läheisyyden antamiseen lapselle, miksei sitä voi antaa myös illalla/yöllä? Lapsi vieroittuu yhdessänukkumisesta ja nukuttamisesta sitten kun on itse siihen valmis. Itse kuvittelen sen hetken koittavan sitten kun saamme lastenhuoneen valmiiksi, siitä on jo puhuttu kuinka esikoinen laittaa pikkusiskolle yövaipankin ja sitten menevät yhdessä nukkumaan :o) Vasten tahtoaan en halua häntä pakottaa nukkumaan/nukahtamaan yksin, mutta vähitellen rohkaisemalla uskon sen onnistuvan.