Lue keskustelun säännöt.
Elämä on todella lyhyt. Olen sen alkanut ymmärtämään.
17.03.2023 |
Sitä vain havahtuu miten nopeasti aika menee.
Minusta tuntuu, että en itse oikein pysy perässä.ja välillä se tuottaa kriisiä, että mitä pitäisi tehdä elämässä.
Yritän kuitenkin vain asioiden mennä omalla painollaan ja elää tätä ihmeellistä hetkeä.
Kymmenen vuotta on mennyt ihan hetkessä mutta on siihen kyllä sisältynyt hurjasti asioita ja kokemuksia.
Kymmenen seuraavan vuoden päästä lähennyt jo 40-vuotta! Mitä ihmettä? Pelkästään edessä häämöttävä 30-vuotias minä tuottaa jo hieman kummastusta kun koen olevani vielä niin alussa elämässä monin tavoin ja tunnen itseni nuoremmaksi.
Vanhemmatkin ovat pian 60-vuotiaita. Sitäkin on hieman outo ajatella. Kaikki tosiaan menee vain eteenpäin ja melko vauhtia. Onneksi tämänkin saa kuitenkin kokea.
Kommentit (71)
"Tämän takia nauran niille "jos nyt luovut kaikesta kivasta mutta sijoitat kuussa 300 euroa, sinulla on 85-vuotiaana miljoona arvo-osuustilillä!""
Et siis naura kenellekkään, koska tuskin kukaan on tuollaista edes väittänyt. Ehkäpä esimerkin omaisesti on sinulle sanottu, että jos sijoittaa 300/kk 40v niin kasassa on miljoona ja olet 45-vuotiaana ottanut vinkin kirjaimellisesti ja pidät sitä sanojaa tollona, vaikka oletkin itse sellainen. Siksi toiseksi, joku toinen tulee toimeen sillä 300 euroa vähemmällä vallan mainiosti (ehkä pienemmän palkan tai sitten sijoitusten takia), eli käytännössä se sinulle sanottu säästövinkki tarkoittaa jonkun muun näkökulmasta sitä, että et ole luopunut mistään.
Toki huomaan, että olet ottanut onkeesi ja sijoitat sen viisikymppiä kuussa, kyllä siitäkin ajanmittaan kasvaa potti jolla saa esim. putkirempan tai jonkun muun hieman isomman kulun helposti maksettua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika on suhteellista. Perusperiaate tosiaan on, että mitä vanhempi on, sitä nopeammin aika kuluu. Mutta jokainen varmaan tietää, miten eri tahtia aika kuluu vaikkapa kiinnostavan keskustelun pyörteissä vs. jonottaessa kaupan kassalle. Tai miten hyvät bileet loppuu liian aikaisin ja tylsät ei lopu koskaan.
Jos kärsii, aika kuluu todella hitaasti. Jos on tekemistä, aika kuluu nopeasti. Toisaalta olen kokenut ajan pysähtymisen suunnattoman onnen hetkellä. Samoin kovissa fyysisissä kivuissa jokainen minuutti oli ikuisuus.
Itse aloin käsitellä lähestyvää kuolemaa joskus 10-vuotiaana. Oli kamalaa ajatella, että vanhempani kuolevat joskus, kuten minä itsekin. Huomasin teininä, miten vanhemmat ihmiset päivittelivät ajan kulumista. Tästähän on tehty paljon laulujakin: Kultainen nuoruus jne. Ja sehän on klassikko, että aikuiset päivittelevät jonkun sukulaislapsen kasvamista.
Vaikka tiedostin ajan nopean juoksun jo nuorena, on se yllättänyt minutkin. Juuri tuossa Ap:n iässä se iski vasten kasvoja. Yhtäkkiä olinkin yhteiskunnan silmissä lapseton ja kouluttamaton, vaikka siihen asti olin ollut vain NUORI, joka etsii itseään. Nyt kolmenkympin ylitettyäni aika on taas hidastunut, koska ajattelen sitä niin paljon. Ja siltikin ihmetyttää, miten kummityttöni, joka äsken oli vauva, onkin yhtäkkiä teini.
Nuorempana motto Carpe diem oli vaikea sisäistää. Nyt sen tajuaa, vaikka ei todellakaan aina toimi sen mukaan. Eikä se ei toimi, jos kärsii liikaa. Siksi kannattaa todella tarttua niihin hetkiin, kun tuntuu hyvältä. Koko elämä on lopulta vain silmänräpäys.
älä ajattele että elämä on lyhyt ajattele kuinka mielenkiintoinen kokemus se on eeva kilpi
mun mielestä on lohdullinen ajatus että elämä tulee päättymään ja tämä ei ole kovin pitkä matka täällä maan päällä. Ei tällasta nyky yhteiskunnan oravanpyörää jaksais loputtomiin ja varmuus siitä että me kaikki kuollaan pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Rahakin on loppujenlopuksi aivan täysin turhaa. Kukaan ei niitä euroja täältä mukaansa saa joten loppujen lopuksi on täysin turhaa ajatella rahaa niin kun ihmisillä on tapana. Maailman rikkaimmat ihmisetkin tulee kuolemaan kun kroppa vanhenee aivan kuten me kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, mutta koska keskivertoihminen on niin pelokas ja egoistinen niin yritetään pyristellä viimeiseen asti tuon toteamista vastaan.
Mielestäni on jopa surullista katsella kun jotkut kuusikymppiset ovat mielestään vielä "ihan nuoria" vaikka on jo ties mitä alkavaa dementiaa, virtsankarkailua, kihtiä ja muuta skeidaa.
Elämä on ohi todella nopeasti. Se geriatrinen vaihe on lähinnä elossa olemista, ei se ole enää oikeaa elämää.
Näin ajattelin nuorena itsekin, mutta viimeistään kun alat lähenemään viittäkymppiä huomaat että mitä hittoa - olen ihan sama tyyppi kuin nuorena, vähän viisaampi vain. Vain vanhemman näköinen....
Mikään kokemus ei tunnu pienemmältä t valjummalta iän takia, vaan olet sama oma itsesi. Vaikka keho rapistuu, mieli useimmiten ei. Jos elät 80-vuotiaaksi, sinulla viisikymppisenä vielä 30 vuotta jäljellä. Aika karua, jos vietät sen koko ajan "geriatrisessa vaiheessa", toinen jalka haudassa.😄 Elämästä voi nauttia ihan yhtä paljon, ja jopa enemmän kuin nuorena.
Yksi kaveri 15-vuotiaana vannoi dramaattisesti tekevänsä itsarin 50-vuotiaana, koska "sen jälkeen ei todellakaan ole elämää". Nauretaan sille nykyään usein, miten vähän sitä silloin tajusikaan.
Totta kai joitain asioita nuoruudesta ikävöi, mutta uusia tulee tilalle jos jaksaa olla utelias ja aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 61v. Krempat alkoivat 5v. sitten, Ei tervettä päivää näe. Onneksi 4 lasta jotka kuskaavat ja huolehtivat. Välillä ahdistaa ajatus, että kaikki on pian ohi ja elämä eletty.
50 jälkeen tullu vaan enemmän ja enemmän mieleen että ne asiat mitkä haluis tehdä kannattaa tehdä aika äkkiä. Toisaalta surullista, toisaalta vapauttavaa kun ei tartte enää niin paljon ajatella mitä muut ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tänä vuonna 33v ja alkanut kans vasta tajuamaan sen että ei tässä ole enää mikään nuori parikymppinen. Ja se kuinka tuntuu että eihän siitä ole kuin kuukausi mutta todellisuudessa siitä onkin jo 13 vuotta.
Tässä iässä alkaa varsinkin perheellisenä tuntumaan ihan jo siltä että tässäkö tää oli?
Varsinkin ammatin ja työn suhteen tuntuu että tätäkö oikeasti teen koko loputkin vuoteni? Kyllä minä olen opiskeluni opiskellut ja edes toista paikkaa ei tunnu saavan mistään että saisi edes vaihtelua/etenemistä ammatissaan.
Ja nimenomaan lasten kasvua kun seuraa niin huomaa sen että kuinka ne kasvaa ja aika vaan oikeasti juoksii.
Kuten Aki Tykki laulaa "Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on koska en jää kaipaamaan tästä elämästä mitään.
"Mitään"? Kai sinä jostain pidät?
Sieluasi ravitseva musiikki? Kauniit luontomaisemat/kokemukset? Muurikkapannulla paistetut letut ja mansikkahillo?
Naurun hetkeä, josta ei meinaa tulla loppua? Mökki ja uiminen, luonto, rauha, etc.
Elämässä on niin paljon kaikkea ihanaa.Olet masentunut. Olen sen itsekin käynyt läpi ja ymmärrän sinua mutta kyllä tässä elämässä on paljon ihmeellisiä ihania asioita ja hetkiä, jotka kuuluvat myös sinulle.
-ap
Osa asioista, joita jäisi kaipaan, tuppaa katoamaan ja kuolemaan jo oman elämän aikana (lemmikki, luonto vedetään sileäksi...). Tämä uusi maailmanjärjestys, jossa ihmisten pahuus tunkee läpi kaikessa ja kaikkeen on auttanut siinä päätöksenteossa, että ketään tai mitään ei tule ikävä. Se ei ole omalla kohdalla masennusta vaan realismia, joka toteutuu. Ja kyllä elämä on kokemus, se kannattaa paukauttaa vaikkapa jollekin sotaa pakenevalle tai vakavasti sairaalle samalla kun antaa yksisarvistarran ja hattaran. Arvostaa varmasti.
-eri-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on ihan liian pitkä ja toisaalta terveet aikuivuodet liian vähissä.
Niinpä, terve aikuisikään on ehkä vain 20 vuotta ja sen jälkeen alkaa tulla sairauksia. Kahdeksan viimeistä vuotta on pelkkänä vihanneksena olemista. Mutta eutanasiaa ei silti saada.
Ei mullakaan ole ollut mitään tuollaista sitten lapsuuden. Aikuisuus on ollut tosi raskasta. Työttömyyttä ja köyhyyttä. Mitään ei ole voinut tehdä kun ei ole rahaa.
Eri