Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä pääsee ahdistuneisuushäiriöstä eroon?
12.03.2023 |
Oon jo pienestä pitäen ollut herkkä huolehtimaan ja murehtimaan. Varsinaisen ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin sain joskus teini-ikäisenä.
Olen vasta 21-vuotias, mutta tuntuu, että elämä ja nuoruus menee hukkaan tämän sairauden takia. Oon yrittänyt niin monta konstia ahdistuneisuuteen, mutta tuntuu ettei mikään auta kunnolla.
Syön nyt lääkkeitä, rauhoittavia ja ssri-lääkkeitä. Ne auttaa, mutten voi syödä rauhoittavia joka päivä. Ssri-lääkettä olen nyt lopettelemassa, kun pelkään sitäkin, että se tuhoaa mun aivot lopullisesti. Oon lukenu niin paljon kauhutarinoita noista lääkkeistä ja vaikka ne on auttanut mua niin haluan silti eroon niistä.
Olen käynyt 3 vuoden kelan tukeman terapian, josta sain joitain työkaluja ahdistuksen hallintaan, mutta ei nekään tunnu riittävän. Oon lukenut paljon self-help-kirjoja, lenkkeilen päivittäin, nukun tarpeeksi ja koitan syödä terveellisesti. Mikään ei kertakaikkiaan auta.
Mun ahdistus nostaa aina päätään illalla pimeän tullen ja ootan vaan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Mun pitäis hakeutua jatko-opintoihin, mutten tiedä pystynkö sinnekkään menemään tän ***** sairauden takia. Lisäksi mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko joka sekin vaikeuttaa kaikkea.
Miten te olette päässeet irti ahdistuksesta??? Alkaa keinot loppua.
Kommentit (145)
Kun siitä ei parane.
Tk. Eläkkeellä 30v. asti.
Joo ja lääkkeiden avulla selviän, olen niistä kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitää tehdä se raskas työ että alat kysymään ja löytämään vastauksia sille miksi ja mikä ahdistaa ja muuttaa omia ajatusmalleja.
Kirjoitin tähän ketjuun jo aiemmin ja olen käynyt pitkät terapiat läpi, pohtinut paljon lapsuuttani ja perehtynyt psykologiaan. Ymmärrän syyt jne jne. Mutta en usko että mun ahdistustaipumus lähtee koskaan kokonaan pois koska lapsuudessani olen kokenut sellaista että hermosto tuntuu herkästi joutuvan liialliseen hälytystilaan. Jotain vahinkoa on tapahtunut jo hermoston kehitysvaiheessa. Jos lukee ahdistuneisuushöiriölle altistavat tekijät lapsuudessa köypähoito suosituksesta, on minua kohdannut kaikki paitsi yksi listalla mainituista asioista. Tämän kanssa pitää vaan elellä, se on ihan mahdollista ja elämä on enimmäkseen hyvää, vaikka sitä ei huonoimpina kausina meinaa muistaa. Onhan ihmisillä monenlaisia muitakin vaivoja, joiden kanssa joutuu taaplaamaa .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Niin ja tarkoitushan ei ole varsinaisesti päästä eroon kokonaan ahdistuksesta. Se on mahdotonta, sillä ahdistus on normaali tunnetila mitä kaikki kokee. Silti on mahdollista saada ahdistus sinne terveelle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Kiva, jos pärjäät noin. Itse en kuitenkaan rypisi ahdistuksissa ja jättäisi elämää elämättä. Tiedän millaista ahdistus on pahimmillaan ja se ei ole elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mä uskon, ettei siitä pääse eroon koskaan.
Minä olen jo 40-vuotias ja vieläkin ahdistuneisuus nostaa päätään epävarmoissa tilanteissa. En usko, että siitä pääsee koskaan kokonaan eroon. Aivot vain käy ylikierroksilla liian helposti ja negatiivinen puhe valtaa pään. Helpoimmalla pääsee kun hyväksyy sen osaksi omaa persoonaa ja yrittää vain tehdä jotain. Kotiin ei kannata jäädä. Lääkkeitä vaan jos ei muu auta. Olen huomannut että molemmat Vanhempani ovat jollain tavalla levottomia tai neuroottisia. Todennäköisesti se on joku periytyvä piirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
masis kirjoitti:
Sopiva ja tehokas peruslääkitys ja säännöllinen keskustelu apu
Mulla oli tai on vieläkin ainakin vähän aikaa hyvä peruslääkitys, Seronil. Oon lopettelemassa sitä, kun pelkään, että se tekee jotain vahinkoja mun aivoihin ja että en pääse ikinä eroon siitä, jos syön sitä kauan.
En tiedä mikä olisi turvallisempi lääkitys.
T.Ap
Seronil on yksi turvallisimista mt lääkkeistä. Old school mielialalääke. Vaikea ymmärtää, miksi olet niin vakuuttunut, että sun aivot siitä "tuhoutuvat". Stressi ja ahdistus tuhoavat sun aivoja paljon enemmän kuin tämä lääke. Ssri lääkkeet on pelastanut valtavasti ihmishenkiä.
En ole päässyt ahdistuneisuushäiriöstä eroon, olen kohta 60-vuotias. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että joku toinen voi päästä.
Omat keinoni ovat ssri-lääke, nukahtamislääke, osa-aikatyö ja rentoutumisharjoitukset. Olen yrittänyt hyväksyä tilanteeni.
Ehkä eläkkeellä viimeinkin helpottaa, kun ei tarvitse enää pelätä, miten jaksan töissä ko. työvuoron loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Kiva, jos pärjäät noin. Itse en kuitenkaan rypisi ahdistuksissa ja jättäisi elämää elämättä. Tiedän millaista ahdistus on pahimmillaan ja se ei ole elämää.
Mä mitään missään ruveta ja jätä elämättä mutta olkoot koko keskustelu mun osalta.
Smaa itsekin mietin. Paniikkihäiriö ollut jokusen kuukauden jo sillä tavalla ok. Mutta nyt viimeisen viikon ajan "päällä". Äsken kävin ensimmäistä kertaa viikonlopun jälkeen ulkona, huomenna tärkeä face-2-face palaveri keskustassa. En tiedä kuinka kykenen. Alku oli kauppareissulla hankala. Kihelmöi ja vapisutti. Jotenkin sitten loppua kohti parani. Mutta ahdistaa syvästi jo huominen plus se, että tällaisia ongelmia on. Vaikuttaa elämänlaatuun ja toimintaa ja työtehoon ja ihan kaikkeen. Toivottakaa tsemppiä tiistaille <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Kiva, jos pärjäät noin. Itse en kuitenkaan rypisi ahdistuksissa ja jättäisi elämää elämättä. Tiedän millaista ahdistus on pahimmillaan ja se ei ole elämää.
Mä mitään missään ruveta ja jätä elämättä mutta olkoot koko keskustelu mun osalta.
No hyvä jos ahdistuksesi on niin lievää. Jospa sulla ei koko ahdistuneisuushäiriötä olekaan? :o
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Kiva, jos pärjäät noin. Itse en kuitenkaan rypisi ahdistuksissa ja jättäisi elämää elämättä. Tiedän millaista ahdistus on pahimmillaan ja se ei ole elämää.
Tajuatko miten masentava sun asenne on sellaisille joilta paraneminen ei onnistu noin vain? Ehkä itselläsi ei ole ollut oikeaa ahdistuneisuushäiriötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei täällä kans yks yleistyneen ahdistuneisuushäiriö diagnoosin omaava. Saanut 17-vuotiaana diagnoosin (nyt 28v), ensimmäinen kokemus ammattiavusta nosti kynnyksen hakea apua uudestaan niin korkeelle et sen jälkeen yrittänyt pärjätä itse. Koskaan ei ole ollut lääkitystä. Oon addiktiluonne ni en uskalla kokeilla ja en koe että se on omalla kohalla mikään ratkaisu edes. Oireet on vuosien saatossa lieventyny, mut nyt ku on enemmän tai vähemmän sen 15 vuotta käyny sotaa oman pään kanssa päivittäin ni yritän päästä terapiaan. Selviytymiskeinoina itsellä on ollut lähinnä musiikki ja itkeminen. Itku on monesti vienyt ahdistuksen pois, mutta kuka sitä nyt haluais vaan itkeä oloa helpottaakseen. Oon myös analysoinu paljon omia tuntemuksia ja yrittäny löytää syitä et miksi joku asia ahdistaa, joskus on auttanu ja joskus ei. Toiveena itelläkin et tää joskus loppuis. Vinkkejä ei oikeen ole antaa kun on omat voimat tän kanssa taistelemisessa loppu ja enempää keinoja en oo löytäny. Toivottavasti edes terapiasta ois jotain apua, löytäis keinoja miten pärjätä paremmin tän kanssa mielellään ilman lääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuksesta pääsee eroon hyväksymällä se.
Mikäs vähän hitaamman puoleinen se siellä alapeukuttelee. Ahdistuksen hoidon ydin on periaattessa tuo. Ahdistusta ei tule pelätä tai se än pahemmin ihmetellä. Antaa tunteiden tulla ja hyväksyy ne sellaisina kuin on.
Ei siitä silti eroon pääse. Ei tietenkään ole tarviskaan, mutta aika nenäkäs suhtautuminen sinulla toisten omakohtaisten kokemukseen. Tuo lähestymistapa auttaa, voihan vaikka hyväksyä sen että joskus tulee niin uneton yö että itsestä ei vaan ole töihin menijäksi, ja antaa senkin itselleen anteeksi muistaen että parempi yö ja päivä tulee pian. Mutta ei ainakaan itseltäni ole lopullisesti oireilu kadonnut mihinkään,
Kontrollin tarpeeseen on minulla ristiriitaisesti auttanut se kun olen tajunnut että elämää ei voi kontrolloida. Sairastumiset, onnettomuudet ja muut voi kohdata ketä vaan eikä ne tule kello kaulassa. Eikä kaikkeen pysty varautumaankaan.
No terapiassakin ainakin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja ratkaisukeskeisessä periaatteessa tuo on ahdistuksen hoidon ydin. Väität siis, ettei kukaan voi parantua terapian avulla. Moni ahdistuneisuushäiriöinen tai mielenterveysongelmainen yleensäkin ei ymmärrä sitä, että itse olisi niitä töitä tehtävä ja muuttaa ajattelu- ja suhtautumistapojaan. Mikä sitten mielestäsi auttaa ahdistuksesta paranemiseen, ei mikään? Aika pessimistinen näkökulma asiaan.
Totta munassa terapia auttaa. Voi olla että joku paranee kokonaan, ja sehän on positiivinen juttu. Mutta mun kokemus on se että itseltäni oireilu ei ole silläkään keinolla kokonaan poistunut, EIKÄ TARVITSEKAAN. Pärjään näinkin. Ei kannata antaa parhaan olla hyvän vihollinen, ja asettaa itselleen tavoitteita joihin sitten pettyy kun ne ei 100%:sti toteudu. Avoinna elämälle ja irti kontrollin tarpeesta ja silleen.
Kiva, jos pärjäät noin. Itse en kuitenkaan rypisi ahdistuksissa ja jättäisi elämää elämättä. Tiedän millaista ahdistus on pahimmillaan ja se ei ole elämää.
Tajuatko miten masentava sun asenne on sellaisille joilta paraneminen ei onnistu noin vain? Ehkä itselläsi ei ole ollut oikeaa ahdistuneisuushäiriötä.
Eikö sun pitänyt jo lähteä täältä keskustelusta?
Vierailija kirjoitti:
Smaa itsekin mietin. Paniikkihäiriö ollut jokusen kuukauden jo sillä tavalla ok. Mutta nyt viimeisen viikon ajan "päällä". Äsken kävin ensimmäistä kertaa viikonlopun jälkeen ulkona, huomenna tärkeä face-2-face palaveri keskustassa. En tiedä kuinka kykenen. Alku oli kauppareissulla hankala. Kihelmöi ja vapisutti. Jotenkin sitten loppua kohti parani. Mutta ahdistaa syvästi jo huominen plus se, että tällaisia ongelmia on. Vaikuttaa elämänlaatuun ja toimintaa ja työtehoon ja ihan kaikkeen. Toivottakaa tsemppiä tiistaille <3
Hurjasti tsemppiä tiistaille ja muutenkin!
Ahdistuneisuus on yhtä kuin negatiiviset ajatukset ja uskomukset. Siitä ei kannata tehdä yhtään sen monimutkaisempaa kuin se oikeasti on. Siihen on myös yksinkertainen hoito: älä ajattele tai muistele mitään negatiivista. Käännä ajatuksesi aina uudestaan ja uudestaan johonkin mieltäsi rauhoittavaan asiaan. Joillakin/monilla se voi olla Jeesus/Jumala= usko.Ihan pelkän positiivisen sanankin ajattelu auttaa, jos ei muuta keksi: rakkaus, ilo,kiitollisuus...
Iltaisin ennen nukkumaan menoa kannattaa varsinkin keskittyä vain mieltä rauhoittaviin ja iloisiin asioihin. Ei anna mielensä ajatella mitään pahaa. Negatiiviset ajatukset ovat kuin myrkkyä ihmiselle joka niitä ajattelee. Se saa kehon erittämään aineita jotka saavat aikaan ahdistusta ym oireita. Ihminen voi opetella olemaan positiivinen, ei hetkessä, mutta harjoitus tekee mestarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
masis kirjoitti:
Sopiva ja tehokas peruslääkitys ja säännöllinen keskustelu apu
Mulla oli tai on vieläkin ainakin vähän aikaa hyvä peruslääkitys, Seronil. Oon lopettelemassa sitä, kun pelkään, että se tekee jotain vahinkoja mun aivoihin ja että en pääse ikinä eroon siitä, jos syön sitä kauan.
En tiedä mikä olisi turvallisempi lääkitys.
T.Ap
Seronil on yksi turvallisimista mt lääkkeistä. Old school mielialalääke. Vaikea ymmärtää, miksi olet niin vakuuttunut, että sun aivot siitä "tuhoutuvat". Stressi ja ahdistus tuhoavat sun aivoja paljon enemmän kuin tämä lääke. Ssri lääkkeet on pelastanut valtavasti ihmishenkiä.
No varmaankin liittyy tähän ahdistuneisuushäiriöön, että pelkään lääkkeitä. Oon vaan lukenut kaikkia nettipalstoja (vaikkei pitäisi) ja niissä on puhuttu tuosta, että aivot ei palautuisi enää ennalleen ja lääkkeestä on vaikea päästä irti, kun vieroitusoireet on niin kovat.
Tiedän, että tämä ahdistus on jo varmaan vaarallista mun fyysiselle terveydelle. Pulssi on kokoajan korkealla ja mun verenpaineen alapainekin oli jo hiukan korkealla. En siis tiedä johtuuko tuo verenpaine tästä ahdistuksesta, mutta miksei kun muuten koitan elää aika terveellisesti.
T.Ap
Mikroannostelen taikasieniä, joita kerään niityiltä ihan itse syksyisin. Pienestä määrästä ei tule edes hallusinaatioita. Suosittelen. Luonnollinen apu ilman haittavaikutuksia.
Kai se on häiriö siinä vaiheessa kun haittaa arkielämää tai omaa oloa. Löytisköhön ihan diagnostiset kriteerit jostain käypä hoito suosituksesta. Itsellä ajattelen että normaalia ahdistusta on juurikin sellainen joka on siedettävissä (kuten meitä aina neuvotaan tekemään) ja häiriön oireilua on sittenkin se sietämätön olotila johon ei auta mitkään kikkavitoset. Mutta nykyään annan sen kauhunkin vaan tulla, ei siinä muu oikein tunnu auttavan.