Lue keskustelun säännöt.
Elämä on todella lyhyt. Olen sen alkanut ymmärtämään.
17.03.2023 |
Sitä vain havahtuu miten nopeasti aika menee.
Minusta tuntuu, että en itse oikein pysy perässä.ja välillä se tuottaa kriisiä, että mitä pitäisi tehdä elämässä.
Yritän kuitenkin vain asioiden mennä omalla painollaan ja elää tätä ihmeellistä hetkeä.
Kymmenen vuotta on mennyt ihan hetkessä mutta on siihen kyllä sisältynyt hurjasti asioita ja kokemuksia.
Kymmenen seuraavan vuoden päästä lähennyt jo 40-vuotta! Mitä ihmettä? Pelkästään edessä häämöttävä 30-vuotias minä tuottaa jo hieman kummastusta kun koen olevani vielä niin alussa elämässä monin tavoin ja tunnen itseni nuoremmaksi.
Vanhemmatkin ovat pian 60-vuotiaita. Sitäkin on hieman outo ajatella. Kaikki tosiaan menee vain eteenpäin ja melko vauhtia. Onneksi tämänkin saa kuitenkin kokea.
Kommentit (71)
Olen reilu 50 ja it's over, Jack. Jos pääsen eläkkeelle joskus, en tiedä, jaksanko sitten enää tehdä muuta kuin tuijottaa ikkunasta. Työ vie aivoistakin kapasiteetin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kolmesta kympistä neljään kymppiin on silmänräpäys ja menee paljon nopeammin kuin viimeiset 10 vuotta elämässäsi. Itse täytän parin viikon päästä 40v ja olin ihan äsken 25v. Et edes vielä tajua miten nopeasti aika menee.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämä on monilla aika pitkä, jos yli 80 vuotta saa elää. Ainakin näin nelikymppisenä kun miettii lapsuuttaan, siitä tuntuu olevan ikuisuus. Ja onkin.
Ei ole. Olen 40v ja olin 20v ihan äsken.
Vierailija kirjoitti:
No enpä tiedä. Olen nyt 31v ja kun katsoo taaksepäin, tuntuu että olen elänyt jo pienen ikuisuuden. Muistoja ja kokemuksia on niin valtavasti ja lapsuuskin tuntuu jo todella kaukaiselta. Jos olen sukuuni tullut eikä mitään yllättävää sairautta tai onnettomuutta kohtaa, tässä on mahdollisesti ollut vasta 1/3 elämästäni. Minusta tuntuu aika pitkältä ajalta.
Oon jo pitkään ollut varma että ihmisten kokemus ajan kulumisesta vaihtelee suuresti ja tässä on kyllä taas todiste sen puolesta. Itse olen jo 40 ja minusta siitä oli vain hetki kun olin 18. Aika alkoi kiihtyä joskus 13-vuotiaana ja ajan kiihtyminen on vain muuttunut entistä hurjemmaksi. Tuntuu ettei päivän aikana ehdi enää mitään, ettei koko aikuisiällä ole ehtinyt mitään. Ihan järkyttää miettiäkin minkä ikäinen on jo, tunnen itseni max. 30-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä tiedä. Olen nyt 31v ja kun katsoo taaksepäin, tuntuu että olen elänyt jo pienen ikuisuuden. Muistoja ja kokemuksia on niin valtavasti ja lapsuuskin tuntuu jo todella kaukaiselta. Jos olen sukuuni tullut eikä mitään yllättävää sairautta tai onnettomuutta kohtaa, tässä on mahdollisesti ollut vasta 1/3 elämästäni. Minusta tuntuu aika pitkältä ajalta.
Oon jo pitkään ollut varma että ihmisten kokemus ajan kulumisesta vaihtelee suuresti ja tässä on kyllä taas todiste sen puolesta. Itse olen jo 40 ja minusta siitä oli vain hetki kun olin 18. Aika alkoi kiihtyä joskus 13-vuotiaana ja ajan kiihtyminen on vain muuttunut entistä hurjemmaksi. Tuntuu ettei päivän aikana ehdi enää mitään, ettei koko aikuisiällä ole ehtinyt mitään. Ihan järkyttää miettiäkin minkä ikäinen on jo, tunnen itseni max. 30-vuotiaaksi.
Tämä! Olen 35 ja olin äsken 17. Ja mun lapsi synty max 1v sitten ja se on 11. Toisaalta se on ollut olemassa aina. Aika on aivan kummallista. Mun elämä tähän asti on kestänyt ihan muutaman silmänräpäyksen ja mua kauhistuttaa että se tulee loppumaan ihan yhtä nopeasti! Olen kokenut tosi paljon elämässä mutta silti se tuntuu lyhyeltä ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on koska en jää kaipaamaan tästä elämästä mitään.
Ole tyytyväinen että emäsi sai leikkiä sinulla kotia.
Jos elää pitkään, näkee enemmän. Ja toisella puolella voi jatkaa elämää. En usko kuitenkaan että osa viihtyisi vanhainkodissa tai laitoksessa, hyvä elämä vaatii joskus itsenäisyyttä ja rahan. Lehtiartikkelissa mainittu "vanhusten ryhmäterapiassa liikkuminen" maanisesti kuulostaa pahalta ja väkisin katsotaan suomifilmejä. Mieluummin piikki vanhana. Jokainen haluaa elää omannäköistä elämää. Vaikka on ihan hyvässä kunnossa jotkut iäkkäänäkin ja ehkä saadaan elämänlaatua jatkossa kaikille, valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytin viime vuonna 40 vuotta ja mulle on iskenyt kaipuu ja pelko. Olen tajunnut, että kuolen joskus ja joudun jättämään tämän kaiken taakse. Se tuntuu ahdistavalta. Elämä todellakin on lyhyt, aivan liian lyhyt.
Olen 66 ja ahdistaa, että vielä pitää täällä roikkua vielä ehkä pahimmillaan 30 - 40 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä tiedä. Olen nyt 31v ja kun katsoo taaksepäin, tuntuu että olen elänyt jo pienen ikuisuuden. Muistoja ja kokemuksia on niin valtavasti ja lapsuuskin tuntuu jo todella kaukaiselta. Jos olen sukuuni tullut eikä mitään yllättävää sairautta tai onnettomuutta kohtaa, tässä on mahdollisesti ollut vasta 1/3 elämästäni. Minusta tuntuu aika pitkältä ajalta.
Oon jo pitkään ollut varma että ihmisten kokemus ajan kulumisesta vaihtelee suuresti ja tässä on kyllä taas todiste sen puolesta. Itse olen jo 40 ja minusta siitä oli vain hetki kun olin 18. Aika alkoi kiihtyä joskus 13-vuotiaana ja ajan kiihtyminen on vain muuttunut entistä hurjemmaksi. Tuntuu ettei päivän aikana ehdi enää mitään, ettei koko aikuisiällä ole ehtinyt mitään. Ihan järkyttää miettiäkin minkä ikäinen on jo, tunnen itseni max. 30-vuotiaaksi.
Ei vaihtele. Kaikki ihmiset, joita tunnen ovat sitä mieltä että aika kuluu todella nopeasti ja koko ajan kiihtyy vaan. Edellinen kirjoittajakin on 40v ennen kuin huomaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ja etenkin nuoruus on *erittäin* lyhyt. Moni on huonokuntoinen ja monisairas jo nelikymppisenä.
30 kolkuttelee oikeasti jo vanhuuden portteja vaikka miten yritetään nykyään leipoa vaikka 39v:stä tai 51v:stä "nuorekasta" tai "ikinuorta".
Raha ja elintaso ei myöskään kompensoi raihnaistuvaa kehoa ja rapistuvia kasvoja. Mielikin tulee kyynisemmäksi ja yhä harvempi asia enää tuottaa iloa.
-39v jonka mielestä todellakin parhaat päivät ovat jo takana päin.
Ei 30v ole kyllä vanha mitenkään. Joka suhteessa täysin iskussa ja elinkykyinen.
Samaa ihmettelin itsekin, että 30v on kyllä vielä tosi nuori, oikeasti. Mun sisko on 25v ja ihan lapsi vielä. Itse olen 39 ja olen kasvanut ja kypsynyt valtavasti 9 vuodessa.
Ajan nopeutuminen, kun ikää tulee lisää, käy kyllä ihan järkeen. Jos mietin vuotta mun kuopuksen elämästä, se on hänelle 1/3 koko hänen elämästään ja mun elämästä se on 1/39. Tässä vaiheessa 1/3 omasta elämästäni on 13 vuotta. Esikoiseni koko elämä. Kun taas 93-vuotiaan mummoni elämästä 1/3 on 31 vuotta. Joka päivä olet elänyt kauemmin kuin eilen. Se on suhteellista.
Tää elämä on kestänyt ikuisuuden, yli 50 vuotta. Olisin kypsä poistumaan. Suurin osa ollut kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ja etenkin nuoruus on *erittäin* lyhyt. Moni on huonokuntoinen ja monisairas jo nelikymppisenä.
30 kolkuttelee oikeasti jo vanhuuden portteja vaikka miten yritetään nykyään leipoa vaikka 39v:stä tai 51v:stä "nuorekasta" tai "ikinuorta".
Raha ja elintaso ei myöskään kompensoi raihnaistuvaa kehoa ja rapistuvia kasvoja. Mielikin tulee kyynisemmäksi ja yhä harvempi asia enää tuottaa iloa.
-39v jonka mielestä todellakin parhaat päivät ovat jo takana päin.
Ei 30v ole kyllä vanha mitenkään. Joka suhteessa täysin iskussa ja elinkykyinen.
Samaa ihmettelin itsekin, että 30v on kyllä vielä tosi nuori, oikeasti. Mun sisko on 25v ja ihan lapsi vielä. Itse olen 39 ja olen kasvanut ja kypsynyt valtavasti 9 vuodessa.
Ajan nopeutuminen, kun ikää tulee lisää, käy kyllä ihan järkeen. Jos mietin vuotta mun kuopuksen elämästä, se on hänelle 1/3 koko hänen elämästään ja mun elämästä se on 1/39. Tässä vaiheessa 1/3 omasta elämästäni on 13 vuotta. Esikoiseni koko elämä. Kun taas 93-vuotiaan mummoni elämästä 1/3 on 31 vuotta. Joka päivä olet elänyt kauemmin kuin eilen. Se on suhteellista.
No ei ole mikään tosi nuori ja siskosi on aikuinen nainen, jolla pitäisi jo olla omia lapsia. 30v nainen on jo liian vanha missiksi, ollut jo vuosia ja samanikäisellä ukolla alkaa hiusraja paeta ja maha kasvaa.
Mun pappa koki sodan ja joutui jättämään kotinsa lähtiessään sitä pakoon. Mummo oli sotalapsena Ruotsissa. Itse ajattelen, että siitä on ikuisuus. Pappa sanoi vähän ennen kuolemaansa, että hän ei voi uskoa että on niin vanha, elämä meni hirveän nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ja etenkin nuoruus on *erittäin* lyhyt. Moni on huonokuntoinen ja monisairas jo nelikymppisenä.
30 kolkuttelee oikeasti jo vanhuuden portteja vaikka miten yritetään nykyään leipoa vaikka 39v:stä tai 51v:stä "nuorekasta" tai "ikinuorta".
Raha ja elintaso ei myöskään kompensoi raihnaistuvaa kehoa ja rapistuvia kasvoja. Mielikin tulee kyynisemmäksi ja yhä harvempi asia enää tuottaa iloa.
-39v jonka mielestä todellakin parhaat päivät ovat jo takana päin.
Ei 30v ole kyllä vanha mitenkään. Joka suhteessa täysin iskussa ja elinkykyinen.
Samaa ihmettelin itsekin, että 30v on kyllä vielä tosi nuori, oikeasti. Mun sisko on 25v ja ihan lapsi vielä. Itse olen 39 ja olen kasvanut ja kypsynyt valtavasti 9 vuodessa.
Ajan nopeutuminen, kun ikää tulee lisää, käy kyllä ihan järkeen. Jos mietin vuotta mun kuopuksen elämästä, se on hänelle 1/3 koko hänen elämästään ja mun elämästä se on 1/39. Tässä vaiheessa 1/3 omasta elämästäni on 13 vuotta. Esikoiseni koko elämä. Kun taas 93-vuotiaan mummoni elämästä 1/3 on 31 vuotta. Joka päivä olet elänyt kauemmin kuin eilen. Se on suhteellista.
No ei ole mikään tosi nuori ja siskosi on aikuinen nainen, jolla pitäisi jo olla omia lapsia. 30v nainen on jo liian vanha missiksi, ollut jo vuosia ja samanikäisellä ukolla alkaa hiusraja paeta ja maha kasvaa.
Höpsis. Monet ihmiset hankkii lapsia vasta kolmikymppisenä, eikä välttämättä silloinkaan. Etkä ole tosissasi tuon missijutun kanssa, ethän. Ennen vanhaan vanhoja naisia arvostettiin todella paljon, koska heillä oli viisautta ja elämänkokemusta. Nykyään se on mennyt ihan päälaelleen, nainen on hyvä alle 25-vuotiaana ja sitten on jo vähän liian kulahtanut ja yli 50v nainen on pohjasakkaa. Nuoruuden ja kuolemattomuuden ihannointi menee koko ajan vaan överimmäksi. Lasten pitäisi nykyään saada päättää asioista ja tietävät muka asioista paremmin kuin aikuiset. Katsokaapa seuraavaa sarjaa tai elokuvaa sillä silmällä, näkyykö yli 30-vuotiaan näköisiä naisia juurikaan?
Vanheneminen ja kuolema ovat osa elämää nekin. Ja on tässä sen verran läheisiä kuollut nuorena, että on alkanut todella olemaan kiitollinen, jos saa elää vanhaksi. Laitokseen en tietenkään itsekään haluaisi, mutta jospa sitä joskus vaikka näkisi oman lapsenlapsen tai edes omat lapset saattaa aikuisiksi.
Sulla on kolmenkympin kriisi. Silloin ekaa kertaa alkaa tajuamaan että ei oikeasti ole kuolematon, elämä on lyhyt ja asioiden tekeminen "sitten joskus" ei olekaan enää itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Mun pappa koki sodan ja joutui jättämään kotinsa lähtiessään sitä pakoon. Mummo oli sotalapsena Ruotsissa. Itse ajattelen, että siitä on ikuisuus. Pappa sanoi vähän ennen kuolemaansa, että hän ei voi uskoa että on niin vanha, elämä meni hirveän nopeasti.
Moni 30v kuvittelee, että hänellä on ikuisuus siihen kun on pappasi ikäinen, mutta siinä iässä tajuaa että se olikin silmänräpäys.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kolmenkympin kriisi. Silloin ekaa kertaa alkaa tajuamaan että ei oikeasti ole kuolematon, elämä on lyhyt ja asioiden tekeminen "sitten joskus" ei olekaan enää itsestäänselvyys.
Voipi olla. Täytyy sanoa ensin, että näitä teidän kommentteja on ollut kyllä todella mielenkiintoista lukea!
Sitten siihen kriisiin. En minä tiedä onko minulla kriisiä mutta tajusin vain, että ei herranjestas miten olen tämän ikäinen ja 10 vuoden päästä melkein jo uskomattomat neljäkymmentä.
No, olen 27-vuotias vielä hetken mutta tosiaan kyllä tämä elämä laittaa ihmettelemään.
Tuntuu kuin olisi ollut paikoillaan pitkän aikaa vaikka onhan vaikka mitä tapahtunut.
Hyväksyn elämän kyllä tällaisenaan ja varmasti monenlaista tulee eteen jos saan elää eli en kriiseile sinänsä mutta hämmentää.
-ap
Äitini kuoli pari viikkoa sitten sydänkohtaukseen. Yllättäin. Oli toki jo vaivainen,mutta aivan terävä mieleltään. Hirveä shokki tuli ja tällä hetkellä vaan mietin,että joskus sitä itsekin täältä sitten lähtee.
Kyllä se siitä hidastuu kun lähenee 60 vuotta.
Höhlä! Se on asenteesta kiinni. Mä aion olla "nuori" ainakin viiskymppiseksi asti, en ala himmailemaan jos terveenä saan olla. Levätä ehtii sitten haudassa.