Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä pääsee ahdistuneisuushäiriöstä eroon?
12.03.2023 |
Oon jo pienestä pitäen ollut herkkä huolehtimaan ja murehtimaan. Varsinaisen ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin sain joskus teini-ikäisenä.
Olen vasta 21-vuotias, mutta tuntuu, että elämä ja nuoruus menee hukkaan tämän sairauden takia. Oon yrittänyt niin monta konstia ahdistuneisuuteen, mutta tuntuu ettei mikään auta kunnolla.
Syön nyt lääkkeitä, rauhoittavia ja ssri-lääkkeitä. Ne auttaa, mutten voi syödä rauhoittavia joka päivä. Ssri-lääkettä olen nyt lopettelemassa, kun pelkään sitäkin, että se tuhoaa mun aivot lopullisesti. Oon lukenu niin paljon kauhutarinoita noista lääkkeistä ja vaikka ne on auttanut mua niin haluan silti eroon niistä.
Olen käynyt 3 vuoden kelan tukeman terapian, josta sain joitain työkaluja ahdistuksen hallintaan, mutta ei nekään tunnu riittävän. Oon lukenut paljon self-help-kirjoja, lenkkeilen päivittäin, nukun tarpeeksi ja koitan syödä terveellisesti. Mikään ei kertakaikkiaan auta.
Mun ahdistus nostaa aina päätään illalla pimeän tullen ja ootan vaan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Mun pitäis hakeutua jatko-opintoihin, mutten tiedä pystynkö sinnekkään menemään tän ***** sairauden takia. Lisäksi mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko joka sekin vaikeuttaa kaikkea.
Miten te olette päässeet irti ahdistuksesta??? Alkaa keinot loppua.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla KELA:n korvaama terapia auttoi.
Olet varmaankin jo kokeillut erilaisia rentoutumis- ja hengitysharjoituksia? Myös joogasta moni on saanut helpotusta.
Olen joo kokeillut, joskus noi auttaa ja joskus taas ei.
T.Ap
Se nelikymppinen ahdistushäiriöinen täällä. Noihin hengitysharjoituksiin ei kannata suhtautua ajatuksella, että niistä saisi apua. Tai pitkällä tähtämellä niistä hyvinkin voi saada apua, mutta jos lähtee tekemään "tämän pitää auttaa minua"-asenteella, on aika raskasta. Voi tehdä hengitys (tai oikeastaan mindfulness) harjoituksen ja olla ahdistunut ja kuulostella sitä ahdisusta pyrkimättä muuttamaan sitä sen enempää. Itselleni tämä on ollut aika vapauttavaa, olen pystynyt katsomaan ahdistustani ikäänkuin etäämmältä ja tuntemaan myötätuntoa ja tarjoamaan lohdutusta ahdistunutta minääni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netti on täynnä kauheita kertomuksia, mutta asia on niin, ettei ssri lääkkeet tuhoa sun aivoja. Ne ovat oikein hyviä lääkkeitä yleisen ahdistushäiriön hoitoon. Ota huomioon, että tässä kyse ei ole välttämättä mistään ohimenevästä sairaudesta, vaan ennemmin ehkä henkisestä "ominaisuudesta". On mahdollista, että voit joutua käyttämään lääkettä kauan ja lopettaminen kannattaa tehdä hyvin hitaasti, jopa vuosien kuluessa.
Mulla oli itselläni vaikeita ahdistusoireita pari-kolmikymppisenä. Ssri lääkkeet pelastivat elämäni. Tukahduttava ahdistus lientyi ja olo oli "normaali", olin siis oma itseni. Söin lääkkeitä kymmenisen vuotta ja lopetin hyvin hitaasti, pienin askelin. Mulla ei ollut mitään painetta päästä eroon lääkkeestä, olin valmis syömään niitä vaikka lopun ikäni. Mutta mulla oireet siis helpottivat iän myötä. Vanhemmiten pelot vaan jotenkin katosivat vähitellen.
Älä anna oireiden estää sua tekemästä mitään tai elämästä elämääsi niin kuin haluat. Löytyy paljon keinoja saada oireet hallintaa, paljon muitakin kuin lääkkeet. Voi olla, että oireet kuuluvat sun elämääsi aina tavalla tai toisella. Sä voit kuitenkin valita sen, miten niihin suhtaudut ja miten annat niiden määritellä elämääsi.
Hyväksy, hyväksy, hyväksy. Mene ja tee vaikka ahdistaa. Voit mennä ihmisten keskuuteen, vaikka tärisee ja sekoilet. Olet ok, vaikka jännität. Hyväksy tuo puoli itsestäsi, niin voit elää ahdistuksesta huolimatta. Ahdistus on sun kaveri joka kulkee mukana joskus isompana ja joskus myös pienempänä. Seuraa huviksesi muita ihmisiä, ja huomaat että ei se niin kummoista muillakaan ole. Moni päällepäin itsevarma pelkää ihan vaikka mitä pikkuasioita.
Itellä ollut sama vaiva teini-iästä asti. Toi aivojen pilaantuminen lääkkeistä tai siis sen pelkääminen on varmaan yksi ahdistuneisuushöiriön oire. Mulla venlafaksiini toimii niin että pysyn toimintakykyisenä, kausittain olen ollut ilman mutta jossain vaiheessa taas tulee romahdus. Mutta välillä on lievä ahdistuskausi jonka yli pääsen ihan melatoniinilla että saan nukuttua.
Yritä ajatella että se ahdistus on vaan tunnetila, se on toki epämiellyttävä tai joskus voi tuntua ihan kuolettavalta, mutta älä taistele sitä vastaan koska silloin se tulee lopulta läpi vaan kovempana. Anna se tulla ja mennä äläkä kiinnitä siihen liikaa huomiota. Elä omaa elämääsi vaikka välillä ahdistaa ja jos joskus jäänyt ihan niin älä soimaa itseäsi siitä äläkä luule että aina menee yhtä pahaksi.
Meditaatiot sun muut ei paljon välttämättä auta kun pahasti ahdistaa. Mindfullnessia kannattaa pyrkiä harjoittamaan päivittäin, sen on tarkoitus rauhoittaa sun parasympaattista hermpstoa pitkällä tähtäimellä. Eli ota vaikka joka aamu pieni meditaatiohetki. Hengittely toimii sitten kun pitää vaan selvitä pahimman hetken yli. Ja lueskele vagushermon aktivoinnista. Terveelliset elintavat jne.
Itsellä auttaa kun mietin että ennenkin on ahdistanut mutta kyllä mä silti olen pärjännyt. Uskon että jossain muodossa ahdistuneisuus tulee ajoittain aina olemaan osa mua. Samantapainen lapsuus kuin sinulla ap mutta olen jo keski-ikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Samaa mieltä (ainakin osin) tuosta medikalisoitumisesta, mutta vähän turhan paljon vedät mutkia suoriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Siinä taas yksi ymmärtämätön. Tottakai se on sairaus, jos se rajoittaa paljon elämää ja huonontaa elämänlaatua. Ahdistus on normaali tunnetila joo, mutta se ei ole enää normaalia, jos ahdistuksen takia elämä jää elämättä. Käsittämätöntä, että tätä asiaa pitää kertoa vielä vuonna 2023 ihmisille, vaikka mielenterveydestä puhutaan avoimemmin ja tietoa on saatavilla runsaasti tästäkin aiheesta.
Kiitos paljon te muut ahdistuneet. Varsinkin tämä nelikymppinen ahdistunut on kertonut hyviä vinkkejä, ja jopa sellaisia jotka itsekin olen kokenut hyväksi.
Olen kolmekymppinen ahdistunut, ja ikinä en ole käynyt terapiassa, syönyt lääkkeitä, tai tehnyt mitään muuta vastaavaa. Avun löysin oikeastaan itsetutkiskelulla, itsereflektiolla, sekä halulla ymmärtää kehoni outoja reaktioita. Olen joutunut potkimaan itseäni nuoruusiästä aikuisuuteen, jotta pääsen korkeakouluun ja siten aloittamaan haluamani uran. Olen joutunut tunkemaan itseäni tilanteisiin, joita inhoan. Epämukavuuden sietäminen voisi olla elämäntarinakirjani otsikko.
Inhoan olla ahdistunut, mutta se on ominaisuus jonka kanssa olen oppinut elämään. Joka päivä saattaa olla pääni sisällä taistelua, vaikka sitä ei ulkopuolinen huomaisi ollenkaan. Nelikymppinen ahdistunut taisi mainita mindfulnessin, ja täytyy liputtaa sitäkin hieman, koska siinä ainakin itse aloin kiinnittämään huomiota kehon fyysisiin reaktioihin erilaisissa tilanteissa, ja pohtimaan että mikäs sen nyt aiheutti. Se on aika mielenkiintoista.
Tosin tämä on ollut vain minun kokemukseni, ja joillain tilanne on paljon pahempi, johon lääkkeet ja terapia on varmasti erinomainen apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Kyllä aina löytyy tällaisiin ketjuihin kaikki vajaaälyiset jankuttamaan lääkeyhtiöistä ja mielialalääkkeistä. Juokaa te vaan vaikka hopeavettä ja halailkaa puita, sitten jos joskus sairastutte pahaan ahdistuneisuushäiriöön. Ehkä silloin tajuatte, ettei kyseessä ole mikään normaali tunnetila enää.
Vierailija kirjoitti:
ahdistunut88 kirjoitti:
Pääset eroon ahdistuksesta kun pyydäät että lääkäri määrää ainakin 10 eri psykoosilääkkettä sillon sua ei enään ahdista
Kiitos, mutta en todellakaan ala syömään mitään psykoosilääkkeitä, kun en ole psykoosissa.
Hoitoresistenssiin GADiin käytetään kylläkin yleisesti myös neuroleptejä. Toki pienemmillä annoksilla kuin psykoosien hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jouduin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön takia pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle, joten turha tulla tarjoamaan positiivista ajattelua ja kaikkia ahdistaa -jurputusta. Kaikki mahdollisetlääkkeey, terapiat ja hoidot (stimulaatiot yms.) kokeiltu. Mikään ei auttanut.
Mitä enemmän saan itkua ulos sen paremmin voin. Se paha olo pitää saada ulos, ettei se jää sisälle kalvamaan.
Mulla saattaa olla taustalla lapsuuden kiintymyssuhdetrauma, emotionaalista hylkäämistä ja epävakaan vanhemman aiheuttamat traumat. Kannattaa tutkiskella itseään rauhassa. Kirjoitella ylös juttuja. Käyskennellä ulkoilmassa. Vagushermostimulaatio voi auttaa. Heiluttele vaikka välillä jalkoja puolelta toiselta selällään maaten jalat koukistettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön takia pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle, joten turha tulla tarjoamaan positiivista ajattelua ja kaikkia ahdistaa -jurputusta. Kaikki mahdollisetlääkkeey, terapiat ja hoidot (stimulaatiot yms.) kokeiltu. Mikään ei auttanut.
Pelkään, että näin käy lopulta myös itselleni, siis se, että joudun työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairauspäivärahalla olen nyt ja ollut kerran aiemminkin. Jos en jatko-opintoihin pääse/pysty menemään niin sitten varmaankin kuntoutustukea pitää hakea.
T.Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Siinä taas yksi ymmärtämätön. Tottakai se on sairaus, jos se rajoittaa paljon elämää ja huonontaa elämänlaatua. Ahdistus on normaali tunnetila joo, mutta se ei ole enää normaalia, jos ahdistuksen takia elämä jää elämättä. Käsittämätöntä, että tätä asiaa pitää kertoa vielä vuonna 2023 ihmisille, vaikka mielenterveydestä puhutaan avoimemmin ja tietoa on saatavilla runsaasti tästäkin aiheesta.
Toivotaan että eutanasia sallitaan. Jos ei löydy ulospääsyä ahdistuksesta niin sillä ainakin pysyvä apu tilanteeseen. Kaikista ei ole eläjiksi; heikot sortuu periaate on aina ollut maapallolla pelin henki.
Tuskin itsekään 100% terve olet mieleltäsi kommenttiesi perusteella, että voisit itse sitä eutanasiaa harkita itsellesi. Empatiakyvyttömyys paistaa kuuhun asti ja se voi kieliä monista persoonallisuushäiriöistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä, että ahdistuneisuudesta on tehty sairaus, mitä se ei ole. Lääkeyhtiöiden lobbaama kaiken medikalisoiminen on sitten johtanut siihen, että syödään lääkkeitä normaaleihin elämän asioihin.
Joitkut huolehtivat tai kantavat huolta asioista enemmän kuin toiset. Se ei ole sairaus ja sen kanssa on opittu elämään ennenkin. Ikä tuo myös helpotusta asiaan.
Olisi hyvä älyllisesti oivaltaa, miksi asioiden murehtiminen on turhaa ja aiheuttaa vain lisää huolta sekä ahdistusta.
Lääkkeiden ja "sairaus"diagnoosien kanssa tämä homma on ylipäänsä mennyt ihan överiksi. Ei voi olla niin, että kohta puolet ihmisistä popsii jotain mielialalääkkeitä.
Näiden asioiden kanssa voi helposti mennä pää solmuun, ja mieli pyörii näissä psykologisissa ongelmissa. Olisi parempi kun vain unohdat nämä huolet, ja elät iloiten normaalista elämästä.
Siinä taas yksi ymmärtämätön. Tottakai se on sairaus, jos se rajoittaa paljon elämää ja huonontaa elämänlaatua. Ahdistus on normaali tunnetila joo, mutta se ei ole enää normaalia, jos ahdistuksen takia elämä jää elämättä. Käsittämätöntä, että tätä asiaa pitää kertoa vielä vuonna 2023 ihmisille, vaikka mielenterveydestä puhutaan avoimemmin ja tietoa on saatavilla runsaasti tästäkin aiheesta.
Toivotaan että eutanasia sallitaan. Jos ei löydy ulospääsyä ahdistuksesta niin sillä ainakin pysyvä apu tilanteeseen. Kaikista ei ole eläjiksi; heikot sortuu periaate on aina ollut maapallolla pelin henki.
Tuskin itsekään 100% terve olet mieleltäsi kommenttiesi perusteella, että voisit itse sitä eutanasiaa harkita itsellesi. Empatiakyvyttömyys paistaa kuuhun asti ja se voi kieliä monista persoonallisuushäiriöistä
Olet oikeassa. Yleensä mieleltään kaikkein sairaimmat eivät ensinnäkään koe itseään sairaiksi ja eivät siten ole missään hoidossa. Monet näistä ovat juurikin persoonallisuushäiriöisiä ja näyttävät täällä palstallakin päivästä toiseen pahaa oloaan riehuvan.
Terapia, iän myötä tuleva hyväksyntä ja toivottavasti itseluottamuksen vahvistuminen. Terveet ihmissuhteet.
Pitää tehdä se raskas työ että alat kysymään ja löytämään vastauksia sille miksi ja mikä ahdistaa ja muuttaa omia ajatusmalleja.
Joku empatiakyvytön trolli täällä alapeukuttelee.